Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari Kaija Kallinen
|
|
- Kirsi Väänänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari Kaija Kallinen
2 Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu taloudellinen kestävyys eläkkeet pystytään rahoittamaan myös pitkällä aikavälillä ja ikärakenteen muuttuessa poliittinen kestävyys vallitsevalla eläkemallilla on laaja kannatus eri väestöryhmissä
3 Suomen eläkemalli Suomen eläkemalli eläketurva on lakisääteinen ja kattaa koko väestön eläketurvan sisältö on laissa määrätty ja sitä varten on kerättävä riittävä rahoitus (etuusperusteisuus) pieneksi jäänyttä työeläkettä täydentää kansaneläke vapaaehtoisten lisäeläkkeiden ja itse ostettujen eläkkeiden merkitys kokonaiseläketurvassa pieni työeläkkeistä ja niiden rahoituksesta neuvottelevat työmarkkinajärjestöt
4 Työeläkkeet perustuvat työhön Työtä tekemällä työntekijä ansaitsee sekä palkkaa että työeläkettä. Jokainen sukupolvi rahoittaa sekä jo eläkkeellä olevien työeläkkeitä että omaa eläketurvaansa. Suurin osa nyt maksussa olevista työeläkkeistä rahoitetaan vuosittain kerättävillä eläkemaksuilla. Joka neljäs eläke-euro tulee rahastoista. Osittainen rahastointi yksityisaloilla 1962 lähtien, julk. aloilla myöhemmin Varautuminen ikärakenteen muutoksiin: työeläkemaksua on kerätty enemmän kuin juokseviin eläkemenoihin on tarvittu. Tuottava ja turvaava varojen sijoittaminen: sijoitustuotoilla voidaan alentaa maksunkorotuspaineita. Työeläkemaksuihin käytetään osa palkankorotusvarasta Työnantaja vakuuttaa työntekijänsä ja maksaa työeläkemaksun Työeläkemaksu = työnantajan osuus + työntekijän osuus > ja niiden rahoitus sukupolvien väliseen sopimukseen
5 Työeläke + kansaneläke + verotus Kansaneläke täydentää eläketurvaa, kun työeläke jää pieneksi esim osa-aikatyön takia. - Työeläkkeessä eläkeiän alaraja on 63 vuotta. - Kansaneläkkeen saa vähentämättömänä vasta 65 vuotiaana Eläkkeensaajien Kaija Kallinen asumistukea saa eläkeläistä. Asumistuen vaikutus ei ole mukana kuvassa.
6 Lähde : Eläketurvakeskus
7 Eläkelaji Työeläkkeelle vuonna 2011 siirtyneet Keskieläke /kk Keskieläke /kk Keskieläke /kk Lukumäärä Miehet Naiset Kaikki Vanhuuseläke Varhennettu Työttömyyseläke Työkyvyttömyyseläke Toistaiseksi myönnetty Kuntoutustuki Maatalouden erityiseläke Kaikki Lähde : Eläketurvakeskus
8 Työeläkkeiden rahoitus on turvattava Myös julkisten alojen eläkkeiden rahoitus on varmistettava
9 Lakisääteisen eläkeiän nostosta päätetty useissa EU-maissa EU 15 Alankomaat, Britannia, Espanja, Irlanti, Italia, Kreikka, Ranska, Saksa, Tanska ( Ruotsissa asetettu selvityshenkilö) EU 12 Latvia, Liettua, Malta, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tsekki, Unkari, Viro Eläkeiän nostoa pehmennetty pitkiä siirtymäaikoja varhaiseläkkeitä seniorieläkkeitä
10 Työurien pidentämisen pääasiat Työllisyys on ykkösasia työurien pidentämisessä Työhön osallistumisen edellytykset ovat kohtuullinen terveys ja ajantasainen ammattitaito. Työelämään osallistumiseen tarvitaan eri elämäntilanteissa tukea, esim. oikeutta lyhyempään työaikaan määräajaksi. Työpaikoilla raivattava mahdollisuuksia myös osatyökykyisten työssä jatkamiselle ja työhön pääsylle.
11 Väestöryhmien välillä isoja eroja Työntekijäasemassa olevilla lyhyempi elinaika * 35-vuotiaalla duunarimiehellä oli 2005 odotettavissa 6 vuotta lyhyempi elinaika kuin ylemmillä toimihenkilömiehillä samanikäisten työntekijäryhmään kuuluvien naisten ja ylempien toimihenkilönaisten ero oli lähes 3,5 vuotta varhaiseläkkeitä tarvittaisiin edelleen Tuloryhmien väliset elinikäerot suuret * 35-vuotiaiden elinajan odotteen ero ylimmän ja alimman tuloviidenneksen välillä vuonna 2007 miehillä 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta Koulutusvajeet iso ongelma nuorilla ikäluokilla keskim. parempi koulutus kuin vanhemmilla alle 30-vuotiasta vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa työikäiseltä puuttuu ammattitutkinto * Kapeneeko kuilu? Tilannekatsaus terveyserojen kaventumiseen Suomessa THL:n raportteja 8/2011
12 Työkyvyttömyyseläkkeiden hylkäysosuus % 27,3 25,0 19,6 Yksityinen sektori Julkinen sektori Molemmat sektorit Varsinaiset työkyvyttömyyseläkkeet, uudet hakemukset, laitosratkaisut Lähde: Eläketurvakeskus Työkyvyttömyyseläkkeiden ikävakioitu alkavuus on 15 vuodessa alentunut 23 prosenttia: myöntökäytännön kiristäminen ei ole mahdollista.
13 Kohti uusia neuvotteluja ( 1 ) Eläkelupauksen on oltava kestävä myös nuorille ikäpolville maksut nostettava eläke-edut turvaavalle tasolle ja rahastointia vahvistettava. Luovuttava työntekijän eläkemaksun vähentämisestä eläkkeen perusteena olevista palkoista parantaisi erityisesti nuorten ikäluokkien eläketasoa poistaisi piiloleikkauksen ja selkeyttäisi eläketurvaa vaikutus TyEL:n maksutasoon : ,2 prosenttiyksikköä ,2 prosenttiyksikköä
14 Kohti uusia neuvotteluja ( 2 ) Työeläke kertymään jo 15 vuotiaana työvoimatilastoissa työikäisiksi luetaan vuotiaat koululaisten ja opiskelijoiden työssäkäynti lomakausina ja opintojen ohessa yleistä Työkyvyttömyyseläkkeitä tarkistettava vuosittain palkkakertoimella joustavan eläkeiän alarajaan asti työkyvyttömyyseläkkeiden taso selvästi heikompi kuin vanhuuseläkeikään asti työtä tehneillä palkkakertoimessa palkkojen kehityksen osuus on 80 ja hintojen kehityksen osuus 20 prosenttia Myös tulonjakovaikutukset tarkasteluun sukupuolet, sukupolvet, väestöryhmät
15 Työllisyys ratkaisee työurien pitenemisen
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Suomen työeläkkeensaajat 2017
Suomen työeläkkeensaajat 201 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2018 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla
Suomen työeläkkeensaajat 2018
Suomen työeläkkeensaajat 2018 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2019 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019
Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2018 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2018 2018 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut
Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko
Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2019 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2019 2019 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Työurien pidentäminen
Lisää tähän otsikko Työurien pidentäminen EK päivä 24. 3. 2010 Oulun Yliopisto Kari Kaukinen Ylilääkäri 2 Ikääntyneiden huoltosuhde vuosina 2010, 2025 ja 2050 nykyisissä EU-maissa 65 vuotta täyttäneiden
Julkiset hyvinvointimenot
Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 23.11.2010 1 Työuria täytyy pidentää Tarvitaan enemmän
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi
TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20
T A S K U T I L A S T O
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2009 2009 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat
T A S K U T I L A S T O
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2008 2008 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Väestö 5 Työeläkevakuuttaminen 6 Eläkkeensaajat 9 Työeläkkeelle
SISÄLTÖ. * Ennakkotieto tai arvio. Tiedustelut: Eläketurvakeskus Tilasto-osasto Katariina Käkönen
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2010 2010 E L Ä K E T U R V A K E S K U K S E N T A S K U T I L A S T O SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut
Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista
Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys
Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat
Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä
Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?
Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli
Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys
Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys Työeläkekoulu 2019 Janne Pelkonen Nikolas Elomaa Outi Aalto Elina Laavi 1. Eläkkeiden taso ja verotus? Pitäisikö suurille eläkkeille asettaa katto? 2. Miten
Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin
Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat
Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta
Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 05 2017 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2017 2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 9 Eläkkeensaajat
ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014
ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi
Työolojen kehityslinjoja
Työolojen kehityslinjoja Anna-Maija Lehto anna-maija.lehto@stat.fi Työolotutkimukset! Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely, koetutkimus! Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 7500 työllistä - vastausprosentti
Kuntauudistus ja Keva
Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio 30. 31.8.2012 Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva
Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK
Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920
Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto
Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-
Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen
Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009
Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä
Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2018
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2019 Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2018 Eläketurvakeskus Kansaneläkelaitos Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2019 Suomen lakisääteinen eläketurva muodostuu työeläkkeestä,
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät
Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010 Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Päätulos: eläkkeet ovat kasvaneet huomattavasti Keskimääräinen eläke on parantunut 10 vuodessa reaalisesti
Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala
Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus
Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela
Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite
JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA
Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2016 ( 3.7.2017) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 ( 3.7.2017)
työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh.
Ajankohtaista työeläkkeistä Julia, Turku SAK 29.10.2011 Työeläkevakuuttajat TELA Lea Ala-Mononen tiedottaja Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. 010 680 6700 e-mail: elaketiedotus@tela.fi 2011 Mikä TELAn
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA 2017 Haaga-Helia Mika Mononen 7.9.2016 TEHTÄVÄMME: ELÄKETURVA Työeläke on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvaa ja työn tuottamaa hyvinvointia. Huolehdimme, että asiakasyritystemme
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2017 (30.10.2018) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 (30.10.2018)
Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;
Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)
Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen
15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen
Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen
Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus
Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa
Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa
Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Tiedustelut: Katariina Käkönen Sähköposti:
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2007 2007 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva Väestö Työeläkevakuuttaminen Eläkemeno Eläkkeensaajat
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys
Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala
Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 3 Alkuvaihe Kansaneläkelaki
Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Tausta diapaketille Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi
A8-0321/78
17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653
Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?
Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008
RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa
Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus
LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI
LAUSUNTO 1 / 4 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Lausuntopyyntö 8.2.2017 LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI lausuu pyydettynä kansalaisaloitteesta
Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995-2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto, Liisa-Maria Palomäki, Marja Riihelä (VATT), Heidi Nyman, Jukka Lampi, Jukka Appelqvist ja Janne
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla
Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013
Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan
Eläkekattoa koskeva muistio
Eläkekattoa koskeva muistio 18.12.2014 Sisältö Muistion taustaa Laskelmia kuvitteellisen eläkepalkkakaton vaikutuksista Suuria lakisääteisiä eläkkeitä koskevia tilastoja Eduskuntakeskustelua eläkekatosta
Työeläkeuudistus 2017. Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014
Työeläkeuudistus 2017 Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014 Perustelut uudistukselle Eläkkeellesiirtymisikä nousee 62,4 vuoteen v. 2025 mennessä Elinikä pitenee koko ajan. Jos työurat eivät pitene,
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista
Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää
Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012
Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä