Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014"

Transkriptio

1 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta

2

3

4 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä, jotka päättävät taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan jakavat lastenkulttuurin apurahat ja avustukset sekä kulttuurin hyvinvoinnin yhteisöavustukset Kyse on vertaisarvioinnista - > arvioinnin ja päätöksen tekijöinä vertaiset eli taiteilijat ja taiteen kentän toimijat.

5 Taidetoimikunta osallistuu asiantuntijaelimenä Taiteen edistämiskeskuksen strategiatyöhön antaa asiantuntijalausuntoja

6 Kulttuurin kehittämisen kannalta tulevien vuosien tärkeimpiä asioita ja toimenpiteitä ovat Strategiset tavoitteet Näkemykset valtakunnalliseen toimintaan Satakunnan alueen erityispiirteet, tarpeet ja toimenpiteet Taiteilijan toimeentulo- ja työskentelyedellytysten kehittäminen Kehitetään neuvontapalveluja, selkeytetään hakuohjeita ja tehostetaan apurahatiedotusta Selvitetään apurahajärjestelmän ja sosiaaliturvajärjestelmän liittymäkohtien ongelmat ja pyritään ehkäisemään niitä Huomioidaan taidekoulutuksen alueellinen kattavuus, jotta se ei keskity liikaa pääkaupunkiseudulle Tehostetaan prosenttiperiaatteen käyttöönottoa Vaikutetaan taide- ja kulttuuritoimijoiden tilaongelmiin Turvataan alueellinen taidekoulutus Tuetaan taiteilijoiden työllistymistä Parannetaan taiteilijoiden työn ja tekijöiden näkyvyyttä Tuetaan taiteilijoiden ja alueellisten laitosten ja yhteisöjen yhteistyötä

7 Strategiset tavoitteet Näkemykset valtakunnalliseen toimintaan Satakunnan alueen erityispiirteet, tarpeet ja toimenpiteet Kansainvälistymisen edistäminen sekä kulttuurivaihdon että - viennin keinoin Alueellinen tasa-arvo kansainvälisyyden rahoituksessa Käynnistetään ja tuetaan kansainvälisiä vienti- ja yhteistyöhankkeita alueen taiteilijayhdistysten kanssa Taiteen moninaisuuden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun kehittäminen Taiteen ja kulttuurin perusoikeuksien sekä saatavuuden ja saavutettavuuden edistäminen Turvataan jatkossakin Porin sivutoimipiste ja läänintaiteilijoiden työskentely alueella Lastenkulttuuriverkoston jatkuvuus on turvattava myös Taiken keinoin Turvataan alueellinen ja ammattimainen taide Huomioidaan marginaalissa oleva ja uusi taide Lisätään kuntatoimijoiden tietoja läänintaiteilijoiden työstä Kehitetään Iloa ja valoa Satakunnassa - tapahtumaa Edistetään Satakunnan arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tavoitteita

8 Satakunnan läänintaiteilijat Marjo Heino Taiteen manageroinnin läänintaiteilija Roosa Halme Nukketeatterin läänintaiteilija Taru Anttila Visuaalisten alojen läänintaitelija

9 Satakunta 2020 Satakunta on vuonna 2020 erityisen hyvä paikka taiteilijoille, sillä heidän toimintamahdollisuutensa ovat merkittävästi tällä alueella lisääntyneet prosenttiperiaatteen tehokkaan käyttöönoton, laitosten ja taiteilijoiden elävän yhteistyön, lisääntyneiden kansainvälisten yhteyksien ja arvostavan ja osallistuvan yleisön ansiosta.

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Esa Rantanen Taiteen tukemisen päällikkö 7.4.2014 Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) laki Taiteen edistämiskeskuksesta voimaan 1.1.2013 Taike

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro

Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Tampere, 15.3.2013 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Lisätiedot

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Neljäntoista SOTE- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke,

Neljäntoista SOTE- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, Neljäntoista SOTE- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita. Toteutuskumppanit Kulttuurikeskus

Lisätiedot

1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017

1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017 HANKESUUNNITELMA Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Lomake 3306B 1.1. Hakijan nimi Sastamalan kaupunki 1.2. Y-tunnus/ yhdistyksen rekisterinumero 0144411-3

Lisätiedot

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Kulttuurin tulevaisuuspöytä 3.5.218 Mikkeli Erityisasiantuntija

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN Johtaja Anita Lehikoinen Johdon IT-strategiaseminaari Jyväskylä 30.10.2007 OPETUSMINISTERIÖ /15.11.2007/1. KORKEAKOULUJEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12. Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Sivistystoimen asiat uudistuvassa aluehallinnossa 14.10.2009 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Taustaa 1/2 Lääninhallituslain (22/1997) 2 :n

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014

Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Lukiokoulutuksen saavutettavuus hyvä. Alueen lukioverkko on opiskelijamääriin nähden laaja. Saavutettavuus toteutuu pienemmälläkin verkolla. Isot lukiot sijaitsevat Porissa

Lisätiedot

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten

Lisätiedot

ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ

ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ 1. ELY-keskuksen E-vastuualueen työelämän kehittämiskeinoja: TYKE-tehtävä Yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut Työllisyysperusteiset

Lisätiedot

Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK

Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK 1 Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK Viranhaltija, luottamuselin Roolit Vastuualueet, kumppanuudet Erityispalvelupäällikkö (kehitysvammahuolto, uusi tehtävä, johon

Lisätiedot

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen

Lisätiedot

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care Ohjausryhmä Pekka Stenfors Luonnollisesti töissä -hanke lyhyesti Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja toimintaa hallinnoi Porin kaupungin työllisyysyksikkö.

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2. TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.2012 OPISKELIJAN TUKEMINEN JA OHJAUS opastamista kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen?

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen? AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen? TAKKI-VERKOSTON SEMINAARI Eduskuntatalon auditorio, 07.11.2012 Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Kriisikeskustoiminta 1970 - luvulta 2020 -luvulle. Kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme

Kriisikeskustoiminta 1970 - luvulta 2020 -luvulle. Kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme Kriisikeskustoiminta 1970 - luvulta 2020 -luvulle Kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme Kriisiauttamisen lähtökohdat Ensimmäinen suomalaisen kriisikeskuksen SOS-kriisikeskus aloitti toimintansa

Lisätiedot

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja

Lisätiedot

Tanssista ja taiteesta hyvinvointia ja virikkeitä - hanke. Ikäkeskus/viriketoiminta Kulttuurikeskus Pohjanmaan tanssin aluekeskus

Tanssista ja taiteesta hyvinvointia ja virikkeitä - hanke. Ikäkeskus/viriketoiminta Kulttuurikeskus Pohjanmaan tanssin aluekeskus Tanssista ja taiteesta hyvinvointia ja virikkeitä - hanke Ikäkeskus/viriketoiminta Kulttuurikeskus Pohjanmaan tanssin aluekeskus Kulttuurikaruselli K-65 Vuonna 2009 alkanut Vaasan kaupungin Kulttuurikeskuksen

Lisätiedot

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on:

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on: Pyyntö TKT/1/511/2016 1 (5) 04.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Laki ja asetus Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012, 727/2012) Asia Ehdotukset valtion taidetoimikuntien jäseniksi Pyydämme yhteisöänne

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 LAITOKSEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT 2004-2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 LAITOKSEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT 2004-2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päivämäärä 21.1.2004 1(5) Dnro METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 LAITOKSEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT 2004-2008 Perustehtävä Metsäntutkimuslaitoksen tehtävänä

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ProGlobal hankkeen esittely tutkijan kommenttipuheenvuoro Kari Kuulasmaa 14.4.2010 ProGlobal - tutkijan näkökulma / Kari Kuulasmaa 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Aloitti toimintansa Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009

Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Jarmo Lahti 6.2.2009 Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Yhteistyössä Työsuojelurahasto 110 000 ERTO 82 000 Valmennuspalvelut Työterveyslaitokselta:

Lisätiedot

Tehostetaan oman erikoisalaan liittyvän asiantuntija-avun

Tehostetaan oman erikoisalaan liittyvän asiantuntija-avun Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Urheilumuseon vaikuttavuuden lisääminen asiantuntijaroolia vahvistamalla 2. Urheilun erikoismuseoiden tallennustoiminnan työnjaosta sopiminen

Lisätiedot

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston

Lisätiedot

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston

Lisätiedot

ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA KORKEASAAREN ELÄINTARHA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA KORKEASAAREN ELÄINTARHA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 (5) ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 00099 +358 9 310 1615 +358 9 310 37902 200118205059 Lytunnus 02012566 2 (5) tähtää Korkeasaaren strategisten tavoitteiden toteuttamiseen:

Lisätiedot

Juhani Pekkala 3 / 2016. KAUPAN LIITTO Strategia 2016

Juhani Pekkala 3 / 2016. KAUPAN LIITTO Strategia 2016 Juhani Pekkala 3 / 2016 KAUPAN LIITTO Strategia 2016 Strategia 2016 Visio Teemme kaupalle palvelualan parhaat toimintaedellytykset Arvot Palveluhenkisyys Asiantuntemus Luotettavuus Vastuullisuus Missio

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia

Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden edistämisen toimintamuodot Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Veikko Kujala Johtaja, Terveyden edistäminen 2 Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia Investointi

Lisätiedot

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 1 PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 29.4.2010 Keijo Koski 2 Oulun kaupungin tahdonilmaisu 1. Oulun seudulla on asukkaiden tarpeista lähtevä, hyvinvointia

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3. Elinvoimaa lähiöihin Kehittyvä Pansio-Perno Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.2016 Turun kaupungin visio Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti RUISTA RANTEESEEN OTE OMASTA ELÄMÄSTÄ INNOVAATIORAHASTOHANKE (1.1 31.12.2012) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vahvistaa

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 KH 6/2012: Hyvinvointityöryhmä Kunnanjohtaja Juha Torniainen Rehtori/ koulutoimen johtaja

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaukovainio

Tulevaisuuden Kaukovainio Tulevaisuuden Kaukovainio Ikääntyneiden asuinalueena Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Mervi Uusimäki KAUKOVAINIO 3 km keskustasta Rakennettu v. 1965-1975 noin 4700 asukasta Aluesuhdelukuja

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.2.2012 COM(2012) 78 final 2012/0032 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan talousyhteisön ja Syyrian arabitasavallan yhteistyösopimuksen soveltamisen osittaisesta keskeyttämisestä

Lisätiedot

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com

Lisätiedot

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana.

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Fennia Prize Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun

Lisätiedot

Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä. Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä. Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto VAMPO-päätösseminaari, Helsinki 10.3.2016 Sisältö 1. Esteettömyyttä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 23.6. 2010, Dnro 18/010/2010 Taiteen edistämiskeskus -lakiesitys ja siihen liittyvät asiakirjat

Lausuntopyyntö 23.6. 2010, Dnro 18/010/2010 Taiteen edistämiskeskus -lakiesitys ja siihen liittyvät asiakirjat Etelä-Savon taidetoimikunta Vuorikatu 3A FIN 50100 Mikkeli p.+358 15 214 500 f.+358 15 225 230 www.taideverkossa.net Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo Pl 29 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö 23.6.

Lisätiedot

Hyvinvointialan monitoimijaista yhteistyötä Pohjois-Karjalassa 2011-2013. 12.1.2012 Minna Koskimies Projektipäällikkö

Hyvinvointialan monitoimijaista yhteistyötä Pohjois-Karjalassa 2011-2013. 12.1.2012 Minna Koskimies Projektipäällikkö Hyvinvointialan monitoimijaista yhteistyötä Pohjois-Karjalassa 2011-2013 12.1.2012 Minna Koskimies Projektipäällikkö Kytkeminen strategioihin ja ohjelmiin Pohjois-Karjalan strategia 2030 maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta Taiteen edistämiskeskus Centret för konstfrämjande Arts Promotion Centre Finland Pyyntö TKT/5/511/2014 1 (5) 09.06.2014 Viite Asia Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

EU 2014-2020 Teemahaut - tavoitteet

EU 2014-2020 Teemahaut - tavoitteet EU 2014-2020 Teemahaut - tavoitteet Kajaani 8.1.2015 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Teemahakujen ylimaakunnallisten yhteishankkeiden tavoitteet Sisältörunko EU 2014

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 14.1.2010 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä

Lisätiedot

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian tavoitteita? Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1)

Lisätiedot

Metropolialueen erityistarpeet ammattikorkeakoulujen toiminnalle

Metropolialueen erityistarpeet ammattikorkeakoulujen toiminnalle Metropolialueen erityistarpeet ammattikorkeakoulujen toiminnalle Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko Valtakunnallinen aluekehitysseminaari Laurea-ammattikorkeakoulu, Tikkurila 4.2.2016 Metropolialueen

Lisätiedot

Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö

Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö hankekoordinaattori Jari Lindh Ohjausryhmä 17.9.2008 Ajankohtaista Kehittämispilotit käynnistyneet Sodankylässä ja Ranualla. Rovaniemen kanssa pilotin

Lisätiedot

Taiteen paikka on lähellä meitä

Taiteen paikka on lähellä meitä Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö Pari sanaa Taikesta Pari sanaa Taikesta Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö % Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten

Lisätiedot

HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti

HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti HE 181/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työterveyslaitoksen

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi Miksi Paras-hanke ei riitä? - sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Liikennebiokaasun käyttö Suomessa

Liikennebiokaasun käyttö Suomessa Liikennebiokaasun käyttö Suomessa Ari Lampinen (etunimi.sukunimi()liikennebiokaasu.fi) Projektipäällikkö, Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshanke, Puhas Oy Puheenjohtaja, Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelma

Kehitysvammaisten asumisen ohjelma Kehitysvammaisten asumisen ohjelma Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumistilanne Kehitysvammaisista oli vuoden 2009 lopussa Laitoshoidossa

Lisätiedot

Varhainen tuki järjestön näkökulma perhekeskusmallin kehittämiseen. Milla Kalliomaa 29.8.2008

Varhainen tuki järjestön näkökulma perhekeskusmallin kehittämiseen. Milla Kalliomaa 29.8.2008 Varhainen tuki järjestön näkökulma perhekeskusmallin kehittämiseen Milla Kalliomaa 29.8.2008 MLL Perhe hankkeessa q Valtakunnallinen kumppaniorganisaatio q yhdistykset/piirijärjestöt laajasti mukana kuntien

Lisätiedot

Työohjelma pääkaupunkiseudun Smart & Clean hankkeen käynnistämisestä

Työohjelma pääkaupunkiseudun Smart & Clean hankkeen käynnistämisestä 1 (6) Helsinki, Espoo, Vantaa, Uudenmaan liitto, TEM (CSO), Sitra Työohjelma pääkaupunkiseudun Smart & Clean hankkeen käynnistämisestä Johdanto Kaupungit ovat keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillintään

Lisätiedot

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan

Lisätiedot

Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa. 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti

Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa. 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti 1 Taustaa Pyhäjärviseudun kalaketjun haastattelut: Skenaarioiden esittely Toimijoiden

Lisätiedot