Tutkimuksen tavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimuksen tavoitteet"

Transkriptio

1

2 T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua maineen johtamisen, tutkimuksen ja viestinnän voimin. T-Media tekee vuosittain mm. maan suurimmat työnantajakuvatutkimukset (noin vastaajaa). T-Media on osa Taloudellista tiedotustoimistoa ja edustaa Suomessa Reputation Institute verkostoa.

3 Tutkimuksen tavoitteet Kartoittaa vuoden 2012 työelämätrendit, erilaiset työnhakijaprofiilit sekä mitata 105 työnantajan ja 31 toimialan vetovoima. Kohderyhmänä ammattiin opiskelevat, korkeakouluopiskelijat, korkeakoulutetut työssä olevat ja työssä olevat ammattiosaajat.. Tutkimuksen toteutus: Vastaajia oli datan puhdistuksen jälkeen Ammattiin opiskelevia oli 2830 ja korkeakouluopiskelijoita Koko otosta koskevien tulosten tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luottamusvälillä ± 1,0 %. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä lomakekyselyllä Tutkimuksen otos on kerätty yhteistyössä oppilaitosten, ylioppilaskuntien, ammattiliittojen ja Opetushallituksen kanssa. Myös T-Median omasta tutkimusrekisteristä on poimittu otos.

4 Työpaikalla tulisi olla kivaa 88 % ammattiin opiskelevista ja korkeakouluopiskelijoista ajattelee, että työpaikalla tulisi olla kivaa. Hauskuus ja tehokkuus eivät sulje toisiaan pois: Nuoret pyrkivät tekemään työnsä mahdollisimman tehokkaasti ja ovat myös valmiita tekemään ylitöitä, jos työ on tarpeeksi mielekästä! Selvästi yli puolet molempien ryhmien vastaajista näkee, että työ on heille keino toteuttaa itseään.

5 Hommat halutaan hoitaa hyvin Useimmiten samaa mieltä ollaan väittämien Hoidan sovitut asiat aina loppuun saakka ja Autan ja neuvon mielelläni apua pyytäviä työtovereitani. Sekä korkeakouluopiskelijat että ammattiin opiskelevat pitävät myös toiminnan täytteisistä työpäivistä. Korkeakouluopiskelijat haluavat päästä lisäksi esittämään kehitysehdotuksia ja uusia ideoita.

6 Työuransa alussa olevat nuoret kaipaavat tukea ja kannustusta Korkeakouluopiskelijoita ja ammattiin opiskelevia pyydettiin valitsemaan yhdeksästä työhyvinvointiin liittyvästä tekijästä kolme tärkeintä. Esimiehen ja työtovereiden tuki ja kannustus sekä esimiehen ja työtovereiden osoittama luottamus ovat nuorille tärkeimmät tekijät työhyvinvoinnin kannalta. Työnantajan tarjoamat edut ja rahalliset kannustimet eivät nouse kolmen tärkeimmän hyvinvointitekijän joukkoon. Yli puolet korkeakouluopiskelijoista ajattelee, että työelämässä korostetaan liikaa tuottavuutta ja tuloksellisuutta.

7 Esimiehen merkitys on minulle todella suuri. Jos kiitosta tai rakentavaa kritiikkiä ei saa, ei tiedä, tekeekö töitä oikein vai mitä pitäisi muuttaa. Työ on todella turhauttavaa (Nainen, ammattikorkeakoulu) Rakentavan palautteen kautta voi kehittyä ja jos se on molemmanpuolista, niin koko organisaatio hyötyy. Selkeät tavoitteet tehostaa työskentelyä. (Mies, yliopisto/korkeakoulu)

8

9 Työpaikan valintaperusteet Hyvä palkkaus ja työpaikan työilmapiiri ovat tärkeitä perusteita sekä ammattiin opiskeleville että korkeakouluopiskelijoille. Ammattiin opiskelevilla korostuvat varmuus työsuhteen jatkuvuudesta ja toimialan kiinnostavuus. Korkeakouluopiskelijoilla korostuvat työn haasteellisuus ja kiinnostavuus sekä työn merkitys tulevan urakehityksen kannalta.

10 % vastaajista valinnut vaihtoehdon kolmen tärkeimmän joukkoon

11 Myös työnantajan hyvällä maineella on merkitystä kun nuoret pohtivat, minne suunnata

12 Yksityinen sektori vetovoimainen Alle 50 hengen yritys on ensisijainen vaihtoehto 41 prosentille ammattiin opiskelevista. Korkeakouluopiskelijoista 37 prosenttia pyrkii ensisijaisesti keskisuureen tai suureen yritykseen. Kuntasektori on ensisijainen vaihtoehto vain 8 prosentille opiskelijoista. Järjestötöihin pyrkii vain 5 prosenttia korkeakouluopiskelijoista ja 3 prosenttia ammattiin opiskelevista.

13 Ylimmän johdon tehtävät eivät houkuttele Vain 8 % korkeakouluopiskelijoista tähtää ylimmän johdon tehtäviin. Naisista ylimpään johtoon tähtää 4 %, miehistä 12 %. Ammattiin opiskelevista reilu puolet tähtää työntekijöiksi, 10 % tähtää yrittäjiksi. Korkeakouluopiskelijoista 48 % tähtää asiantuntijatehtäviin.

14 Opetus ja koulutus kiinnostaa korkeakouluopiskelijoita Korkeakouluopiskelijat Ammattiin opiskelevat

15 Suosikkityönantajat vuonna 2012 Korkeakouluopiskelijat Ammattiin opiskelevat

16 Eri työnantajiin liitetään erilaisia piirteitä Turvallisimmat: Paras ilmapiiri: 1. Valtio 2. Espoon kaupunki 3. Kela 4. Puolustusvoimat 5. S-ryhmä SOK 6. Helsingin kaupunki 7. Vantaan kaupunki 8. Suomen Pankki 9. Kesko 10. Prisma 1. Rovio Entertainment 2. Google 3. S-Ryhmä SOK 4. Boston Consulting Group 5. IKEA 6. Fazer 7. Accenture 8. Valio 9. Stockmann 10. Prisma

17 Ei huvita vain kerryttää omistajien kukkaroon lisää rahaa. työssä täytyy olla suurempaa merkitystä kuin rattaiden pyörittäminen. (Mies, yliopisto)

18 Kiitos mielenkiinnosta! Lisätiedot: Päivi Salminen-Kultanen Liiketoimintajohtaja T-Media Oy m Tekijätiimi: Maria Vesanen Mikael Thuneberg Päivi Salminen-Kultanen 18

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta kyselytutkimukset työikäisten

Lisätiedot

Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä.

Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Tervetuloa Careaan Sitoutuminen Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Sitoutuminen on hoitajan halua pysyä

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja)

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja) Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina 2006-2015 (ei sisällä yliopistoja) 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Muutos 2006-2015 2014-2015 1 Johtaminen 3,27 3,30 3,36 3,39 3,35 3,40 3,47

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 www.helsinki.fi/avoin Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö Sisältö Raporttikokonaisuus sisältää v. 2016 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan, virastotyypin, henkilöstöryhmän

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Tavoitteidensa mukaisella työuralla Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-281-6

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen

Liiketoiminnan johtaminen MaitoManageri johtaminen ja johtajuus-kysely Liiketoiminnan johtaminen 1. Osaan määrittää yrityksellemme tulevaisuuden vision (tavoitetilan) 2. Viestin siten, että kaikki tilalla työskentelevät ovat tietoisia

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Maarit Pedak

Maarit Pedak Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/19/2011 1 OSVI: Osallistava

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

ZA5889. Flash Eurobarometer 373 (Europeans Engagement in Participatory Democracy) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5889. Flash Eurobarometer 373 (Europeans Engagement in Participatory Democracy) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA889 Flash Eurobarometer 7 (Europeans Engagement in Participatory Democracy) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL 7 Participatory Democracy - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA89 Flash Eurobarometer 78 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL 78 Traineeship - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99')

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN

Lisätiedot

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 17..2012 1 17..2012 1005/ PPa, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Kevan toimintaympäristötutkimus 2016

Kevan toimintaympäristötutkimus 2016 Kevan toimintaympäristötutkimus 2016 Tutkimuksesta Keva seuraa toimintaympäristönsä keskeisiä ja ajankohtaisia muutoksia säännöllisesti toteutettavalla tutkimuksella. Otos: kuntaorganisaatiot, joissa on

Lisätiedot

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Selvitys Porvoon nuorkauppakamari yhteistyössä Porvoon Yrittäjät Lähtökohta Porvoolaisille yrittäjille suunnatussa kyselyssä lähtökohta

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

ZA6586. Flash Eurobarometer 422 (Cross-Border Cooperation in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6586. Flash Eurobarometer 422 (Cross-Border Cooperation in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA686 Flash Eurobarometer (Cross-Border Cooperation in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FLFIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D Vastaajan sukupuoli Mies

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

2013 / 2014 /

2013 / 2014 / 2013 / 2014 / 2015 2016 Sisällys 1. Onko luottamuksemme INSTITUUTIOIHIN muutoksessa? 2. Kestääkö kantokykymme nykyistä HYVINVOINTIVALTIOTA? 3. Mitä työn ja TYÖELÄMÄN MUUTOKSIA haluamme tehdä? 4. Pelottaako

Lisätiedot

Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh

Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh Teollisuustaito Oy 25.5.2016 3 Teollisuustaito Oy Kajaanilainen teollisuuden asiantuntijapalveluita tuottava yritys Asiakaskunta koko Suomen alueella Henkilöstöllä vahva kokemus teollisuuden tuotantolaitoksilla

Lisätiedot

Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4.

Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4. Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: kokemuksen ja osaamisen säilyttämisen käytännöt (ELSA) Eerikki Mäki & Tanja Kuronen Mattila: Aalto yliopisto Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä?

Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä? Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä? Mikä olikaan työn tavoite? Hyvä kuntien henkilökohtaisen neuvonnan verkosto ulkomailta muuttavalle Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle tulevalle! NEUVONTATYÖN tekevät

Lisätiedot

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Yhteenveto Toteutus Tulokset Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Tietoa vastaajista @TEK_akateemiset Työelämän edunvalvonnassa vastaajat nostavat

Lisätiedot

Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana

Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana Työsuojelurahaston, Suomen Kuntaliiton ja kuntien rahoittama tutkimushanke Professori Petri Virtanen TaY JKK Kysely kuntien kokeilutoiminnasta

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

Osaava esimies 360 DEMO

Osaava esimies 360 DEMO Osaava esimies 3 DEMO Arvion saaja: Osaava Esimies 9.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Osaava esimies 3 DEMO Sivu 1 / 9 OSAAVA ESIMIES Esimiestoiminta vaikuttaa kaikkeen

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA Case: Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 1.2.2016 Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 3 TOIMEKSIANTAJASTA Hyvinkään-Riihimäen Seudun

Lisätiedot

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU SOSIAALI- JA TERVEYSALA Ensihoidon koulutusohjelma Takojantie Kotka

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU SOSIAALI- JA TERVEYSALA Ensihoidon koulutusohjelma Takojantie Kotka 1 Liite 3 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU SAATE SOSIAALI- JA TERVEYSALA 30.08.2010 Ensihoidon koulutusohjelma Takojantie 1 48220 Kotka Hyvä kyselyyn vastaaja Olen Ensihoitaja (AMK)-opiskelija Kymenlaakson

Lisätiedot

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Mitkä tekijät selittävät sosiaalisen yrityksen perustamista ja tukevat sen menestymisen mahdollisuuksia? alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Näkökulma Miten sosiaalinen yritys

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät 16.4.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Miten toimintaympäristömme muuttuu yhteiskunnassa? Talouden epävakaus ja

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

Tutkimustulokset Nokiasta lähteneiden uudelleensijoittuminen. HRM Partners Oy Julkaistavissa klo 03.00

Tutkimustulokset Nokiasta lähteneiden uudelleensijoittuminen. HRM Partners Oy Julkaistavissa klo 03.00 Tutkimustulokset Nokiasta lähteneiden uudelleensijoittuminen HRM Partners Oy Julkaistavissa 21.3.2014 klo 03.00 Taustaa Nokia tarjosi henkilöstövähennysten kohteena oleville työntekijöilleen laajan Bridge-yhteiskuntavastuuohjelman,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä

Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä 1 Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä JOHDANTO Tämän yhteenvedon tarkoituksena on olemassaoleviin tutkimusaineistoihin nojautuen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia arjessa Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura Työterveyslaitos Työhyvinvointi tehdään arjessa yhdessä Työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina

Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina - Irma Väänänen-Tomppo Taustatietoa tutkimusaineistoista Kyselyn otos on poimittu satunnaisotannalla valtion henkilörekisteristä, jolloin

Lisätiedot

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Hyvinvointia työstä Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Marjo Wallin, erikoistutkija 14.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006 MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006 Verohallinnon ennakkotietojen mukaan ensimmäisenä tuen soveltamisvuonna 2006 matalapalkkatukea käytettiin 90 miljoonaa euroa. Vuoden viimeisinä

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Johtamisen tuloksellisuus Pyry Airaksinen Laurea P2P projektiryhmä: Jani Moisiola, Jenni Rajakallio, Anssi Rajala, Joel Reikko, Anselmi Tuominen, Vera Veremenko 9/14/2012

Lisätiedot

sosiaalialan menestystekijä

sosiaalialan menestystekijä sosiaalialan menestystekijä Osaaminen, vuorovaikutus, tahto. {Osaaminen on tietoa, taitoa ja oikeaa asennetta.} Ammattijärjestö Talentia edistää jäsentensä urakehitystä vaikuttamalla sosiaalialan lainsäädäntöön,

Lisätiedot

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen

Lisätiedot