HYVÄ VASTAANOTTO-RAPORTTI LEPPÄVAARAN TERVEYSASEMA, ESPOO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ VASTAANOTTO-RAPORTTI LEPPÄVAARAN TERVEYSASEMA, ESPOO"

Transkriptio

1 HYVÄ VASTAANOTTO-RAPORTTI LEPPÄVAARAN TERVEYSASEMA, ESPOO

2 Johdanto ja taustatiedot Leppävaaran terveysasema osallistui Kaste-hankkeen Etelä-Suomen alueen Hyvä vastaanottoon (Bra mottagning). Työ alkoi hankkeen toisen kierroksen ensimmäisessä seminaarissa Työryhmään kuuluvat sh Ritva Jokelainen, LL Soila Niemi (pj), LL Leena Penttinen, sh Taina Rantala, th Hanna-Leena Siekkinen, ayl Janne Soveri, LL Jarkko Suomela ja lähihoitaja Hanna Talosela. Ohjaajana toimi Jussi Malinen. Leppävaaran terveysasema on Leppävaaran suuralueen pääterveysasema. Muita alueen asemia ovat Kilon ja Viherlaakson terveysasemat. Leppävaaran aseman väestöpohja on reilu Normaalin vastaanottotyön lisäksi toimintaan kuuluu alueen virka-ajan päivystys sekä neuvola- ja koululääkäri tarkastukset. Lisäksi aseman lääkärit huolehtivat kotisairaanhoidon potilaista sekä alueen lukuisista hoivakodeista. Vastaanottotyössä on 14 lääkärin vakanssia, joista yksi on irrotettu vastaamaan puhtaasti hoivakodeista. Lisäksi on vakanssit tutorlääkärille ja kotihoidon vastuulääkärille. Leppävaaran terveysaseman vastaanottotoiminnassa työskentelee 8 sairaanhoitajaa, 7 perus-/ lähihoitajaa ja kolme terveydenhoitajaa. Ongelmakohdat Ensimmäisessä seminaarissa määritimme ydinongelmaksemme lääkärien kiireettömien aikojen saatavuuden. Ennen hankkeemme alkua työskentelimme omalääkärijärjestelmässä ja jonot kiireettömälle lääkärinajalle vaihtelivat aluekohtaisesti, mutta olivat hyvin yleisesti 4-6 viikkoa. Kolmas vapaa aika (3T) oli jatkuvasti 42 päivää eli ajat annettiin heti lääkäreiden avattua ajanvarauskirjoja sovitusti 6 viikon päähän. Tähän on vaikuttanut väestön kasvun, tehtäväsiirtojen ja lisäresurssien puuttumisen lisäksi lääkärikunnan rakenne: jopa 70% lääkäreistä on ollut nuoria euro- tai erikoistuvia lääkäreitä. Vaihtuvuus on ollut suurta tästä johtuen.

3 Mittaukset Kahden viikon mittausjaksolla selvitimme kiireettömien ja akuuttiaikojen sekä puhelinaikojen kysyntää ja tarjontaa. Samalla kartoitimme oheistöihin (koulut ja neuvolat), toimistotyöhön ja reseptien uusimiseen kuluvaa aikaa. Keskityimme tässä vaiheessa vain lääkäreiden työhön. Mittaus onnistui hyvin ja saatuja kirjanpitoja voitiin pitää luotettavina. Kahden viikon mittausjakson aikana tuli yhteensä 488 yhteydenottoa, joihin emme pystyneet aikaa tarjoamaan. Näistä 44 ohjattiin Jorvin päivystyspisteeseen. Lopuissa yhteydenotoissa 205:ssä kysyttiin akuuttiaikaa ja 239:ssä kiireetöntä aikaa. Valistunut arviomme oli, että tuon kahden viikon mittausjakson aikana akuuttiajan kysyjistä 4/5 ja kiireettömän ajan kysyjistä 1/4 soitti uudestaan ja näin ollen todellinen kysyttyjen aikojen tarve olisi huomattavasti pienempi kuin tuo 488. Lisäämällä tasapainolaskuriin kysynnäksi nämä laskennallisesti arvioimamme kahden viikon aikana kertyneet 38h akuuttiaikaa ja 107h kiireetöntä aikaa, joihin emme pystyneet vastaamaan, saimme balanssiksi -21% (kuva 1). Ryhmämme arvion mukaan tämä vastaa hyvin tuntumaa, joka käytännön työssä on muodostunut. Suurin osa lääkäreiden työajasta kului päivystysvastaanottoon ja toimistotöihin reseptit mukaan lukien (kuva 2). Tuloksissa näkyvä kiireettömän AVOvastaanoton suunniteltua pienempi toteuma johtuu lääkärin sairauspoissaolosta. Jos tasapainolaskurista olisi jättänyt kokonaan huomioimatta yhteydenotot, joihin emme aikaa pystyneet tarjoamaan, olisi balanssi ollut harhaanjohtavasti +13%. Kuva 1. Lääkärinaikojen kapasiteetti, tasapainolaskuri, ajat tunteina

4 Kuva 2. Suunnitellun (sin.) ja toteutuneen (pun.) työajan jakauma (oheis= neuvola ja kouluth) Tavoitteet ja tulokset Toisessa seminaarissa asetimme päätavoitteeksi 3T-ajan saaminen mitattavaksi toukokuuhun 2011 mennessä ja sen pudottaminen 14:ään syksyyn 2011 mennessä. Muiksi tavoitteiksi kirjattiin lääkäreiden pysyvyyden parantaminen, työhyvinvoinnin nouseminen VAS-asteikolla kahdeksaan, puhelinsaatavuuden parantaminen, lääkäreiden työn hallittavuuden lisääminen mm. konsultaatioreittejä selkiyttämällä, hoidon tarpeen arvion (HTA) yhtenäistäminen ja lääkäreiden ajanvarauskirjojen yhtenäistäminen hoitajien työn helpottamiseksi ja lääkäreiden työn tasapuolistamiseksi. Ajanvarauskirjojen muutokset Leppävaaran terveysasemalla siirryttiin alkaen omalääkärijärjestelmästä tiimimalliin uuden paikallisen virkaehtosopimuksen myötä. Tähän liittyen lääkäreille tuli 37 tunnin viikkotyöaika. Samassa yhteydessä päätimme yhtenäistää ja järkeistää lääkäreiden ajanvarauskirjoja, jotka aiemmin olivat hyvin vaihtelevia ja toisaalta rikkonaisia toimistoajan ollessa ripoteltuna pitkin päivää (kuva 3). Teimme valmiit mallipohjat lääkäreille kopioitaviksi ja myös tietyissä rajoissa yksilöllisesti muokattaviksi. Mallipohjainen viikko tähtää 37 tunnin viikkotyöajan toteutumiseen. Siihen varattiin päivittäin kahden tunnin toimistoaika, joka kuitenkin vaikuttaa riittämättömältä ja lääkäreille kertyy ylitöitä. Toimistoajan osuutta on jouduttu jo osittain kasvattamaan potilasaikojen kustannuksella. Kaikkiaan lääkärit ovat kuitenkin kokeneet hyvänä asiana yhtenäisiin ajanvarauskirjoihin siirtymisen. Suurimpana sisällöllisenä muutoksena oli siirtyminen kiireettömissä ajoissa nk. blokkimalliin. Aiemmin kaikille potilaille oli annettu vaivasta riippumatta 30 min (aloitteleville lääkäreille 40 min aika). Nyt muutoksen myötä ajanvaraaja arvioi käynnin syyn mukaan ja varaa 1-4 blokkia aikaa (ks. HTA:n yhtenäistäminen ja kuva 7). Suosituksena on, että aloittelevilla lääkäreillä yhden blokin pituus on 20min ja kokeneilla 15min.

5 Toisena suurena muutoksena oli aiemmin oman väestövastuualueen potilaille tarkoitetuista akuuttiajoista (AAKU) luopuminen ja päiväpäivystyksen vahvistaminen vastaamaan kaikkien akuuttipotilaiden hoidosta. Päivystys on jaettu kahteen vuoroon (klo 8-12 ja klo 12-16). Molemmissa vuoroissa on kolme lääkäriä aiemman kahden sijaan. Iltapäivien vuorossa yksi lääkäreistä on nk. HTA-lääkäri, jolla aikataulu on puolet väljempi ja hän käy mm. päivystävän sairaanhoitajan huoneessa arvioimassa potilaita tai kirjoittaa VTI-reseptejä ja hoitaa muita nopeita asioita. Tämä on jossain määrin nopeuttanut näiden tiettyjen potilasryhmien läpikulkua ja toisaalta sujuvoittanut päivystävän sairaanhoitajan vastaanottoa. Kuva 3. Vanhan (vas.) ja uuden (oik.) ajanvarauskirjan esimerkki. AVO=kiireetön vast.otto, AAKU ja AEA = akuutti vast.otto, YPUH = puhelinaika

6 3T 3T:n suhteen saavutettiin aluksi hyvä tulos: tiimimalliin siirtymistä ennen oli ajanvarauskirjoja pidetty suljettuna ja 3T putosi 15:een näiden avaamisen jälkeen. Odotetusti 3T seuraavina viikkoina nousi, mutta pysyi aiempaa matalampana vajaan kahden kuukauden ajan (ks. oheinen kuva) nousten kuitenkin jälleen 42:een. Nousua selittävät osittain keväälle osuneet pitkät lomat sekä yhden lääkärin lähteminen ilman, että hänelle saatiin sijaista. Lisäksi AVO-aikojen tarjonta ei vastaa tiimimallissa mittausjaksomme mukaista kysyntää. Tarjontaa ei ole toistaiseksi pystytty lisäämään

7 Työhyvinvointi Työhyvinvointia alettiin seurata henkilökunnan anonyymillä kyselyllä viikoittain VASasteikolla 0-10 (10=paras). Tavoitteeksi asetettiin VAS 8. Lähtökohta syksyllä 2010 oli luokkaa 4-5. Keväällä 2011 viimeisen seminaarin jälkeen päätettiin erottaa lääkäreiden ja hoitajien kysely toisistaan, jotta huonoon tulokseen olisi helpompi löytää selityksiä ja toimenpiteet helpompi kohdentaa. Lisäksi annettiin velvoite selittää tarkemmin huonon luvun antamisen syyt, jos vastaukseksi valitsi 4 tai sen alle. Tämän selvityksen, kuten muutkin palautteet, kehitysideat ja kritiikit, on voinut käydä antamassa vain omille työntekijöillemme avoimella Etherpad-pohjaisella foorumilla. Vastausprosentti kyselyssä on hoitajilla ollut tasaisen hyvä, lääkäreillä vastaaminen on ollut vaihtelevampaa. VAS on vaihdellut 4-7 alueella reagoiden mm. flunssakauteen ja organisaation muutoksiin. Kuva 4. Työhyvinvointiasteikko 2011 Puhelinsaatavuus Ajanvarauspuhelimen saatavuuden suhteen tavoitteeksi asetettiin 100% vastausvarmuus, joka on myös saavutettu. Espoossa siirryttiin TeleQ-järjestelmään joulukuussa Aiemmin parhaatkin vastausprosentit jäivät 80% tuntumaan. Puhelujen määrissä on huomattavia päiväkohtaisia vaihteluja (kuva 5). Odotusajat ovat olleet järjestelmään syötettyä viittä minuuttia pidemmät (keskimäärin 23 min), mutta usein potilaalle pystytään soittamaan takaisin jo muutaman minuutin kuluttua. Vastausvarmuus on ollut erinomainen. Potilaalle yritetään soittaa takaisin kolme kertaa, jonka jälkeen numero poistetaan jonosta.

8 Puheluja on keskimäärin yli 200/vrk (kuva 6). Potilaat ovat olleet yleisesti ottaen uuteen puhelinjärjestelmään tyytyväisiä. Se on myös rauhoittanut toimistojen työtä, kun soiva puhelin ei keskeytä muuta toimintaa. Puheluihin suunnattu hoitajaresurssi on kuitenkin vähentänyt vastaavasti muualle suunnattavissa olevaa kapasiteettia, mikä näkyy mm. terveyden- ja sairaanhoitajien vuosikäyntiaikojen vähenemisenä. Kuva 6. Puhelujen määrät maalikuussa 2011

9 HTA:n yhtenäistäminen Tiimimalliin siirtymisen myötä siirryttiin ns. blokkiaikoihin ja luotiin ohje hoidon tarpeen arvioon lääkärinaikoja varattaessa. Ajanvarauskirjoilla on ajat jaettu aikayksikköihin eli blokkeihin, jotka ovat min. lääkäristä riippuen. Ohjeessa on määritelty kuinka monta aikayksikköä erilaisissa vaivoissa periaatteellisesti valitaan. Uudentyyppiset ajanvarauskirjat on koettu pääosin hyvinä, esimerkiksi korvanjälkitarkastukseen varataan 15 min. aika entisen 30 min. sijaan ja aikaa vieviin vastaanottoihin on mahdollista varata jopa 60 min (esimerkiksi usean asian selvittely tulkin kanssa). Lääkäreiden pysyvyys Leppävaarassa on jo vuosien ajan panostettu nuorten lääkäreiden tutorointiin ja yhteistyöhön Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Tästä syystä Leppävaaraan on saatu paljon nuoria lääkäreitä. Suurta lääkäripulaa ei ole ollut, mutta ajoittain yli puolet lääkäreistä on ollut kokemattomia ja jatkaneet melko pian muualle erikoistumispalveluja hakemaan. Leppävaarassa halutaan edelleen toivottaa nuoret lääkärit tervetulleiksi, mutta pyrimme myös saamaan lääkärikuntaa vakiintuneemmaksi. Yksi virassa oleva lääkäri on siirtynyt Espoon sisällä Leppävaaran terveysasemalle töihin ja yksi erikoistuva lääkäri on astunut virkaan. Toisaalta yksi pitkään virassa ollut lääkäri on siirtynyt Leppävaarasta muihin tehtäviin Espoossa. Työ on pitkäjänteistä eikä tuloksia voida alle vuoden mittaisen seurannan perusteella arvioida. Hyvä vastaanotto-prosessi ei näissä ole ollut ensisijaisesti vaikuttava tekijä.

10 Lääkäreiden toimistotyön hallinta Yhdeksi osatavoitteeksi asetettiin lääkäreiden konsultaatioreittien karsiminen ja työnkuvan hallinta. Lisäksi toimistotöihin kuluvan ajan vähentäminen mahdollistaisi AVO-aikojen tarjonnan lisäämisen. Toimistotyön järkeistäminen aloitettiin luonnollisella tavalla yhdenmukaistamalla ajanvarauskirjoja aiemmin kuvatulla tavalla. Toimistotyöhön varataan yhtenäinen kahden tunnin aika yleensä iltapäivään. Kaikki toimistotyö mukaan lukien reseptit, Marevan-määräykset ja kotisairaanhoidon konsultaatiot pyritään kirjaamaan ja jakamaan tasapuolisesti lääkäreiden ajanvarauskirjoille. Näin pystytään vähentämään asiointikanavia, päällekkäistä työtä ja selkiyttämään toimintaa. Samalla näkymätön työ tulee näkyväksi. Etenkin nuoret lääkärit ovat kokeneet tämän helpottaneen työnhallintaa ja tasoittaneen kuormitusta. Toisaalta taas pidempään omalääkäreinä työskennelleet ovat kokeneet hallinnan tunteen vähentyneen, kun joutuu uusimaan itselleen vieraan potilaan reseptejä yms. Lääkärit huolehtivat itse määräämiensä laboratorio- ja kuvaustutkimusten tulkinnasta kirjaamalla hoitosuunnitelmansa entistä tarkemmin, koska hoitava lääkäri ei jatkossa ole enää välttämättä sama. Erityinen huomio kiinnitettiin reseptiliikenteen järkeistämiseen, minkä tarve korostui nyt omalääkärijärjestelmän poistuttua. Perustettiin reseptityöryhmä. Reseptien liitteeksi luotiin uusi ohjelappu eri tilanteita varten, mikä helpottaa ja selkiyttää toimintaa. Lapussa on mm. ohje toimittaa päivitetty lääkelista ja varata vuosikäyntiaikaa terveyden- tai sairaanhoitajalle tai käydä laboratoriossa ja syy miksei lääkettä uusittu.

11 Jatkossa Suuren terveysaseman muutoksissa on omat vaikeutensa liittyen tiedonkulkuun ja henkilökunnan motivointiin. Lisäksi ei voida käyttää esim. kesäsulkua hyväksi ja aloittaa tyhjältä pöydältä. Jo ennen Hyvä vastaanottoa Leppävaarassa ja Espoossa on tehty paljon kehitystyötä saatavuuden parantamiseksi. Henkilökunta onkin lähtenyt hyvin ja tottuneesti mukaan mittauksiin ja suhtautunut myönteisesti kokeiluihin. Espoossa on ollut jo aiemmin käytössä alaselkäkipupotilaiden ohjaaminen fysioterapeutille sekä pitkäaikaissairaan hoitomalli. Käytämme myös sähköistä asiointia. Testauksessa on tällä hetkellä myös niskapotilaiden ohjaaminen fysioterapeutille. Keväälle 2011 osui runsaasti muitakin muutoksia kuten tiimimalli ja uusi VES. Tulossa on vielä uuden terveydenhuoltolain mukana potilaiden valinnanvapaus, jonka vaikutukset ovat toistaiseksi arvaamattomat. Nämä ovat aiheuttaneet osaltaan suunniteltujen mittausten ja muutosten lykkääntymistä. Ryhmämme on kuitenkin arvioinut, että mittaukset on syytä tehdä hyvin ja huolellisesti suunnitellen luotettavan tiedon saamiseksi Suuret muutokset muun työn ohessa ilman varsinaista aikaresurssia kehittelytyölle on tuntunut niin ryhmäläisistä kuin muustakin henkilökunnasta raskaalta. Tiimimallissa etenkin kokeneet lääkärit ovat tunteneet työnhallinnan vähentyneen, kun potilaat eivät ole enää tuttuja. Toisaalta nuorten lääkäreiden hallinnan tunne on parantunut. Nykyisessä mallissa on erityisesti haasteita jatkuvuuden suhteen. Kokonaiskuvan rakentaminen potilaan tilanteesta vie runsaasti aikaa ja voi olla lähes mahdotontakin. Tämä on yksi laadun parantamisen kohde, johon liittyy paljon tietojärjestelmän ja muiden yksiköiden kanssa tehtävän yhteistyön haasteita. Nyt ryhmämme keskittyi vain lääkäriaikojen saatavuuteen, jonka parantaminen olisikin oiva vastaus moneen muuhunkin ongelmaamme. 3T-tavoite saavutettiin hetkellisesti. Tämän suhteen työ jatkuu pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi. Syksyllä 2011 ajatuksena on tehdä uusi mittaus, jotta saadaan tarkempaa tietoa myös täysin uudessa toimintamallissa työskentelystä. Suuri työ on vielä tehtävänä lääkäreiden toimistotyöhön kuluvan ajan vähentämisessä. Tällä saavutettaisiin niin vastaanottoaikojen nousua kuin parempaa työssä viihtymistä. Nykyisessä VES:ssä vastaanottokäyntien määrällä on merkitystä myös lääkärin palkassa. Toisaalta samasta syystä toimistotyön paljous nähdään myös uhkana lääkäreiden pysyvyydelle. Vielä keväällä 2011 on tarkoitus tehdä mittaukset terveydenhoitajien ja terveyskeskusavustajien työstä ja viimeistään syksyllä 2011 myös sairaanhoitajille. Työhyvinvoinnin seurantaa jatketaan ja sen paranemiseen tähdätään käymällä keskustelua tarvittavista toimenpiteistä tiimikokouksissa ja kahvipöydissä. Niin 3T:n kuin työhyvinvointi-vas:n mittaamista jatketaan. Tämä mittaus on henkilökunnan keskuudessa osoittautunut suosituksi. Monet muutoksista ja tuloksista ovat tulleet Hyvä vastaanoton ulkopuolelta. Hankkeessa mukana oleminen on antanut työkaluja työn kehittämiseen, jota täytyy jatkaa ainakin edellä mainituilla saroilla. Haasteita riittää niin saatavuuden kuin työhyvinvoinnin saralla, jotka asetimme päätavoitteiksemme. Jatkossa lienee aiheellista tehdä vielä pienempiä muutoksia kerralla, nopeampia ja vähemmän työläitä mittauksia hyödyntäen. Muu henkilökunta pyritään saamaan mukaan työn kehittämiseen entistä paremmin.

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Siilaisen terveysasema, Joensuu Heiskanen Maili, osastonhoitaja Katajavuori Tuulia, apulaisylilääkäri Kosunen Tiina, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti 2014-2015 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat... 3 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet... 3 3

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoitteet... 3 1.3 Terveysasematiedot... 3 2 Lähtötilanne terveysasemalla...

Lisätiedot

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Työryhmä: ph Päivi Metso, Sinikka Tauriainen, sh Titta Pyttynen, Sari Pekkanen, Tarja Tiusanen, lääkäri Marianne Riekki, Marianne Rasi, Saara Kuula, Tuula

Lisätiedot

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Mikä on Hyvä vastaanotto = Kaste-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 Loppuraportti Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus Yleistä Valkeakosken kaupungissa on n. 21 200 asukasta. Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskuksessa on yksi terveysasema.

Lisätiedot

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 LOPPURAPORTTI 5.11.2010 /JL, HMT, HL ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 Osallistujat: Helena Lappalainen, apulaisylilääkäri Liselott

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoite... 3 1.3 Osallistujat... 3 1.4 Terveysasematiedot...

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Reima Lavikainen ylilääkäri Saija Hämäläinen osastonhoitaja Kristina Könönen osastonhoitaja Janica Miettinen sairaanhoitaja Sirpa Borodulin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI LUUMÄEN TERVEYSASEMALLA 2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Luumäen terveysasemasta 2. Mukaan Hyvä Potku hankkeeseen

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI HYVÄ VASTAANOTTO 28.9.2011 26.09.2012 KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI 1 Sisällysluettelo 2. Sisällysluettelo 3. Yleistä Osallistujat 4. Ongelmat 5. Tavoitteet 6. Keinot 7. Toteutus 8. Mittauksia

Lisätiedot

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 HYVÄ POTKU HANKE Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 Huusko Jarkko Kinnunen Marke Kipinä Heli Laasonen Marja Mustakangas Pirjo Oinas Tarja Seppälä Marja-Liisa Suomi Katja 1 Sisältö sivu 1.

Lisätiedot

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl Pennanen Harri, tkl

Lisätiedot

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot.

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot. HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kalajärven terveysasema YLEISTÄ Pohjois-Espoossa sijaitseva Kalajärven terveysasema kuuluu Espoon keskuksen suuralueeseen. Alueen pääterveysasema Samaria oli mukana Hyvä

Lisätiedot

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA Työpaikan tiedot: Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema Henkilökunta 20 Väestöpohja 18 900 Työparityöskentelymalli Lääkäri-hoitajatyöparimallin

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 HELSINGIN TERVEYSKESKUS HAAGAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 LOPPURAPORTTI Projektiin osallistuneet: Ylilääkäri Outi Sammalkorpi, osastonhoitaja Eija Korhonen, tk-lääkäri Arja

Lisätiedot

HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat

HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat HYVÄ POTKU Loppuraportti Lauritsalan neuvolat Osallistujat: Terveydenhoitaja Taru Järvinen Terveydenhoitaja Outi Martikainen Terveydenhoitaja Krista Keskisaari Perheohjaaja Anu Simpura Palveluesimies Anu

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja

Lisätiedot

Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena

Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena Hyvä vastaanottohankkeen loppuraportti 11.11.2013 Itäinen lähiklinikka (Ahtiala), Lahden kaupunki Leea Kallio, apulaisylilääkäri Taustaa Lahti

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu.

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu. . Esitiedot Helsinki on jaettu neljään alueeseen, joissa jokaisessa on vaihteleva määrä terveysasemia. Jokaisella alueella on johtava ylilääkäri ja jokaisella terveysasemalla on apulaisylilääkäri tai ylilääkäri.

Lisätiedot

NÄINKIN VOI KÄYDÄ. Osallistujat: Ayl Juha Ahonen, tka Anneli Lausamo, tkl Nona Lehto, sh Eila Pietarinen, th Kristina Rinne

NÄINKIN VOI KÄYDÄ. Osallistujat: Ayl Juha Ahonen, tka Anneli Lausamo, tkl Nona Lehto, sh Eila Pietarinen, th Kristina Rinne 1 Hyvä vastaanotto-hankkeen loppuraportti Viherlaakson terveysasema Espoo 2010 NÄINKIN VOI KÄYDÄ. Osallistujat: Ayl Juha Ahonen, tka Anneli Lausamo, tkl Nona Lehto, sh Eila Pietarinen, th Kristina Rinne

Lisätiedot

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvä Potku Loppuraportti Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 Loppuraportissa kuvataan avovastaanoton kehittämistyötä Hyvä Potku-hankkeessa 10.9.2014-13.5.2015 2 1. OSALLISTUJAT Hyvä Potku

Lisätiedot

HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI

HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI Hyvä vastaanotto-tiimi: Marjo Parkkila-Harju, Suvi Paananen, Terttu Henriksson, Jaana Jääskeläinen, Kirsti

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 122 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN 2011-2012 MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Mäntynummen terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄVASTAANOTTOHANKEEN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING kierros nro 1, 2010 Loppuraportti Sipoon terveyskeskus Yleistä Sipoon kunnassa on n. 18 000 asukasta. Sipoon terveyskeskukseen kuuluu kaksi terveysasemaa, joista toinen,

Lisätiedot

Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa

Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa Suun terveydenhuollon resurssit ja kehitystoimet saatavuuden parantamiseksi, Rovaniemen kaupunki vs. ylihammaslääkäri Eeva-Riitta Ylikärppä Taustaa 2002

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto loppuraportti

Hyvä vastaanotto loppuraportti Hyvä vastaanotto loppuraportti Oulun kaupungin suun terveydenhuolto Kaijonharjun, Rajakylän ja Keskustan suun terveydenhuollon piirit (KaRaOKe) Osallistujat: Työryhmä: Tuula Hannu, Taina Hurskainen, Reija

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) 20.03.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 27 Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) Valmistelijat / lisätiedot: Kumpulainen Tuija, puh. (09) 816 32264 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,

Lisätiedot

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema 2011-2012 KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Keskustan terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN KESKUSTAN JA ROUTION HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTIN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA

SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA Työnjakohankkeen päätösseminaari Levi 16.10.2009 Tuula Ylisaukko oja Taustaa Pellon kunnassa on käynnistetty vuonna

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN SELVITYS KOSKIEN HOITOON PÄÄSYN TOTEUTUMISTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA SUUN TERVEYDENHUOLLOSSA

KIRKKONUMMEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN SELVITYS KOSKIEN HOITOON PÄÄSYN TOTEUTUMISTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA SUUN TERVEYDENHUOLLOSSA 31.8.2017 1 (5) ESAVI/6779/05.07.03/2017 Aluehallintoylilääkäri Jaana Mäkelä Dno 568/06.00.00/2017 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinnan päätoimipaikka Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Lisätiedot

Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa. Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta

Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa. Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta Espoo 2015 265 000 asukasta Paljon nuoria ja työikäisiä, koulutettuja ja hyvätuloisia Samalla

Lisätiedot

Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi. Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi

Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi. Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi Mikä on pikapoli? Uusi hoitajavetoinen malli tarjota

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO kierros nro 3, 2011. Loppuraportti Keravan terveyskeskus

HYVÄ VASTAANOTTO kierros nro 3, 2011. Loppuraportti Keravan terveyskeskus HYVÄ VASTAANOTTO kierros nro 3, 2011 Loppuraportti Keravan terveyskeskus SISÄLLYS 1 LÄHTÖTILANNE... 4 2 TAVOITTEET... 4 3 MITTAUKSET... 5 3.1 Tasapainolaskurimittaukset... 5 3.2 Tulokset tasapainolaskurista...

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA HUKKATYÖAJAN VÄHENTÄMINEN/POISTAMINEN KASTE/OMA KOTI -OSAKOKONAISUUDEN LOPPUSEMINAARI 16.9.2015

SIUNTION KUNTA HUKKATYÖAJAN VÄHENTÄMINEN/POISTAMINEN KASTE/OMA KOTI -OSAKOKONAISUUDEN LOPPUSEMINAARI 16.9.2015 SIUNTION KUNTA HUKKATYÖAJAN VÄHENTÄMINEN/POISTAMINEN KASTE/OMA KOTI -OSAKOKONAISUUDEN LOPPUSEMINAARI 16.9.2015 Hukkatyön vähentäminen Siuntion kotihoidossa 2013 Lähdettiin liikkeelle työpäivän kuvauksilla

Lisätiedot

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kati Myllymäki, Kouvolan terveyskeskus Miika Linna,

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa Sisällys 1.Johdanto... 3 1.1 Liminka kuntana... 3 1.2 Limingan terveyskeskus... 3 2. Hyvä Potku-hanke... 4 2.1 Hyvä Potku-hanke Limingassa...

Lisätiedot

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Valitse terveysasema, jolla työskentelet Seutu I 9 50,00% Seutu II 3 16,67% Seutu III

Lisätiedot

LIITE 2. PUHELUIDEN AIHEJAKAUMA YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ. Yhteensä 467 puhelun tilasto. Viikon otanta.

LIITE 2. PUHELUIDEN AIHEJAKAUMA YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ. Yhteensä 467 puhelun tilasto. Viikon otanta. LIITE 2. PUHELUIDEN AIHEJAKAUMA YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ Yhteensä 467 puhelun tilasto. Viikon otanta. PUHELUIDEN AIHEJAKAUMA Jatkohoidon tai nykyisen hoidon tiedustelu 19kpl = 4% --------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012 Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto 2013 HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto Sisällys 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke

Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke Sairaanhoitaja (astmahoitaja) Katja Matikka Terveyskeskuslääkäri Maarten de Vocht 9.3.2017 Härkätien kartalla Valtakunnallisen astma-ohjelman

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.

Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3. Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.2018 Lähtötilanne joulukuu 2017 Mitä varten ollaan kehittämässä? Miksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (5) 18 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Rantasen ym. terveysasemien akuuttiaikoja koskevasta aloitteesta HEL 2013-007690

Lisätiedot

Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä

Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Mervi Flinkman Työvoimapoliittinen asiantuntija, sh, TtT Yhteiskuntasuhteet

Lisätiedot

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen ajanvaraus Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti 5.9.2012 Töölön terveysasema Markku Lehikoinen, Tuulia Meriniemi, Cinzia Sarti, Juhani Sorvo, Hillevi Tanhuanpää, Mikko Valkonen ja Shari Vierto Sisällysluettelo:

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa)

Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Työnimenä: Kanta-asiakkaat Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Asiakasnäkökulma Asiakkaalle tarjotaan yksilöllisesti laadittava hoitosuunnitelma

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 7 28.01.2016 Kunnanhallitus 43 15.02.2016 Kunnan vastaus aluehallintovirastolle selvityspyyntöön ESAVI/4431/05.07.03/2015, Kirkkonummen kunnan suun terveydenhuollon kuukausikohtainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto Bra Mottagning

Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Rajakylän terveysasema 2012-2015 LOPPURAPORTTI Työryhmä: Arponen Jesse, tkl Kahelin Hilkka, lh Kaupinmäki Eija, tkl Karppinen Pirjo, sh Karppinen Anita, th Ollila Virpi,

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros

Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus TERVEYSPALVELUT Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros 10 11.4.2013-29.11.2013 Mukana kehittäjätiimissä: Marja Mustalahti tkl, Maija Mäkinen oh,

Lisätiedot

Espoon jalkaterapiatoiminta. Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson

Espoon jalkaterapiatoiminta. Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson Espoon jalkaterapiatoiminta Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson Jalkojenhoito ja jalkaterapia, mistä on kyse Jalkojenhoito: Lähihoitaja, joka osaa

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

Selkäkipu perusterveydenhuollon näkökulmasta. 30.3.2012 Jarkko Suomela Yleislääketieteen erikoislääkäri

Selkäkipu perusterveydenhuollon näkökulmasta. 30.3.2012 Jarkko Suomela Yleislääketieteen erikoislääkäri Selkäkipu perusterveydenhuollon näkökulmasta 30.3.2012 Jarkko Suomela Yleislääketieteen erikoislääkäri Taustaa luennoitsijasta Yleislääketieteen erikoislääkäri 2009 Terveyskeskuslääkäri Espoo Leppävaara,

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 1 ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 Sisällys Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Aikuisten sosiaalipalvelut Lasten ja nuorten terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Mielenterveys-

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä

Lisätiedot

Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS

Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Lastenklinikka Kriittinen asenne laboratorio- ja rtgtutkimuksiin Ensin kliininen tutkiminen,

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa

Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa Sosiaali-ja terveysjohdon neuvottelupäivät 7.2.2107 Yel Pia Luukkonen (Savoa Partners) Th Laura Aarikka (Helsingin kaupunki) TARVE JA TAVOITE TERVEYDENHUOLLOSSA

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Hyvä vastaanotto Loppuraportti Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Sisältö Mikä on hyvä vastaanotto hanke?...3 Linnainmaan terveysasema...4 Lähtökohdat Hyvä vastaanotto hankkeeseen...4 Ongelmien kartoitus...5

Lisätiedot

Suu SUUTARILAN TERVEYSASEMA, HELSINKI HYVÄ VASTAANOTTO. Loppuraportti

Suu SUUTARILAN TERVEYSASEMA, HELSINKI HYVÄ VASTAANOTTO. Loppuraportti Suu SUUTARILAN TERVEYSASEMA, HELSINKI HYVÄ VASTAANOTTO Loppuraportti 9.11.2011 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA... 3 2. HYVÄ VASTAANOTON PROJEKTIRYHMÄ... 3 3. ONGELMAT JA PARANTAMISKOHTEET... 4 4. MITTAUKSET

Lisätiedot

Hyvä Potku -hanke Tampereen kaupungin Opiskeluterveydenhuollossa 2015

Hyvä Potku -hanke Tampereen kaupungin Opiskeluterveydenhuollossa 2015 .9. Hyvä Potku -hanke Tampereen kaupungin Opiskeluterveydenhuollossa Lääkärit Noora Seilo ja Tytti Huurros Terveydenhoitajat Kirsi Leppänen, Raisa Niemelä ja Eila Pääkkönen Muutostoimenpiteet kohdistuivat

Lisätiedot

HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015

HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, Sofianlehto ja Vallila Osallistujat: hml Aini Kalju ja shg Matti Saksa

Lisätiedot

Miten julkisen sotekeskuksen kilpailukykyä kehitetään? Case Espoo

Miten julkisen sotekeskuksen kilpailukykyä kehitetään? Case Espoo Miten julkisen sotekeskuksen kilpailukykyä kehitetään? Case Espoo Yhteistyöstä kilpailukykyä soteen? osa II 22.3.2018, GLO Hotelli Kluuvi Elina Jaakovlew-Markus kehittämispäällikkö Espoon kaupunki/sosiaali-

Lisätiedot

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat Puhelutiedot 215 kuukausitt Soitetut ja hoidetut puhelut terveysasemittain, Joensuun terveysasemat Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Soitetut Hoidetut

Lisätiedot

Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen

Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna 2018 potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen Toiminta vuonna 2018 Potilasasiamiehen toimialueeseen kuuluvat Tampereen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Järvenpään suun terveydenhuolto. vs. Johtava hammaslääkäri Joona Iso-Lotila

Järvenpään suun terveydenhuolto. vs. Johtava hammaslääkäri Joona Iso-Lotila Järvenpään suun terveydenhuolto vs. Johtava hammaslääkäri Joona Iso-Lotila 16.4.2014 Järvenpää ja suun terveydenhuolto n. 40000 asukkaan kaupunki Tuusulanjärven rannalla Kaksi hammashoitolaa 14 HTV hammaslääkäriä

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 36 Valtuutettu Tuomo Valokaisen toivomusponsi lasten ja nuorten psykoterapioiden saatavuudesta HEL 2014-007789 T 00 00 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot

Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista

Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista Yhtymähallitus 15 22.01.2013 Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista 574/00.01.02.03/2012 Yhall 15 Valmistelijat: Johtava ylilääkäri Pekka Taipale, pekka.taipale(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke 2.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme palvelutuottajaa

Lisätiedot

Lääkelistat kuntoon Hämeenlinnassa Collaborative breakthrough (BT) menetelmällä

Lääkelistat kuntoon Hämeenlinnassa Collaborative breakthrough (BT) menetelmällä Lääkelistat kuntoon Hämeenlinnassa Collaborative breakthrough (BT) menetelmällä Potilasturvallisuustutkimuksen päivät 26.-27.1.2011 Merja Toivonen Koulutusylilääkäri Hämeenlinnan terveyspalvelut liikelaitos

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI Hyvä Potku hanke

LOPPURAPORTTI Hyvä Potku hanke 2015 LOPPURAPORTTI Hyvä Potku hanke Raahen terveyskeskuksen vastaanotolla Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Pääterveysasema 30.4.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. Johdanto... 3 1.1 Raahen

Lisätiedot