Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja"

Transkriptio

1 1 Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat Päättää hankintarajoista Kh konsernipalvelut, kukin toimielin omalta toimialaltaan Päättää oman toimialansa/ tulosalueensa hankinnoista kunnanhallituksen hyväksymän hankintaohjeen sekä toimielimen tekemän hankintavaltuuspäätöksen rajoissa (hankintaraja) Kunnanjohtaja Tulosyksikön esimies Päättää kunnalle annettujen vakuuksien hyväksymisestä, valvomisesta tai vapauttamisesta, jollei toisin ole säädetty Tietojärjestelmä- ohjelmisto ja ICTpalvelusopimukset (yli eur) allekirjoitetaan yhteisesti toimialan ko. n ja tietohallintopäällikön toimesta Päättää toimialalta henkilöt, joiden tehtävänä on hyväksyä laskut ja muut tositteet (Päätös toimitettava konsernipalveluiden talouspalveluille) Ympäristönsuojelutarkastaja oman toimialansa osalta ( / tekninen johtaja) Tietohallintopäällikkö Päättää käyttösuunnitelman hyväksymisestä tulosaluetasolla Kunnanhallitus Lautakunnat Päättää käyttösuunnitelmasta tulosyksikkö I-tasolla Päättää vahingonkorvauksen myöntämisestä toimialallaan tapauksissa, joissa kunta on katsottava korvausvelvolliseksi Alle euroa yli euroa Enintään euroa Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö ja rehtori Päättää hallussaan olevan irtaimen omaisuuden myynnistä Irtaimen omaisuuden myynti toimielimen tekemän päätöksen rajoissa

2 Päättää hallussaan olevan irtaimen omaisuuden poistamisesta 2

3 Saatavien kirjanpidosta poistaminen 3 Pysyvien vastaavien myynti Kunnanhallitus päättää käyttöomaisuuden myynnistä silloin, kun valtuusto on vahvistanut perusteet myynnille Kunnan määräysvallassa olevan tytäryhteisön koko osakekannan myynti Aineeton käyttöomaisuus (arvopaperit) Osakkeiden ja osuuksien osto ja myynti Pientalo- ja vapaa-ajan rakennusten rakentamiseen tarkoitettujen tonttien myynti valtuuston päättämien periaatteiden mukaisesti Tekninen johtaja Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Käyttöomaisuuden vuokralle antaminen ja ottaminen siltä osin kun päätösvaltaa ei ole siirretty muulle viranomaiselle Talousarvioon kunnanhallituksen käytettäväksi varattujen avustusmäärärahojen jakaminen Helpotuksen tai vapautuksen myöntäminen kunnallisen maksun ja sille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta, milloin se säädösten tai määräysten mukaan on sallittua siltä osin kuin päätösvaltaa ei ole siirretty muulle viranomaiselle. Ottaa vastaan kunnalle uskottu perintö sekä antaa kunnalle testamentattujen tai lahjoitettujen varojen hoitoa ja käyttöä koskevat tarpeelliset ohjeet, jollei testamentissa tai lahjakirjassa ole toisin määrätty taikka valtuusto muuta päättänyt Pitkäaikaisen lainan ottaminen Tilapäislainan ottamista koskevien valtuuksien myöntäminen Suunnitelmapoistojen perusteet Kunnan omaisuuden ja vastuiden vakuuttaminen

4 4 Lainojen korkosuojaus yleissopimukset ja suojausperiaatteet ja -tavoitteet Päättää maksulykkäyksestä enintään kuuden kuukauden ajaksi, enintään euron laskulle Yli euron laskulle Päättää maksuliikennepankista Toimialajohtaja oman toimialansa osalta Sijoitusperiaatteista päättäminen Kassavarojen sijoittaminen rahalaitoksiin, alle vuoden mittaiset sijoitukset. Maksuvalmiuden turvaamiseksi tarpeellisen tilapäislainan ottaminen (ml. kunnan ja taseyksiköiden väliset lainat) Käteiskassan perustaminen ja kassan enimmäismäärän ja pohjakassan vahvistaminen Kassantarkastajista päättäminen Hallintopäällikkö Henkilöstöjohtaja ( /talousjohtaja) Tilien avaaminen ja lopettaminen raha- ja rahoituslaitoksissa Pankkitilien käyttöoikeudet Otot ja siirrot pankkitileiltä allekirjoittavat hallituksen valtuuttamat henkilöt Tilien käyttöoikeuksien antaminen konekielisen maksuliikenteen hoitamiseen

5 Maksukorteista päättäminen 5 Leasing-rahoituspäätökset irtaimen omaisuuden osalta Kiinteistö-leasing päätökset Tietohallintopäällikkö Poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan vahvistaminen Määrää toimialalta henkilöt, joiden tehtävänä on vastata taloushallinnon järjestelmien käyttöoikeuksien hakemisesta, poistamisesta ja ylläpidosta Yksittäisten koronvaihtosopimusten, korkokattosopimusten, korkolattiasopimusten, korkoputkisopimusten, korkostruktuurisopimusten sekä koron- ja valuutanvaihtosopimusten tekeminen kh:n päättämien tavoitteiden mukaisesti Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen EU- hankkeisiin osallistumisesta ja hausta päättäminen (mm. esisuunnitelman hyväksyminen) (kh ) Toimialajohtaja, tulosaluepäällikkö Hankkeiden valmistelu- ja toteutusvastuu (mm. esisuunnitelman laatiminen) Toimialajohtaja, tulosaluepäällikkö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö tulee voimaan 1.2.2013 Sisällysluettelo Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

Haminan kaupunginhallitus

Haminan kaupunginhallitus 1 Haminan kaupunginhallitus 19.6.2017 Sisällysluettelo 1 Kaupunginhallituksen toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Konsernipalveluiden henkilöstön toimivalta... 3 3 Haminan Vesi -liikelaitoksen henkilöstön

Lisätiedot

LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ

LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.9.2003 83 Voimassa 1.1.2004 alkaen Muutettu kaupunginvaltuusto 12.11.2008 116: muutoksia 6, 7, 9 Voimassa 1.1.2009 alkaen Muutettu

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Hyväksytty 2014 Voimaantulo:

Hyväksytty 2014 Voimaantulo: KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 2014 Voimaantulo: 2 Tähän sääntöön ei ole pääsääntöisesti sisällytetty niitä asioita, joista päättäminen on lailla annettu kunnanhallituksen tehtäväksi. 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TOIMINTA-AJATUS

ILMAJOEN KUNTA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TOIMINTA-AJATUS 1 ILMAJOEN KUNTA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 18.9.2001 - tulee voimaan 25.9.2001 Muutettu kunnanvaltuustossa 9.12.2005, 146 - Tulee voimaan 17.1.2006 Muutettu kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014 3 Kaupunginhallituksen tehtävät ja Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kvalt 10.2.2014 1 Voimaan: 1.4.2014 lukien. Sisällysluettelo 1 KUNNANHALLITUKSEN TOIMINTA-AJATUS

TAMMELAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kvalt 10.2.2014 1 Voimaan: 1.4.2014 lukien. Sisällysluettelo 1 KUNNANHALLITUKSEN TOIMINTA-AJATUS 1 TAMMELAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 10.2.2014 1 Voimaan: 1.4.2014 lukien Sisällysluettelo 1 KUNNANHALLITUKSEN TOIMINTA-AJATUS 2 KUNNANHALLITUKSEN TEHTÄVÄALUEET 3 KUNNANHALLITUKSEN

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kaupungin taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA

VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA (Otteita hallintosääntömuutosehdotuksesta, elinkeino- ja maaseutulautakunta 2792012) VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA 49 Keskusvaalilautakunta 50 Kunnanhallitus, tehtävät, jäsenmäärä ja esittely

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tehtäväalueita ovat

Kunnanhallituksen tehtäväalueita ovat VESILAHDEN KUNTA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 8.11.2010 / 59 Voimaantulo: 15.12.2010 I LUKU YLEISTÄ 1 TOIMINTA-AJATUS Kunnanhallitus luo kunnan kehittämisstrategiat sekä yhdessä yhteistyötahojen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMINEN 3 KONSERNIOHJAUS 4 TALOUSSUUNNITTELU Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

Hollolan kunta Hallintosääntö

Hollolan kunta Hallintosääntö Hollolan kunta Hallintosääntö 1 HOLLOLAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuusto 11.11.2013 86 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan muut johtosäännöt

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN 15.9.2014 ALKAEN 2. ORGANISAATIO -- 2. ORGANISAATIO. Voimassa oleva: 5 Henkilöstöorganisaatio

MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN 15.9.2014 ALKAEN 2. ORGANISAATIO -- 2. ORGANISAATIO. Voimassa oleva: 5 Henkilöstöorganisaatio MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN 15.9.2014 ALKAEN Voimassa oleva: 2. ORGANISAATIO -- 5 Henkilöstöorganisaatio Kunnanjohtaja johtaa koko henkilöstöorganisaatiota. Ympäristöpäällikkö, hallintopäällikkö ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Iitin kunnan taloussääntö Kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx. 2015 ja tämä sääntö tulee voimaan 1.4.2015

Iitin kunnan taloussääntö Kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx. 2015 ja tämä sääntö tulee voimaan 1.4.2015 Iitin kunnan taloussääntö Kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx. 2015 ja tämä sääntö tulee voimaan 1.4.2015 527 / 00.01.01 / 2015 Kunnanhallitus 9.3.2015 Sisällys 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset.

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset. Kunnanhallitus 27 21.01.2013 Kunnanhallitus 38 03.03.2014 Valtuusto 24 07.04.2014 Kunnanhallituksen päätösvallan siirto / muutokset 4.3.2014 145/00.00.01/2013 KHALL 27 21.1.2013 Kuntalain 14 :n mukaan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valt. 28.1.2013 7 Voimaantulo: 1.2.2013 1 Toiminta-ajatus Kunnanhallitus johtaa kunnan hallintoa ja kunnan kehittämistyötä sekä koko kuntakonsernia. 2 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299 KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

Sen lisäksi mitä muuten on säädetty ja määrätty, kaupunginhallitus päättää seuraavista asioista:

Sen lisäksi mitä muuten on säädetty ja määrätty, kaupunginhallitus päättää seuraavista asioista: Karkkilan kaupungin hallintosääntö Muutosehdotus Lisäykset tummennettuna, poistettavat yliviivattuna. 9 Kaupunginhallituksen ja lautakuntien toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta Kaupunginhallitus Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Hyväksytty kunnanvaltuustossa , voimaantulo

Hyväksytty kunnanvaltuustossa , voimaantulo TÖYSÄN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 31.3.2010, voimaantulo 1.4.2010 KUNNANHALLITUS 1 Toiminta-ajatus Kunnanhallituksen tarkoituksena on luoda myönteinen kehittämisilmapiiri

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite 1 5

Kaupunginhallitus Liite 1 5 Kaupunginhallitus 19.6.2017 Liite 1 5 LUONNOS yliviivaus punainen sininen esitetään poistettavaksi esitetään lisättäväksi perustelut Konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen toimintasääntö Hyväksytty:

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Taloussääntö 1. Konsernitilinpäätöksen laatii rahatoimi.

Naantalin kaupunki Taloussääntö 1. Konsernitilinpäätöksen laatii rahatoimi. Naantalin kaupunki Taloussääntö 1 1 Yleiset määräykset 2 Tehtävien järjestäminen Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. Tämän lisäksi on noudatettava

Lisätiedot

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 8.11.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS... 2 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA, SEN TEHTÄVÄALUE SEKÄ JÄSENMÄÄRÄ JA ESITTELY...

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 TOIMINTA-AJATUS.1 2 KUNNANHALLITUKSEN TEHTÄVÄALUEET, JÄSENMÄÄRÄ, ESITTELY JA KO- KOUKSET..2 3 KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS ERÄISSÄ LAUTAKUNNISSA 2

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 02.05.2005 83 Voimaantulo: 1.1.2006 Muutos: Kaupunginvaltuusto 15.1.2007 8 Voimaantulo: 15.1.2007

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö

Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö Järvi-Pohjanmaan maaseututoimi Johtosääntö 1 Voimaantulo 1.1.2017 Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus 2 2 Toimivallan siirtäminen 2 3 Suhde muihin säädöksiin

Lisätiedot

Nykyiset säännökset ( ja vanha sisäisen valvonnan ohje

Nykyiset säännökset ( ja vanha sisäisen valvonnan ohje Taloutta koskevien pykälien muutokset Ehdotus 527 / 00.01.01 /2015 Kunnanhallitus 9.3.2015 Nykyiset säännökset ( ja vanha sisäisen valvonnan ohje 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan Iitin kunnan taloussuunnittelua,

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan toimintasääntö

Teknisen lautakunnan toimintasääntö Tekla 8.9.2016 65, liite nro 5 Teknisen lautakunnan toimintasääntö Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2015 131 Tekninen lautakunta täydentänyt 8.9.2016 65 (voimaantulo 1.10.2016) Voimaantulo 1.1.2016

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS Tämä toimintaohje perustuu Mäntsälän kunnan hallintosäännön 1 :ään. Tällä toimintasäännöllä määritellään teknisen lautakunnan alaisen

Lisätiedot

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö Kunnanhallituksen johtosääntö voimaan 2013 1 Sisällys LUKU KUNNANHALLITUS... 3 Tehtävät... 3 Toimikausi ja kokoonpano... 3 Esittely... 3 Päätös- ja toimintavalta... 3 LUKU KONSERNIJAOSTO... 5 5. Kunnanhallituksessa

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus on hyväksynyt 17.12.2012 288 Noudatetaan 1.1.2013 Kaupunginhallitus on hyväksynyt muutoksen 13.1.2014 4 Noudatetaan 1.1.2014 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Papit 9. Kanttorit3. Johtava diakoniatyöntekijä. Johtava lapsityönohjaaja. Johtava nuorisotyönohjaaja. Tiedottaja ja tiedotussihteeri

Papit 9. Kanttorit3. Johtava diakoniatyöntekijä. Johtava lapsityönohjaaja. Johtava nuorisotyönohjaaja. Tiedottaja ja tiedotussihteeri Keravan seurakunnan organisaatiokaavio Kirkkoherra on kirkkoneuvoston puheenjohtaja, talousjohtaja on kirkkoneuvoston alainen. Kirkkoherra ei ole talousjohtajan esimies. Ylintä päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto.

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 1(7) VAASAN SAIRAANHOITOPIIRI 1.1.2012 PERUSSOPIMUS 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Tehtävät

Lisätiedot

TOIMIELINTEN, LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMIVALTA

TOIMIELINTEN, LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMIVALTA (6) III OSA TOIMIELINTEN, LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMIVALTA 8 luku Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen toimivalta Kaupunginhallituksen toimivalta Ellei toimivallasta ole muutoin

Lisätiedot

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN 1 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA LIITE Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN Tekninen ja ympäristölautakunta valtuuttaa jäljempänä mainitut viranhaltijat Ilomantsin

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä

Lisätiedot

Taloushallintoa johtaa ja valvoo hallitus.

Taloushallintoa johtaa ja valvoo hallitus. HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 24. päivänä syyskuuta 2013 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala Taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen.

Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 Voimaantulo 15.10.2014 1 LUKU YLEISTÄ 1 Toimiala Kaupunginhallitus huolehtii kaupungin johtamisesta

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.11.2013 96 1 Soveltamisala Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa toimivan keskushallinnon toimintaan sovelletaan

Lisätiedot

Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.

Valtuusto hyväksyy konserniohjeen. 1 Kh 15.10.2007, liite nro 2 Kv 15.11.2007, liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kv 25.9.2009 105 KIRKKONUMMEN KUNTA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2009 A KIRKKONUMMEN KUNNAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1. Toiminta-ajatus...1 2. LUKU KUNNANHALLITUS...

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla. 1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän taloussääntö

Eteva kuntayhtymän taloussääntö Eteva kuntayhtymän taloussääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 29 liite 6 Yhtymäkokous 19.5.2016 11 liite 11 Sisältö 1 Yleiset määräykset... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Taloudenhoidon vastuu ja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot