Defusing-ohjaajakoulutus
|
|
- Tuomo Elstelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Defusing-ohjaajakoulutus Jyväskylässä Suomen Suomen Yhteisöakatemia Oy Oy Saarijärventie Taitoniekantie 5 B 14 8 D Jyväskylä40740 Jyväskylä
2 Defusing-ohjaajakoulutus Jyväskylässä Miksi? Defusing eli välitön purkaminen tarkoittaa erityisen rankan työtilanteen psyykkisen kuormituksen purkamista saman työvuoron kuluessa koulutetun ohjaajan tuella. Monen alan ammattilaiset ja monien organisaatioiden perustason työryhmät, tiimit ja työparit joutuvat työnsä vuoksi toistuvasti inhimillisen elämän rankkoihin ääritilanteisiin. Ne voivat liittyä vakaviin onnettomuuksiin, loukkaantumisiin, väkivaltaan, vakaviin sairastumisiin tai perheen kriiseihin jne. Uhreina ovat useimmiten tavalliset kansalaiset: miehet, naiset, aikuiset, lapset. Joskus uhka, vaara tai vahinko koskee itse työntekijää tai hänen kollegaansa. ammattilainen pystyy kohtaamaan rankkoja työtilanteita ja työskentelemään niissä ammatillisesti ja tehokkaasti. Työkokemus lisää ammattilaisen selviytymismahdollisuuksia pahoissa paikoissa. Sotiemme jälkeen vallitseva selviytymisstrategia oli unohtamisen strategia: Unohdetaan menneet ja katsotaan eteenpäin. Ei ajatella sitä. Tämän hetken traumatutkimus ja -teo- Traumaperäinen stressihäiriö on psyykkinen häiriö, joka voi kehittyä traumaattisten kokemusten seurauksena. Tutkimukset osoittavat, etteivät edellä mainitut ammattilaisetkaan ole immuuneja psyykkiselle kuormitukselle. Esimerkiksi kansainvälisten tutkimuksien mukaan palo- ja pelastustoimen ammattilaisista 7-37% kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, kun vastaava luku tavallisten kansalaisten keskuudessa on 2-4%. Osa ammatillista koulutusta tähtää siihen, että
3 ria eivät tue unohtamisstrategiaa. Rankoista kokemuksista selviytymiseen liitetään nykyään häiritsevän tapahtuman ja siihen liittyvien ajatus-ten ja tunteiden neutraloiminen kohtaamalla ja läpikäymällä koettu tapaus turvallisissa olosuhteissa samassa tapahtumassa mukana olleiden kollegoiden kanssa. Miten? Defusing on menettelytapa, jolla ammattilaiset tuoreeltaan käyvät läpi poikkeuksellisen rankan työkokemuksen, jotta kokemus ei jäisi yhtenä psyykkisenä kuormana altistamaan traumaperäiselle stressihäiriölle. Vahingollinen vaikutus ei välttämättä tule ammattilaisille yhdestä rankasta kokemuksesta, vaan työuran varrella toistuvista kasaantuvista vaikutuksista. Tässä mielessä on kyse työkyvyn ylläpidosta. Kenelle? Ammattialoja, joiden piirissä tällainen altistuminen on tavallista, ovat paloja pelastustoimi, poliisi ja vartiointityö sekä akuutti sosiaali- ja terveysalan työ. Oma erityisalansa on työterveyshuolto, jonka edustajat voivat auttaa asiakasorganisaatioidensa jäseniä rankkojen työtilanteiden jälkeen. Defusing-koulutus valmistaa ohjaajia, jotka toimivat defusing-istuntojen ohjaajina sekä arvioivat mahdollisen jatkoavun tarpeen. Ajatuksena on, että defusing-ohjaajat tulevat oman organisaation sisältä, jolloin ohjaajat tuntevat maailmaa, jossa rankat tilanteet tapahtuvat. Koulutuspaikka: Koulutuspaikkana toimii ihanteellisessa järvimaisemassa sijaitseva Koivuniemen kurssikeskus (13 km Jyväskylästä Kuopioon päin). Kurssikeskuksessa on mahdollisuus majoitukseen ja ruokailuun. Täysihoitopaketti koulutuksen ajalta maksaa n. 140,-.
4 Koulutuksen kustannukset: 350,- + alv, sisältäen opetuksen ja opetusmateriaalin. Mikäli samasta työyksiköstä osallistuu koulutukseen useampi koulutettava, maksaa ensimmäinen täyden hinnan ja seuraavat saavat 15 % alennuksen. Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen mennessä. Ilmoittaudu tästä Kouluttaja: Kouluttajana toimii: psykologi, trauma-psykoterapeutti (vet) Jukka Jylhä Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Suomen Yhteisöakatemia Oy puh tai akatemia@sya.fi Ohjelma seuraavalla sivulla
5 Defusing -ohjaajakoulutuksen ohjelma Maanantai Tulokahvi, järjestäytyminen, kurssin tavoitteet ja työskentelymenetelmät. Työelämän traumaattiset tapahtumat ja henkinen kuormitus sekä näiden vaikutukset työkykyyn ja jaksamiseen Lounas Edellinen aihe jatkuu Kahvi Defusing psykologisena ensiapuna psyykkisesti kuormittavan työtapahtuman jälkeen. Päivän arviointi Päivällinen, Sauna Tiistai Aamiainen Oma persoona työvälineenä defusing-istunnossa (pienryhmissä) Ensimmäisen harjoitusistunnon valmistelu Ensimmäinen harjoitusistunto palautekeskusteluineen Lounas Toisen harjoitusistunnon valmistelu Toinen harjoitusistunto palaute- keskusteluineen Kahvi Mitä meillä tarvitaan, jotta defusing- menettely voisi juurtua toimivana elementtinä oman työpaikan kulttuuriin. Päivän arviointi Päivällinen, Sauna Keskiviikko Aamiainen Kolmannen harjoitusistunnon valmistelu Kolmas harjoitusistunto palautekeskusteluineen Lounas Käytännön kehittämistarpeet omassa organisaatiossa defusing-menettelyn käyttöönottamista ajatellen (pienryhmä). Yhteinen keskustelu: kokemukset istunnoissa ja menettelyn soveltaminen omaan organisaatioon Päivien arviointi ja päätöskahvi Kaikki koulutuksemme ovat tilattavissa myös räätälöityinä tilauskoulutuksina. Ne suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä tilaajan kanssa, jotta ne vastaisivat ja tukisivat mahdollisimman tarkoin työyhteisönne kehittämistarpeita. Koko työyhteisöä, sen johtoa tai tiettyä henkilöstöryhmää varten suunniteltu koulutus on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi kehittää työyhteisöä. Kun suunnittelet koulutusta, ota yhteyttä Yhteisöakatemiaan Kalevi Tikkaan puh
Defusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä DEFUSING-OHJAAJAKOULUTUS 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Miksi? ammattilainen pystyy kohtaamaan
Defusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus (2+1 pv) 27.-28.10.2015 ja 1.12.2015 Tampereella Suomen Yhteisöakatemia OyOy Suomen Yhteisöakatemia Saarijärventie 5 B 14 Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä
Vaikeat tilanteet esimiestyössä
Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi
INTEGRATIIVISEN TYÖNOHJAUKSEN KOULUTUS
INTEGRATIIVISEN TYÖNOHJAUKSEN KOULUTUS 2019-2021 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä www.sya.fi INTEGRATIIVISEN TYÖNOHJAUKSEN KOULUTUS 2019-2021 Mitä on integratiivinen työnohjaus?
Avaimet yhteisölliseen johtamiseen
Avaimet yhteisölliseen johtamiseen 2018 (5 x 2 pv) Aloitusjakso 8. 9.3.2018 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä www.sya.fi AVAIMET YHTEISÖLLISEEN JOHTAMISEEN (10 koulutuspäivä/
Defusing Näin IUPL:lla
Defusing 16.11.2012 Näin IUPL:lla MIKSI Debriefing-prosessi on erityisesti kehitetty estämään tai lieventämään rankoissa olosuhteissa työskentelevien ihmisten riskiä saada traumaperäinen stressihäiriö
Työsuojelun peruskurssi , Oulu
Tuotannon palvelut Koulutusta 35 vuotta. Työsuojelun peruskurssi 15. 19.3.2010, Oulu www.pohto.fi Työsuojelun peruskurssi 15.- 19.3.2010, Oulu Koulutuksen tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016
Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016 Uudenlaisen kriisityön alkuvaihe Ajoittuu 1980-luvun lopulle ja 1990-luvun alkupuolelle
Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä
Varhainen tuki, VaTu - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Esityksen materiaali kerätty ja muokattu TyKen aineistosta: ver JPL 12.3.2013 Työturvallisuuslaki Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja
Työsuojelun peruskurssi
Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.
Työsuojelun peruskurssi
Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.
Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)
Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012
Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Heli Hannonen työterveyspsykologi 2 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 1 : Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Yhteisöhoidon kaksivuotinen koulutus Yhteisöhoidon ohjaajakoulutus (22pv)
Yhteisöhoidon kaksivuotinen koulutus Yhteisöhoidon ohjaajakoulutus 2018-2020 (22pv) Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä www.sya.fi YHTEISÖHOIDON KAKSIVUOTINEN KOULUTUS 2018-2020
Yhteisöhoidon kaksivuotinen koulutus Yhteisöhoidon ohjaajakoulutus (22pv)
Yhteisöhoidon kaksivuotinen koulutus Yhteisöhoidon ohjaajakoulutus 2019-2021 (22pv) Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä www.sya.fi YHTEISÖHOIDON KAKSIVUOTINEN KOULUTUS 2019-2021
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...
Social media manager koulutus
Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media
Defusing-osaamisesta on hyötyä
Defusing-osaamisesta on hyötyä Inka Poikela 21.10.2017 Psykososiaalisen tuen tarve näkyväksi Erilaiset kriisitilanteet Suomessa ja ulkomailla Sodat Suuronnettomuudet ja muut kriisitilanteet Suomessa 1990-luvun
Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo
Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä
Keskijohdon koulutusohjelma 2008
Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 2008 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 07. 09.04.2008 2. jakso: Talous 19. 22.05.2008 3. jakso: Organisointi ja johtaminen 06. 08.10.2008
Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!
Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa
Laboratorioalan teemapäivät
Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, jossa kuullaan,
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis
Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki
Keskiviikko 17.11.2010 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.30 Avaus, koulutusohjelman esittely Koulutuspäällikkö, DI Pertti Huhtanen Kiinteistöalan Koulutuskeskus 09.30-10.00 FISE-pätevyysjärjestelmä
Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset
Tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijoita koskeviin suuronnettomuus- ja poikkeustilanteisiin varautuminen 18.11.2011 Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset Riikka Vikström, Helsingin sosiaali-ja
KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI
KUTSU PU 2318B Etelä-Suomi 22.11.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Emerco Oy MAASTOAJO RASKAALLA AJONEUVOLLA TARJOUS ON VOIMASSA 1.6 12.9.2014 VÄLISEN AJAN
Emerco Oy MAASTOAJO RASKAALLA TARJOUS ON VOIMASSA 1.6 12.9.2014 VÄLISEN AJAN TARJOUS MAASTOAJO RASKAALLA Tarjoamme raskaan liikenteen maastoajokoulutusta 15 % tarjoushinnalla. Yhden maastoajo raskaalla
MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?
Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä
Traumat ja traumatisoituminen
Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista
POLIISIN DEFUSING TOIMINTA valtakunnallinen määräys - paikallinen käytäntö
POLIISIN DEFUSING TOIMINTA valtakunnallinen määräys - paikallinen käytäntö Henkinen työsuojelu pelastuslaitoksissa -seminaari 9.4.2013 Turku Tuija Järvenpää Ylikonstaapeli Varsinais-Suomen Poliisilaitos
TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin
TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 Trapu -toimintamalli työhyvinvointisuunnittelija
Avoin innovointi liiketoiminnan tukena
Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Tunnista asiakaslähtöisen innovoinnin, avoimen datan ja joukkoistamisen tarjoamat mahdollisuudet tuote- ja palvelukehitykselle. 22.5.2012 klo 8:30-16:00 16.10.2012
Rakennusalan työsuojelun peruskurssi
Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso
SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013
SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä on käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi
Defusing toiminnan järjestäminen yhteistyössä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa
Defusing toiminnan järjestäminen yhteistyössä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa using sing on menetelmä, jolla pyritään auttamaan auttajaa ytymään paremmin traumaattisesta
Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä
Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä Mikkeli Kuopio Joensuu Kohderyhmä Tavoite 5.3., 26.3. ja 23.5.2012, Mikkelin kesäyliopisto, Lönnrotinkatu 5, Mikkeli 6.3., 27.3. ja
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00 Tekninen jälkipuinti Ei saa sekoittaa keskenään henkisen jälkipuinnin kanssa Tekninen jälkipuinti jo rutiinia lähes jokaisen tehtävän jälkeen
RYHMÄMUOTOISET HOIDOT
Syömishäiriöiden hoito tänään RYHMÄMUOTOISET HOIDOT 15.4.2019 Minna Anttonen Sairaanhoitaja AMK SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ Poliklinikka Ahdistuksen teematunnit, bulimia ryhmä, syömisenhallinta ryhmä, fysioterapia
Taajuusmuuttajat Vacon 100
Taajuusmuuttajat Vacon 100 17.-18.10.2017, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.
Työsuojelun peruskurssi
Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.
8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko
Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv
Taajuusmuuttajat Vacon 100
Taajuusmuuttajat Vacon 100 13. - 14.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.
ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1
ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 Hinnat sisältävät alv:n Pienlaskutuslisä 3,00 kun laskuja on enemmän kuin 1 kpl. M = majoitusalv 10% R = ruokapalvelualv 14% T = tila/kokous/palvelualv 24% Täyshoitohinta
HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018
HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching
KUTSU: DRPRESSIOKOULUN OHJAAJAKOULUTUKSEEN ja ALOITUSSEMINAARIIN
KUTSU: DRPRESSIOKOULUN OHJAAJAKOULUTUKSEEN ja ALOITUSSEMINAARIIN Aika : Avoin aloitusseminaari 1.8.2007 (ks. ohjelmaliite 1) Depressiokoulun ohjaajakoulutus, erillinen ohjelma (ks. liite 2) Paikka : Kohderyhmä
ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011
KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.
OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.
7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen
Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009
Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 19. 20.02.2009 2. jakso: Taloustietoa keskijohdolle 05. 06.05.2009 3. jakso: Organisaation toiminnan
Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat
Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta
TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut
TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa
CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN
CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN
Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja
Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee
KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI
KUTSU ESAVI/3008/2014 Etelä-Suomi 19.3.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään
Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä stressinhallintaa oppimalla
THL Opiskelijoiden terveys ja hyvinvointi: Mitä voimme tehdä yhdessä 5.6.2013 Riitta Pelkonen, osastonhoitaja HYKS nuorisopsykiatrian avohoidon klinikka 11.6.2013 1 Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä
Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi
Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,
KRIISISTÄ SELVIYTYMINEN Maanpuolustuksen 16.täydennyskurssi Riikka Vikström Johtava kriisityöntekijä Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys
KRIISISTÄ SELVIYTYMINEN 11.1.2017 Maanpuolustuksen 16.täydennyskurssi Riikka Vikström Johtava kriisityöntekijä Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys SISÄLTÖ PSYKOSOSIAALINEN TUKI TRAUMAATTINEN KRIISI TRAUMAATTISEN
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen
Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta
Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Teijo Laine Psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapian kouluttajan erityispätevyys (SLL) Suomen Psykiatriyhdistys Psykiatripäivät 11.3.-13.3.2009 Ahdistus
TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin
TYÖPAIKAT Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin VAHVEMPAA AMMATTITAITOA TYÖSTÄ Ota haltuun tulevaisuuden ammattiosaaminen! Aidoissa työympäristöissä ja -tilanteissa hankit
Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019
Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden
Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op
Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen
ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)
ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen
OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015
OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.
UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?
KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105
Työsuojelun peruskurssi , Oulu
20.04.2015-24.04.2015, Oulu Tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on antaa tyã suojelun perustiedot tyã suojelutoimikuntien jã senille, tyã njohdolle ja muulle esimieskunnalle. Sisà ltã Tyà n vaarojen
Työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologikoulutus
Työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologikoulutus Risto Puutio (lehtori/jy) Anna-Liisa Elo (professori/uta) Erikoispsykologi on oman sovellusalansa käytäntöjen kehittäjä, joka hyödyntää alansa tieteellistä
Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?
Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää
Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen
Ryhmänohjaakurssi Peurunka Laukaa 11.-13.4.2014 www.seurakuntaopisto.fi Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Peurungan kylpylään Laukaaseen 11.-13.4.2014 Sielunhoidon kouluttaja Saara
Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia
Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla
Väkivalta / uhkatilanne
Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien
Kokemusasiantuntijuuden ABC
Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Pilates Mestarien käsissä
CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?
KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden
Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20
Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Työterveysyhteistyöllä eteenpäin - juhlaseminaari Eteran Auditorio 9.6.2015 Kaj Husman, professori emeritus Työterveyskäsite, ILO/WHO 1950: "kaikkien
Kriisin psykososiaaliset
Kriisin psykososiaaliset vaikutukset Tove Sundman johtaja Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys Psykososiaalinen tuki Psykososiaalinen tuki ja palvelut on kattotermi koko sille toiminnalle, jota järjestetään
Therapeia-säätiön työnohjaajakoulutus psykoterapeuteille ja psykoanalyytikoille, 2,5 vuotta (60 op)
Therapeia-säätiön työnohjaajakoulutus psykoterapeuteille ja psykoanalyytikoille, 2,5 vuotta (60 op) Työnohjaajakoulutuksen tavoitteet: Opiskelija saa tiedolliset, taidolliset ja asenteelliset jatkuvan
Työsuojelun peruskurssi , Oulu
24.03.2014-28.03.2014, Oulu Tavoite ja osallistujat: Kurssin tavoitteena on antaa tyã suojelun perustiedot tyã suojelutoimikuntien jã senille, tyã njohdolle ja muulle esimieskunnalle. Kurssin lopussa on
AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT
KUTSU ESAVI/911/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 26.1.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 2. 3.3.2017
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI
KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen
Muistattehan, että jokainen Sinettiseura saa lähettää yhden henkilön maksutta Juniorivalmentajakoulutukseen.
KOULUTUSTIEDOTE Elokuu 2013 Tässä tiedotteessa on kerätty syksyn koulutustarjonta aikajärjestyksessä. Koulutusta on tarjolla monipuolisesti. Koulutuksista saa lisää ideoita ja innostusta valmentamiseen
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden
Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen
Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen
Sosiaalinen media yrityskäytössä
Sosiaalinen media yrityskäytössä Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. kevät ti 9.4.2013 kevät ke 8.5.2013 syksy ti 17.9.2013 Sosiaalinen media yrityskäytössä Täsmäkoulutus
Avoimien yliopistoopintojen
www.helsinki.fi/avoin Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen
AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012
AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet
Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry. Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5)
Asemakatu 2 (2.krs) 40100 Jyväskylä Käynti sisäpihan puolelta. Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5) Mobilen palvelukunnat: Hankasalmi,
HISTORIAN- JA ÄIDINKIELENOPETTAJIEN STEINERPEDAGOGINEN SYVENTYMISVIIKKO
HISTORIAN- JA ÄIDINKIELENOPETTAJIEN STEINERPEDAGOGINEN SYVENTYMISVIIKKO 3.- 7.11.2014 Helsingin Rudolf Steiner -koulu, Lehtikuusentie 6, Helsinki Koulutusviikko on tarkoitettu erityisesti steinerkouluissa
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...
Turvattomuus työelämässä, väkivalta
Turvattomuus työelämässä, väkivalta 2.9.2019 2. 9. 2 0 1 9 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa Kyselyyn vastasi yhteensä
Kohti ammatillista huippuosaamista
Kohti ammatillista huippuosaamista HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu KOULUTUSPALVELUT YRITYKSILLE JA ORGANISAATIOILLE 2 hamk.fi Palvelumme yrityksille ja organisaatioille HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm
ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM
ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa