Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi / Käyttötalousosa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi / Käyttötalousosa"

Transkriptio

1 Kaupunkirakennelautakunta Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi / Käyttötalousosa 362/ /2016 KARA 127 Valmistelijat: talouspäällikkö Hanna Ekholm-Kippo, puh ja vs. tekninen johtaja Heikki Penttilä, puh Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvioraamit vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Kaupunginhallitus on hyväksynyt toimialoille annettavat ohjeet vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaa varten. LIITE A 127 Laadintaohjeet pääpiirteittäin Talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut kau pun gin valtuustossa hyväksytty käyttötalouden kokonaiskehys. Kau pun ki ra ken ne lau takun nan osalta kehys oli seuraava: - Toimintatuottojen nousu 2,0% vuonna 2017 (tilinpäätös ,5% + 2% ) - Talousarviomäärärahojen budjetoinnin tulee laaditun kehyksen mukaisesti perustua enintään 1,25%:n suuruiselle toimintamenojen kasvulle vuoden 2015 tilinpäätöksestä laskettuna ( vuoden 2017 raami on tilinpäätös ,0% +1,25%). Nousu sisältää myös henkilöstömenojen ja toiminnallisten muutosten vaikutukset. - Henkilöstömenot eivät saa kasvaa vuoden 2016 tasosta. Vuodelle 2017 ei budjetoida palkankorotuksia, lomarahoja leikataan 30%:lla ja työnantajamaksut pienevät. Tekpan talousarvioesitys ja ehdotus taloussuunnitelmaksi Kaupunginhallituksen hyväksymien laadintaohjeiden mukaan palkkaus me not on laskettu toukokuun 2016 palkkojen mukaan, joihin ei ole tehty korotusta.lomarahoja on leikattu 30%. Muihin kuin henkilöstömenoihin on pääasiassa budjetoitu 0%:n kas vu. Kuitenkin näiden muiden menojen kustannustaso nousee vuo sit tain useita prosentteja kustannuksista riippuen. Kun hoi to mää rät ja

2 -kustannukset kasvavat huomattavasti suhteessa enemmän kuin vastaavat määrärahat, tämä tarkoittaa edelleen Karan alaisissa toimin nois sa palvelujen tason ja volyymin kriittistä arviointia valtuuston ja hallituksen lin jaus ten mukaisesti. Vuodesta 2013 talousarvion sitovuustaso on ollut kau pun ki ra ken nelau ta kun nan ja rakennus- ja ympäristölautakunnan toimintakate yhteen sä eli lautakuntien yhteenlaskettu netto on sitova valtuustoon näh den. Kaupunkirakennelautakunnan talousarvion kehys/esitys Kehys Esitys Erotus Tulot 60,14 58,19 1,95 Menot -57,38-55,39-1,99 Netto +2,76 +2,80-0,04 Kaupunkirakennelautakunnan toimintatulot laskevat -1,8 % ja toi minta me not -3,0%. Toimintakatteen osalta kaupunkirakennelautakunnan ta lous ar vio esi tys alittaa annetun raamin yhteensä n eu roa. Myös ilman toimitiloja kaupunkirakennelautakunnan ta lous ar vio esi tys on toimintakatteen osalta kaupunginhallituksen antaman ke hyk sen mukainen ja alittaa annetun kehyksen n euroa. Rakennus- ja ympäristölautakunnan talousarvioesityksen kehys ylittyy n euroa, mikä johtuu siitä, että rakennusvalvonnan osa-aikaeläkkeellä oleva eläköityy ja tilalle palkataan henkilö 100%:n työajalla ja vuoden 2015 kehyksen pohjana olevissa tuloissa oli kertaluonteisia eriä. Talousarvioesitys on pyritty laatimaan mahdollisimman realistiselle poh jal le. Se on myös laadittu ns. normaalien vallitsevien sää olo suhtei den mukaan eli siinä ei ole varauduttu esim. tavallista kyl mempään tai lumisempaan talveen. Sopeuttamistoimina on v.2016 toteutettu mm. puhtaus- ja ruokapalvelujen yhdistäminen, Torkinmäen koulun ja päiväkodin teknisten palvelujen hankkiminen palveluntarjoajalta ja ympäristöpalvelujen toimintojen rationalisointi. Isokylän monitoimitalon teknisten tukipalvelujen järjestelyt, siivoustoimen kehittäminen mm. päivittämällä mitoitukset ja asiakaspalveluiden kehittäminen ovat vielä käynnissä. Esitys Karan alaisten toimintojen kriittisiksi menestystekijöiksi sekä hank keik si ja tavoitteiksi on laadittu kaupungin strategian pohjalta. Tavoiteorganisaatiopäivitys Sopeuttamistoimia on jatkettu suunnitelman mukaan ja or ga ni saa tio ta tarkasteltu talousarvion valmistelun yhteydessä.

3 Henkilöstön eläköityessä tai vakanssien muutoin vapautuessa mietitään, että voidaanko töitä uudelleenorganisoida niin, että voitaisiin jättää paikkoja täyttämättä. Karan alaisten toimintojen osalta päivitetty tavoiteorganisaatio on esitetyn talousarvion mukainen. Vuosina henkilöstö väheni yhteensä 13,5 henkilötyövuodella, mikä tarkoittaa n euroa sotuineen. Luku ei sisällä kasvaneiden palvelutarpeiden henkilölisäyksen eh käise mi ses tä säästyneitä henkilötyövuosia. Karan henkilöstömuutosten vaikutukset vuoden 2017 talousarvioon: Henkilöstösuunnitelman päivitys on parhaillaan käynnissä henkilöstöyksikön vetämä. Lautakunnat hyväksyvät toimialojen henkilöstösuunnitelmat. Kaupunkitasoisen henkilöstösuunnitelman hyväksyy lopullisesti kaupunginhallitus. Tarkemmat talousarviomuutokset ilmenevät talousarvioesityksestä.

4 LIITE B 127 Talousarvioesitys ja ehdotus taloussuunnitelmaksi Seuraavia määrärahavarauksia sisältyy keskushallinnon mää rä ra hoihin 2017 Keskustaajaman ja keskikaupungin yleiskaavan erillisselvitysten laatiminen Keskustaajaman ja keskikaupungin yleiskaavan erillisselvitysten laatimiseen euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Keskustaajaman yleiskaavaluonnoksen laatiminen Keskustaajaman yleiskaavaluonnoksen laatimiseen euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Kiinteistöveroprojektin käynnistäminen Kiinteistöveroprojektin käynnistämiseen esitetään euron määrärahaa vuo del le Rautatientori; erillisselvitykset Rautatientoriin liittyviin erillisselvityksiin euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Energiatehokkuussopimuksen toimenpiteet Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen edelyttämiin toimenpiteisiin esitetään euron määrärahaa vuodelle Peltokorven kyläasutuksen vaiheyleiskaavan laatiminen Peltokorven kyläasutuksen vaiheyleiskaavan laatimiseen esi te tään euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Kälviän kirkonkylän lievealueen yleiskaavan viimeistely Kälviän kirkonkylän lievealueen yleiskaavan viimeistelyyn esi te tään euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Louhosalueiden osayleiskaava Louhosalueiden osayleiskaavan laatimiseen esi te tään euron

5 hankemäärärahaa vuodelle 2017 Janssonin alueen lähtötietojen lopppuunsaattaminen Janssonin alueen lähtötietojen lopppuunsaattamiseen esi te tään euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Kanta-Kokkolan kyläasutuksen vaiheyleiskaavaehdotuksen loppuunsaattaminen uusien suunnitteluperiaatteiden mukaisesti Kanta-Kokkolan kyläasutuksen vaiheyleiskaavaehdotuksen loppuunsaattamiseen uusien suunnitteluperiaatteiden mukaisesti esitetään euron hankemäärärahaa vuodelle 2017 Tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta päättää 1 hyväksyä teknisen palvelukeskuksen ta lous ar vio esi tyksen vuodeksi 2017 sekä ehdotuksen taloussuunnitelmaksi vuosiksi ja lähettää ne edelleen kaupunginhallitukselle jat ko toi men pi tei tä varten. 2 todeta tavoiteorganisaation tulleen päivitetyksi 3 lähettää kaupunginhallitukselle jatkotoimenpiteitä varten mää rä ra ha va rauk sen keskushallinnon määrärahoihin vuodelle 2017: - Keskustaajaman ja keskikaupungin yleiskaavan erillisselvitysten laatimiseen euroa - Keskustaajaman yleiskaavaluonnoksen laatimiseen euroa - Kiinteistöveroprojektin käynnistämiseen esitetään euroa -Rautatientoriin liittyviin erillisselvityksiin euroa - Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen edelyttämiin toimenpiteisiin euroa -Peltokorven kyläasutuksen vaiheyleiskaavan laatimiseen euroa - Kälviän kirkonkylän lievealueen yleiskaavan viimeistelyyn euroa -Louhosalueiden osayleiskaavan laatimiseen euroa - Janssonin alueen lähtötietojen lopppuunsaattamiseen euroa - Kanta-Kokkolan kyläasutuksen

6 vaiheyleiskaavaehdotuksen loppuunsaattamiseen uusien suunnitteluperiaatteiden mukaisesti euroa Päätös Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi päätösesityksen.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt Pelastuslautakunta 17 16.06.2015 Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt 317/02/02/02/2015 PELA 17 Valmistelija: talouspäällikkö Hanna Ekholm-Kippo, puh.

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. oppimisen lautakunta 66 29.09.2016 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2017 KASVOPPI 66 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden

Lisätiedot

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 2/ (10) Kymen jätelautakunta Aika klo 14:00

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 2/ (10) Kymen jätelautakunta Aika klo 14:00 2/2018 1 (10) Aika 21.03.2018 klo 14:00 Paikka Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, Kuusankoski Asialista Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 88 Ympäristölautakunnan esitys talousarvioksi vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2015-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini,

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hulevesimaksun käyttöönotto Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 282 22.05.2017 Valtuuston pöytäkirjan 15.5.2017 täytäntöönpano KH 282 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Kymen jätelautakunta Osallistujat. Jäsenet Lindholm Matti puheenjohtaja

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Kymen jätelautakunta Osallistujat. Jäsenet Lindholm Matti puheenjohtaja Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2018 15 Kymen jätelautakunta 21.03.2018 Osallistujat Jäsenet Lindholm Matti puheenjohtaja Sainio Teppo Harju Jari varapuheenjohtaja jäsen Kalliola Marketta jäsen saapui :n

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Vanhus- ja hoitopalvelut: Sosiaali- ja terveysltk 198 12.09.2017 Sosiaali- ja terveysltk 206 26.09.2017 HYVINVOINTIPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 507/02.02.00/2017 SOSTE 12.09.2017 198 Valmistelijat vs. talouspäällikkö Raila

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09) Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403 Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 403 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 26.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/ 12 Ympäristölautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille KAUPUNGINHALLITUS 398 19.11.2018 Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille 2020 2021 484/02.0202.020200/2018 KH 398 "KH 373 Kaupunginhallitus 6.11.2018 373/Vuoden 2019

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion, vuosien 2013-2017 taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman laadinta sekä toiminnallisten tavoitteiden tarkistaminen.

Vuoden 2013 talousarvion, vuosien 2013-2017 taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman laadinta sekä toiminnallisten tavoitteiden tarkistaminen. Tekninen lautakunta 121 03.10.2012 Vuoden 2013 talousarvion, vuosien 2013-2017 taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman laadinta sekä toiminnallisten tavoitteiden tarkistaminen. TELA 121 Tekninen toimi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24 Rakennuslautakunta Kokousaika 05.11.2014 klo 18:30-19:30 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 8

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA Tekninen lautakunta 91 04.11.2015 Kaupunginhallitus 304 16.11.2015 Tekninen lautakunta 103 02.12.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V. 2015 / LIEKSA 448/10.100/2014 TEKLA 91 Lieksan kaupunginhallitus

Lisätiedot

1. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, toiminta-avustushakemus esitykseen sisältyy ( vuonna 2016)

1. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, toiminta-avustushakemus esitykseen sisältyy ( vuonna 2016) KAUPUNGINHALLITUS 401 17.10.2016 KAUPUNGINHALLITUS 462 14.11.2016 KAUPUNGINHALLITUS 474 28.11.2016 Raahen kaupungin talousarvio 2017 ja -suunnitelma 2018-2019 KH 401 Toimielimet ovat antaneet talousarvioesityksensä

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin.

Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin. Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 32 26.08.2015 Vapaa-aikalautakunta 38 22.09.2015 Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje KH 08.06.2015 161 Keskushallinnossa on valmistelu ohjeet vuoden

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

48 24.09.2015. Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

48 24.09.2015. Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. oppimisen lautakunta 48 24.09.2015 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2016 KASVOPPI 48 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus Teknisen lautakunnan valvontajaosto 10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN VALVJAOS 10 Toimialan vs. esimies 5.2.2013 Kaupunginvaltuusto on 18.12.2012

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma Etelä-Karjalan pelastuslautakunta 45 26.10.2017 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien 2019-2021 taloussuunnitelma 869/02.02.00.00/2017 EKPELA 45 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 25.08.2015 klo 14:00-16:08 Paikka Kaupungintalo, 3. kerroksen neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen Pertti

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Talousarvio / /2017 TEK

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Talousarvio / /2017 TEK Tekninen lautakunta 78 20.09.2017 Tekninen lautakunta 84 25.10.2017 Talousarvio 2018 TEK 20.09.2017 78 228/02.02.00/2017 Talousjohtaja on kirjeellään 27.6.2017 pyytänyt lautakuntia toi mit tamaan vuoden

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 27 Tilapalvelujaoston vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman laadinta 3

Sisällysluettelo. 27 Tilapalvelujaoston vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman laadinta 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 23.09.2015 Sisällysluettelo Sivu 27 Tilapalvelujaoston vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2016-2019 laadinta 3

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 104 20.09.2012 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Hyte 104 Kaupunginhallitus on päättänyt 25.6.2012 230 vuoden 2013 talousarvion

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot