HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2011"

Transkriptio

1 Hyväksytty valtuustossa Valtuusto , LIITE 4 Fullmäktige BILAGA Valtuuston hyväksymiin periaatteisiin ehdotetut lisäykset näkyvissä muutosmerkinnöin. HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2011

2 HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET ALKAEN 1 YLEISTÄ Perussopimuksen mukaan kuntayhtymän tulot muodostuvat jäsenkuntien palvelumaksuista ja kuntayhtymän muista tuloista. Kunnilta peritään palvelumaksut kuntien käyttämien palvelujen mukaan. Palvelujen hinnoitteluperusteista päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. Käsite "sairaala" on HUS:n toiminnan uudelleen organisointien seurauksena saanut osalla sairaanhoitoalueista uuden sisällön, kun käsitettä verrataan HUS:n perustamisvuoden 2000 käsitemäärittelyyn. Esimerkiksi HYKS-sairaanhoitoalueella on neljä kliinistä tulosyksikköä, jotka toimivat useissa kiinteistöissä pääkaupunkiseudun alueella. Sairaalakohtaiset hinnat voidaan hoitopalvelujen hinnoittelun kannalta muuttuneessa tilanteessa laskea joko sairaalakohtaisesti tai sairaanhoitoaluekohtaisesti. Sopimuskuntien, ulkokuntien ja muiden maksajien laskutuksessa sovelletaan samoja laskutusperiaatteita kuin jäsenkuntien laskutuksessa, jollei sairaanhoitopiirien, sopimuskuntien tai muiden maksajien välillä ole muuta sovittu. 2 TUOTTEISTUKSEN PERIAATTEET NordDRG-tuotteistus Tuotteistuksen tavoitteena on luoda järkeviä, kustannuksiltaan homogeenisia hoitokokonaisuuksia. Kuntien käyttämien hoitopalvelujen maksut määräytyvät hinnoiteltujen tuotteiden perusteella. Tuotteistusta käytetään apuna kuntien palvelusuunnittelussa sekä kuntayhtymän yksiköiden toiminnan suunnittelussa ja seurannassa. Kuntien palvelujen käyttö raportoidaan tuotekohtaisesti. Tuotteistuksessa noudatetaan samoja periaatteita sairaanhoitopiirin kaikissa yksiköissä. Vuoden 2011 tuotteistus perustuu NordDRG (DRG= Diagnosis-Related group)-, hoitopäivä- ja avohoitokäyntituotteisiin. Tuotteistuksen käsitteiden tarkempi sisältö määritellään sairaanhoitopiirin pysyväisohjeena annettavassa Suoritekäsikirjassa. HUS:ssa käytetään NordDRG-Full ryhmittelijää ja NordDRG-tuotteistus jakautuu vuodeosasto- ja avohoitoryhmiin. Vuodeosastohoito-ryhmiin DRG1-599 ryhmittyvät somaattiset potilaat, jotka on kirjattu vuodeosastolle ja joiden hoitojakso jatkuu vähintään seuraavaan päivään. Ryhmiin DRG-O- sekä 700-, 800- ja 900- ryhmittyvät hoidot, joissa potilas tulee hoitoon ja lähtee hoidosta saman kalenterivuorokauden aikana. Näihin ryhmittyvät mm. päiväkirurgia, tähystykset, pientoimenpiteet, laajat tutkimukset ja hinnastossa kalliiksi määritellyt lääke- ja sädehoidot. 2

3 Hoitopäivätuotteistus Hoitopäivinä tuotteistetaan psykiatrian erikoisalojen vuodeosastohoito, asumispalvelut, perhehoito, hengityshalvauspotilaiden hoito ja kuntoutuksen vuodeosastohoito. Käyntityyppiperusteinen tuotteistus Käyntityypin perusteella tuotteistetaan muu kuin DRG-avohoitoryhmiin kuuluva avohoito. Somaattisten erikoisalojen avohoitokäyntituotteet Somaattisten erikoisalojen avohoitokäyntituotteita ovat päivystyskäynnit, ensikäynnit, uusintakäynnit, muut käynnit, konsultaatiot, hoitopuhelut/ hoitokirjeet, potilasryhmäkäynnit, ryhmävastaanotot ja kotikäynnit. Somaattisten erikoisalojen avohoitokäyntituotteet sisältävät seuraavat käyntityypit: Päivystyskäynti Ensikäynti Uusintakäynti Muut käynnit - sarjahoitokäynti - hoitokäynti Konsultaatiot - erikoislääkärikonsultaatio - asiantuntijakonsultaatio - avohoitopotilaan konsultaatiokäynti Hoitopuhelu/hoitokirje Potilasryhmäkäynti Ryhmävastaanotto Kotikäynti Psykiatristen erikoisalojen avohoitokäyntituotteet Psykiatristen erikoisalojen avohoitokäyntituotteita ovat päivystyskäynnit, ensikäynnit, muut avohoitokäynnit, päiväsairaanhoitokäynnit, kuntouttavat päivätoimintokäynnit, konsultaatiot, hoitopuhelut / hoitokirjeet, potilasryhmäkäynnit, ryhmävastaanotot ja kotikäynnit. Psykiatrian avohoitokäyntituotteet sisältävät seuraavat käyntityypit: Päivystyskäynti Ensikäynti Muu avohoitokäynti - kiireellinen käynti - tutkimuskäynti - hoitokäynti - päätöskäynti Päiväsairaanhoitokäynti Kuntouttava päivätoimintokäynti - päivätoimintakeskuskäynti - työtoimintakäynti - suojatyökäynti Konsultaatiot 3

4 - erikoislääkärikonsultaatio - asiantuntijakonsultaatio - avohoitopotilaan konsultaatiokäynti Hoitopuhelu/hoitokirje Potilasryhmäkäynti Ryhmävastaanotto Kotikäynti Yhteispäivystysten avohoitokäyntituotteet Yhteispäivystysten avohoitokäyntituotteita ovat: Tk-päivystyskäynti - Käynti perusterveydenhuollossa Tk-käynti, lääkäri - Käynti perusterveydenhuollossa lääkärillä Tk-käynti (yö), lääkäri - Käynti perusterveydenhuollossa yöaikaan lääkärillä Tk-käynti, hoitaja - Käynti perusterveydenhuollossa hoitajalla Vaativa tk-käynti, lääkäri - Käynti perusterveydenhuollossa, vuodepotilas Seri-tuotteet (Lasten ja nuorten seksuaalirikoksiin liittyvät oikeuspsykiatriset tutkimukset) Palvelusetelit Nämä tutkimukset sekä niihin liittyen annettu työnohjaus ja koulutus on tuotteistettu neljäksi tuotteeksi: Työnohjaus, koulutus Konsultaatio Oikeuspsykologinen / - psykiatrinen tutkimus, perus Oikeuspsykologinen / - psykiatrinen tutkimus, laaja Tuotteistettuja palveluseteli tuotteita ovat: Palveluseteli, kaihi 3 PALVELUIDEN HINNOITTELUN PERIAATTEET Palveluiden hinnoittelu tapahtuu omakustannusperiaatteella. Tuotteiden kustannukset lasketaan välisuoritekustannusten kautta, yhteisesti sovituin kustannuslaskennan säännöin. Suoritteiden kustannuslaskenta tehdään vähintään kerran vuodessa jälkilaskentana toukokuun loppuun mennessä. Välisuoritteiden sisäiset hinnat tarkistetaan vastaamaan seuraavan vuoden kustannustasoa. Uudet tuotehinnat muodostetaan ym. tavalla laskettuihin välisuoritehintoihin perustuen ja huomioidaan toiminnalle asetetut tuottavuustavoitteet. Hinnoittelun tulee osaltaan tukea Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä annettavan erikoissairaanhoidon kustannusten oikeudenmukaista jakautumista kuntien kesken. NordDRG-tuotteiden hinnoittelu NordDRG-tuotteet hinnoitellaan tulosyksikkö- tai tulosaluekohtaisesti. Tarvittaessa tuotteet voidaan hinnoitella myös vastuualue- tai vastuuyksikkökohtaisesti. NordDRG-tuotteiden hintoja laskettaessa ei oteta huomioon niitä hoitojaksoja ja käyntejä, joiden kustannukset alittavat/ylittävät kaikkien ko. ryhmän hoitojaksojen kustannuksi- 4

5 Hoitopäivien hinnoittelu en keskihajonnan (SD) perusteella lasketut rajat. Pääsääntönä kustannusrajoja asetettaessa käytetään 2SD. Erityistapauksissa voidaan yläkustannusraja asettaa tavallisesta kustannusrajasäännöstä poiketen alemmalle tasolle DRG-ryhmissä, joissa siirtoviivettä esiintyy. Näitä potilasryhmiä on hoidettu seuraavista syistä: aivoverenkierron häiriöt, aivovammat, keuhkosairaudet, sydänsairaudet, alkoholihepatiitti tai maksakirroosi, tekonivelleikkaukset, alaraajojen murtumat, verisuonileikkaukset ja munuais- ja virtsateiden infektiot. Psykiatrian erikoisalojen vuodeosastohoidon, hengityshalvauspotilaiden hoidon, kuntoutuksen, asumispalvelun ja perhehoidon hoitopäivien hinnat lasketaan pääsääntöisesti tulosyksikkö- tai tulosaluekohtaisesti. Tarvittaessa voidaan tuotteet hinnoitella myös vastuualue- tai vastuuyksikkökohtaisesti. Avohoitokäyntituotteiden hinnoittelu Käyntituotteiden hinnat määritellään sairaanhoitoalueittain vastuualuekohtaisesti ja tarvittaessa vastuuyksikkökohtaisesti tai hintaryhmiä käyttäen. Yhteispäivystysten avohoitokäyntituotteet hinnoitellaan erillissopimusten mukaan eikä niitä sisällytetä jäsenkuntien kanssa laadittaviin palvelusuunnitelmiin. Seri-tuotteiden hinnoittelu (Lasten ja nuorten seksuaalirikoksiin liittyvät oikeuspsykiatriset tutkimukset) Palvelusetelit Seri-tuotteiden hinnat määritellään lasten oikeuspsykiatrisessa osaamiskeskuksessa koko HUSia varten. Palvelusetelin arvo vahvistetaan vuosittain tuotteittain. Kuntalaskutuksessa palvelusetelin arvoon lisätään käsittelymaksu. Tutkimukset ja toimenpiteet Erillisillä sopimuksilla myytävien tutkimusten ja toimenpiteiden ym. hinnoittelussa noudatetaan vähintään omakustannusperiaatetta. Kilpailutilanteessa voidaan käyttää tarjouspyynnön mukaisesti rakennettua hintaa. Omakustannushintojen määrittäminen HUS:n palveluhinnat on määritelty siten, että tuotteistettujen palvelujen hinnat kattavat niistä sairaalalle aiheutuneet kustannukset (toimintakulut, rahoituskustannukset ja poistot). Omakustannushintana voidaan käyttää hyväksyttyjä tuotehintoja. 4 LASKUTUS Kuntalaskutus Jäsenkuntia laskutetaan kuukausittain ennakkona 1/12 osa niiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten kokonaissummasta. Mikäli kunnan palvelusopimusta muutetaan kesken vuoden, muutetaan myös kuukausittain perittävää ennakkoa siten, että kalenterivuoden aikana tulee perityksi palvelusopimuksen mukainen summa. 5

6 Laskutus tasataan neljä kertaa vuodessa hinnoiteltujen palvelujen toteutuneen käytön mukaiseksi. Palvelujen toteutunut käyttö lasketaan tuotteistuksen periaatteiden mukaisesti ja hinnastossa niille vahvistettujen hintojen perusteella. Lopullinen laskutus pohjautuu aina toteutuneeseen palvelujen käyttöön. Palvelusuunnitelma ja sen perusteella kuukausittain perittävä ennakko ei sisällä yleislääketieteen hoitopäiviä, vaan ne laskutetaan erikseen toteutuneen käytön mukaisesti. Toisessa laitoksessa, esim. terveyskeskuksessa, hoidossa olevien potilaiden asiakasmaksua vastaava summa peritään potilaan kotikunnalta kuntaosuuden lisäksi. Sopimuskuntia, muita sairaanhoitopiirejä sekä muita maksajia laskutetaan hinnoiteltujen palvelujen toteutuneen käytön mukaisesti. NordDRG-perusteinen laskutus Somaattinen vuodeosastohoito sekä kaikilla erikoisaloilla NordDRG-ryhmitellyt avohoitokäynnit laskutetaan NordDRG-tuotteiden hinnoilla. Kiinteästä NordDRG-hoitojaksolaskutuksesta poikkeavat seuraavat laskutusryhmät: A. Ne somaattisten erikoisalojen päättyneet hoitojaksot, jotka eivät ryhmity hinnastossa mainittuihin NordDRG-ryhmiin tai ylittävät tai alittavat ko. ryhmälle määritellyn kustannusrajan, laskutetaan suoriteperusteisesti. Suoriteperusteisesti laskutetaan myös ne somaattiset hoitojaksot, joille ei ole määritelty kiinteää NordDRG-hintaa. Suoriteperusteisessa vuodeosastohoidon laskutuksessa lasku koostuu perushoitopäivän hinnan (kerrotaan potilaan sairaalavuorokausien määrällä) lisäksi potilaalle suoritetuista laboratoriotutkimuksista, kuvantamistutkimuksista, leikkaus- ja anestesiatoimenpiteistä, verituotteista, erikseen mainituista erityisen kalliista lääkkeistä sekä kalliista tarvikkeista (yli euroa).ne avohoitokäynnit, jotka ryhmittyvät avohoidon DRG-tuotteiksi, mutta ylittävät tai alittavat ko. ryhmälle määritellyn kustannusrajan, laskutetaan suoriteperusteisesti. Suoriteperusteisessa avohoidon laskutuksessa lasku koostuu peruskäynnin hinnasta ja lisäksi potilaalle suoritetuista laboratoriotutkimuksista, kuvantamistutkimuksista, leikkaus- ja anestesiatoimenpiteistä, verituotteista, erikseen mainituista erityisen kalliista lääkkeistä sekä kalliista tarvikkeista (yli euroa). B. Elinsiirrot ja kantasolusiirrot laskutetaan aina suoriteperusteisesti. Tilanteissa, joissa hoitojakson maksaja vaihtuu hoidon aikana tai hoitojakso ei ehdi saada tuotepäätöstä vuodenvaihteessa luo tietojärjestelmä NordDRG:stä poikkeavan tuotteen, joka laskutetaan suoriteperusteisesti. Hoitopäiväperusteinen laskutus Psykiatrinen vuodeosastohoito laskutetaan hoitopäivätuotteina. Psykiatriassa voi olla hoidollisista ja potilaasta johtuvista syistä poissaolopäiviä ja lomia, joista ei laskuteta kuntaa. Hengityshalvauspotilaiden hoidosta laskutetaan hoitopäivätuotteen hinnalla. Mikäli hengityshalvauspotilas joutuu jonkin muun syyn takia sairaalaan, laskutetaan kuntaa NordDRG- tai hoitopäiväperusteisesti erikoisalasta riippuen. Kuntoutusosastohoito laskutetaan ko. tulosyksikön tai vastuualueen hoitopäivätuotteen hinnalla. 6

7 Avohoitokäyntituotteiden laskutus Mikäli avohoitokäynti ei ryhmity hinnoiteltuun avohoidon DRG-ryhmään, avohoitokäynti laskutetaan käyntityyppiin perustuvana käyntituotteena. Yhteispäivystysten avohoitokäyntituotteet laskutetaan erillissopimusten mukaan. Tuettuna itsehoitona toteutettu hoito, jossa hoitotarvikkeet ja lääkkeet sekä hoidon toteuttamisessa tarvittava sairaanhoidollinen tuki annetaan sairaalasta, laskutetaan kunnalta muu käynti -tuotteena. Seri-tuotteiden laskutus (Lasten ja nuorten seksuaalirikoksiin liittyvät oikeuspsykiatriset tutkimukset) Palveluseteleiden laskutus Nämä tutkimukset sekä niihin liittyen annettu työnohjaus ja koulutus laskutetaan serituotteina. Hoidosta, jonka potilas hankkii HUS:n antamalla palvelusetelillä, laskutetaan potilaan kotikunnalta palvelusetelin arvo ja laskuun lisätään käsittelymaksu. Apuvälineiden ja muiden erityispalveluiden laskutus Mikäli HUS:n hoidossa ollut potilas saa määräaikaisesti tai toistaiseksi apuvälineen lainaksi kotiin, sisällytetään tällaisten apuvälineiden hankinta- ym. kustannukset hoitojakson, hoitopäivän ja käynnin hintaan. Mikäli potilaalle hankitaan henkilökohtainen apuväline omaksi tai elinikäiseen käyttöön (esim. kuulokoje), laskutetaan kuntaa apuvälineen aiheuttamista kuluista omakustannusperiaatteen mukaan. HUS:n apuvälinekeskuksista (Lasten ja nuortensairaala sekä Neurologian klinikka) sekä osasta Silmä- ja korvasairaalasta toimitetuista apuvälineistä laskutetaan kuntaa apuvälineen käyttöiän ja hankintahinnan mukaisella vuosimaksulla, joka sisältää kaikki apuvälineestä aiheutuneet kustannukset. Tulkkipalvelut laskutetaan potilaan kotikunnalta ostopalvelulaskun mukaan. Muiden palvelutuottajien tuottamien palveluiden laskutus Sairaanhoitopiirin ulkopuolelta ostopalveluna hankittavat sairaanhoitopalvelut laskutetaan kunnalta palvelun tuottajan veloittamalla hinnalla laskun mukaan. Ostopalveluina hankittavia palveluja ovat hoitopaketit, hoitojaksot, hoitopäivät, avohoitokäynnit, lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut ja apuvälineet. Laskuun lisätään käsittelymaksu. Muiden sairaanhoitopiirien tuottamasta hoidosta HUS:n jäsenkuntiin kuuluville potilaille aiheutuneet kustannukset laskutetaan kunnalta potilaskohtaisesti palveluntuottajan veloittamalla hinnalla laskun mukaan. Laskuun lisätään käsittelymaksu. Muualla kuin HUS:ssa hoidettujen kriminaalipotilaiden hoidosta aiheutuneet kustannukset laskutetaan kunnalta potilaskohtaisesti palveluntuottajan veloittamalla hinnalla laskun mukaan. Laskuun lisätään käsittelymaksu. Tukipalveluiden kuten esim. ateriapalveluiden hinnat määrätään vähintään omakustannusperusteisesti. Hinnat hyväksyy toimitusjohtaja tai hänen määräämänsä henkilö. 7

8 Potilaille toimitettavien lääkkeiden laskutus HUS Lääkehuolto toimittaa potilaille tartuntatautilain mukaiset maksuttomat lääkkeet, mm. tuberkuloosilääkkeet sekä HIV-potilaiden avohoidon lääkkeet. Lääkekustannukset laskutetaan potilaan kotikunnalta tai sairaanhoitopiiriltä. Erillisten sopimusten mukainen laskutus Erillisten sopimusten mukaisesti terveyskeskuksille tai muille asiakkaille voidaan myydä myös muita erikseen määriteltyjä sairaanhoitopalveluja, konsultaatiota, laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia, sekä esim. ei-sairaanhoidollisia tukipalveluja. Mikäli omien jäsenkuntien ja erva-alueiden potilaiden hoidon sekä valtakunnallisten velvoitteiden hoitamisen jälkeen jää kapasiteettia käytettäväksi, voidaan sitä käyttää palvelujen tuottamiseen ulkopuolisille. Näiden osalta voidaan sopimuksessa / tarjouksessa käyttää vähintään omakustannusperusteisia hintoja, joko suoriteperusteisesti määriteltynä tai erikseen määriteltyinä palvelukokonaisuuksina huomioiden palveluun kohdistuvat välilliset kustannukset. Palveluista tehdään erillinen sopimus, jossa määritellään hoitopalveluista veloitettava hinta, mahdollisen siirtokuljetuksen kustannusten maksaja ja muut kustannusvastuut sellaisessa tilanteessa, jossa potilaan hoito poikkeaa alunperin suunnitellusta. Tilanteessa, jossa ulkomailla asuva, itsemaksava potilas hakeutuu ei-kiireelliseen hoitoon HUS:iin ja hänet voidaan ym. velvoitteiden täyttämisen vaarantumatta ottaa hoitoon, pyydetään potilaalta etukäteen joko vakuutusyhtiön antama maksusitoumus tai vakuustalletus, jolla katetaan potilaan hoidon suunnitellut kustannukset sekä mahdollisen komplikaation kustannukset. Synnyttämään tulevalta äidiltä edellytetään sellaista vakuutusta tai vakuutta, joka kattaa myös syntyvän lapsen mahdollisesti tarvitseman sairaalahoidon kustannukset. Riittävänä vakuutena synnyttämään tulevalta voidaan pitää alunperin suunnitellun hoidon/toimenpiteen viisinkertaisia kustannuksia. Muissa eikiireellisissä tapauksissa voidaan vakuuden määrittelyssä käyttää hoidon/toimenpiteen kustannuksiin perustuvaa tapauskohtaista harkintaa. Ulkopuolisesti rahoitettujen tutkimusten, ml. toimeksiantotutkimuksien laskutus voi perustua joko projektisuoritteisiin ja välisuoritteisiin tai hankekohtaisesti muodostettavien tuotepakettien pakettihintoihin. Sopimushinnat eivät sisällä kustannuksia, jotka maksetaan suoraan hankkeelta. Kaikkien ulkopuolisesti rahoitettujen tutkimusten hintojen tulee olla vähintään omakustannusperusteisia. Terveyskeskusten ja sairaanhoitoalueiden yhteispäivystysten laskutus tapahtuu erillisten sopimusten perusteella terveyskeskus-käyntituotteiden avulla. 5 KALLIIN HOIDON KUSTANNUSTEN TASAUSMENETTELY Sairaanhoitopiirissä tasataan varainhoitovuoden aikana erityisen kalliin hoidon kustannuksia. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää yksittäisen potilaan hoidosta varainhoitovuoden aikana aiheutuvien kustannusten euromääräisestä rajasta, jonka ylittävät kustannukset kuuluvat tasausjärjestelmän piiriin. Kustannukset katetaan asukaskohtaisella maksulla, jonka suuruuden valtuusto vahvistaa talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Tasausjärjestelmän kautta katetaan 80 % hoidon kustannuksista siltä osin kuin hoidetun potilaan laskutettavat kustannukset koko HUS:ssa ylittävät euroa kalenterivuodessa. 8

9 6 ERITYISVELVOITTEET Myrkytystietokeskuksen ja teratologisen tietopalvelun kustannukset peritään jäsenkunnilta ja muilta sairaanhoitopiireiltä asukaslukujen suhteessa. Vuonna 2011 kustannukset peritään mukaisen asukasluvun perusteella vuoden 2009 tilinpäätöksen mukaisin kustannuksin. HUS vastaa MediHeli 01 lääkäri- ja pelastushelikopterien lääkinnällisestä toiminnasta, mikä kattaa henkilöstökustannukset, lääkkeet, hoitotarvikkeet, lääkintälaitteet ja potilasrekisterin ylläpitämisestä aiheutuneet kustannukset. Lääkinnälliset kustannukset laskutetaan Helsinkiä lukuunottamatta jäsenkunnilta asukasluvun suhteessa. Helsinkiin sekä muiden sairaanhoitopiirien kuntien alueelle suuntautuneista hälytyksistä veloitetaan hälytyskohtainen maksu. Lisäksi asukaslukuperusteisesti voidaan laskuttaa muitakin talousarvion yhteydessä päätettyjä kustannuksia / palveluja. 9

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2010

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2010 HELSINGIN JA UUDENMAAN Hyväksytty valtuustossa 11.6.2009 SAIRAANHOITOPIIRI HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2010 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TUOTTEISTUKSEN PERIAATTEET...

Lisätiedot

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2013

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2013 HELSINGIN JA UUDENMAAN Hallitus 3.12.2012, LIITE 4 SAIRAANHOITOPIIRI Hyväksytty valtuustossa 13.6.2012 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET VUODELLE 2013 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Hyväksytty valtuustossa 11.12.2013

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Hyväksytty valtuustossa 11.12.2013 HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Hyväksytty valtuustossa 11.12.2013 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET 2015-2016 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET

Lisätiedot

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET 2018

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET 2018 HELSINGIN JA UUDENMAAN LIITE 2 SAIRAANHOITOPIIRI Valtuuston hyväksymä 14.12.2017 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET 2018 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2015. Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2015. Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2015 Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tuotehinnastojen päivityshistoria Päivämäärä 3.7.2015

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2015 Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tuotehinnastojen päivityshistoria Päivämäärä 3.7.2015

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2017 Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tuotehinnastojen päivityshistoria Päivämäärä Tehty

Lisätiedot

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus.

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. HALLITUS 178 16.12.2015 ESITYS VUODEN 2016 PALVELUHINNASTOKSI 613/02/05/00/02/2014 HALL 178 Palveluiden tuotteistus vuonna 2016 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2016. Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2016. Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PALVELUHINNASTO 2016 Osa 1 Tuotteistetut sairaanhoidolliset palvelut HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tuotehinnastojen päivityshistoria Päivämäärä Tehty

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HYKS-sairaanhoitoalue, C114 Pään ja kaulan alueen sairaudet

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HYKS-sairaanhoitoalue, C114 Pään ja kaulan alueen sairaudet HYKS-sairaanhoitoalue, C114 Pään ja kaulan alueen sairaudet 7301 Uusintakäynti V1141003 1 130 04 Hinta puuttuu hinnastosta 1.1.2018 31.12.2018 7801 Asiantuntijakonsultaatio V1140006 1 130 04 Hinta puuttuu

Lisätiedot

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET

HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI LIITE 2 Valtuuston hyväksymä 14.12.2016 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET 2017-2018 HOITOPALVELUJEN TUOTTEISTUKSEN JA HINNOITTELUN PERIAATTEET

Lisätiedot

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 HALLITUS 180 14.12.2016 ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 Palveluiden tuotteistus vuonna 2017 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Leikkaustoimenpiteet (A-Q ja Y)

Leikkaustoimenpiteet (A-Q ja Y) Leikkaustoimenpiteet (A-Q ja Y) Uuden toimenpideluokituksen A-Q ja Y-alkuiset päätoimenpiteenä kirjatut leikkaustoimenpiteet. Leikkaustoimenpiteiden ulkopuolelle jäävät toimenpideluokituksen T-, U- ja

Lisätiedot

Välisuoritehinnasto 2017

Välisuoritehinnasto 2017 Välisuoritehinnasto 2017 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SAIRAALOIDEN VÄLISUORITEHINNASTO 2017 Välisuoritehinnastossa on hoivapäivien, leikkaustoiminnan, kuvantamisen, sairaala-apteekin, heräämön ja tehohoidon

Lisätiedot

Välisuoritehinnasto 2016

Välisuoritehinnasto 2016 Välisuoritehinnasto 2016 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SAIRAALOIDEN VÄLISUORITEHINNASTO 2016 Välisuoritehinnastossa on hoivapäivien, leikkaustoiminnan, heräämön ja tehohoidon välisuoritteiden hinnat vuodelle

Lisätiedot

VALTUUSTON KOKOUKSEN 15.12.2010 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO. Valtuuston kokouksessa 15.12.2010 käsitellyt asiat:

VALTUUSTON KOKOUKSEN 15.12.2010 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO. Valtuuston kokouksessa 15.12.2010 käsitellyt asiat: HALLITUS 206 15.12.2010 VALTUUSTON KOKOUKSEN 15.12.2010 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 14/00/02/00/01/2010 HALL 206 Valtuuston kokouksessa 15.12.2010 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla.

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 42 153/02.02.00/2016 Taloussuunnitelman 2017-2019 valmistelu Kuntayhtymän hallitus 18.4.2016 42 Valmistelun lähtökohtia Kuntayhtymän hallituksen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN PALVELUHINNASTO JA KUNTA- LASKUTUKSEN PERUSTEET VUODELLE 2015

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN PALVELUHINNASTO JA KUNTA- LASKUTUKSEN PERUSTEET VUODELLE 2015 Hallitus 17.12.2013 liite 1 211 /päivitetty 2015 osalta VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN PALVELUHINNASTO JA KUNTA- LASKUTUKSEN PERUSTEET VUODELLE 2015 Palveluhinnasto sisältää Turun yliopistollisen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 10/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 59 24.4.2017 139 107/02.02.00/2017 Taloussuunnitelman 2018-2019 valmistelu Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 24.4.2017

Lisätiedot

Terveydenhuollon hoitoilmoitusluokitukset Keskustelu- ja koulutustilaisuus 3.11.2009

Terveydenhuollon hoitoilmoitusluokitukset Keskustelu- ja koulutustilaisuus 3.11.2009 Terveydenhuollon hoitoilmoitusluokitukset Keskustelu- ja koulutustilaisuus 3.11.2009 Potilas- ja tulotiedot sekä käyntitiedot Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen 9.11.2009 Esityksen nimi / Tekijä 1 Muutokset

Lisätiedot

Talousarvion 2015 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. 2. Kustannustason muutosten määrittely

Talousarvion 2015 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. 2. Kustannustason muutosten määrittely Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 55 171/02.02.00/2015 Taloussuunnitelman 2016-2018 valmistelu Kuntayhtymän hallitus 20.4.2015 55 Valmistelun lähtökohtia Kuntayhtymän hallituksen

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 23 03.05.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 23 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-maaliskuun

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija: talousjohtaja Kari Janhonen, puh sähköpostiosoite:

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija: talousjohtaja Kari Janhonen, puh sähköpostiosoite: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 7 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 56 27.5.2019 82 427/02.02.00.00/2019 Taloussuunnitelman 2020-2022 valmistelu Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 27.5.2019 56 Valmistelija:

Lisätiedot

Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista

Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista Petra Kokko, toimialajohtaja 16.2.2017 16.2.2017 Page 1 Petra Kokko Kokonaiskustannuslaskenta Sisältö Välisuoritelaskenta ja potilaskohtainen

Lisätiedot

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä 1-7/2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus

Lisätiedot

2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet. Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell

2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet. Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell 2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell Johtamisen tietoperusta (toiminta ja talous) Strategia Talous Toiminta HUS-Total-päivittäisraportointi

Lisätiedot

Kansallinen DRG-keskus 2011. DRG Kansalliset painokertoimet

Kansallinen DRG-keskus 2011. DRG Kansalliset painokertoimet DRG Kansalliset painokertoimet Sisällysluettelo DRG Kansalliset painokertoimet... 1 Tausta... 3 Käsitteitä... 3 Vertailuaineistot... 4 DRG-painokerroinlaskennan algoritmit... 5 Raakapainot... 5 Keskihajontaan

Lisätiedot

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 23.08.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 35 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-kesäkuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus on oheismateriaalina 2.

Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus on oheismateriaalina 2. HALLITUS 69 08.06.2015 TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HALL 69 Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus on oheismateriaalina 2. Tammi-huhtikuussa toiminnan määrä ylitti selvästi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Iisalmen kaupunki Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJANOTE 1 SAIRAANHOITOPIIRI ESITYS VUODEN 2010 TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJANOTE 1 SAIRAANHOITOPIIRI ESITYS VUODEN 2010 TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJANOTE 1 HALLITUS 229 30.11.2009 ESITYS VUODEN 2010 TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI 2010-2012 451/02/02/00/01/2009 HALL 229 Talousarviossa määritellään kuntayhtymän

Lisätiedot

Hasa-Tays, yhdistäminen

Hasa-Tays, yhdistäminen Hasa-Tays, yhdistäminen Talouden alatyöryhmä Työsuunnitelma 21.4.2017 Toimeksianto Talousryhmän toimeksianto: Ryhmä suunnittelee, kuinka toteutetaan vuoden 2018 taloussuunnittelu ja palvelusopimukset tilaajien

Lisätiedot

Polikliiniseen hoitoon odottavat potilaat 2) > 3 kk ,9% Kaikki ,4% 140

Polikliiniseen hoitoon odottavat potilaat 2) > 3 kk ,9% Kaikki ,4% 140 KUUKAUSIRAPORTTI 1-10/2015 1 (6) Tunnusluvut Palvelutuotanto Tot. TA Tot. 1-10/2015 1-10/2015 1-10/2014 Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos 10,6% 8,7% Psykiatrian hoitopäivät, lkm 1) 8 236 9 416-12,5%

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

SOPIMUS TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA VUONNA 2013

SOPIMUS TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA VUONNA 2013 FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ SOPIMUS TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA VUONNA 2013 Tällä sopimuksella Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä ja Tammelan kunta sopivat vuonna 2013 tuotettavien

Lisätiedot

KSSHP TASKUTIETOA 2017

KSSHP TASKUTIETOA 2017 KSSHP TASKUTIETOA 2017 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkun tiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon palveluja, perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon

Lisätiedot

POTILASKOHTAINEN KUSTANNUSLASKENTA PSHP:SSÄ

POTILASKOHTAINEN KUSTANNUSLASKENTA PSHP:SSÄ POTILASKOHTAINEN KUSTANNUSLASKENTA PSHP:SSÄ DRG -käyttäjäpäivät 18.11.2010 Controller Petra Kokko Organisoituminen Kustannuslaskentaa tuotteistusta on toteutettu Jaakko Herralan johdolla vuosien 2004-2006

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

43 Asianro HUS/1325/2019

43 Asianro HUS/1325/2019 43 Asianro HUS/1325/2019 Tammi-helmikuun toiminnan ja talouden toteutuminen Selostus Yleistä HUSissa laaditaan kattava toiminnan ja talouden kuntayhtymätasoinen johdon seurantaraportti kuukausittain. Raportti

Lisätiedot

Sivu Kohta Vanha Uusi Muutoksen tyyppi

Sivu Kohta Vanha Uusi Muutoksen tyyppi Hilmo- 2019 - oppaaseen 16.11.2018 tehdyt muutokset Sivu Kohta Vanha Uusi Muutoksen tyyppi 1.3 Tiedonkeruuta ohjaavat 7 lait suorittaminen (Euroopan parlamentin ja neuvoston tietosuoja-asetuksen (2016/679)

Lisätiedot

Anna-Leena Hanhisuanto Laskentapäällikkö. Lapin sairaanhoitopiirin ky

Anna-Leena Hanhisuanto Laskentapäällikkö. Lapin sairaanhoitopiirin ky Anna-Leena Hanhisuanto Laskentapäällikkö Projekti aloitettiin 9/2011 sairaanhoitopiirien hallitusten päätöksellä Erva sairaanhoitopiireille rakennetaan yhtenäinen tietovarasto KulasDW ja osaprojektina

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Talousarvio 2015 Investoinnit

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Talousarvio 2015 Investoinnit Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Talousarvio 2015 Investoinnit 2015-2017 Sopimusohjausneuvottelu 23.9.2014 Seututerveyskeskus ja Pohjoinen Keski-Suomi Talousjohtaja Aija Suntioinen Taustaa ja ohje

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIIVISTÄ TIETOA KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkuntiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon palveluja

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS. Kustannuslaskenta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Virpi Alander

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS. Kustannuslaskenta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Virpi Alander SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS Kustannuslaskenta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Virpi Alander Kustannusyhteyshenkilöiden työkokous 5.5.2010 HUS:n organisaatio Konsernihallinnon tulosalue

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HEHA 48

HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HEHA 48 HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA 48 11.06.2015 TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HEHA 48 Tammi-huhtikuussa toiminnan määrä ylitti selvästi talousarviossa suunnitellun tason. Kokonaisuutena

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 46 25.10.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 46 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-syyskuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Terveydenhuollon hoitoilmoitusluokitukset Keskustelu- ja koulutustilaisuus 4.11.2010

Terveydenhuollon hoitoilmoitusluokitukset Keskustelu- ja koulutustilaisuus 4.11.2010 Terveydenhuollon hoitoilmoitusluokitukset Keskustelu- ja koulutustilaisuus 4.11.2010 Potilastiedot, tulotiedot ja hoidon alkamistiedot Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen 8.11.2010 Potilastiedot, tulotiedot

Lisätiedot

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto Hoitopalvelut Tilinpäätös 2012 11.2.2013 Tuotettujen palvelujen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, lukuun ottamatta hoitopäiviä, joiden määrä väheni suunniteltua

Lisätiedot

PSYKIATRIAN TOIMENPITEET JA DRG PETRI NÄÄTÄNEN, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, HYKS-PSYKIATRIA

PSYKIATRIAN TOIMENPITEET JA DRG PETRI NÄÄTÄNEN, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, HYKS-PSYKIATRIA PSYKIATRIAN TOIMENPITEET JA DRG PETRI NÄÄTÄNEN, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, HYKS-PSYKIATRIA ESITYKSEN SISÄLTÖ Psykiatrian toimenpiteet uusi mahdollisuus toiminnan sisältöpohjaiseen seuraamiseen, ohjaamiseen ja

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 58 22.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 58 Lautakuntaa informoidaan tässä kokouksessa

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 41 27.09.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 41 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa fysiatrian, ihotautien, keuhkosairauksien, kuntoutuksen, kliinisen neuro-fysiologian,

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 103,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 62 24.11.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 62 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa DRG-päivät 3.-4.12.2015, Lahti Sisältö PHSOTEY:n tuottamat palvelut Nykyinen suunnitteluprosessi Alueellisen suunnittelun seuraava askel

Lisätiedot

ESITYS ERITYISTARPEISTEN LASTEN KOTISAIRAANHOIDON YKSIKÖN PERUSTAMISESTA HYKS NAISTEN- JA LASTENTAUTIEN TULOSYKSIKÖN PEDIATRIAN KLINIKKARYHMÄÄN

ESITYS ERITYISTARPEISTEN LASTEN KOTISAIRAANHOIDON YKSIKÖN PERUSTAMISESTA HYKS NAISTEN- JA LASTENTAUTIEN TULOSYKSIKÖN PEDIATRIAN KLINIKKARYHMÄÄN HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 3 01.02.2012 ESITYS ERITYISTARPEISTEN LASTEN KOTISAIRAANHOIDON YKSIKÖN PERUSTAMISESTA HYKS NAISTEN- JA LASTENTAUTIEN TULOSYKSIKÖN PEDIATRIAN KLINIKKARYHMÄÄN 116/02/02/2012

Lisätiedot

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus 6.3.2019 Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuoden 2018 tilinpäätöksen ennakkotietoja 2 Sairaanhoitopiirin TP 2018 ennakkotietoja tiivistäen

Lisätiedot

Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen. DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko

Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen. DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko Kustannuslaskentaohjeet NordDRG opas, julkaisu 2014 Kuntaliiton Kustannuslaskentaopas kunnille

Lisätiedot

Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/ (6) Tunnusluvut

Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/ (6) Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 1 (6) Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 2 (6) KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 3 (6) Tuloslaskelma ja sitovat nettokulut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 4 (6) Toimintatuottojen ja kulujen

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %.

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 92,8 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä.

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-syyskuu 2015 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli syyskuun lopulla 1 346, mikä on 38 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, mutta

Lisätiedot

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli maaliskuun lopulla 427, mikä on 4 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lisätiedot

DRG:n perusteet ja logiikka DRG -manuaalin esittely

DRG:n perusteet ja logiikka DRG -manuaalin esittely DRG:n perusteet ja logiikka DRG -manuaalin esittely Kansallinen DRG keskus Kristiina Kahur, MD MPH Johtava konsultti DRG -käyttäjäpäivät Tampere 12.12.2013 DRG:n perusteet ja logiikka 10.12.2013 Page 2

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio 2016 Sopimusohjausneuvottelut 23.-24.9.2015 Kuluvan vuoden PALVELUJEN KÄYTTÖ, KUSTANNUKSET JA ENNUSTE Palvelujen käyttö 1-8/2015 (Kaikki asiakkaat

Lisätiedot

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009. Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10.

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009. Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10. Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009 1 (5) Perusturva Terveydenhuollon asiakast 1.1.2009 alkaen Avoterveydenhuolto nimi Terveyskeskuksen lääkäripalvelun Terveyskeskuksen päivystyksen 12,80 1*)

Lisätiedot

Perussopimuksen kommentit

Perussopimuksen kommentit Perussopimuksen kommentit Työvaliokunta 10.4.2019 14.3.2016 Tekijän nimi/yksikkö 20 Palvelusopimukset Palvelusopimus on yhtymän ja jäsenkunnan välinen vuotuinen sopimus siitä mitä ja minkä tasoisia palveluja

Lisätiedot

Kuntakokous Kari Janhonen Talousjohtaja

Kuntakokous Kari Janhonen Talousjohtaja Kuntakokous 17.5.2019 Kari Janhonen Talousjohtaja 17.5.2019 1 Yo-sairaaloiden talouslukujen vertailuja 2016-2018 17.5.2019 2 Toimintakulut 16,00% Toimintakulujen muutos 14,00% 12,00% 10,00% 8,00% 6,00%

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Ennuste jäsenkunnittain laaditaan kuukausittain ja julkaistaan sairaanhoitopiirin www-sivuilla. Ennusteen julkaisemisen ajankohta on noin 20. päivä.

Lisätiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Sote - Tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Joensuu 17.11.2017 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen, THL 17.11.2017 Sairaaloiden tuottavuus

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-SYYSKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 238/02/02/00/01/2014 HALL 128

HALLITUS TAMMI-SYYSKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 238/02/02/00/01/2014 HALL 128 HALLITUS 128 02.11. TAMMI-SYYSKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 238/02/02/00/01/2014 HALL 128 Yhteenveto Syyskuussa sekä toiminnan tuottavuus että sitovat nettokulut toteutuivat talousarviota paremmin;

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto HALLITUS 125 03.10.2016 TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-elokuussa tuotettu määrällisesti 2,7 % talousarviota ja

Lisätiedot

valinnanvapaus ja laskutus 2014

valinnanvapaus ja laskutus 2014 Terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapaus ja laskutus 2014 Lahti 20.9.2013 Hannele Häkkinen Jean-Tibor IsoMauno Päivi Koivuranta-Vaara Tero Tyni Sisällys Kustannusten korvaamisen edellytykset» Perusterveydenhuolto»

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-MAALISKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 50

HALLITUS TAMMI-MAALISKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 50 HALLITUS 50 11.05.2015 TAMMI-MAALISKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 50 Tammi-maaliskuussa toiminnan määrä ylitti selvästi talousarviossa suunnitellun tason. Erityisesti

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys. Sopimusohjauksen kehysseminaari Talousjohtaja Aija Suntioinen

Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys. Sopimusohjauksen kehysseminaari Talousjohtaja Aija Suntioinen Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys Sopimusohjauksen kehysseminaari 25.4.2017 KATSAUS TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYKSEEN Toiminnan kehitys Volyymin kasvu jatkunut pidemmän aikaa

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Talousarvio 2015 Investoinnit

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Talousarvio 2015 Investoinnit Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Talousarvio 2015 Investoinnit 2015-2017 Sopimusohjausneuvottelu 24.9.2014 Jyväskylän yhteistoiminta-alue Talousjohtaja Aija Suntioinen Taustaa ja ohje suunnittelulle

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 TOIMINNAN KEHITYS TAMMI-ELOKUU 2017 Lähetteitä kertyi tammi-elokuussa 6,2 % enemmän, kuin vuonna 2016 vastaavana ajanjaksona. Palveluja saaneiden eri henkilöiden lukumäärä

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Terveydenhuollon asiakasmaksut tarkistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 23.10.2014 annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI 7.5.2018 MIKSI HUS SAIRAANHOIDON ORGANISAATIOTA JA JOHTAMISTA ON SYYTÄ KEHITTÄÄ?

Lisätiedot

13.11.2013, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

13.11.2013, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 30.10.2013 25 Kokousaika 30.10.2013 klo 17.00 18.25 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kallio Reino Ketola Hannu Kulmala

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys. Sopimusohjauksen kehysseminaari Talousjohtaja Aija Suntioinen

Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys. Sopimusohjauksen kehysseminaari Talousjohtaja Aija Suntioinen Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Näkökulmat Katsaus talouden kehitykseen viime vuosina Toiminnan ja talouden kehys ja kehykseen

Lisätiedot

HUS-KUNTAYHTYMÄN TAMMI-MAALISKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA

HUS-KUNTAYHTYMÄN TAMMI-MAALISKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Talous- ja konsernijaosto 22 04.05.2016 HUS-KUNTAYHTYMÄN TAMMI-MAALISKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 312/02/02/00/01/2015 TAKO 22 Tammi-maaliskuun toiminnan ja talouden perusraportin luvut olivat saatavilla

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN 1/3 2014 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 679,00 Terveyskeskusmaksu sisältyy maksukattoon Terveyskeskusmaksu

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-6 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Hoitopäivien määrä on toteutunut 51,5 % verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu 9/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

94 Asianro HUS/1325/2019

94 Asianro HUS/1325/2019 94 Asianro HUS/1325/2019 Tammi-kesäkuun toiminnan ja talouden toteutuminen Selostus Tammi-kesäkuussa toimintakulujen kasvuvauhti on ollut liian suuri toteutuneeseen toimintavolyymiin verrattuna. Toiminnan

Lisätiedot

LULTK 60/2016 Sairaanhoitoalueen kuukausiraportti tammi-lokakuulta 2016 on liitteenä 1.

LULTK 60/2016 Sairaanhoitoalueen kuukausiraportti tammi-lokakuulta 2016 on liitteenä 1. LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 60 15.12.2016 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA TAMMI-LOKAKUU 2016 LULTK 60/2016 Sairaanhoitoalueen kuukausiraportti tammi-lokakuulta 2016 on liitteenä 1. Toiminta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Sonkajärven kunta Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta.

Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. HALLITUS 177 14.12.2016 VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO HALL 177 HUS/2403/2016 Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kuntalain

Lisätiedot

Joulukuu 12/2016. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit. Hoidon tarpeen arviointia odottavat

Joulukuu 12/2016. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit. Hoidon tarpeen arviointia odottavat Joulukuu 12/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot