Osaava Verme palautekyselyn tuloksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osaava Verme palautekyselyn tuloksia"

Transkriptio

1 Osaava Verme palautekyselyn tuloksia Hannu Heikkinen, Hannu Jokinen, Ilona Markkanen, Anne Mar(n, Ma? Pennanen & Päivi Tynjälä

2 Ryhmään osallistuvien mielipiteitä vermestä % (n=6) Yleissivistävä (69) Amma(llinen (47) Vertaisryhmämentoroin( on tärkeää uran myöhemmissäkin vaiheissa Vertaisryhmämentoroin( on tärkeää työntekijän uran alkuvaiheessa Vertaisryhmämentoroin( on aumanut minua jaksamaan paremmin työssäni Olen saanut vertaismentoroin(ryhmässä tukea amma(lliseen kehimymiseeni muilta osanomajilta Vertaisryhmämentoroin( on vahvistanut amma(llista iden(tee?äni Vertaisryhmämentoroin( on antanut minulle valmiuksia tehdä yhteistyötä muiden kanssa Olen saanut vertaismentoroin(ryhmässä paljon (etoa työni tueksi Vertaisryhmämentoroin( on antanut minulle lisää itseluomamusta opetustyössäni Vertaisryhmämentoroin( on saanut minut innostumaan työstäni Olen saanut koulun/oppilaitoksen kehimämiseen liimyviä uusia ajatuksia vertaismentoroin(ryhmässä Olen saanut uusia pedagogisia ideoita vertaismentoroin(ryhmässä Vertaisryhmämentoroin( on antanut eväitä työyhteisömme kehimämiseen Vertaisryhmämentoroinnin vaikutuksesta olen alkanut ajatella uudella tavalla siitä, mikä työssäni on tärkeää Vertaisryhmämentoroinnin vaikutuksesta olen muumanut toimintatapojani (p=.036) Vertaisryhmämentoroinnin an( on ollut hyvin sirpaleista Vertaisryhmämentoroinin seurauksena työtoverini kysyvät minulta neuvoja tai mielipiteitäni (p<.000)

3 Kokemuksia vertaisryhmämentoroinnista Mean values, min. (negative); max. 4(positive) n=6 Ammatillinen opetus (47) Yleissivistävä opetus (69) Ammatillisen identiteetin ja itseluottamuksen vahvistuminen Ammatillisen osaamisen, tietojen ja valmiuksien kehittyminen Työyhteisön kehittäminen (p=.050) Verme on tärkeää työntekijän uran alkuvaiheessa Verme on tärkeää uran myöhemmissäkin vaiheissa,5,5 3 3,5 4

4 Oma osaaminen Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Koen kehimyväni työssäni jatkuvas( 46 Olen mielestäni taitava työssäni vastaantulevien ongelma(lanteiden hallinnassa Koen kokemuksellani pystyväni tukemaan uransa alkuvaiheessa olevia opemajia Olen mielestäni taitava yhteistyössä vanhempien kanssa Koen emä työlläni on merkimäviä vaikutuksia oppilaisiin/opiskelijoihin Koen emä työlläni on merkimäviä vaikutuksia työyhteisöön Uskon emä autan oppilaitani/opiskelijoitani kehimymään itsenäisiksi oppijoiksi Opetusmenetelmäni ovat hyvin toimivia Näen emä oppilaani/opiskelijani todella oppivat Koen emä työlläni on merkimäviä vaikutuksia yhteiskuntaan Minulla on vahva osaaminen aineessa/aineissa joita opetan

5 Amma?llinen kehi=yminen Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Pohdiskelen ja arvioin itse omaa työtäni 35 Keskustelen usein työtovereimeni kanssa työhöni liimyvistä haasteista tai 30 Haluan jatkuvas( kehimää itseäni opemajana Tunnen hyvin omat vahvuuteni ja heikkouteni opemajana Hyödynnän usein työtovereilta saamiani hyviä ideoita Minulla on paljon ideoita oman työni kehimämiseksi Osallistun moniamma(lliseen yhteistyöhön Pyydän ajoimain kollegoilta palautema työstäni Minulla on paljon ideoita koko työyhteisön kehimämiseksi Minulla on työssäni mahdollisuus jatkuvaan amma(lliseen kehimymiseen Otan mielelläni uusia haasteita vastaan Kehitän ak(ivises( työelämätuntemustani een paljon yhteistyötä oppilaitokseni opemajien ja muun henkilöstön kanssa KehiMelen ja kokeilen uusia opetustapoja Osallistun mielelläni erilaisiin kehimämishankkeisiin tai - tehtäviin Luen usein amma?alani kirjoja Osallistun mielelläni täydennyskoulutukseen Luen usein kasvatus(eteellisiä leh(ä Luen usein amma(llisia leh(ä Seuraan silloin tällöin muiden opemajien opetusta Käytän sosiaalisen median välineitä työssäni

6 Työhyvinvoin? Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Tunnen vahvas( olevani työyhteisömme jäsen 44 Tunnen olevani omalla alallani Tunnen itseni päteväksi työssäni Saan tyydytystä työstäni Tunnen itseni usein stressaantuneeksi Tunnen yleensä olevani energinen työssäni Tunnen itseni usein lopen uupuneeksi työstäni Koen emä yhteydenpito vanhempiin sujuu minulta yleensä hyvin Saan riimäväs( tukea esimieheltäni Tunnen usein olevani turhautunut työssäni Koen emä työni on liian rasimavaa

7 Vaikutusmahdollisuudet työssä Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Minua kohdellaan työyhteisössäni amma?laisena Työyhteisössäni tuetaan (imityöskentelyä Työyhteisössäni on avoin ja keskusteleva ilmapiiri Työyhteisössäni kannustetaan esimämään uusia ideoita Uskon emä muut työntekijät kunnioimavat minua Minut otetaan vakavas(, jos esitän uudenlaisia ajatuksia tai uudistuksia työpaikalleni Työyhteisössäni tuetaan työssä oppimista Työyhteisössäni pyritään hyödyntämään uusien opemajien (edot ja kokemukset Työpaikkani strategiset linjaukset ohjaavat toimintaani Työyhteisössäni uusien työntekijöiden ideat tyrmätään välimömäs(

8 Mentoreiden mielipiteitä vermestä % (n=36) Yleissivistävä (5) Amma(llinen () Mentorina toimimisen seurauksena työtoverini kysyvät minulta neuvoja tai mielipiteitäni (p=.00) Mentorina toimiminen on aumanut minua vaikumamaan työyhteisössäni tehtäviin tärkeisiin päätöksiin (p=.004) Vertaisryhmämentoroin( on tärkeää uran myöhemmissäkin vaiheissa Vertaisryhmämentoroin( on tärkeää työntekijän uran alkuvaiheessa Mentorina toimiminen on vahvistanut osaamistani aineissa, joita opetan (p=.00) Mentorina toimiminen on antanut minulle lisää itseluomamusta koko työyhteisöön liimyvissä asioissa Mentorina toimiminen on antanut minulle lisää itseluomamusta opetustyössäni Mentorina toimiminen on antanut eväitä työyhteisömme kehimämiseen (p=.05) Mentorina toimiminen on saanut minut ajamelemaan, emä koulun/oppilaitoksen pitäisi jotenkin muumua Mentorina toimimisen vaikutuksesta olen muumanut toimintatapojani (p=.009) Mentorina toimimisen vaikutuksesta olen alkanut ajatella uudella tavalla siitä, mikä työssäni on tärkeää (p=.05) Mentorina toimiminen on saanut minut innostumaan työstäni Mentorina toimiminen on vahvistanut amma(llista iden(tee?äni Mentorina toimiminen on aumanut minua jaksamaan paremmin työssäni Mentoroinnin an( on ollut hyvin sirpaleista Olen saanut ryhmässäni tukea amma(lliseen kehimymiseeni muilta osanomajilta (p=.034) Ryhmäni kokemukset ovat antaneet valmiuksia vanhempien kohtaamiseen myös minulle Mentorina toimiminen on antanut minulle valmiuksia tehdä yhteistyötä muiden kanssa Olen saanut uusia käytännön pedagogisia ideoita ryhmässäni Olen saanut koulun/oppilaitoksen kehimämiseen liimyviä uusia ajatuksia ryhmässäni Olen saanut ryhmässäni paljon (etoa työni tueksi

9 Mentoreiden kokemuksia vertaisryhmämentoroinnista Mean values, min. (negative); max. 4(positive) n=36 Yleissivistävä opetus (5) Ammatillinen opetus () Työyhteisön kehittäminen (p=.00) Työssä jaksaminen ja ammatillinen kehittyminen Ammatillisen identiteetin vahvistuminen Ajattelun muuttuminen ja osaamisen vahvistuminen (p<.000),5,5 3 3,5 4

10 Mentoreiden mielipiteitä ryhmän toimintatavoista % (n=36) Yleissivistävä (69) Amma(llinen (47) Ryhmässäni on ollut avoin ja keskusteleva ilmapiiri Ryhmässäni myös minulla mentorina on ollut mahdollisuus jakaa työhöni liimyviä ongelmallisia kokemuksia Ryhmäni jäsenet ovat ak(ivises( osallistuneet vertaisryhmämentoroinnin sisältöjen suunnimeluun Ryhmässäni on keskusteltu juuri niistä asioista, joihin tarvitaan lisää osaamista

11 Mentoreiden mielipiteitä mentorikoulutuksen toimintatavoista % (n=36) Yleissivistävä (69) Amma(llinen (47) En haluaisi juurikaan muumaa mentorikoulutuksen toimintatapoja Mentorikoulutuksessa on otemu huomioon se, mitä olen aikaisemmin osannut Koen, emä osaamiseni on yhtä arvokasta kuin koulumajien osaaminen Mentorikoulutuksessa on ollut avoin ja keskusteleva ilmapiiri Mentorikoulutuksessa minulla on ollut mahdollisuus jakaa työhöni liimyviä ongelmallisia kokemuksia Minun omia näkemyksiäni on otemu huomioon mentorikoulutuksen sisältöjen suunnimelussa Mentorikoulutus on kohdistunut juuri niihin asioihin, joihin olen tarvinnut lisää osaamista

12 Mentoreiden mielipiteitä mentorikoulutuksesta% (n=36) Yleissivistävä (69) Amma(llinen (47) Mentorikoulutuksen seurauksena työtoverini kysyvät minulta neuvoja tai mielipiteitäni (p=.00) Mentorikoulutus on aumanut minua vaikumamaan työyhteisössäni tehtäviin tärkeisiin päätöksiin (p=.00) Koulutus on antanut minulle hyvät valmiudet toimia mentorina Mentorikoulutus on mielestäni mentorina toimimiselle välmämätöntä Mentorikoulutus on antanut eväitä työyhteisömme kehimämiseen Mentorikoulutus on saanut minut ajamelemaan, emä koulun/oppilaitoksen pitäisi jotenkin muumua Mentorikoulutuksen vaikutuksesta olen muumanut toimintatapojani Mentorikoulutuksen vaikutuksesta olen alkanut ajatella uudella tavalla siitä, mikä työssäni on tärkeää Mentorikoulutus on saanut minut innostumaan työstäni Mentorikoulutus on vahvistanut amma(llista iden(tee?äni Mentorikoulutus on aumanut minua jaksamaan paremmin työssäni Mentorikoulutuksen an( on ollut hyvin sirpaleista Olen saanut mentorikoulutuksessa tukea amma(lliseen kehimymiseeni muilta osanomajilta (p=.034) Olen saanut mentorikoulutuksesta valmiuksia vanhempien kohtaamiseen Mentorikoulutus on antanut minulle valmiuksia tehdä yhteistyötä muiden kanssa Olen saanut uusia käytännönpedagogisia ideoita mentorikoulutuksessa Olen saanut koulun/oppilaitoksen kehimämiseen liimyviä uusia ajatuksia mentorikoulutuksessa (p=.05) Olen saanut mentorikoulutuksessa paljon (etoa työni tueksi

13 Mentoreiden kokemuksia mentorikoulutuksesta Mean values, min. (negative); max. 4(positive) n=36 Yleissivistävä opetus (5) Ammatillinen opetus () Ammatillisen identiteetin vahvistuminen (p=.049) Vaikutukset työyhteisöön (p=.00) Mentorina toimiminen on saanut minut ajattelemaan, että koulun/oppilaitoksen potäisi jotenkin muuttua (p=.03) Ammatillinen kehittyminen (p=.046),5,5 3 3,5 4

14 Oma osaaminen Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Koen kokemuksellani pystyväni tukemaan uransa alkuvaiheessa olevia opemajia 7 Olen mielestäni taitava työssäni vastaantulevien ongelma(lanteiden hallinnassa Koen kehimyväni työssäni jatkuvas( Koen emä työlläni on merkimäviä vaikutuksia työyhteisöön Koen emä työlläni on merkimäviä vaikutuksia oppilaisiin/opiskelijoihin Uskon emä autan oppilaitani/opiskelijoitani kehimymään itsenäisiksi oppijoiksi Koen emä työlläni on merkimäviä vaikutuksia yhteiskuntaan Olen mielestäni taitava yhteistyössä vanhempien kanssa Opetusmenetelmäni ovat hyvin toimivia Näen emä oppilaani/opiskelijani todella oppivat Minulla on vahva osaaminen aineessa/aineissa joita opetan

15 Amma?llinen kehi=yminen Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Pohdiskelen ja arvioin itse omaa työtäni Keskustelen usein työtovereimeni kanssa työhöni liimyvistä haasteista tai Haluan jatkuvas( kehimää itseäni opemajana Tunnen hyvin omat vahvuuteni ja heikkouteni opemajana Hyödynnän usein työtovereilta saamiani hyviä ideoita Minulla on työssäni mahdollisuus jatkuvaan amma(lliseen kehimymiseen Otan mielelläni uusia haasteita vastaan Teen paljon yhteistyötä oppilaitokseni opemajien ja muun henkilöstön Osallistun mielelläni erilaisiin kehimämishankkeisiin tai - tehtäviin Osallistun mielelläni täydennyskoulutukseen Pyydän ajoimain kollegoilta palautema työstäni Kehitän ak(ivises( työelämätuntemustani Minulla on paljon ideoita koko työyhteisön kehimämiseksi Luen usein amma?alani kirjoja Luen usein kasvatus(eteellisiä leh(ä Minulla on paljon ideoita oman työni kehimämiseksi Osallistun moniamma(lliseen yhteistyöhön KehiMelen ja kokeilen uusia opetustapoja Luen usein amma(llisia leh(ä Seuraan silloin tällöin muiden opemajien opetusta Käytän sosiaalisen median välineitä työssäni

16 Työhyvinvoin? Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Tunnen olevani omalla alallani 4 Tunnen itseni päteväksi työssäni Saan tyydytystä työstäni Tunnen vahvas( olevani työyhteisömme jäsen Tunnen yleensä olevani energinen työssäni Tunnen itseni usein stressaantuneeksi Koen emä yhteydenpito vanhempiin sujuu minulta yleensä hyvin Tunnen itseni usein lopen uupuneeksi työstäni Saan riimäväs( tukea esimieheltäni Tunnen usein olevani turhautunut työssäni Koen emä työni on liian rasimavaa

17 Vaikutusmahdollisuudet työssä Osiot, joihin verme on vaiku=anut eniten, vastausten lukumäärä Työyhteisössäni tuetaan (imityöskentelyä Työyhteisössäni on avoin ja keskusteleva ilmapiiri Työyhteisössäni pyritään hyödyntämään uusien opemajien (edot ja kokemukset Minua kohdellaan työyhteisössäni amma?laisena Uskon emä muut työntekijät kunnioimavat minua Työyhteisössäni kannustetaan esimämään uusia ideoita Työyhteisössäni uusien työntekijöiden ideat tyrmätään välimömäs( Minut otetaan vakavas(, jos esitän uudenlaisia ajatuksia tai uudistuksia työpaikalleni Työyhteisössäni tuetaan työssä oppimista Työpaikkani strategiset linjaukset ohjaavat toimintaani

18 Johtopäätöksiä Sekä verme- ryhmiin osallistuneet emä heidän mentorinsa pitävät vermeä erimäin tärkeänä Posi(ivisia vaikutuksia - amma(lliseen iden(tee?n - amma(lliseen osaamiseen, (etoihin ja taitoihin - työhyvinvoin(in - kouluyhteisöön

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Sisältö Tämä kirja... 11 Alkutehtävä... 13 I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? Hannu L. T. Heikkinen ja Päivi Tynjälä 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Mitä ja miten työssä opitaan?... 17 Oppimisen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi

Lisätiedot

Työelämä odottaa osaamista. Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010

Työelämä odottaa osaamista. Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010 Työelämä odottaa osaamista Esa Poikela Lapin yliopisto esa.poikela@ulapland.fi Pedaforum 26.9.2010 Lapin yliopiston Työelämä- ja rekrytointi-palvelujen selvitykset 2007 ja 2008 23 osaamisalueesta hallitaan

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot

Lisätiedot

Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi 2012

Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi 2012 Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi Aineisto Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluna keväällä. Haastateltavina oli noin 1000 kuntatyöntekijää. Tutkimus on toteutettu vertailukelpoisella tavalla vuosina

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ

OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.5.2014 Tampere Hygieniahoitaja Ulla Maija Höglund MITEN HYGIENIAHOITAJA PYSTYY VAIKUTTAMAAN KUULIJAAN?

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan

TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan Janne Jauhiainen Tytti Vartiainen TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan 31.3.2015 1 Pääosa osallistujista voi vaikuttaa työaikoihinsa ainakin jonkin verran 31.3.2015

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Ammatillinen mentori- koulutusohjelma

Ammatillinen mentori- koulutusohjelma Ammatillinen mentori- koulutusohjelma 15 op Ryhmämentoroinnin avulla työidentiteetin vahvistumiseen ja työyhteisölliseen kollegiaalisuuteen Koulutuksen tavoitteena on vertais- ja ryhmämentoroinnin avulla

Lisätiedot

TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN

TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN OSAAMISEN JOHTAMINEN = LAAJA KOKONAISUUS HALLITA JA OHJATA KAIKKEA SITÄ TIETOA, TAITOA JA KOKEMUSTA, MIKÄ ON ORGANISAATIOSSA OLEMASSA, HANKITTAVISSA JA MUUTETTAVISSA TUNNUSMERKKEJÄ - avoimuus - arvojen

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA

ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA XX Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 9.-10.10.2013 Arja Koski & Ilse Vogt Diakonia-ammattikorkeakoulu Yhteisöllistä asumissosiaalista

Lisätiedot

Kohti dialogista johtamista

Kohti dialogista johtamista Kohti dialogista johtamista Työhyvinvoinnin ja johtamisen kehittämishanke Tampereen hiippakunnassa 7.5.2010 Ari Hukari 7.5.2010 Ari Hukari Lähtökohtia (Kirkon työolobarometri 2007) Kirkon työntekijät kokevat

Lisätiedot

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi

Lisätiedot

Fokusryhmät Åbo Akademin kirjastossa 2011-2013

Fokusryhmät Åbo Akademin kirjastossa 2011-2013 Fokusryhmät Åbo Akademin kirjastossa 2011-2013 Eva Höglund Åbo Akademis bibliotek Domkyrkotorget 2-5 20500 Åbo 25.11.2013 1 Fokusryhmämenetelmä Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä Kehitettiin 1940-luvulla

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013. Johtajuus ja työhyvinvointi

Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013. Johtajuus ja työhyvinvointi Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013 Johtajuus ja työhyvinvointi Eeva Hujala ja Elina Fonsén Johtamistyö Mukaillen Nivala 2010 Arvot Strategia, Vasu ja toiminnalliset

Lisätiedot

Päiväkodin toiminta johtajan arvioimana

Päiväkodin toiminta johtajan arvioimana Päiväkodin toiminta johtajan arvioimana Arviointi koskee vain sen päiväkodin henkilöstöä ja rakennusta, jossa Orientaatioprojektin tutkimus on tehty. Arvioinnin pohjana on tilanne tammi-maaliskuussa 2015.

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

VIRE Virtuaalinen yritystoiminta osana insinööriopintoja

VIRE Virtuaalinen yritystoiminta osana insinööriopintoja VIRE Virtuaalinen yritystoiminta osana insinööriopintoja INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUMI 2010 17.-18.3.2010 HÄMEENLINNA Kati Peltonen & Irmeli Parikka Lahden ammattikorkeakoulu/tekniikan ala/ Tekstiili- ja

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN KYSELY 2014 tuloksia 16.5.

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN KYSELY 2014 tuloksia 16.5. OSAAMISEN KEHITTÄMISEN KYSELY 2014 tuloksia 16.5. TEK 1. TUTKIMUKSEN TAVOITE Osaamisen kehittämisen tutkimus on toteutettu 7 kertaa 2000-luvulla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää TEK:n jäsenten osaamisen

Lisätiedot

Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus

Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus Yhteistyöverkostot KOTIVÄKI JA TUKIJOUKOT Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus OPPILAITOSYHTEISTYÖ: ERI PERUSTUTKINTOJEN VÄLINEN, OMAN KOULUTUSALAN

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Etelä-Savo ISO ELO / Nuorisotakuu 20.11.2013 Jaana Apiainen Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymän työllistämisen tuki -hanke. 10.5.2016 Diakonian päällikkö Kirsi Rantala

Helsingin seurakuntayhtymän työllistämisen tuki -hanke. 10.5.2016 Diakonian päällikkö Kirsi Rantala Työtä Kohti Helsingin seurakuntayhtymän työllistämisen tuki -hanke Tausta Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntien yhteisessä työssä tehtiin vuonna 2005 periaatepäätös osatyökykyisten palkkaamisesta seurakuntiin

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen

Lisätiedot

Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut

Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut Valtiokonttori Työnantajapalvelut Valtiokonttorin Kaiku-palveluiden ydintehtävä on tukea työyhteisöjen kehittämistä toimiviksi ja hyvinvoiviksi.

Lisätiedot

Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen

Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen MITEN OPPILAS/OPISKELIJAHUOLTO VOI TUKEA KOHTAAMISTA? POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 24.9.2009 Ritva Järvinen Opetusneuvos

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Aktiivi-Instituutin ja Sininen Kolmio Oy:n. Esimiesohjelma Valmentaen kohti jaettua johtajuutta Avoimet koulutukset 2016

Aktiivi-Instituutin ja Sininen Kolmio Oy:n. Esimiesohjelma Valmentaen kohti jaettua johtajuutta Avoimet koulutukset 2016 Aktiivi-Instituutin ja Sininen Kolmio Oy:n Esimiesohjelma Valmentaen kohti jaettua johtajuutta Avoimet koulutukset 2016 1.. Ennakointimenetelmä esimiestyössä 7. Valmentava esimiestyö 2.Strategia ja esimiestyö

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Olen täysin samaa mieltä (Arvo: 4)

Olen täysin samaa mieltä (Arvo: 4) Opinto-ohjauksen arviointi 2012 - Opiskelijakysely Yhteenvetoraportti, N=29, Julkaistu: 15.11.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oppilaitos ja yksikkö 1. Sataedu, Kokemäki 14 50,00% 2. Sataedu, Harjavalta

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009

Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Jarmo Lahti 6.2.2009 Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Yhteistyössä Työsuojelurahasto 110 000 ERTO 82 000 Valmennuspalvelut Työterveyslaitokselta:

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari

Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastaanottokeskukset Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Tuire Palonen

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Tuire Palonen HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Tuire Palonen KORKEAKOULUTETTUJEN JATKOKOULUTUKSEN HAASTEET JA EHDOTUS JÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA VARAJOHTAJUUS: jaetun johtajuuden mahdollisuudet varhaiskasvatuksen johtajuudelle

JOHTAMINEN JA VARAJOHTAJUUS: jaetun johtajuuden mahdollisuudet varhaiskasvatuksen johtajuudelle 1 JOHTAMINEN JA VARAJOHTAJUUS: jaetun johtajuuden mahdollisuudet varhaiskasvatuksen johtajuudelle 19.4.2012 Eeva Tiihonen Miten henkilöstön osallisuutta 2 voidaan vahvistaa... Koulutuksen tavoite 3 Koulutuksen

Lisätiedot

A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka

A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka A100 A1 2/5 1. L A AT U K Ä S I K I R J A 1. 1 L a a t u k ä s i k i r j a n t a r k o i t u s Laatukäsikirjan pohjana on halu kehittää ja tehostaa toimintoja määrittelemällä suunnitteluvaiheen toimintatavat

Lisätiedot

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA Verme-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi TURUN YLIOPISTO, OPETTAJANKOULUTUSLAITOKSEN RAUMAN YKSIKKÖ JÄRJESTÄÄ VERME VERTAISRYHMÄMENTOROINNIN

Lisätiedot

12.12.2012. Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö

12.12.2012. Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö 12.12.2012 Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö Taustaa 1. vuosikurssin lääketieteen opiskelijat Histologian harjoitustyöt 14 työtä (kuuluvat solubiologian

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

Työskentely Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa

Työskentely Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa Työskentely Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa Merkityksellinen työ Hyvät työsuhde-edut Oppiminen ja urakehitys Miten työskentelemme Henkilöstön kommentteja Palkka Etuudet Palvelut Ammattietiikka

Lisätiedot

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä

Lisätiedot

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden

Lisätiedot

RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa

RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa TUTKITTUA TIETOA TYÖTEHTÄVIEN RÄÄTÄLÖINNISTÄ RATKO-mallin soveltaminen työyhteisössä Kyvyt käyttöön päivät Tampere 14.10.2015 RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa Minna Tarvainen 2 1 Työntekijä

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen Huhtasuon päiväkodin tarina Saija Riihinen 9.4.2015 Muutoksen lähtökohdat Huhtasuon Päiväkoti Mansikkapuiston Perhepuisto 168 paikkaa 40 työntekijää Varikon Taimiston Huhtarinteen Nevakadun päiväkoti päiväkoti

Lisätiedot

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta, OPS:n perusteet Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskentelyn arviointi kohdistuu

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Sisäinen viestintä viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010 Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Ohjelma tänään klo 13.15 Kahvi & avaus klo 13.30 Johdatus sisäiseen viestintään klo 14.15

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto

TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto Hankkeeni lähtökohta kirjasto ja yliopisto tänään tiedonlähteiden määrä kasvanut,

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Osaava Verme Vertaisryhmämentori - koulutusohjelma 15 op

Osaava Verme Vertaisryhmämentori - koulutusohjelma 15 op Osaava Verme Vertaisryhmämentori - koulutusohjelma 15 op Nissilä & Paaso 2014 Vertaisryhmämentoroinnin avulla työidentiteetin vahvistumiseen ja yhteisölliseen hyvinvointiin. Osaava Vermen tavoitteena on

Lisätiedot

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi L 630/98 3 Vammaisille opiskelijoille voidaan järjestää

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

JOHTAMINEN, VIESTINTÄ JA MUUTOS VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ NIINA KAUPPINEN 13.5.2016

JOHTAMINEN, VIESTINTÄ JA MUUTOS VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ NIINA KAUPPINEN 13.5.2016 JOHTAMINEN, VIESTINTÄ JA MUUTOS VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ NIINA KAUPPINEN 13.5.2016 MIKSI ORGANISAATIOT VIESTIVÄT? olemassaolon oikeutus strategian ja vision viestiminen yhteisöllisyyden kasvattaminen, sitouttaminen

Lisätiedot

Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma

Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma 27.11.2008 Helsingissä Satu Eerola Opintopsykologi Tänään jokainen oppii ja on jo oppinut jotain.. oppimisesta oppimisesta yliopistossa oppimisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä 15.52014 Eila Estola 1 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E (2010-2013) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen

DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00 Tekninen jälkipuinti Ei saa sekoittaa keskenään henkisen jälkipuinnin kanssa Tekninen jälkipuinti jo rutiinia lähes jokaisen tehtävän jälkeen

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - Vertaisarviointimalli iointimalli oppimisympäristöjen mpäristöjen kehittämisen ja hanketyön

Lisätiedot

LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi

LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi 22.5.2008 Heli Kiemunki Työelämän kehittämishankkeista Koulutus- ja kehittämishankkeet Kunta-alan ohjaus- ja palvelujärjestelmän

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten

Lisätiedot

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa 2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun toteuttamisen kannalta

Lisätiedot

Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa

Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa Tehostetun tuen luokat Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa Päivitetty 19.11.2013 Leikarin pienryhmä (1-2) yhdistetään kahteen yleisopetuksen luokkaan: : Luokanopettajien työpanos Erityisluokanopettajan

Lisätiedot