Espoon kaupunki Pöytäkirja 192

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 192"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunnan) investointien toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) Eija Riikonen, puh. (09) Juha Nurmi, puh. (09) Sinikka Sorvari, puh. (09) Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunta) on antanut kaupunginhallitukselle esityksen investointien toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille Opetusja antaa osaltaan seuraavan lausunnon. Koulujen ja päiväkotien rakennushankkeiden tulee valmistua siten, että uudet tilat saadaan käyttöön viimeistään elokuun alussa valmiiksi kalustettuina. Näin vältetään kesken toimintakauden vaikeat väliaikaiset tilajärjestelyt ja sekä palvelujen järjestäjille että asiakkaille. Pihat, kentät ja muut ulkoalueet voidaan viimeistellä kesäaikaan laadullisesti paremmin kuin talvikauden aikana. Osa Espoon maaperästä on perustamisolosuhteiltaan erityisen kallista. Kaupungin viranomaiskäytäntö edellyttää maan muita kaupunkeja suurempia ja kalliimpia väestönsuojia, jotka ovat normaaliaikoina vaikeasti hyödynnettävissä. Rahoituskustannukset rasittavat lainoilla rahoitettavia yhtiöhankkeita. Kun kaikki kolme kallistavaa tekijää kohdistuvat samaan rakennushankkeeseen, voidaan joutua tinkimään rakennusten ja pihojen laajuudesta ja laadusta samalla kun sisäiset vuokrat ovat maan kalleimpia. Lautakunta toivoo, että teknisen ja ympäristötoimen piirissä kehitetään kaavoituksen, viranomaiskäytäntöjen ja rakennushankkeiden toteutusmuotovalintojen menettelytapoja. Tilakeskukselle ja sivistystoimelle tulee osoittaa riittävät omat resurssit hankkeiden valmisteluun, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Koulujen ja päiväkotien väistötilajärjestelyt tulee suunnitella riittävän ajoissa, jotta lasten ja vanhempien elämää ei tarpeettomasti vaikeuteta. Keväällä 2013 laaditussa sivistystoimen esityksessä tai tila- ja asuntojaoston esityksessä ei ole voitu ottaa huomioon valtioneuvoston vastikään esittämää rakennemuutosesitystä, joka vaikuttaa toteutuessaan erityisesti varhaiskasvatuspalvelujen tarpeeseen,

2 Sivu 2 / 2 mahdollisesti myös peruskouluihin. Kaikkia lapsia koskevat erityisopetuspalvelut, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen ja lasten kotihoidon tuen muutokset vaikuttavat varhaiskasvatuspalveluihin, mutta kysynnän ja palvelutarpeen muutoksia ei vielä tiedetä. Investointiesityksessä ei ole otettu vielä huomioon mahdollisia muutostarpeita, jotka seuraavat taiteen perusopetuksen siirtymisestä kulttuurilautakunnan alaisuudesta opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alaisuuteen. Opetuksen ja varhaiskasvatuksen hankkeet sekä yhteishankkeet Lautakunta pitää välttämättömänä, että toiminta- ja taloussuunnitelmakaudella valmistuu 16 koulujen peruskorjausta, laajennusta ja uudisrakennusta: Karakallion koulu, Mainingin koulu, Lintuvaaran koulu, Auroran koulu, Tapiolan koulu ja lukio, Karhusuon koulu, Leppävaaran koulukeskus, Päivänkehrän koulu, Perkkaan koulu, Tuomarilan koulu, Kirstin koulu, Laajalahden koulu, Haukilahden koulu ja lukio, Opinmäen kampus, Meri-Matti sekä Viherlaakson koulu ja lukio. Karhusuon koulu ja päiväkoti -hanke on myöhennetty tila- ja asuntojaoston esityksessä vuodella eteenpäin, vuosille , sivistystoimen esitykseen nähden. Hanke tulee toteuttaa sivistystoimen esittämässä aikataulussa, valmistuminen 2017, koska alueen oppilaspaikat ovat muuten riittämättömät. Leppävaaran koulukeskuksen koulurakennusten peruskorjausten ja laajennusten tai korvaavien uudisrakennusten toteuttaminen tulee valmistella kokonaisesityksenä ja ajoittaa toteutettavaksi aikana siten, että Leppävaaran alueella ennustettu tilapäinen väljyys koulutiloissa kyetään hyödyntämään ja vältytään tilapäisten väistötilojen hankinnalta. Perkkaan koulu ja päiväkoti, Perkkaanpuiston koulun korvaava uudishanke, on myöhennetty asunto- ja tilajaoston esityksessä vuodella eteenpäin, vuosille , sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Hankkeen tulee olla valmis viimeistään kesällä 2018, jolloin alueella on väestöennusteen mukaan oppivelvollisia noin 200 lasta nykyistä enemmän. Leppävaaran alueella toimivien Perkkaanpuiston ja Ruusutorpan koulujen tilat ovat riittämättömät nykyistä suuremmalle oppilasmäärälle. Matinkylän alueen väestömäärän ja oppilasmäärän kasvu edellyttävät, että Meri-Matin koulu ja siihen liittyvät aikuislukion ja nuorisopalvelujen tilat valmistuvat Valmistumisajankohta mahdollistaa Komeetan koulusta luopumisen Kirstin koulun, Tuomarilan koulun, Laajalahden koulun, Haukilahden koulun ja lukion sekä Viherlaakson koulun ja lukion peruskorjaukset ja laajennukset tulee toteuttaa aikana.

3 Sivu 3 / 3 Kirkkojärven päiväkoti- ja nuorisotila -hanketta on myöhennetty tila- ja asuntojaoksen esityksessä kahdella vuodella, vuosille , sivistystoimen esitykseen nähden. Hanke on korvaava uudisrakennus ja toteutetaan kuudelle lapsiryhmälle. Päiväkoti toimii syksystä 2013 alkaen väistötiloissa osoitteessa Tuomarilantie 19. Hanke tulee toteuttaa välittömästi asemakaavallisten edellytysten salliessa vuosina Hankkeen kiireellisyyttä puoltaa päivähoitopaikkojen tarve. Matinkylän keskuksen päiväkodin ja asukaspuiston uudishanke on paikallisesti merkittävä kahdeksan lapsiryhmän päiväkoti, jota on myöhennetty tila- ja asuntojaoksen esityksessä kolmella vuodella, valmistuminen 2018, sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Matinkylässä on Espoon alueista toiseksi vähiten päivähoitopaikkoja suhteessa lasten määrään. Hankkeen tulee valmistua viimeistään Karamäen päiväkodin peruskorjaus ja mahdollinen laajennus on aiennettu tila- ja asuntojaoksen esityksessä yhdellä vuodella, valmistuminen 2016, sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Lautakunta hyväksyy aiennuksen. Jupperin päiväkodin peruskorjaus ja mahdollinen laajennus (neuvolatilojen muutos päiväkodiksi) -hanke on aiennettu tila- ja asuntojaoksen esityksessä yhdellä vuodella, valmistuminen 2017, sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Lautakunta hyväksyy aiennuksen. Käsittely Esittelijän tekemät korjaukset asian otsikkoon sekä selostusosaan on huomioitu pöytäkirjassa. Waltari puheenjohtajan ja Hopsun kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: Neljännen kappaleen jälkeen (loppuu... ei tarpeettomasti vaikeuteta): Koulutuslainsäädäntö edellyttää, että opetuksen järjestäjä takaa oppilaille oikeuden turvalliseen oppimisympäristöön. Kun peruskorjauksia on viivästetty, oikeus turvalliseen oppimisympäristöön on vaarantunut useassa koulussa. Lautakunta ei voi kantaa vastuutaan oppilaiden turvallisesta oppimisympäristöstä, mikäli peruskorjauksia siirretään myöhemmäksi sivistystoimen esityksestä. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Waltarin lisäysehdotus hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Päätös

4 Sivu 4 / 4 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunta) on antanut kaupunginhallitukselle esityksen investointien toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille Opetusja päätti antaa osaltaan seuraavan lausunnon. Koulujen ja päiväkotien rakennushankkeiden tulee valmistua siten, että uudet tilat saadaan käyttöön viimeistään elokuun alussa valmiiksi kalustettuina. Näin vältetään kesken toimintakauden vaikeat väliaikaiset tilajärjestelyt ja sekä palvelujen järjestäjille että asiakkaille. Pihat, kentät ja muut ulkoalueet voidaan viimeistellä kesäaikaan laadullisesti paremmin kuin talvikauden aikana. Osa Espoon maaperästä on perustamisolosuhteiltaan erityisen kallista. Kaupungin viranomaiskäytäntö edellyttää maan muita kaupunkeja suurempia ja kalliimpia väestönsuojia, jotka ovat normaaliaikoina vaikeasti hyödynnettävissä. Rahoituskustannukset rasittavat lainoilla rahoitettavia yhtiöhankkeita. Kun kaikki kolme kallistavaa tekijää kohdistuvat samaan rakennushankkeeseen, voidaan joutua tinkimään rakennusten ja pihojen laajuudesta ja laadusta samalla kun sisäiset vuokrat ovat maan kalleimpia. Lautakunta toivoo, että teknisen ja ympäristötoimen piirissä kehitetään kaavoituksen, viranomaiskäytäntöjen ja rakennushankkeiden toteutusmuotovalintojen menettelytapoja. Tilakeskukselle ja sivistystoimelle tulee osoittaa riittävät omat resurssit hankkeiden valmisteluun, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Koulujen ja päiväkotien väistötilajärjestelyt tulee suunnitella riittävän ajoissa, jotta lasten ja vanhempien elämää ei tarpeettomasti vaikeuteta. Koulutuslainsäädäntö edellyttää, että opetuksen järjestäjä takaa oppilaille oikeuden turvalliseen oppimisympäristöön. Kun peruskorjauksia on viivästetty, oikeus turvalliseen oppimisympäristöön on vaarantunut useassa koulussa. Lautakunta ei voi kantaa vastuutaan oppilaiden turvallisesta oppimisympäristöstä, mikäli peruskorjauksia siirretään myöhemmäksi sivistystoimen esityksestä. Keväällä 2013 laaditussa sivistystoimen esityksessä tai tila- ja asuntojaoston esityksessä ei ole voitu ottaa huomioon valtioneuvoston vastikään esittämää rakennemuutosesitystä, joka vaikuttaa toteutuessaan erityisesti varhaiskasvatuspalvelujen tarpeeseen, mahdollisesti myös peruskouluihin. Kaikkia lapsia koskevat erityisopetuspalvelut, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen ja lasten kotihoidon tuen muutokset vaikuttavat varhaiskasvatuspalveluihin, mutta kysynnän ja palvelutarpeen muutoksia ei vielä tiedetä. Investointiesityksessä ei ole otettu vielä huomioon mahdollisia muutostarpeita, jotka seuraavat taiteen perusopetuksen siirtymisestä kulttuurilautakunnan alaisuudesta opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alaisuuteen. Opetuksen ja varhaiskasvatuksen hankkeet sekä yhteishankkeet

5 Sivu 5 / 5 Lautakunta pitää välttämättömänä, että toiminta- ja taloussuunnitelmakaudella valmistuu 16 koulujen peruskorjausta, laajennusta ja uudisrakennusta: Karakallion koulu, Mainingin koulu, Lintuvaaran koulu, Auroran koulu, Tapiolan koulu ja lukio, Karhusuon koulu, Leppävaaran koulukeskus, Päivänkehrän koulu, Perkkaan koulu, Tuomarilan koulu, Kirstin koulu, Laajalahden koulu, Haukilahden koulu ja lukio, Opinmäen kampus, Meri-Matti sekä Viherlaakson koulu ja lukio. Karhusuon koulu ja päiväkoti -hanke on myöhennetty tila- ja asuntojaoston esityksessä vuodella eteenpäin, vuosille , sivistystoimen esitykseen nähden. Hanke tulee toteuttaa sivistystoimen esittämässä aikataulussa, valmistuminen 2017, koska alueen oppilaspaikat ovat muuten riittämättömät. Leppävaaran koulukeskuksen koulurakennusten peruskorjausten ja laajennusten tai korvaavien uudisrakennusten toteuttaminen tulee valmistella kokonaisesityksenä ja ajoittaa toteutettavaksi aikana siten, että Leppävaaran alueella ennustettu tilapäinen väljyys koulutiloissa kyetään hyödyntämään ja vältytään tilapäisten väistötilojen hankinnalta. Perkkaan koulu ja päiväkoti, Perkkaanpuiston koulun korvaava uudishanke, on myöhennetty asunto- ja tilajaoston esityksessä vuodella eteenpäin, vuosille , sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Hankkeen tulee olla valmis viimeistään kesällä 2018, jolloin alueella on väestöennusteen mukaan oppivelvollisia noin 200 lasta nykyistä enemmän. Leppävaaran alueella toimivien Perkkaanpuiston ja Ruusutorpan koulujen tilat ovat riittämättömät nykyistä suuremmalle oppilasmäärälle. Matinkylän alueen väestömäärän ja oppilasmäärän kasvu edellyttävät, että Meri-Matin koulu ja siihen liittyvät aikuislukion ja nuorisopalvelujen tilat valmistuvat Valmistumisajankohta mahdollistaa Komeetan koulusta luopumisen Kirstin koulun, Tuomarilan koulun, Laajalahden koulun, Haukilahden koulun ja lukion sekä Viherlaakson koulun ja lukion peruskorjaukset ja laajennukset tulee toteuttaa aikana. Kirkkojärven päiväkoti- ja nuorisotila -hanketta on myöhennetty tila- ja asuntojaoksen esityksessä kahdella vuodella, vuosille , sivistystoimen esitykseen nähden. Hanke on korvaava uudisrakennus ja toteutetaan kuudelle lapsiryhmälle. Päiväkoti toimii syksystä 2013 alkaen väistötiloissa osoitteessa Tuomarilantie 19. Hanke tulee toteuttaa välittömästi asemakaavallisten edellytysten salliessa vuosina Hankkeen kiireellisyyttä puoltaa päivähoitopaikkojen tarve. Matinkylän keskuksen päiväkodin ja asukaspuiston uudishanke on paikallisesti merkittävä kahdeksan lapsiryhmän päiväkoti, jota on

6 Sivu 6 / 6 myöhennetty tila- ja asuntojaoksen esityksessä kolmella vuodella, valmistuminen 2018, sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Matinkylässä on Espoon alueista toiseksi vähiten päivähoitopaikkoja suhteessa lasten määrään. Hankkeen tulee valmistua viimeistään Karamäen päiväkodin peruskorjaus ja mahdollinen laajennus on aiennettu tila- ja asuntojaoksen esityksessä yhdellä vuodella, valmistuminen 2016, sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Lautakunta hyväksyy aiennuksen. Oheismateriaali Selostus Jupperin päiväkodin peruskorjaus ja mahdollinen laajennus (neuvolatilojen muutos päiväkodiksi) -hanke on aiennettu tila- ja asuntojaoksen esityksessä yhdellä vuodella, valmistuminen 2017, sivistystoimen esitykseen nähden, valmistuminen Lautakunta hyväksyy aiennuksen - TIKE-TAJA TIKE investointien toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Sivistystoimi on toimittanut Tilakeskukselle esityksensä toimitilainvestoinneiksi vuosille huhtikuussa Sivistystoimen investointiesitykset koskevat uusia toimitiloja, vanhojen toimitilojen peruskorjauksia ja laajennuksia sekä tilojen käyttötarkoituksen muutoksia, vastaavat väestönkasvun edellyttämään toimitilatarpeeseen, toimintaympäristön muutoksiin ja antavat mahdollisuuden luopua epätarkoituksenmukaisista ja huonokuntoisista tiloista. Esitykset hankkeiden ajoitukseksi valmistellaan väestöennusteiden ja - seurannan, palveluverkkotavoitteiden, toimitilatavoitteiden ja peruskorjausten kiireellisyyden perusteella. Palveluverkon ja palvelualueiden rakennushankkeet liittyvät toisiinsa ja peruskorjaukset pyritään ajoittamaan niin, että väistötiloina voidaan käyttää valmistuneita uusia tiloja tai toisen hankkeen valmistuessa vapaaksi jääviä tiloja. Muutokset toimialan esittämiin hankkeiden ajoituksiin aiheuttavat toimialalle huomattavia ylimääräisiä kustannuksia. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto on Tilakeskuksen johtokunnan ominaisuudessa tehnyt esityksen investointien toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille (oheismateriaalina). Tila- ja asuntojaoston esitys vastaa sivistystoimen esitystä seuraavien hankkeiden osalta: - Tapiolan koulu ja lukio, peruskorjaus ja laajennus, valmistuminen Auroran koulu ja päiväkoti, uudishanke, valmistuminen Lipunkantajanpolun siirtokelpoinen päiväkoti, valmistuminen Suvelan asukaspuiston varastotila, valmistuminen Painiityn päiväkodin uudishanke, valmistuminen Paapuurin päiväkodin uudishanke, valmistuminen Nuumäen päiväkodin uudishanke, valmistuminen Metsolan päiväkoti, tekninen peruskorjaus, valmistuminen 2015

7 Sivu 7 / 7 - Pohjois-Tapiolan päiväkoti, peruskorjaus ja laajennus, valmistuminen Haukilahden päiväkotirakennuksen, sisältää myös Kaislikon avoimen päiväkodin, peruskorjaus, valmistuminen Kilon nuorisotila ja asukaspuisto, uudishanke, valmistuminen Suviniityn päiväkoti ja neuvola, uudishanke, valmistuminen Auroran päiväkodin muutostyö Järvenperän asukaspuistoksi ja nuorisotilaksi, valmistuminen Heimolan päiväkoti, valmistuminen Vermon päiväkoti, valmistuminen Nepperinportin päiväkoti ja pienten lasten koulu, valmistuminen 2018 Tila- ja asuntojaosto on aientanut seuraavien hankkeiden ajoitusta: - Karamäen päiväkodin peruskorjaus ja mahdollinen laajennus on aiennettu yhdellä vuodella, valmistuminen 2016, sivistystoimen esityksessä Jupperin päiväkodin peruskorjaus ja mahdollinen laajennus (neuvolatilojen muutos päiväkodiksi) -hankkeen toteuttaminen on aiennettu yhdellä vuodella, valmistuminen 2017, sivistystoimen esityksessä 2018 Tila- ja asuntojaosto on myöhentänyt seuraavien hankkeiden ajoitusta: - Karhusuon koulu ja päiväkoti (lisärakennus) -hanke on siirretty vuodella eteenpäin, valmistuminen 2018, sivistystoimen esityksessä Leppävaaran koulukeskus / Leppävaaran ja Veräjäpellon koulujen peruskorjaus -hanke on siirretty kahdella vuodella eteenpäin, valmistuminen 2019, sivistystoimen esityksessä Perkkaan koulu ja päiväkoti (Perkkaanpuiston koulun korvaava uudishanke) on siirretty vuodella eteenpäin, valmistuminen 2019, sivistystoimen esityksessä Kirkkojärven päiväkoti- ja nuorisotila -hanketta on myöhennetty kahdella vuodella, valmistuminen 2017, sivistystoimen esityksessä Matinkylän keskuksen päiväkodin ja asukaspuiston uudishanketta on myöhennetty kolmella vuodella, valmistuminen 2018, sivistystoimen esityksessä Suurpellon päiväkodin on ollut määrä valmistua 2013, mutta valmistunee Elinkaari- ja yhtiöhankkeet: Merkittävä osa toimitilahankkeista on ns. elinkaarihankkeita, jotka eivät näy investointiohjelmassa. - Karakallion koulun peruskorjaus, ns. Elinkaari 2 -yhtiöhanke, valmistuminen Mainingin koulun peruskorjaus, ns. Elinkaari 2 -yhtiöhanke,

8 Sivu 8 / 8 valmistuminen Lintuvaaran koulun ja päiväkodin perusparannus ja laajennus, ns. Elinkaari 3 -yhtiöhanke, valmistuminen Päivänkehrän koulu, peruskorjaus ja laajennus, ns. Elinkaari 3 - yhtiöhanke, valmistuminen 2017 Opinmäen kampus, Koy Opinmäen kampus, valmistuu Tuomarilan koulun peruskorjaus ja laajennus, Kirstin koulun peruskorjaus, Laajalahden koulun peruskorjaus, sekä Haukilahden koulun ja lukion peruskorjaus ja laajennus on esitetty tila- ja asuntojaoston esityksessä toteutettaviksi ns. Elinkaari 4 -yhtiöhankkeina. Selvityshankkeet: Selvityshankkeina on nimetty Meri-Matin koulu, aikuislukio ja nuorisopalvelujen tilat, Antinmäen päiväkoti, Perkkaanpuiston koulun laajennusosan muutostyö päiväkotitiloiksi, Viherlaakson koulu ja lukio sekä Espoon kristillisen koulun tilaratkaisu. Hankkeiden toteutus- ja rahoitustapa on auki ja toteuttamisesta ja toteutustavasta päätetään tapauskohtaisesti erikseen. Kohteiden mahdollisesti edellyttämä kaupungin rahoitusosuus sisällytetään Tilakeskuksen investointiohjelmaan sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt niiden toteuttamisesta. Kohteiden toteuttaminen edellyttää kaupunginhallituksen tai valtuuston hyväksymää hankesuunnitelmaa. Muut investoinnit: Toiminta- ja taloussuunnitelmassa on varattu 2,0 M suuruinen säännöllinen vuosittainen määräraha palveluverkkomuutosten toteuttamiseksi pienien toimialoilta toiselle siirtyvien tilojen muutos- ja korjaustöitä varten sekä 1,2 M suuruinen vuosittainen määräraha siirtokelpoisten tilojen toteuttamista varten. Tiedoksi - Carl Slätis, Tilakeskus-liikelaitos - Pekka Eurasto, Talonrakennus - Juha Iivanainen, Talonsuunnittelu - Harri Kivinen, Tilahallinta

9 Sivu 9 / 9

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 26.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 47 nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 2014-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) 816 85031 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 37 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 25.09.2013 Sivu 1 / 57 Kokoustiedot Aika 25.09.2013 keskiviikko klo 17:30-20:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Sanna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175 23.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 175 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 24.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 39 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016- Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA PVM:

INVESTOINTIOHJELMA PVM: INVESTOINTIOHJELMA 2016 Määrärahat 1000 PVM: 19.8.2015 Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, Toteutuma Ennuste Jälkeen INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio yhteensä 2015 TA 2016 2017 2018 2019 2020 2020

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit

Toimitilainvestoinnit Toimitilainvestoinnit 1000 2 Vuoden talousn ja taloussuunnitelman investointiosa 7192 UUDISRAKENTAMINEN Me 484 336 68 696 49 762 71 547 44 948 55 946 55 308 138 129 0 0 0 Nettoinvestoinnit 484 336 68 696

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2020 INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 3326/2016 02.02.00 46 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2017-2026 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 41 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2017-2021 INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 6 319/2016 10.03.02 40 Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys 18.1.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 144

Espoon kaupunki Pöytäkirja 144 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3326/2016 02.02.00 144 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2017-2026 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Karhusuon koulun ja päiväkodin, Kirstin koulun ja Tuomarilan koulun rakennushankkeiden tarveselvitykset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Karhusuon koulun ja päiväkodin, Kirstin koulun ja Tuomarilan koulun rakennushankkeiden tarveselvitykset 26.02.2014 Sivu 1 / 1 933/10.03.02/2014 18 Karhusuon koulun ja päiväkodin, Kirstin koulun ja Tuomarilan koulun rakennushankkeiden tarveselvitykset Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen 16.02.2012 Sivu 1 / 1 747/10.03.02/2012 25 Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio 2015 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 30.10.2014 Teknisen ja ympäristötoimen painopisteet 2015 Länsimetron ja sen jatkeen rakentaminen Tapiolan, Matinkylän ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4775/2015 02.08.00 195 Leppävaaran koulukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Eija Riikonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1092/2017 10.03.02 42 Tuomarilan koulu -hankkeen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Eija Riikonen, puh. 09 81623004 Kaisa Peltonen, puh. 050

Lisätiedot

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA ITÄINEN Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti 23 Lintulaakso 66 Ostopalvelut: Mäkkylän päiväkoti 20 Perkkaanpuisto 33 Montessori Lastentalo 5 Painiityn

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa LEPPÄVAARA ITÄINEN tilo Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti Lintulaakso Yksityisen hoidon tuki: Mäkkylän päiväkoti Perkkaanpuisto Englanninkielinen pk Albatrossi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 181. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 181. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 79 18.5.2016 181 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sampo Suihko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018

TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018 TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018 Investointisuunnitelma vuosille 2014-2018 Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien tarpeet.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 10.06.2015 Sivu 1 / 1 116 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 4 Päiväkoti Särjen peruskorjausta korvaavan hankkeen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2017-000185 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä tarveselvityksen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Kaupunginhallituksen tila- ja Pöytäkirja 05.12.2016 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 05.12.2016 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TILAKESKUS-LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 TILAKESKUS-LIIKELAITOS Toiminta Tilakeskus-liikelaitos toimii kuntalain mukaisena tilaaja- ja omistajatehtäviä hoitavana kunnallisena liikelaitoksena.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88 14.11.2016 Sivu 1 / 1 4390/2016 02.02.00 88 Tilapalveluiden selvitys investointiohjelman riittävyydestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Yrjölä, puh. 050 599 4076 Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 Kimmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Tilaisuuden ohjelma: Tilaisuuden

Lisätiedot

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Lautakuntien iltakoulu 28.11.2013: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Svenska room Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto Jarmo Nieminen Koulurakennusten

Lisätiedot

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS ENNAKKOTILINPÄÄTÖS 2015

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS ENNAKKOTILINPÄÄTÖS 2015 Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS ENNAKKOTILINPÄÄTÖS 2015 TOIMINTA Tilakeskus-liikelaitoksen toiminta on jatkunut aiempaa vastaavana. Liikelaitoksen toimitilojen vuokrauksessa ja kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen 17.02.2016 Sivu 1 / 1 610/2016 12.01.00.00 13 Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216

Lisätiedot

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista 20.8.2018 Maija Lehtinen Tilapalvelut-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2019-2030

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 7 2560/10.03.02/2014 165 21.10.2015 196 Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 11.12.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 11.12.2012 tiistai klo 17:00-17:50 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö

Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Tehdyt päätökset Päivänkehrän koulun rehtori johtaa myös Komeetan koulua lukuvuoden 2016-17 loppuun Päivänkehrän koulun peruskorjaus

Lisätiedot

314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ. Yleistä

314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ. Yleistä 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Yleistä Varhaiskasvatusta ohjaavaa lainsäädäntöä on muutettu viime vuosina merkittävästi. Viimeisin muutos toteutui 1.9.2018 alkaen, kun uusi varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53 22.03.2017 Sivu 1 / 1 4720/2016 12.01.01 53 Tarkennuksia esiopetusta järjestäviin yksiköihin lukuvuonna 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh. 046 877

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6)

Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) Tilakeskus - liikelaitos 1 (6) TILAKESKUS-LIIKELAITOS LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTTI Ennuste Käyttötalous 1000 EUR TP 2013 Muutettu TA Ennuste Poikkeama Toteuma 10/2013 Toteuma 10/ Toteuma-% Kasvu-% 2013- Liikevaihto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 18.03.2015 Sivu 1 / 1 1228/12.01.02/2015 32 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Sivistystoimi. Palveluverkot, korjausten priorisointi ja investoinnit Valtuuston seminaari Juha Hovinen

Sivistystoimi. Palveluverkot, korjausten priorisointi ja investoinnit Valtuuston seminaari Juha Hovinen Sivistystoimi Palveluverkot, korjausten priorisointi ja investoinnit Valtuuston seminaari Juha Hovinen TIKE (Tilakeskus) ja SITO (sivistystoimi) perusroolit TIKE arvioi, ohjelmoi ja priorisoi korjauskohteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi 6.10.015 Sivu 1 / 1 1340/0.07.00/015 3 16.3.015 69 Träskändan kartanon vuokraaminen Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot