Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun
|
|
- Leena Mikkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvointia työstä
2 Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Heli Hannonen työterveyspsykologi 2
3 Työturvallisuuslaki /738 1 : Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden, jäljempänä terveys, haittoja. 10 : Työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, milloin niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Tällöin on otettava huomioon muun ohella: työn kuormitustekijät Jos työnantajalla ei ole 1 momentissa tarkoitettuun toimintaan tarvittavaa riittävää asiantuntemusta, hänen on käytettävä ulkopuolisia asiantuntijoita. 25 : Jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. 3
4 Psyykkisen työkuormituksen arviointi työterveyshuollossa Perustuu työterveyshuoltolakiin (1383/2001) ja asetukseen (708/2013): Työterveyshuollon toiminnan suunnittelun on perustuttava työpaikkaselvitykseen. Työpaikkaselvityksessä on arvioitava työstä, työympäristöstä ja työyhteisöstä aiheutuvien terveysvaarojen ja haittojen, kuormitustekijöiden sekä voimavarojen terveydellistä merkitystä ja merkitystä työkyvylle. tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden terveyttä koskevissa asioissa mukaan lukien työntekijän perustellusta syystä työkuormituksestaan pyytämä selvitys Arviointi tähtää työn kehittämiseen! Myös osana työkyvyn arviointia. 4
5 Työpaikkaselvitys (HTTHK 2014) Työpaikkaselvitys on tehtävä toimintasuunnitelman laatimiseksi työterveyshuoltoa aloitettaessa, sen muuttamiseksi tai tarkistamiseksi työpaikan työolosuhteiden olennaisesti muuttuessa, työterveyshuoltoon kertyneen tiedon perusteella tai työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaisin määräajoin. Työpaikkaselvitystä tehtäessä on hyödynnettävä työnantajan omaa riskinarviointia. Esitiedot + työpaikkakäynti Kirjallinen raportti sisältää havainnot, johtopäätökset = terveydellisen merkityksen arvio sekä toimenpidesuositukset 5
6 Onko työssä erityinen sairastumisen vaara? Valtioneuvoston asetus terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä 1485/ : Erityinen sairastumisen vaara aiheutuu sellaisista työoloista, jossa fysikaalisen, kemiallisen tai biologisen tekijän aiheuttamana voi todennäköisesti seurata sairaus, liiallinen altistuminen tai vaara lisääntymisterveydelle. Myös yötyö ja erityinen väkivallan uhka työssä voivat aiheuttaa erityistä sairastumisen vaaraa. 6
7 Työkuormituksen arvioinnin taso 1: työn kuormitustekijöiden peruskartoitus / työpaikkaselvitys (TIKKA, HTTHK) työterveyshuolto, työsuojelu, työntekijät, työnantaja Perusselvityksessä kerättyjen tietojen perusteella tunnistetaan työn keskeiset vaara- ja kuormitustekijät, arvioidaan niiden terveydellinen merkitys, tehdään niitä koskevat toimenpide-esitykset ja suunnitelma toiminnan jatkosta sekä suunnitellaan terveystarkastukset. Hyvässä työpaikkaselvityksessä on kirjattu suunnattujen ja erityisselvitysten tarve. 7
8 Työkuormituksen arvioinnin taso 2: työn kuormitustekijöiden kohdennettu arviointi / suunnattu työpaikkaselvitys (TIKKA, HTTHK) työterveyshuolto tai muu alan asiantuntija Tehdään tarpeen mukaan jonkin tunnistetun terveysriskin tai sairastumisvaaran perusteella. Tietoa selvityksen tarpeesta kertyy työterveyshuoltoon paitsi perusselvityksen kautta, myös terveystarkastusten ja sairaanhoitokäyntien kautta sekä keskustelemalla ja yhteistyössä johdon, linjajohdon, henkilöstön ja yhteistyöelinten kanssa. Työpaikan vaara- tai kuormitustekijöitä tarkastellaan erillisinä kokonaisuuksina. Suunnattu selvitys tehdään ongelma-, riskitekijä- tai työyksikkökohtaisesti. Selvityksen kohteena voivat olla esim. psyykkiset, sosiaaliset ja fyysiset kuormitustekijät tai työyhteisön toimivuus. työyhteisön ongelmatilanne, väkivallan uhka työssä tai työntekijän perustelluista syistä työkuormituksestaan pyytämä selvitys. Tarkasti rajattu asiantuntija-arvio työn ja terveyden välisestä vuorovaikutuksesta, esim. työskentely raskauden aikana, nuorten työolot, yksilön erityinen sairastumisalttius tai oireiden vuoksi tehtävä arvio. 8
9 Työkuormituksen arviointi on muutakin kuin tiedon keruuta Työkuormituksen arviointi työhön tutustuminen ja esitiedot arvioinnin tason ja menetelmien valinta toteutus tulosten analysointi Tulosten yhteenveto ja raportointi Tarvittavista toimenpiteistä päättäminen, toimenpideohjelman suunnittelu, vastuutus ja aikataulu Toimeenpano työpaikalla Seuranta 9
10 Tavoitteena kohtuullinen työpäivä = työpäivän kesto ja ponnistelun aste mahdollistavat sekä ruumiillisen että henkisen palautumisen ennen seuraavaa työpäivää. Tärkeää myös, että voi käyttää osaamistaan kehittyä työssään. Palautuminen edellyttää riittävää vapaa-aikaa ja unta tasapainoa työn ja elämän muiden osa-alueiden välillä. Vaillinainen palautuminen voi johtaa työsuorituksen heikkenemiseen fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin työn koetun mielekkyyden vähenemiseen. 10
11 Käsitteet (Työkuormituksen arviointimenetelmä TIKKA, 2015) Työkuormituksella tarkoitetaan ihmisten fyysisten ja psyykkisten toimintojen ja ominaisuuksien käyttöä työssä ja työprosessissa. Nollakuormitus ei ole mahdollista! Psyykkisen kuormituksen ja stressin käsitteitä käytetään synonyymeina. Kuormitustekijät ovat työhön liittyviä asioita, riippumatta siitä, kuka työtä tekee. kuormittavuus vrt. riski ja altiste Kuormitus syntyy työn ja työntekijän vuorovaikutuksessa. Liiallinen työkuormitus tai liialliset kuormitustekijät aiheuttavat työntekijässä kuormittuneisuutta (lyhyt- ja pitkäaikaista). 11
12 Työkuormitus (TIKKA 2015) Mittaaminen ja arviointi -työympäristö ja työturvallisuus -fyysinen kuormitus -psyykkinen kuormitus -sosiaalinen kuormitus -työajat -fysiologiset reaktiot -tunnereaktiot -havaintojen ja toiminnan muutokset -ohimenevät oireet -kasautuvat oireet -jatkuva väsymys -käyttäytymismuutokset -työperäiset sairaudet -kuormitustekijöiden kohdistuminen ihmiseen -elimistön aktivoituminen -psyykkisten voimavarojen aktivoituminen kuormitustekijät kuormitus lyhytaikainen kuormittuneisuus pitkäaikainen kuormittuneisuus työ työntekijä Säätelytoimet 12
13 Psykososiaalisen kuormituksen arviointimenetelmiä tarkistuslistat Riskien arviointi työpaikalla (STM 2003) Työn integroitu kokonaiskuormituksen arviointimenetelmä TIKKA (TTL 2015) havainnointi haastattelu yksilöhaastattelut ryhmähaastattelut ryhmämenetelmät kyselyt Hyvä työterveyshuoltokäytäntö (2014): Jokainen työterveyshuolto valitsee käytettävän selvitysmenetelmän työpaikan tarpeiden perusteella ja sen mukaan, mistä on paras kokemus. Parhaiten ongelmat tunnistetaan kuitenkin käyttämällä järjestelmällisiä menetelmiä. 13
14 Arviointi on asiantuntijatyötä Lähtökohtana on teoreettinen viitekehys työn ja terveyden välisistä suhteista. Tiedon keräämiseen voidaan käyttää useita eri menetelmiä. Koottuja tietoja yhdistelemällä, vertailemalla ja suhteuttamalla muodostetaan käsitys kuormitustilanteesta. Riippumatta siitä, millä menetelmällä tieto on kerätty, kuormitustekijöiden terveydellinen merkitys on arvioitava. HTTHK suosittaa käyttämään BS 8800 standardissa julkaistua riskitasojen luokittelua. Kyseessä on priorisointimenetelmä, jonka avulla tunnistetaan keskeiset riskitekijät ja laitetaan ne tärkeysjärjestykseen. Huom! Sovellettaessa riskitason luokittelua psykososiaalisiin kuormitustekijöihin taulukko antaa helposti todellista suuremman riskin. 14
15 Riskien arviointi työpaikalla, Henkinen kuormitus seuraukset/ vähäiset haitalliset vakavat altistumisen todennäköisyys väsymistä ja turhautumista, satunnaisia poissaoloja alentunut keskittymisja toimintakyky, avuttomuutta ja levottomuutta, toistuvia poissaoloja toivottomuus, masennus, jatkuvia poissaoloja epätodennäköinen vaara- ja kuormitustilanteet satunnaisia, esiintyy harvoin tai vähän aikaa kerrallaan 1. merkityksetön riski ei toimenpiteitä 2. vähäinen riski seuranta 3. kohtalainen riski toimenpiteitä tarvitaan mahdollinen 2. vähäinen riski 3. kohtalainen riski 4. merkittävä riski vaara- tai kuormitustilanteita esiintyy toistuvasti tai jonkin aikaa kerrallaan seuranta toimenpiteitä tarvitaan toimenpiteet välttämättömiä todennäköinen 3. kohtalainen riski 4. merkittävä riski 5. sietämätön riski vaara- ja kuormitustilanteita jatkuvasti, haitallisia vaikutuksia on havaittu, kuormitus on pysyvää toimenpiteitä tarvitaan toimenpiteet välttämättömiä välittömät toimenpiteet 15
16 Hyvä työterveyshuoltokäytäntö ja työyhteisön toimivuus (2014) Ensisijainen vastuu työyhteisön toimivuudesta on työnantajalla (Työturvallisuuslaki 738/2002). Työterveyshuolto tarjoaa asiantuntemustaan ja palveluita, jotka edistävät terveyttä, turvallisuutta, työkykyä ja työyhteisön toimivuutta. Työterveyshuollon osallistuminen työyhteisön toimivuutta edistävään toimintaan on perusteltua, koska työyhteisön toimivuuden häiriöt vaikuttavat työntekijöiden jaksamiseen, hyvinvointiin ja myös sairastuvuuteen. 16
17 Onnettomuudet, väkivaltatilanteet tai kuolemantapaus työyhteisössä (HTTHK 2014) Vakavien onnettomuuksien ja menetysten yhteydessä työkykyä ylläpitäviin toimenpiteisiin kuuluu psykologinen ensiapu ja jälkihoito. Tuoreesta traumasta johtuvan häiriön hoitotulokset ovat paremmat kuin kroonisten tai monimutkaistuneiden stressihäiriöiden. Työyhteisön toimivuuden edistämisessä henkinen jälkihoito on työyhteisölle toteutettu, suunniteltu ryhmäistunto. Osallistuminen on vapaaehtoista. Ohjaaja on saanut koulutuksen psykologisen jälkihoidon järjestämiseen. Vakavaan väkivallan uhkaan ja voimakkaasti kuormittaviin asiakastilanteisiin varaudutaan laatimalla henkilöstölle toimintaohjeet ja antamalla tarvittaessa koulutusta. Kaikilla työpaikoilla on hyvä olla toimintaohjeet poikkeuksellisen järkyttävien ja odottamattomien tilanteiden käsittelyyn. Työterveysyhteistyönä laaditut toimintamallit sisältävät roolit ja vastuunjaot. 17
18 tyoterveyslaitos tyoterveys Tyoterveyslaitos
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013
Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä?
Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä? tiimipäällikkö Kirsi Ahola, työterveyspsykologian dosentti Stressi on elimistön reaktio haasteisiin. haasteita sisältävä tilanne
Työn psykososiaaliset kuormitus- ja voimavaratekijät
Työn psykososiaaliset kuormitus- ja voimavaratekijät Psykologi Metsätyöpaja 6.5.2015 Työhyvinvoinnin määritelmä Työterveyslaitos 2009 Työhyvinvointi tarkoittaa, että työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa,
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto
Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen Työterveys Aalto 9 toimipaikkaa Työntekijöitä 103 Yritys- / yrittäjäasiakkaita n. 2500 Henkilöasiakkaita n. 32 000 Työterveyspalvelut - Työpaikkaselvitys
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkuormituksesta työn iloon työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan Lue ensin tämä: Tämä materiaalipaketti on tarkoitettu työterveyshuollon ja työsuojelun käyttöön. Sitä
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla
Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla Mitä ovat työn psykososiaaliset? Haitallista psykososiaalista kuormitusta voi ilmetä missä tahansa työpaikassa. Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm
Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet
Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi 1 Turvallisuusjohtamisen perusmalli EU:ssa Vaarojen ja haittojen
Työ ja terveys työn haasteet kansanterveydelle
Työ ja terveys työn haasteet kansanterveydelle L2- Väestön terveys 6.10.2014 Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto Parikeskustelua Mitä sinulle tulee mieleen sanaparista TYÖ ja TERVEYS? Parikeskustelua
Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.
Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi
Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus Timo Leino, Dos, ylilääkäri timo.leino@ttl.fi Työpaikkojen työhygieniassa on vielä paljon parantamisen varaa 8.-12.10.2018 kemikaaliturvallisuuden
Työhyvinvointi. Janita Koivuranta
Työhyvinvointi Janita Koivuranta Mitä on työhyvinvointi? Työhyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu työn mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Työhyvinvointi vaikuttaa työssä
HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI
HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1
Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen
Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere, Huhtikuu 2014
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Auli Tukiainen 8.6.2012 1 Runkosuunnitelma 2012 2015 ja vuosittainen
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Uusia tuulia pienten yritysten työterveyshuoltoon! Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Vuoteen 2020 mennessä Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta 37 % lisäys vrt. v 2010! 3
Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet
Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio
Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT
Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja
Psykososiaalinen hyvinvointi työssä
Psykososiaalinen hyvinvointi työssä Perusasiat kuntoon - Parempi työ -seminaari 26.4.2013 Leila Partanen-Salosto STM, Työsuojeluosasto Esityksen sisältö Työhyvinvoinnin lisääminen ja psykososiaalisen kuormittumisen
Pelastaja huolla lihaksistoasi
Pelastaja huolla lihaksistoasi KOULUTUSPAKETTI Pelastaja huolla lihaksistoasi 1 2 3 4 Pelastajien työn taustaa Lihaksiston väsyminen ja palautuminen Lihaksiston palautumista nopeuttavat menetelmät Johtopäätökset
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa
Työkyky, terveys ja hyvinvointi
Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,
Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012
Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön
Salon kaupunki Työhyvinvointihanke
Salon kaupunki Työhyvinvointihanke Salon kaupunki työnantajana 1.1.2009 toteutui kymmenen kunnan ja neljän kuntayhtymän kuntaliitos Kaupungin työntekijämäärä oli joulukuussa 2011 yht. 3518 henkeä, joista
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin
KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun
KEVEYTTÄ TYÖHÖN Työstressi ja kuormitus haltuun Tammikuu 2013 VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin 0295 16001 (vaihde) Internet: www.vm.fi Taitto: Pirkko Ala-Marttila/Anitta
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN
ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos MITÄ ENSIHOITOTYÖN KUORMITTAVUUS ON TEIDÄN MIELESTÄ? Työn kuormittavuus on moniulotteinen
Movendos on 2012 perustettu yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä valmennus- ja teknologiayhtiö
Movendos on 2012 perustettu yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä valmennus- ja teknologiayhtiö Spin-off terveyskäyttäytymisen tutkimuksesta Asiakkaina yritykset, työterveyshuolto,
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Tavoitteena on antaa pastoreille työvälineitä ja menetelmiä, joiden avulla he voivat arvioida ja kehittää omaa ajanhallintaansa ja itsensä johtamista. Henkilökohtainen
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk
9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta
GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta ASLAK Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kelan järjestämää ryhmämuotoista varhaiskuntoutusta Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen
AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014
AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos
TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA
TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA Jukka Honkanen työsuojelupäällikkö HUS/Palvelukeskus 05.04.2006/J Honkanen 1 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA Jukka Honkanen työsuojelupäällikkö HUS/Palvelukeskus
Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve
Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys
Hyvinvointia työstä. 15.9.2011 Juha Oksa. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Mastotyöntekijöiden fyysinen kuormittuneisuus, toimintakykyvaatimukset ja terveystarkastusten toimintakykymittareiden kehittäminen Juha Oksa, Sanna Peura, Tero Mäkinen, Harri Lindholm,
Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli. Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas. Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri
Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 3.3.2016 1 Saijariina Toivikko Hankkeen toteutus Hanke on Työterveyslaitoksen
Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi
Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja
Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri
Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?
Alkoholi ja työelämä tänään väliaikatietoja Alkoholi ja työterveys hankkeesta
Alkoholi ja työelämä tänään väliaikatietoja Alkoholi ja työterveys hankkeesta TYÖELÄMÄN PÄIHDETYÖ YHTEINEN TEHTÄVÄ Työseminaari 11.12.2008 Hanna Jurvansuu, tutkija, Marketta Kivistö, tutkija, Leena Hirvonen,
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT www.joensuuntyoterveys.fi palvelunumero 013 267 4360 Joensuun Työterveys 2 9/2015 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUJEN TARKOITUS Työterveyshuolto on työntekijöiden terveyden ja työolojen
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä
Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä
Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä
Hyvinvointia työstä Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä Mikko Nykänen, tutkija 30.1.2017 2 Työkyky Työkyky on työn kuormitustekijöiden ja vaatimusten sekä ihmisen toimintakyvyn/voimavarojen
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin turvaamisen roolit Työhyvinvointi kaikkien asia Teemajohtaja Rauno Pääkkönen rauno.paakkonen@ttl.fi 2.2.2013 Esittäjän nimi 2 Sisältö työhyvinvointi on kaikkien asia
Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi
Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi Työsuojeluiltapäivä Pori, 14.3.2013 Jan Schugk Ylilääkäri Elinkeinoelämän keskusliitto EK Työtapaturmien lukumäärä taas kasvussa Vaaran ja riskin käsitteet
Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä
Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri
KUORMITTUMINEN JA PALAUTUMINEN ENSIHOITAJAN TYÖSSÄ
KUORMITTUMINEN JA PALAUTUMINEN ENSIHOITAJAN TYÖSSÄ Satu Mänttäri, erikoistutkija Mikko Toivainen, Juha Oksa Kirjallisuus: ensihoitajien työssä on korkeita kuormitushuippuja, kokonaisten työpäivien aikaisesta
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä
Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Yhteisöterveyden vastaava hammaslääkäri Marjo Tipuri, YTHS 17.5.2016 Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Lähtökohtana on opiskelijoiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
Liikahdus Elämäntapa
Liikahdus Elämäntapa Tanja Lujanen Hyvinvointipalvelut Tanja Lujanen 040 568 0580 www.hyvaote.fi tanja.lujanen@hyvaote.fi 2 Liikahdus Elämäntapa Matalankynnyksen projekti 2013-2015 liikuntatottumusten
Kemialliset tekijät työpaikoilla
Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen
Olkapään sairauksien kuntoutus
Hyvinvointia työstä Olkapään sairauksien kuntoutus Esa-Pekka Takala Dos., ylilääkäri 16.2.2016 Työterveyslaitos E-P Takala:Olkapään sairauksien kuntous www.ttl.fi 2 Esa-Pekka Takala Sidonnaisuudet LKT,
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä
Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne
Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia
VARAVOIMAA FARMARILLE
VARAVOIMAA FARMARILLE Tavoitteina on ensiapu talousasioihin, jaksamiseen, työhyvinvointiin ym. liittyvissä vaikeuksissa keskusteluavun antaminen ohjata tarvittaessa eteenpäin eri asiantuntijoille avun
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018
Hoitotyön ergonomia, lainsäädännöllinen tausta
Hoitotyön ergonomia, lainsäädännöllinen tausta Tuula Putus Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori Turun yliopisto Luennon runko Lait ja asetukset Soveltamisohjeet Käytännön toimintamalleja Työterveyshuollon
Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään
Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva
Hyvinvointia sisäympäristöstä
Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa
Suositukset työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla
Suositukset työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla Kuvailulehti Tekijät Mikko Härmä, Tarja Hakola, Annina Ropponen ja Sampsa Puttonen Versio 3.0 Päivämäärä 27.5.2015 Sisällys Julkaisija Työaikojen
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen
Elämänlaatu ja sen mittaaminen
04.02.2013 Elämänlaatu ja sen mittaaminen Luoma Minna-Liisa, Korpilahti Ulla, Saarni Samuli, Aalto Anna-Mari, Malmivaara Antti, Koskinen Seppo, Sukula Seija, Valkeinen Heli, Sainio Päivi 04.02.2013 elämä
Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti
et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys
TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA
TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Vuosille 2012-2015 2 1. TYÖNANTAJAN TIEDOT Posion kunta Kirkkotie 1 97900 Posio Tilikausi: 1.1 31.12.2012, toimintasuunnitelma päivitetään vuosittain. Toimiala- ja
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Pienten yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon kattavuuden parantaminen Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2013 Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos
Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos
Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis
Mielenterveyskuntoutujien asuminen ja hyvinvointi. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Mielenterveyskuntoutujien asuminen ja hyvinvointi Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 28.5.2013 1 Hyvän asumisen kautta toteutuu yksi ihmisen perusoikeuksista ja perustarpeista
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen
YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla
Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue
Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Info YLIOPISTON OPISKELIJOILLE 12.4.2016 ympäristöterveystarkastaja Seija Pulkkinen 6.4.2016 Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset ennaltaehkäisevä
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä
Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos
Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta 1.12.2016 Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Mikä on Kykyviisari? 1. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä - kyselylomake,
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työterveysyhteistyö ja teknologia Harri Lindholm Työterveyslaitos Ehkäisevä terveydenhoito Terveystarkastukset Määräaikaistarkastukset Sairaanhoito Työpaikkaselvitys Riskiarviointi
Defusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015 Jyväskylässä Suomen Suomen Yhteisöakatemia Oy Oy Saarijärventie Taitoniekantie 5 B 14 8 D 35 40200 Jyväskylä40740 Jyväskylä www.sya.fi Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015
TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016
TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016 Työsuojelun toimintojen toimivuudesta eri kokoisissa yrityksissä Lähde: Aura Ossi, Ahonen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja
Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen
Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen 1.4.2019 Kuntatyönantajat KT Työsuojelupäälliköiden ajankohtaispäivät Anna-Maria Teperi, FT @AnnaMariaTeperi, linkedin.com/in/annamariateperi Kahden tyttären
Defusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä DEFUSING-OHJAAJAKOULUTUS 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Miksi? ammattilainen pystyy kohtaamaan
JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö
JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea
Hyvinvointia sisäympäristöstä
Hyvinvointia sisäympäristöstä Sisäympäristön terveyttä edistävät vaikutukset Jari Latvala Ylilääkäri Työterveyslaitos, Työtilat yksikkö 14.12.2016 Jari Latvala Hyvinvointia edistävän työtilan ulottuvuudet
Hyvinvointia työstä. Tervetuloa Työterveys ja maatalous Suomessa seminaariin
Hyvinvointia työstä Tervetuloa Työterveys ja maatalous Suomessa seminaariin Työterveys ja maatalous Suomessa 2014 Merja Perkiö-Mäkelä, erikoistutkija, FT, ft KoneAgria seminaari 8.10.2015 8.10.2015 Työterveyslaitos