Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) Jarmo Ikävalko, puh. (09) Kaisa Peltonen, puh. (09) Nina Grönmark, puh. (09) Tero Luukkonen, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi kaisa.k.peltonen@espoo.fi Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunta) on antanut kaupunginhallitukselle esityksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille investointien osalta. antaa osaltaan seuraavan lausunnon: 1 Leppävaaran uimahallin peruskorjaus, laajennus ja maauimala -hankkeelle on lisättävä valtuuston hyväksymän päivitetyn hankesuunnitelman mukaisesti rakentamisrahoitusta vuosille Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta 1,2 miljoonaa euroa, jolla ei kaupungin nykyisen käytännön mukaan ole kuitenkaan vuokravaikutusta Sivistystoimelle. 2 Matinkylän uimahallin rakentaminen tulee toteuttaa Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston esityksen mukaisesti vuosina ja sen valmistuttua on aloitettava huonokuntoisen Espoonlahden uimahallin peruskorjaus ja laajennus vuonna Espoonlahden uimahalli suljetaan yleisöltä peruskorjauksen ajaksi, joten peruskorjaus on tarkoituksenmukaista aloittaa vasta Matinkylän uimahallin valmistumisen jälkeen. 3 Tapion kentän huoltorakennuksen rakentaminen tulee ajoittaa siten, että sekä Tapionkenttä että kentän huoltorakennus valmistuvat viimeistään kesällä Tällöin ne ovat käytössä Tapiolan koulun peruskorjauksen valmistuessa. Huoltorakennuksen hankesuunnitelmatyö on aloitettava yhteistyössä Sivistystoimen ja Tilakeskuksen kesken.

2 Sivu 2 / 2 4 Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus hankkeen toiminnallinen kokonaisuus sisältää myös tekojään. Hankkeen nimen on oltava Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää. 5 Kirkkojärven päiväkoti- ja nuorisotilat tulee toteuttaa välittömästi asemakaavallisten edellytysten salliessa vuosina Meri- Matin koulu ja siihen liittyvät nuorisopalvelujen tilat tulee toteuttaa Tynnyripuistoon kaavoitettavalle tontille vuosina Alueen asukasmäärä kasvaa voimakkaasti. Nuorisopalvelujen tilojen kannalta sijainti on optimaalinen lähellä metrokeskusta, linja-autoterminaalia ja kauppakeskusta. 7 Luukin leirikeskuksen peruskorjauksen ja lisärakennuksen tarveselvitystyö on aloitettava yhteistyössä Sivistystoimen ja Tilakeskuksen kesken. Hankkeen nimen on oltava Luukin leirikeskuksen päärakennuksen muutos, peruskorjaus ja lisärakennus. Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Oheismateriaali - Tila- ja asuntojaoston (tilakeskus-liikelaitoksen) esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille investointien osalta - Tila- ja asuntojaosto , pöytäkirja 51 Selostus Sivistystoimi on toimittanut Tilakeskukselle esityksensä toimitilainvestoinneiksi vuosille huhtikuussa Sivistystoimen investointiesitykset koskevat uusia toimitiloja, vanhojen toimitilojen peruskorjauksia ja laajennuksia sekä tilojen käyttötarkoituksen muutoksia, vastaavat väestönkasvun edellyttämään toimitilatarpeeseen, toimintaympäristön muutoksiin ja antavat mahdollisuuden luopua epätarkoituksenmukaisista ja huonokuntoisista tiloista. Esitykset hankkeiden ajoitukseksi valmistellaan väestöennusteiden ja - seurannan, palveluverkkotavoitteiden, toimitilatavoitteiden ja peruskorjausten kiireellisyyden perusteella. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto on Tilakeskuksen johtokunnan ominaisuudessa tehnyt esityksen talousarvioksi ja

3 Sivu 3 / 3 taloussuunnitelmaksi vuosille investointien osalta (oheismateriaalina). Tila- ja asuntojaoston esitys vastaa sivistystoimen esitystä seuraavien liikunta- ja nuorisotilahankkeiden osalta: - Keski-Espoon urheilupuiston huoltorakennus, valmistuminen Valtuusto on päättänyt 1,2 M määrärahalisäyksestä hankkeelle. Rakentamisen arvioitu aloittamisajankohta on loppuvuonna Luukin leirikeskuksen sauna ja jäteveden puhdistamo, valmistuminen Hankkeen rakentaminen käynnistyy syyskuussa Leppävaaran uimahallin peruskorjaus, laajennus ja maauimala, valmistuminen Rakentamisen arvioitu aloittamisajankohta on loppuvuonna Kilon asukaspuisto ja nuorisotila, valmistuminen Luukin leirikeskuksen peruskorjaus, valmistuminen Hanke sisältää Luukin leirikeskuksen päärakennuksen muutostyöt, peruskorjauksen ja lisärakennuksen. Hankkeen tarveselvitystyö tulee käynnistää yhteistyössä Sivistystoimen ja Tilakeskuksen kesken. Nuorisolautakunta on hyväksynyt leirikeskusten yleissuunnitelman, johon hanke sisältyy. Sivistystoimi on kartoittanut hankkeen kunnostus-, tila ja muutostarpeita. Tilakeskus arvioi rakennuksen teknisen peruskorjauksen tarpeen tarveselvitystä varten. - Matinkylän uimahalli, valmistuminen Hankkeelle on esitetty 0,8 M valtionavustusta vuodelle 2016 Liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmassa Vasta Matinkylän uimahallin valmistuttua on tarkoituksenmukaista aloittaa huonokuntoisen Espoonlahden uimahallin peruskorjaustyöt. - Olarinniityn ulkoilukeskus, valmistuminen Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää, rakentaminen Tila- ja asuntojaoksen esityksessä nimi on Leppävaaran huoltorakennus. Tekojää ja huoltorakennus ovat toiminnallisesti sama hanke ja molempien tulee valmistua samanaikaisesti. Tekojäälaitteisto sijoitetaan huoltorakennukseen, kalustolle tarvitaan säilytystilat ja käyttäjille pukuhuonetilat. - Järvenperän asukaspuisto ja nuorisotila, valmistuminen Uusi Auroran koulu ja päiväkoti valmistuvat kesällä Sen jälkeen nykyinen Auroran päiväkoti muutetaan Järvenperän asukaspuistoksi ja nuorisotilaksi.

4 Sivu 4 / 4 Investointiohjelman peruskoulut ja lukiot palvelevat myös liikunnan kuntalaiskäyttöä. Tila- ja asuntojaoston on myöhentänyt seuraavien liikunta- ja nuorisotilahankkeiden ajoitusta: - Tapionkentän huoltorakennus, valmistuminen 2016, sivistystoimen esityksessä Tapiolan koulun ja lukion peruskorjaus valmistuu Liikuntalautakunta on hyväksynyt Tapion kentän huoltorakennuksen tarveselvityksen muutoksen Vanha huoltorakennus on elinkaarensa lopussa eikä ole korjauskelpoinen. Tapiolan keskusaltaan tekojää valmistuu marraskuussa Kalustolta ja henkilökunnalta puuttuvat asianmukaiset tilat. Tapion kentällä on myös tulevaisuudessa jääkiekkokaukalo, jota ei voi sijoittaa keskusaltaaseen. Kesäkäytössä huoltorakennus palvelee Tapion kentän käyttäjiä. Huoltorakennus on myös Tapiolan koulun ja lukion ja muiden lähikoulujen käytössä. - Laaksolahden urheilupuiston jäähalli ja huoltorakennus, valmistuminen 2017, sivistystoimen esityksessä Laaksolahden urheilupuistossa sijaitseva kaupungin jäähalli on käyttökiellossa. Viereisen Kiekkoilun Tuki ry:n jäähallin kylmälaitteet ovat kaupungin jäähallin yhteydessä. Kaupungin jäähallin purku tarkoittaisi myös Kiekkoilun Tuki ry:n hallin alasajoa, joka vähentäisi edelleen jo nykyisin niukkaa jäähallikapasiteettia. Kiekkoilun Tuki ry:llä on valmisteilla harjoituskeskushanke Perkkaalla. Sen valmistuttua voidaan Laaksolahden kaupungin jäähalli purkaa ja aloittaa uuden kaupungin jäähallin rakentaminen. Purkutöiden alkaessa myös Kiekkoilun Tuki ry:n hallin toiminta loppuu. Koska Perkkaan korvaavan hallin rakentamisaikataulu on vielä epäselvä, kaupungin jäähallin rakentamista voidaan siirtää investointiohjelman mukaisesti - Espoonlahden uimahallin peruskorjaus ja laajennus, aloitus taloussuunnitelmakauden jälkeen, sivistystoimen esityksessä rakentaminen Espoonlahden uimahallin LVIjärjestelmät ovat elinkaarensa päässä, erityisesti ilmastoinnin kanssa on ongelmia. Espoonlahden uimahallissa ei ole vesivoimistelu-/terapia-allasta eikä hyppyallasta. Tämä aiheuttaa ruuhkaa isoon altaaseen. Espoonlahden uimahallin sulkeminen peruskorjauksen ajaksi aiheuttaa suuret kävijäpaineet muille Espoon uimahalleille. Täten Espoonlahden uimahallin laajennus ja peruskorjaus on tarkoituksenmukaista aloittaa, kun Matinkylän uimahalli valmistuu.

5 Sivu 5 / 5 - Kirkkojärven päiväkoti ja nuorisotila, valmistuminen 2017, sivistystoimen esityksessä Hankkeen kiireellisyyttä puoltaa päivähoitopaikkojen tarve ja alueelta puuttuvat nuorisotilat Elinkaari- ja yhtiöhankkeet sekä selvityskohteet: - Opinmäen liikuntahalli (Kiinteistö Oy Opinmäen kampus), valmistuminen Selvityshankkeeksi on nimetty Meri- Matin koulu, aikuislukio ja nuorisopalvelujen tilat. Nuorisotilan kannalta optimaalinen sijainti on lähellä metrokeskusta ja Ison Omenan kauppakeskusta, jossa nuoriso muutoinkin liikkuu. Tiedoksi - Carl Slätis, Tilakeskus-liikelaitos - Pekka Eurasto, Talonrakennus - Juha Iivanainen, Talonsuunnittelu - Harri Kivinen, Tilahallinta

6 Sivu 6 / 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 37 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 192 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston (Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunnan) investointien toiminta- ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 24.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 39 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016- Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 41 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA PVM:

INVESTOINTIOHJELMA PVM: INVESTOINTIOHJELMA 2016 Määrärahat 1000 PVM: 19.8.2015 Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, Toteutuma Ennuste Jälkeen INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio yhteensä 2015 TA 2016 2017 2018 2019 2020 2020

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit

Toimitilainvestoinnit Toimitilainvestoinnit 1000 2 Vuoden talousn ja taloussuunnitelman investointiosa 7192 UUDISRAKENTAMINEN Me 484 336 68 696 49 762 71 547 44 948 55 946 55 308 138 129 0 0 0 Nettoinvestoinnit 484 336 68 696

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2020 INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien

Lisätiedot

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2017-2021 INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 3326/2016 02.02.00 46 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2017-2026 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1608/2017 10.00.00 14 nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Jarmo Ikävalko, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 11.12.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 11.12.2012 tiistai klo 17:00-17:50 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 7 2560/10.03.02/2014 165 21.10.2015 196 Meri-Matin tarveselvityksen muutos sekä Olarin koulun ja lukion toiminnan järjestäminen Meri-Matin valmistuttua Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4496/10.03.02/2013 55 Matinkylän uimahallin tarveselvityksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Ari Jaakkola, puh. (09) 816 57563 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Matinkylän uimahallin hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Matinkylän uimahallin hankesuunnitelmasta 16.06.2016 Sivu 1 / 1 3412/2015 02.08.00 34 nuorisolautakunnan lausunto Matinkylän uimahallin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Jarmo Ikävalko, puh. 050 553 5649 Ari Jaakkola, puh. 050 522

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 25.02.2015 Sivu 1 / 1 2560/10.03.02/2014 16 Meri-Matti, peruskoulun, Espoon Aikuislukion, Matinkylän nuorisotilan ja Nuorten Kulttuuriareenan tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3 18.02. Sivu 1 / 1 465/ 10.03.02 3 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilojen (ent. Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää) tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 90 31.3.2014 41 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 6 319/2016 10.03.02 40 Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys 18.1.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1 Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1 1794/02.08.00/2012 20 Liikuntalautakunnan esitys Laaksolahden urheilupuiston huoltorakennuksen ja jäähallin selvitystyön tekemiseksi Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA Liikuntapalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Välttämättömät tarkistukset 2014 Uusien ja peruskorjattujen tilojen

Lisätiedot

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019 Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 24.09.2012 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 24.09.2012 maanantai klo 17:00-19:20 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5572/2015 02.07.00 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo

KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 24.09.2015 Sivu 1 / 43 Kokoustiedot Aika 24.09.2015 torstai klo 17:30-19:30 Paikka KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Antti Aarnio,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista 20.8.2018 Maija Lehtinen Tilapalvelut-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2019-2030

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 18.04.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 127 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen ja eräiden määrärahojen siirtäminen (Osittain kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 04.05.2015 Sivu 1 / 1 2008/02.07.00/2015 45 Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018

TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018 TILAKESKUS-LIIKELAITOS INVESTOINTIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018 Investointisuunnitelma vuosille 2014-2018 Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien tarpeet.

Lisätiedot

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4775/2015 02.08.00 195 Leppävaaran koulukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Eija Riikonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 Kaupunginhallitus 127 18.4.2016 70 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Pekka Heikkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen 16.02.2012 Sivu 1 / 1 747/10.03.02/2012 25 Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio 2015 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 30.10.2014 Teknisen ja ympäristötoimen painopisteet 2015 Länsimetron ja sen jatkeen rakentaminen Tapiolan, Matinkylän ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Luukin leirikeskuksen sauna, Luukinranta 10, Espoo

Luukin leirikeskuksen sauna, Luukinranta 10, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 25.09.2014 Sivu 1 / 47 Kokoustiedot Aika 25.09.2014 torstai klo 17:35-20:55 Tauko klo 19.04-19.12 Paikka Luukin leirikeskuksen sauna, Luukinranta 10, 02970 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1673/02.08.00/2014 32 Palveluliiketoimen liikelaitosten toimitilahankkeet kaudelle 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsi Remes, puh. 043 824 9071 Katariina Kaukonen, puh. 040

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175

Espoon kaupunki Pöytäkirja 175 23.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 175 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Karhusuon koulun ja päiväkodin, Kirstin koulun ja Tuomarilan koulun rakennushankkeiden tarveselvitykset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Karhusuon koulun ja päiväkodin, Kirstin koulun ja Tuomarilan koulun rakennushankkeiden tarveselvitykset 26.02.2014 Sivu 1 / 1 933/10.03.02/2014 18 Karhusuon koulun ja päiväkodin, Kirstin koulun ja Tuomarilan koulun rakennushankkeiden tarveselvitykset Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Kaupunginhallituksen tila- ja Pöytäkirja 05.12.2016 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 05.12.2016 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 25.09.2013 Sivu 1 / 57 Kokoustiedot Aika 25.09.2013 keskiviikko klo 17:30-20:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Sanna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 21.05.2015 Sivu 1 / 1 2244/10.03.02/2015 21 Auroran asukaspuiston ja nuorisotilan tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Eija Riikonen,

Lisätiedot

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila LIITE 2, Neuvottelusopimus 1 (6) 14.11.2014 Pöytäkirjamerkinnät 1. Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila Sito vastaus: (Tommila) KulttuuriEspoo 2030

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 181. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 181. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 79 18.5.2016 181 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sampo Suihko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8 11.01.2016 Sivu 1 / 1 2555/10.00.02/2014 67 2.6.2014 8 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Otaniemestä Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle yhteisesti, kortteli

Lisätiedot

Liikunta- ja nuorisolautakunta Sivu 1 / 19. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:30-18:00. Kamreerintie 3 B, 12.

Liikunta- ja nuorisolautakunta Sivu 1 / 19. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:30-18:00. Kamreerintie 3 B, 12. Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.06.2014 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 12.06.2014 torstai klo 17:30-18:00 Paikka Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Antti Aarnio, puheenjohtaja

Lisätiedot

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013 Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot