TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA
|
|
- Tauno Lahtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/ /2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan Harjavallan kaupungin vuo den 2015 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman. Talousarvion rakenteesta, sitovuudesta ja seurannasta mainittakoon mm. seuraavaa: Valtuuston asettamista toiminnallisista tavoitteista toimielin ei voi poiketa il man valtuuston päätöstä. Toiminta on sopeutettava niin, että tavoitteet voidaan saavuttaa. Toimintaa ei saa laajentaa ilman kaupunginhallituksen lupaa. Lupaa pyydettäessä on esitettävä, miten toiminnan laajennus ra hoi tetaan. Ylityspyyntöjen sijaan rahoitus tulee järjestää tulosalueen käyttösuunnitelmaa muuttamalla. Tulosalueelta toiselle siirrettävistä määrärahoista tulee tehdä esitys kaupunginhallitukselle. Käyttötalousosan avulla ohjataan kunnan toimintaa. Käyttötalousosassa valtuus to asettaa toimielimille tulosalueittain tavoitteet sekä osoittaa mää rä rahat ja tuloarviot tehtävien hoitamiseen. Tulosalueen valtuuston päättämät me no jen ja tulojen loppusummat ovat sitovia. Ohjausperiaatteena käytetään brut to pe ri aa tet ta. Toimielin jakaa tulosalueen määrärahat päättämilleen tulos yk si köil le. Valtuuston myöntämää määrärahaa ei saa ylittää tai tu lo ar viota alittaa ilman valtuuston päätöstä. Talousarviovuoden toiminta on so peutet ta va valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteisiin ja talousarviota on nou da tet ta va. Määrärahojen riittävyyden turvaamiseksi toimielinten on tehtä vä tarpeelliset muutokset toimintamuotoihinsa ja työtapoihinsa. Tekninen lautakunta voi delegoida oikeuden tulosalueiden käyttötalouden määrärahojen sisäisiin siirtoihin toimialajohtajalle. Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat talousarvio- ja suun nit te luvuo sil le. Investointiosan määrärahat ja tuloarviot valtuusto hy väksyy hankkeit tain tai hankeryhmittäin. Vuosien 2016 ja 2017 investointisuunnitelma on alustava arvio, eikä se ole sitova. Vuoden 2015 käyttötalousosa on valtuustoon nähden sitova tulosalueittain si ten, että ulkoisten menojen ja tulojen lisäksi tulosalueiden talousarvioon si säl ty vät sisäiset vuokrat sekä sisäinen myynti ja osto. Toimielin vahvistaa valtuuston tulosalueittain myöntämistä määrä rahoista ja hyväksymistä tuloarvioista mennessä käyt tösuunnitel man, jos sa
2 myönnetty määräraha jae taan tulosyk si köihin ja hankkeisiin sekä tulo- ja me no la jei hin. Investoinneista laaditaan hankesuunnitelma, josta käy selville suun ni tel tu hankkeen valmistumisaika, vaikutus maksuvalmiuteen ja vai kutus tuleviin käyttömenoihin. Hankeryhmälle myönnetyistä määrärahoista laa di taan käyttösuunnitelma. Vesihuoltolain muutos lukien aiheuttaa vesihuolto-tulosyksikössä kustannuspaikkajärjestelyjä. Toimielin voi muuttaa käyttösuunnitelmaansa vuoden aikana ilman val tuuston lupaa, kun tulos alueelle myönnetty määrära ha ei ylity eikä tuloarvio alitu. Muutokset tulee ilmoittaa rahatoimis toon ta lous arvioseuran nan ja ra portoin nin pitämiseksi ajan tasal la. Määrärahat ja tuloarviot sisältävät sisäisten palvelujen ostot ja myynnit, vuok rat ja poistot. Käyttösuunnitelmaa laadittaessa on varmistuttava, että os ta van ja myyvän toimielimien käyttösuunnitelmien sisäiset ostot ja myynnit ovat yhdenmukaiset. Käyttösuunnitelma toimitetaan kirjanpidon poh jak si konekielisesti syöttämällä määrärahat ja tuloarviot ta lous suun nit te lu oh jelmaan ao. kustannuspaikoille. Käyttösuunnitelmaa hyväksyttäessä toimielimen tulee todeta toimielimen tili vas tuul li set henkilöt ja määrätä vastuuhenkilöt tulosyksiköille sekä il moittaa heistä tilintarkastajalle. Teknisen lautakunnan hyväksytty (Valtuusto ) talousarvio vuodelle 2015 on seuraava: Määräraha Tuloarvio Toimintakate Kunnallistekniset palvelut Tekniset tukipalvelut Yhteensä Sitovuustaso bruttoperiaate. Talousarviossa oleva tuloslaskelma on informatiivinen ja se perustuu talousarvioehdotuksen lukuihin. Lopullinen tuloslaskelma muodostuu käyttösuunnitelmien mukaan. Teknisten palvelujen tulosalueiden määrärahat ja tuloarviot jaetaan seuraaviin tulosyksiköihin (1.taso): Tulosalue Tulosyksikkö Kustannuspaikka Kunnallistekniset palvelut Kunnallistekniset palvelut Hallinto
3 Satakunnan pelastuslaitos Liikenneväylät Puistot ja yleiset alueet Liikunta-alueet Maa- ja metsätilat Kiinteistöjen piha-alueet Jätehuolto Liikenneturvallisuus Vesihuolto Vedenjakelu Viemäriverkosto Hulevesiverkosto Tulosalue Tulosyksikkö Kustannuspaikka Tekniset tukipalvelut Tilapalvelut Ruokahuolto ja siivous Ruokahuolto Siivous Teknisten palvelujen johtajana toimii toimialajohtaja, tekninen mestari Juhani Ramberg. Hänen sijaisenaan toimii kaupungingeodeetti Jari Prehti. Päätösvallan delegointi on esitetty Harjavallan kaupungin hallintosäännössä. Vesihuolto tulosyksikön johtajana toimii vesihuoltoteknikko Kari Ok ko nen, jo ka vastaa tulosyksiköstä toimialajohtajalle ja tämä edelleen lau ta kun nal le. Tilapalvelut tulosyksikön johtajana toimii talonrakennusinsinööri Matias Es ko la (hoitovapaalla saakka, sijaisena Juhani Ramberg), joka vas taa tulosyksiköstä toimialajohtajalle ja tämä edelleen lau ta kun nal le. Ruokahuolto ja siivous-tulosyksikön johtajana toimii ruokahuolto- ja siivous pääl lik kö Mervi Takala, joka vastaa tulosyksiköstä toimialajohtajalle ja tä mä edel leen lautakunnalle. Teknisten palvelujen tilivelvolliset viranhaltijat ovat toimialajohtaja Juhani Ram berg, kaupungingeodeetti Jari Prehti, vesihuoltoteknikko Kari Okkonen ja talonrakennusinsinööri Matias Eskola ( jälkeen) sekä ruo kahuol to- ja sii vous pääl lik kö Mervi Takala.
4 Esityslistan liitteenä: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma. Teknisen mestarin ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1. hyväksyä liitteenä olevan teknisen lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelman. 2. hyväksyä tulosalueiden sekä tulosyksiköiden vastuu- ja tilivelvolliset edellä olevassa selosteosassa esitetyllä tavalla. 3. että tulosyksiköiden vastuuhenkilöt oikeutetaan jakamaan tulosyksikkö 1 tason mää rä ra hat ja tuloarviot kustannuspaikoille. 4. delegoida oikeuden teknisten palvelujen tulosalueiden käyttötalouden sisäisiin määrärahasiirtoihin teknisten palvelujen toimialajohtajalle.
5 Lisätietojen antaja: Tekninen mestari Juhani Ramberg puh Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjan liitteenä nro 17: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma.
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma
Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma
Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019
Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4
Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman
Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen
Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA
Tekninen lautakunta 91 04.11.2015 Kaupunginhallitus 304 16.11.2015 Tekninen lautakunta 103 02.12.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V. 2015 / LIEKSA 448/10.100/2014 TEKLA 91 Lieksan kaupunginhallitus
PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3
PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto
Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset
Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Kunnanhallitus 261 30.11.2015 Kunnanhallitus 277 07.12.2015 Kunnanvaltuusto 55 07.12.2015 VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 47/04.041/2015 Kh 30.11.2015 261 Valmistelija Vesa Tuunainen
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL
Kaupunginhallitus 299 01.10.2018 Kaupunginvaltuusto 56 15.10.2018 Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL 01.10.2018 299 Vuoden 2018 talousarvion toteutumisen seurannan perusteella on
Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)
Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma
Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma, valmistelutilanne
Kaupunginhallitus 226 01.06.2015 Tekninen lautakunta 105 16.06.2015 Tekninen lautakunta 123 18.08.2015 Tekninen lautakunta 163 27.10.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma,
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Teknisen lautakunnan laskujen hyväksyjät / Muutokset
Tekninen lautakunta 7 17.02.2014 Tekninen lautakunta 94 15.09.2015 Tekninen lautakunta 147 17.11.2015 Tekninen lautakunta 10 09.02.2016 Tekninen lautakunta 14 16.02.2017 Teknisen lautakunnan laskujen hyväksyjät
Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.
Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio
Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018
Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus
Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.
Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka
Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä
Sisällysluettelo. 29 Määrärahamuutos Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 Vapaa-aikalautakunta 01.12.2015 Sisällysluettelo Sivu 29 Määrärahamuutos 3 30 Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden
Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma
Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon
Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous
Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että
Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen
Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.
Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:
Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.
Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL
Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi
Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )
Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN VALVJAOS 10 Toimialan vs. esimies 5.2.2013 Kaupunginvaltuusto on 18.12.2012
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu
Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.
1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
Sisällysluettelo. 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion käyttösuunnitelma 4
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.12.2017 Sisällysluettelo Sivu 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta 3 23 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion
Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00
Siilinjärven kunta Esityslista 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Kokousaika 26.02.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maaseututoimisto, Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala Asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:
Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.
Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 25.01.2017 Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan
Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset
Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.06.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 28 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014