HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012"

Transkriptio

1 HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS PERUSTEHTÄVÄ Diakoniatyön perustelut löytyvät sekä Raamatusta, että Kirkko järjestyksestä. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. Matt.25: Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. KJ 4, 3 2. TOIMINTA-AJATUS JA KOHDERYHMÄT Diakoniatyön tarkoituksena on hengellisen, henkisen ja aineellisen avun antaminen erityisesti sinne, minne muu apu ei ulotu. Näitä ryhmiä ovat vamman, sairauden, mielenterveyden, taloudellisten vaikeuksien, työttömyyden ym. vuoksi muun avun tai muun seurakuntatyön ulkopuolelle jäävät ihmiset. Meidän kirkko-välittävä yhteisö, -diakonia- ja yhteiskuntatyön linjaus 2015 Toiminnalliset tavoitteet 2012: - Kehitetään vapaaehtoistyötä Laaditaan suunnitelma kahvilatoiminnasta yhdessä lähetys- ja aikuistyön kanssa - Tuetaan osallistumista yhteiseen messuun kirkossa Diakoniamessu kevätkaudella, johon vapaaehtoiset tuovat ja auttavat kuljetusta ja apua tarvitsevia. Kohdistuu ennen kaikkea niihin, jotka eivät muuten pääsisi kirkkoon. 3. KUKA TEKEE Seurakunnan jäsenet harjoittavat diakoniaa antaessaan ihmisille tukea ja apua heidän vaikeuksissaan. Diakoniatyö on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Vapaaehtoiset toimivat mm. ryhmien vetäjinä, leiriavustajina, talkoolaisina: Myötätuulen emännät, lipaskerääjät, diakonia kylätoimikunnat, työpaja.. Viranhaltijat, jokaisessa seurakunnassa tulee olla diakonian virka (diakonissa tai diakoni).

2 4. DIAKONIA TOTEUTUU 4.1. Toimintatavat Yksilöllisesti: kotikäynnit, sielunhoito, vastaanottotyö, taloudellinen avustaminen, laitoskäynnit, onnittelukäynnit (75v, 80v,85v,90v,vuosittain yli 90 v) Ryhmissä: Myötätuuli-päivä, erityisryhmien kirkkopyhät, retket, leirit, leiripäivät ja kerhotoiminta kylillä (tarkemmin kohdassa 4.2.) Yhteiskunnallisena vaikuttamisena, diakonia ei hoida vain yhteiskunnallisten epäkohtien seurausilmiöitä, vaan pyrkii vaikuttamaan myös niiden syihin, ennaltaehkäisevä työ Yhteistyö kunnan ja järjestöjen kanssa, sekä seurakunnan eri työmuotojen kanssa, Kansainvälinen diakonia herättää myös kansainvälistä vastuuta: KUA, Yhteisvastuukeräys, ystävyysseurakuntatyö Mustveen srk:n kanssa 4.2. Säännöllinen toiminta kerran viikossa: Myötätuuli-päivä torstaisin Kyröskoskella klo Diakoniatyön vastaanotto ilman ajanvarausta Kyröskoskella klo 9-11 kuukausittain: kerhot kylillä (Sasi, Jumesniemi, Kirkonkylä, Vesajärvi, Kotorinne ja Tupala) vuosittain: kirkkopyhät eläkeläiset ja kehitysvammaiset rovastikunnallinen leirit kehitysvammaiset, eläkeläiset ja päihdetyö (rovastikunnallinen) leiri /retkipäivät eri kohderyhmille: Myötätuuli, omaishoitajat, mielenterveystyö, päihdetyö, Kurjenmäkikoti, terveyskeskus, pienkodit, Eloisat, näkövammaiset (ei säännöllistä) retket Myötätuuli, seurakuntaretki 1-2 tapahtumat joulutervehdykset, kylätoimikunnat vievät yli 75 -vuotiaille syntymäpäiväjuhla 70-vuotiaille Yhteisvastuukeräys Jouluruokailu yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa 4.3. Toiminta kohderyhmien mukaan Vanhustyö: Myötätuuli, kerhot kylillä, kotikäynnit, retki ja leiritoiminta, onnittelukäynnit yli 90v ja 70v -juhla, joulutervehdykset Taloudellinen avustaminen : vastaanotot ja sovitut tapaamiset myös kotikäynnit, sosiaalitoimi ohjaa myös asiakkaita Päihdetyö: henkilökohtainen työ, vastaanotot, leiripäivä ja leiri Mielenterveystyö: henkilökohtainen työ, yhteydet pienkoteihin, leiripäivä Vammaistyö: kehitysvammaisten leiri ja kirkkopyhä, kuljetusjärjestelyt mm. Myötätuuleen, yhteydet näkövammaisten kerhoon. Yleisesti kiinnitetään erityistä huomiota esteettömyyteen, jotta rajoituksista huolimatta olisi mahdollisuus osallistua messuun ja muuhun seurakunnan toimintaan, hankitaan tarvittavia apuvälineitä, huomioidaan näkyvyys ja kuuluvuus, huomioidaan päivitettävänä oleva Kirkon saavutettavuusohjelma

3 Omaishoitajat: Vapaaehtoistyö: henkilökohtainen kutsu virkistyspäivään joulutervehdykset, Yhteisvastuu, Myötätuulen ryhmänvetäjät ja emännät Kansainvälinen diakonia: Mustveen ystävyysseurakunta 4.4. Tunnuslukuja toiminnasta 2011 Asiakaskontaktit 868 henkilöä, joista ikä naisia miehiä vastaanotolla 244 alle 18 v kodeissa v 124 muualla v 233 puhelin ym v 165 yli 74 v 308 Kotikäyntien lukumäärä Myötätuuli 19 kertaa vuodessa, kävijöitä n. 110/ kerta Vapaaehtoisia n. 105 retkiä 6 ja osallistujia 165 leiripäiviä/leirejä 7 ja osallistujia 159 Joulutervehdykset n :lle yli 75 -vuotiaille Taloudellista apua annettu 181 kertaa n (sisältää lahjoitukset) Diakoniatyössä tavoitteena ei ole suuret tunnusluvut, vaan pikkemminkin tehdä itsensä tarpeettomaksi. Työn mittaaminen määrällisinä tunnuslukuina ei kerro työn vaikuttavuudesta ja kohdistumisesta eniten apua tarvitseviin. 5. VIRANHALTIJAT JA TYÖNJAKO Diakonianvirkoja syyksuussa 2011 seurakunnassa on 2,5, joista tällä hetkellä 1 kokoaikainen ( sijainen), yksi 80 % ja yksi 50 % 5.1. Vastuualueet 1.virka 2. virka 3. virka 50 % diakoniapappi Johanna 80 % Saila / Hannele Pirjo 50 % Erkki aluejako: kotikäynnit aluejako: kotikäynnit aluejako: kotikäynnit kerhot kylillä kerhot kylillä kerhot kylillä - tarkempi työnjako tehdään syksyn kuluessa erikseen 5.2. Tiimin yhdessä sovittavat tehtävät

4 Vastaanotot, avustukset, retket, leirit, tiedotus, yhteistyö, työn suunnittelu ja kehittäminen, tilastointi, tapahtumat, muu yleinen seurakuntatyö mm. syntymäpäivä tapahtuma, mm. messut, 6. YHTEISTYÖTAHOT JA VERKOSTOT 6.1. Ulkopuolinen verkosto Terveyskeskus, Kurjenmäkikoti, vanhusten pienkodit, päiväosasto mielenterveystyön pien kodit ja päivätoiminta, kehitysvammaisten toimintakeskukset ja asumisyksiköt Hämeenkyrön kunnan sosiaalitoimi ja kotihoito Kyrön Eloisat ry. ja useat muut järjestöt 6.2. Sisäinen verkosto seurakunnan muut työalat ja rovastikunnan seurakunnat diakoniarahasto (vapaaehtoiset varat) työpaja ja luottamuselimet 7. TYÖN KEHITTÄMINEN, TYÖN ARVIOINTI JA PALAUTE Haasteet nyt ja tulevaisuudessa: - kunnan palveluiden suunta, yhteiskunnan muutokset, omaishoitajien ja vanhusväestön määrää - ketkä alttiita jäämään muun avun ulkopuolelle 7.1. Vuosittain tehdään tarkempi toimintasuunnitelma, arvioidaan kulunutta vuotta ja toiminnasta koottua palautetta Työn suunnittelussa huomioitavaa - Hämeenkyrön ominaispiirteet: vahvuudet, heikkoudet ja perinteet - Tutkiva työote: palautteet, tilastointi ja tarpeiden kartoitus palvelevat työn suunnittelua - Mikä on diakoniatyötä, hoitaako joku muu taho ja mikä seurakuntatyön kannalta tärkeää - Vapaaehtoistyön mahdollisuudet, vaatii myös suunnittelua ja ohjausta, jotta vapaaehtoinen löytäisi oman paikkansa ja toiminta olisi molemminpuolista ja mielekästä Luottamushenkilöiden tuki - Työpaja diakoniatyön tukena ja vastuunkantajana - Työpajan tehtäväkuva selkeä ja tarkoituksenmukainen 7.3. Työntekijöiden jaksaminen - Koulutus seurakunnan koulutussuunnitelman mukaisesti, - Työn mielekkyys ja kiinnostavuus myös haluttuna työpaikkana

5 - Säännölliset suunnittelupalaverit ja selkeästi sovitut vastuut, työn oikea rajaaminen

AIKUIS- JA LÄHETYSTYÖN PERUSTOIMINTOKUVAUS 2011

AIKUIS- JA LÄHETYSTYÖN PERUSTOIMINTOKUVAUS 2011 HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA AIKUIS- JA LÄHETYSTYÖN PERUSTOIMINTOKUVAUS 2011 Aikuistyö ja lähetystyö toteutuvat osittain yhteistyössä, mutta tässä kuvauksessa niitä käsitellään kahtena eri osa-alueena. AIKUISTYÖ

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkoneuvostossa 31.3.2004 42 1 Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. KL 4:1 Toteuttaakseen kirkon

Lisätiedot

PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT

PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT 1 PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT Diakonian / kirkon nuorisotyönohjaajaan / kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan virkoihin kelpoisuuden

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 5.10.2016 Yhteinen kirkkovaltuusto 29.11.2016 Yhteisen seurakuntatyön palveluiden johtosääntö 1 Vantaan seurakuntayhtymän

Lisätiedot

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Kokousaika Tiistaina 31.1.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus 1 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 27.10.2016 klo 18.00 Paikka Varsinaiset jäsenet Artjärven seurakuntakoti Anttila Ari, estynyt Jarmo Koskinen, poissa Mauri Kyöstilä Koskelainen Arja Metso

Lisätiedot

Palvelevan puhelimen toiminnan laatuasiakirja

Palvelevan puhelimen toiminnan laatuasiakirja KIRKON KESKUSTELUAPUAπ Palvelevan puhelimen toiminnan laatuasiakirja 1 Palvelevan puhelimen toiminnan laatuasiakirja Periaatteet koskevat Palvelevaa puhelinta, Palvelevaa nettiä, Palvelevaa chattia, Palvelevaa

Lisätiedot

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Meilahden seurakunnan vapaaehtoistoimintaa koordinoi KOVA (koordinaatiovastuu) -tiimi yhdessä vapaaehtois- ja aluetoiminnan vastuuryhmän

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN MUUTOKSET

KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN MUUTOKSET Kokousaika Tiistaina 5.5.2015 kello 16.30 Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA DIAKONIAN KESÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa NRO: 5/2015 PÖYTÄKIRJA Alueneuvosto AIKA: 11.6.2015 klo 16.00 PAIKKA: PAIKALLA: Kirkonkranni, kokoustila 1 (1. krs.) Hautala Milla Hihnala Juhani Panula Liisa Mäkinen Satu Ristimäki Asko Sihto Paula KIRKKONEUVOSTON

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO YKSIKÖN PERUSTIEDOT. Sähköposti:etunimi.sukunimi@a-klinikka-fi

PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO YKSIKÖN PERUSTIEDOT. Sähköposti:etunimi.sukunimi@a-klinikka-fi PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO LOMAKE TÄYTETÄÄN SOVELTUVIN OSIN YKSIKÖN PERUSTIEDOT Täyttöpäivämäärä 18.11.2004 Nimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Toimintakeskus-Yhteisökoti Asemakatu

Lisätiedot

43 39 VUODEN 2015 YHTEISVASTUUKERÄYKSEN SEURAKUN- NAN OMAN OSUUDEN KOHDENTAMINEN 44 41 SUURTEN ADVENTTIMYYJÄISTEN 2014 DIAKO- NIATUOTON KOHDENTAMINEN

43 39 VUODEN 2015 YHTEISVASTUUKERÄYKSEN SEURAKUN- NAN OMAN OSUUDEN KOHDENTAMINEN 44 41 SUURTEN ADVENTTIMYYJÄISTEN 2014 DIAKO- NIATUOTON KOHDENTAMINEN DIAKONIAJOHTOKUNTA 20.11.2014 Aika: Torstai 20.11.2014 klo 17.00 18.20 Tarjoilu klo 16.45 alkaen Paikka: Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 liite sivu 38 KOKOUKSEN AVAUS 40 38 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely. Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely 220104274

Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely. Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely 220104274 Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely Vastaajien prosenttiosuudet palvelualueittain Etelän palvelualue 23 Lännen palvelualue 15 Pohjoisen palvelualue 26 Idän palvelualue 29 Sve (ruotsinkieliset)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2014 / 2014

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2014 / 2014 1 KOKOUSAIKA 24.11.2014 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Särkijärven leirikeskus SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET: pj Erkki Malmberg, khra (x) vpj Heimo Nordfors (x) j Tarja Hätönen (x) j Liisa Kivimäki (x) vj Minna Plihtari

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.3.2013 ALKAEN 2 KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET JA STIPENDIT YLEISTÄ Sivistyslautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 22.5.2014 sivu 1 (6) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.5.2014 klo 18.00 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017

Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017 Kokousaika Maanantai 14.11.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017 MUUT ASIAT KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

21. ILMOITUSASIAT 2 22. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 23. LASTENOHJAAJA PÄIVI HEIPMANNIN SIIRTÄMINEN PERHETYÖNTEKIJÄN VIRKAAN 4

21. ILMOITUSASIAT 2 22. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 23. LASTENOHJAAJA PÄIVI HEIPMANNIN SIIRTÄMINEN PERHETYÖNTEKIJÄN VIRKAAN 4 PÖYTÄKIRJA 3 / 2016 5.4.2016 21. ILMOITUSASIAT 2 22. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 23. LASTENOHJAAJA PÄIVI HEIPMANNIN SIIRTÄMINEN PERHETYÖNTEKIJÄN VIRKAAN 4 24. LASTENOHJAAJA TARJA JOKELA-LIIAKSEN SIIRTÄMINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013 1 KOKOUSAIKA Maanantai 25.11.2013 17.00 KOKOUSPAIKKA Isopappila SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET: pj Erkki Malmberg, khra (x) vj, Heikki Uusitalo (x) j Tarja Hätönen (x) j Liisa Kivimäki (x) vj Teija Paldan-Piiponniemi

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen Aika : Tiistai 15.12. klo 17-19:30 Paikka: Seurakuntien talon Suurella Sydämellä klubilla, Näsilinnankatu 26. Kokoontumisen tarkoituksena oli

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty 27.10.2015

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty 27.10.2015 LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA Strategia päivitetty 27.10.2015 Tämän LC klubin strategian on laatinut klubin hallitukselle Ehdollepano- ja kehitystoimikunta. 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Ketään ei jätetä yksin TK Palveluneuvonta Olemme läsnä ja saavutettavissa. Kotihoidon palvelut Lyhytaikainen hoiva ja kuntoutus Tehostettu palveluasuminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

ELOSSA. Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta. Syksy 2011. Herttoniemen seurakunta

ELOSSA. Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta. Syksy 2011. Herttoniemen seurakunta ELOSSA Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta Syksy 2011 Jumala on rakkaus - Olen diakoniatyöntekijä. - Ai mikä? - Diakonia on toisen ihmisen palvelua. Autamme hädässä olevia lähimmäisiä. - Ai jaa,

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa?

Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa? Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa? Koska ME olemme tehneet siitä haastavaa! Olemme rakentaneet hengellisen

Lisätiedot

JOROISTEN SEURAKUNNASSA

JOROISTEN SEURAKUNNASSA KEVÄT 2015 JOROISTEN SEURAKUNNASSA JUMALANPALVELUKSET Maaliskuun puoliväliin saakka seurakuntatalossa Su 25.1. Su 1.2. Su 8.2. Messu klo 10 seurakuntatalossa. Messun yhteydessä Gideonien työn esittely.

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 4/2005 21.1.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 4/2005 21.1.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 4/2005 21.1.2005 DIAKONIATILASTOT 2005 Kirkkohallitus kokoaa vuosittain seurakunnilta diakoniatyötä koskevia tietoja tilastolomakkeella A5. Tilastovuoden 2004 A5 -lomakkeen

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina ( ) VANTAAN SEURAKUNNAT 1

Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina ( ) VANTAAN SEURAKUNNAT 1 Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina 2015 2020 (5.6.2015) VANTAAN SEURAKUNNAT 1 Ympäristökasvatussuunnitelma vuosille 2015-2020 Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008. 1. Taustaa

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008. 1. Taustaa Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008 1. Taustaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyö rohkaisee kirkkoa ja seurakuntia kutsumaan yhteyteensä Suomeen muualta tulleita

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TERVEISET STRATEGIAPÄIVÄSTÄ JUMALANPALVELUSUUDISTUKSEN KOKOMEUKSIA PAJAN JÄSENILTÄ

TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TERVEISET STRATEGIAPÄIVÄSTÄ JUMALANPALVELUSUUDISTUKSEN KOKOMEUKSIA PAJAN JÄSENILTÄ Kokousaika Keskiviikkona 14.9.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TERVEISET STRATEGIAPÄIVÄSTÄ 10.9.2011 KOULUTUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Päätös: 1. Siikasalon seurakunta lakkautetaan ja liitetään Raahen seurakuntaan 1.1.2013 lukien.

Päätös: 1. Siikasalon seurakunta lakkautetaan ja liitetään Raahen seurakuntaan 1.1.2013 lukien. Yhdistymismallit 1. Seurakunta lakkautetaan ja liitetään toiseen seurakuntaan 2. Yhdistettävät seurakunnat lakkautetaan ja perustetaan uusi seurakunta 3. Muodostetaan seurakuntayhtymä 4. (Kappeliseurakunnan

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 Taivaanpankontie 3, 70200 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848410 SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 Taivaanpankontie 3, 70200 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848410 SEURAKUNTANEUVOSTO 1 KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 Taivaanpankontie 3, 70200 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848410 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Keskiviikko 20.4. klo 17.00 18.35 (Kahvitarjoilu klo 16.45) Paikka

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös- ja verokysymyksiä Helmikuu 2011. SYS Audit Oy Jukka Sorjonen, KHT

Yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös- ja verokysymyksiä Helmikuu 2011. SYS Audit Oy Jukka Sorjonen, KHT Yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös- ja verokysymyksiä Helmikuu 2011 SYS Audit Oy Jukka Sorjonen, KHT 1 Yleishyödyllisyys n Yhteisö on yleishyödyllinen (TVL 22 ), jos se toimii yksinomaan

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

VAKAAT- työryhmä 22.11.2012 Leea Kolehmainen

VAKAAT- työryhmä 22.11.2012 Leea Kolehmainen VAKAAT- työryhmä 22.11.2012 Leea Kolehmainen Yksinäisyyden kokemus Emotionaalinen ja sosiaalinen yksinäisyys Kulttuurisidonnaista Myönteistä; rauhoittumisen ja luovuuden voimavara tai Kielteistä; kärsimystä

Lisätiedot

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Yrityksen nimi/yksikön nimi: [kirjoita tähän] Päivä: 22. tammikuuta 2010 Markkinointisuunnitelma 2(5) Sisällysluettelo 1. Perustiedot yrityksestä...

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ SEURAKUNTANEUVOSTO 7.9.2011 1/5 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 7.9.2011. klo 18 Paikka: Matteuksenkirkko, Olavus-sali Osallistujat: Poissa: Jukka Pakarinen, puheenjoht. Max Isaksson Eija

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Maanantai 12.10.2015 klo 18.00 Teljän kirkon Koivula-sali

Seurakuntaneuvosto Maanantai 12.10.2015 klo 18.00 Teljän kirkon Koivula-sali 1 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 8/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 12.10.2015 klo 18.00 Teljän kirkon Koivula-sali Huhtala, Kaisa Haanpää, Liisa Halonen, Erkki Harju, Aulikki Ihalainen,

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2010 Tark: Seurakuntaneuvosto 44. Aika: Torstaina 30.09.2010 klo 18, kahvit klo 17.30

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2010 Tark: Seurakuntaneuvosto 44. Aika: Torstaina 30.09.2010 klo 18, kahvit klo 17.30 44 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstaina 30.09.2010 klo 18, kahvit klo 17.30 Paikka: Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2 Kaarina Läsnä: Vahtola, Pirjo puheenjohtaja Andersson, Jari jäsen Gustafsson, Irja

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT

VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT Liite 3 VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT Sopimus on voimassa ajalle 1.9.2013 31.8.2017 (+ mahdollisuus kahden vuoden optioon, josta päätetään erikseen). Alla olevat hinnat ovat voimassa 1.9.2013 31.12.2014.

Lisätiedot

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2. Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Turvallisuus, luottamus ja pitkä tuntemus Struktuuri

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008

3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 1 3 /17./.1.2008 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 Neuvontapalvelu: Huolehditaan yhdessä Kyyhkylän kuntoutussairaalan palveluneuvojan kanssa siitä, että jokainen osaston jäsen, puoliso

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 6/2015 Kirkkoneuvosto 10.11.2015 1 (5) Jukka Kämäräinen jäsen Heikki Karjalainen -"- Alpo Partanen Pertti Sirviö

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 6/2015 Kirkkoneuvosto 10.11.2015 1 (5) Jukka Kämäräinen jäsen Heikki Karjalainen -- Alpo Partanen Pertti Sirviö Kirkkoneuvosto 10.11.2015 1 (5) Kokousaika kello 18.00 21.00 Kokouspaikka Vuokatin kirkko Saapuvilla olleet Erkki Marin puheenjohtaja Pirjo Juntunen varapuheenjohtaja Jukka Kämäräinen jäsen Heikki Karjalainen

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012 2013 PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty:..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen arviointi:..20

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET...

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET... Yhdessä Pyhässä ja arjessa Hollolan seurakunnan strategia 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 1. Kaksi kuntaa 1.1. Hollolan kunta 1.2. Hämeenkosken kunta 2. Hollolan seurakunta 2.1.

Lisätiedot

Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia. Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes.

Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia. Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes. Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes.fi 1 Esitys pohjautuu artikkeliin: Seppänen, Marjaana & Toikkanen, Tuulikki

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 04.11.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 04.11.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 04.11.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija Hämäläinen

Lisätiedot

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2009 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 10.11.2009 klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Läsnä Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista

Lisätiedot