Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon."

Transkriptio

1 Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko vuoden tulosjulkistuksen yhteydessä ilmoitettu osinko oli pettymys suureen kassaan ja parantuneeseen tulokseen nähden. Käteisosinkoa myös pienentää yhtiön tekemä omien osakkeiden osto-ohjelma, joka jatkuu ennalta sovitun ohjelman mukaisesti. Tällä hetkellä Nokian lähes kahdeksan miljardin kassa on suuri tuottamaton omaisuuserä, jota Nokia käyttää osittain tarvittaviin investoihin. Fortumin tuloksen yhteydessä ilmoitettu lisäosinko ja tulos oli selvästi yli markkinoiden odotusten. Fortumin lisäosinkokapasiteettia tulevina vuosina nostaa kun kaavailtu Ruotsin sähköverkkojen myynti saadaan päätökseen. Myyntihinnan on arvioitu olevan noin 6 miljardia euroa, jonka yhtiö käyttänee kasvuun ja/tai lisäosinkojen maksuun. Raportin jälkeen Fortumin tulosennusteita on markkinoilla kuluvalle vuodelle nostettu noin 2-4 prosenttia. Tässä pikaviestissä kerrotaan salkunhoitajan tekemästä taktisesta muutoksesta Salkunhoitostrategiassa. DANSKE OSINKO TUNNUSLUVUT Osinko-odotus P/E 2015E P/B 2015E Osakkeet yhteensä Käteinen Yhtiö ISIN Sektori Osinko Netissä 98,0 % 2,0 % TIETOA OSTETUSTA OSAKKEESTA FORTUM OYJ FI Utilities 6,0 % 4,5 % 16,5 2,6 Helsingissä Danske Capital

2 Kurssikehitys 6 kk (eur) - FORTUM OYJ, NOKIA OYJ, OMX Helsinki Cap GI FORTUM OYJ NOKIA OYJ OMX Helsinki Cap GI Lähde: Bloomberg Osinkotuotto, % - FORTUM OYJ 7,0 % 6,5 % 6,0 % 5,5 % 5,0 % 4,5 % 4,0 % 3,5 % 3,0 % 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % e -14 e -15 e Raportoitu Ennuste Lähde: Bloomberg

3

4 VASTUUVARAUMA Materiaali on yleistä tietoa eikä se ole täydellinen kuvaus sijoituskohteesta tai siihen liittyvistä riskeistä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan tulee tutustua sijoituskohteen ominaisuuksiin, riskeihin ja verotukseen. Sijoittamiseen liittyy aina taloudellinen riski. Tavoiteltu tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. On syytä muistaa, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Asiakkaan tulee perustaa sijoituspäätöksensä omaan arvioonsa sijoituspalvelusta, rahoitusvälineestä ja siihen liittyvistä riskeistä, sillä asiakas vastaa itse sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista. Tämä materiaali ei ole yksilöllinen suositus eivätkä annetut tiedot liity yksittäisen asiakkaan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Vaikka pyrkimyksenä onkin antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, pankki ei takaa ulkopuolisista lähteistä saatujen tietojen täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Esitetyt näkemykset edustavat pankin arvioita materiaalin laatimishetkellä ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Pankki ei vastaa mistään kuluista tai tappioista, joita materiaalin tietojen käyttö voi aiheuttaa. Suomeen rekisteröityjä rahastoja hallinnoi Danske Invest Rahastoyhtiö Oy. Danske Bank toimii rahastoyhtiön asiamiehenä tarjotessaan rahastoyhtiön sijoitusrahastoja. Rahastojen avaintietoesitteisiin, sääntöihin ja hinnastoon voit tutustua osoitteessa tai Danske Bankin konttorissa. Materiaali sisältää pankin omistamaa immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa, johon pankki pidättää kaikki oikeudet.

5

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 6/2013 Osaketalletus 6/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 3/2013 Osaketalletus 3/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 1/2014 Osaketalletus 1/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Helinä Sairanen, yhteyspäällikkö Danske Bank Mikkeli 25.3.2017 Sukupolvelta sukupolvelle Tieto oman ja yhteisen omaisuuden arvosta Omaisuuden suojaaminen

Lisätiedot

Stora Enso Autocall. Danske 08KR:

Stora Enso Autocall. Danske 08KR: Danske 08KR: Stora Enso Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030444757 Myynnissä:

Lisätiedot

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Tampereen Osakesäästäjät 18.5.2016 Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Suomalaisilla on realistinen käsitys lakisääteisen eläkkeen riittävyydestä Miten hyvin uskot lakisääteisen eläkkeesi aikanaan

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Nokia Autocall 2018 Nokian kurssi on laskenut muun markkinan mukana

Lisätiedot

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49: Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016

Lisätiedot

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Danske Bank DDBO 2030: ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Myynnissä 31.10.2014 asti Laina-aika: 6.11.2014-20.11.2019 Etelä-Eurooppa Struktuurilaina 2 Etelä-Euroopassa on nähtävissä taloustilanteen kohenemisen

Lisätiedot

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0:

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: Wärtsilä Autocall 2 Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: DK0030449129 Merkintäaika: 29.7 16.8.2019 Olet ostamassa tuotetta, joka ei ole yksinkertainen

Lisätiedot

Nokia Autocall 3 päivitetty

Nokia Autocall 3 päivitetty Danske Bank DDBO FE53: Nokia Autocall 3 päivitetty 25.1.2017 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1547361409

Lisätiedot

Nokian Renkaat Autocall

Nokian Renkaat Autocall Danske Bank DDBO FED1: Nokian Renkaat Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030422431

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64: Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1682437238 Suomi Sprinter Suomi

Lisätiedot

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)

Lisätiedot

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2:

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2: Danske Bank DDBO FEC2: Sampo Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030418835

Lisätiedot

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE J Y R K I K E TO L A 9. 4. 2 0 1 9 TA K S A AT TO R I K L U B I, H E L S I N K I HUOM! Sijoitus kommandiittiyhtiöön ei ole anonyymi. Tieto yhtiömiehistä on julkista ja

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS1327053481 AUTOCALL SUOMI Euroopan talouskasvun piristyessä myös suomalaisten yhtiöiden

Lisätiedot

Societe Generale Autocall

Societe Generale Autocall Danske Bank DDBO FEB8: Societe Generale Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030417274

Lisätiedot

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92:

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92: Danske Bank DDBO FE92: Nordea Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1695274313 Nordea Autocall

Lisätiedot

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C:

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C: Danske Bank DDBO FE5C: UniCredit Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1567980708 UniCredit Autocall

Lisätiedot

Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C:

Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C: Danske Bank DDBO FE7C: Outokumpu Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629684595 Outokumpu Autocall

Lisätiedot

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85:

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85: Danske Bank DDBO FE85: Daimler Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1668031872 Daimler Autocall

Lisätiedot

Porsche Autocall. Danske Bank DDBO FE69:

Porsche Autocall. Danske Bank DDBO FE69: Danske Bank DDBO FE69: Porsche Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1592165192 Porsche Autocall

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter

Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1615622898 Teollisuus Sprinter

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000076161 Valuuttaobligaatio

Lisätiedot

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Suomen Pankkiiriliikkeen toiminta on käynnistynyt vuonna 1997 ja sen palveluksessa on valtakunnallisesti noin 80 kokenutta asiantuntijaa. Yritys

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Danske Bank Osakeobligaatio 2015:

Danske Bank Osakeobligaatio 2015: Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi O S A K E O B L I G A AT I O K U P O N K I P O R TA AT I I M E R K I N TÄ A I K A 2 0. 8. 2 0 1 2 2 0. 9. 2 0 1 2 MINIMISIJOITUS 20 000 EUROA Danske Bank Osakeobligaatio

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014 UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina Lokakuu 2014 Luottokori laina Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä Suomalaisten/Pohjoismaisten yhtiöiden ja

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI

Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI4000097209 AUTOCALL EURO STOXX 50 Alkuvuoden hetkellisen heikkouden jälkeen

Lisätiedot

DANSKE VARAINHOITO 25

DANSKE VARAINHOITO 25 DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita

Lisätiedot

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13

Lisätiedot

UPM Kymmene CLN

UPM Kymmene CLN UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter

Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter Päivitetty 28.6.2017 Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629895613

Lisätiedot

Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio

Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio Danske Bank DDBO FE25 Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio ISIN: XS1417265797 Eurooppa Finanssi EUR Eurooppaa elvytetään voimakkaasti 1) EKP ostaa joukkovelkakirjalainoja 2) Lyhyet korot negatiivisia

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

Sukupolvisuunnitelma verotehokas varojen siirtäminen lähimmäisilleni

Sukupolvisuunnitelma verotehokas varojen siirtäminen lähimmäisilleni Sukupolvisuunnitelma verotehokas varojen siirtäminen lähimmäisilleni Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Jari Maijanen Danske Bank Varallisuus Elämänvaiheiden talouden tarpeet

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin. Mikäli

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 06/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Indeksilaina. Pääomaturvattu sijoitusratkaisu

Indeksilaina. Pääomaturvattu sijoitusratkaisu Indeksilaina Pääomaturvattu sijoitusratkaisu 2 Pääomaturvattua sijoittamista indeksilainoilla Indeksilainalla on mahdollista tavoitella tuottoa pääomaa turvaavasti. Indeksilainasijoitus tarjoaakin kätevän

Lisätiedot

Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II

Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan järjestäjä: Danske Bank A/S. Lainan

Lisätiedot

LUVASSA HUIPPUOSINGOT KEVÄÄLLÄ 2016

LUVASSA HUIPPUOSINGOT KEVÄÄLLÄ 2016 LUVASSA HUIPPUOSINGOT KEVÄÄLLÄ 2016 MARRASKUU 2015 Kotimaisiin osingonmaksajiin luottavan osakesijoittajan on syytä odottaa kevään osinkoja hyvillä mielin. Arvioimme Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden

Lisätiedot

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60%

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60% 1 PERUSTIEDOT Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar Riskiluokka Rahasto sijoittaa pohjoismaisten yritysten osakkeisiin tavoitteena aktiivisella salkunhoidolla ylittää

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili 2/2019 AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 %

Lisätiedot

Metsä Autocall MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08QV:

Metsä Autocall MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08QV: MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08QV: Metsä Autocall Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: DK0030449558 Merkintäaika: 26.8 27.9.2019 Olet ostamassa tuotetta, joka ei ole yksinkertainen

Lisätiedot

Nordnetin luottowebinaari

Nordnetin luottowebinaari Nordnetin luottowebinaari Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa opit käyttämään luottoa kaupankäynnissä. Lisää ostovoimaa luotolla, käytä salkkuasi luoton vakuutena ja paranna tuottomahdollisuuksia. Webinaarissa

Lisätiedot

Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta. Pörssin avoimet ovet , Miikka Kuusi, Meklari

Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta. Pörssin avoimet ovet , Miikka Kuusi, Meklari Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta Pörssin avoimet ovet 31.8.2016, Miikka Kuusi, Meklari 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Indeksiobligaatio Maailma III -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy Yhdysvaltojen, Euroopan, Aasian ja Tyynenmeren alueen osakemarkkinoita

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi VI (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi VI (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO FE1CB: Osakeobligaatio Suomi-Ruotsi II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO FE1CB: Osakeobligaatio Suomi-Ruotsi II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi-Ruotsi II Tuottohakuinen -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

Tunnuslukujen perusteet

Tunnuslukujen perusteet Tunnuslukujen perusteet Tervetuloa webinaariin! Webinaarin on tarkoitus opettaa sinulle miten tunnuslukuja käytetään ja lasketaan. Tämän esityksen aikana opit käyttämään seuraavia tunnuslukuja: P/E, PEG,

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun

Lisätiedot

Tunnuslukujen perusteet

Tunnuslukujen perusteet Tunnuslukujen perusteet Tervetuloa webinaariin! Webinaarin on tarkoitus opettaa sinulle miten tunnuslukuja käytetään ja lasketaan. Tämän esityksen aikana opit käyttämään seuraavia tunnuslukuja: P/E, PEG,

Lisätiedot

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus 9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1087B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VIII Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1087B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VIII Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia DANSKE BANK DDBO 1087B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VIII Tuottohakuinen - sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta

Lisätiedot

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP täräyttää Toimintatorstaina Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP viettää vihdoin Toimintatorstaita Tällä viikolla: EKP laskee korkoa BoE odottaa Yhdysvallat: Työmarkkinat tapetilla Suomen BKT supistui Q1:llä?

Lisätiedot

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014 Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja

Lisätiedot

Handelsbanken Rahastosalkku -

Handelsbanken Rahastosalkku - Rahastosalkku - aktiivista varainhoitoa sijoitusrahastoilla Sijoitusristeily 2007 Salkunrakentamisen perusperiaatteet Hajauta sijoituksia sekä korko- että osakemarkkinoille Hajauta sijoituksia myös omaisuusluokkien

Lisätiedot

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien pähkäilyä ja luottamuksen mittausta Viime viikon antia: Euroalueen nousu jatkuu BoE korjasi linjaansa Suomesta karmeat

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 2025: Osakeobligaatio Etelä-Eurooppa

Danske Bank DDBO 2025: Osakeobligaatio Etelä-Eurooppa Danske Bank DDBO 225: Osakeobligaatio Etelä-Eurooppa Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI471568 Osakeobligaatio

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Indeksiobligaatio Maailma III -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy Yhdysvaltojen, Euroopan, Aasian ja Tyynenmeren alueen osakemarkkinoita

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Varallisuuden verotehokas siirtäminen jälkipolville

Varallisuuden verotehokas siirtäminen jälkipolville Varallisuuden verotehokas siirtäminen jälkipolville Kuopio 29.3.2014 Jari Maijanen Danske Bank Varallisuus Elämänvaiheiden talouden tarpeet Tarve säännölliseen tulovirtaan Asuntolaina loppuu Eläkkeelle

Lisätiedot

AKTIA NORDIC MICRO CAP

AKTIA NORDIC MICRO CAP 1 PERUSTIEDOT RAHASTO- OSUUDEN ARVONKEHITYS Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar Riskiluokka Rahasto sijoittaa pienyhtiöiden osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin

Lisätiedot

Salkunhoito Horisontti -sijoituskori

Salkunhoito Horisontti -sijoituskori Salkunhoito Horisontti -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Sijoituskorin keskeiset ehdot Sijoituskorin nimi: Salkunhoito Horisontti -sijoituskori Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Tuottoa vertais- ja joukkorahoituslainoista @fellowfinancefi Fellow Finance Oyj Joukkorahoitusta ihmisille ja yrityksille Perustettu 2013 Toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa 165 miljoonaa euroa välitetty

Lisätiedot

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO Miljardia Aktian hoidossa oleva asiakasvarallisuus 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous

Lisätiedot