ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu Truls Haugen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Truls Haugen"

Transkriptio

1 ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Truls Haugen

2 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Finland -rahaston arvo nousi 32,7 prosenttia vuonna Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,8 prosenttia. Vuonna 2010 paljon huomiota suuntautui Euroopan maiden velkaongelmiin, mutta se oli myös maailmantalouden tervehtymisen vuosi. Siksi taloudelliselle tilanteelle herkkien osakkeiden kurssit kehittyivät erityisen hyvin. Laivojen moottoreita ja voimalaitoksia valmistava Wärtsilä ä nosti rahaston arvoa eniten. Sen osakekurssi kaksinkertaistui. Laivoja tilataan jälleen vilkkaasti kahden huonon vuoden jälkeen. Samalla voimalaitostilaukset pitävät katteet kunnossa. Suomen osakemarkkinoilla kehitys oli vuonna 2009 selkeästi heikompaa kuin muissa Pohjoismaissa, mutta vuonna 2010 nämä markkinat vetivät jälleen vertoja muille Pohjoismaille. Suomelle tärkeä metsäteollisuus lähti nousuun vuoden mittaan fuusioiden ja ennen kaikkea pakkausten hintojen kohennuttua. Raskassarjalaiset Fortum ja Sampo pääsivät jälleen vauhtiin, mutta eivät yhtä hyvään kuin muut osakemarkkinat.

3 jatkuu... Maailmantalous on nousussa ja Kiina antaa vetoapua, joten erilaisten raaka-aineiden aineiden hinnat ovat kohonneet. Mielenkiinto onkin suuntautunut esimerkiksi kaivos- ja metalliteollisuuden laitetoimittajiin. ODIN Finland -rahasto on sijoittanut esimerkiksi Outoteciin, joka toimittaa prosessitekniikkaa malmin jalostamiseksi metalliksi, ja Metsoon, jonka Minerals-liiketoimintaryhmä on yksi maailman suurimmista kivenmurskaimien ja prosessilaitteiden toimittajista. Konecranes valmistaa nostureita, logistiikkaratkaisuja konttien käsittelemiseksi. Globaalisti lisääntynyt kuljetustarve vaikuttaa siihen voimakkaasti. Rengasvalmistaja Nokian Renkaiden kurssi on kehittynyt mainiosti, sillä se myy esimerkiksi Venäjän elpyneille automarkkinoille. Konevuokraamoille, Cramo ja Ramirent, vuosi oli hyvä. Varsinkin Suomessa ja Ruotsissa rakennetaan jälleen, mistä on ollut hyötyä näille yrityksille.

4 jatkuu... Nokia laski rahaston arvoa, sillä kilpailijat ovat saaneet etumatkaa. Saa nähdä, pystyykö uusi pääjohtaja lisäämään vauhtia vuonna Elintarvikeyritys Atria tuotti pettymyksen toisena peräkkäisenä vuotena. Konsulttiyritys Pöyry kärsii ylikapasiteetista ja asiakkaidensa tilanteesta. Suosikkina pidetyn Huhtamäen kurssi ei kehittynyt toivotulla tavalla vuonna Yrityksellä menee hyvin, mutta sijoittajat suhtautuvat siihen epäillen sen historian vuoksi. Huhtamäki antoi vuoden lopussa positiivisen se tulosvaroituksen, o se mikä lupaa hyvää vuotta Vuodesta 2011 tulee jännittävä. Maailmantalous todennäköisesti kehittyy hyvin ja yrityksissä pyörät pyörivät, joten uskoaksemme odotukset täyttyvät. Pörssivuodesta tulee ilmeisesti mainio. Truls Haugen, 4. tammikuuta 2011

5 Tietoa ODIN Finland rahastosta t Aloituspäivämäärä Vastuullinen salkunhoitaja: Truls Haugen Rahasto on indekseistä riippumaton ja voi sijoittaa vapaasti yrityksiin, jotka ovat joko pörssilistattuja tai niiden pääkonttori tai alkuperä on Suomessa. Rahaston tavoitteena on pitkällä aikavälillä ylittää OMX Helsinki Cap GI indeksin tuotto. Sector Country Industrials 36.1 % Helsinki Finland 99.9 % Consumer Discretionary 17.9 % Grand Total Materials 13.1 % Financials 11.5 % Utilities 7.5 % Information Technology 5.7 % Telecommunication Services 3.6 % Consumer Staples 2.6 % Health Care 1.9 % Energy 0.0 % 01/2011

6 Rahaston 10 suurinta omistusta t Company Industry Stock Exchange Weight P/E10 P/E11 P/B10 P/B11 ROE10 ROE11 Div10 Div11 Fortum Electric Utilities 75% % 15.4% 4.5% 4.5% Ramirent Trading Companies & Distributors 5.9 % % 13.3 % 1.8 % 2.2 % Nokia Communications Equipment 5.4 % % 17.1 % 5.0 % 5.2 % Outotec Construction & Engineering 5.2 % % 22.8 % 1.6 % 2.0 % Sampo A Insurance 5.2 % % 12.2 % 5.3 % 5.6 % Cramo Trading Companies & Distributors 4.9 % % 6.9 % 0.6 % 1.6 % Amer Sports Leisure Equipment & Products 4.7 % % 9.8 % 2.3 % 2.9 % Huhtamäki Containers & Packaging 4.5 % % 12.1 % 4.1 % 4.3 % Rapala Leisure Equipment & Products 4.5 % % 15.1 % 2.9 % 3.3 % Nokian Renkaat/Tyres Auto Components 4.4 % % 20.1 % 1.8 % 2.2 % jan. 11

7 Tuotto viimeiset i 12 kuukautta k alueittain i ti Prosentt

8 Tuotto viimeiset i 5 vuotta alueittain i Prosentti

9 Historiallinen i tuotto ODIN Finland rahastosta 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % 5% 0 % -5% 1 kk Vuoden alusta 12 kk 3 vuotta** 5 vuotta** 10 vuotta** Perustamisesta** ODIN Finland* 9,8 % 32,7 % 32,7 % 2,0 % 7,7 % 16,1 % 22,5 % Indeksi 8,3 % 29,8 % 29,8 % -0,3 % 6,8 % 7,0 % 11,4 % *Aloituspäivä , **Vuotuinen keskimääräinen tuotto

10 Percent Viiden vuoden liukuva tuottott

11 Percent Kymmenen vuoden liukuva tuottott

12 ODINin sijoitusfilosofia it Aktiivinen osakepoiminta Filosofiamme on sijoittaa yrityksiin, jotka ovat jääneet markkinoilla huomaamatta. Sijoitamme toisin sanoen hyviin yrityksiin, jotka mielestämme ovat aliarvostettuja Olemme indeksiriippumaton. Emme perusta sijoituspäätöksiä yrityksen kokoon tai indeksipainoon Sijoituspäätökset omien analyysien pohjalta Poimimme yksittäisiä yrityksiä eri toimialoilta ja maista Yritysvierailut ja keskustelut yritysjohdon kanssa päätösten pohjana Suosimme arvoyhtiöitä suhteessa kasvuyhtiöihin Etsimme ja sijoitamme yrityksiin joilla on vahva kassavirta, alhainen velkaantumisaste ja hyvä tuloskehitys Aktiivinen omistuspolitiikka Pitkäjänteinen ja aktiivinen omistajaohjaus

13 Haluamme muistuttaa tt että... ODIN on markkinakommenteissaan käyttänyt luotettavina pitämiään lähteitä. ODIN ei kuitenkaan takaa, että tiedot ovat täydellisiä tai virheettömiä. Näitä markkinakommentteja luettaessa tulee ottaa huomioon, että esitetyt tiedot koskevat kirjoittamisaikaan vallinnutta tilannetta ja että tiedot ovat voineet muuttua. ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omaan lukuun tehdä sijoituksia eri tyyppisiin sjioitusinstrumentteihin. Tämä tarkoittaa, että ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omistaa tässä rahastokatsauksessa mainittujen yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita p sekä osuuksia ODINin rahastoissa. Työntekijöiden oman kaupan tulee noudattaa ODIN Forvaltningin asettamaa sisäistä säännöstöä, joka on laadittu vastaamaan arvopaperikaupasta asetettua lainsäädäntöä sekä Verdipapirfondenes Foreningin (Sijoitusrahastoyhdistys) suosituksia. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien merkinnästä, hallinnoinnista ja lunastuksesta perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Voitte tilata rahastoesitteen ja informaatiomateriaalia ODIN Rahastoilta. Lisätietoja löytyy osoitteesta

14

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Vegard Søraunet Oddbjørn Dybvad 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Global -rahaston arvo nousi 25,55 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017

ODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017 ODIN USA Rahastokatsaus marraskuu 2017 Rahaston salkku ODIN USA marraskuu 2017 Rahaston hinnoittelu Rahasto hinnoitellaan 21,6 kertaa 12 kuukauden tulosennusteella. Rahaston osinkotuotto on 1,1 prosenttia.

Lisätiedot

ODIN Sverige. Rahastokatsaus toukokuu 2017

ODIN Sverige. Rahastokatsaus toukokuu 2017 ODIN Sverige Rahastokatsaus toukokuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Sverige C toukokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,2 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2017

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2017 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2017 2 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Finland C lokakuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -0,6 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

ODIN Norden C. Rahastokatsaus lokakuu 2017

ODIN Norden C. Rahastokatsaus lokakuu 2017 ODIN Norden C Rahastokatsaus lokakuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Norden C lokakuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 2,3 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus kesäkuu 2017

ODIN Finland. Rahastokatsaus kesäkuu 2017 ODIN Finland Rahastokatsaus kesäkuu 2017 2 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Finland C kesäkuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -1,1 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

ODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2016

ODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2016 ODIN Energi Rahastokatsaus kesäkuu 2016 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Energi C kesäkuu 2016 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 0,0 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset

ODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Metso vauhdissa Cramo rakentaa moduuliyksiköitä Hyvästit StoraEnsolle USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland huhtikuu Rahaston tuotto oli huhtikuussa 1,7 prosenttia,

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssinousun uskotaan jatkuvan Uskomme pörssikurssien nousevan vuonna 2011 maailmantalouden kohentuessa, yritysten tulosten parantuessa, luottamuksen

Lisätiedot

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

OP-Suomi Arvo syys-lokakuun tähtirahasto

OP-Suomi Arvo syys-lokakuun tähtirahasto OP-Suomi Arvo syys-lokakuun tähtirahasto Teemu Salonen OP-Suomi Arvon sijoituspolitiikka Rahaston sijoitukset kohdistetaan arvo-osakkeisiin, jotka ovat sellaisten yhtiöiden osakkeita, joiden markkina-arvo

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017 ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus elokuu 2017 Rahaston salkku ODIN Kiinteistö C elokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,6 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

ODIN Norden C. Rahastokatsaus huhtikuu 2017

ODIN Norden C. Rahastokatsaus huhtikuu 2017 ODIN Norden C Rahastokatsaus huhtikuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Norden C huhtikuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 4,2 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

ODIN Europa. Rahastokatsaus marraskuu 2015

ODIN Europa. Rahastokatsaus marraskuu 2015 ODIN Europa Rahastokatsaus marraskuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Europa marraskuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 1,56 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Velkojen heiluttelemat pörssit Monien Euroopan valtioiden velat saivat pörssikurssit heilahtelemaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Mielestämme

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Näkyykö pohja, jota kaikki tähyävät? Tammikuuilmiön vaikutus pörsseihin jäi lyhytaikaiseksi. Vuodenvaihteen voimakkaan nousun jälkeen pörssit laskivat

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

ODINin viikkokatsaus 21-2014

ODINin viikkokatsaus 21-2014 ODINin viikkokatsaus 21-2014 Incredible India Veli Ponteva Uutisia avomereltä Vanha tuttavuus uudessa rahastossa Varustamoala jälleen alennusmyynnissä Osakemarkkinat Kulunut viikko Osakemarkkinat saivat

Lisätiedot

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,

Lisätiedot

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuuta 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja 20 vuotta Suomessa Me ODINilla pidämme Suomesta ja suomalaisista yrityksistä. Olemme tehneet näin jo pitkään ja uskomme, että tällä mieltymyksellä

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvoyhtiöt nousussa Kesän mittaan maailman pörsseissä on koettu uusi kurssinousujakso. Nyt myös arvoyhtiöt ovat alkaneet liikkua. Ensimmäisen vuosipuoliskon

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä

Lisätiedot

OP-Focus touko-kesäkuun tähtirahasto

OP-Focus touko-kesäkuun tähtirahasto OP-Focus touko-kesäkuun tähtirahasto Antti Karessuo OP-Focus sijoituspolitiikka OP-Focus -erikoissijoitusrahasto on aktiivisesti hoidettu rahasto, joka sijoittaa Helsingissä listattujen yhtiöiden osakkeisiin.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Tammikuu 2017

Makrokatsaus. Tammikuu 2017 Makrokatsaus Tammikuu 2017 Osakevuosi alkoi rauhallisesti Suuret muutokset olivat tammikuussa harvinaisia rahoitusmarkkinoilla, mutta osakkeiden kehitys oli pääasiassa positiivista. Markkinoiden volatiliteetti,

Lisätiedot

ODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Offshore Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Offshore elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 9,2 prosenttia. Vertailuindeksi nousi

Lisätiedot

Makrokatsaus. Marraskuu 2016

Makrokatsaus. Marraskuu 2016 Makrokatsaus Marraskuu 2016 Suuria markkinaheilahteluja Yhdysvaltain vaalien jälkeen Rahoitusmarkkinat yllätti Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja vaalituloksen selvittyä markkinat

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN Norge. Rahastokatsaus elokuu 2017

ODIN Norge. Rahastokatsaus elokuu 2017 ODIN Norge Rahastokatsaus elokuu 2017 2 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Norge C elokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 0,9 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016 Makrokatsaus Heinäkuu 2016 Myönteistä kehitystä kesämarkkinoilla Heinäkuu oli hyvä kuukausi rahoitusmarkkinoilla. Brittien ei EU:lle aiheutti negatiivisia reaktioita markkinoilla, mutta nyt suunta kääntyi

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko

Lisätiedot

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60%

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60% 1 PERUSTIEDOT Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar Riskiluokka Rahasto sijoittaa pohjoismaisten yritysten osakkeisiin tavoitteena aktiivisella salkunhoidolla ylittää

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2017

Makrokatsaus. Huhtikuu 2017 Makrokatsaus Huhtikuu 2017 Myönteinen ilmapiiri rahoitusmarkkinoilla Globaalit osakemarkkinat kehittyivät huhtikuussa enimmäkseen myönteisesti. Hyvät makrotalouden tunnusluvut ja monien yhtiöiden tekemät

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

ODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti!

ODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti! ODIN Norden Rahastokatsaus huhtikuu 2014 TeliaSoneralla paljon dataliikennettä USA:n kehnon sään vaikutukset Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö Lue Investorin raportti! Metso vauhdissa Huhtikuu Rahaston

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kehittyvät taloudet vetureina Maailmantalouden kasvun odotetaan palautuvan normaaliksi vuoden 2010 kuluessa. Jälleen kerran kehittyvät taloudet toimivat

Lisätiedot

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa ODIN Europa SMB Toukokuu 2013 ja tulevaisuudennäkymät Vahvaa nousua toukokuussa Kalanrehumarkkinat murroksessa Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä Hyvä tuotto toukokuussa Euroopan

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011 Vuosikertomus 21 ODIN Osakerahastot Tammikuu 2 Sisältö Kansikuva: Hamnøy Lofooteilla, Norjassa Valokuvaaja: Asle Svarverud 3 Tapahtumarikas vuosi 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODINin salkunhoitotiimiä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiöiden tulokset lyövät leimansa pörssien kehitykseen Yhtiöiden julkistamat tulokset ja markkinoiden niistä tekemät arviot ovat leimanneet osakemarkkinoita

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 41-2013 Sotheby s myyty! Italialaiset saavat vettä myllyyn Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus Kuluneen viikon tapahtumia Rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2008 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto puolivuotis- KATSAUS 30.6.2002 Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto 1(2) ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO HEX25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO Rahastotyyppi HEX25 -indeksin mukaan sijoittava

Lisätiedot

Private Banking Valtakirjasalkut KK-Katsaus FOCUS salkut. Lokakuu 2018

Private Banking Valtakirjasalkut KK-Katsaus FOCUS salkut. Lokakuu 2018 Private Banking Valtakirjasalkut KK-Katsaus FOCUS salkut Salkunhoitajan katsaus Nordea Focus Global Focus Global -salkun kokonaistuotto on vuoden alusta laskien ollut +8,5 %, mikä on 5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Hyviä osingonmaksajia etsimässä ODIN on aktiivinen salkunhoitaja, joka pystyy poimimaan vapaasti sellaisten yritysten osakkeita, jotka tuottavat osuudenomistajille

Lisätiedot

Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä

Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä Jarkko Aho 07.12.2017 Jarkko Aho Pörssikolumnisti 2016- Sijoituskirjailija 2017- Sijoitusbloggaaja 2008- Yksityissijoittaja 2001- Esityksen sisältö 1 Arvosijoittajan

Lisätiedot

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto. Puolivuosikatsaus

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto. Puolivuosikatsaus Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 1 Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahaston toiminta katsauskaudella 1.1. - 30.6.2016 Vuosi 2016 alkoi voimakkaalla kurssilaskulla

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvo-osakkeiden paluu aistittavissa? Maailman pörssit putosivat voimakkaasti lokakuun aikana rahoituskriisin laajenemisen aiheuttaman lisääntyneen

Lisätiedot

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 47-2013 Atlas kartalla Lisää pankkiosakkeita Irtautuneen yhtiön osake nousukiidossa Näköpiirissä kurssinousua Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Nopeita edestakaisia liikkeitä

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yritykset ovat tuottaneet hyviä tuloksia Vuotta 2007 lähestyttäessä ODIN ilmaisi suhtautuvansa optimistisesti osakemarkkinoiden tulevaisuudennäkymiin.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Tammikuu 2016

Markkinakatsaus. Tammikuu 2016 Markkinakatsaus Tammikuu 2016 Talouskehitys Maailmanpankki laski globaalia kasvuennustetta, kuluvan vuoden kasvuvauhti 2,9 prosenttia Yhdysvalloista edelleen vahvoja työllisyyslukuja, työttömyysaste viisi

Lisätiedot

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Sijoittajan onnenpäivät Lähde: ThomsonReuters kriiseistä huolimatta! USA:n valtion toimintojen sulkeminen

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vapautta laatikon ulkopuolella Me ODINilla emme usko toimintaan pienessä, indeksiä orjallisesti noudattelevassa laatikossa. Me uskomme vapaaseen toimintaan

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Painopiste yrityksiin Levottomina ja epävarmoina aikoina ilmaantuu aina hyviä sijoitusmahdollisuuksia. Niistä on hyötyä ODINin kaltaiselle aktiiviselle

Lisätiedot

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Sebastian Linko, Vacon Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 20. toukokuuta 2014 Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin.

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOT

SELIGSON & CO RAHASTOT SELIGSON & CO RAHASTOT AVAINTIETOESITTEET 1.9.2012 PASSIIVISET OSAKERAHASTOT Eurooppa Indeksirahasto Pohjois-Amerikka Indeksirahasto Aasia Indeksirahasto Global Top 25 Brands Global Top 25 Pharmaceuticals

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Euroopan kasvu parantaa Suomen mahdollisuuksia Suomalaisyhtiöihin tehdyt sijoitukset ovat antaneet ODIN Finland -rahaston osuudenomistajille hyvän

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Miksi sijoitat? (Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa tämänhetkisiä tavoitteitasi)

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuspeli luo mahdollisuuksia Huomion kiinnittäminen korostetusti yhtiöiden neljännesvuosituloksiin lisää heilahteluja osakemarkkinoilla. Mitä lyhyempiä

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

ODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2017

ODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2017 ODIN Energi Rahastokatsaus kesäkuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Energi C kesäkuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -4,1 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pohjoismaisissa kiinteistöissä piilee hyvät mahdollisuudet Talouden kasvuvauhti on nopeutumassa Pohjoismaissa. Siksi toimitilojen kysyntä, vuokrat

Lisätiedot

ODIN Emerging Markets. Rahastokatsaus heinäkuu 2015

ODIN Emerging Markets. Rahastokatsaus heinäkuu 2015 ODIN Emerging Markets Rahastokatsaus heinäkuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Emerging Markets heinäkuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 3,0 prosenttia.

Lisätiedot