Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 yhteenveto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 yhteenveto"

Transkriptio

1 1 (4) Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 Yhteenvedossa esitetään yksiköittäin vuoden 2014 asiakaskyselyn kokonaistulos eli kaikkien vastausten keskiarvo. Suluissa ovat vuoden 2012 ja 2010 vastaavat luvut, mikäli sellaiset ovat käytettävissä. Vuoden 2014 tuloksien vahvuuksissa esitetään kolme parhainta ja heikkouksista kaikki ne, missä vastausten yhteistulos on kohtalainen tai huono eli 2 tai pienempi. Heikkouksien osalta tarkastellaan lisäksi niiden määrän kehitystä vuodesta 2010, mikäli sellaiset ovat käytettävissä vuoteen Sakunkulman päiväkeskus ja Vanhusneuvola Kompassi toteuttivat asiakastyytyväisyyskyselyn asiakaskyselynä tutkimuksen muodossa, johon oli haettu tutkimuslupa. 1. Asiakaskysely: Hyvinvointia edistävät palvelut Vanhusneuvola Kompassi ja Sakunkulman päiväkeskus. 71,74 % Vertailua vuoden 2010, 2012 ja 2014 asiakaskyselyistä ei voida tehdä. Tänä vuonna asiakaskysely tehtiin tutkimuksena, jolla pyrittiin selvittämään miten hyvin Kompassin ja Sakunkulman tiedottaminen toiminnastaan on onnistunut. Kysely oli suunnattu tänä vuonna 80 vuotta täyttäville uusikaupunkilaisille. Aikaisemmat kyselyt on tehty eri asiakasryhmille koskien terveystarkastuksia. - Tutkimustulos Kohderyhmän tiedot sekä Kompassin, että Sakunkulman toiminnasta ovat erittäin puutteelliset. Tiedottamisessa todettiin olevan myös suuria puutteita. 2. Asiakaskysely / vanhus / kotihoito 91,38 % (68,56 % ja 84,3%) 3,64 (3,77 ja 3,6) Henkilökunnan ystävällisyys ja avuliaisuus UUSI UUSI UUSI

2 2 (4) Henkilökunnan ammattitaito Aikataulujen pitävyys Vuonna 2010 heikkouksia oli yksi, nyt ei heikkouksia yhteistulosten perusteella ole ollut vuosina 2012 ja Asiakaskysely / vanhus / kotihoidonpalveluseteli 77,42% (80,77%) 3,53 (3,96) Vuonna 2010 ei kyselyä ole toteutettu, joten vertailua ei vuoden 2010 tulokseen voida tehdä. Hoitajien ystävällisyys ja avuliaisuus Mielipiteen huomioon ottaminen Aikataulujen pitävyys 4. Asiakaskysely omaishoitajille 75,51% (70,45 %) 3,30 (3,85) Vuonna 2010 ei kyselyä ole toteutettu, joten vertailua ei vuoden 2010 tulokseen voida tehdä. Omaishoidontuen hakemuksen käsittelyn eteneminen Lomapäivien vieton tarpeellisuus Omaishoitajien tieto siitä, minne ottaa yhteyttä, mikäli tarvitsee apua omaishoitotilanteessa Tiedotus oikeudesta lomapäiviin Vuonna 2012 ei heikkouksia. 5. Asiakaskysely Kalannin Palvelukeskuksen asukkaille 97,06 % (94,4% ja 81,3%) 3,41 (3,26 ja 3,68) Kalannin palvelukeskuksen siisteys UUSI UUSI UUSI

3 3 (4) Asukkaan viihtyminen Kalannin palvelukeskuksen sijainti Henkilökunnan riittävyys Miten hyvin hoitajilla on teille aikaa Vuonna 2012 heikkouksien määrä oli neljä ja vuonna 2010 heikkouksien määrä oli kaksi. 6. Asiakaskysely / omainen / vanhus ostetussa tehostetussa palveluasumisessa 68,10 % (64,29% ja 84,2%) 3,88 (3,45 ja 3,16) Henkilökunnan suhtautuminen omaiseen Vastaanotto hoitopaikassa vierailtaessa Yhteyden saamisen helppous henkilökuntaan Vuonna 2012 heikkouksia oli yksi ja vuonna 2010 heikkouksien määrä oli kuusi. 7. Asiakaskysely / vanhus / ostettu tehostettu palveluasuminen 36,40% (22,92% ja 34,6%) 3,85 (3,35 ja 3,01) Koettu turvallisuus Tilojen siisteys Viihtyminen hoitopaikassa Vuonna 2012 heikkouksien määrä oli kaksi ja vuonna 2010 heikkouksien määrä oli kuusi. 8. Asiakaskysely / omainen / Merituulikoti 62,70 % (67,74% ja 81,3%) 3,84 (3,43 ja 3,75 Vuoden 2014 kyselyyn on otettu mukaan myös intervalliasiakkaiden omaiset) UUSI UUSI UUSI

4 4 (4) Miten henkilökunta vastaanottaa omaisen Vanhainkodin turvallisuus Vanhainkodin siisteys Vuonna 2012 heikkouksia oli kolme ja vuonna 2010 heikkouksien määrä oli yksi. 9. Asiakaskysely / omainen / Kalannin vanhainkoti 94,40% (80% ja 75%)? Henkilökunnan ammattitaito Vanhainkodin ilmapiiri Ruoka ja ruokailu Vuonna 2012 ei heikkouksia ja vuonna 2010 heikkouksien määrä oli yksi. 10. Asiakaskysely / omainen / Matleenan osasto 61,54 % (60%) 4,16 (3,94) Vuoden 2010 kyselyn tuloksista ei ole kokonaistulosta, koska Tak -ohjelmaa ei ollut tuolloin käytössä. Kyselyä ei myöskään toistettu täysin samanlaisena kuin vuonna Vastaanotto hoitopaikassa vierailtaessa Yhteydenpidon sujuvuus halutessa hoitavaan henkilökuntaan Henkilökunnan suhtautuminen potilaaseen. Vuonna 2012 ei heikkouksia ja vuonna 2010 heikkouksien määrä oli kuusi UUSI UUSI UUSI

5 5 (4) UUSI UUSI UUSI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2016 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen 10.1.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2017 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 11.12.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2014 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 8.12.2014 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Tiivistelmä

IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Tiivistelmä IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 201 Tiivistelmä TIIVISTELMÄ 2 (27) 18.5.2015 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN IKÄIHMISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 201 Asiakastyytyväisyyskyselyssä annettujen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ritva Lundbom ikäihmisten palvelulinjajohtaja ritva.lundbom@karviainen.fi 20.4.2011 Ikäihmisten palvelulinjan asiakastyytyväisyys kyselyn tulokset 12/2010

Lisätiedot

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluissa on toteutettu vanhuspalvelulain 6 :ään perustuen palvelujen laatukyselyt kevään ja kesän 2014 aikana. Kyselyjen tarkoituksen on ollut selvittää

Lisätiedot

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 1 Minna Heinonen Sosionomi (AMK) opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 Tämä asiakaskysely on koottu

Lisätiedot

HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015

HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015 HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015 Asiakaskysely toteutettu marraskuussa 2015 Asiakaskyselyn vastausvaihtoehdot 5 = erinomainen 4 = erittäin hyvä 3 = hyvä 2 = kohtalainen 1 = huono Tulosten

Lisätiedot

Emme ole yksin. Harriet Finne-Soveri. Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL

Emme ole yksin. Harriet Finne-Soveri. Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL Emme ole yksin Harriet Finne-Soveri Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL Tervetuloa 23. kansalliseen RAI seminaariin Tervetuloa Hoitajat, lääkärit, geronomit, sosionomit, fysio-ja toimintaterapeutit,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen alueen vastaukset

Varsinais-Suomen alueen vastaukset Varsinais-Suomen alueen vastaukset 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 1. Valitkaa kunta, tai kunnat, jotka kuuluvat kuntayhtymään/yhteistoiminta-alueeseen. 10 2. Valitkaa yksi parhaaksi arvioimanne vaihtoehto : Kyselyn

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 1 (5) Anniina Saarinen, Minna Kivijärvi, Pirjo Rakkolainen, Laura Kirkkomäki Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 3 2 (5) UUDENKAUPUNGIN TUKIPALVELUKRITEERIT Uudenkaupungin kotona asumista tukevat tukipalvelut

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015. Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05.

Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015. Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05. Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015 Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05.2015 46 Kaupunginvaltuuston 2.3.2015 hyväksymä Ikäystävällinen Uusikaupunki

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

Kuntakyselyn tulokset 2014 PALAUTEKYSELY PALVELUASUMISEN ASIAKKAIDEN KOTIKUNNILLE 2014

Kuntakyselyn tulokset 2014 PALAUTEKYSELY PALVELUASUMISEN ASIAKKAIDEN KOTIKUNNILLE 2014 PALAUTEKYSELY PALVELUASUMISEN ASIAKKAIDEN KOTIKUNNILLE 2014 Kyselyn toteutuksesta Kysely lähetetty kaikkiin kuntiin, joilla on asiakkaita säätiön palveluasumisessa Samalla vastaajalla voi olla useita asiakkaita

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut

Vanhus- ja vammaispalvelut Jyväskylän kaupunki Vanhus- ja vammaispalvelut Vanhuspalveluiden asiakas- ja omaiskyselyt, kooste tuloksista 2012 Taustaa Vanhus- ja vammaispalveluissa toteutetaan kahden vuoden välein asiakas- ja omaiskyselyitä

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Henkilöstöresurssiyksikkö 1/10 Toteuma % HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Sijaistyövuorot, kpl 5 677 9 795 10 500 10 572 101 % Sosiaalityö ja perhepalvelut 2/10 SOSIAALITYÖ Toteuma% Asiakkaiden käyntimäärät

Lisätiedot

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu) 1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyiden yhteenveto

Vanhus- ja vammaispalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyiden yhteenveto D/254/05.00.00/2018 PER_YTA 27.3.2018 44 Vanhus- ja vammaispalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyiden yhteenveto Vanhus- ja vammaispalveluiden tavoitteena on tuottaa lakisääteiset palvelut asiakaslähtöisesti.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 - Alustavia tuloksia ja havaintoja. 18.1.2013 EERO SILJANDER, CHESS/THL. 1 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 taustat ja aineisto. STM:n toimeksiantona THL:lle 2012 toteuttaa

Lisätiedot

Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä

Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä RAI- seminaari.9. Paasitorni, Helsinki Rauha Heikkilä 5.. Esityksen nimi / Tekijä 1 sisältö Kunta -vertailutietokanta

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

ASUKKAAT yht. 71 (n 11) OMAISET yht. 71 (n 26) Ilolan hoivakoti. Ilolan hoivakoti Rinnetien hoivakoti. Rinnetien hoivakoti Tähkäkoti

ASUKKAAT yht. 71 (n 11) OMAISET yht. 71 (n 26) Ilolan hoivakoti. Ilolan hoivakoti Rinnetien hoivakoti. Rinnetien hoivakoti Tähkäkoti HOITO- JA HOIVAPALVELUT 4 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 4 KONTIOLAHTI Kyselyajankohta 7.9. -..4 Kyselylomake, tallennus webropol- ohjelmaan Testikysely kesäkuussa 4 Palvelualuekohtaiset vastaukset TEHOSTETTU

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2013 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2013. Osalle vanhemmista päiväkodin johtaja lähetti kyselylinkin sähköpostilla. Kyselyyn

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SUUNNITELMA 1(7) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus/vanhustyö/pp 28.8.2009 Esitys vanhustenhuollon palvelurakenteeksi 2009-2015 Kaupungin taloussuunnitelman 2009-2011 täytäntöönpano-ohjeen

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN Liite, Peruspalvelulautakunta 6.9.2011 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos, Kotihoidon ja palveluasumisen tulosalue ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016 Asiakastyytyväisyyskyselyt 2016 Hyvinvointitoimialalla on käytössä yhteneväinen asiakastyytyväisyyskyselylomake, jossa on kaikille yhteiset tausta- ja peruskysymykset ja näiden lisäksi yksiköillä on mahdollisuus

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset, tuottavuus ja laatu

Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset, tuottavuus ja laatu Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset, tuottavuus ja laatu Uuden palauteraportin esittely 29.3.2012 Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset, tuottavuus ja laatu / Joonas Sakki 1 Esityksen rakenne 1)

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina

Lisätiedot

Sote + henk res yksikkö 1/10

Sote + henk res yksikkö 1/10 Sote + henk res yksikkö 1/10 Toteuma % SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Asukasluku Jämsä 22 552 22 155 21 851 21 824 99,9 % Asukasluku Kuhmoinen 2 554 2 406 2 374 2 373 100,0 % Vakinaiset virat/toimet 615,2 608

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016

Lisätiedot

Riitta Rajala

Riitta Rajala Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Huoltajat - (N = 11) Riitta Rajala 29.4.2011 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen koululaisten aamu-

Lisätiedot

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012 Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan 1.8.2009 ja sitä sovelletaan kuntien järjestämiin

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) 14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito. Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi

Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito. Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi Palveluvaliokunta R Inkala 10.2.2016 Tavoite vuodelle 2016: Tehostetun kotihoidon käynnistäminen kuntaan - yöpartiotoiminta=

Lisätiedot

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa?

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa? Sivu 1 / 5 1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Etunimet Kotikunta Puhelunnumero Sähköpostiosoite Siviilisääty Naimaton Avoliitossa Naimisissa Eronnut Leski Asuu erillään

Lisätiedot

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 1 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskyselyt toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 keväällä. Kyselylomakkeet annettiin sillä hetkellä hoidossa/asiakkaana

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista

Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista Palveluasuminen Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista Setlementti Ukonhattu ry Ukonhattu on perustettu vuonna 1995 ja se toimii yhtenä Suomen Setlementtiliiton jäsenyhdistyksenä.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Päiväys 5.4.2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Pietarsaaren ympäristöterveydenhuolto on toteuttanut kyselytutkimuksen joulu-tammikuussa 2016 2017. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20. Hakijan tiedot Sukunimi Henkilötunnus Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20 Etunimet Kotikunta Kotiosoite Puhelinnumero Siviilisääty naimaton naimisissa

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUKSEN 30.6.2015 LIITETIEDOT

OSAVUOSIKATSAUKSEN 30.6.2015 LIITETIEDOT 2015 OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Sisällysluettelo Erikoissairaanhoito... 1 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 1 Ympäristöterveydenhuolto... 2 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 2 Sosiaali- ja perusterveydenhuolto...

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Toimitilapalvelut 19.4.2011

Kajaanin kaupunki Toimitilapalvelut 19.4.2011 KAJAANIN KAUPUNGIN TILAPALVELUJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN ARVIOINTIRAPORTTI VUODELTA 2011 1 1. Asiakaskyselyn taustatiedot Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen toimialan tilapalvelut toteuttivat helmikuussa

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051 ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

OMAISPALAUTEKYSELY KOKEMÄEN KAUPUNKI, VANHUSPALVELUT

OMAISPALAUTEKYSELY KOKEMÄEN KAUPUNKI, VANHUSPALVELUT OMAISPALAUTEKYSELY 2014 KOKEMÄEN KAUPUNKI, VANHUSPALVELUT 1 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Henrikinhovi... 2 3 Tarinatupa... 4 4 Palvelukoti Ilola... 6 5 Vuollekoti... 7 6 Ikipihlaja-Kuusama... 8 7 Kuusimäki...

Lisätiedot

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Tavoitteena osallistaa kansalaiset palvelusetelin kehittämiseen Facebook/palveluseteli 1226 fania (2.10) Twitter/palveluseteli

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen

Lisätiedot

PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS

PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS Vanhainkoti- ja asumispalvelut Hakemus on saapunut Hakemus on käsitelty SAP-ryhmässä Tällä hakemuksella haetaan palveluasumiseen (tehostettu palveluasuminen Havulinna,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

Omais- ja perhehoidon lisäpanostusten kustannusten arviointi

Omais- ja perhehoidon lisäpanostusten kustannusten arviointi Omais- ja perhehoidon lisäpanostusten kustannusten arviointi Lainsäädännöllä tulevat muutokset: - perhehoidon vähimmäispalkkioiden korotus - omais- ja perhehoitajien vapaiden lisääminen (ml. muiden kuin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely 2014 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta

Lisätiedot

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 1 TAMMIKUU 2018 Päälöydökset Vain pieni osa kaikista omaishoidossa olevista sai vuonna 2016 kotihoidon tukipalvelua. Omaishoidon tuen kattavuus 75 vuotta täyttäneillä vaihtelee

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vanhustyön kehittämiskeskus

Etelä-Pohjanmaan vanhustyön kehittämiskeskus Seudullisen gerontologisen sosiaalityön malli Kuusiokunnat 9.6.2010 Etelä-Pohjanmaan vanhustyön kehittämiskeskus Yleiset valtakunnalliset tavoitteet (suluissa tilanne Kuusiokunnissa v. 2008) Palvelurakenteen

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen LAPUAN KAUPUNKI HAKEMUS 1 (5) Hakemuksen täyttöpäivä: Hakemuksen saapumispäivä: Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Asiakkaan suostumus

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2012

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2012 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 212 Väestömäärät kunnittain/sote-alueittain (Väestörekisterikeskus, rekisteritilanne 31.12.212) 6 5 4 3 2 1 927 45619 39647 43984 37583 34499 5375 25618 4729 28851 18751 37942

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Anu Nemlander Mari Sjöholm Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelikysely

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot