ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO"

Transkriptio

1 ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

2 SISÄLLYS Johdanto Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2 I

3 JOHDANTO Hallintojohtaja Kirsi Moisander asetti ulkomaisen henkilöstön tukipalveluiden kehittämistyöryhmän Työryhmän tehtävänä on valmistella ulkomaisen henkilöstön rekrytoinnin, vastaanoton, perehdyttämisen ja tukipalvelujen kehittämistä Jyväskylän yliopistossa, laatia esitys yliopiston oman international staff services -toiminnan lanseeraamisesta sekä seurata esityksen toteuttamista. Työryhmän tulee erityisesti keskustella toimivasta työnjaosta ja rajapinnoista hallintokeskuksen, tiedekuntien ja laitosten kanssa sekä perheiden vastaanoton osalta JAMK:n ja Jyväskylän kaupungin kanssa. Työryhmän toimeksianto kestää saakka. Työryhmä seuraa palvelun toteuttamista ja laatii toteutumisesta tämän raportin lisäksi loppuseurantaraportin mennessä. 1

4 1 TOIMENPIDE-EHDOTUSTEN TOTEUTUMINEN JA KV-HENKILÖSTÖPALVELUIDEN KEHITTYMINEN Seuraavassa taulukossa kuvataan työryhmän luovuttaman loppuraportin sisältämien ulkomaisen henkilöstön palveluiden kehittämiseksi laadittujen toimenpide-ehdotusten edistymistä sekä esitetään työryhmän jatkotoimenpide-ehdotukset. Toimenpide Tilanne Jatkotoimenpide-ehdotukset Ensisijaiset toimenpiteet Keskitettyjen International staff services (ISS) - palveluiden perustaminen Työryhmä esitti vuoden 2011 väliraportissa ja loppuraportissa mainitun kvsuunnittelijan palkkaamista henkilöstösuunnittelijan työpariksi. Yliopiston laajuisen ISSverkoston muodostaminen Kaikille yliopiston työyhteisön jäsenille mahdollisuus osallistua yliopiston sisäisiin koulutustilaisuuksiin Henkilöstöpalveluihin on palkattu henkilöstösuunnittelija (Sari Korkia- Aho). Henkilöstösuunnittelija pyrkii kokoamaan yliopiston sisäisen kv-hrverkoston kevään aikana ja järjestämään ensimmäisen yhteisen koulutus- ja keskustelutilaisuuden. Virallinen yliopistotason päätös puuttuu. Kevään ja kesän 2012 aikana määritellään henkilöstösuunnitelijan toimenkuva ja tehtäväkenttä, ja että työryhmä antaa elokuun 2012 loppuun mennessä arvionsa siitä, millaista täydennystä kv-henkilöstöpalvelut tarvitsee. Kvhenkilöstöpalvelut tehdään näkyväksi yliopistolla selkiyttämällä työnjako hallinnon ja tiedekuntien sekä laitosten välillä, tuottamalla palvelukuvaukset ja ohjepaketit verkkosivuille sekä muodostamalla yliopiston sisäinen kv-hr-verkosto (ks. seuraava kohta). Kaikkien yliopiston sisäisen kvhr-verkoston jäsenten toimenkuviin ja työsuunnitelmiin kirjataan kv-hr-tehtävät. Kv-hr-verkosto vakiinnuttaa toimintansa henkilöstösuunnittelijan koordinaatiossa. Verkosto tapaa säännöllisesti, järjestää koulutusta ja jakaa hyviä käytänteitä. Hallintojohtaja tekee virallisen yliopistotason päätöksen asiasta ja päätös jalkautetaan toimintaan. 2

5 Toimenpide Tilanne Jatkotoimenpide-ehdotukset Muut toimenpiteet Henkilöstösuunnittelijan koordinoimana ja yhteistyössä ISS-työryhmän kanssa Jatketaan työryhmän alaryhmän käynnistämää kvhenkilöstöpalveluiden prosessien määrittelyä ja kuvaamista sekä erityisesti prosessien rajapintojen tarkastelua. Määritellään tavoitteet ja sisällöt ulkomaisen henkilöstön mentoroinnille olemassa olevia malleja hyödyntäen ja käynnistetään mentorien valinta, koulutus, verkostoituminen ja toiminta. Vakiinnutetaan tervetulotilaisuuksien järjestäminen. Jatketaan henkilöstön kielija kulttuurikoulutuksen kehittämistä. Jatketaan yhteistyötä kaupungin kansainvälisten asioiden toimiston kanssa. Prosessien määrittely on kesken ja viivästynyt henkilöstösuunnittelijan rekrytoinnin myöhästyttyä. puutteen vuoksi. puutteen vuoksi. Koulutuksen alaryhmä on jatkanut työtään ja kielikeskukseen on palkattu uusi määräaikainen suomi toisena kielenä - opettaja toteuttamaan uudenlaista modulaarista opetusta. Yliopiston kvpalveluiden aloitteesta on järjestetty International get-together yliopiston ja JAMKin kvhenkilökunnalle ja opiskelijoille. Henkilöstösuunnittelija ottaa alaryhmän työn koordinaatioonsa ja määrittelyä jatketaan yhteistyössä hyödyntäen alaryhmän tekemää taustatyötä. Kv-henkilöstöpalvelut aloittaa mentorointitoiminnan kehittämisen. Kv-henkilöstöpalvelut järjestää tervetulo- ja muita ulkomaalaiselle henkilöstölle suunnattuja tilaisuuksia yhteistyössä sopivien tahojen kanssa. Asiantuntija-alaryhmä jatkaa toimintaansa ja henkilöstösuunnittelija osallistuu ryhmän työhön. Kaupunkiyhteistyötä jatketaan kv-henkilöstöpalveluiden ja muiden yliopiston kvtoimijoiden toimesta. International get-together vakiinnutetaan vuosittaiseksi tapahtumaksi. 3

6 Toimenpide Tilanne Jatkotoimenpide-ehdotukset Käynnistetään yhteistyö JAMKin kanssa ulkomaisen henkilöstön ja heidän perheittensä vastaanottoon liittyen. Aloitetaan Jyväskylän yliopistossa työskennelleiden ulkomaalaisten alumniverkoston kehittäminen. Jatketaan aktiivista osallistumista Suomen yliopistojen kv-hr-verkoston toimintaan. Hyödynnetään yliopiston yksiköiden osaamista, tuoretta tutkimustietoa ja verkostoja ISS-toiminnan kehittämisessä. puutteen vuoksi. puutteen vuoksi. Viestintäpalveluiden alumnisihteeri tekee kehittämissuunnitelmaa yleensä kvalumnitoiminnan kehittämiseksi. Työryhmän edustajat ovat osallistuneet kv-hrverkoston tapaamisiin ja verkoston materiaalia ja hyviä käytänteitä on kerätty henkilöstösuunnittelijan käyttöön. Ei toteutunut täysimittaisesti resurssien puutteen vuoksi. ISS-työryhmä on kuitenkin kehittämistyötä tehdessään keskustellut asiantuntijoiden kanssa, mutta varsinaista systemaattista osaamisen ja tutkimustiedon hyödyntämistä ei ole voitu tuoda käytäntöön ilman kvhenkilöstöpalveluista vastaavaa henkilöresurssia. Kv-henkilöstöpalvelut aloittavat yhteistyön. Kv-henkilöstöpalvelut osallistuu yliopiston kvalumnitoiminnan kehittämiseen. Jyväskylän yliopisto jatkaa osallistumista Suomen yliopistojen kv-hr-verkoston toimintaan ja Jyväskylä emännöi vuonna 2012 tai 2013 verkoston tapaamista. Kv-henkiöstöpalveluiden kehittämisessä osaaminen ja tutkimustieto alalta otetaan paremmin ja systemaattisemmin huomioon ja käyttöön. 4

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJA KIRSI MOISANDERILLE KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJA KIRSI MOISANDERILLE KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJA KIRSI MOISANDERILLE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JOHDANTO Hallintojohtaja Kirsi Moisander asetti ulkomaisen

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN LOPPURAPORTTI KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ LUOVUTETTU

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN LOPPURAPORTTI KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ LUOVUTETTU ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJA KIRSI MOISANDERILLE SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotukset...3 1.1 International staff services

Lisätiedot

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Sisäinen viestintä viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010 Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Ohjelma tänään klo 13.15 Kahvi & avaus klo 13.30 Johdatus sisäiseen viestintään klo 14.15

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA 2012-2016

ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA 2012-2016 lv 12-13 ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUSTA KOSKEVA VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA 2012 kesä ja Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 TURVIS verkosto VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 Tavattiin Opetusalan turvallisuusfoorumissa 2015 ja siitä se ajatus sitten lähti. Perustamiskokous

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,

Lisätiedot

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä MUISTIO Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä Kokous: 19.12.2012 kello 13 15.00 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikön kokoustila Omena, os. Hammareninkatu

Lisätiedot

KUNTA - JA PALVELURAKENNEUUDISTUSHANKKEEN ALUEVAIHEEN II VASTAUKSET

KUNTA - JA PALVELURAKENNEUUDISTUSHANKKEEN ALUEVAIHEEN II VASTAUKSET ROVANIEMI, RANUA KUNTA - JA PALVELURAKENNEUUDISTUSHANKKEEN ALUEVAIHEEN II VASTAUKSET 2. KUNTA - JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSEN KANNALTA KESKEISET ALUEEN ERITYISPIIRTEET 2.1 Mitä sellaisia erityispiirteitä

Lisätiedot

Kohti inklusiivisempaa ammatillista oppilaitosta ja opetusta

Kohti inklusiivisempaa ammatillista oppilaitosta ja opetusta Kohti inklusiivisempaa ammatillista oppilaitosta ja opetusta Kaija Peuna Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu kaija.peuna@jamk.fi STEPS FOR INCLUSION Segregation Integration Inclusion

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1. Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.2016 Kirsi Pispa, CSC Tieteen tietotekniikan keskus JulkICTLab on valtiovarainministeriön

Lisätiedot

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS Kumppanuuden osapuolet Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia (y-tunnus 2109309-0) Urheilukatu 6 95400 Tornio Palvelunumero 040 713 9305 Sähköposti ammattiopisto@lappia.fi

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa

Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa yhteys henkilökohtaistamiseen apulaisrehtori Aiheen käsittely Esimerkki laadunvarmistuksesta, alustus 40 min Pohdintatehtävät, ryhmätyö

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 Aika: Torstai 9.9.2010 klo 13.00 15.30 Paikka: Keski Suomen keskussairaala, Ravintola

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä 11.12.2009. Tausta ja tavoitteet

TYÖSUUNNITELMA 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä 11.12.2009. Tausta ja tavoitteet 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä 11.12.2009 TYÖSUUNNITELMA Tausta ja tavoitteet Selvitystyön vaiheet Tavoitteena on selvittää Helsingin ja Vantaan kaupunkien mahdollisen yhdistymisen edut ja

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Yhteistyösopimus Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kanssa, taitoluistelun MM-kilpailut 2017 HEL 2016-004399 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut Vs. elinkeinojohtaja

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN Johtaja Anita Lehikoinen Johdon IT-strategiaseminaari Jyväskylä 30.10.2007 OPETUSMINISTERIÖ /15.11.2007/1. KORKEAKOULUJEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Valtionavustukset -laatustrategian tuki

Valtionavustukset -laatustrategian tuki Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2015, 4.11. Saimaan ammattiopisto Sampo Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos www.oph.fi Valtionavustukset

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. Naantalin kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. Naantalin kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali 1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 25.9.2007 kello 17.00 18.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Osallistujat Jäsenet:

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄN EDISTÄMINEN - OKM:N TOIMENPITEET 2011

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄN EDISTÄMINEN - OKM:N TOIMENPITEET 2011 TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄN EDISTÄMINEN - OKM:N TOIMENPITEET 2011 Ammatillinen koulutus investointi talouskasvuun ja työllisyyteen - AMKE:n neuvottelupäivät 23.3.2011 Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä

Lisätiedot

Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari

Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastaanottokeskukset Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN KEHITYSKESKUSTELUOHJE

RAAHEN KAUPUNGIN KEHITYSKESKUSTELUOHJE RAAHEN KAUPUNKI Merinätkelmä (Lathyrus japonicus) kukassa kesäkuun loppupuolella. Kuvattu Taskussa. Kuva Leena Harju RAAHEN KAUPUNGIN KEHITYSKESKUSTELUOHJE Yhteistyötoimikunta 12.5.2016 Hallintolautakunta

Lisätiedot

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten

Lisätiedot

Autoalan Pätevöitymisohjelma Toimintakertomus 2015 ja 1. Yleistä Autoalan Pätevöitymisohjelman (APO) kehittäminen on alkanut 19 vuotta sitten, jolloin APOjärjestelmä keskittyi laadukkaan, sertifioidun

Lisätiedot

Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1.

Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1. Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1.2013 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12. Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma. Oppijalähtöisyys, osaavat opettajat ja yhteisöllinen toimintakulttuuri

Uusi peruskoulu -ohjelma. Oppijalähtöisyys, osaavat opettajat ja yhteisöllinen toimintakulttuuri Uusi peruskoulu -ohjelma Oppijalähtöisyys, osaavat opettajat ja yhteisöllinen toimintakulttuuri Peruskoulu uudistuu. Ajankohtaisia haasteita ovat koulutuksellisen eriarvoisuuden lisääntyminen ja oppilaiden

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1 17.06.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.06.2016, 10:30-13:10 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina.

Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. 1 Viestinnän periaatteet Kymenlaakson Liitossa Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. Kymenlaakson visio 2030 Kymenlaakso on elinvoimainen ja ekotehokas

Lisätiedot

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen

Lisätiedot

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Henkilöstöjaosto N:o 4 / 2010 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 31.05.2009 klo 18.10-18.12 Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN OPETUSSUUNNITELMA

JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN OPETUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN Hyväksytty hallituksessa H 74, 25.8.2005 JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN 1 (9) SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN

Lisätiedot

Aihe: Sivistysvaliokunnan lausuntopyyntö koskien hallituksen esitystä HE 66/2016 vastaus AMK kielten ja viestinnän vastuuverkostolta

Aihe: Sivistysvaliokunnan lausuntopyyntö koskien hallituksen esitystä HE 66/2016 vastaus AMK kielten ja viestinnän vastuuverkostolta Aihe: Sivistysvaliokunnan lausuntopyyntö koskien hallituksen esitystä HE 66/2016 vastaus AMK kielten ja viestinnän vastuuverkostolta Hei, Ohessa Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuverkoston

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten ja nuorten oppilashuolto

Kehitysvammaisten lasten ja nuorten oppilashuolto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 70 13.3.2013 Asianro 292/12.01/2013 137 Kehitysvammaisten lasten ja nuorten oppilashuolto Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

AKSELI HANKE 2010-2013

AKSELI HANKE 2010-2013 AKSELI HANKE 2010-2013 Osaavaa työvoimaa Päivi Kipinoinen 1.3.2011 Vaikutus, tavoitteet ja tulokset VAIKUTUS Keski-Karjalan seudun yritykset saavat palvelukseensa osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa TAVOITE

Lisätiedot

SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTO Finnish Virtual University - Finlands virtuella universitet

SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTO Finnish Virtual University - Finlands virtuella universitet Suomen virtuaaliyliopistokonsortion tavoitteet Suomen virtuaaliyliopistokonsortion tavoitteena on monipuolistaa ja laadullisesti kehittää yliopisto-opetusta ja tutkimusta. Tähän tavoitteeseen pyritään

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 6 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JAOSTO 1 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/782/000208/2014 Aika: 8.12.2014 14:00-15:30 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Jaoston kokoonpano As. nro 2 3 Jaoston

Lisätiedot

TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely

TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely JHS- jaoston kokous Kuntien Tiera Oy Pääarkkitehti Jaana Siitari 07.10.2011 Copyright Kuntien Tiera Oy SISÄLTÖ TIERA tavoite -> Kokonaisarkkitehtuurin rooli TIERA

Lisätiedot

Pitkäaikaissairauksien terveyshyötymalli (CCM) 10.2.2012

Pitkäaikaissairauksien terveyshyötymalli (CCM) 10.2.2012 Pitkäaikaissairauksien terveyshyötymalli (CCM) 10.2.2012 1 10.2.2012 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2 Omahoidon tuki Potilaan oman osuuden korostaminen Tehokkaiden omahoidon tukistratregioiden käyttö: tilannearvio,

Lisätiedot

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu

Lisätiedot

Arviointikriteerit, mittarit

Arviointikriteerit, mittarit 1 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapau sten lukumäärä Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 LAITOKSEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT 2004-2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 LAITOKSEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT 2004-2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päivämäärä 21.1.2004 1(5) Dnro METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 LAITOKSEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT 2004-2008 Perustehtävä Metsäntutkimuslaitoksen tehtävänä

Lisätiedot

Prosessit etyön kehittämisessä

Prosessit etyön kehittämisessä Prosessit etyön kehittämisessä Hanna Alila, Oulun yliopisto 15.4.2011 Hanke lyhyesti eprosessit-hankkeen päätavoitteena on tutkia empiirisesti vuorovaikutus- ja etäteknologoita caseorganisaatioiden johtamisessa

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 30.11.2010 87/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Luonnontuoteala kasvuun

Luonnontuoteala kasvuun Luonnontuoteala kasvuun Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) - luonnontuotealan koordinaatiohanke Tampere 21.4.2016, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

114.fi on avoin eteläsavolainen ohjauksen malli

114.fi on avoin eteläsavolainen ohjauksen malli 114.fi on avoin eteläsavolainen ohjauksen malli Kuva???? 27.3.2013 Opin ovi -klinikka: Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen vuosi 2013 ja tulevaisuus Kehityspäällikkö Tuija Toivakainen ja projektipäällikkö

Lisätiedot

Esitys kansainvälisten asioiden palveluiden uudelleenorganisoinnista keskitetyiksi Kansainvälistymispalveluiksi

Esitys kansainvälisten asioiden palveluiden uudelleenorganisoinnista keskitetyiksi Kansainvälistymispalveluiksi 1 sitys kansainvälisten asioiden palveluiden uudelleenorganisoinnista keskitetyiksi Kansainvälistymispalveluiksi 26.4.2016 sia: Rehtorin päätös 26.10.2015 Kansainvälisten asioiden palveluiden uudelleenorganisoimisesta

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Kansalaisareenan toiminta vuonna 2015. Kansalaisareena 2016

Kansalaisareenan toiminta vuonna 2015. Kansalaisareena 2016 Kansalaisareenan toiminta vuonna 2015 Kansalaisareena 2016 Kevätkokous 2016 7.4.2016 klo 16-18 Kokouksen avaus (pj Markku Vaittinen) Uudet jäsenet kertovat toiminnastaan: Uskontojen Uhrien tuki ry Joni

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009 Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009 Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö 4.12.2008 Erikoistutkija Olli Poropudas

Lisätiedot

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään 1.1.2013 31.12.2014 (24 kk) Toteuttaja: Rahoitus: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Itä-Suomen ohjelmaosio, ESR TL 4, Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

Hätäkeskusjärjestelmän haasteet ja kehittäminen

Hätäkeskusjärjestelmän haasteet ja kehittäminen Hätäkeskusjärjestelmän haasteet ja kehittäminen 15.12.2008 Selonteko 2007 Uudistuksen toteuttamiseen on liittynyt suuria toiminnallisia ja taloudellisia haasteita Havaitut ongelmat liittyvät Henkilöstön

Lisätiedot

Digimentoritoimintaa. Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK

Digimentoritoimintaa. Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK Digimentoritoimintaa Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK Mistä puhutaan? Digitalisaatio "Digitalisaatio on sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten

Lisätiedot

Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen ja tavoitteellisem

Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen ja tavoitteellisem Strategiapohjainen osaamisen johtaminen 3.5.2016 Heidi Ahokallio-Leppälä Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot 1 (6) Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot Työryhmien tehtäväluettelot valtuuston päätöksen ja perustelujen pohjalta sekä niistä johdetut yksityiskohtaiset valmistelutehtävät.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Toimintakausi 2011-2012. Inspire-verkoston vuosikokous 7.6.2012

Toimintakausi 2011-2012. Inspire-verkoston vuosikokous 7.6.2012 Toimintakausi 2011-2012 Inspire-verkoston vuosikokous 7.6.2012 Ohjausryhmä Inspire-verkosto Puheenjohtaja Riitta Teiniranta Varapuheenjohtaja Antti Vertanen Sihteeri Antti Vertanen Työryhmät Yhteistyö/Kari

Lisätiedot

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä 15.6.2015 1 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Tällä sopimuksella vahvistetaan yhteistyön tavoitteiden ja periaatteiden mukaiset toimintatavat.

Tällä sopimuksella vahvistetaan yhteistyön tavoitteiden ja periaatteiden mukaiset toimintatavat. KUUMA-hallitus 23.11.2011, pöytäkirjan liite 1 -YHTEISTYÖSOPIMUS 1 Yhteistyön tavoitteet KUUMA-kunnat ovat sopineet vuonna 2003 strategisesta kumppanuudesta palvelujen uudistamiseksi ja alueen vetovoiman

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön

Lisätiedot

KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT

KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT Tulos- ja tavoiteneuvotteluja taustoittava seminaari, Helsinki 7.3.2008 Johtaja Hannu Sirén LÄHTÖKOHTA Korkeakoulutus rakentuu duaalimallin pohjalle,

Lisätiedot

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista Kuntaneuvottelut syksy 2013 Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista hallintoylihoitaja Päivi Nygren / Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Kirje 31.05.2016. OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi

Kirje 31.05.2016. OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi Kirje OKM/43/592/2016 31.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi Tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa

Lisätiedot

Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö

Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö YLIOPISTOJEN UUDISTUVAT RAKENTEET JA DYNAMIIKKA Osaprojekti 3 yhteishankkeessa Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (2008-09) Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Kieltenopetus ja Erasmus+ -ohjelma. NELLIP-hankkeen workshop 21.3.2014, Omnia Hannele Nevalampi CIMO

Kieltenopetus ja Erasmus+ -ohjelma. NELLIP-hankkeen workshop 21.3.2014, Omnia Hannele Nevalampi CIMO Kieltenopetus ja Erasmus+ -ohjelma NELLIP-hankkeen workshop 21.3.2, Omnia Hannele Nevalampi CIMO 2/2009 Erasmus+ 2-2020 Erasmus+ Koulutus Nuoriso Urheilu Budjetti 14.8 mrd (+43%) 3/2010 Jatkuvuutta & jotain

Lisätiedot

HYVÄN HANKKEEN KRITEERIT YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN KANSAINVÄLISTÄMISEEN

HYVÄN HANKKEEN KRITEERIT YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN KANSAINVÄLISTÄMISEEN HYVÄN HANKKEEN KRITEERIT YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN KANSAINVÄLISTÄMISEEN HUHTIKUU 2011 Opetushallitus/Paula Mattila on laatinut yhdessä kansainvälistymisen koordinointihankkeiden CLUEn, INTOn ja SCARTin

Lisätiedot