HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI
|
|
- Erkki Juusonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI
2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI häirintää ei hyväksytä häirintään puututaan häirinnällä tarkoitetaan häirintää ei ole 4 4.HÄIRINNÄSTÄ JA EPÄASIALLISESTA KOHTELUSTA ILMOITTAMINEN 4 5.HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN SELVITTÄMINEN 4 6.TODETUN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN AIHEUTTAMAT TOIMENPITEET 5 7.HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISY 5 8.LIITTEET 6
3 3 1. JOHDANTO Työyhteisön tulee tunnistaa häiritsevä ja epäasiallinen käyttäytyminen sekä kyetä ottamaan asia puheeksi ja puuttumaan siihen ajoissa. Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun kohteeksi voi joutua niin työntekijä, esimies kuin joukko työyhteisön jäseniä. Sillä voi olla vakavia seuraamuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin sekä koko työyhteisön toimivuuteen. Kaikki työpaikalla ilmenevät ristiriidat eivät kuitenkaan ole häirintää tai epäasiallista kohtelua. Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta edellyttää, että asia tuodaan tai tulee jollakin tavalla esimiehen tietoon. Lisäksi esimiehellä on oltava valmiudet, valtuudet ja tuki tilanteen selvittelyyn ja ratkaisemiseen. Tarkoituksena on, että työpaikat käsittelevät ja hoitavat syntyneen häirintätilanteen itse ja kääntyvät työsuojeluviranomaisen puoleen vasta sitten, jos omat keinot eivät riitä ongelmatilanteen ratkaisemisen. Asiaan puuttuminen varhaisessa vaiheessa on eduksi niin asianosaisille kuin työnantajalle. 2. LAINSÄÄDÄNTÖ Työturvallisuuslain 8 :n mukaan työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantaja on työturvallisuuslain 10 :n mukaan työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät. Työturvallisuuslain 14 :n mukaan työnantajan on annettava työntekijöille riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä ja niiden välttämisestä. Jos työpaikalla esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa ja vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, on työnantajan työturvallisuuslain 28 :n mukaan asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi. Työturvallisuuslain 18 3 momentin mukaan työntekijöiden on työpaikalla vältettävä muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, joka aiheuttaa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen haittaa tai vaaraa. 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN TOIMINTAMALLI: Sauvon kunnan työpisteissä häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan seuraavalla tavalla: 3.1 HÄIRINTÄÄ EI HYVÄKSYTÄ Työpaikalla ja siellä tehtävässä työssä ei hyväksytä häirintää tai epäasiallista kohtelua. Työpaikan jokaisen työntekijän on vältettävä sellaista muihin työntekijöihin kohdistuvaa käyttäytymistä, joka aiheuttaa haittaa tai vaaraa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen. 3.2 HÄIRINTÄÄN PUUTUTAAN Työnantaja huolehtii käytettävissään olevin keinoin, että terveydelle vaaraa aiheuttavaa häirintää tai epäasiallista käyttäytymistä ei esiinny työpaikalla. Vastuu tästä on työnantajalla ja esimiehillä. Myös työtovereiden odotetaan ottavan häirinnän ja epäasiallisen kohtelun puheeksi sen havaitessaan.
4 4 3.3 HÄIRINNÄLLÄ TARKOITETAAN Häirintänä ja epäasiallisena kohteluna pidetään vakavanlaatuista kielteistä käyttäytymistä, joka on pitkään jatkuvaa ja toistuvaa. Joskus kertaluontoinen tilanne voi olla niin vakava, että myös se edellyttää puuttumista asiaan. Häirintäkokemus syntyy silloin, kun kielteiseen käyttäytymisen kohteeksi joutunut kokee olevansa puolustuskyvytön tai ei itse voi hallita tilannetta. Häirintä ja epäasiallisen kohtelu voi ilmetä esimerkiksi: - sanattomia viestejä: kielteiset eleet, ilmeet, äänensävyt, katseet, olankohautukset - yhteisöstä eristämisenä: ei puhuta, ei kuunnella, kohdellaan kuin ilmaa, kielletään muita puhumasta, keskeytetään toisen puhe jatkuvasti - työnteon jatkuvana perusteettomana arvosteluna ja vaikeuttamisena: jätetään tiedonvälityksen ulkopuolelle, annetaan tarkoituksettomia tehtäviä, annetaan vain vähän tai ei lainkaan työtehtäviä - maineen tai aseman kyseenalaistamisena: levitetään vääriä tietoja, puhutaan pahaa selän takana, tehdään naurunalaiseksi, mustamaalataan, nöyryytetään, pilkataan, kritisoidaan, haukutaan - henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisena: huutaminen, uhkaukset, käsiksi käyminen, suora väkivalta, sukupuolinen häirintä tai ahdistelu - yksityiselämän, perhesuhteiden, yhteiskunnallisen tai muun yksityisyyteen kuuluvan toiminnan toistuvana arvosteluna ja takana päin puhumisena - toisen työn mitätöintinä - toisen persoonan, ominaisuuksien, luonteenpiirteiden, sairauden tai ulkomuodon arvosteluna - sosiaalisena eristämisenä, jolloin ei puhuta, vastata tai tervehditä - nöyryyttävinä tai epäasiallisina käskyinä - yrityksenä käyttää työyhteisössä toisiin henkilöihin sellaista käskyvaltaa, mihin ei ole valtuuksia. 3.4 HÄIRINTÄÄ EI OLE Häirintää ja epäasiallista kohtelua eivät ole työtä ja työnjakoa koskevat asialliset päätökset ja ohjeet sekä työn ja työyhteisön ongelmien yhteinen käsittely, vaikka ne herättäisivätkin epävarmuutta, ahdistusta tai muita kielteisiä tunteita. Häirinnästä ei liioin ole kyse, jos henkilölle annetaan perusteltu huomautus tai rangaistus tai hänet päätetään ohjata työkyvyn arviointiin sen jälkeen, kun hänen kanssaan on asiasta keskusteltu. 4. HÄIRINNÄSTÄ JA EPÄASIALLISESTA KOHTELUSTA ILMOITTAMINEN Häirintää tai epäasiallista kohtelua kokeneen tulisi ottaa tapahtunut puheeksi ja kertoa kokemuksestaan joko välittömästi tai mahdollisimman pian henkilölle, joka hänen kokemanaan käyttäytyi epäasiallisesti. Parhaimmillaan tilanne voisi selvitä jo heidän kesken. Työnantajan tilanteeseen puuttuminen edellyttää, että häirinnän kohteeksi joutunut ilmoittaa asiasta esimiehelle joko itse, työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiehen tai työterveyshuollon välityksellä. Jos häiritsevästi käyttäytyvä on henkilön esimies, asiasta ilmoitetaan esimiehen esimiehelle. 5. HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN SELVITTÄMINEN Mahdollisen häirinnän selvittäminen ja arviointi tehdään kuvattujen tilanteiden ja keskusteluissa esiin tulleiden seikkojen perusteella.
5 Esimies tai tämän nimeämä henkilö selvittää mahdollisimman pian ensisijaisesti asianosaisten kanssa keskustelemalla tai muulla tavoin tapahtumien kulun. Keskustelut käydään omassa työyhteisössä luottamuksellisesti ja ilman ennakkoasenteita. Ratkaisut tehdään tosiasioiden perusteella. Häirinnän osapuolet ja esimies voivat tarvittaessa pyytää tukea luottamushenkilöiltä, työterveyshuollosta sekä työsuojelupiiristä. 6. TODETUN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN AIHEUTTAMAT TOIMENPITEET Tehdyn selvityksen perusteella työnantaja toteaa, onko häirintää tapahtunut ja arvioi sen terveydellisen merkityksen. Häirinnän tai epäasiallisen kohtelun lopettamisesta sovitaan yhdessä asianosaisten ja työnantajan kanssa. Sovituista menettelytavoista laaditaan pöytäkirja. Mikäli sopimukseen ei päästä, työnantaja päättää yksipuolisesti toimista häirinnän ja epäasiallisen kohtelun lopettamiseksi sekä myös mahdollisista kurinpitotoimista. Työnantaja tiedottaa häirinnän kohteeksi joutuneelle, että toimenpiteisiin on ryhdytty. Päätöksiä tehtäessä otetaan huomioon yhteistoimintasäännökset. Mikäli häirintä tai epäasiallinen käyttäytyminen jatkuu sovituista tai annetuista ohjeista huolimatta, esimies voi ryhtyä häiritsijään kohdistuviin kurinpitotoimiin esim. suullinen tai kirjallinen huomautus, kirjallinen varoitus tai työsuhteen päättäminen. Muulle työyhteisölle kerrotaan asian ratkaisusta, jos ratkaisulla on merkitystä työyhteisön toimivuuteen. Tästä tiedottamisesta kerrotaan ennalta asianosaisille. Sovittujen toimenpiteiden seurantatavasta ja ajasta sovitaan asianosaisten kanssa. 7. HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISY Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnassa tärkeintä on ennaltaehkäisevä toiminta, niin ettei kukaan joutuisi sen kohteeksi. Häirintää ja epäasiallista kohtelua ei hyväksytä! Mikäli sitä esiintyy, siihen puututaan aina! Koko henkilökunnalle tiedotetaan häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan toimintamallista, sekä Sauvon kunnassa noudatettavista periaatteista. Uusi henkilökunta perehdytetään toimintamalliin ja työpaikalla noudatettaviin periaatteisiin. Esimiehet ja työsuojeluvaltuutetut perehdytetään häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilanteiden hoitamiseen. Työolojen tarkkailussa kiinnitetään huomiota tämän toimintamallin toteutumiseen. Tämän toimintamallin toimivuutta arvioidaan vuosittain yt-ryhmässä. 5 Tämä häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan toimintamalli on hyväksytty:
6 6 8. LIITTEET Puheeksiottokeskustelu ja seurantakeskustelu -pöytäkirja LIITE 1. Sauvon kunnan organisaatiokaavio esimies - alaissuhteista LIITE 2. Työsuojeluorganisaatio LIITE 3. Työterveyshuollon henkilöstö LIITE 4.
7 7 LIITE 1. PUHEEKSIOTTOKESKUSTELU / SEURANTAKESKUSTELU (Tarpeeton yliviivataan) Paikka ja aika: Läsnäolijat: Koetun häirinnän kuvaus: Mitä tapahtui? Missä? Milloin? Onko tapahtunut aiemmin, milloin? Asianosasten kuvaus tilanteesta: Esimiehen käsitys tilanteesta: Sovitut toimenpiteet:
8 8 Sovittu seuraava seurantakeskustelu Allekirjoitukset ja nimenselvennykset Jakelu: Asianosaiset Esimies Esimiehen esimies Muut läsnä olleet
9 9 LIITE 2. TYÖSUOJELUORGANISAATIO Työsuojelutoimikunta: Työsuojeluvaltuutetut ja työsuojelupäällikkö ovat jäseninä yhteistoimintaryhmässä, joka toteuttaa yhteistoimintaneuvottelut myös työsuojeluasioissa. Työsuojelupäällikkö: Maria Peippo Työsuojeluvaltuutetut: Tuija Seppälä: I varavaltuutettu Jaana Laine, II varavaltuutettu Päivi Tarkiainen Eeva-Kaarina Sundberg: I varavaltuutettu Jyrki Toivanen, II varavaltuutettu Arja Mannerjärvi
10 10 LIITE 3. TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖ Työterveyslääkäri: Työterveyshoitajat: Aho Anna Peipponen Liisa Väisälä Heli Työfysioterapeutti: Jyrkkänen Sanna
Ollahanpas ihimisiksi
Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen
OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI
OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla
LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta. Iin kunnan toimintamalli. Yhteistyötoimikunta 2.9.2011 Kunnanhallitus 6.9.2011
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Iin kunnan toimintamalli Yhteistyötoimikunta 2.9.2011 Kunnanhallitus 6.9.2011 Sisältö Sisältö 2 1. Johdanto 3 2. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu 3 2.1. Määritelmät
HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU
HKJAO 27.2.2018 19 Liite 1 LAPINLAHDEN KUNTA Päivitetty 5.2.2018 TYÖSUOJELU HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU Terveydelle haitallista häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan Lapinlahden kunnan työpaikoilla
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA 1 HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU...3 2 VAS TUUT HÄIR INNÄN JA EPÄASIALLIS EN KOHT ELUN EHK ÄISE
Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida
Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Tarkastaja Sari Roivainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Siltasaarenkatu 12 A, 00530 Helsinki Puh: 020 636 1040 (keskus)
VARHAISEN TUEN MALLI
VARHAISEN TUEN MALLI JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖ- JA TYÖHYVINVOINTISTRATEGIAN LIITEASIAKIRJA Hyväksytty hallituksessa 15.12.2011 Päivitetty hallituksessa 25.9.2014 Kalajoki Alavieska
Miten ratkaisen ongelmia esimiehenä. Asiantuntijan ja esimiehen työelämätaidot, 1.6.2016
Miten ratkaisen ongelmia esimiehenä Asiantuntijan ja esimiehen työelämätaidot, 1.6.2016 Työsuojelu Kaikkien vaarojen ja haittojen torjuminen, jotka työsuhteessa uhkaavat työntekijän henkeä, terveyttä ja
Ammattiliitto Nousu ry
Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen
Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto
1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän
VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi
VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on
Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla
Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla Mitä ovat työn psykososiaaliset? Haitallista psykososiaalista kuormitusta voi ilmetä missä tahansa työpaikassa. Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Hyväksytty kaupunginhallituksessa 11.12.2012 238 2 Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin Työ hallitsee
Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto
Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Jäävuoriteoria Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Henkinen väkivalta on pitkään
Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi
Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa
TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla
TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla Kunnanhallitus 8.8.2011, 84 SISÄLLYSLUETTELO 2 HENKISEN VÄKIVALLAN, TYÖSSÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN
- työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely
HYVÄN TYÖKÄYTTÄYTYMISEN EDISTÄMINEN SEKÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMINEN LIEK- SAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA. TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimivassa työyhteisössä sen jokaisella jäsenellä on selkeä käsitys organisaation
TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS
TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2010 TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTA- EHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus 26.9.2017 218 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto... 3 2. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu... 3 2.1. Määritelmät ja ilmenemismuodot...
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
Ratkaisuja työyhteisön ristiriitoihin. Työterveyspsykologi, Certified Business Coach Sanna Aulankoski
Ratkaisuja työyhteisön ristiriitoihin Työterveyspsykologi, Certified Business Coach Sanna Aulankoski 1. Mitä ajatella ristiriidoista? 2. Mihin pyrkiä niiden suhteen organisaatioissa? 3. Miten päästä tavoitteeseen?
OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN. Nordea Unioni Suomi ry
OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN KIUSAAMINEN / EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 NORDEASSA TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA EI HYVÄKSYTÄ - perustuu
Moision koulu Ylöjärven kaupunki
Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot. Vanhempi konsultti Maija Vattulainen
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista a sta kohtelua Vanhempi konsultti Maija Vattulainen Työpaikkakiusaamisen määritelmä Kiusaaminen
Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VARHAISEN TUEN MALLI. Hyväksytty kaupunginhallituksessa 28.2.2012 38
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VARHAISEN TUEN MALLI Hyväksytty kaupunginhallituksessa 28.2.2012 38 TAUSTAA Sairausvakuutuslaki on muuttunut (muutos 1056/2010) työterveyshuollon korvaamista koskevien korvaamisperusteiden
Aikuisten valmentajien ja nuorten urheilijoiden välisistä seurustelusuhteista
Aikuisten valmentajien ja nuorten urheilijoiden välisistä seurustelusuhteista Liite oppaaseen Lupa välittää lupa puuttua www.slu.fi 1 2 Tunnusversiot Ohessa on esitetty SLU-tunnuksen eri versiot. SLU-symboli
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,
OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Mari Broberg
OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos Mari Broberg OpintoVartu opettajankoulutuslaitoksella yhteisesti sovittu tapa toimia, kun opiskelijan (perustutkinto-
Ristiriidoista ratkaisuihin
Ristiriidoista ratkaisuihin Tarja Räty Asiantuntija (työelämän kehittäminen, työhyvinvointi) Työturvallisuuskeskus TTK 19.3.2015 Erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja Ristiriitoihin ihmisten välillä vaikuttavat
17.3.2011 Heli Hannonen. Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua
Hyvinvointia työstä Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Hyvä käytös sallittu! Rovaniemi 17.3.2011 Heli Hannonen, psykologi
PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE
2013 PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE 25.9.2013 Versio 1.0 Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus 1 (8) Sisällysluettelo 1 ALKOHOLIN JA MUIDEN PÄIHTEIDEN
TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus
TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2018 Sisällys 1. TYÖN ILO KUULUU KAIKILLE...3 2. TYÖTURVALLISUUSLAIN
Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen
Pvm 18.4.2011 Muodollinen tarkistus Pvm 18.4.2011 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 18.4.2011 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnassa Pvm 18.4.2011 Laatija Hillevi Kivelä Hillevi Kivelä Kehittämispäällikkö
Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari
Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa
SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI
SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI 4.12.2013 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Lainsäädäntö... 1 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8.8.1986/609 sekä voimaan
KERIMÄKI. Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI. Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96
Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96 KERIMÄKI Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI Työsuojelutoimikunta 12.12.2011 17 Kunnanhallitus 14.02.2012 51 SISÄLLYSLUETTELO
Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija
Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla,
Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)
Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan
TORNION KAUPUNKI. Hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 9.6.2003 351
TORNION KAUPUNKI Hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 9.6.2003 351 SISÄLLYSLUETTELO HENKISEN VÄKIVALLAN, TYÖSSÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMINEN TORNION KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA Johdanto. 1 Henkisen
Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251
Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen
SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA
Hyvä käytös SALLITTU - häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA FLIRTTI SAATTAA PIRISTÄÄ työyhteisön arkea. Sukupuolinen häirintä ei kuitenkaan ole koskaan
1. Päihdeohjelman tavoitteet ja tarkoitus
1. Päihdeohjelman tavoitteet ja tarkoitus Rovaniemen kaupungin päihdeohjelman tavoitteena on taata työntekijöille päihteetön ja turvallinen työympäristö. Tämä päihdeohjelma on tehty mukaillen Lapin sairaanhoitopiirin
1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset
1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi
Toimiva työilmapiiri. Anestesiakurssi 2007, 8.-9.3.2007, Naantali. Marjut Joki
Toimiva työilmapiiri Anestesiakurssi 2007, 8.-9.3.2007, Naantali Marjut Joki Työyhteisö olemassa jonkin tehtävän suorittamista varten pitää sisällään erilaisia rooleja jäsenet ovat vuorovaikutuksessa keskenään
Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Heli Hannonen työterveyspsykologi 2 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 1 : Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa
Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
TERVETULOA TYÖYHTEISÖSOVITTELUUN. Ei ole olemassa ongelmaa, josta puhumatta jättäminen auttaisi sen ratkaisemisessa. Timo Pehrman
TERVETULOA TYÖYHTEISÖSOVITTELUUN Ei ole olemassa ongelmaa, josta puhumatta jättäminen auttaisi sen ratkaisemisessa. Timo Pehrman Konflikti työyhteisössä kuuluu työelämään kertoo, mistä kaikesta meidän
Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016
1 (4) Työsuojelupäällikkö Anne Roine Helsingin Eläinsuojeluyhdistys - Helsingfors Djurskydssförening HESY Ry Yhdyskunnantie 11 00680 HELSINKI Viite Kuuleminen dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014, 4.3.2014
Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla
Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä
TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN
Sosiaalisen median pyörteissä Miten yrityksen kannattaa toimia, kun sosiaalisessa mediassa kuohuu? Viestintäpäällikkö Lotta Knuutinen MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut
PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus
PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän
Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan
Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Kunnanhallitus 13 18.01.2016 Sairauspoissaolojen
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
Hyvä kohtelu. tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä
Hyvä kohtelu tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä HYVÄ KOHTELU PPSHP:SSÄ 2009 2 (15) SISÄLLYSLUETTELO HYVÄ KOHTELU POHJOIS-POHJAANMAAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ... 3 Ohjeen käyttötarkoitus sanoista
VARHAINEN TUKI. Sari Anetjärvi
VARHAINEN TUKI Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on vaarana kasvaa suuri,
Päihteetön terveyskeskus -toimintaohjelma
Päihteetön terveyskeskus -toimintaohjelma Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Yhteistoimintaelin 3.9.2015 / 34 Yhtymähallitus 17.9.2015 / 114 Sisällys 1 Päihteet ja työ...3 2 Päihteetön terveyskeskus
Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.
# 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan
Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi. Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö
Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö Henk. Yhteensä (pl.oae) KuEL- eläkkeelle siirtyneet Kainuun maakunta ky v. 2005 2008 eläkelajeittain,
PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!
1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä.
Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan
Teksti Martti Herman Pisto Kuvat Paula Koskivirta, Martti Herman Pisto ja Eduhouse Yritysturvallisuus Häirintää, piinaamista, henkistä väkivaltaa, epäasiallista kohtelua Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan
Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista
Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista Toimintaohje työpaikkakiusaamisen estämiseksi SAK:ssa TL Me SAK:n työntekijät ja esimiehet edellytämme työpaikallamme normaalia, hyvää käytöstä emmekä
Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely
Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn
KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013
KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 Professori Jaakko Lehtosen mukaan kriisin tuntomerkit ovat seuraavat: siihen liittyy asian paisumisen uhka sen kohde
ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU
ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkuormituksesta työn iloon työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan Lue ensin tämä: Tämä materiaalipaketti on tarkoitettu työterveyshuollon ja työsuojelun käyttöön. Sitä
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä
Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut
Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä
KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA. Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen. Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri
Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri ActPRO Tomi Leskinen 15.3.2013 KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA MIKSI? Motivaatio MITÄ? Fokusointi
Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset
VES 280151 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus vuoden 2011 virasto- ja tasaarvoerän kohdentamisesta valtiovarainministeriössä ja ministeriön palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen
Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä
Päihdeohjelman lomakkeet 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741,
Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä
Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua
KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun
KEVEYTTÄ TYÖHÖN Työstressi ja kuormitus haltuun Tammikuu 2013 VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin 0295 16001 (vaihde) Internet: www.vm.fi Taitto: Pirkko Ala-Marttila/Anitta
Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1
Esimiesopas varhaiseen tukeen Elon työhyvinvointipalvelut 1 Tavoitteena tukea työssäjaksamista Tahtotila Henkilöstön työssä jaksaminen ja jatkaminen on avainasia! Luodaan meidän tapa toimia pelisäännöt
TOIMINTAOHJE. Huonon kohtelun estäminen. Työsuojelu 2015 LUONNOS
TOIMINTAOHJE Huonon kohtelun estäminen Työsuojelu 2015 LUONNOS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 2 Huonon kohtelun määritelmä... 4 3 Huonon kohtelun ilmenemismuotoja... 4 4 Mikä ei ole huonoa kohtelua...
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet
Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio
Epäasiallinen kohtelu ja häirintä
Epäasiallinen kohtelu ja häirintä Kemijärven kaupunki Tstmk 30.10.2014 Kehysryhmä 17.11.2014 Kh XX.XX.XXXX 0 Sisällysluettelo JOHDANTO... 2 Hyvä käytös...3 Epäasiallinen käytös...3 Mikä ei ole epäasiallista
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Ehkäise päihdeongelmat ajoissa
Ehkäise päihdeongelmat ajoissa Suositus päihdeongelmien ennaltaehkäisystä ja käsittelystä ja työpaikoilla Riskirajoilla? -seminaari Helsinki, 16.9.2015 Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suosituksen
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun selvittelymenettely
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun selvittelymenettely Ohje 14/2017 SISÄLTÖ Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun selvittelymenettely 2 1. Selvitettävät asiat 2 2. Työnantajan johtopäätökset (objektiivinen
- rasistinen häirintä - sukupuolinen häirintä, fyysisen koskemattomuuden. - väkivaltainen käytös - epäasialliset viestit/sähköpostit/kommentit
1 (8) TOIMINTAMALLI PUUTTUMISESTA EPÄASIALLISEEN KOHTELUUN 1. Ohjeen tarkoitus Tämä ohje antaa menettelytavat epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Epäasiallisen kohtelun yksiselitteinen
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion
IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu
IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu 19.2.2016 1 Iisalmen kaupungin tekninen keskus / tilapalvelu on asentanut tallentavan kameravalvonnan
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki
KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS
AMMATILLISUUS KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS Aikuinen aikuinen vuorovaikutus Keskustele työasioista avoimesti ja sovi yhteiset käytänteet tiimeissä Vaali vuorovaikutustaitoja kuuntele ja keskustele
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Kuinka tukea työkykyä esimiehenä? Kirsi Ahola työterveyspsykologian dosentti Miksi työkykyä kannattaa tukea? Tutkimus- ja kehittämishankkeissa on havaittu, että työkyvyttömyyseläkkeelle
26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset
Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat