Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet 945/ /2017 Kaupunginhallitus johtaja Riitta Luotio Kuntalain (410/2015) lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöillä mää rät tävät asiat kootaan hallintosääntöön, jolloin ei tarvita muita johtosääntöjä. säännöllä määrätään eri viranomaisten toimivallan jaosta ja teh tävis tä. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset aina hal lin tosään nöl lä. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisellä valtuuston päätöksellä. Päät täes sään hallintosäännöstä valtuusto samalla määrittelee oman aseman sa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja vi ran hal tijoit ten välisestä työnjaosta ja ratkaisee antaako kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen. säännön :ssä 46 on viranhaltijoiden tehtävistä ja toi min ta val tuuksis ta on säädetty seuraavaa: Tulosalueen vastuuhenkilöt päättävät hankinta-, suunnittelu-, myynti ja mui den sopimusten tekemistä ja muuttamista koskevat asiat asianomaisen lau ta kun nan päättämään euromääräisen hankintarajan ja ta lous ar vio määrä ra han puitteissa. Kaupunginhallitus on kohdalla päättänyt kau pun gin hal lituk sen toimintasäännön osalta seuraavaa: Hankintoja suoritettaessa on noudatettava julkisista hankinnoista an net tua lainsäädäntöä sekä kaupungin ohjeistusta. Naantalin kaupungin han kin taoh jei den ( ) liitteessä 1 suorahankinnan rajaksi on vah vis tet tu Hankinnasta, jota on edeltänyt kirjallinen tarjouskilpailu, tekee päätök sen hankintavaltuudet omaava päätöspöytäkirjalla. Kaupunginjohtajan hankintavaltuus Järjestelyerien ja alla lueteltujen teh tävä aluei den osalta on euroa ja muiden vastuuhenkilöiden han kin taval tuu det ovat seuraavat: Vaalit hallintojohtaja Kaupunginvaltuusto hallintojohtaja hallintojohtaja, viestintäja kehittämispäällikkö Asiahallinto hallintojohtaja Sisäiset toimistopalvelut hallintojohtaja Tietohallinto tietohallintopäällikkö Rahatoimi kaupunginkamreeri Hankintatoimi ja kes- hankintapäällikkö

2 kus va ras to Käyttöomaisuuden kaupunginjohtaja myyn ti voit to tai -tappio Järjestelyerät kaupunginkamreeri Lisäksi hallintojohtaja on oikeutettu Hallinnon tehtäväalueen vas tuu hen kilön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään tehtäväalueen laskuja ja muita mak su asia kir jo ja." Nykyisten hankintarajojen ongelmana on ollut se, että varsinkin sellaisten pal ve lu jen ostojen osalta, jossa tarjous sisältää option myös tuleville vuo sille, on hankinta jouduttu tuomaan kaupunginhallituksen käsittelyyn, kos ka viranhaltijan hankintavaltuudet eivät enää ole riittäneet pal ve lu han kin nan kokonaiskustannusvaikutus huomioiden. Vs. hankintapäällikkö on syksyn 2017 aikana valmistellut Naantalin kaupun gil le tarkennetut hankintaohjeet, jotka kaupunginjohtaja on hal lin tosään nön antamin valtuuksin hyväksynyt viranhaltijapäätöksellä. Nämä ohjeet korvaavat annetut menettelytapaohjeet ja han kinta ra ja tau lu kon ( ). Hankintaohje (kh ) päivitetään myöhem min. Oheismateriaali: Hankintaohjeet Ohjeistuksen mukaan hankintoja suoritettaessa on noudatettava julkisista han kin nois ta annettua lainsäädäntöä sekä kaupungin ohjeistusta. Naan talin kaupungin hankintaohjeissa suorahankinnan rajaksi on vahvistettu Hankintapäätöksen omien hankintarajojen puitteissa tekee se toimielin tai vi ran hal ti ja, jolle hankintasäännössä tai sen perusteella tehdyllä hal lin nol lisel la päätöksellä on annettu päätösvalta hankinta-asioissa. Alle :n hankintojenkin osalta on aina tapauskohtaisesti harkittava tar ve erilliselle viranhaltijapäätökselle. Viime kädessä se viranhaltija, jolle pää tös val ta on siirretty, ratkaisee yksittäistapauksittain, onko hän vel vol linen tekemään pöytäkirjan päätöksestään (Viranhaltijoitten pää tök sen te kome net te lyä koskevat ohjeet, kh ). Hankinnasta, jota on edeltänyt kirjallinen tarjouskilpailu, tekee päätöksen han kin ta val tuu det omaava päätöspöytäkirjalla. Kaupunginjohtaja voi poikkeustapauksissa antaa luvan suorahankintaan saakka ja kaupunginhallitus painavista syistä saakka. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus hyväksyy han kin ta ra jat alaisilleen vi ran halti joil le lukien seuraavasti:

3 KOKOUSKÄSITTELY: KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan hankintavaltuus "Järjestelyerien" ja alla lue tel tu jen tehtäväalueiden osalta on euroa ja muiden vas tuu hen ki löi den hankintavaltuudet ovat seuraavat: Vaalit kaupunginlakimies Kaupunginvaltuusto hallintojohtaja kaupunginjohtaja, hallin to joh ta ja, vies tin tä- pääl lik kö, hen ki lös töpääl lik kö Asiahallinto hallintojohtaja Sisäiset toi mis topalve hallintojohtaja lut Tietohallinto tietohallintopäällikkö Rahatoimi kaupunginkamreeri Hankintatoimi ja kes kus va ras to hankintapäällikkö Kom myyntivoitto tai kaupunginjohtaja tappio Järjestelyerät kaupunginkamreeri Lisäksi hallintojohtaja oikeutetaan Hallinnon tehtäväalueen vas tuu hen ki lön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään tehtäväalueen laskuja ja muita maksuasiakirjoja. Merkitään, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Kaupunginhallitus Vilhelm Junnilan esityksestä asia päätettiin jättää pöydälle. johtaja Riitta Luotio Kuntalain (410/2015) lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöillä mää rät tävät asiat kootaan hallintosääntöön, jolloin ei tarvita muita johtosääntöjä. säännöllä määrätään eri viranomaisten toimivallan jaosta ja teh tävis tä. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset aina hal lin tosään nöl lä. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisellä valtuuston päätöksellä. Päät täes sään hallintosäännöstä valtuusto samalla määrittelee oman aseman sa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja vi ran hal tijoit ten välisestä työnjaosta ja ratkaisee antaako kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen. säännön :ssä 46 on viranhaltijoiden tehtävistä ja toi min ta val tuuksis ta on säädetty seuraavaa: Tulosalueen vastuuhenkilöt päättävät hankinta-, suunnittelu-, myynti ja

4 mui den sopimusten tekemistä ja muuttamista koskevat asiat asianomaisen lau ta kun nan päättämään euromääräisen hankintarajan ja ta lous ar vio määrä ra han puitteissa. Kaupunginhallitus on kohdalla päättänyt kau pun gin hal lituk sen toimintasäännön osalta seuraavaa: Hankintoja suoritettaessa on noudatettava julkisista hankinnoista an net tua lainsäädäntöä sekä kaupungin ohjeistusta. Naantalin kaupungin han kin taoh jei den ( ) liitteessä 1 suorahankinnan rajaksi on vah vis tet tu Hankinnasta, jota on edeltänyt kirjallinen tarjouskilpailu, tekee päätök sen hankintavaltuudet omaava päätöspöytäkirjalla. Kaupunginjohtajan hankintavaltuus Järjestelyerien ja alla lueteltujen teh tävä aluei den osalta on euroa ja muiden vastuuhenkilöiden han kin taval tuu det ovat seuraavat: Vaalit hallintojohtaja Kaupunginvaltuusto hallintojohtaja hallintojohtaja, viestintäja kehittämispäällikkö Asiahallinto hallintojohtaja Sisäiset toimistopalvelut hallintojohtaja Tietohallinto tietohallintopäällikkö Rahatoimi kaupunginkamreeri Hankintatoimi ja keskus hankintapäällikkö va ras to Käyttöomaisuuden kaupunginjohtaja myyn ti voit to tai -tappio Järjestelyerät kaupunginkamreeri Lisäksi hallintojohtaja on oikeutettu Hallinnon tehtäväalueen vas tuu hen kilön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään tehtäväalueen laskuja ja muita mak su asia kir jo ja." Nykyisten hankintarajojen ongelmana on ollut se, että varsinkin sellaisten pal ve lu jen ostojen osalta, jossa tarjous sisältää option myös tuleville vuo sille, on hankinta jouduttu tuomaan kaupunginhallituksen käsittelyyn, kos ka viranhaltijan hankintavaltuudet eivät enää ole riittäneet pal ve lu han kin nan kokonaiskustannusvaikutus huomioiden. Vs. hankintapäällikkö on syksyn 2017 aikana valmistellut Naantalin kaupun gil le tarkennetut hankintaohjeet, jotka kaupunginjohtaja on hal lin tosään nön antamin valtuuksin hyväksynyt viranhaltijapäätöksellä. Nämä ohjeet korvaavat annetut menettelytapaohjeet ja han kinta ra ja tau lu kon ( ). Hankintaohje (kh ) päivitetään myöhem min. Oheismateriaali: Hankintaohjeet

5 Ohjeistuksen mukaan hankintoja suoritettaessa on noudatettava julkisista han kin nois ta annettua lainsäädäntöä sekä kaupungin ohjeistusta. Naan talin kaupungin hankintaohjeissa suorahankinnan rajaksi on vahvistettu Hankintapäätöksen omien hankintarajojen puitteissa tekee se toimielin tai vi ran hal ti ja, jolle hankintasäännössä tai sen perusteella tehdyllä hal lin nol lisel la päätöksellä on annettu päätösvalta hankinta-asioissa. Alle :n hankintojenkin osalta on aina tapauskohtaisesti harkittava tar ve erilliselle viranhaltijapäätökselle. Viime kädessä se viranhaltija, jolle pää tös val ta on siirretty, ratkaisee yksittäistapauksittain, onko hän vel vol linen tekemään pöytäkirjan päätöksestään (Viranhaltijoitten pää tök sen te kome net te lyä koskevat ohjeet, kh ). Hankinnasta, jota on edeltänyt kirjallinen tarjouskilpailu, tekee päätöksen han kin ta val tuu det omaava päätöspöytäkirjalla. Kaupunginjohtaja voi poikkeustapauksissa antaa luvan suorahankintaan saakka ja kaupunginhallitus painavista syistä saakka. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus hyväksyy han kin ta ra jat alaisilleen vi ran halti joil le lukien seuraavasti: Kaupunginjohtajan hankintavaltuus "Järjestelyerien" ja alla lue tel tu jen tehtäväalueiden osalta on euroa ja muiden vas tuu hen ki löi den hankintavaltuudet ovat seuraavat: Vaalit kaupunginlakimies Kaupunginvaltuusto hallintojohtaja kaupunginjohtaja, hallin to joh ta ja, vies tin tä- pääl lik kö, hen ki lös töpääl lik kö Asiahallinto hallintojohtaja Sisäiset toi mis topalve hallintojohtaja lut Tietohallinto tietohallintopäällikkö Rahatoimi kaupunginkamreeri Hankintatoimi ja kes kus va ras to hankintapäällikkö Kom myyntivoitto tai kaupunginjohtaja tap pio Järjestelyerät kaupunginkamreeri Lisäksi hallintojohtaja oikeutetaan Hallinnon tehtäväalueen vas tuu hen ki lön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään teh tävä alu een laskuja ja muita maksuasiakirjoja.

6 Kaupunginhallitus johtaja Riitta Luotio: KOKOUSKÄSITTELY: KAUPUNGINHALLITUS: Merkitään, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Vilhelm Junnilan esityksestä asia päätettiin jättää pöydälle. Oheismateriaali: Hankintaohjeet Kooste Turun ja Tampereen seutukuntien viranhaltijoitten han kin taval tuuk sis ta. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus hyväksyy hankintarajat alaisilleen vi ran halti joil le lukien seuraavasti: Kaupunginjohtajan hankintavaltuus "Järjestelyerien" ja alla lue tel tu jen tehtäväalueiden osalta on euroa ja muiden vas tuu hen ki löi den hankintavaltuudet ovat seuraavat Vaalit kaupunginlakimies Kaupunginvaltuusto hallintojohtaja kaupunginjohtaja, hal lin to joh ta ja, vies tintä pääl lik kö, hen ki lös tö- pääl lik kö Asiahallinto hallintojohtaja Sisäiset toi mis topalve hallintojohtaja lut Tietohallinto tietohallintopäällikkö Rahatoimi kaupunginkamreeri Hankintatoimi ja hankintapäällikkö kes kus va ras to Kom myyntivoitto tai kaupunginjohtaja tap pio Järjestelyerät kaupunginkamreeri Lisäksi hallintojohtaja oikeutetaan Hallinnon tehtäväalueen vas tuu hen ki lön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään teh tävä alu een laskuja ja muita maksuasiakirjoja.

7 KOKOUSKÄSITTELY: Vilhelm Junnila teki keskustelun kuluessa vastaesityksen, että hankintavaltuudet KOM myyntivoitto , hallinto ja tietohallinto ja muut kohdat Kim mo Aho kannatti Junnilan esitystä. Suoritetussa nimenhuuto äänestyksessä kaupunginjohtajan esi tys kannattivat Forsblom, Gustafsson, Jalkanen, Maine, Sep pä lä, Wilenius ja Tuuna. Junnilan esityksen puolesta äänes ti vät Junnila, Hagsberg, Aho ja Hautala. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin äänin 7-4.

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 15 13.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin hallintosääntö

Kokkolan kaupungin hallintosääntö Kaupunginhallitus 557 19.12.2016 Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 6 23.01.2017 Kokkolan kaupungin hallintosääntö 943/00.01.01/2016 KH 557 Valmistelijat: kaupunginjohtaja Stina Mattila

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017 Kaupunginvaltuusto 44 11.06.2018 Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017 173/02.02.01/2018 Kaupunginhallitus 09.04.2018

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN Kaupunginhallitus 91 30.03.2016 Kaupunginhallitus 304 19.12.2016 Yhteistyötoimikunta 3 03.01.2017 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 256 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 327 17.10.2016 Kaupunginhallitus 328 18.10.2016 Kaupunginhallitus 355 31.10.2016 Kaupunginhallitus 358 01.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2020 443/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kannuksen kaupungin hallintosääntö

Kannuksen kaupungin hallintosääntö Kaupunginhallitus 53 21.03.2017 Kaupunginhallitus 63 11.04.2017 Kannuksen kaupungin hallintosääntö 42/0.000/2017 Khall 21.03.2017 53 Valmistelijat: Kaupunginjohtaja Terttu Korte, taloussihteeri Leena Säm

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Virkanimikkeen muutos / toimintakeskuksen johtaja (työsuojelupäällikön tehtävät)

Virkanimikkeen muutos / toimintakeskuksen johtaja (työsuojelupäällikön tehtävät) Sos.- ja terv.lautakunta 16 25.02.2014 Kaupunginhallitus 67 10.03.2014 Kaupunginhallitus 134 28.04.2014 Sos.- ja terv.lautakunta 42 27.05.2014 Kaupunginhallitus 283 09.06.2014 Kaupunginvaltuusto 67 18.08.2014

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Hallintosääntö alkaen 1686/ /2017

Kaupunginhallitus Hallintosääntö alkaen 1686/ /2017 Kaupunginhallitus 324 20.11.2017 Hallintosääntö 1.1.2018 alkaen 1686/00.01.01/2017 Kh 20.11.2017 324 Voimassa olevan kuntalain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava hal linto sään tö, jolla annetaan tarpeelliset

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 337 15.10.2018 Kaupunginhallitus 338 16.10.2018 Kaupunginhallitus 360 29.10.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2022 453/02.02.00/2018 Kaupunginhallitus 15.10.2018 337 Kaupunginkamreeri

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH Kaupunginhallitus 165 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 52 15.05.2017 Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH 08.05.2017 165 Kemijärven kaupungin voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 17.12.2013

Lisätiedot

Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10

Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2013 39 Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.05.2013 Aika 15.05.2013 klo 16:16-17:49 Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10 Läsnä Luettelon

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 Kaupunginvaltuusto 38 08.06.2015 Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 166/02.02.01/2015 Kaupunginhallitus 16.03.2015 99 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 11.3.2015: Kaupungin tilinpäätös vuodelta

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs.

Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 21 Tarkastuslautakunta 30.03.2016 Aika 30.03.2016 klo 16:00-19:00 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/2017 64 Tarkastuslautakunta 10.05.2017 Aika 10.05.2017 klo 16:12-19:28 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin

Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin KH - Yleisjaosto 28 01.06.2015 Kaupunginhallitus 262 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 60 21.09.2015 KH - Yleisjaosto 42 26.10.2015 Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin 248/02.07.00/2015

Lisätiedot

Kalevanniemen koulun peruskorjauksen rakennustoimikunnan asettaminen

Kalevanniemen koulun peruskorjauksen rakennustoimikunnan asettaminen Teknisen lautakunnan 40 02.12.2015 tilapalvelujaosto Tekninen lautakunta 98 16.12.2015 Kaupunginhallitus 6 18.01.2016 Kalevanniemen koulun peruskorjauksen rakennustoimikunnan asettaminen 506/10.06.01/2015

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen.

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (5) 243 Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla hankintojen tekemisestä HEL 2018-000660 T 00 01 00 Päätös päätti: siirtää hankintojen toimivaltaa

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot