Työryhmäkoordinaattorit: Tapio Bergholm, Joensuun yliopisto Matti Hannikainen, Eläketurvakeskus/Työeläkevakuuttajat TELA

Koko: px

Aloita esitys sivulta:

Download "Työryhmäkoordinaattorit: Tapio Bergholm, Joensuun yliopisto Matti Hannikainen, Eläketurvakeskus/Työeläkevakuuttajat TELA"

Noora Penttilä
7 vuotta sitten
Katselukertoja:

1 Työelämän tutkimuspäivät Työryhmä: Työperäinen sosiaaliturva: etuuksia, kiistoja ja yhteistyötä Työryhmäkoordinaattorit: Tapio Bergholm, Joensuun yliopisto Matti Hannikainen, Eläketurvakeskus/Työeläkevakuuttajat TELA Perjantai klo , Pinni A, ryhmähuone A2093 Kukin esitys noin 20 min min. keskustelua Ongelmallinen etuus. Luontoisedut sairaanhoitajien edunvalvonnassa Heidi Haggrén Minimipalkkalain synty Tapio Bergholm Eläkepolitiikan jännitteet: työ- ja kansaneläkkeen rinnakkaiselo Matti Hannikainen Työttömyyseläke ja työurien pidentäminen Raija Gould

2 Heidi Haggrén Helsingin yliopisto, yhteiskuntahistorian laitos Ongelmallinen etuus. Luontoisedut sairaanhoitajien edunvalvonnassa Väitöskirjassani tutkin sairaanhoitajien edunvalvonnan kehittymistä toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella ( ) pohtien kehitykseen sisältyneitä jännitteitä eri sosiaalisten sitoumusten välillä. Kautta leimasi ns. palkansaajaintressin vahvistuminen sairaanhoitajajärjestöjen toiminnassa. Sodanjälkeen sairaanhoitajajärjestöt aktivoituivat ajamaan sairaanhoitajien sosiaalisten olojen kuten työaikaan, palkkaukseen, eläkkeeseen ja asumiseen viitattiin, parantamista. Pyrkimykset konkretisoituivat taisteluna paremman palkkauksen puolesta, mutta kokonaisuudessa oli kyse muustakin kuin vain palkkauksen tasosta. Sairaanhoitajien palkasta iso osa tuli käytännössä yhä luontoisetuina, asunnon ollessa näistä keskeisin etu luvulla asuminen kuitenkin nousi sairaanhoitajien keskuudessa isoksi ongelmaksi. Asuntopulan vallitessa asunto oli iso etuus, mutta toisaalta asuntoja ei riittänyt kaikille. Samanaikaisesti sairaalan asunto koettiin myös rasitteena valinnanvapauden puuttuessa. Asumisen ohella eläkkeen kertyminen ja taso muodostui ongelmaksi palkkausjärjestelmässä. Työpaperissani tarkastelen ongelman määrittelyä, sitä koskevaa argumentointia ja toimenpiteitä sekä kehitykseen sisältyneitä intressiristiriitoja.

3 Tapio Bergholm, dosentti Joensuun yliopisto Minimipalkkalain synty Suomessa alimmat palkat määräytyvät työehtosopimuksissa eikä yleistä lakisääteistä minimipalkkaa ole, kuten Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tämä säädös tuli työsopimuslakiin vuonna Tuon lain kiistanalainen 17. pykälä miellettiin lain säätämisvaiheessa minimipalkkapykäläksi, vaikka säädös velvoitti työnantajia noudattamaan oman alansa työehtosopimuksen ehtoja paljon laajemmin. Kiista alimpien palkkojen määräämisestä lailla on Suomessa vanhaa perua. Minimipalkkakiistat alkoivat 1930-luvulla, kun valtiovallan mielestä metsätöiden palkkataso oli lamavuosina pudonnut niin alas, että kuntien oli avustettava metsätyöläisiä ja heidän perheitään. Metsäpalkkojen tarkkailu alkoi vuonna 1932 ja väliaikainen palkkalautakunta perustettiin vuonna 1935, joten palkkatarkkailu sai virallisemmat puitteet. Sota-ajan palkkasäännöstely muotoutui vähitellen ja asteittain. Vain metsä-, uitto- maatyöläiset saivat valtakunnalliset palkkanormit sodan aikana, metsätyöläiset ensimmäisinä. Palkkasäännöstelyn muutos johti useilla aloilla siihen, että palkkataso neuvoteltiin ja sovittiin työehtosopimusneuvotteluissa, mutta metsä- ja uittotöiden palkat määräytyivät aina vuoden 1955 loppuun saakka hallinnollisin päätöksin. Palkkojen määrääminen lakisääteisesti oli periaatteellisesti ja poliittisesti vaikea kysymys. Metsäja uittotyöläisten vähimmäispalkkalaki laki oli aluksi määräaikainen. Laki muuttui joulukuussa 1962 vähimmäispalkkalaista laiksi metsä- ja uittotöistä suoritettavasta palkkauksesta. Eduskunta hyväksyi vuonna 1964 lain pysyvänä. Se oli voimassa, kun työsopimusalain uudistus tuli eduskunnan käsiteltäväksi vuonna Työehtosopimuksien määräykset myös järjestäytymättömiä työnantajia sitoviksi tekevä työehtosopimusalain 17. pykälä on sikäli mielenkiintoinen osa Suomen työmarkkinahistoriaa, että eduskunta sen hyväksyi, vaikka sekä Suomen Työnantajain Keskusliitto että Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö vastustivat sen hyväksymistä. Tämä paperi analysoi yhteiskunnallista prosessia, joka johti tähän muutokseen. Lähteinä ovat valtiopäiväasiakirjat, sanomalehdet, muistelmat sekä järjestöjen ja puolueiden arkistoaineisto.

4 Matti Hannikainen Työeläketurvan historiahanke Eläketurvakeskus/Työeläkevakuuttajat TELA Eläkepolitiikan jännitteet: työ- ja kansaneläkkeen rinnakkaiselo Sosiologi Erik Allardt määritteli 1960-luvun alkupuolella maaseudun ja kaupungin välisen jännitteen yhdeksi suomalaisen yhteiskunnan perusvastakohtaisuudeksi. Siihen vaikutti yhteiskunnan nopea rakennemuutos. Suomessa koettiin toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisesti vertaillen nopea muutos teollistuvasta maatalousmaasta teollistuneeseen palveluyhteiskuntaan. Maa- ja metsätaloudesta sekä muista ulkotöistä elantonsa saaneiden osuus vähentyi samaan aikaan kun yhä useamman työpaikka alkoi olla sisätiloissa tehtaissa taikka julkisen ja yksityisen sektorin palveluammateissa. Syntynyt yhteiskuntapoliittinen tilanne näkyi eläkejärjestelmien kehityksessä, ja eläkkeiden kohdalla itse asiassa määriteltiin kunkin puolueen poliittisia kantoja. Periaatelinjaukset ja käytännön ratkaisut erosivat usein toisistaan. Yleistäen voidaan todeta, että eläke- ja yleisemmin sosiaalipolitiikassa maaseudun ja kaupunkien välinen ristiriita kytkeytyi tasaetuuksien (huoltoperiaate) ja ansiosidonnaisuuden (vakuutusperiaate) väliseen suhteeseen ja siihen, hoitavatko sosiaaliturvaa yksityiset laitokset vai valtio. Käytännön ratkaisuissa asetelmat olivat kuitenkin moniulotteisempia. Tässä esityksessä tarkastellaan työ- ja kansaneläkejärjestelmien kehitystä nopean rakennemuutoksen aikana 1960-luvulta 1990-luvulle. Tuona aikana muotoutui se eläkejärjestelmien välinen työnjako, joka paljolti kuvaa nykyistä tilannetta. Useimmille eläkeläisille työeläkkeestä tuli tärkein toimeentulon muoto. Työmarkkinajärjestöt saivat siten ratkaisevan aseman lakisääteisen, pakollisen eläketurvan kehityksessä. Kansaneläkkeiden merkitys on puolestaan vähentynyt, ja kasvava määrä uusista eläkeläisistä ei saa enää lainkaan kansaneläkettä. Tämän päivän eläke- ja sosiaalipoliittisessa keskustelussa näkyy edelleen samantyyppisiä nykyistä tilannetta arvostelevia argumentteja vähimmäiseläkkeet, perustulo ja työmarkkinajärjestöjen vahva asema päätöksenteossa kuin mitä on eri muodossa esitetty 1960-luvulta alkaen. Erimielisyyksissä on pohjimmiltaan kyse siitä, mille ryhmille etuja halutaan suunnata ja ketkä ne rahoittavat. Näkemykset myös kytkeytyvät edelleen yhteiskuntarakenteeseen ja siihen, mihin suuntaan palkkatyöyhteiskunnan uskotaan ja halutaan kehittyvän.

5 Raija Gould Eläketurvakeskus Työkyvyttömyyseläke ja työurien pidentäminen Työurien pidentämisestä on tullut tärkeä yhteiskunnallinen tavoite. Pitkien työurien varmistaminen edellyttää mm. työikäisten työkyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä ja sen myötä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ehkäisemistä. Esityksessä tarkastellaan työeläkejärjestelmän toimintaa ja mahdollisuuksia työkyvyn tukemisessa ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämisessä. Työn tekemisen muodot ja ehdot ovat muuttuneet: ruumiillisesta työstä on siirrytty entistä enemmän monin tavoin verkottuneeseen henkiseen työhön ja mm. määräaikaiset työsuhteet ovat yleistyneet. Työn muutos yhdessä työntekijöiden toimintakyvyn, osaamisen ja asenteiden muutosten kanssa heijastuu työkyvyn sisältöön. Tämä muutos näkyy myös työkyvyttömyyseläkkeiden perusteina olevissa sairauksissa. Mielenterveysongelmien ja erityisesti masennuksen osuus eläkkeiden syynä on kasvanut. Työelämän, työkyvyn ja työssä jatkamisen uudet haasteet lisäävät myös kuntoutuksen haasteita. Työeläkekuntoutusta on lakisääteisesti vahvistettu, mutta kuntoutuksen toimivuudessa on edelleen runsaasti haasteita. Eläkeuudistuksen myötä työkyvyttömyyseläke jäi ainoaksi alle 62-vuotiaiden kokoaikaeläkkeeksi. Vastaavasti osatyökyvyttömyyseläke on ainoa alle 58-vuotiaiden osittainen eläke. Varhaiseläkemuotojen karsimisesta aiheutuu painetta työkyvyttömyyseläkkeiden käyttöön. Eurooppalaisessa vajaakuntoisuus- ja työkyvyttömyyspolitiikassa painopiste on muuttumassa passiivisesta korvausajattelusta työhön integroivan politiikan suuntaan. Työelämään integroivan politiikan välineinä käytetään yksilöllisiin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin sovitettuja osallistumispaketteja, työn tekemisen tukemiseen suunnattuja etuuksia ja varhaista, aktiivista puuttumista työkyvyn heikkenemiseen. OECD kiinnitti Suomen työkyvyttömyyseläkepolitiikkaa koskevassa arviossaan erityisesti huomiota mm. työkyvyttömyyseläkkeiden varhaiseläketyyppiseen käyttöön ja ammatillisen kuntoutusjärjestelmän ongelmiin. Aivan viime vuosien uusi kehityssuunta, nuorten työkyvyttömyyden kasvu, lisää työkyvyttömyyspolitiikan kehittämisen tarvetta. Mahdollinen, useiden kymmenien vuosien työkyvyttömyysura asettaa haasteita työkyvyttömyyseläkejärjestelmän kyvylle tukea henkistä hyvinvointia, mutta ennen kaikkea keinoille tukea taloudellista hyvinvointia.

Samankaltaiset tiedostot

työkyvyttömyyseläkkeistä

FINNISH CENTRE FOR PENSIONS KANSAINVÄLINEN VAMMAISNAISSEMINAARI 12.3.2008 Kuvitettua Naisten tietoa työkyky ja työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyyseläkkeet Raija Gould Raija Gould Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus