Toiminta- ja taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminta- ja taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 KEMINMAAN SEURAKUNTA HYVÄKSYTTY KIRKKOVALTUUSTOSSA Toiminta- ja taloussuunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO Lautiosaaren seurakuntatalon korjaustyö toteutetaan Keminmaan seurakunta on ihmisten keskellä elävä, Jumalan sanalla hoitava seurakunta 1

2 Toiminta Juuri ilmestynyt kirkon nelivuotiskertomus Haastettu kirkko kertoo karulla tavalla siitä, kuinka yhä harvempi suomalainen osallistuu seurakuntien toimintaan. Seurakunnan päätapahtumaksi kuvattu sunnuntain messu ei kokoa enää väkeä samalla tavalla kuin ennen. Kerran tai ei ollenkaan jumalanpalvelukseen osallistuneita oli 66% suomalaisista. Tällainen kehitys haastaa jokaista työntekijää ja luottamushenkilöä pohtimaan miten seurakuntamme toiminta-ajatus saadaan todeksi. Jumalan sana on kaiken työn ydin ja lähtökohta. Tähän perustavat kirkot kasvavat. Raamatun opetus ja sen tuntemuksen lisääminen on jatkuvasti tavoiteltava päämäärä. Seurakunnan tilat ja muut tukitoimet takaavat työlle hyvät ulkoiset puitteet. Lautiosaaren seurakuntatalon kunnostustyöt saadaan vihdoin alulle. Kirkon sisätilojen kunnostusta jatketaan suunnitelmien mukaisesti seuraavina vuosina. Nykyisillä luottamushenkilöillä on puolivälin etappi. Kiitän kuluneesta hyvästä yhteistyöstä ja toivotan Jumalan siunausta! Jumalanpalvelusten jälkeen toteutetut kirkkokahvit ovat osoittautuneet suosituksi hetkiksi. Ne ovat tuoneet kotoista tuntua Jumalan kansan juhlaan. Saakoon sunnuntainen messu koota keminmaalaisia yhä enemmän Jumalan sanan ja hänen rakkautensa osallisuuteen. Yrjö Haapala, kirkkoherra 2

3 Talous Vuosi 2012 Vuoden 2012 toiminta- ja taloussuunnitelmassa ennakoitiin tilikauden alijäämäksi euroa. Lokakuun tilanteen perusteella vaikuttaa, että alijäämä 2012 tulee olemaan toimintatuottojen myönteisestä kehityksestä johtuen arvioitua parempi. Valtakunnallisesti seurakuntien talous parani vuoden 2011 tilinpäätöstietojen perusteella edellisvuodesta. Kirkollisverotilitysten lievä kasvu on jatkunut ennusteesta poiketen. Vuoden 2012 kirkollisverotilitykset elokuun loppuun mennessä ovat 5,6 % suuremmat kuin vuotta aiemmin. Vuosi sitten tilanne samaan aikaan oli +2,7 %. Vuoden 2011 kirkollisveron kasvu oli 1,9 %. Vuoden 2012 kasvuennuste on tällä hetkellä noin 4 %. Sen sijaan yhteisöverotilityksiin on tullut odotettu vähenemä. Yhteisöveron jako-osuuden tilapäinen korotus seurakunnille puolittui vuonna 2012 ja tämän seurauksena jako-osuus pieneni 2,55 %:sta 2,30 %:iin. Samalla yhteisöjen veroprosentti laski 26,0 %:sta 24,5 %:iin. Yhteisöveron tilitykset kuluvana vuonna ovat elokuun loppuun mennessä 19,3 % pienemmät kuin vuosi sitten samaan aikaan. Vuosi Oman seurakuntamme jäsenmäärä on vähentynyt kymmenen vuoden aikana kuudella sadalla. Talousarvio on laadittu kirkkovaltuuston vahvistaman 1,25:n veroprosentin mukaisesti. Vuoden tilikauden tulosennuste on alijäämäinen, mikä tuloveroprosenttia vahvistettaessa tiedostettiin. Palkkoihin on talousarviossa laskettu puolentoista prosentin korotus. Kirkon eläkemaksua on 28 prosenttia (2011 oli vielä 27 %.). Uutta vuotuiseen kirkollisveron määrän perustuvaa, 1,2 prosentin suuruista eläkemaksua aletaan periä vuoden alusta lukien. Uusi maksu on tuloslaskelmaosassa ja näkyy keskusrahastomaksun kasvuna; vaikutus euroa. Kirkon keskusrahastomaksu on 8,2 prosenttia laskennallisesta kirkollisverosta. Laskennallinen kirkollisvero saadaan, kun verovuoden (2011) kirkollisverotuotto jaetaan seurakunnan tuloveroprosentilla. Keskusrahastomaksu määräytyy näin ollen yhden prosentin tuloveron perusteella. Tilastokeskuksen mukaan kiinteistöjen ylläpidon kustannukset ovat nousseet vuodessa 2,5 %. Eniten nousivat käyttö- ja jätevesikustannukset, 4,5 %. Kunnossapitopalvelun kustannukset nousivat 4,2 % ja kaukolämpökustannukset 3,0 %. Arvonlisävero nousee yhdellä prosenttiyksiköllä. Kustannusten ja arvonlisäveron noston vaikutusta talouteen on vaikea tarkasti ennakoida, koska todelliset kustannukset johtuvat myös seurakunnasta riippumattomista tekijöistä. Seurakunnalla on kokoonsa nähden runsaasti kiinteistöjä. Vähäisellä käytöllä olevat kiinteistöt rasittavat turhaan seurakunnan taloutta. Lautiosaaren seurakuntatalon korjaustyöhön on varattu euroa. Tase on tasapainossa, koska vastaavaa puolen arvopapereiden ja rahavarojen määrä on suurempi kuin vastattavaa puolen ylijäämien määrä. Poistot ovat riittävällä tasolla huomioon ottaen näköpiirissä olevien peruskorjausten määrä. Seurakunnan taloudellinen asema on vielä niin hyvä, että vuoden alijäämä pystytään kattamaan edellisvuosien ylijäämillä. Välittömiä talouden tasapainotustoimenpiteitä ei tarvita. Talousarvion tasapaino edellyttäisi 1,40:n veroprosenttia. Juha Nykänen, talouspäällikkö 3

4 KIRKKOVALTUUSTON HYVÄKSYMÄT PITKÄN AIKAVÄLIN TAVOITTEET Seurakuntamme tavoittelee seuraavia asioita: Hengellisen elämän vahvistaminen Raamattu on keskeisellä sijalla kaikessa toiminnassa Seurakunnassa on rikas, jumalanpalveluselämä ja kirkossa on ruuhkaa. Seurakunta kokeilee ennakkoluulottomasti erilaisia käytännön ratkaisuja (alkamisajat jne.) Musiikin avulla vahvistetaan kokemusperäistä suhdetta hengellisyyteen. Pidämme kiinni Jumalan sanasta, noudatamme sitä ja toimimme sen mukaisesti Seurakunnan raamattupiiri ja muu pienryhmätoiminta on vilkasta. Seurakunta kantaa vastuunsa lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä toimii syrjäytymisen estämiseksi Seurakunta toimii siten, että ihminen kokee tulleensa kohdatuksi yksilönä Seurakunnan työntekijät ja muut vastuunkantajat toimivat keskellä ihmisten arjea. Seurakunta näkyy kauppakeskuksissa, työpaikoilla jne. Seurakunta toimii syrjäytymisen ehkäisemiseksi Seurakunta rohkaisee ihmisiä lähimmäisen rakkauteen ja kristityn kutsumuksen toteuttamiseen. Kunnan eläkeläisväestön nopea kasvaminen huomioidaan ennakoidusti suunnitelmissa Seurakunnan toiminta tavoittaa laajasti Keminmaan asukkaat ja kirkon jäsenyys on tärkeä Seurakunta on kutsuva ja avoin. Se muodostuu jäsenistään ja sillä on jäsenilleen hengellinen merkitys Seurakunta tarjoaa eri ikäryhmille mielekästä tekemistä ja toimintaa omat lähtökohtansa muistaen. Seurakunnan jäsenet löytävät seurakunnassa oman paikkansa. Kukin voi rakentaa omilla lahjoillaan seurakuntayhteisöä sen pyrkiessä yhteisiin tavoitteisiin. Seurakunnassa kaikki ovat tasavertaisia. Seurakunta on yhdistävä tekijä. Seurakunta yhteisönä on toimiva Seurakunnassa on lämmin ilmapiiri. Se on innostuneiden yhteisö Seurakunta seuraa aktiivisesti ympäristön muutoksia ja tarttuu haasteisiin jo ennakoiden. Seurakunta toimii laadukkaasti. Työntekijöiden, maallikoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyö on toimivaa Seurakunnan talous on vakaa 4

5 TOIMINNALLISET TAVOITTEET YLEISHALLINTO Kirkolliset vaalit Tavoitteet Toteutus Painopisteet Kirkkovaltuusto Tavoitteet Toteutus Painopisteet. Tilintarkastus ja valvonta Tavoitteet Toteutus Painopisteet Kirkkoneuvosto Tavoitteet Toteutus Painopisteet Taloushallinto Tavoitteet Sisäinen tiedotus. Toteutus Taloustilanteen esittely säännöllisesti työntekijöille ja luottamushenkilöille Painopisteet Kirkonkirjojen pito Tavoitteet Toteutus Painopisteet Kirjuri jäsentietojärjestelmän käyttöönotto Koulutus ja riittävät resurssit. Kirkkoherran virasto Tavoitteet Toteutus Painopisteet Henkilöstöhallinto Tavoitteet Toteutus Painopisteet Yhteenkuuluvuuden vahvistaminen. Työntekijäkokoukset säännöllisesti. Virkistyspäivä kerran vuodessa. Yhteinen jouluateria. Muu yleishallinto Tavoitteet Toteutus Painopisteet 5

6 SEURAKUNNALLINEN TOIMINTA Jumalanpalveluselämä Tavoitteet Perheiden saaminen jumalanpalveluksiin Toteutus Järjestetään neljä perhekirkkoa Painopisteet Hautaan siunaaminen Tavoitteet Toimituskeskusteluun varataan aikaa vähintään tunti Muut kirkolliset toimitukset Tavoitteet Toimituskeskusteluun varataan aikaa vähintään tunti Aikuistyö Toteutus Työaikajärjestelyt Toteutus Työaikajärjestelyt Painopisteet Painopisteet Tavoitteet Toteutus Painopisteet Tukea ihmisten henkilökohtaista uskonelämää ja kasvua uskossa. Auttaa ihmisiä eheytymään ja löytämään tasapainoa elämään Rukouspiiri, Retki Rovaniemen talvitapahtumaan, Naisten retki lähialueella, Krito-ryhmä Muut seurakuntatilaisuudet Tavoitteet Toteutus Painopisteet Raamattu-, miesten- ja rukouspiiri kerran viikossa. Perhepäivähoitajien koulutus Donkki tapahtumat Kesäseurat Avioparityö Evankelimistapahtuma/ teemaviikko Tiedotus ja viestintä Tavoitteet Yhteys seurakuntalaisiin säännöllisesti. Verkkoviestinnän kehittäminen Musiikki Yleistä Toteutus Kirkkolaiva joka kotiin joka toinen viikko. Henkilöstön kouluttaminen Osallistuminen Radio Dein ohjelmistoon osallistuminen, kun Keminmaa kuuluu sen kuuluvuusalueeseen Painopisteet Tavoitteet Toteutus Painopisteet Jumalanpalvelusten ja kirkollisten Avustavien laulajien/soittajien käyttö 6

7 toimitusten tasokas musiikin toteutus. rikastuttamaan toimitusten musiikkia. Seurakunnan kotisivuille musiikki osio, josta saisi tietoa musiikin valinnasta kirkollisiin toimituksiin. Kesäillan musiikkisarja. Sisältäisi 4-5 iltamusiikkia kesä- elokuun aikana. Lähialueen muusikoiden voimin ja mahdollisesti jokin kauempikin vieras. Kirkkokuoro Tavoitteet Kuoro jatkaa toimintaansa harjoittelemalla ja esiintymällä seurakunnan tilaisuuksissa. Päiväkerho Toteutus Harjoitukset pidetään enemmänkin periodeissa, tarpeen mukaan. Painopisteet Yleistä Päiväkerhotyön tehtävänä on opettaa lapsia tuntemaan kolmiyhteinen Jumala, opettaa Raamattua, hiljentymistä ja rukousta. Päiväkerhotyö on osa lasten kasteopetusta. Tavoitteet Toteutus Painopisteet Tavoitteena on saada 3-vuotiaita 20 lasta ja 4-5-vuotiaita 60 lasta päiväkerhotoimintaan. Tukea esikoulun ja päivähoidon uskontokasvatusta. Järjestää päiväkerhoja 3-vuotiaille ja 4-5 vuotiaille Laurilassa, Lautiosaaressa ja Lassilassa. Uskontotuokioita esikouluryhmissä ja päiväkodeissa. Järjestetaan kesäkerhoja Laurilassa, Lassilassa ja Lautiosaaressa. Esikouluun lähteville retki keväällä lähiympäristössä. Jatketaan kehtoluokkatyötä. Pyhäkoulu Tavoitteet Lasten hengellisen elämän tukeminen Varhaisnuorisotyö Toteutus Kirkkopyhäkoulu joka sunnuntai saarnan aikana. Painopisteet Yleistä Tehtävänä on tukea 1-7 luokkalaisten lasten uskonnollista kehitystä ja antaa kristillistä kasvatusta sekä kutsua lapsia seurakuntayhteyteen. Tavoitteet Toteutus Painopisteet Tavoitteena on saada 130 lasta mukaan kerhotoimintaan ja 120 lasta leiritoimintaan. Tuetaan uskonnon opetusta tuntivierailuilla, kutsutaan 4 lk tutustumaan kotikirkkoon leirejä Honkamaassa 4-6 kpl osallistutaan hiippakunnan suurleirille Lapiosalmella. Tehdään rovastikunnallista yhteistyötä. Kerho- ja leiritoiminta. Partio Tavoitteet Toteutus Painopisteet 7

8 Muuta Rippikoulu Tavoitteet Vähintään 90 % ikäluokasta käy rippikoulun. Nuorisotyö Toteutus Järjestetään päiväkoulu ja neljä leiriä. Painopisteet Tavoitteet Toteutus Painopisteet Nuorisotyön tavoitteena on antaa nuorille kristillistä kasvatusta sekä mahdollisuus harjaantua kristillisessä elämäntulkinnassa ja sen mukaisessa elämässä. Perhekerhotyö Nuorille annetaan mahdollisuus ottaa vastuuta seurakunnan tehtävän toteuttamisesta (kerhonohjaajat, isoset, messubändiläiset). Kerhonohjaajia koulutetaan antamalla peruskoulutusta ja tuetaan kuukausittain pidettävissä kerhonohjaajien kokouksissa. 1) rippikoulun ryhmänjohtajakoulutus, koulutetaan isosia rippikoululeireille tarvittava määrä (n.20 nuorta). 2) viikkotoiminta, avoimet ovet, sählyvuorot, aamuhartaudet keskuskoulussa ja lukiossa. 3) tapahtumat, järjestetään Siivet bänditapahtuma yhteisvastuun hyväksi yhdessä kunnan nuorisotoimen kanssa samoin kuin nuorten lapin vaelluskin sekä yösählyturnaus, osallistutaan Oulugospeliin ja Maata näkyvissä festareille. Tavoitteet Perheiden tukeminen kasvatustehtävässä. Turvallisen Jumala-suhteen perustan luominen lapsille ja uskoneväiden antaminen vanhemmille. Toteutus Järjestetään perhekerhoja Laurilassa, Lassilassa ja Lautiosaaressa. Perhekerhojen yhteinen retki. Perhepäivähoitajien ja lasten kerho viikottain Laurilassa. Painopisteet Diakonia Tavoitteet Ihmisten kokonaisvaltainen auttaminen tasapainon löytämiseksi suhteessa itseen, lähimmäiseen ja Jumalaan. Kriiseissä olevien kohtaaminen ja auttaminen. Seurakuntalaisten tukeminen lähimmäisvastuuseen. Toteutus Kotikäynnit ja asiakasvastaanotto, Retket, leirit ja virkistyspäivät, Kerhot, piirit ja tapahtumat, Kyläpaikan toiminta, Vapaaehtoisten koulutus, Käynnit kunnan vanhustenhoitoyksiköissä, Vankila-, kouluvierailut, Yhteistyö kunnan ja lähiseurakuntien kanssa, Rovastikunnallinen yhteistyö Painopisteet Eläkeläisten kyläpaikan ja muun tavoittavan vanhustyön kehittäminen, Kotikäyntityö Suunnitelmavuodet Perustyö pysyy samana Kehitysvammaistyö(Rovaniemen srk:n ylläpitämä toiminta, johon seurakunta osallistuu) Tavoitteet Toteutus Painopisteet Sairaalasielunhoito Tavoitteet Toteutus Painopisteet 8

9 Vanhukset pääsevät hartauksiin. Järjestetään hartauksia laitoksissa ja pienryhmäkodeissa. Palveleva puhelin Tavoitteet Toteutus Painopisteet Sielunhoito Tavoitteet Toteutus Painopisteet Lähetys Yleistä Tavoitteet Lähetyskäskyn toteuttaminen ja lähetysinnostuksen vahvistaminen. Lähetystyön näkeminen koko seurakunnan toimintaa läpäiseväksi.. Tulevat vuodet Lähetystyön vierailijoita. Kansainvälinen diakonia Toteutus Lähetystapahtumat, lounaat, Lähettivierailut, lähetyspiiri, lähetyssoppi ja myyjäistoiminta. Yhteydenpito lähetteihin. Painopisteet Yleistä Seurakunnalla on vuoteen 2015 ulottuva ystävyysseurakuntasopimus Virossa olevan Paiden Pyhän Ristin seurakunnan kanssa. Sopimuksen tarkoituksena on edistää seurakuntien ja niiden jäsenten keskinäistä yhteyttä ja kasvamista kristillisessä uskossa. Sopimukseen sisältyy myös Paiden seurakunnan taloudellinen avustaminen kirkkovaltuuston talousarviossa hyväksymien periaattein mukaisesti. Tavoitteet Toteutus Painopisteet Ystävyysseurakuntatapaaminen. Ystävyysseurakunnan taloudellinen avustaminen. Pienen ryhmän vierailu Paidessa yhdessä Kemin srk:n kanssa Varataan talousarvioon määräraha Muu seurakuntatyö HAUTATOIMI Tavoitteet Toteutus Painopisteet Hautapaikkojen riittävyydestä huolehtiminentojen UH II lohkon hoitamattomien hau- kuulutusmenettely KIINTEISTÖTOIMI Vuokra-tilat ja osakehuoneistot Kirkot Tavoitteet Kiinteistöjen kunnossa pysyminen. Toteutus Hankitaan vanhan kirkon katon tervausta varten hautatervaa varastoon. 9 Painopisteet

10 Maalataan uuden kirkon uusittu katon osa korjaustyön jälkityönä. Seurakuntatalot Yleistä Tavoitteet Huolehditaan kiinteistöjen kunnosta ja käyttömukavuudesta Kanttorila Toteutus Vanhan pappilan salin uudelleen tapetointi Seurakuntakeskuksen sadeveden viemäröintijärjestelmän uusiminen Seurakuntakeskuksen ilmanvaihtojärjestelmän puhdistaminen Painopisteet Tavoitteet Toteutus Painopisteet Honkamaan leirikeskus Tavoitteet Toteutus Painopisteet Muut rakennukset Tavoitteet Toteutus Painopisteet Metsätalous Muuta Tavoitteet Toteutus Seurakunnalla ei ole tekemättömiä metsänviljelytöitä vuodelle. Maanmuokkauksia tulee Tervolan sahan leimikolle jos ne hakkuutähteiden ajon osalta ovat mahdollisia, muutoin ne siirtyvät vuodella eteenpäin. Taimikonhoitotöitä seurakunnalla on runsaasti ja tarkoitus olisi vuoden aikana jatkaa Marskila tilalla noin 20 hehtaarin alalta. Kunnostusojitustarpeita on runsaasti ja näin olleen tarkoitus olisi laatia ojasuunnitelma mm Höyläsuvanto tilalle ja mahdollisuuksien mukaan ojittaa myös osa vuoden aikana. Sekä tuleville vuosille ojasuunnitelmia joiden pohjalta leimikoita suunnitellaan tuleville vuosille. Suomen metsäkeskuksella on keskeneräinen metsäautotien kunnostushanke menossa Saarijängän metsätiellä joka valmistunee Painopisteet 10

11 Muu kiinteistötoimi Tavoitteet Toteutus Painopisteet RAHOITUSTOIMI INVESTOINNIT Tavoitteet Toteutus Painopisteet Lautiosaaren seurakuntatalon ulkopuolisten osien korjaus. Kiinteistötraktorin vaihtaminen Tarjouskysely vuodenvaihteessa ja toteutus kevättalvella. Vuodet uuden kirkon sisäpuolisten osien puhdistus-/maalaustyö HAUTAINHOITORAHASTO Tavoitteet Tulot ja menot tasapainossa Toteutus Hoitohautojen hoito suunnitelmallisesti ja taloudellisesti. Painopisteet 11

12 TUNNUSLUKUJA Taulukossa olevat tiedot ovat suuntaa-antavia. Tp 2011 Kirkkovaltuusto 2820 e/kokous 230 e/päätös Kirkkoneuvosto 2828 e/kokous 128 e/päätös Kirkonkirjojen pito 7 e/läsnä oleva jäsen Jumalanpalveluselämä 21 e/jumalanpalvelukseen osallistuja Hautaan siunaaminen 1331 e/toimitus Muut kirkolliset toimitukset 325 e/toimitus Aikuistyö 12 e/aikuinen (18 64 v) Muut seurakuntatilaisuudet 500 e/tilaisuus Tiedotus ja viestintä 7 e/läsnä oleva jäsen Musiikki 8 e/läsnä oleva jäsen Päiväkerhotyö 1467 e/kerholainen Perhekerhotyö 15 e/osallistuja Varhaisnuorisotyö 18 e/läsnä oleva jäsen Rippikoulutyö 1330 e/rippikoululainen Nuorisotyö 12 e/läsnä oleva jäsen Diakoniatyö 26 e/läsnä oleva jäsen 235 e/asiakaskontakti Diakonia-avustus keskimäärin 129 e/avustus Lähetystyö 16 e/läsnä oleva jäsen Lähetystyön avustukset 9 e/läsnä oleva jäsen Hautausmaan huoltorakennus 28 e/m² (148) Hautatoimi 22 e/kunnan asukas 1846 e/hautaus Vanha kirkko 22 e/m² (351) Uusi kirkko 65 e/m²( 934) Seurakuntakeskus 93 e/m² (908) Vanha pappila 35 e/m² (640) Lautiosaaren seurakuntatalo 95 e/m² (172) Maulan seurakuntatalo 33 e/m² (293) Uusi pappila 32 e/m² (497) Kanttorila 43 e/m² (175) Honkamaan leirikeskus 545 käyttövuorokausi Hautainhoitorahasto 79 e/hoitohauta 12

13 HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Vakinaisen henkilöstön määrä ja rakenne Tilinpäätöstiedot ; mukana viransijaiset ja virkavapaalla olevat, vakinainen ja tilapäinen henkilöstö = palvelussuhde voimassa vuoden viimeisenä päivänä) tieto on Henkilöstön määrä Kokoaikaisia Osa-aikaisia Virkasuhteessa Työsopimussuhteessa Miehiä Naisia Ikäjakauma Keski-ikä 47,6 45,0 45,2 Henkilöstön rakenne Seurakuntatyö Hallinto ja toimistotyö Hautausmaatyö Kiinteistö- ja kirkonpalvelutyö 13

14 Muutokset ja rekrytointi Koska uuden henkilön palkkaaminen on merkittävä investointi, avoimeksi tulevia työtehtäviä täytettäessä noudatetaan seuraavia periaatteita: Ennen hakuprosessin aloittamista selvitetään muut tarkoituksenmukaiset vaihtoehdot hoitaa työvoimavaje (palvelujen ostaminen, määräaikaiset tehtävät, verkostoituminen, yhteistyö naapuriseurakuntien kanssa jne.). Talousarvio sisältää diakoniatyön tehtäväalueella määrärahan määräaikaisen ( ), osaaikaisen (20 h/vko) vanhustyöntekijän palkkaukseen. Projektiluontoisen työn kustannusarvio on euroa ja se rahoitetaan Aino Hoikkalan perintövaroista rahaston sääntöjen puitteissa. Vakinaisen henkilöstön määrä vähenee tilivuoden aikana ¾ -miestyövuodella. Koulutus Henkilöstökoulutus toteutetaan kirkkoneuvoston hyväksymän koulutussuunnitelman mukaisesti. Työhyvinvointi ja työterveydenhoito Ihmisen hyvinvointi muodostuu työn ja vapaa-ajan harmonisesta tasapainosta. Terveellinen, turvallinen työ, joka vastaa yksilön edellytyksiä ja johon liittyy aikaansaamisen tunne sekä oppimiskokemuksia edistää hyvinvointia niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Toisaalta terveelliset elintavat, yksilön kannalta mielekkäät vapaa-ajanharrastukset ja läheiset ihmissuhteet tasapainottavat työn aiheuttamaa rasitusta. Vastuu kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnin edistämisestä jakaantuu yhteiskunnan, työnantajan ja työntekijän kesken. Yhteiskunnan velvollisuutena on luoda yleiset puitteet ja mahdollisuudet työkyvyn ylläpitämiselle säätämällä lakeja ja tukemalla toimintaa, jolla edistetään kansalaisten terveyttä, oppimista ja työn tekemisen osaamista sekä kannustavuutta. Seurakunnalla on työsuojelulainsäädäntöön perustuvana tehtävänä huolehtia työpaikan turvallisuudesta, työhygieniasta ja työterveydestä. Tyky -toimintaan voidaan käyttää 150 euroa työntekijää kohden. Vuonna 2012 työntekijöillä oli mahdollisuus lunastaa kulttuuriseteleitä vuosia varten kirkkoneuvoston erikseen päättämällä tavalla. Seteleitä käytetään sekä liikunta- että kulttuuriharrastuksiin. Vuonna 2012 Tyky rahaa käytetään työntekijöiden keskinäiseen yhteistoiminta (joulujuhlat, virkistystapahtumat jne.). Tyky toiminnasta päätetään yhteistoimintamenettelyssä. Työterveydenhoidon järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Työterveydenhoito käsittää myös yleislääkäritasoisen sairaanhoidon. Työterveydenhoidon järjestämisestä on sopimus Keminmaan kunnan työterveydenhuollon kanssa ja siinä noudatetaan vuonna 2011 hyväksyttyä suunnitelmaa. 14

15 Väkiluku 8000 Väkiluvun kehitys Läsnäoleva väestö (väkiluku) on tammi syykuussa 2012 vähentynyt 6 henkilöllä. Kirkosta eronneet Kirkosta eronneet Tammi lokakuussa 2012 on kirkosta eronnut 23 henkilöä. 15

16 Rakenteelliset muutokset Seurakuntamestareiden palkkamenoja on siirretty hautausmaan ja kirkon tehtäväalueilta hautaan siunaamisen ja muiden kirkollisten toimitusten tehtäväalueille (kirkkohallituksen virastokollegion ohje ). Näiden tehtäväalueiden henkilöstömenot 2012 ja eivät ole vertailukelpoisia. Kustannusten kohdentaminen Kustannusten kohdentaminen on toimintolaskentaa. Se tarkoittaa toimintakulujen ja -tuottojen jakamista tehtäväalueiden kesken sekä hallintokulujen ja muiden tukipalveluiden kulujen jakamista pääluokkien 2-4 tehtäväalueiden kesken aiheuttamisperiaatteen mukaan. Kustannusten kohdentamisen tavoitteena on saada tilastoitua taloudellisten resurssien jakautuminen perustehtävien kesken. Kustannusten kohdentamisella tuotettu tieto palvelee seurakunnassa tapahtuvaa toiminnan ja talouden suunnittelua, valvontaa, johtamista ja arviointia, minkä lisäksi sen avulla tuotetaan tilastot koko kirkon taloudesta. Kustannusten kohdentamisen avulla saadaan tietoa perustehtävien todellisista kokonaiskustannuksista sekä siitä, mistä ne muodostuvat. Kustannusten kohdentaminen seurakunnallisen toiminnan ja hautaustoimen tehtäväalueiden kesken aiheuttamisperiaatteen mukaan auttaa arvioimaan, onko voimavarojen käyttö toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksyttyjen tavoitteiden mukaista. Taloudellisten voimavarojen käytön tulee edistää seurakunnan toiminnallisia tavoitteita. Taloudellisista voimavaroista noin 85 % käytetään henkilöstön palkkaukseen ja kiinteistömenoihin. Työajan käytön ja muiden taloudellisten voimavarojen suunnittelu sekä toteutuneen toiminnan arviointi tukevat myös jokaisen työntekijän omaa työtä ja sen kehittämistä. TALOUSARVION SITOVUUS Kirkkoneuvosto vastaa kirkkovaltuustolle pääluokittain toimintakatteesta ja johtokunnat, viranhaltijat sekä muut tilivelvolliset vastaavat toimintakatteesta kirkkoneuvostolle tehtäväalueittain. Kirkkoneuvosto voi antaa alaiselleen hallintoelimelle tai viranhaltijalle määräyksen tarkemmasta sitovuustasosta. Sitovuustason mukaista määrärahaa ei saa ylittää eikä tuloarviota alittaa. Seurakunnan viranomaiset hallintoelimet ja viranhaltijat vastaavat niille määrätyn sitovuustason mukaan kirkkoneuvostolle, että tuloarvioita seurataan ja määrärahoja käytetään talousarvion mukaisesti. Jos sitovuustason mukainen määräraha ei riitä taikka talousarvioon merkitty tuloarvio ei toteudu, seurakunnan viranomaisten on hyvissä ajoin ennen määrärahan loppumista tai tuloarvion alituksen huomatessaan tehtävä määrärahan korotusesitys taikka esitys tuloarvion tarkistamiseksi kirkkoneuvostolle. Kirkkoneuvoston tulee tarvittaessa viipymättä saattaa asia kirkkovaltuuston ratkaistavaksi. Samoin on meneteltävä, jos tarvitaan kokonaan uusi määräraha ja tuloarvio. Kiireellisissä tapauksissa, jos asian viivytyksestä saattaa syntyä seurakunnalle vahinkoa tai edunmenetys, talouspäälliköllä on oikeus sallia sellaisenkin maksun suorittaminen, johon määrärahaa ei ole käytettävänä. Toimenpide on viipymättä esitettävä kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Talousarvion sitovuus koskee myös toiminnallisia tavoitteita. Suunnitelmavuosien talousarvioraamit ja tekstiosat eivät ole sitovia. 16

17 Kirkkoneuvosto antaa alaiselleen hallintoelimelle tai viranhaltijoille ohjeen talousarvion täytäntöönpanosta ja toteuttamisesta. MUUTA Kolehdit ja lahjoitustuotot Omaan käyttöön jäävät kolehdit ja lahjoitustuotot sekä vapaaehtoisen lähetyskannatuksen ja yhteisvastuukeräyksen tulot ja menot käsitellään tuloslaskelman tileillä, kirkkohallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Lahjoitusvarojen keräämisestä muodostuvat kulut katetaan näistä tuloista. Lähetysvarojen sekä yhteisvastuukeräyksen tilitapahtumissa käytetään sisäisessä laskennassa apuna laskentatunnisteita ja alatilejä. Erityiskatteisten rahastojen käyttö kirjataan tuloslaskelman tileille ja niiden vaikutus eliminoidaan siirtona rahastosta tuloslaskelmaan. Muut ulosmaksettavat erät käsitellään taseen tileillä. Poskiparran testamenttivarojen käyttö Poskiparran testamenttivarojen pääomasta voidaan käyttää vuoden 2011 pääoman tuotto euroa taloudelliseen ahdinkoon joutuneitten ihmisten auttamiseen perintövarojen käyttösäännön mukaisesti. Tuloutus on budjetoitu diakoniatyön tulotilille Luottamushenkilökorvaukset ja palkkiot Kirkkoneuvoston ja valtuuston kokouspalkkio on 30 euroa, puheenjohtajalle 50 %:lla korotettuna. Johtokuntien kokouspalkkio 15 euroa. Kokousmatkoihin sovelletaan KirVesTes`in määräyksiä. Muista matkakorvauksista päätetään erikseen. MÄÄRÄRAHAT JA TULOARVIOT 17

18 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 1 YLEISHALLINTO 100 HALLINTOELIMET 102 KIRKKOVALTUUSTO 4000 Luottamushenkilöpalkkiot Henkilökunnan kokouspalkkiot Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset 100- * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Koulutuspalvelut muille Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Työterveyshuolto Muut palvelut 500- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Kirjallisuus ja lehdet 300- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 400- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ KIRKKONEUVOSTO 4000 Luottamushenkilöpalkkiot Henkilökunnan kokouspalkkiot Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset 300- * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL

19 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Koulutuspalvelut muille Asiantuntijapalvelukset Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Työterveyshuolto 40- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 800- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Lahjaesineet ja huomionos Muut aineet, tarvikkeet ja tav 500- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTO 103 TILINTARKASTUS JA VALVONTA 4400 Asiantuntijapalvelukset * PALVELUJEN OSTOT Kopiointi- ja monistusmater. 50- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 50- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut 320- * (sisäiset) 320- *** TOIMINTAKATE (sisäinen) 320- ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ TALOUSHALLINTO 19

20 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 3240 Muut maksut ja korvaukset * MUUT MAKS./ KORVAUKSET *** (ulkoiset) Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset Vuosilomasijaiset ja muut sija * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Toimisto- ja pankkipalvelut Atk-palvelukset Jätehuolto Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Kuljetuspalvelut omalle henk Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Omaisuusvakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 100- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat * VUOKRAT Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater Kirjallisuus ja lehdet Lahjaesineet ja huomionos * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 850- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ HENKILÖSTÖHALLINTO 3170 Ruokamaksut * SEURAKUNTATYÖN MAKSUT Kansaneläkelaitoksen korv * TUET JA AVUSTUKSET *** (ulkoiset)

21 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset Vuosilomasijaiset ja muut sija * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Jätehuolto Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Kuljetuspalvelut omalle henk Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Omaisuusvakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 200- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 800- * VUOKRAT Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater Kirjallisuus ja lehdet 100- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 890- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ KIRKONKIRJOJEN PITO 106 KIRKONKIRJOJEN PITO 3150 Virkatodistustuotot * VIRASTOTUOTOT *** (ulkoiset) Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset Vuosilomasijaiset ja muut sija * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut

22 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4120 KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 300- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat * VUOKRAT Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater. 30- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 630- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ KIRKKOHRANVIR. JA MUU YLEISHAL 108 KIRKKOHERRAN VIRASTO 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset Vuosilomasijaiset ja muut sija * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Omaisuusvakuutukset Työterveyshuolto 40- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat * VUOKRAT Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater

23 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ 0 1 YLEISHALLINTO YHTEENSÄ 3150 Virkatodistustuotot * VIRASTOTUOTOT Ruokamaksut * SEURAKUNTATYÖN MAKSUT Muut maksut ja korvaukset * MUUT MAKS./ KORVAUKSET Kansaneläkelaitoksen korv * TUET JA AVUSTUKSET *** (ulkoiset) Luottamushenkilöpalkkiot Henkilökunnan kokouspalkkiot Vakinaisten viranhalt kkpalkat Erilliskorvaukset Vuosilomasijaiset ja muut sija * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Toimisto- ja pankkipalvelut Atk-palvelukset Jätehuolto Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut omalle henk Koulutuspalvelut omalle henk Koulutuspalvelut muille Asiantuntijapalvelukset Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Omaisuusvakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto Muut palvelut 500- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat * VUOKRAT

24 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4630 Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater Kirjallisuus ja lehdet Lahjaesineet ja huomionos Muut aineet, tarvikkeet ja tav 500- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytystuotot * VYÖRYTYSTULOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ

25 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 2 SEURAKUNNALLINEN TOIMINTA 200 YLEINEN SEURAKUNTATYÖ 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Toimituspalkkiot * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Puhtaanapito- ja pesulapalvelu Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut muille Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 100- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 750- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Kukat ja kynttilät Vaatteisto Ehtoollistarvikkeet Kirjallisuus ja lehdet 300- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ HAUTAAN SIUNAAMINEN 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Toimituspalkkiot * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut

26 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4120 KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan 250- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 430- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Kukat ja kynttilät * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ MUUT KIRKOLLISET TOIMITUKSET 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Toimituspalkkiot * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 120- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 350- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Kukat ja kynttilät Kirjallisuus ja lehdet Muut aineet, tarvikkeet ja tav 300- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA

27 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ AIKUISTYÖ 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut muille Koulutuspalvelut muille Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 100- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 300- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Lahjaksi ostettava kirjallisuu Lahjaesineet ja huomionos * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA Jäsenmaksut * MUUT TOIMINTAKULUT *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ

28 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 205 MUUT SEURAKUNTATILAISUUDET 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Toimituspalkkiot 500- * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Koulutuspalvelut omalle henk Koulutuspalvelut muille Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 120- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 600- * VUOKRAT Kirjallisuus ja lehdet Lahjaksi ostettava kirjallisuu * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ TIEDOTUS JA VIESTINTÄ 210 TIEDOTUS JA VIESTINTÄ 3680 Ohjelmatuotot * KOLEHDIT/ MUUT KERÄYSTUOTO *** (ulkoiset) Vakinaisten viranhalt kkpalkat Määräaikaisten työsuht kkpalk Erilliskorvaukset Vuosilomasijaiset ja muut sija * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut

29 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4120 KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Puhelinpalvelut Painatukset ja imoitukset Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Asiantuntijapalvelukset Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Omaisuusvakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto Muut palvelut 400- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 150- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Lahjaksi ostettava kirjallisuu * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ MUSIIKKI 220 MUSIIKKI 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Esiintymispalkkiot * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Painatukset ja imoitukset Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 50- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 400- * VUOKRAT

30 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4660 Kopiointi- ja monistusmater Kukat ja kynttilät Kirjallisuus ja lehdet Lahjaesineet ja huomionos * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 850- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ KIRKKOKUORO 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Vuosilomasijaiset ja muut sija 200- * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut muille Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 20- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 200- * VUOKRAT Kopiointi- ja monistusmater Lahjaesineet ja huomionos * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA Jäsenmaksut 300- * MUUT TOIMINTAKULUT 300- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut

31 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ LAPSI- JA NUORISOTYÖ 231 PÄIVÄKERHO 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Työsuhteisten kuukausipalkat Kerhonohjaajapalkkiot 700- * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Kuljetuspalvelut muille Koulutuspalvelut omalle henk Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 350- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 500- * VUOKRAT Kalusteet Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater Opetus- ja kerhotarvikkeet Suojavaatteet Kirjallisuus ja lehdet Lahjaksi ostettava kirjallisuu Henkilökunnan muistamiset 150- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA Jäsenmaksut 160- * MUUT TOIMINTAKULUT 160- *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ PYHÄKOULU 31

32 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4360 Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj. ja rav.palv muille 100- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 50- * VUOKRAT Opetus- ja kerhotarvikkeet Kirjallisuus ja lehdet 150- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA 450- *** (ulkoiset) 620- **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) 620- ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut 133- * VYÖRYTYSMENOT 133- ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ VARHAISNUORISOTYÖ 3180 Leirimaksut 450 * SEURAKUNTATYÖN MAKSUT 450 *** (ulkoiset) Vakinaisten viranhalt kkpalkat Määräaikaisten työsuht kkpalk Erilliskorvaukset Kerhonohjaajapalkkiot Esiintymispalkkiot Muut palkat ja palkkiot 700- * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut muille Koulutuspalvelut omalle henk Koulutuspalvelut muille Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 150- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 500- * VUOKRAT Työvälineet ja -kalut Toimistotarvikkeet

33 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4660 Kopiointi- ja monistusmater Opetus- ja kerhotarvikkeet Kirjallisuus ja lehdet Lahjaksi ostettava kirjallisuu Lahjaesineet ja huomionos Muut aineet, tarvikkeet ja tav 500- * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ PARTIO 4560 Koneiden ja laitteiden vuokrat 10- * VUOKRAT Muut avustukset * ANNETUT AVUSTUKSET *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset vuokrakulut 161- * (sisäiset) 161- *** TOIMINTAKATE (sisäinen) 161- ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut 680- * VYÖRYTYSMENOT 680- ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ RIPPIKOULU 4010 Vakinaisten viranhalt kkpalkat Määräaikaisten työsuht kkpalk Erilliskorvaukset Muut palkat ja palkkiot * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut

34 Keminmaan seurakunta VAHVISTETTU TARLOUSARVIO 4302 Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut muille Asiantuntijapalvelukset Musiikki- ja ohjelmapalvelut Toimintavakuutukset Ostop.toisen srk:n tai kunnan Työterveyshuolto 100- * PALVELUJEN OSTOT Koneiden ja laitteiden vuokrat 700- * VUOKRAT Toimistotarvikkeet Kopiointi- ja monistusmater Opetus- ja kerhotarvikkeet Kukat ja kynttilät Kirjallisuus ja lehdet Lahjaksi ostettava kirjallisuu Lahjaesineet ja huomionos * OSTOT TILIKAUDEN AIKANA *** (ulkoiset) **** TOIMINTAKATE (ulkoinen) Sisäiset keittiöpalvelut Sisäiset vuokrakulut * (sisäiset) *** TOIMINTAKATE (sisäinen) ***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ Sisäiset vyörytyskulut * VYÖRYTYSMENOT ****** TYÖALAKATE YHTEENSÄ NUORISOTYÖ 3190 Retki- ja matkamaksut * SEURAKUNTATYÖN MAKSUT *** (ulkoiset) Vakinaisten viranhalt kkpalkat Määräaikaisten työsuht kkpalk Kerhonohjaajapalkkiot * PALKAT JA PALKKIOT Sosiaalivakuutusmaksut KIEL * HENKILÖSIVUKULUT Postipalvelut Puhelinpalvelut Atk-palvelukset Koneiden ja laitt. rak. ja kun Matkak.maj.ja rav.palv h-k:lle H-k. koulutuks. matka/majoitus Matkak.maj. ja rav.palv muille Kuljetuspalvelut omalle henk

Tilinp. Budj. Budj. Muutos 2014 2015 2016 %

Tilinp. Budj. Budj. Muutos 2014 2015 2016 % KOKKOLAN SAKUNTAYHTYMÄ Sivu 1 026101 SAKUNTANEUVOSTO (Kälviä) TOIMINTATUOTOT Kolehdit ja lahjoitustuotot 3690 Muut lahjoitustuotot 5.000 Kolehdit ja lahjoitustuotot 5.000 TOIMINTATUOTOT 5.000 4000 Luottamushenkilöpalkkiot

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Palokan alueseurakunta 31.5.2016

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Palokan alueseurakunta 31.5.2016 28a / Liite 1(13) Pääkirjatili 108 312600 Käsiohjelmatuotot 108 TA kuluva 2016 Toteuma 2016 108 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -1 742,00-1 335,99-406,01 76,7 108 318000 Leirimaksut -5 500,00-660,00-4 840,00

Lisätiedot

Jyväskylän seurakunta/korpilahti/hautaansiunaus. TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017 Toiminnan tilit Tulosyksikkö 1062020000

Jyväskylän seurakunta/korpilahti/hautaansiunaus. TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017 Toiminnan tilit Tulosyksikkö 1062020000 Jyväskylän seurakunta/korpilahti/hautaansiunaus TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017 Toiminnan tilit Tulosyksikkö 1062020000 TOIMINTATUOTOT Tili Tilin nimi Esitys Yht. Korvaukset 300000 Korvaukset aamu- ja

Lisätiedot

201 Jumalanpalveluselämä Puhelinpalvelut 147,50-147,50 0,0

201 Jumalanpalveluselämä Puhelinpalvelut 147,50-147,50 0,0 Tehtäväalue Pääkirjatili TP edellinen vuosi 2016 TA kuluva 2017 TA yhteensä 2017 Toteuma 2017 Yli-ali T-% 201 Jumalanpalveluselämä 324000 Henkilöstöltä perittävät ruokamaksut -279,91-138,77 138,77 0,0

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma

Toiminta- ja taloussuunnitelma Toiminta- ja taloussuunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO Vahvistettu kirkkovaltuustossa 8.12.2014 Keminmaan seurakunta on ihmisten keskellä elävä, Jumalan sanalla hoitava seurakunta 1 Toiminta Suomen ev.lut. kirkko

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj

Tilinp. Ed.Bud. Budj SAUVO-KARUNAN SAKUNTA Sivu 1 SAUVO-KARUNAN SAKUNTA 3001 Korvaukset 3020 Korvaus hhr 36.850 3001 Korvaukset 36.850 3150 Maksutuotot 3151 Virastotuotot 3150 Virastotuotot 1.000 1.000 3160 Sukuselvitystuotot

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta TP edellinen vuosi 2016

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta TP edellinen vuosi 2016 33 / Liite 1/9 Pääkirjatili Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta 15.3.2017 TP edellinen vuosi 2016 TA kuluva 2017 Toteuma 2017 107 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -418,75-190,00-190,00

Lisätiedot

KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2013

KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2013 KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2013 1 TASEKIRJA YLEISKATSAUS (4) Kirkkoherran yleiskatsaus (4) Talous 2013 (5) HALLINTOELINTEN KOKOONPANO JA TOIMINTA (6) Kirkkovaltuusto toiminta (7) Kirkkoneuvoston toiminta

Lisätiedot

22/ Liite 1(8) Muut myyntituotot -700,00-700, ,00-700, Ruoka- ja kahvimaksut -305,00-305,00

22/ Liite 1(8) Muut myyntituotot -700,00-700, ,00-700, Ruoka- ja kahvimaksut -305,00-305,00 22/ Liite 1(8) Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta 16.3.2016 Pääkirjatili TA yhteensä 2016 Toteuma 2016 Yli-ali T-% 107 312500 Pääsylipputuotot 107 314900 Muut myyntituotot

Lisätiedot

Matkakustannukset (kotimaa, virkamatkat) Jum.palv.elämä 104 Matkakustannukset (kotimaa, koulutus) ,60 27,45-27,45 0,00

Matkakustannukset (kotimaa, virkamatkat) Jum.palv.elämä 104 Matkakustannukset (kotimaa, koulutus) ,60 27,45-27,45 0,00 Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tulosyksikkö Pääkirjatili TP edellinen vuosi 2012 TA kuluva 2013 TA toteuma 2013 1042010000 Jum.palv.elämä 104 Ruoka- ja kahvimaksut 317000-209,69 209,69 0,00

Lisätiedot

45/ Liite Muut srk.til 107 Toimintakulut Koulutuspalvelut (luottamushenk., vapaaeht., muut) 300,00 300,00

45/ Liite Muut srk.til 107 Toimintakulut Koulutuspalvelut (luottamushenk., vapaaeht., muut) 300,00 300,00 Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tiliryhmätaso 45/ Liite Tulosyksikkö Pääkirjatili TP ed. vuosi 2014 1072010000 Jum.palv.elämä 107 Toimintatuotot 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -41,73 TA kuluva 2015 TA toteuma

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunta toteuma

Korpilahden alueseurakunta toteuma Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Korpilahden alueseurakunta toteuma 31.12. Pääkirjatili TP edellinen vuosi 2015 TA kuluva TA muutokset TA yhteensä 312000 Ruoka- ja kahvimyyntituotot -2 508,59-200,00-200,00-959,40

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma

Toiminta- ja taloussuunnitelma KEMINMAAN SEURAKUNTA Toiminta- ja taloussuunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO Akvarelli 70x90, 2011, taiteilija Kari Holma, originellin omistaa Keminmaan seurakunta Keminmaan seurakunta on ihmisten keskellä elävä,

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Liite 1a 31 Säynätsalon alueneuvosto Toimintamäärärahojen jakaantuminen 2015

Liite 1a 31 Säynätsalon alueneuvosto Toimintamäärärahojen jakaantuminen 2015 Toimintamäärärahojen jakaantuminen 2015 Toimintamäärärahat vähenevät koko Jyväskylän seurakunnassa vuonna 2015, niin kuin myös Säynätsalon asrk:ssa n. 5 % vuoteen 2014 verrattuna. Säynätsalon asrk:n budjetti

Lisätiedot

KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2014

KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2014 KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2014 1 TASEKIRJA YLEISKATSAUS (4) Kirkkoherran yleiskatsaus (4) Talous 2013 (5) HALLINTOELINTEN KOKOONPANO JA TOIMINTA (6) Kirkkovaltuusto toiminta (7) Kirkkoneuvoston toiminta

Lisätiedot

Kyselyn kuvaus Tuloslaskelmaosa talousarvio tilitaso Tervolan seurakunta. Segmentti Tervolan seurakunta

Kyselyn kuvaus Tuloslaskelmaosa talousarvio tilitaso Tervolan seurakunta. Segmentti Tervolan seurakunta Kyselyn kuvaus Tuloslaskelmaosa talousarvio tilitaso Yritys 3237 Tervolan seurakunta Segmentti Tervolan seurakunta 0000323701 Laskenta-alue 3237 Tervolan seurakunta TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) Kirjauskausi

Lisätiedot

SEURAKUNTA malliraportteja

SEURAKUNTA malliraportteja SEURAKUNTA malliraportteja Seuraavilta sivuilta löydät alla kuvatut raportit esimerkkinä siitä, kuinka Talgraf voi helpottaa taloutenne seurantaa ja analysointia. Koko seurakuntaa tai yksittäisiä laskentakohteita

Lisätiedot

Esiintyjien matkakorvauksia, mm. Draamaryhmä Toivo

Esiintyjien matkakorvauksia, mm. Draamaryhmä Toivo Talousarvion perustelut 2015 Keltinmäki/Muut seurakuntatilaisuudet 1032050000 20.5.2014 ep TOIMINTATUOTOT 312900 Korttituotot 100 Kohtalokas Valinta - kortin myynti 318000 Leirimaksut 350 Retriitin osallistumismaksut

Lisätiedot

BUD - Tuloslaskelma - Raamiraportti kustannuspaikkasuodatus. Jyväskylän yleinen segmentti

BUD - Tuloslaskelma - Raamiraportti kustannuspaikkasuodatus. Jyväskylän yleinen segmentti 1/11 Jumalanpalveluselämä 101, Hautaansiunaaminen 101, Muut kirkolliset toimitukset 101, Aikuistyö 101, Muut seurakuntatilaisuudet 101, Musiikki 101, Päiväkerho 101, Pyhäkoulu 101, Rippikoulu 101, Nuorisotyö

Lisätiedot

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019 Keltinmäen alueneuvoston kokous 15.6. Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Keltinmäen alueseurakunnan tavoitteet Muut seurakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma

Toiminta- ja taloussuunnitelma Toiminta- ja taloussuunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO Lautiosaaren seurakuntatalon korjaustyö toteutettiin 2013 Keminmaan seurakunta on ihmisten keskellä elävä, Jumalan sanalla hoitava seurakunta 1 Toiminta

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 1.6. Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Säynätsalon alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492)

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) INTIME/Talouden Suunnittelu 5610 Eläinlääkintähuolto Selite

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan sana, kaste

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 8.6. Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Keltinmäen alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet

Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO 1. TAVOITE Yhteinen seurakuntapalvelu 1992380000 Varhaiskasvatus Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

Luumäen kunta TA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA

Luumäen kunta TA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA TA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA Vapaa-aikalautakunta 5100 Pääkirjasto 3198 Muut myyntituotot -3 700 Muut suoritt. myyntituotot -3 700 3790 Muut tuotot -3 700 4010 Vakinaisten palkat 126 200 4130 Erilliskorvaukset

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin Tili Tilin nimi 18413000 Yhteiset toiminnot 30 TOIMINTATUOTOT 188 464 76 650 11 354 11 354 73 354 300 Myyntituotot 16 944 11 650 11 354 11 354 73 354 3080 Täyden korvauksen perusteella saadut korvaukset

Lisätiedot

Budjetointiraportti kohteittain

Budjetointiraportti kohteittain 1/20 1.1. - 31.8. Varpaisjärvi Jumalanpalveluselämä 325000 Muut maks.ja korv. 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 Maksutuotot 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 TOIMINTUOTOT 8 676,00

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Toiminnan tilit Tulosyksikkö

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Toiminnan tilit Tulosyksikkö Jyväskylän seurakunta TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Toiminnan tilit Tulosyksikkö 1012050000 TOIMINTATUOTOT Tili Tilin nimi Esitys Yht. Korvaukset 300000 Korvaukset aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnasta

Lisätiedot

Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet

Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO 1. TAVOITE tähtäävä keino 1 tähtäävä keino 2 YSP / Lähetystyö ja kansainvälinen vastuu Jumalanpalveluselämä 1992010000 Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Liikuntapalvelut. Liikultk KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 JA TS TP 2014 TA 2015 KS 2016 TS 2017 TS 2018

NURMIJÄRVEN KUNTA. Liikuntapalvelut. Liikultk KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 JA TS TP 2014 TA 2015 KS 2016 TS 2017 TS 2018 18434001 Liikuntapalvelun yhteiset 30 TOIMINTATUOTOT 211 0 0 0 0 340 Muut toimintatuotot 211 0 0 0 0 3500 Muut toimintatuotot 211 0 0 0 0 35370 Muut tuotot 211 0 0 0 35390 Käyttösuunnitelman oikaisutulot

Lisätiedot

********************************************************************************* * * * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA

********************************************************************************* * * * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA ********************************************************************************* * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA Käynnistynyt 05.03.2014 14:28 ILKKAV * * LISTAUSKAUSI 201312

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Aika 25.3.2014 klo 17.30-18.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Pihkala Isto

Lisätiedot

KÄYTTÖ TA KÄYTTÖ TA TS TS 2014 2015 2015 01-06 2016 2017 2018

KÄYTTÖ TA KÄYTTÖ TA TS TS 2014 2015 2015 01-06 2016 2017 2018 Parikkalan kunta Sivu 1 004060 Saaren koulu TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöiltä 3116 Muut myyntituotot kunnilta 4.287 3.000 Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöiltä

Lisätiedot

(Kirkon palvelukeskus) Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, TA kuluva 2015

(Kirkon palvelukeskus) Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, TA kuluva 2015 Jyväskylän yleinen segmentti ( Jumalanpalveluselämä 101 (1012010000) ) 1.1. - 31.12. Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, 20.5. HUHTIKUU TOIMINTATUOTOT -25 0 0-5 5 0 317000 Ruoka-ja kahvimaksut

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liikultk KS Toteuma 1-12/2016 KS 2016

LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liikultk KS Toteuma 1-12/2016 KS 2016 n nimi 18434000 Liikuntapalvelut 10 30 TOIMINTATUOTOT 166 177 158 000 169 856 154 000 300 Myyntituotot 3 627 3 550 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 627 3 550 31990 Muut myyntituotot 3 627 3 550 321

Lisätiedot

KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. Kutsumme ihmisiä luottamaan Jumalan lupauksiin, ja rohkaisemme kohtaamaan Jumalan ja toisen ihmisen.

KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. Kutsumme ihmisiä luottamaan Jumalan lupauksiin, ja rohkaisemme kohtaamaan Jumalan ja toisen ihmisen. KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. KUHMON SEURAKUNNAN STRATEGIA VUOTEEN 2025 TAVOITE Kuhmon seurakunta on vuonna 2025 kaikenikäiset kuhmolaiset tavoittava, aktiivinen yhteisö, jossa kuljemme toistemme

Lisätiedot

PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_2014

PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_2014 PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_ 22.1.2015 1 Toimielin 39 YHT.TOIM.AL.PERUSTURVAPALVELUT TP 2012 TP 2013 12-2013 Tot. % KS + M Kasvu Kasvu 12 - Tot. % Jäljellä Poikkeama TP2013 -%

Lisätiedot

Säynätsalon alueneuvosto Liite 2

Säynätsalon alueneuvosto Liite 2 11.12. 70 Liite 2 Säynätsalon alueseurakunta Toimintatuotot Henk.per.ruokamaksut 324000-62,14 Toimintatuotot Jumalanpalveluskoleh 362000-879,92-200,00-1 417,08 1 217,08 708,54 Toimintatuotot Kerhomaksut

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 410 Varhaiskasvatuksen hallinto :09:57

Ylivieskan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 410 Varhaiskasvatuksen hallinto :09:57 Ylivieskan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 410 Varhaiskasvatuksen hallinto 11.10.2016 9:09:57 3016 Myyntituotot kunnilta -7 100-100,0 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset -7

Lisätiedot

Tilinp. Ed.TA TA Muutos Muutos Tot. Tot.% %/Ed.TA %/TP 2016 TA/Tot Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA

Tilinp. Ed.TA TA Muutos Muutos Tot. Tot.% %/Ed.TA %/TP 2016 TA/Tot Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA KOSKEN TL KUNTA Sivu 1 011201 Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT PALKAT JA PALKKIOT 5000 KK-palkat -35.838-37.432-37.484 0,1 4,6-28.005 74,8 5005 Kokouspalkkiot -2.124-1.400-700

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 5.12.2012

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 5.12.2012 560VA Nuoriso- ja liikuntatoimi 2012 12 560TA Hallinto 3 Toimintatuotot 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 4 Toimintakulut 445 637 445 637 444 369 40 Henkilöstökulut 395 177 395 177 395 177 41 Palkat ja palkkiot

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 1. PERUSTEHTÄVÄ Diakoniatyön perustelut löytyvät sekä Raamatusta, että Kirkko järjestyksestä. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015

VAPAA-AIKATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Liite 7 VAPAA-AIKATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 11201 HALLINTO MENOT YHTEENSÄ 64.407 (2014 60.680) PALKAT JA PALKKIOT 5000 Kuukausipalkat 35.449 Vapaa-aikasihteeri 5005 Kokouspalkkiot 1.800 Vapaa-ajanlautakunta

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Keminmaan seurakunta Toiminta- ja talous- suunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO

Keminmaan seurakunta Toiminta- ja talous- suunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO Keminmaan seurakunta Toiminta- ja talous- suunnitelma SEKÄ TALOUSARVIO Keminmaan seurakunta on ihmisten keskellä elävä, Jumalan sanalla hoitava seurakunta 1 Toiminta Kirkon toiminta on monin tavoin esillä.

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

SASTAMALAN SEURAKUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

SASTAMALAN SEURAKUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SASTAMALAN SEURAKUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 SASTAMALAN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 1. Yleisperustelut

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 760 VESIHUOLTOLAITOS :30:38

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 760 VESIHUOLTOLAITOS :30:38 SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3001 Vesimaksut 1 304 237 1 300 000 1 300 000 1 300 000 1 300 000 3002 Jätevesimaksu 2 155 439 2 100 000 2 200 000 2 200 000 2

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 2019 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2012

KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2012 KEMINMAAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2012 1 TASEKIRJA SISÄLTÖ YLEISKATSAUS... 5 Kirkkoherran yleiskatsaus... 5 Talous 2012... 5 HALLINTOELINTEN KOKOONPANO JA TOIMINTA... 6 Kirkkovaltuusto... 8 Kirkkoneuvosto:...

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 611 TEKN. HALLINTO JA VARIKKOPALV :20:07

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 611 TEKN. HALLINTO JA VARIKKOPALV :20:07 SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3128 Koulutuskorvaukset 10 3140 Muut myyntituotot 6 603 3143 Työpalv/tarvikk myynti 1 930 2 000 2 000 2 000 2 000 Myyntituotot

Lisätiedot

KEMINMAAN SEURAKUNTA. Alttarivaate ja kirjateline 1700 -luvulta

KEMINMAAN SEURAKUNTA. Alttarivaate ja kirjateline 1700 -luvulta KEMINMAAN SEURAKUNTA Alttarivaate ja kirjateline 1700 -luvulta TASEKIRJA 2011 1 TASEKIRJA SISÄLTÖ YLEISKATSAUS... 5 Kirkkoherran yleiskatsaus... 5 Talous 2011... 5 HALLINTOELINTEN KOKOONPANO JA TOIMINTA...

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS VALTUUSTO HUOM. YM. LAUKAAN KUNTA Kaavoitus- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2016 VALTUUSTO 7.12.2015 46. Tili/Kustannuspaikka TA 2016

KÄYTTÖTALOUS VALTUUSTO HUOM. YM. LAUKAAN KUNTA Kaavoitus- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2016 VALTUUSTO 7.12.2015 46. Tili/Kustannuspaikka TA 2016 TA 2016 71001 KARA-LAUTAKUNTA 2016 4000/71001 Luottamushenkilöiden palkkiot -10000 4150/71001 Kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut -400 4341/71001 ICT-palvelut -1500 4410/71001 Majoitus- ja ravitsemuspalvelut

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma 1-12 / 216 Valitut tositesarjat: 1,11 1635 216 Raportti tulostettu: 15.3.217 (9:44) Toteuma 1- Muutettu KS Jäljellä MKS Toteuma-% MKS Toteuma 1-1635 Kulttuuri Toteuma 12/216 TP 215 12/216

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.9.2012 liite nro 7 Virallinen budjetti Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2014-31.12.2014

Perusturvalautakunta 25.9.2012 liite nro 7 Virallinen budjetti Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2014-31.12.2014 Äänekosken kaupunki Sivu 1 01000310 Hallinto TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Muut suoritteiden myyntituotot 3140 Työsuorituksien myyntituotot 10.400 10.000 4.188 8.000-20,0 Muut suoritteiden

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto Talousarvio 2016 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 000 3149 Sis.muut

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 Sivu 1 / 6 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 1 JOHDANTO Liite 2/34 Yht. kv. 29.9.2015 Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt käynnistää suunnittelutyön strategiasuunnitelman

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2017 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

asiaan Ympäristölautakunnan vuoden 2013 käyttösuunnitelma YM 7.3.2013 Liittyy . Hyrynsalmen kunta Y m päristölautaku nta Käyttösuunnitelma 2013

asiaan Ympäristölautakunnan vuoden 2013 käyttösuunnitelma YM 7.3.2013 Liittyy . Hyrynsalmen kunta Y m päristölautaku nta Käyttösuunnitelma 2013 YM 7.3.2013 Liittyy asiaan Ympäristölautakunnan vuoden 2013 käyttösuunnitelma. Hyrynsalmen kunta Y m päristölautaku nta Käyttösuunnitelma 2013 Meno- ja tulolajeittain Tekninen- ja valvontatoimi (13501)

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 630 KUNTATEKNIIKKA :28:43

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 630 KUNTATEKNIIKKA :28:43 SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3050 Jätteen kulj- ja käsittelymaks 46 897 30 000 30 000 30 000 30 000 3132 Sähkön myynti 1 960 1 700 1 700 1 700 1 700 3133 Autopaikkojen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06

IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06 IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset -811 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k -2 000-500 3140 Muut myyntituotot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JOKILATVAN OPISTO

TILINPÄÄTÖS JOKILATVAN OPISTO LIITE 2 TILINPÄÄTÖS 2015 7300 JOKILATVAN OPISTO Talousarvion toteutuminen 31.8.2015 mennessä KustTili raja 66,67% 7300 TP 14 TA 15 TP 15 Erotus Muutos% 3141 3192 3270 3275 3330 3420 3530 Muut myyntituotot

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä TALOUSARVIO EHDOTUS 2019

Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä TALOUSARVIO EHDOTUS 2019 Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä TALOUSARVIO EHDOTUS 2019 TA TA KUNTAYHTYMÄ 2018 2019 Hallinto 000101 Yhtymävaltuusto 4001 kokouspalkkiot -9500-8000 -9500-8000 -9500-8000 4100 KuEL-maksut -410-400

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

TOT Ympäristönsuojelutehtävät

TOT Ympäristönsuojelutehtävät ESPOON KAUPUNKI 44001 Ympäristönsuojelutehtävät 3 TOIMINTATULOT 49 896 48 500 39 930 39 930 39 930 300 Myyntituotot 244 0 0 0 0 300U Myyntituotot, ulkoiset 244 0 0 0 0 3152 Asiantuntijapalvelut 244 0 320

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

LIITE 4 ArnoV jk 23.10.2013 asia no 7. 750 LuonAMUSH ENKILÖJOHTO -7000 -490-49 -1800-9339 -9339 -9339 -9339 -9339 752 YLLÄPITÄJÄN HALL. JA YHT.TOIM.

LIITE 4 ArnoV jk 23.10.2013 asia no 7. 750 LuonAMUSH ENKILÖJOHTO -7000 -490-49 -1800-9339 -9339 -9339 -9339 -9339 752 YLLÄPITÄJÄN HALL. JA YHT.TOIM. POHJOIS-KARJALANAMMATrIOPISTOVALTIMO LIITE 4 ArnoV jk 23.10.2013 asia no 7 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 750 LuonAMUSH ENKILÖJOHTO Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä Jaksolla: 04-2019 TULOSLASKELMA Kausisaldo Kum.saldo Kum. Budjetti Budjetti Kum.saldo 04-2019 04-2019 Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Yh 5/13.6.2019/ 18, liite 1 TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020

Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Hautausmaat ja hautaustoimi Talous Henkilöstö Kiinteistöt Sairaalasielunhoito Perheneuvonta Visio Seurakuntayhtymän visiona on olla ihmiskasvoinen uskon yhteisö,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka Jäsenet (läsnä = ) Torstaina 30.3.2017 klo 18.00 20.30, Uusi pappila. Heiska, Tuomo Karanta, Janne ilm. esteestä varajäsen, ilm. esteestä. Kauppinen, Markku Lamberg, Irja

Lisätiedot

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus Rovaniemen seurakunta Tasekirja Tilinpäätös Toimintakertomus 31.12.2018 TALOUSKATSAUS Yleistä Vuonna 2018 talouskehitys oli kaikkinensa hivenen ennakoitua parempaa. Syksyllä 2017 laaditussa vuoden 2018

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 2/2015 Kirkkoneuvosto. Kokousaika Tiistai 31.3.2015 kello 17.30 - ( kahvit kello 17.15)

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 2/2015 Kirkkoneuvosto. Kokousaika Tiistai 31.3.2015 kello 17.30 - ( kahvit kello 17.15) Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 31.3.2015 kello 17.30 - ( kahvit kello 17.15) Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 14 KOKOUKSEN AVAUS 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16

Lisätiedot

KUVA 321/02.01.00/2014 4940 Muut kulut -200 * Menot yht. -432 591 Netto ennen poistoja -420 091

KUVA 321/02.01.00/2014 4940 Muut kulut -200 * Menot yht. -432 591 Netto ennen poistoja -420 091 6000 Kirjasto 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset 0 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 500 3275 Muut opetus- ja kult.t.maks. 11 000 3330 Muut tuet ja avustukset 0 3530 Muut tuotot

Lisätiedot

Eurajoen kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Hallinto sivistystoimi :40:11

Eurajoen kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Hallinto sivistystoimi :40:11 Eurajoen kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Hallinto sivistystoimi 22.9.2016 13:40:11 Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset YHTEENSÄ 4001 Vakinaisten palkat KuEL -186

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kirkkoneuvosto 26.3.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kirkkoneuvosto 26.3.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 26.3.2013 klo 17.30 19.15 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, 51 alkaen Pihkala

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 Kokousaika 10.12.2015 kello 17.15 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Laukaan seurakuntatalo Hassel Lari Heikkilä Jaakko Hintikka Raimo Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/2014 Kirkkoneuvosto 21.10.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/2014 Kirkkoneuvosto 21.10.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 21.10.2014 klo 17.30 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Toteutuma vuoden alusta. 6400 Maaseutupalvelujen hallinto 11.2.2015

Toteutuma vuoden alusta. 6400 Maaseutupalvelujen hallinto 11.2.2015 6400 Maaseutupalvelujen hallinto 4000 Vakituisen hlöstön palkat Kuel 0 0 0-2632 2632 ***** 4003 Kokouspalkkiot luottamustoimis -10000 0-10000 -8360-1640 83,6 4004 Muut luottamushenkilökorvaukse -3000 0-3000

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-12 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-12 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-12 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 1835 Tili Tilinimi Toteuma 1-12/ Toteuma 12/ Muutettu KS Jäljellä MKS Toteuma-% MKS TP2017 Muutos 1-12/2017> 1835 KUNTAKEHITYS

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu Osavuosikatsaus tammi - lokakuu 31.10.2013 Kunnanhallitus 26.11.2013 170 Tuloslaskelma, kumulatiivinen Lokakuu 2013 Alavieskan kunta Kirjanpidon tilanne 19.11.2013 1 000 TP 2012 TA 2013 10/2012 TP:n tot-%

Lisätiedot

911 VALTIMO Toiminto: Kohde: TALOUSARVION TULOSLASKELMA 2017 Projekti:

911 VALTIMO Toiminto: Kohde: TALOUSARVION TULOSLASKELMA 2017 Projekti: 911 VALTIMO Toiminto: - - 999 Kohde: - - 565 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 217 Projekti: - - 9852 51 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 215 TA+MUUT. KV 217 Ero% 216 MAKSUTUOTOT 26 5 21 3 13-39, 3285 Rakennusvalvonta-

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Lapin liitto 25.10.2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA TOIMINTAVUOSI 2015 YLEINEN LUOTTAMUSHENKILÖHALLINTO 110 VALTUUSTO B2015 B2014 TOT. 08/2014 Henkilöstökulut 21 600 19 774 10 634 5010 Kokouspalkkiot

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2016 Soile Luukkainen 26.6.2017 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Jäsenistö 2016 26.6.2017 Soile Luukkainen 2 Jäsenet 2016 Jäsenten ikäjakauma 1790 1804 1470 1429 1430 1427

Lisätiedot

Sivu TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , ,43 63,5

Sivu TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , ,43 63,5 Sivu 1 KUNTAYHTYMÄ Hallinto 000101 Yhtymävaltuusto 4001 kokouspalkkiot -9500,00-7649,48-1850,52 80,5-9500,00-7649,48-1850,52 80,5-9500,00-7649,48-1850,52 80,5 4100 Henkilösivukulut 4101 Eläkekulut 4100

Lisätiedot

Ed.TP TA Toteutuma Poikkeama Tot.% Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA

Ed.TP TA Toteutuma Poikkeama Tot.% Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA KOSKEN TL KUNTA Sivu 1 011201 Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT PALKAT JA PALKKIOT 5000 KK-palkat -34.230,22-34.564,00-13.619,89 20.944,11 39,4 5005 Kokouspalkkiot

Lisätiedot