TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018"

Transkriptio

1 TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

2 Investointisuunnitelma vuosille Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien tarpeet. Käyttäjiä edustavat luottamuselimet osallistuvat investointien valmisteluun. Liikelaitoksen investointiohjelmasta päätetään valtuustossa kaupungin talousarvion osana. Kaupungin koko rakentamisen omaisuuslaji on Tilakeskuksella. Maaomaisuus on kaupungin taseessa. TILAKESKUKSEN INVESTOINNIT Aineettomat hyödykkeet UUDISRAKENTAMINEN Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen ja ympäristötoimi Palveluliiketoimi Muu talonrakentaminen UUDISRAKENTAMINEN YHTEENSÄ PERUSPARANTAMINEN Koneet ja kalusto Osakkeet ja osuudet Investointimento (Brutto) Investointitulot Investoinnit (Netto) Vuonna 2014 Tilakeskuksen investointiohjelmaan sisältyvät investointimenot ovat yhteensä 54 milj. euroa ja tulot euroa. Rakennusinvestointien osuus on 36,7 milj. euroa, perusparantamisen 9 milj. euroa ja muiden investointien 8,2 milj. euroa. Lisäksi rakennusten vuosikorjauksiin on käyttötaloudessa varattu noin 16,8 milj. euroa. Rakennusinvestoinnit kohdistuvat sekä uudisrakentamiseen että kiinteistökannan peruskorjaamiseen ja laajennukseen. Aineettomat hyödykkeet Tietojärjestelmien investointeihin on varattu euroa. Koneet ja kalusto Kone- ja kalustohankintoihin on varattu euroa vuosittain uudisrakentamiskohteiden keittiölaitteiden hankintaan UUDISRAKENTAMINEN TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA

3 Menot Tulot Netto Kaikista toimitilahankkeista, myös vuokrahankkeista, päätetään valtuustossa talousarvion ja - suunnitelman hyväksymisen yhteydessä, eikä niiden valmistelussa tehdä ennen taloussuunnitelman käsittelyä kaupunkia sitovia ratkaisuja. Toimitilojen rakentaminen painottuu toimitilojen laajentamiseen ja peruskorjaamiseen. Suureen osaan talonrakennushankkeista liittyy joko perusparannus tai hanke korvaa aiemman toimitilan. Korjausrakentamisen vuotuinen investointitaso vaihtelee yksittäisten peruskorjaus-kohteiden ajoituksesta johtuen. Uudisrakennuskohteissa huolehditaan kosteusvalvonnan järjestämisestä siten, että pyritään ehkäisemään kosteus- ja homevaurioiden syntymistä. Tilakeskus vastaa Kiinteistö Oy Espoon Toimitilat hankkeiden suunnitteluun ja rakennuttamiseen liittyvistä tehtävistä. Tilakeskuksen vastuulla on myös Opinmäen koulua ja liikuntakeskusta varten perustetun Kiinteistö Oy Opinmäen Kampus yhtiön suunnittelu- ja rakennuttamistehtävät. Lisäksi Tilakeskus toimii asiantuntijakonsulttina Kiinteistö Oy Espoon sairaala yhtiölle, joka rakentaa Espoon sairaalaa Jorviin. 7192B SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto Sosiaali- ja terveystoimen osalta investointisuunnitelma painottuu lastensuojelu- ja vammaispalveluiden hankkeiden toteuttamiseen. Rakennusohjelma sisältää kaksi rakennusten peruskorjaus- ja laajennushanketta sekä yhden uudisrakennushankkeen. Vuosina toteutettavia hankkeita ovat Postipuun vastaanottokoti ja Riilahden toimintakeskus ja vuosina Matinkylän terveysasema. Valtaosa sosiaali- ja terveystoimen talonrakennusinvestoinneista toteutetaan yhtiömuotoisina (Kiinteistö Oy Espoon sairaala, Espoon Elä ja Asu Oy). 7192C SIVISTYSTOIMI TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto

4 Sivistystoimen talonrakennusohjelma painottuu koulujen ja päiväkotien peruskorjaamiseen, laajentamiseen ja uudisrakentamiseen. Elinkaarimallilla toteutettavat kouluhankkeet on siirretty Espoon Toimitilat Oy:n toteutettavaksi. Vuosien rakentamisohjelmassa on kuusi koulujen peruskorjaus- ja laajennushanketta sekä kolme koulujen uudisrakentamishanketta. Koulujen uudisrakentamiseen ja peruskorjaukseen sisältyy aina myös koulun pihan ja liikuntakentän toteutus. Vuosina toteutetaan Tapiolan koulun ja lukion täydellinen peruskorjaus ja Auroran koulun korvaava uudisrakennus nykyistä rakennusta huomattavasti suurempana. Tapiolan koulua ja lukiota ei ole mahdollista purkaa, koska se sijaitsee valtakunnallisesti merkittävässä kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Rakennus korjataan niin, että tilat vastaavat nykyaikaisen oppimisympäristön vaatimuksia. Tämä merkitsee nykyistä pienempää oppilasmäärää. Suunnitelmakauden loppuvuosina toteutetaan Leppävaaran koulun peruskorjaus, Karhusuon koulun peruskorjaus ja laajennus ja Perkkaanpuiston koulun korvaava uudisrakennus. Investointiohjelman uudet päiväkotihankkeet on ajoitettu väestönkasvuennusteiden ja päivähoitoikäisten lasten määrän kasvun mukaan huomioon ottaen uusien asuinalueiden edellyttämät päivähoitopalvelut. Suunnitelmakauden alkuvuosina rakennetaan Nuumäen, Painiityn, Kirkkojärven, Suviniityn, Pohjois- Tapiolan ja Paapuurin päiväkodit ja ruotsinkielisistä päiväkodeista Mattbergets daghemin korvaava päiväkoti. Suunnitelmakauden loppuvuosina toteutetaan Matinkylän keskuksen päiväkodin, Heimolan päiväkodin, Vermon päiväkodin, Nepperinportin päiväkodin sekä ruotsinkielisen päiväkodin Bastvik daghem uudisrakennushankkeet ja Karamäen päiväkodin, Jupperin päiväkodin, Haukilahden päiväkodin ja Auroran päiväkodin peruskorjaukset ja muutostyöt. Kulttuuritoimen rakennushankkeista Rosengårdin huvilan peruskorjaus saatetaan loppuun vuonna 2014 ja Pikku-Auroran kulttuurirakennuksen peruskorjauksen toinen osa tehdään suunnitelmakauden lopussa. Liikuntatoimen hankeohjelmassa suunnitelmakauden alkuvuosina toteutetaan, Keski-Espoon urheilupuiston huoltorakennus, Leppävaaran uimahallin laajennus ja peruskorjaus sekä maauimalan rakentaminen, Laaksolahden uusi jäähalli, Tapion kentän huoltorakennus ja Matinkylän uimahallin uudisrakennus. Espoonlahden uimahallin peruskorjaus ja laajennus, Olarinniityn ulkoilukeskus ja Leppävaaran ulkoilupuiston huoltorakennus toteutetaan suunnitelmakauden loppuvuosina ja sen jälkeen. Nuorisolautakunnan investoinneista suunnitelmakauden alussa toteutetaan Luukin leirikeskuksen uusi sauna ja jätevedenpuhdistamo ja suunnitelmakauden lopussa Luukin leirikeskuksen peruskorjaus. Sivistystoimen talonrakennusinvestoinneista toteutetaan yhtiömuotoisina elinkaarikoulukorjaukset (Kiinteistö Oy Espoon Toimitilat) sekä Opinmäen koulu ja liikuntakeskus (Kiinteistö Oy Opinmäen Kampus). 7192D TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto

5 Toimialoille on Tilakeskuksessa 2 milj. euron vuosittainen varaus palveluverkkoselvityksen pohjalta tehtäviin palvelutilojen muutostöihin ja 1,2 milj. euron vuosittainen varaus siirtokelpoisten toimitilojen investoinneille. Vuosina on varauduttu Puolarmetsän paikallissairaalan välttämättömiin korjauksiin, Metsolan päiväkodin kiireelliseen peruskorjaukseen, opettaja-asuntojen peruskorjaukseen, Karhusaaren ja Aurorankodin päärakennuksen rakennusinvestointeihin 7192F PALVELULIIKETOIMI TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto Keskuspaloaseman peruskorjaus ja laajennus toteutetaan suunnitelmakauden alkuvuosina ja loppuvuosina toteutetaan Espoon kaupunginpuutarhan, Laaksolahden huoltotukikohdan ja Soukan tukikohdan ja Espoonlahden paloaseman peruskorjaukset ja laajennukset. Keskuskeittiöinvestointi esitetään toteutettavaksi joko yhtiö- tai vuokrahankkeena. 7192E MUU TALONRAKENTAMINEN TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto Muu talonrakentaminen sisältää hankkeiden sellaisen esisuunnittelun ja suunnittelun, johon ei ole osoitettu hankekohtaista suunnittelu- ja rakentamisrahaa. Määrärahaa voidaan osoittaa myös sellaisiin pitkävaikutteisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, joiden tuloksia voidaan hyödyntää rakentamis- ja kunnossapitokohteissa PERUSPARANTAMINEN TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto Perusparannushankkeet, joissa kaupungin omistaman kiinteistön arvo pysyvästi nousee, joiden kustannusarvio ylittää 0,6 milj. euroa tai joiden yhteydessä muutetaan toimitilan käyttötarkoitusta, esitetään erillisinä talonrakennushankkeina.

6 Suunnitelmallisella kunnossapito- ja peruskorjaustoiminnalla varmistetaan toimitilojen käyttökelpoisuuden ja turvallisuuden hyvä taso, terveellinen työskentely-ympäristö sekä toimitilakiinteistöjen arvo. Suunnitelmakaudella on vuosittain käytettävissä 9 milj. euroa perusparannuksiin, joita tehdään rakennusten ikääntymisen ja palvelutoiminnan kasvun sekä toiminnan kehittymisen aiheuttamien toiminnallisten muutosten vuoksi. Perusparannushankkeissa otetaan huomioon energiansäästötavoitteet. Rakennusten vuosikorjausmenoihin on käyttötalouden toimintamenoissa varattu vuosittain noin 16,8 milj. euroa. Perusparannushankkeiden kosteusvalvonta järjestetään siten, että pyritään ehkäisemään ennakolta kosteus- ja homevaurioiden syntyminen OSAKKEET JA OSUUDET TOT 2012 Muutettu TA 2013 TA Menot Tulot Netto Investointisuunnitelmaan sisältyy Tilakeskuksen WeeGee Oy:lle ja Espoon Toimitilat Oy:lle maksamat rahoitusvastikkeet, yhteensä noin 7,9 milj. euroa vuonna Vuosille on varauduttu noin 8 miljoonan euron vuosittaisiin rahoitusvastikkeisiin. Summat tarkentuvat ao. yhtiöiden vuosittaisten talousarvioesitysten pohjalta. Selvityskohteiksi merkityille hankkeille ei pääsääntöisesti sisälly määrärahavarausta taloussuunnitelmassa. Hankkeiden toteutus- ja rahoitustapa on edelleen ainakin osittain auki ja toteuttamisesta ja toteutustavasta päätetään tapauskohtaisesti erikseen. Kohteen mahdollisesti edellyttämä kaupungin rahoitusosuus sisällytetään Tilakeskuksen investointiohjelmaan sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt niiden toteuttamisesta. Kohteiden toteuttaminen edellyttää kaupunginhallituksen tai valtuuston hyväksymää hankesuunnitelmaa. Selvityskohteisiin kuuluu mm. Sepänkylän päiväkoti, Espoon kaupunginteatteri ja Espoonlahden aluekirjasto.

7 Lautakunta INVESTOINTIOHJELMA 2014 Määrärahat 1000 PVM: Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio E J-2018 Selvitykset Taloussuunnitelmakaudella jatkuvat hankkeet 5107 Pikku-aurora tilanhoitajan as. / vaihe Puolarmetsän paikallissairaala / korjaustyöt Rakennusvalmius 6002 Leppävaaran uimahalli Rakennuslupa hyväksytty Keski-Espoon urheilup. huoltorak Lisämääräraha-anomus 5078 Luukin leirikeskuksen uusi sauna Hankesuunnitelma valmius 4037 Tapiolan koulu ja lukio / peruskorjaus Hankesuunnitelma hyväksytty 3684 Painiityn päiväkoti Hankesuunnitelma hyväksytty 3690 Suviniityn päiväkoti ja neuvola Hankesuunnitelman päivitys syksyllä Pihatalo + VT3, lasirakenteet Hankesuunnitelma syksyllä Keskuspaloasema / laajennus ja peruskorjaus Hankesuunnitelma syksyllä Metsolan päiväkodin peruskorjaus Hankesuunnitelma lausunnolle elokuussa Auroran koulu / korvaava uudisrak.+pvk+neuvola Hankesuunnitelma lausunnolle elokuussa Suvelan asukaspuiston varastotila Hyväksytty hankesuunnitelma osana Suvelan kapp. hankes Pohjois-Tapiolan päiväkoti / peruskorj. + mahd. laaj Hankesuunnitelma syksyllä Mattbergets daghem / korvaava pvk Hankesuunnitelma syksyllä Paapuurin päiväkoti Hankesuunnitelma syksyllä Nuumäen päiväkoti Hankesuunnitelma syksyllä 2013 Tarveselvitys tehty 3685 Postipuun vastaanottokoti Heimolan päiväkoti Nepperinportin päiväkoti Matinkylän keskuksen pvk + asukaspuisto Kilon nuorisotila + asukasp Tapion kentän huoltorakennus Kaupunginpuutarha / työhallin laajennus ja perusk Laaksolahden huoltotukikohta / laaj. ja perusk Espoonlahden sivupaloasema / Soukan tukikohta Riilahden toimintakeskus / laaj. ja perusk Tarkistettu tarveselvitys syksyllä Espoonlahden paloasema Matinkylän uimahalli Tarveselvityksen muutos syyskuussa Kirkkojärven päiväkoti ja nuor.tila / korv. uudisrak Olarinniityn ulkoilukeskus Ei tarveselvitystä 4006 Leppävaaran koulu / Leppäv. ja Veräjäpellon perusk Tarveselvitys 11/ Bastvik daghem Tarveselvitys tarkistettava, maankäyttösop. tark Luukin leirikeskus / peruskorjaus Tarveselvitys 11/ Espoonlahden uimahalli / laajennus ja peruskorj Tarveselvityksen muutos 4057 Perkkaan koulu ja päiväkoti / korvaavat koulu ja pvk Tarveselvitys 11/ Karhusuon koulu / koulu ja päiväkoti, lisärakennus Tarveselvitys 11/ Vermon päiväkoti Tarveselvitys 10/ Karamäen päiväkoti / peruskorjaus Tarveselvitys 11/ Jupperin päiväkoti / peruskorjaus Tarveselvitys 11/ Haukilahden päiväkoti / +Kaislikon avoin pk Tarveselvitys 11/ Auroran päiväkoti / muutostyö Järvenperän asuk Tarveselvitys 11/ Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus Tarveselvitys 11/ Karhusaari, päärakennus Aurorakoti päärakennus vanhainkoti / Träskända Matinkylän terveysasema / peruskorjaus Tarveselvitys syksyllä Laaksolahden uusi jäähalli Tarveselvitys 10/2013 Vuosittaiset määrärahat 6120 Pentalan rakennukset

8 Lautakunta 3736 Toimitilojen muutos Siton ja Sotetin käyttöön / PaVe Siirtokelpoiset toimitilat Opettaja-asuntolat Muu esisuunnittelu ja suunnittelu INVESTOINNIT YHTEENSÄ INVESTOINNIT TOIMIALOITTAIN K-arvio E J-2018 Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen ja ympäristötoimi Palveluliiketoimi Muu talonrakentaminen (= esisuunn. ja suunn.) INVESTOINNIT YHTEENSÄ Laajuus, YHTIÖHANKKEET brm2 K-arvio E J-2018 Elinkaari 2: Espoonlahti, Karakallio, Maininki Elinkaari 3, kilpailutetaan erikseen: 3a, Lintuvaaran koulu+ päiväkoti, peruskorj. ja laaj b, Päivänkehrän koulu, peruskorjaus Elinkaari 4, kilpailutetaan erikseen: 4a, Tuomarilan koulu, peruskorjaus ja laajennus b, Kirstin koulu, peruskorjaus 4c, Laajalahden koulu, peruskorjaus 4d, Haukilahden koulu ja lukio, peruskorjaus ja laaj. Keskuskeittiö Opinmäen koulu Espoon sairaala Jorviin Tapiolan Elä ja Asu-seniorikeskus Leppävaaran Elä ja Asu-seniorikeskus Matinkylän Elä ja Asu-seniorikeskus YHTIÖHANKKEET YHTEENSÄ Sijaintipaikkaa selvitetään INVESTOINNIT + YHTIÖHANKKEET PERUSPARANTAMINEN K-arvio E J-2018 Perusparantaminen vuosittain SELVITYSHANKKEET 4000 Meri-Matin peruskoulu, aikuislukio ja nuorisotilat 3691 Antinmäen päiväkoti Perkkaanpuiston koulun laajennusosan muutostyö päiväkotitiloiksi 3735 Smedsby daghem och skola Rakennuspaikka selvitettävä Espoon kristillisen koulun pysyvä tilaratkaisu K605 Espoon kaupunginteatteri K507 Espoonlahden aluekirjasto ja kulttuurikeskus K615 Sepänkylän päiväkoti 1024 Suviniityn kalliosuoja Espoon kulttuurikeskuksen harjoitussali ja musiikkiopiston laajennus Jorvin N-tornit Heikintori Oy, kirjasto Espoon kaupungintalo Viherlaakson koulu ja lukio Träskändan kartano VUOKRAHANKKEET Pihatörmä, Espoon eteläisen alueen lasten terapia Valmis 2014 Matinkylän palvelutori (kirjasto, aluekirjasto,yhteispalvelupiste, terveysasema) Käyttöönotto 2016

9 Jorvin päivystyssairaalan akuuttigeriatrinen osasto Lautakunta

10 :27 1 / 12 Valitse (X) suunnitteluvaihe, jonka luvut haluat raportille Lautakunta-Lautakunnalle x Lautakunta Toimialajohtaja Kaupunginjohtaja Valtuusto ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa (1000 eur) K-arvio E J-2018 Käyttök. Kalusto To As Kt 719 INVESTOINTIOSA Me HI Investoinnit / Tu AINEETTOMAT Me Tilahallinto, aineettomat Me Ei hanketta / Tu UUDISRAKENTAMINEN Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu B Sosiaali- ja terveystoimi Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu BA Sosiaali- ja terveyspalvelut Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennukset Me Riilahden toimintakeskus / laajennus ja peruskorjaus Tu Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennukset Me Perheiden talo / Espoon keskuksen perhekeskus / Suviniityn neuvola Tu Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennukset Me Postipuun vastaanottokoti / sis. perheidentalon Tu Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennukset Me Soukan palvelutalo ja palveluasunnot / laajennus Tu Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennukset Me Matinkylän terveysasema / Peruskorjaus Tu C Sivistystoimi Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu CA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetusltk Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Auroran koulu / PURKULISTALLA / korvaava uudisrakennus+pvk+neuvola Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Tapiolan koulu ja lukio / peruskorjaus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me

11 :27 2 / 12 ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa (1000 eur) K-arvio E J-2018 Käyttök. Kalusto To As Kt 4006 Leppävaaran koulu / Leppäv. ja Veräjäpellon peruskorjaus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Perkkaanpuiston koulu / Korvaavat koulu ja päiväk. Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Tuomarilan koulu / laajennus ja peruskorjaus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Karhusuon koulu / koulu ja päiväkoti, lisärakennus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Merimatin koulu / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Laajalahden koulu / Peruskorjaus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Keski-Espoon koulu / Kirstin koulu, peruskorjaus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Hiirisuon asukaspuisto / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Nuumäen päiväkoti / 1-kerroksinen vaihtoehto Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Painiityn päiväkoti / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Kirkkojärven päiväkoti ja nuorisotila, uusi / korvaava uudisrakennus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Matinkylän keskuksen päiväkoti ja asukaspuist / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Suviniityn päiväkoti / + Suviniityn neuvola Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Pohjois-Tapiolan päiväkoti / peruskorjaus + mahd laajennus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Paapuurin päiväkoti / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Heimolan päiväkoti / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Vermon päiväkoti / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Nepperinportin päiväkoti ja pienten lasten ko / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Karamäen päiväkoti / peruskorjaus Tu

12 :27 3 / 12 ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa (1000 eur) K-arvio E J-2018 Käyttök. Kalusto To As Kt Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Jupperin päiväkoti / peruskorjaus Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Haukilahden päiväkoti / +Kaislikon avoin pk Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Suvelan asukaspuiston varastotila / Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Auroran päiväkoti / muutostyö Järvenperän asuk.puist. ja nuor. tila Tu Suomenkieliset koulu- ja päivähoitorakenn. Me Kilon nuorisotila / sis. asukaspuiston Tu CB Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetusltk Me Ruotsinkieliset koulu- ja päivähoitoraken. Me Bastvik daghem / Tu Ruotsinkieliset koulu- ja päivähoitoraken. Me Mattbergets daghemin korvaava päiväkoti / Tu CC Kulttuurilautakunta Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu Kulttuuritoimen rakennukset Me Rosengård huvila 1 / peruskorjaus Tu Kulttuuritoimen rakennukset Me Pikku-Aurora, rakennus 2 (ent.tilanh.as.) / vaihe II (sisätilat peruskorjattu 12-13) Tu CD Liikuntalautakunta Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Keski-Espoon urheilupuiston huoltorakennus / Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Leppävaaran uimahalli / perusparannus ja maauimala Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Tapion kentän huoltorakennus 2 / Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Laaksolahden uusi jäähalli / Jäähalli ja huoltorakennus Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Matinkylän uimahalli / Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Espoonlahden uimahalli / laajennus ja peruskorjaus Tu

13 :27 4 / 12 ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa (1000 eur) K-arvio E J-2018 Käyttök. Kalusto To As Kt Liikuntatoimen rakennukset Me Olarinniityn ulkoilukeskus / Tu Liikuntatoimen rakennukset Me Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus, uu / Tu CE Nuorisolautakunta Me Nuorisotoimen rakennukset Me Luukin leirikeskuksen uusi sauna / +jätevedenpuhdistamo Tu Nuorisotoimen rakennukset Me Luukin leirikeskus / peruskorjaus Tu D Tekninen ja ympäristötoimi Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu DB Tilakeskus-liikelaitos Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Toimitilojen muutos varhaiskasvatuksen käyttö / Palveluverkkoselvitys Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Siirtokelpoiset toimitilat / peruskorjaus Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Metsolan päiväkoti / peruskorjaus, kiireellinen Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Puolarmetsän paikallissairaala / korjaustyöt Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Jousenkaaren koulun opettaja-asuntola 1 PURKU / opettaja-asuntolat yleensä Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Pihatalo (keskusrakennus) / + VT3, lasirakenteet Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Haukilahden koulu ja lukio / peruskorjaus, kiireellinen, tontin omistus? Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Karhusaari, päärakennus / Tu Tilakeskuksen rakennukset Me Aurorakoti päärakennus vanhainkoti / Träskända Tu F Palveluliiketoimen toimiala Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu FA Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos Me Kaupunkitekniikan rakennukset Me

14 :27 5 / 12 ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa (1000 eur) K-arvio E J-2018 Käyttök. Kalusto To As Kt 8012 Kaupunginpuutarha, toimisto- ja asuinrakennus / työhallin laajennus ja peruskorjaus Tu Kaupunkitekniikan rakennukset Me Laaksolahden huoltotukikohta, kad.rak. / laajennus ja peruskorjaus Tu Kaupunkitekniikan rakennukset Me Espoonlahden sivupaloasema / Soukan tukikohta Tu FC Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos liikelaitos Me YHT Investoinnit yhteensä / Tu Pelastuslaitoksen rakennukset Me Espoonlahden paloasema / Tu Pelastuslaitoksen rakennukset Me Keskuspaloasema / laajennus ja peruskorjaus Tu FE Espoo Catering -liikelaitos Me Espoo Cateringin rakennukset Me Keskuskeittiö / Tu E Muu talonrakentaminen Me EA Esisuunnittelu ja suunnittelu Me Esisuunnittelu ja suunnittelu Me Muut esisuunnittelu- ja suunnitteluhankkeet / Tu PERUSPARANTAMINEN Me Perusparannukset Me Ei hanketta / Tu Perusparannukset Me Perusparannukset / Tu KONEET JA KALUSTO Me Talotuotanto Me Ei hanketta / Tu OSAKKEET JA OSUUDET Me A Arvopaperit Me Toimitilahankkeet Me Ei hanketta / Tu

15 :27 6 / 12 ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa (1000 eur) K-arvio E J-2018 Käyttök. Kalusto To As Kt 7196C Selvityskohteet Me

16 :27 7 / Hs D/K Koodi Piilota nollarivit 2-3 numerotasot Ylätasot D TS Me Me Me ANALYZER I HI D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 719 HI D TS Me Me Me ANALYZER I YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I YHT D TS Me Me Me ANALYZER I B YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192B YHT D TS Me Me Me ANALYZER I BA YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192BA YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I C YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192C YHT D TS Me Me Me ANALYZER I CA YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192CA YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I

17 :27 8 / 12 Hs D/K Koodi Piilota nollarivit 2-3 numerotasot Ylätasot D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I

18 :27 9 / Hs D/K Koodi Piilota nollarivit 2-3 numerotasot Ylätasot - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I CB YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192CB YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I CC YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192CC YHT + D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I CD YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192CD YHT + D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I

19 :27 10 / Hs D/K Koodi Piilota nollarivit 2-3 numerotasot Ylätasot 0 D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I CE YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192CE YHT + D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192D YHT D TS Me Me Me ANALYZER I DB YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192DB YHT + D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I x x x - D TS x x x Me Me Me ANALYZER I D TS x x x Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I F YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192F YHT D TS Me Me Me ANALYZER I FA YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192FA YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I

20 :27 11 / 12 Hs D/K Koodi Piilota nollarivit 2-3 numerotasot Ylätasot D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I FC YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192FC YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I FE YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192FE YHT + D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I E YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192E YHT D TS Me Me Me ANALYZER I EA YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7192EA YHT D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I D TS Me Me Me ANALYZER I YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I YHT D TS Me Me Me ANALYZER I A YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7196A YHT - D TS Me Me Me ANALYZER I D TS Tu Tu Tu Investointitulot I

21 :27 12 / Hs D/K Koodi Piilota nollarivit 2-3 numerotasot Ylätasot D TS Me Me Me ANALYZER I C YHT D TS Tu Tu Tu Investointitulot I6 7196C YHT

Toimitilainvestoinnit

Toimitilainvestoinnit Toimitilainvestoinnit 1000 2 Vuoden talousn ja taloussuunnitelman investointiosa 7192 UUDISRAKENTAMINEN Me 484 336 68 696 49 762 71 547 44 948 55 946 55 308 138 129 0 0 0 Nettoinvestoinnit 484 336 68 696

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2020 INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien

Lisätiedot

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2017-2021 INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA PVM:

INVESTOINTIOHJELMA PVM: INVESTOINTIOHJELMA 2016 Määrärahat 1000 PVM: 19.8.2015 Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, Toteutuma Ennuste Jälkeen INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio yhteensä 2015 TA 2016 2017 2018 2019 2020 2020

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 TILAKESKUS-LIIKELAITOS Toiminta Tilakeskus-liikelaitos toimii kuntalain mukaisena tilaaja- ja omistajatehtäviä hoitavana kunnallisena liikelaitoksena.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6)

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTTI Ennuste Käyttötalous 1000 EUR TP 2013 Muutettu TA Ennuste Poikkeama Toteuma 10/2013 Toteuma 10/ Toteuma-% Kasvu-% 2013- Liikevaihto

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 Toiminta Tilakeskus-liikelaitos toimii kuntalain mukaisena tilaaja- ja omistajatehtäviä hoitavana kunnallisena liikelaitoksena. Liikelaitos huolehtii

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 26.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 47 nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 2014-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) 816 85031 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1673/02.08.00/2014 32 Palveluliiketoimen liikelaitosten toimitilahankkeet kaudelle 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsi Remes, puh. 043 824 9071 Katariina Kaukonen, puh. 040

Lisätiedot

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS ENNAKKOTILINPÄÄTÖS 2015

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS ENNAKKOTILINPÄÄTÖS 2015 Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS ENNAKKOTILINPÄÄTÖS 2015 TOIMINTA Tilakeskus-liikelaitoksen toiminta on jatkunut aiempaa vastaavana. Liikelaitoksen toimitilojen vuokrauksessa ja kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 192 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunnan) investointien toiminta- ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätös

Vuoden 2015 tilinpäätös Vuoden 215 tilinpäätös Konserniesikunta, Strategia ja talous, Konserniohjaus Toimintaympäristö Väestökasvu yli 4 2 henkilöä (1,6 %), Asukasluku 215/216 oli. 269 82 Taloudellinen toimintaympäristö haasteellinen

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Talonrakennushankkeiden ajoitusseuranta 2 / 2012

Talonrakennushankkeiden ajoitusseuranta 2 / 2012 Sivu 1 (8) Talonrakennushankkeiden 17.12.2012 ajoitusseuranta 2 / 2012 Ajoitussuunnitelman merkkien selitykset, ylempi rivi: e e e e e e e e Hanke- ja esisuunnitteluaika s s s s s s s s s Suunnitteluaika

Lisätiedot

Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen

Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Kehysesitys 2016-18 Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Taloussuunnitelman ja arvion valmisteluprosessista Kehyspäätöksen tekovaiheessa paljon asioita auki Valtion valmisteluaikataulu myöhentynyt; hallituksen

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio 2015 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 30.10.2014 Teknisen ja ympäristötoimen painopisteet 2015 Länsimetron ja sen jatkeen rakentaminen Tapiolan, Matinkylän ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 37 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

31.10.2013. Ennuste 2013. Poikkeama 2013. Liikevaihto 181 313 181 599 286 131 097 140 175 149 706 83 6,8

31.10.2013. Ennuste 2013. Poikkeama 2013. Liikevaihto 181 313 181 599 286 131 097 140 175 149 706 83 6,8 Tilakeskus - liikelaitos 1 (5) Tilakeskus-liikelaitos lokakuun 2013 kuukausiraportti Käyttötalous Ennuste TILAKESKUS-LIIKELAITOS Tuloslaskelma 1000 Muutettu TA 2013 Ennuste 2013 Poikkeama 2013 Toteuma

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 24.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 39 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016- Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

ltk 8.12.15 LÄNNEN VALO 0 Esiselvitys mahdollista VANTAAN VALO 0 Korvaavien tilojen vuokraus

ltk 8.12.15 LÄNNEN VALO 0 Esiselvitys mahdollista VANTAAN VALO 0 Korvaavien tilojen vuokraus UUDISRAKENNUSTEN TYÖOHJELMA VUODELLE 2016 TILAKESKUS TELA 8.12.2015 30.11.2015 Merkintöjen selitykset: Tavoite Seuranta tarveselvitys, hankesuunnittelu (lisäksi hyväksymisen vaatima aika) suunnittelu rakentaminen

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2018 KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Toiminta Tilakeskus-liikelaitos toimii kuntalain mukaisena tilaaja-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 18.04.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 127 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen ja eräiden määrärahojen siirtäminen (Osittain kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 41 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175 23.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 175 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 Kaupunginhallitus 127 18.4.2016 70 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Pekka Heikkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan linjauksia 2015

Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan linjauksia 2015 Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan linjauksia 2015 Kerhotoiminnan toteuttaminen Kerhotoiminta on yksi varhaiskasvatuksen toimintamuoto, jota järjestetään suunnitelman mukaisesti Kerhojen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi 2012. Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 27.10.2011

Tekninen ja ympäristötoimi 2012. Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 27.10.2011 Tekninen ja ympäristötoimi 2012 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 27.10.2011 Teknisen ja ympäristötoimen painopisteet vuonna 2012 Länsimetron rakentaminen Tapiolan liikekeskuksen parantaminen Suurpellon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 3326/2016 02.02.00 46 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2017-2026 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Tilapalvelut. Tilapalvelujen kiinteistöt SVEBI-seminaari Maija Lehtinen Valmistelijat: Antti Mäntynen, Juha Iivanainen

Tilapalvelut. Tilapalvelujen kiinteistöt SVEBI-seminaari Maija Lehtinen Valmistelijat: Antti Mäntynen, Juha Iivanainen Tilapalvelut 25.1.2017 SVEBI-seminaari Maija Lehtinen Valmistelijat: Antti Mäntynen, Juha Iivanainen Tilapalvelujen kiinteistöt Kiinteistöjä noin 4,0 milj.m 3 joissa 0,8 milj.hum 2 Kouluja n. 100 Päiväkoteja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA Liikuntapalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Välttämättömät tarkistukset 2014 Uusien ja peruskorjattujen tilojen

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Palveluliikelaitosten johtokunta Sivu 1 / 23. Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:05-19:00. Virastopiha 2 B, 1.

Palveluliikelaitosten johtokunta Sivu 1 / 23. Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:05-19:00. Virastopiha 2 B, 1. Espoon kaupunki Pöytäkirja 09.04.2014 Sivu 1 / 23 Kokoustiedot Aika 09.04.2014 keskiviikko klo 17:05-19:00 Paikka Virastopiha 2 B, 1. krs Saapuvilla olleet jäsenet Johanna Horsma, puheenjohtaja Marita

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 11.12.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 11.12.2012 tiistai klo 17:00-17:50 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0 INVESTOINTISUUNNITELMA 2015-2018 6.11.2014 sisältää kaikki esitykset - kunnanjohtaja värikoodeill a merkinnyt ne, mihin esittää muutoksia Investointiraja 8.000 euroa (arvonlisäveroton). Sitovuustaso valtuustoon

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F

HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F Investointiesitykset 2011-2013 ja investointiohjelma vuosille 2010-2012 (huomioitu investointiohjelmaan 2010-2012 hyväksytyttyjen

Lisätiedot

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4 Vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Edellisistä vaaleista muuttuneet tiedot on merkitty punaisella Änestysalueen numero ja nimi Äänestyspaikka 1. Muurala Lagstads skola Espoonkatu

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila LIITE 2, Neuvottelusopimus 1 (6) 14.11.2014 Pöytäkirjamerkinnät 1. Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila Sito vastaus: (Tommila) KulttuuriEspoo 2030

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019

Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019 Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019 Valtuustoinfo 17.9.2015 Hannu Penttilä Toimitilarakentamisen 10-vuoden rahoitustarve hankeryhmittäin 2016- ts -16 ts -17 ts -18 ts -19 ts-20 ts -21 ts-22 ts-23 ts-24

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kust Ennuste HUOM. ltk

Kust Ennuste HUOM. ltk RAKENNUSTEN PERUSKORJAUSTEN TYÖOHJELMA VUODELLE 2016 TILAKESKUS TELA 8.12.2015 Merkintöjen selitykset: 30.11.2015 Tavoite tarveselvitys, hankesuunnittelu (lisäksi hyväksymisen vaatima aika) suunnittelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

( )

( ) 67 814 (31.12.2016) 9.4.2015 2 Leppävaara 2013 Työpaikkoja 29911 Espoon työpaikoista 24,9% Informaatio- ja teknologia-ala Työpaikkoja 3769 Espoon työpaikoista 33,7% Hgin Läntinen piiri Informaatio- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

VAASAN TALOTOIMI VASA HUSSEKTOR 26.2.2009 VAASAN TALOTOIMEN INVESTOINTIKOHTEITA VUOSINA 2009-2011

VAASAN TALOTOIMI VASA HUSSEKTOR 26.2.2009 VAASAN TALOTOIMEN INVESTOINTIKOHTEITA VUOSINA 2009-2011 1/9 VAASAN TALOTOIMI VASA HUSSEKTOR 26.2.2009 VAASAN TALOTOIMEN INVESTOINTIKOHTEITA VUOSINA 2009-2011 Vaasan Talotoimi muuttui vuoden 2009 alussa kaupunginvaltuuston päätöksellä kunnalliseksi liikelaitokseksi,

Lisätiedot

TILAKESKUS 31.7.2013

TILAKESKUS 31.7.2013 TILAKESKUS 31.7.2013 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.7.2013 Talous Käyttötalous Investoinnit 1000 euroa Tot 2012 Tot 2013 Muutos Ta 2013 Ennuste 2013 2012-2013 Tuotot 22 356 22 056 300 37 796 37 796 Toimintakulut

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus Jukka Mäkelä #espoobudjetti

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus Jukka Mäkelä #espoobudjetti Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus 2019 Jukka Mäkelä #espoobudjetti Espoo kasvaa kestävästi Espoon kasvu jatkuu, v. 2050 vähintään 400 000 asukasta. Espoo investoi kestävään kasvuun. Kasvavan kaupungin

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista 20.8.2018 Maija Lehtinen Tilapalvelut-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2019-2030

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio ja suunnitelma. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus

Vuoden 2012 talousarvio ja suunnitelma. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus Vuoden 2012 talousarvio ja suunnitelma Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 27.10.2011 T3 INNOVATION TRIANGLE TAPIOLA Science and Technology Art and Design Global Business Jukka Mäkelä 27.10.2011 2 Viiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 3 Vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus ja siitä johtuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

RUBIINIPARKIN ASUKASTILA 0 Vuokratila Toimii aluksi Asuntomessu toimistona Syksyllä 2015 asukastilaksi

RUBIINIPARKIN ASUKASTILA 0 Vuokratila Toimii aluksi Asuntomessu toimistona Syksyllä 2015 asukastilaksi UUDISRAKENNUSTEN TYÖOHJELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS Merkintöjen selitykset: 26.11.2014 Tavoite TELA 9.12.2014 Seuranta tarveselvitys, hankesuunnittelu (lisäksi hyväksymisen vaatima aika) suunnittelu KOHDE

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja. Tulosalueen toiminnan kuvaus

160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja. Tulosalueen toiminnan kuvaus 160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja Tulosalueen toiminnan kuvaus Joensuun Tilakeskus toimii 1.1.2014 alkaen taseyksikkönä. Taseyksikölle asetetaan tulostavoite ja sille laaditaan

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan

Lisätiedot

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2017 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :45:03 Sivu 1 / 5

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2017 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :45:03 Sivu 1 / 5 LIITE 1., vuoden 2017 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa 23.11.2016 12:45:03 Sivu 1 / 5 KÄYTTÖTALOUSOSA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 24 Vanhusten palvelut 24-00 Vanhusten palvelut Asiakasmaksujen korotukset

Lisätiedot

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7 LIITE 1., vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa 21.11.2017 9:27:57 Sivu 1 / 7 KÄYTTÖTALOUSOSA YLEISHALLINTO 10 Yleishallinnon yleisperustelut 10-01 Yleishallinnon yleisperustelut Muutos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen 16.02.2012 Sivu 1 / 1 747/10.03.02/2012 25 Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2016 Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvion 2013 valmistelusta Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) Päätettävä tässä kokouksessa 13 Sosiaali- ja terveyslautakunnnan lausunto kiinteistölautakunnalle talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmasta vuosiksi 2017-2026

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot

Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot Petri Hartikainen tilapäällikkö Kuopion Tilakeskus https://www.kuopio.fi/kuopion-tilakeskus Kaupunginhallitus 2/12 Kuopion Tilakeskus huolehtii

Lisätiedot

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013 Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus

Lisätiedot

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012 UUSI SAIRAALA Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat Matti Häyrynen 14.12.2012 Tehtäväksianto työryhmälle Ryhmä tarkastelee elinkaarimallin eri vaihtoehtoja ja niiden rahoituksen vaihtoehtoja

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM 17.5.2011 1(6) Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit

Lisätiedot

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA ITÄINEN Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti 23 Lintulaakso 66 Ostopalvelut: Mäkkylän päiväkoti 20 Perkkaanpuisto 33 Montessori Lastentalo 5 Painiityn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot