Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet
|
|
- Aune Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK 1 Turvallisuusjohtamisen perusmalli EU:ssa Vaarojen ja haittojen selvittäminen (Ttl 10 ) Riskien arviointi (Ttl 10 ) Työsuojelun toimintaohjelma yhteistyössä (Ttl 9 ) Jatkuva seuranta (Ttl 8 ) Toimenpiteet (Ttl 8 ) 2 1
2 Työturvallisuus- ja työterveysriskien arviointi on systemaattista työhön, työympäristöön ja työoloihin liittyvien vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä. on työpaikan johdon vastuulla, mutta on tärkeää, että jokainen työpaikalla osallistuu oman työympäristönsä vaarojen tunnistamiseen. apuna käytetään työsuojelu- ja työterveyshenkilöstöä ja tarvittaessa muita asiantuntijoita. 3 Työympäristö ja työolosuhteet Fyysinen ja tekninen työympäristö Toiminnallinen työympäristö (työjärjestelyt ja prosessit) Psyykkinen ja sosiaalinen työympäristö 4 2
3 Käsitteet Vaara Vaaroilla tai vaaratekijöillä tarkoitetaan työssä esiintyviä tekijöitä, ominaisuuksia tai ilmiöitä, jotka voivat aiheuttaa haitallisen tapahtuman, kuten: tapaturman, onnettomuuden, ammattitaudin tai ruumiillista tai henkistä kuormittumista. Vaaratekijöitä ovat esimerkiksi melu, liukkaat lattia, jatkuva kiire tai huono työasento. 5 Vaarojen selvittäminen ja arviointi tapaturman ja muu terveyden menettämisen vaara esiintyneet tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet sekä vaaratilanteet työntekijän ikä, sukupuoli, ammattitaito ja muut hänen henkilökohtaiset edellytyksensä työn kuormitustekijät mahdollinen lisääntymisterveydelle aiheutuva vaara 6 3
4 Riskien arvioinnin vaiheet Arvioinnin suunnittelu ja tiedottaminen, koulutus Vaarojen tunnistaminen Riskin suuruuden määrittäminen Seuraukset Todennäköisyys Seuranta ja Palaute Riskin merkittävyydestä päättäminen Toimenpiteiden valinta ja toteuttaminen 7 Esimerkki Yritys RA8 Toimipiste A Toimipiste B Toimipiste C RA1 RA2 RA3 RA4 RA5 RA6 RA7 Hlö 1 Hlö 2 Hlö 4 Hlö 5 Hlö 7 Hlö 8 Hlö 11 Hlö 12 Hlö 11 Hlö 12 Hlö 14 Hlö 15 Hlö 16 Hlö 17 Hlö 3 Hlö 6 Hlö 9 Hlö 13 Hlö 18 Hlö
5 Riskien arvioinnin perusvaihtoehdot Onko jokin työ tai työolosuhde vaarallinen? EI EN TIEDÄ ON Ei toimenpiteitä Jatkoselvitykset Toimen -piteet 9 Vaarojen selvittäminen ja arviointi Jos työnantajalla ei ole toimintaan riittävää asiantuntemusta ulkopuoliset asiantuntijat Työnantajan on varmistuttava, että asiantuntijalla on riittävä pätevyys ja muut edellytykset tehtävän asianmukaiseen suorittamiseen Työterveyshuollon asiantuntijoiden ja ammattihenkilöiden käytöstä sekä työpaikkaselvityksestä säädetään työterveyshuoltolaissa (1383/2001). Työnantajalla tulee olla hallussaan selvitys ja arviointi Ajantasaisuusarkistettava olosuhteiden olennaisesti muuttuessa ja se on muutenkin pidettävä ajan tasalla 10 5
6 Todennäköisyyden tunnusmerkkejä 1. Epätodennäköinen: Tapahtuma, joka esiintyy harvoin ja epäsäännöllisesti. (Esim. kulkuteiden lattia jäätyy talvisaikaan vaarallisen liukkaaksi.) 2. Mahdollinen: Tapahtuma, joka esiintyy toistuvasti mutta ei kuitenkaan säännöllisesti. (Esim. koneen tai laitteen huoltotoimenpide, suursiivous) 3. Todennäköinen: Tapahtuma, joka esiintyy usein ja säännöllisesti. (Esim. työliikenne) 11 Seurausten vakavuuden tunnusmerkkejä 1. Vähäiset: Tapahtuma aiheuttaa ohimenevän sairauden tai haitan, joka ei edellytä ensiapuasemalla käyntiä. Aiheuttaa korkeintaan 3 päivän poissaolon. (Esim. päänsärky tai mustelma.) 2. Haitalliset: Tapahtuma aiheuttaa suurempia tai pitkäkestoisempia seurauksia tai pitkä-kestoisia vaikutukseltaan lieviä haittoja. Edellyttää käyntiä ensiapuasemalla. Aiheuttaa 3-30 päivän poissaolon. (Esim. viiltohaavat, luun murtumat) 3. Vakavat: Tapahtuma aiheuttaa pysyviä ja palautumattomia vahinkoja. Edellyttää sairaalahoitoa ja aiheuttaa yli 30 päivän poissaolon. (Esim. vakavat työperäiset sairaudet, pysyvä työkyvyttömyys tai kuolema.) 12 6
7 Riskin suuruus perustuu vahingon seurauksiin ja tapahtuman todennäköisyyteen. 13 Hyvä riskien arviointi on työnantajan organisoima totuudenmukainen järjestelmällinen erotteleva käytännönläheinen dokumentoitu kehittyvä 14 7
8 Työolosuhteiden kehittämisperiaatteita vaara- ja haittatekijöiden syntyminen estetään vaara- ja haittatekijät poistetaan tai jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen kehittyminen otetaan huomioon 15 Seuranta Toimenpiteiden edistymistä seurataan ja varmistetaan, että haluttuja vaikutuksia syntyy. Vuosittain tehdään pika-arvio siitä, ovatko tulokset edelleen voimassa ja vaatiiko jokin uusi asia erillistä selvittämistä. Riskien arviointi on jatkuvaa toimintaa. Työt ja työpaikat muuttuvat, joten arvioinnissa kerätyt tiedot vanhenevat helposti. Säännöllisesti toistuvien riskien arviointien avulla voidaan havaita riskitason muuttuminen, uusien riskien syntyminen ja toteutettujen turvallisuustoimenpiteiden tehokkuus. 16 8
9 Tulosten hyödyntäminen Työ- tai käyttöohjeet Työnopastus ja perehdyttäminen Työsuojelun toimintaohjelman ja toimintasuunnitelmien laatiminen Työterveyshuollon toiminnan suunnittelu Yksityiskohtaisten selvitysten tai mittausten suunnittelu Työpisteiden suunnittelu tai muuttaminen Riskien arvioinnin tuloksista annetaan palautetta arviointiin osallistuneille henkilöille ja koko henkilöstölle. 17 Millaisia onnettomuuksia, haitallisia tapahtumia tai tapaturmia työpaikallasi on ollut? Millaisia syitä, taustatekijöitä osaat nimetä? 18 9
10 Mikä on sinun työhösi liittyvä merkittävin turvallisuus- / terveysriski? 19 10
Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet
Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5)
1 VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpaikka: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) Melu Jatkuva melu Iskumelu Häiritsevä ääniympäristö Lämpötila ja ilmanvaihto Työpaikan lämpötila Yleisilmanvaihto
Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä
BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013
Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Heli Hannonen työterveyspsykologi 2 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 1 : Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi
Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi Työsuojeluiltapäivä Pori, 14.3.2013 Jan Schugk Ylilääkäri Elinkeinoelämän keskusliitto EK Työtapaturmien lukumäärä taas kasvussa Vaaran ja riskin käsitteet
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE 1/7 LIIKENNELIIKELAITOS Yhteiset Palvelut / Turvallisuuspalvelut K. Kalmari / Y. Judström 18.9.
1/7 Avainsanat: riskienhallinta, vaarojen tunnistaminen, riskien estimointi, vaararekisteri HKL:n metro ja raitiotieliikenteen riskienhallinnan toimintaohje 1 Riskienhallinta Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksessa.
Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla
Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla Mitä ovat työn psykososiaaliset? Haitallista psykososiaalista kuormitusta voi ilmetä missä tahansa työpaikassa. Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan
PÄIJÄT-HÄMEEN PELASTUSLAITOS AHe
PÄIJÄT-HÄMEEN PELASTUSLAITOS AHe - 9 KUNTAA JOISTA 3 KAUPUNKIA (IITTI) - 24/7 PALOASEMIA 6 KPL (4 UUDEHKOA) - MAAKUNTAVETOINEN - REILUT 201 000 ASUKASTA - 1200 MAATILAA (+ ORIM) - VALVONTASUUNNITELMA Vanhan
Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto
Turvallinen organisaatio ja työ Studia Generalia luentotilaisuus 26.4.2007 Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto Motto: Työturvallisuudesta
Riskin arviointi. Peruskäsitteet- ja periaatteet. Standardissa IEC esitetyt menetelmät
Ylitarkastaja Matti Sundquist Uudenmaan työsuojelupiiri Riskin arviointi Peruskäsitteet- ja periaatteet Standardissa IEC 61508-5 esitetyt menetelmät matti.sundquist@stm.vn.fi 2.9.2004 1 Toiminnallinen
edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste
Onnistuneen narvioinnin edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste Aineisto Haastattelut 15 sairaanhoitopiirissä
Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi
Riskien arvioinnin työkalu ohjelmapalveluiden tuottajille Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Tämä riskien arvioinnin työkalu on tarkoitettu matkailualan ohjelmapalveluja tarjoaville yrityksille.
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne
Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia
SISÄLTÖ. 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi...
RHK Ohje riskienhallinnasta 2 SISÄLTÖ 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi... 5 RH Ohje riskienhallinnasta
Työsuojelun toimintaohjelma
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Työsuojelun toimintaohjelma Luentopäivä 17.3.2010 Yrityspuisto Futuria Sirkka Malkki Työsuojelun toimintaohjelma Perustuu
Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli. Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas. Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri
Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 3.3.2016 1 Saijariina Toivikko Hankkeen toteutus Hanke on Työterveyslaitoksen
Haavoittuvuusanalyysi
Haavoittuvuusanalyysi VTT Automaatio Turun kauppakorkeakoulu Työterveyslaitos Tampereen teknillinen korkeakoulu Copyright 1999 PK-RH -hanke. Työvälinesarjan ovat pääosin rahoittaneet Euroopan sosiaalirahasto
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä
Turvakävely pedagogisena menetelmänä
Turvakävely pedagogisena menetelmänä Professori Eila Lindfors, KM Antti Hilander & KM Jeremias Lahtivirta Safety & security in education: prevent, learn & implement 26.- 27.2018 Rauma 3rd OPTUKE-symposium
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Auli Tukiainen 8.6.2012 1 Runkosuunnitelma 2012 2015 ja vuosittainen
Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu Miia Puukka
Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu 26.9.2016 Miia Puukka Ohjelma (kesto n. 1,5h) Riskien arvioinnista lyhyesti Riskien arviointityökalu step-by-step Riskin arvioinnista lyhyesti Miia Puukka Yleistä
Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen
Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Vapaa sivistystyö muutoksessa Opetushallitus Soili Martikainen Leppävaara www.laurea.fi Sisäisen turvallisuuden 3. ohjelma Turvallisempi huominen vuosille 2012-2015
Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä
Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt
FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu
Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.
Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava
Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö
Työturvallisuus Pohjatutkimuspäivät 19.9.2019 Jani Lepistö Sisältö Työturvallisuuden kehitys Suomessa Lait ja asetukset Työn turvallinen suunnittelu Suojautuminen Onnettomuuksien syyt ja häiriötekijät
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
POTENTIAALISTEN ONGELMIEN ANALYYSI
Opetusalan turvallisuusfoorumi POTENTIAALISTEN ONGELMIEN ANALYYSI Laurea-ammattikorkeakoulu Ranta, T., Kuusela, A. & Porokuokka, J. Miksi riskejä täytyy arvioida? Työnantajan velvoitteet Työntekijän oikeudet
Hoitotyön ergonomia, lainsäädännöllinen tausta
Hoitotyön ergonomia, lainsäädännöllinen tausta Tuula Putus Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori Turun yliopisto Luennon runko Lait ja asetukset Soveltamisohjeet Käytännön toimintamalleja Työterveyshuollon
Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset
1 VAAROJA JA RISKEJÄ VÄHENTÄVIÄ TEKIJÖITÄ vaarat ja riskit Tekniikan tuoma muutos Koulutus, yrityskulttuurin muutos Henkilökohtaisen ajatustavan muutos ja sitoutuminen turvallisiin työ- ja toimintatapoihin
Kemialliset tekijät. Toimenpiteet työpaikoilla. Valtakunnallinen kemikaalihanke
Kemialliset tekijät Toimenpiteet työpaikoilla Valtakunnallinen kemikaalihanke Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Lounais-Suomen, Länsi- ja Sisä-Suomen sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä
Perusasiat kuntoon Parempi työ
Perusasiat kuntoon Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2013 26.4.2013 Lahti Ylitarkastaja Jenny Rintala Työsuojelun vastuualue 1 Uutta psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Työn kuormituksen
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016
TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016 Työsuojelun toimintojen toimivuudesta eri kokoisissa yrityksissä Lähde: Aura Ossi, Ahonen
Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit
Tietoa ja työvälineitä Tietoa ja www.tapiola.fi Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit TYÖN RISKIEN ARVIOINNIN SUUNNITTELU Yritys: Suunnitelman tekijät: Päiväys: Lähtötiedot: Aiemmin tehdyt selvitykset,
Riskien arviointi työpaikalla. työkirja
Riskien arviointi työpaikalla työkirja Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto Työturvallisuuskeskus 1.6.2015 2 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 3 ALKUSANAT... 5 MÄÄRITELMÄT... 6 1 TAUSTA...
Alkoholi ja työelämä tänään väliaikatietoja Alkoholi ja työterveys hankkeesta
Alkoholi ja työelämä tänään väliaikatietoja Alkoholi ja työterveys hankkeesta TYÖELÄMÄN PÄIHDETYÖ YHTEINEN TEHTÄVÄ Työseminaari 11.12.2008 Hanna Jurvansuu, tutkija, Marketta Kivistö, tutkija, Leena Hirvonen,
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Työhyvinvoinnin itsearviointityökalu työpaikoille
Työhyvinvoinnin itsearviointityökalu työpaikoille Itsearviointityökalu on selkeä kysymyssarja ennakoivan työhyvinvointitoiminnan itsearviointiin ja raportointiin kannustaa jatkuvaan kehittämiseen antaa
URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY
Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute
1 Riskien arvioinnin suunnittelulomake
1 Riskien arvioinnin suunnittelulomake Koulu: Oppiaine: Aiemmin tehdyt selvitykset /arvioinnit: Vastuuhenkilö: Arvioinnin kohde Työryhmä Aikataulu 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Lisätietoja: 2 Tarkistuslista
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 14. Riskin arviointi TYÖSUOJELUHALLINTO. Tampere 2006
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 14 Riskin arviointi 3 TYÖSUOJELUHALLINTO Tampere 2006 4 ISBN 952-479-008-4 ISSN 1456-257X Kirjapaino Öhrling, Tampere 2006 ASIANTUNTIJA LAKI YKSILÖ 1. JOHDANTO Riskien arviointi
Osastonjohtaja Heidi Niemimuukko
Ajankohtaista rautateillä Osastonjohtaja Heidi Niemimuukko Säädösten kehittäminen Kelpoisuuslaki l ja aiheeseen liittyvät valtioneuvoston t asetukset YTE:jen soveltamisalan laajentaminen Kelpoisuus Yhdysliikenne
Autoalan kysely 2014
Autoalan kysely 2014 Autoalan työsuojelun yhteistoiminnan ja työympäristön riskien vaikuttavuuskysely 2014 1 Toimipaikkanne henkilöstön lukumäärä 100% 80% 60% 51% 40% 32% 20% 17% 0% 1% 1-9 10-20 21-40
TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA
TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA Jukka Honkanen työsuojelupäällikkö HUS/Palvelukeskus 05.04.2006/J Honkanen 1 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA Jukka Honkanen työsuojelupäällikkö HUS/Palvelukeskus
Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma
Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa
Perusasiat kuntoon - Parempi työ
Perusasiat kuntoon - Parempi työ Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä 26.4.2013 Joensuu - Sokos Hotel Kimmel Teijo Ylitalo - Safety Manager Lähtökohta Suomen työturvallisuuslaki 10 Työn vaarojen
Henkilöstö - riski ja voimavara Onko hallittavissa?
Tapiolan tehtävänä on tuottaa asiakkailleen etuja sekä Tapiolan näkemys yritystoiminnan riskialueista kestäviä hyvinvoinnin ja menestyksen ratkaisuja. Yksilö Työyhteisö Kansainvälisyys Liiketoiminnan muutokset
Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun pyrolyysilaitoksella 27.3.2014 sattunut räjähdys
Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun pyrolyysilaitoksella 27.3.2014 sattunut räjähdys Koekäyttövaiheessa ollut pyrolyysilaitos on rakennettu voimalaitoksen yhteyteen 2 3 Prosessi 1. Raaka-aineena toimiva
Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen
OHJE OMA-ARVIOINTILOMAKKEEN KÄYTTÖÖN Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen Tämä lomakksto on tarkoitettu jokaisen merenkulkijan itsensä täytettäväksi. Pyrkimyksenä on löytää työturvallisuuteen
Riskien arviointi työpaikalla. työkirja
Riskien arviointi työpaikalla työkirja Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto Työturvallisuuskeskus 26.2.2013 Riski Arvin selainversion mukaiset päivitykset Kerttuli Harjanne, Työturvallisuuskeskus
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Mervi Murtonen Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta REILA-hankkeen loppuseminaari 14.8.2018, Rovaniemi Valokuvat: Joona Kotilainen, Pixabay
Sisällys. Lukijalle... 11. Vuonna 2013 voimaan tulleita ja vuonna 2014 voimaan tulevia säädösmuutoksia... 15
Lukijalle................................................... 11 Vuonna 2013 voimaan tulleita ja vuonna 2014 voimaan tulevia säädösmuutoksia........................ 15 1. Työsuhteen ehtojen lähteet................................
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk
9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä?
Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä? tiimipäällikkö Kirsi Ahola, työterveyspsykologian dosentti Stressi on elimistön reaktio haasteisiin. haasteita sisältävä tilanne
Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi
Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Teija Mankkinen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Sähköposti: teija.mankkinen@spek.fi Puhelin: 040-161 7787 Toiminnan
Hyppylentämisen Turvallisuusseminaari. Skydive Finland ry & Laskuvarjotoimikunta Utti, Finland
Hyppylentämisen Turvallisuusseminaari Skydive Finland ry & Laskuvarjotoimikunta 5.-6.1.2019 Utti, Finland Hyppylentämisen riskikartoitus 2 Riskinarviointi NCO.SPEC.105 Ennen hyppylentotoiminnan aloittamista
Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta
Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä
Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa
Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Moduuli 1: Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Turvallisuus mahdollisten
1. TYÖN RISKIEN ARVIOINNIN SUUNNITTELU... 3 2. OHJEET VAARATEKIJÖIDEN TUNNISTAMISEEN... 6 3. VAARATEKIJÖIDEN KUVAUKSET... 15
Päivitetty 8.3.2004 Copyright Tapiola Riskienhallintapalvelut 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TYÖN RISKIEN ARVIOINNIN SUUNNITTELU... 3 1.1 Lähtötiedot... 3 1.2 Johdon sitoutuminen... 3 1.3 Arvioinnin kohteet...
TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ
TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ 1 TYÖSOPIMUS Ennen töiden alkua on hyvä tehdä kirjallinen työsopimus, johon kirjataan palkka, työaika, pääasialliset työtehtävät, työsuhteen kesto ja työntekopaikka, sovellettava
Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa
Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa Ensihoitopalvelualan opintopäivä 11.2.2019 Tero Peltonen lakimies, Tehy ry 1 Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa Työturvallisuusosaaminen
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus Timo Leino, Dos, ylilääkäri timo.leino@ttl.fi Työpaikkojen työhygieniassa on vielä paljon parantamisen varaa 8.-12.10.2018 kemikaaliturvallisuuden
TYÖN VAAROJEN SELVITTÄMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI
TYÖN VAAROJEN SELVITTÄMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 2 SUUNNITTELU 3 2.1 Lähtötiedot 3 2.2 Sitoutuminen 3 2.3. Arvioinnin kohteet 3 2.4 Arviointiryhmä 4 2.5 Koulutus 4 2.6 Tiedottaminen
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 2. Työmelu ja -tärinä. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Työsuojeluosasto
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 2 Työmelu ja -tärinä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Työsuojeluosasto Tampere 2003 4 ISBN 952-00-1297-4 ISSN 1456 257X 2. uudistettu painos Pk-Paino Oy, Tampere 2003 Työpaikkamelu
Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin
Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön
Työpaikan lait ja työsuhdeopas
Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2015 Ty ö p a i k a n l a i t ja työsuhdeopas 2015 Talentum Media Oy Helsinki 13., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Toimitus: Saara Palmberg
28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen.
Turvallisuusohje 1 (5) 1 Turvallisuuden vähimmäisvaatimukset palveluntoimittajille Metsä Groupin tavoitteena on varmistaa turvallinen ja toimintavarma työympäristö joka päivä. Tavoite koskee niin Metsä
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä
Työssäoppimisjakson päiväkirja
1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
Raskaan liikenteen tieturvallisuus missä mennään? 3.2.2015
Raskaan liikenteen tieturvallisuus missä mennään? 3.2.2015 Tapaturmat ja niiden torjunta Kuljettajan rooli turvallisuudessa Työturvallisuusasiantuntija Ulla Juuti Pohjola Vakuutus Tapaturmat ja niiden
MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA
lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain
Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa. Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK
Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK Tulevaisuuden tarvittavaa osaamista, tässä ydinosaamis- ja erityiskompetensseja voidaan tarkastella
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida
Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Tarkastaja Sari Roivainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Siltasaarenkatu 12 A, 00530 Helsinki Puh: 020 636 1040 (keskus)
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä 28.09.2010 Työssäoppimisen loppuseminaari DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous
KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun
KEVEYTTÄ TYÖHÖN Työstressi ja kuormitus haltuun Tammikuu 2013 VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin 0295 16001 (vaihde) Internet: www.vm.fi Taitto: Pirkko Ala-Marttila/Anitta
Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja
1.10.2015 Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja Tekninen Lautakunta 13.10.2015 Sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1. Leikkipaikkojen
Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö, THM Tehy ry
Terveydenhuollon ammattihenkilöstön vastuu ja valvonta Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö, THM Tehy ry Kuka vastaa? mistä vastuussa voi olla kyse Terveydenhuollon ammattihenkilön ammatillinen vastuu Eettinen
Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin!
Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin! Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi - Koulutusta - Julkaisuja - Telma -Verkkopalvelut: www.ttk.fi, www.nolla.fi
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote
Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.
SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio
1 SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2018 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELULLE Työturvallisuuslain
Käsitemääritelmät. Ammatillinen kuntoutus. Aikaikkuna. Ammattisuoja KÄSITTEET
Käsitemääritelmät Ammatillinen kuntoutus Ammatilliseen kuntoutukseen kuuluvat kaikki ne toimenpiteet, joiden avulla vakuutetun on mahdollista harjoittaa aiempaa, tai mahdollisesti uutta, ammattiaan. Ammatillista
Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva
Yritysturvallisuuden, T-110.5690 Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Kirjan tiedot Turvallisuusjohtaminen Pertti Kerko ISBN 952-451-0413 PS-kustannus Aavaranta-sarja no. 49, v.2001 Sivuja 368 Hinta ~50 eur
Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020
Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne