Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää tös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennes sä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä ti lintar kas tuk sen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuus ton on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja nii den liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Toimintakertomuksessa esitetään selvitys val tuus ton asettamien toiminnallisten ja taloudellisten ta voit teiden toteutumisesta. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kun nan joh ta ja tai pormestari. Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kunnan talouden katsotaan olevan tasapainossa, kun vuosikate vas taa suunnitelmapoistoja ja poistot vastaavat keskimääräistä vuo tuis ta korvausinvestointitarvetta. Korvausinvestoinnit kat tava vuosikate tarkoittaa, ettei kunnan tarvitse velkaantua, rea lisoi da käyttöomaisuutta tai pitkäaikaisia sijoituksia eikä vä hen tää toimintapääomaansa pitääkseen palvelujen tuotantovälineet toimin ta kun nos sa. Lieksan kaupungin vuoden 2016 vuosikate, ,71 euroa, riit tää poistojen, ,10 euroa, kattamiseen. Vuo si ka te kattaa vuoden 2016 investointien omahankintamenon, ,04 euroa. Tilikauden tulos ennen tuloksenkäsittelyeriä on ,41 euroa. Poistoeroa tuloutetaan suunnitelman mukaan ,28. Poistoerokirjauksen jälkeen tilikauden 2016 ylijäämäksi jää ,69 euroa. Kaupungin kumulatiivinen ylijäämä kas vaa ,74 euroon. Toimintakate heikkeni, eli toiminnan nettokustannukset kasvoivat 1,6 miljoonaa euroa (2,2 %) vuodesta Toimintakuluihin on kirjattu kertaluontoinen, takaustappiosta johtuva 1,4 miljoonan euron erä, jota ilman kasvu olisi ollut vain 0,2 prosenttia. Kaupungin verotulot vuonna 2016 olivat 1,1 miljoonaa euroa (2,7 %) pienemmät kuin edellisenä vuonna. Valtionosuudet kasvoivat

2 1,6 miljoonaa euroa (4,1 %). Kaupungissa oli vuoden lopussa ennak ko tie to jen mukaan asukasta, 201 vähemmän kuin vuot ta aiemmin. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tu loslas kel mien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Kon ser ni ti linpää tök seen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa an ne taan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käy tös tä tilikauden aikana. Konserniyhteisöjä ovat kunta ja sen ty tär yh tei söt (yhteisöt, joissa kunnalla on määräysvalta). Kuntayhtymä, joka ei ole kunnan tai kuntayhtymän tytäryhteisö, ei kuulu kuntakonserniin, mutta sen tilinpäätös yhdistellään jäsen osuu den suhteessa aina kunnan ja/tai kuntayhtymän kon serni ti lin pää tök seen. Lieksan kaupungin kon ser ni tu los las kel man tilikauden ylijäämä vuonna 2016 on ,56 eu roa. Taseen kertynyt ylijäämä on ,13 euroa. Kaupungin lainakanta vuoden 2016 lopussa on 12,7 miljoonaa euroa, euroa asukasta kohti, kun se vuotta aiemmin oli euroa asukasta kohti. Konsernin lainakanta oli 48,3 mil joo naa euroa, euroa asukasta kohti (4 253 eur/as vuonna 2015). Tilintarkastuskertomuksen valmistelusta valtuuston käsittelyyn huo leh tii tarkastuslautakunta, joka myös laatii ar vi oin ti ker tomuksen valtuuston käsiteltäväksi. Vuoden 2016 tilinpäätös liitteenä (ei liitetä pöytäkirjaan). Kj. Jarkko Määttänen: Kaupunginhallitus päättää 1. esittää valtuustolle, että tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,28 euroa siirretään tilikauden ylijäämä, ,69 euroa, taseen omaan pääomaan Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -ti lil le. 2. hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta antaa tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jäl keen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Lisätietoja: Hyväksyttiin. Hallintojohtaja Johanna Tähkiö, puh , sähköposti

3 Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh , sähköposti TARLA 51 Kuntalain 93 :n mukaan kunnanhallituksen on valmisteltava valtuustossa käsiteltävät asiat, joihin kuuluu myös tilinpäätöksen laatiminen. Kaupunginhallitus on valmistellut Lieksan kaupungin tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan ja valtuuston käsiteltäväksi. Tilinpäätös käsittää toimintakertomuksen, tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman, konsernitilinpäätöksen ja liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun. Valtuusto käsittelee tilinpäätöksen hyväksymisen tarkastuslautakunnan valmistelun perusteella. Tilinpäätös on jaettu tarkastuslautakunnan jäsenille aikaisemmin. Tilinpäätös liitetään valtuuston pöytäkirjaan. Tilintarkastaja JHT, KHT Marko Paasovaara on tarkastanut Lieksan kaupungin kirjanpidon, hallinnon, tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä antanee tilintarkastuskertomuksen vuodelta Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta toteaa, että 1. kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat laatineet kaupungin tilinpäätöksen sekä jättäneet sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi, ovatko vuoden 2016 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet kunnassa ja kuntakonsernissa ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla, 2. tilintarkastaja on suorittanut kaupungin hallinnon, kirjanpidon, tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen 2016 tilintarkastuksen sekä esittää tilinpäätöksen hyväksymistä. että valtuusto hyväksyy kaupunginhallituksen laatiman vuoden 2016 tilinpäätöksen liitteineen. Päätösehdotus hyväksyttiin. Tilintarkastuskertomus 2016 TARLA 50 Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tilintarkastaja JHT, KHT Marko Paasovaara on tarkastanut Lieksan kaupungin kirjanpidon, hallinnon, tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä antanee

4 tilintarkastuskertomuksen vuodelta Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta toteaa, että 1. kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat laatineet kaupungin tilinpäätöksen sekä jättäneet sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi, 2. tilintarkastaja on suorittanut kaupungin hallinnon, kirjanpidon, tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen 2016 tarkastuksen sekä antanut tilintarkastuskertomuksen, ja 3. ettei tilintarkastuskertomuksessa ole kuntalain 125 :n tarkoittamaa muistutusta eikä muuta merkittävää huomauttamista, joten tarkastuslautakunta ei pidä tarpeellisena lausunnon pyytämistä kaupunginhallitukselta tilintarkastuskertomuksesta. Tarkastuslautakunta lähettää vuoden 2016 tilintarkastuskertomuksen valtuustolle. Tilintarkastuskertomus liitetään valtuuston pöytäkirjaan tilinpäätöksen liitteeksi. että valtuusto myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden vuoden 2016 hallinnosta ja taloudesta tilintarkastuskertomuksen mukaisesti. Päätösehdotus hyväksyttiin. KV 49 Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,28 euroa siirretään tilikauden ylijäämä, ,69 euroa, ta seen omaan pääomaan Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -ti lil le. että valtuusto hyväksyy kaupunginhallituksen laatiman vuoden 2016 tilinpäätöksen liitteineen. Tarkastuslautakunta lähettää vuoden 2016 ti lin tar kas tus ker tomuk sen valtuustolle. Tilintarkastuskertomus liitetään valtuuston pöy tä kir jaan tilinpäätöksen liitteeksi. et tä valtuusto myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toi mi elin ten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille

5 vas tuu va pau den vuoden 2016 hallinnosta ja taloudesta ti lin tarkas tus ker to muk sen mukaisesti. Hyväksyttiin. Merkittiin, että Solja Törnqvist poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 21:34, Sari Kangas klo 21:45 ja Pertti Turunen klo 21:57. Tämän asian käsittelyn jälkeen valtuusto sai yhteenvedon valtuuston itsearviointikyselyn vastauksista. Merkittiin, että Sini Nevalainen poistui klo 22:05 ja Mika Hilkkonen klo 22:30. Lisätietoja: Hallintojohtaja Johanna Tähkiö, puh , sähköposti Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh , sähköposti

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 27 Tarkastuslautakunta 2013-2016 16.06.2016 AIKA 16.06.2016 klo 09:00-12:05 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 25.05.2016 klo 16:40-17:35 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoushuone Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

/,; - RAUTAVAARAN KUNTA Poytakfrja 4/20 14 20. Tarkastuslautakunta. KOKOUSAIKA Maanantai 19.5.2014 kb 13.00 18.20

/,; - RAUTAVAARAN KUNTA Poytakfrja 4/20 14 20. Tarkastuslautakunta. KOKOUSAIKA Maanantai 19.5.2014 kb 13.00 18.20 l8kohdalla KASTUS Matti Matikainen Varapuheenjobtaja KOKOUSAIKA Maanantai kb 13.00 18.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo. kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET Eero Kukkonen Puheenjobtaja LAILLISUUS

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Maakuntahallitus 37 21.03.2016 Maakuntahallitus 59 16.05.2016 Tarkastuslautakunta 26 19.05.2016 Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 93/2/2016 MH 37 Kuntalain

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 27.05.2015 AIKA 27.05.2015 klo 09:00-11:20 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Laillisuus ja

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Aika 14.06.2016 klo 16:00-18:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen Jukka jäsen Satola Sirpa jäsen Suvanto

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.4.2011 kello 9.00 10.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet.

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet. Kunnanhallitus 100 29.03.2017 Tarkastuslautakunta 14 23.05.2017 Kunnanvaltuusto 19 29.05.2017 TILINPÄÄTÖS 2016 60/00.00/2017 KHALL 100 (valmistelija hallintopäällikkö Harri Korhonen puh. 040 733 5670)

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 83 24.03.2014 Tarkastuslautakunta, vaalikausi 29 23.04.2014 2013-2016 Kunnanvaltuusto 52 16.06.2014 Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 13/02/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 30.04.2015 AIKA 30.04.2015 klo 09:42-13:05 PAIKKA Halstarin kabinett OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 90 30.03.2015 Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 30.03.2015 90 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 Kaupunginhallitus 104 30.03.2015 Sastamalan 35 22.05.2015 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 36 15.06.2015 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 38/02.02.00/2014 KHALL

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 30

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 30 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 30 10.06.2015 AIKA 10.06.2015 klo 13:00-17.47 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016 Kaupunginhallitus 102 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 68 17.05.2017 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016 KH 03.04.2017 102 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016 AIKA Tiistai 31.5.2016 kello 15.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 1. kerroksen luokkatila B1012 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02. Kaupunginhallitus 117 29.03.2016 Tarkastuslautakunta1 109 07.06.2016 Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 117 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kunnanhallitus 68 27.04.2015 Kunnanhallitus 76 11.05.2015 PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kuntayhtymän hallitus 24 11.3.2015 Kuntayhtymän hallitus 32 9.4.2015

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna Kunnanhallitus 53 30.03.2015 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Khall 53 Tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen ti linpää

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 46 23.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Khall 10.04.2017 91 Kuntalain 113 :n mukaan/tilinpäätös: Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 8.4.2016 kello 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 27.6.2016 kello 18.00 19.17 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot