YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU"

Transkriptio

1 YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1

2 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2

3 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun muiden tuella; Ei niin, että henkilöä yritetään osallistaa muiden suunnittelemaan elämään Elämän suunnittelussa huomioidaan, miten henkilön lähiyhteisö voisi virallisten palveluiden lisänä auttaa ja tukea henkilöä hänen elämässään Keskitytään henkilön vahvuuksiin ja siihen, miten voidaan tukea häntä näiden vahvuuksien hyödyntämisessä elämässä Mertanen / Martikainen 3

4 Henkilön itsenäisyys nähdään vapautena tehdä valintoja ja vaikuttaa omaan elämäänsä, ei niinkään fyysisenä kapasiteettina tehdä tiettyjä asioita Parhaimmillaan henkilön elämän suunnittelu auttaa meitä kuuntelemaan, oppimaan ja toimimaan siten, että kunnioitamme henkilön oikeutta tehdä omia valintoja elämässään Saan päättää omaa elämääni koskevista pienistä ja suurista asioista. Tätä kutsutaan itsemääräämisoikeudeksi. Mertanen / Martikainen 4

5 Itsemääräämisoikeus tarkoittaa sitä, että saan päättää omaa elämääni koskevista asioita, saan siihen tarvittavan tuen ja minua autetaan ymmärtämään päätökseni ja sen seuraukset. Omien asioiden miettiminen ja niistä päättäminen ei ole aina helppoa ja se vaatii harjoittelua. Kun suunnitellaan minun elämääni, asioita katsotaan minun tavallani. Mertanen / Martikainen 5

6 Kyse on siis yksinkertaisesta asiasta, vai onko? Oletamme usein tuntevamme henkilön, osaammeko tällöin kuulla häntä? Toimimme näin koska aina on tehty näin. Omia mielipiteitä on joskus myös vaikea tuoda esille. Omiin mielipiteisiin voi vaikuttaa jonkun toisen mielipide. Mertanen / Martikainen 6

7 Kuinka löydetään toimivat kommunikaatiokeinot, että kommunikointi onnistuisi? Päätöksiin liittyy henkilön oma vastuu asiasta Kaikilla on oikeus erehtyä ja tehdä virheitä, annetaanko tälle mahdollisuus? Yksilökeskeinen elämän suunnittelu on koko henkilön elämän kestävä matka Mertanen / Martikainen 7

8 YKSILÖKESKEINEN SUUNNITTELU 1) AUTTAA TUNNISTAMAAN ASIOITA, JOTKA OVAT HENKILÖLLE TÄRKEITÄ. 2) AUTTAA HENKILÖÄ KERTOMAAN TOIVEISTAAN JA HAAVEISTAAN. 3) AUTTAA HENKILÖÄ KERTOMAAN PELOISTAAN JA ASIOISTA, JOISTA HÄN EI PIDÄ. Mertanen / Martikainen 8

9 4) AUTTAA MIETTIMÄÄN, MISSÄ ASIOISSA HENKILÖ TARVITSEE TUKEA JA APUA. 5) AUTTAA ASETTAMAAN TAVOITTEITA TULEVAISUUDELLE. 6) AUTTAA HENKILÖÄ MIETTIMÄÄN, MITÄ ASIOITA HÄN HALUAISI OPPIA. Mertanen / Martikainen 9

10 TUKIRYHMÄN KOKOAMINEN ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ SUUNNITTELUUN OSALLISTUU SELLAISIA IHMISIÄ, 1) JOIHIN SINÄ LUOTAT 2) JA JOTKA TUNTEVAT SINUT HYVIN 3) JA JOTKA VÄLITTÄVÄT SINUSTA. Mertanen / Martikainen 10

11 KETÄ RYHMÄÄN VOI KUTSUA MUKAAN? - PERHEEN JÄSENIÄ - YSTÄVIÄ - TYÖNTEKIJÖITÄ - KETÄ MUITA SINÄ PÄÄTÄT, KUINKA MONTA IHMISTÄ KUTSUT MUKAAN TUKIRYHMÄÄSI Mertanen / Martikainen 11

12 KETÄ RYHMÄÄN EITARVITSE KUTSUA? - HENKILÖITÄ, JOISTA SINÄ ET PIDÄ -HENKILÖITÄ, JOTKA EIVÄT TUNNE SINUA HYVIN - HENKILÖITÄ, JOIHIN SINÄ ET LUOTA Mertanen / Martikainen 12

13 VALITSE PAIKKA ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ SUUNNITTELUA TEHDÄÄN PAIKASSA, JONKA SINÄ KOET TURVALLISEKSI. SUUNNITTELUA VOIDAAN TEHDÄ KOTONASI TYÖPAIKALLASI TOIMISTOSSA KIRJASTOSSA KAHVILASSA MISSÄ MUUALLA? Mertanen / Martikainen 13

14 MIETI, MISTÄ VÄLINEISTÄ VOI OLLA APUA SUUNNITTELUSSA VALOKUVAT, KOMMUNIKAATIOKUVAT LEHDET, JOISTA VOI KERÄTÄ KUVIA VÄRIKYNÄT SUURIKOKOISET PAPERIT JA MAALARINTEIPPI, JOLLA VOI KIINNITTÄÄ PAPEREITA SEINÄLLE TIETOKONE JA TIETOKONEEN PIIRUSTUSOHJELMAT KAMERA TAI VIDEOKAMERA ASIOIDEN KUVAAMISTA VARTEN Mertanen / Martikainen 14

15 Osaava kumppani: Opettele tuntemaan, kuka minä olen! Mikä on tarinani? Mikä on tärkeää minulle? Mitkä ovat minun toiveeni ja unelmani? Ketkä ovat tärkeitä Ihmisiä minulle? Kuka minä olen? Paradigm, 2010 Mertanen / Martikainen 15

16 SUUNNITTELUN APUVÄLINEET 1) KARTAT: - Toiset ihmiset huomaavat sinun toiveesi, vahvuutesi ja osaamisesi. - Ihmiset tulevat tietoisiksi myös sinun peloistasi ja asioista, jotka jännittävät sinua. 2) POLKU: - Auttavat sinua näkemään elämäsi hyviä asioita ja toisaalta myös asioita, joita haluat muuttaa ja kehittää. - Auttavat toisia ihmisiä näkemään asioita, joissa tarvitset apua ja tukea muilta. Mertanen / Martikainen 16

17 Mitä seuraavaksi? Yksilökeskeinen suunnittelu ei ole vain näiden karttojen tekemistä, kyse on ajattelumallin muutoksesta ja kehitysvammaisen henkilön kuuntelemisesta ja osallistamisesta. Kun karttoja on saatu tehtyä, kootaan niistä henkilölle mappi tai seinäjuliste. Mapissa on tärkeää tietoa hänen elämästään ja hänelle tärkeistä asioista. Karttojen avulla koostetaan toimintasuunnitelma niistä asioista, joita kohden aletaan pyrkiä. Toimintasuunnitelmaan listataan konkreettiset toimet, jotka aiotaan tehdä, jotta henkilön tavoitteessa päästään eteenpäin. Mertanen / Martikainen 17

18 Yksilöllisen toimintasuunnitelman rakentaminen POLKU-työkalulla Pearpoint, J. & O Brien J. & Forest, M. PATH: a workbook for planning positive, possible futures. Toronto, Inclusion Press POLKU työkalu sopii mutkikkaisiin tilanteisiin, joissa tarvitaan yhteisiä toimenpiteitä sekä ihmisten pitkäjänteistä sitoutumista. Työskentelystä vastaa aina kaksi henkilöä: toinen vastaa prosessista ja toinen toimii asioiden kuvittajana/kirjaajana. Lisäksi työskentelyssä ovat mukana muut mahdolliset henkilöt, jotka henkilö itse haluaa kutsua mukaan prosessiin. Mertanen / Martikainen 18

19 Esimerkki toimintasuunnitelmasta Asia Kuka tekee? Mitä tekee? Mihin mennessä? Mertanen / Martikainen 19

20 Yksilöllisen toimintasuunnitelman rakentaminen Polku-työkalulla Unelma/tavoiteltava tulevaisuuden tilanne 2. Positiiviset ja mahdolliset tavoitteet 3. Nykyinen tilanne 4. Keitä tarvitaan mukaan 5. Kuinka sitoudumme tavoitteet toteutumiseksi 6. Välitavoitteet 7. Ensimmäinen askel Mertanen / Martikainen 20

21 Lopuksi: Syksyn työpajan alustava suunnitelma Mielipiteet Toiveet KVL:n ja Savaksen Ratti-hankkeen muokattuja dioja, Mertanen / Martikainen 21

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Elämän kartat yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Olen oman elämäni päämies, saan tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vastata niistä. (Samuli Palmu, Harjavalta) Elämän kartat Kartat auttavat meitä ymmärtämään,

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

Kehitysvammainen laboratorion asiakkaana itseopiskelumateriaali

Kehitysvammainen laboratorion asiakkaana itseopiskelumateriaali Kehitysvammainen laboratorion asiakkaana itseopiskelumateriaali Henna Hotakainen ja Heidi Korteslahti Taustaa Kehitysvammaiset siirtyvät yhä enemmän perusterveydenhuollon asiakkaiksi, koska kehitysvammalaitokset

Lisätiedot

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin

Lisätiedot

FC Kangasala ry: Strategiatyö 2014-2017

FC Kangasala ry: Strategiatyö 2014-2017 FC Kangasala ry: Strategiatyö 2014-2017 13.2.2014 Petri Puronaho Tampellan esplanadi 6 33100 Tampere, p. 010 8411 880, www.palloliitto.fi/tampere Tähän asti tapahtunutta 1.10.2013: Prosessin aloitus: Esittely

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA

YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA MAHDOLLISUUS KÄYTTÄJÄLÄHTÖISEEN AJATTELUUN JA TOIMINTAAN Lohja 5.9.2012 Merja Laurén Tiedetään, että (Val Williams

Lisätiedot

Suunnittelen omaa elämääni

Suunnittelen omaa elämääni Suunnittelen omaa elämääni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Mitä elämänsuunnittelu tarkoittaa? 5 2. Miten valmistaudun oman elämäni suunnitteluun? 7 3. Mitä asioita minun on otettava huomioon oman elämäni

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Moodle HOPS-työskentelyn tukena

Moodle HOPS-työskentelyn tukena Moodle HOPS-työskentelyn tukena Ohjeita alueen tilaamiseen Tilatessasi Moodle-aluetta HOPS-ryhmällesi, voit tilata täysin tyhjän alueen, jonne rakennat itse kaikki tarvittavat työkalut ja materiaalit.

Lisätiedot

TERAPIAT SUREVAN TUKENA

TERAPIAT SUREVAN TUKENA TERAPIAT SUREVAN TUKENA Esimerkkejä terapian mahdollisuuksista Asta Suomi: YTT, Psykoterapeutti (psykodynaaminen ja ratkaisukeskeinen orientaatio) SURU ON KOKEMUKSENA VAPAASTI ELÄVÄ OUTI JÄNTTI: FM, VAATIVAN

Lisätiedot

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä SANNA LAINE SOSIAALITYÖNTEKIJÄ (YTM) KOULUTETTU KOKEMUSASIANTUNTIJA MUOTIALAN ASUIN- JA TOIMINTAKESKUS RY Missä ja miten pilotti toteutettiin A-Klinikkasäätiön

Lisätiedot

Meneekö viesti perille?

Meneekö viesti perille? Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen

Lisätiedot

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Harjoittelun ohjelmointi ja seuranta Asia Avainasiat tarinasta Harjoittelun määrä ja laatu Harjoittelun ja levon tasapaino Kehittymisen seuranta Kilpailuttaminen Harjoittelun

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN: HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS - TYÖNTEKIJÄ KIRJAA TAPAHTUMAT, MITEN, MILLOIN JA MILLAISTA KIUSAAMISTA ESIINTYY (VALMIIT LOMAKKEET) - KESKUSTELLAAN LAPSEN KIUSAAMISKOKEMUKSESTA

Lisätiedot

Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu

Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu Teija Manninen Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu Uuden työmenetelmän käyttöönotto Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n toimintayksiköissä Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Sosiaali- ja

Lisätiedot

Arviointi johtamisen tukena

Arviointi johtamisen tukena Arviointi johtamisen tukena Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus 26.11.2014 27.11.2014 1 Mitä näet tässä kuvassa? 27.11.2014 2 Arviointi on kuin valokuva Se näyttää yhdistyksen tai järjestön tilan

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Havaintokanavat. Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen

Havaintokanavat. Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen Havaintokanavat Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen Havaintokanavat Aistit eli havaintokanavat ovat tärkeitä oppimisen kannalta Useimmilla on hallitsevana jokin eri aistiin perustuvista oppimistyyleistä

Lisätiedot

Pekka Iivonen. Uskonto perusopetuksessa

Pekka Iivonen. Uskonto perusopetuksessa Pekka Iivonen Uskonto perusopetuksessa Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjiä järjestämään kaikissa kouluissa enemmistön mukaista oman uskonnon opetusta (kaikkialla evankelis-luterilainen uskonto).

Lisätiedot

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen

Lisätiedot

OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ

OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.5.2014 Tampere Hygieniahoitaja Ulla Maija Höglund MITEN HYGIENIAHOITAJA PYSTYY VAIKUTTAMAAN KUULIJAAN?

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

PROJEKTIN DOKUMENTOINTI JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS

PROJEKTIN DOKUMENTOINTI JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN DOKUMENTOINTI JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS MIKSI DOKUMENTOINTI ON TÄRKEÄÄ? MITÄ ASIOITA DOKUMENTOIDAAN? Pohdi ensin yksin ja sitten parin kanssa tai pienryhmässä: miksi dokumentointi on niin

Lisätiedot

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille 1. Klubin nimi tai numero: VPTOSKTVTTN TÄRKYS 2. Mitä tulee vapaaehtoistyöhön, miten tärkeitä seuraavat

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen Huhtasuon päiväkodin tarina Saija Riihinen 9.4.2015 Muutoksen lähtökohdat Huhtasuon Päiväkoti Mansikkapuiston Perhepuisto 168 paikkaa 40 työntekijää Varikon Taimiston Huhtarinteen Nevakadun päiväkoti päiväkoti

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa OpKu I Vaikuttajana alakoulussa Turvan talo 22.3.2007 Nuorisotyöntekijä Anne Haavisto Aineisto on rakennettu useista yleisesti oppilaskunnan tehtäviä ja yksittäisten oppilaskuntien tehtäviä käsittelevistä

Lisätiedot

Kestääkö kasetti? Valmentajan puheenvuoro: Urheilijan psyykkinen valmennus loukkaantumisen aikana. Voimistelu liikuttaa!

Kestääkö kasetti? Valmentajan puheenvuoro: Urheilijan psyykkinen valmennus loukkaantumisen aikana. Voimistelu liikuttaa! Kestääkö kasetti? Valmentajan puheenvuoro: Urheilijan psyykkinen valmennus loukkaantumisen aikana Mistä minun ajatukset ja mielipiteet tulevat? 28 vuotinen telinevoimistelijan ura 12 isompaa loukkaantumista,

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.

Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta

Lisätiedot

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV

Lisätiedot

Kauden vaihtaminen. Tom Hedman Jopox oy; 1.1.2016

Kauden vaihtaminen. Tom Hedman Jopox oy;  1.1.2016 2016 Kauden vaihtaminen Tom Hedman Jopox oy; www.jopox.fi 1.1.2016 Kauden vaihtamiseen liittyvät toimet Jopoxiin on rakennettu palloilulajeihin ominainen piirre kausienvaihtelumekanismi. Mekanismin avulla

Lisätiedot

21. KOULUN SIUNAAMINEN

21. KOULUN SIUNAAMINEN 21. KOULUN IUNAAMINEN Pappi toimittaa pyydettäessä koulun siunaamisen. 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 484 tai 488. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus Alkusiunaus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Itsemäärääminen. Kehitysvammaliitto 2014 Niina Sillanpää

Itsemäärääminen. Kehitysvammaliitto 2014 Niina Sillanpää Itsemäärääminen Kehitysvammaliitto 2014 Niina Sillanpää Mitä itsemääräämiseen kuuluu? Itsemääräämisen ulottuvuuksia voi hahmottaa monin tavoin: oikeus saada tietoa itselle ymmärrettävässä muodossa, esim.

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien maksamisesta

Ajankohtaista tukien maksamisesta 772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke

Lisätiedot

Henkilötietojen suojasta kiinteistökaupan verkkopalvelussa

Henkilötietojen suojasta kiinteistökaupan verkkopalvelussa Henkilötietojen suojasta kiinteistökaupan verkkopalvelussa Kiinteistöasioiden digipäivä 15.4.2016, Pasila Kristian Holmén Johtava asiantuntija, VT Maanmittauslaitos Yleistä henkilötiedoista verkkopalvelussa

Lisätiedot

Kirkas äly. Kultaiset kädet. Kuuma sydän

Kirkas äly. Kultaiset kädet. Kuuma sydän Kirkas äly Kultaiset kädet Kuuma sydän Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus. On vapautta istua iltaa yksinänsä ja tutkia, kuunnella

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus. Lauri Kuosmanen Palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, mielenterveyspalvelut Dosentti, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Itsemääräämisoikeus. Lauri Kuosmanen Palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, mielenterveyspalvelut Dosentti, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos Itsemääräämisoikeus Lauri Kuosmanen Palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, mielenterveyspalvelut Dosentti, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos Terveyttä Lapista 2015! Sidonnaisuudet Dosentti, Turun yliopisto,

Lisätiedot

Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158.

Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158. PÖYTÄKIRJA Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi hankkeen käynnistäjä

Lisätiedot

Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin

Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin Elisa Tiilikainen Yksinäisyys Suomessa Jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin viitisen prosenttia. Vuoden 2014

Lisätiedot

Oman osaamisen tunnistaminen

Oman osaamisen tunnistaminen Oman osaamisen tunnistaminen Osaaminen ja työelämä - koulutukset Osa humanistisen tiedekunnan koulutussarjaa Kuuluvat opintojaksoille ETNY002 ja HISY002 Muut voivat ilmoittautua mukaan koodilla HTKY002

Lisätiedot

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun 1. Kirjaudu IRMAan suunnistajana. 2. Valitse kilpailukalenterista se kilpailu, johon haluat ilmoittautua ja paina Ilmoittaudu. Vain niihin

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Oma tarina Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä aikaa 2-4 tuntia. 2. Kun

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

TIIMITILANTEET JA NIIDEN ROOLITUS

TIIMITILANTEET JA NIIDEN ROOLITUS 1 TIIMITILANTEET JA NIIDEN ROOLITUS Tiimin menestymisen kannalta on tärkeää, että tiimi osaa hyödyntää jäseniensä vahvuuksia eri tilanteissa. Tiimitilanteiden tilannejohtaminen perustuu jaetun johtajuuden

Lisätiedot

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15 FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON USKONNONFILOSOFIA HY USKONNONFILOSOFIAA OPISKELLAAN JA TUTKITAAN SEURAAVISSA TIETEISSÄ: TEOLOGINEN TIEDEKUNTA (KRISTILLINEN PUOLI) TEOREETTINEN FILOSOFIA

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi

Lisätiedot

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS 1 VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Haettavat palvelut (Huomioi, että hakemus täytetään vain niiden palveluiden osalta, joita haetaan)

Lisätiedot

Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla?

Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla? Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla? TÄNÄÄN JA HUOMENNA - TÄYTTÄ ELÄMÄÄ Kokkola 9.11.2012 14.11.2012 1 Ongelmakohtia Hyvän hallinnon toteuttaminen Erityishuolto-ohjelmat Henkilökohtainen

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti

Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen

Lisätiedot

Helmi-koulutus Tuen lomakkeet

Helmi-koulutus Tuen lomakkeet Helmi-koulutus Tuen lomakkeet Anna-Riikka Kivikoski Marika Korpinurmi 1 Tampere siirtyy sähköisiin lomakkeisiin syksyllä 2016 Helmi-toiminnanohjausjärjestelmässä avataan henkilökunnan käyttöön 31.8. sähköiset

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 )

Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 ) Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 ) SÄHKÖKAUPAN EETTISET SÄÄNNÖT Nämä säännöt on valmisteltu sovellettaviksi sähkön markkinoinnissa ja myynnissä loppuasiakkaille. Säännöt koskevat tämän liiketoiminnan

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2861 VAMMAISTEN IHMISTEN JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN TURVALLISUUS 2012: ASUKKAAT

KYSELYLOMAKE: FSD2861 VAMMAISTEN IHMISTEN JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN TURVALLISUUS 2012: ASUKKAAT KYSELYLOMAKE: FSD2861 VAMMAISTEN IHMISTEN JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN TURVALLISUUS 2012: ASUKKAAT QUESTIONNAIRE: FSD2861 SAFETY OF PEOPLE IN SUPPORTED LIVING 2012: RESIDENTS Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

Ajankohtaista laboratoriorintamalla 10.-11.10.2012 Pasila Emilia Savolainen, Suunnittelu- ja ohjausyksikkö

Ajankohtaista laboratoriorintamalla 10.-11.10.2012 Pasila Emilia Savolainen, Suunnittelu- ja ohjausyksikkö Valitusten ja palautteen käsittely Evirassa koskien Eviran hyväksymiä laboratorioita sekä lainsäädännön antamat välineet näiden laboratorioiden valvontaa varten Ajankohtaista laboratoriorintamalla 10.-11.10.2012

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

TimeEdit henkilökunnan ohje

TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT-OHJE 1 (13) TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT WEB... 2 TYÖJÄRJESTYKSET... 2 TYÖJÄRJESTYKSET NÄKYMÄT JA HAKUEHDOT... 4 VARAA TILA... 5 VARAA AUTO... 6 NÄYTÄ OMAT VARAUKSET... 6 TEE POISSAOLOILMOITUS...

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without

Lisätiedot

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot