Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kulttuurilautakunta Sivu 1 / / / Kulttuurilautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh Susanna Tommila, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko Tilakeskus-liikelaitos (TIKE) on antanut investointiesityksen vuosille Kulttuurilautakunta antaa osaltaan seuraavan lausunnon Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä. Pentalan saaristomuseo Pentalan saaristomuseon museoalueeseen on tehty kaupunginhallituksen 2008 hyväksymän hankesuunnitelman mukaisia korjaustöitä 2008 alkaen. Tällä hetkellä kunnostettuja ovat ranta-aitta, kalastajamökki, verkkovaja, Gurlin talo ja Rosengård. Vuonna 2011 alueelle rakennettiin uusi huoltorakennus, jossa on yleisö- wc ja varastotiloja. Vuoden 2015 aikana tehtiin museoalueen ympäristötyöt. Kohde on pieni, mutta korjaustyöt ovat kahdeksan vuoden jälkeen kesken. Museon avaaminen yleisölle edellyttää Lilla Villanin kunnostusta yleisön taukotuvaksi, piha-alueen kunnostuksen, museoalueen ja ulkovalaistuksen loppuunsaattamista. Alueen rakennukset Berghamnin mökki, Gula Stugan ja talousrakennukset tulee korjata. Sivistystoimi on esittänyt Pentalan saaristomuseon peruskorjauksen loppuunsaattamista siten, että museo voidaan avata yleisölle kesäkuussa Tilakeskus-liikelaitoksen arvioima määrärahatarve vuosille on noin 0,5 M, mutta investointiesitys sisältää vain 0,188 M määrärahan. Saaristomuseon avaamiseksi 2018 tarvitaan ensin rahoitus korjaustöiden loppuunsaattamiseksi Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora Sivistystoimi on esittänyt Pikku-Auroran entisen meijerirakennuksen sisätilojen avaamista lasten kulttuurikeskuksen käyttöön itsenäisyyden juhlavuonna Tilakeskuksen esityksessä hankkeelle on varattu 1,031 M määräraha vuosille Kohde on pieni, mutta kulttuurihistoriallisesti arvokas ja voi käyttökuntoon saatettuna palvella Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 sekä historiaan että tulevaisuuteen aktiivisesti katsovaa toimintaa.

2 Kulttuurilautakunta Sivu 2 / 2 Espoonlahden aluekirjasto ja kulttuuriareena Espoonlahden alueella olevat Soukan ja Kivenlahden kirjastotilat ovat huonossa kunnossa. Espoonlahden aluekirjaston ja kulttuuriareenan tarveselvitys on hyväksytty kulttuurilautakunnassa Tilakeskuksen investointiesityksessä kohde on merkitty vuokrahankkeeksi. Hankkeen sijoittuminen ja toteutusmuoto ratkaistaan kaupunginvaltuustolle esitettävän hankesuunnitelman käsittelyn yhteydessä. Espoonlahden aluekirjaston sijaintivaihtoehtojen tarkastelun yhteydessä on inventoitu Espoonlahden keskuksen Y-tontit, joista suuri osa voidaan kaavoittaa asuinkerrostalojen rakentamiseen (arvioitu tuotto noin 45 M vrt. kirjaston investointitarve n. 20 M ). Glimsin talomuseo Talomuseo Glimsin alue edellyttää pihojen peruskorjausta, jolla edesautetaan historiallisten rakennusten säilymistä. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista toteuttaa kasvavan yleisömäärän edellyttämä, alueelta vielä puuttuva kävijäkeskus, johon sijoitetaan sellaiset nykyaikaiset yleisötilat, joita ei voi sijoittaa historiallisiin museorakennuksiin. Lautakunta pyytää Tilakeskus-liikelaitosta arvioimaan hankkeen kustannukset lautakunnalle esitettävää tarveselvitystä varten. Espoon kaupunginteatterin teatteritila Espoon teatteritila ovat Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksessä selvityshanke ilman määrärahavarausta ja toteutusaikataulua. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on päättänyt kehottaa Tilakeskus-liikelaitosta jatkamaan Espoon kaupunginteatterisäätiön vuokrausta Revontulihallissa voimassa olevin ehdoin vuoden 2020 loppuun saakka niin, että kaupunginteatteri voi jatkaa siellä toimintaansa vuoden 2020 loppuun saakka, Sivistystoimea ja Tilakeskus-liikelaitosta yhteistyössä Espoon kaupunginteatterisäätiön kanssa laatimaan vuoden 2015 loppuun mennessä Espoon kaupunginteatterin uusien tilojen tarveselvityksen, Espoon kaupunginteatterisäätiötä jatkamaan Espoon kaupunginteatterin taiteellisen toiminnan kehittämistä uutta teatteritilaa suunniteltaessa yhteistyössä sivistystoimen ja kulttuurilautakunnan kanssa siten, että teatterin toiminnalliset ja taiteelliset yhtymäkohdat nivotaan aiempaa läheisemmin espoolaisten kulttuuri- ja taideyhteisöjen, taiteen perusopetuksen ja koulujen kanssa, Kaupunkisuunnittelulautakuntaa viipymättä valmistelemaan Tapiolan keskukseen Vesiputoustalon edustalle asemakaavaehdotus, johon sisältyy rakennusoikeudeltaan noin kem 2 tontti teatteri- ja muuta kulttuuritoimintaa palvelevaa rakennusta varten, Kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK ry:n omistaman K-korttelin nro asemakaavanmuutoksen laatimisen niin, että kortteliin suunnitellaan pääasiassa asuntoja. Espoon kaupunginteatterin uusien tilojen tarveselvitys tulee määrittelemään investointitarpeen, jota ei voi

3 Kulttuurilautakunta Sivu 3 / 3 vielä ottaa huomioon kulttuurilautakunnan lausunnossa. Espoon kulttuurikeskus ja Koy Tapiolan kulttuuritori Espoon kulttuurikeskuksen peruskorjaus on Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksessä ajoitettu vuoden 2020 jälkeen. Espoon kulttuurikeskuksen toiminnallinen konsepti on luotu 1970-luvun puolivälissä ja rakennus täyttää 30 vuotta Tilakeskus on ostanut kaupungin omistukseen Kiinteistö Oy Tapiolan kulttuuritorin tilat, jotka vapautuvat nykyisiltä vuokralaisilta Investointiohjelman aikana tarvitaan määräraha tilojen käyttöönottamiseksi sivistystoimen käyttöön. Kulttuurikeskuksen, Kulttuuritorin ja mahdollisten muiden tilojen muodostaman kiinteistökokonaisuuden palvelukonsepti on arvioitava uudelleen ottaen huomioon Tapiolan kehittämistarpeet eläväksi ja avoimeksi taidekeskittymäksi sekä keskeisten kulttuuritoimijoiden, mm. Tapiolan aluekirjaston ja alueella taiteen perusopetusta toteuttavien toimijoiden tilatarpeet. Kulttuurikeskuksen tulevan peruskorjauksen ajoitus tulee kytkeä kokonaisuuden suunnitteluun. Kulttuurikeskuksen palvelukokonaisuus liittyy myös Espoon Kaupunginteatterin tilaratkaisuun. Matinkylän monitoimitalo Meri-Matin valmistuessa Matinkylän keskustaan ja nuorisopalvelujen luopuessa sen myötä Matinkylän nykyisen monitoimitalon käytöstä syntyy mahdollisuus saada valmista tilaa kaupungin harrastajateatterien käyttöön. Lautakunta pyytää Tilakeskus-liikelaitosta arvioimaan Matinkylän monitoimitalon käyttötarkoituksen muutoksesta aiheutuvat kustannukset lautakunnalle esitettävää tarveselvitystä varten. Investointien mahdollinen myöhästyminen Investointien myöhästyminen vaikeuttaa sivistystoimen palvelujen tuottamista ja voi johtaa taloudellisesti ja toiminnallisesti epäedullisiin ratkaisuihin, kuten lisätilojen järjestämiseen väliaikaisilla, mahdollisesti kiireellisillä ja kalliiksi tulevilla tilaratkaisuilla ja siihen, että toimipisteitä pidetään käyttökelpoisina tavanomaista mittavammilla vuosikorjaustoimenpiteillä. Tulevien vuosien sivistystoimen palvelujen asiakasmäärän voimakas kasvu voi edellyttää myös joustamista paikallisesti nykymuotoisesta lähipalveluperiaatteesta. Päätös Kulttuurilautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite Selostus 4 Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesitys vuosille Sivistystoimi on toimittanut Tilakeskus-liikelaitokselle oman esityksensä toimitilainvestoinneiksi vuosille huhtikuussa 2015.

4 Kulttuurilautakunta Sivu 4 / 4 Esitykset koskevat uusia toimitiloja, vanhojen toimitilojen peruskorjauksia ja laajennuksia sekä tilojen käyttötarkoituksen muutoksia, vastaavat väestönkasvun edellyttämään palvelujen toimitilatarpeeseen, toimintaympäristön muutoksiin ja antavat mahdollisuuden luopua toiminnallisesti epätarkoituksenmukaisista, huonokuntoisista tai kalliista toimitiloista. Sivistystoimen esitykset hankkeiden ajoitukseksi valmistellaan väestö- ja asiakasennusteiden ja -seurannan, palveluverkkotavoitteiden, palvelujen edellyttämien toiminnallisten tavoitteiden ja peruskorjausten kiireellisyyden perusteella. Tilakeskus-liikelaitos on antanut investointiesityksensä vuosille (oheismateriaalina). Ison Omenan palvelutorin vuokratila valmistuu ja otetaan käyttöön Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksessä Espoon kulttuurikeskuksen peruskorjaus on ajoitettu 2020 jälkeen, Pikku-Auroran korjausten loppuunsaattamiselle on varattu määräraha vuosille ja Pentalan saaristomuseon peruskorjaukselle on varattu pieni määräraha vuodelle Selvityskohteiksi, ilman määrärahavarausta ja toteutusaikataulua, on merkitty Espoon teatteritila ja Glimsin kävijäkeskus. Vuokrahankkeiksi on merkitty Ison Omenan palvelutori, Espoonlahden aluekirjasto ja kulttuuritila sekä Tapiolan aluekirjasto. Espoon kaupungin kirjastopalveluilla on palveluverkossaan Karhusuon kirjasto osoitteessa Karhuniitynkuja 3, Espoo sekä Haukilahden kirjasto osoitteessa Toppelundintie 15, Espoo. Kummankin kirjaston toiminta siirtyy tontille rakennettavaan uudiskohteeseen, Karhusuolla rakennettavan uuden koulun yhteyteen ja Haukilahdessa uuteen rakennettavaan päiväkotirakennukseen. Molemmissa kirjastoissa on mahdollisuus Espoon kaupungin koulu- ja päiväkoti-investoinnin yhteydessä parantaa kirjastopalvelujen toimintaympäristöä ja luoda edellytyksiä erityisesti lasten ja nuorten kanssa tehtävään kirjastoyhteistyöhön. Tilakeskuksen investointiesityksessä on esitetty 2,0 M suuruinen säännöllinen vuosittainen määräraha palveluverkkomuutosten toteuttamiseksi pienien toimialoilta toiselle siirtyvien tilojen muutos- ja korjaustöitä varten, 10 M suuruinen vuosittainen määräraha elinkaarta jatkaviin investointeihin 2016 ja 6,7 M määräraha vuosille Tiedoksi - Carl Slätis, Tilakeskus-liikelaitos - Pekka Eurasto, Talonrakennus - Juha Iivanainen, Talonsuunnittelu - Harri Kivinen, Tilahallinta

5 Kulttuurilautakunta Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 3326/2016 02.02.00 46 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2017-2026 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 26.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 47 nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 2014-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) 816 85031 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 24.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 39 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016- Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 37 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 192 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunnan) investointien toiminta- ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA PVM:

INVESTOINTIOHJELMA PVM: INVESTOINTIOHJELMA 2016 Määrärahat 1000 PVM: 19.8.2015 Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, Toteutuma Ennuste Jälkeen INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio yhteensä 2015 TA 2016 2017 2018 2019 2020 2020

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 247. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 247. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 1992/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 174 30.5.2016 Valtuusto 89 13.6.2016 247 Valtuustokysymys Espoon teatteritalon valmistelusta ja nykytilanteesta (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 28. Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 28. Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 28 Kokoustiedot Aika 27.09.2016 tiistai klo 17:30-19:45 Paikka Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2020 INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 6 319/2016 10.03.02 40 Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys 18.1.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi 6.10.015 Sivu 1 / 1 1340/0.07.00/015 3 16.3.015 69 Träskändan kartanon vuokraaminen Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1673/02.08.00/2014 32 Palveluliiketoimen liikelaitosten toimitilahankkeet kaudelle 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsi Remes, puh. 043 824 9071 Katariina Kaukonen, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 3769/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 44 7.9.2015 280 Tapiolan Urheilutalo Oy:n vähemmistöosakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 11.12.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 11.12.2012 tiistai klo 17:00-17:50 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / Lausunto Espoonlahden aluekirjaston ja kulttuuriareenan hankesuunnitelma

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / Lausunto Espoonlahden aluekirjaston ja kulttuuriareenan hankesuunnitelma Kulttuurilautakunta 15.12.2015 Sivu 1 / 1 4965/2015 10.03.02 63 Lausunto Espoonlahden aluekirjaston ja kulttuuriareenan hankesuunnitelma Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Eeva

Lisätiedot

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2017-2021 INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 25.02.2015 Sivu 1 / 1 2560/10.03.02/2014 16 Meri-Matti, peruskoulun, Espoon Aikuislukion, Matinkylän nuorisotilan ja Nuorten Kulttuuriareenan tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 7 2560/10.03.02/2014 165 21.10.2015 196 Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5572/2015 02.07.00 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4235/10.03.02/2014 80 Matinkylän terveysaseman tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Heli Yli-Knuuttila, puh. 046 877 2627

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 85 8.9.2014 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus 256 15.9.2014 205 Kiinteistöosakeyhtiön myyntipäätöksen jatkaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 04.05.2015 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 Yleisten rakennusten tontin suunnitteluvarauksen jatkaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle yksityisen päiväkodin suunnittelua varten, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Carl Slätis Asialista 22.4.2013 Tapiolan koulu / Miestentie Sisäilmaongelman laajuus Sisäilmaongelman hoitaminen Espoon kaupungilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 18.04.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 127 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen ja eräiden määrärahojen siirtäminen (Osittain kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 01.12.2014 Sivu 1 / 1 1136/10.00.02/2012 128 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Etelä-Espoon Ratsastuskoulu Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi elinkeino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 Kaupunginhallitus 127 18.4.2016 70 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Pekka Heikkinen, puh.

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit

Toimitilainvestoinnit Toimitilainvestoinnit 1000 2 Vuoden talousn ja taloussuunnitelman investointiosa 7192 UUDISRAKENTAMINEN Me 484 336 68 696 49 762 71 547 44 948 55 946 55 308 138 129 0 0 0 Nettoinvestoinnit 484 336 68 696

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5 19.12.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 4.4.2016 122 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin 47540 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24 10.03.2014 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 24.09.2012 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 24.09.2012 maanantai klo 17:00-19:20 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Sivistystoimi. Palveluverkot, korjausten priorisointi ja investoinnit Valtuuston seminaari Juha Hovinen

Sivistystoimi. Palveluverkot, korjausten priorisointi ja investoinnit Valtuuston seminaari Juha Hovinen Sivistystoimi Palveluverkot, korjausten priorisointi ja investoinnit Valtuuston seminaari Juha Hovinen TIKE (Tilakeskus) ja SITO (sivistystoimi) perusroolit TIKE arvioi, ohjelmoi ja priorisoi korjauskohteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 45 Vuoden 2017 Espoo-strategian linjaukset ja tavoitteet sekä talousarvioehdotus ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma, Kulttuurilautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8 11.01.2016 Sivu 1 / 1 2555/10.00.02/2014 67 2.6.2014 8 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Otaniemestä Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle yhteisesti, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 176 Vastaus oikaisuvaatimuksiin, jotka koskevat kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston muutettua päätöstä myydä kaksi tonttia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175 23.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 175 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1608/2017 10.00.00 14 nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Jarmo Ikävalko, puh.

Lisätiedot

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista 20.8.2018 Maija Lehtinen Tilapalvelut-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2019-2030

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus 16.09.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus 16.09.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.09.2013 Sivu 1 / 1 1203/10.03.02/2013 259 Valtuustoaloite kiinteistöyhtiön muodostamisesta kaupungintaloa varten (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. (09) 816 84419

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot