Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015"

Transkriptio

1 1 Minna Heinonen Sosionomi (AMK) opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 Tämä asiakaskysely on koottu Tohmajärven vanhusneuvoston toiveesta. Sen pohjana on käytetty vuonna 2014 tehdyn kyselyn tuloksia keskittyen kuitenkin niihin osa-alueisiin, joissa oli tuolloin kehitystarpeita kysely toteutettiin keräämällä eri ikäihmisten järjestöjen keskuudessaan kokoamia arviointeja Tohmajärven sosiaali- ja terveyspalveluista kyselyssä kerättiin palautetta mahdollisimman laajasti suoraan ikäihmisiltä ja heidän läheisiltään, sekä asioidenhoitajiltaan. Asiakaskyselylomake pyrittiin tekemään selkeäksi ja suhteellisen nopeasti täytettäväksi. Lomakkeella kysyttiin taustatietona vastaajan suhdetta ikäihmisten palveluihin; Onko hän palveluiden käyttäjä, ikäihmisen omainen, edunvalvoja tai asioidenhoitaja tai muuten ikäihmisten palveluihin liittyvistä asioista kiinnostunut. Lomakkeella kysyttiin tiedon saamisesta ikäihmisten palveluista ja Internetsivujen käyttämisestä tiedon etsimisessä. Eri palvelut oli lueteltu isompina kokonaisuuksina ja niiden toiminnasta voi mielipiteensä ilmaista rastittamalla omaa kokemusta vastaavan vastauksen. Ikäihmisten yhteisöasumisen ajatusta avattiin kyselylomakkeella lyhyesti ja tiedusteltiin vastaajan mielipidettä asiasta hänen omasta näkökulmastaan tarkasteltuna. Sanalliselle palautteelle haluttiin myös tarjota mahdollisuus ja lomakkeessa oli varattu tilaa vapaalle sanalle aiheeseen liittyen. Tässä yhteenvedossa lomake käydään läpi kysymyksittäin ja vastaukset on jaoteltu vastaajaryhmittäin. Sanallisista vastauksista on laadittu aihepiireittäin yhteenvetoa, nostaen esille erityisesti niitä seikkoja, jotka esiintyivät useammissa vastauksissa. Kirjalliset vastaukset on alkuperäisessä

2 2 muodossaan koottu yhteen ja edelleen on toimitettu sosiaalityön johtajalle tiedoksi. Alkuperäiset palautetut asiakaskyselyt on toimitettu Tohmajärven kuntaan arkistoitaviksi. Asiakaskyselyn jakelu ja palautus Asiakaskysely ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluista toteutettiin Kysely haluttiin jakaa mahdollisimman kattavasti kaikkien kohderyhmään kuuluvien ulottuville. Kyselylomakkeita oli saatavilla Tohmajärven kunnantoimistolla, terveyskeskuksen aulassa, vuodeosastolla ja Takkunurmen tuvassa. Lomakkeita toimitettiin myös tuetun asumisen yksiköihin Erkkilään ja Marjattakotiin, sekä yksityisesti ikäihmisten hoiva- ja asumispalveluja tuottaviin Pikkupihaan ja hoitokoti Aatokseen. Kyselyn sai palauttaa palautelaatikkoon samoissa paikoissa, joissa sitä jaeltiin. Kyselylomake saatekirjeineen on tässä yhteenvedossa liitteenä. Kyselyä toimitettiin myös suoraan palvelujen käyttäjille tai heidän edustajilleen kotihoitohenkilöstön tai postin välityksellä. Kotihoitohenkilöstö keräsi palautteet asiakkailtaan ja toimitti ne terveyskeskuksen keräyslaatikkoon. Postitse lähetettyihin kyselylomakkeisiin liitettiin mukaan valmiiksi maksettu palautuskuori. Asiakaspalautekysely esiteltiin Kansalaisraati tapahtumassa siellä paikalla olleille. Tapahtumassa oli kyselykaavaketta jaossa ja myös mahdollisuus palauttaa jo täytettyjä lomakkeita. Kyselylomakkeiden kokonaismäärä oli n. 400 kappaletta, joista postin kautta vastauskuoren kanssa lähetettiin 92 kappaletta. Määräaikaan mennessä kyselylomakkeita palautui yhteensä 109 kappaletta, joista postin kautta palautuskuorissa 35. Kokonaisuudessaan vastausprosentti oli 27,25 %. Postitetuissa kyselyissä vastausprosentti oli 38,04 %.

3 3 Yhteenveto kyselystä ikäihmisille tarkoitetuista palveluista Tohmajärvellä Tähän yhteenvetoon on koottu taulukoiksi kaikki vastaukset palautetuilta kyselylomakkeilta. Vastaukset on ryhmitelty viiteen eri ryhmään sen mukaan, mihin lomakkeella annetuista vastaajaryhmistä vastaaja katsoi kuuluvansa. Lomakkeen vastaajaryhmiin on lisätty vastauksia käsiteltäessä yksi ryhmä lisää; Seitsemän vastaajaa oli merkinnyt olevansa palveluiden käyttäjä, omainen ja edunvalvoja tai muu asioiden hoitaja. Saatteko ikäihmisille suunnatuista palveluista helposti tietoa? Ryhmä Kyllä Ei Kyllä/Ei Ei vastausta Palveluiden käyttäjä Omainen Edunvalvoja/ muu asioiden hoitaja Muu asiasta kiinnostunut Palveluiden käyttäjä/omainen/edunvalvoja Yhteensä (109 vastausta) Käytättekö Internet-sivuja etsiessänne tietoa palveluista? Ryhmä Kyllä Ei Ei vastausta Palveluiden käyttäjä Omainen Edunvalvoja/muu asioiden - hoitaja 1 4 Muu asiasta kiinnostunut Palveluiden käyttäjä/omainen/edunvalvoja Yhteensä (109 vastausta) Jos käytätte Internet-sivuja, oletteko tyytyväinen niiden sisältöön ja selkeyteen? Ryhmä Kyllä Ei Kyllä/Ei Ei vastausta Palveluiden käyttäjä Omainen Edunvalvoja/muu asioiden hoitaja

4 4 Muu asiasta kiinnostunut Palveluiden käyttäjä/omainen/edunvalvoja Yhteensä (31 vastausta) Huomioita vastauksista Vastauksista käy ilmi, että suurin osa palveluiden käyttäjistä kokee saavansa heille tarjolla olevista palveluista tietoa, mutta omaisista puolet oli sitä mieltä, että tiedotus ei ole riittävää tai selkeää. Edunvalvojista, asioidenhoitajista ja muuten ikäihmisten palveluista kiinnostuneet eivät kyselyn mukaan koe saavansa palveluista riittävästi tietoa. Kaikki vastaukset yhteensä jakautuvat puoliksi riittävän tiedon saamisen ja riittämättömän tiedottamisen kesken. Kyselyn kohderyhmälle tietokoneen käyttäminen tiedonhakukanavana ei ole itsestään selvää ja tuttua, mikä ilmenee myös Internet-sivuston käyttöä koskevasta kysymyksestä. Omaisista noin puolet käyttää Internetiä palveluista tietoa etsiessään. Niistä, jotka Internet-sivuja käyttävät yli puolet on tyytyväisiä niiden sisältöön ja selkeyteen. Vastausten perusteella näyttää olevan tärkeää ja tarpeellista tiedottaa edelleen myös muulla tavoin kuin Internet-sivustojen kautta. Perinteistä paperilla olevaa selkeää yhteenvetoa tarjolla olevista palveluista toivottiin niin kyselyyn annetuissa vastauksissa, kuin Kansalaisraati -tapahtumassa käydyssä keskustelussakin. Haasteeksi painetulle palveluyhteenvedolle muodostuu sen päivittäminen ja pitäminen ajan tasalla.

5 5 Miten mielestänne seuraavat palvelut toimivat? Palveluiden käyttäjä: Palvelu Hyvin Välttävästi Huonosti Vastauksia yht. Ajanvaraus Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskustoiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito Omainen: Palvelu Hyvin Hyvin/ välttävästi Välttävästi Huonosti Vastauksia yht. Ajanvaraus Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskustoiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito

6 6 Edunvalvoja/muu asioidenhoitaja: Palvelu Hyvin Välttävästi Huonosti Vastauksia yht. Ajanvaraus Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskustoiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito Muu aiheesta kiinnostunut: Palvelu Hyvin Välttävästi Huonosti Vastauksia yht. Ajanvaraus Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskustoiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito

7 7 Palveluiden käyttäjä/omainen/edunvalvoja-asioidenhoitaja: Palvelu Hyvin Välttävästi Huonosti Vastauksia yht. Ajanvaraus Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskustoiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito Kaikkien vastausten yhteenveto: Palvelu Hyvin % Välttävästi % Huonosti % Vastauksia yht. Ajanvaraus Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskustoiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito Huomioita palveluiden toimivuudesta Kaikkien palveluiden ja vastaajaryhmien kohdalla palveluiden koettiin toimivan pääasiassa joko hyvin tai välttävästi. Kaikkien vastausten yhteenvedossa kuntoutuksen toimivuus nousee eniten mielipiteitä jakaneeksi osa-alueeksi. Yleisesti ajanvaraus ja lääkäripalvelut näyttäisivät toimivan hyvin, samoin kotihoito on tämän kyselyn vastausten perusteella toimivaa.

8 8 Huomioita yhteisöasumiseen liittyvän kysymyksen vastausten perusteella Kysymyslomakkeella kerrottiin lyhyesti, mitä yhteisöasumisella tarkoitetaan ja kysyttiin, mitä vastaajat ajattelevat yhteisöasumisesta omasta näkökulmastaan. Vastausten perusteella mielipiteet yhteisöasumista jakautuvat vastaajaryhmittäin selkeästi. Ikäihmisten palveluiden käyttäjät toivovat pystyvänsä asumaan mahdollisimman kauan kotona ja valtaosa vierastaa ajatusta yhteisöllisestä asumisesta, mutta myös jonkin verran kiinnostusta tätä asumismuotoa kohtaan on. Pääasiassa tällä hetkellä ikäihmisten palveluita käyttävät vastaajat toivoivat tarvitsemiensa palveluiden saamista omaan kotiin. Muiden vastaajaryhmien keskuudessa kiinnostus ja myönteinen suhtautuminen yhteisöasumiseen oli suurempaa. Yhteisöasumista pidettiin ikäihmisten yksinäisyyttä poistavana, heidän toimintakykyään ylläpitävänä ja turvallisuuttaan lisäävänä. Tukea asukkaiden arkeen kuitenkin toivottiin. Asukasvalintaan yhteisöasumisessa pitäisi vastaajien mielestä kiinnittää huomiota, koska yhdessä asuvien ihmisten pitäisi olla toistensa kanssa toimeentulevia ja toimintakyvyltään samantasoisia, suhteellisen aktiivisia ja seurallisia henkilöitä. Yhteisöasumisen pitäisi olla ehdottomasti vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ei ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Kyselyn vastausten perusteella voi päätellä, että yhteisöasumisen ajatusta kannattaa pitää esillä ja siitä tiedottaa ikäihmisille, sekä heidän omaisilleen. Suunnittelemalla, sekä kohderyhmän toiveita kuulemalla ja huomioimalla yhteisöasuminen voisi olla yksi mahdollinen vaihtoehto ikäihmisten asumisen järjestämiseksi.

9 9 Kyselylomakkeen vapaa sana osuudessa annetun palautteen yhteenveto Kyselylomakkeen lopussa oli tilaa ja mahdollisuus vapaasti tuoda esille mielipiteitä, vastausten perusteluja ja terveisiä ikäihmisille tarkoitetuista palveluista ja niiden kehittämisestä. Vapaalle mielipiteen ilmaisulle varattuun tilaan kirjoitettujen mielipiteiden skaala oli laaja. Suurimmaksi osaksi kirjoitukset liittyvät yksittäisiin asiakastapauksiin ja kirjoittajan henkilökohtaisiin kokemuksiin palveluista. Vastauksista löytyi usein toistuvia huomioita, toiveita ja parannusehdotuksia. Mukana oli myös yksittäisiä hyviä oivalluksia ja ehdotuksia palveluiden toimivuuden parantamiseksi. Palvelujen käyttäjien palaute: Palvelujen käyttäjien antamissa vastauksissa toistui toive kotona asumisesta mahdollisimman pitkään sinne toimitettavien tarpeellisten palvelujen turvin. Ulkoiluseuraa ja mahdollisuutta toivottiin useammassa palautteessa, myös juttuseuraa kaivattiin. Palvelujen käyttäjät kiittelivät hoitohenkilökuntaa saamastaan hoidosta, mutta totesivat, että hoitajia olisi hyvä olla enemmän. Omaisten palaute: Omaisten vapaassa palautteessa ehdottomasti suurin toive oli saada ikäihmisten palveluihin enemmän henkilökuntaa. Henkilökunnan lisäämistä toivottiin siksi, että heillä olisi enemmän aikaa viipyä asiakkaan luona ja seurata esimerkiksi ruokailua ja lääkkeiden ottamista. Myös hoitohenkilökunnan jaksaminen nykyisellä mitoituksella suhteessa asiakkaiden hoidon tarpeeseen huolestutti omaisia. Henkilökunnan pysyvyyttä toivottiin ja sijaisten valintaan toivottiin kiinnitettävän enemmän huomiota. Hoitajille toivottiin mahdollisuutta keskittyä hoitotyöhön ja

10 10 muuhun, esimerkiksi puhtaanapitoon, pyykki- ja ruokahuoltoon toivottiin erillistä henkilökuntaa. Turvapuhelinhälytysten meneminen yöaikaan vartiointiliikkeelle huolestutti joitakin omaisia siksi, että he kyseenalaistivat vartijoiden osaamisen ja mahdollisuudet vastata hälytyttävän asiakkaan hoidollisiin tarpeisiin. Hoitohenkilökunnalle annettiin useassa palautteessa myös kiitosta ammattitaidosta ja asiakaspalvelusta. Heidän tekemäänsä työtä arvostettiin ja pidettiin erittäin tärkeänä. Omaiset toivoivat mielipiteidensä tulevan kuulluiksi ja huomioiduiksi, sekä mahdollisuutta kiireettömään keskusteluun omaisensa kuulumisista ja voinnista. Kommenteissa ehdotettiin mm. kuukausittaista raporttia esimerkiksi muistisairaan asiakkaan voinnista omaisille kirjallisesti. Vaihtoehtoisesti raportointiin toivottiin soitto- tai keskusteluajan varaamista etukäteen, jotta keskusteluun olisi tarpeeksi aikaa. Yhteistyön kehittämistä omaisten ja hoitohenkilökunnan välillä pitäisi palautteen mukaan kehittää. Ikäihmisten ravitsemus huolestutti useita omaisia. Ruuan ravitsemuksellista laatua ei pidetty aina riittävänä. Vanhusten ruokatottumusten ja mieltymysten huomioimista pidettiin tärkeänä ja toivottiin, että ne otettaisiin paremmin huomioon. Ikäihmisille toivottiin tarjottavan heille tuttuja ja maistuvia ruokia ja kiinnitettävän huomioita esimerkiksi laadukkaan proteiinin riittävään saantiin. Omaisten palautteessa toivottiin asiakkaiden ulkoilumahdollisuuksien lisäämistä. Ulkoilua ja liikkumista voinnin ja kykyjen mukaan pidettiin asiakkaiden elämänlaadun kannalta erittäin merkityksellisenä. Kuntouttavan työotteen korostamista hoitotyössä pidettiin tärkeänä. Asiakkaille toivottiin enemmän virike- ja virkistystilaisuuksia, myös muulloin kuin juhlapyhiin tai teemapäiviin ja viikkoihin liittyen.

11 11 Edunvalvojien, asioidenhoitajien ja muiden vastaajien palaute: Palaute oli pitkälti samansuuntaista, kuin asiakkaiden ja omaisten. Hoitajia toivottiin lisää, samoin muita palveluja, esimerkiksi jalkahoitajan, kampaajan ja hierojan käyntejä. Ikäihmisille tarjottavan ruuan sisältöön toivottiin kiinnitettävän enemmän huomiota. Kuntoutus-, ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksien lisäämistä toivottiin myös. Palveluista toivottiin saatavan helposti ja selkeästi tietoa, samoin tarpeellisten yhteystietojen toivottiin olevan saatavilla selkeästi. Lopuksi Ikäihmisten palveluista näyttäisi tämän kyselyn perusteella olevan tarpeellista ajoittain tehdä kyselyä palvelun käyttäjille ja heidän omaisilleen. Saadusta palautteesta on selkeästi nähtävissä ne asiat, jotka palveluissa tarvitsevat käyttäjien mielestä kehittämistä. Kysely tuottaa myös tietoa siitä, mihin ollaan tyytyväisiä ja mikä näyttää toimivan hyvin. Kohderyhmän huomioiden kyselyn suunnitteluun ja sen toteuttamiseen kannattaa panostaa. Postitse vastauskuoren kanssa toimitettu kysely osoittautui hyväksi menetelmäksi. Postitse vastauksia palautui suhteessa paljon enemmän kuin muulla tavoin palautettuja vastauksia. Vastausten perusteella Tohmajärven ikäihmisten palveluissa on kehittämistarpeita edelleen, mutta tarjolla oleviin palveluihin enemmistö vastanneista on kuitenkin tyytyväisiä.

12 Liite: Asiakaskyselylomake Arvoisa vastaanottaja! Tämän asiakaskyselyn avulla kerätään tietoa ikäihmisten mielipiteistä heille suunnatuista palveluista Tohmajärvellä. Kysely on jatkoa 2014 tehdylle asiakaskyselylle ja siinä painotetaan niitä osa-alueita, joilla oli vastaajien mielestä edellisessä kyselyssä eniten kehitettävää. Teillä on nyt mahdollisuus kertoa omista kokemuksistanne ja mielipiteistänne tämän kyselyn avulla. Jokainen suoraan palveluiden käyttäjältä tullut palaute on arvokasta tietoa palveluja edelleen kehitettäessä. Pääasiassa kyselyyn voi vastata rastittamalla vaihtoehdoista lähinnä omaa mielipidettä olevan vastauksen. Voitte halutessanne perustella tai tarkentaa vastauksianne omin sanoin. Kiitos teille palautteestanne!

13 Liite: Asiakaskyselylomake Kysely ikäihmisille tarkoitetuista palveluista Tohmajärvellä Olen ikäihmisille suunnattujen palvelujen käyttäjä omainen/muu asioidenhoitaja muuten aiheesta kiinnostunut Tiedonsaanti: Saatko ikäihmisille tarkoitetuista palveluista tarpeeksi tietoa? Kyllä Ei Onko tieto ikäihmisille suunnatuista palveluista helposti saatavilla? Kyllä Ei Käytätkö Tohmajärven Internet-sivuja etsiessäsi tietoa palveluista? Kyllä En Mikäli käytät Internet-sivuja, oletko tyytyväinen niiden sisältöön ja selkeyteen? Kyllä En Miten mielestäsi seuraavat palvelut toimivat: Hyvin Välttävästi Huonosti En käytä palvelua Lääkäripalvelut Hammashoito Kuntoutus Vuodeosasto Kotihoito Päiväkeskus/toiminta Tehostettu palveluasuminen Ateriapalvelut Turvapuhelin Kuljetuspalvelut Vuorohoito Omaishoito

14 Liite: Asiakaskyselylomake Mitä mieltä olet ikäihmisten yhteisöasumisesta? Miten ajanvaraus eri palveluihin mielestäsi toimii? Hyvin Välttävästi Huonosti Tähän voit halutessasi kirjoittaa mielipiteesi, perustella vastauksiasi tai lähettää terveisesi ikäihmisille tarkoitetuista palveluista: Kiitos!

Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 yhteenveto

Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 yhteenveto 1 (4) Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 Yhteenvedossa esitetään yksiköittäin vuoden 2014 asiakaskyselyn kokonaistulos eli kaikkien vastausten keskiarvo. Suluissa ovat vuoden 2012 ja 2010 vastaavat

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Raportti 1 (2) 1882/05.01.05.07/2010 22.06.2010 VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Valviran ja Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Turvallisuuskysely. Erikoissuunnittelija Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö

Turvallisuuskysely. Erikoissuunnittelija Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö Turvallisuuskysely Erikoissuunnittelija Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö "Yhteistyön jäsentämisen ja turvallisuustyön onnistumisen kannalta työn tärkeimmäksi vaiheeksi on osoittautunut

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia k ä y t t ä j ä l l e k ä t e v ä t e k n o l o g i a Marika Nordlund Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia 2 Sisältö 1. Johdanto: Tavoitteet ja toteutus...

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA Hanna Hiljanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sosiaalija terveysalan oppilaitos, sosionomin koulutusohjelma 28.8.2008 Taustatietoa kyselystä

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011 Perusterveydenhuollon suunta 0 kyselytutkimuksen tulokset Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto..0 Johdanto Perusterveysbarometri 0 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

1. asukasinfo aiheesta 19.3.2014 Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille

1. asukasinfo aiheesta 19.3.2014 Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille PRO WESTEND RY JA WESTENDIN LIIKEKESKUKSEN ALUEEN KAAVAMUUTOSHANKE 1. asukasinfo aiheesta 19.3.2014 Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille Virallisen kaavalausunnon

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN Liite, Peruspalvelulautakunta 6.9.2011 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos, Kotihoidon ja palveluasumisen tulosalue ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

Lisätiedot

YHTEENVETO KUNNALLISTEKNIIKKAKYSELYSTÄ TALMAN ASUKKAILLE

YHTEENVETO KUNNALLISTEKNIIKKAKYSELYSTÄ TALMAN ASUKKAILLE YHTEENVETO KUNNALLISTEKNIIKKAKYSELYSTÄ TALMAN ASUKKAILLE Kyselylomake Talman asukkaille jaettiin kunnan kyselylomake (liite.) tammikuussa, jossa kartoitettiin talouksien kiinnostusta kunnallistekniikkaan.

Lisätiedot

Arto Kouri Kiiminki, poistui klo 14:30. Oulun kaupunki, Kuntalaisvaikuttaminen, Yhteisötoiminta

Arto Kouri Kiiminki, poistui klo 14:30. Oulun kaupunki, Kuntalaisvaikuttaminen, Yhteisötoiminta n kaupungin vanhusneuvoston kokous 3 / 2016 Aika: to klo 12:00-14:40 Paikka: 10, kokoushuone 142 Jäsenet: Sihteeri: Poissa: Vierailijat: Antero Juntunen, puheenjohtaja Matti Still, varapuheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut

Vanhus- ja vammaispalvelut Jyväskylän kaupunki Vanhus- ja vammaispalvelut Vanhuspalveluiden asiakas- ja omaiskyselyt, kooste tuloksista 2012 Taustaa Vanhus- ja vammaispalveluissa toteutetaan kahden vuoden välein asiakas- ja omaiskyselyitä

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa

Lisätiedot

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua

Lisätiedot

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja

Lisätiedot

Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito. Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930

Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito. Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930 Kotona paras Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930 Kotihoidon organisaatio: Kotihoidon johtaja Marjatta Lahti kotihoidon ohjaaja Tuija

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO.

2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO. Nuorisopalvelut 1 (8) Loma-ajan toiminnan asiakaspalauteraportti 2012 Tässä raportissa selvitetään kesän 2012 loma-ajan toiminnasta kerättyjen asiakaspalautteiden keskeiset tulokset. Loma-ajan toimintojen

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA Kuusamon luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelman yhtenä osana on laadittu vuorovaikutusta lisäävä kysely luonnonvarojen merkittävyydestä sekä

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

OMAISPALAUTEKYSELY KOKEMÄEN KAUPUNKI, VANHUSPALVELUT

OMAISPALAUTEKYSELY KOKEMÄEN KAUPUNKI, VANHUSPALVELUT OMAISPALAUTEKYSELY 2014 KOKEMÄEN KAUPUNKI, VANHUSPALVELUT 1 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Henrikinhovi... 2 3 Tarinatupa... 4 4 Palvelukoti Ilola... 6 5 Vuollekoti... 7 6 Ikipihlaja-Kuusama... 8 7 Kuusimäki...

Lisätiedot

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE Uusimmat tilastot kertovat, että uskomattoman monet lapset joka puolella maailmaa kärsivät köyhyydestä, sairauksista, vammoista ja lukutaidottomuudesta

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI

KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI Haukivuori, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, Suomenniemi

Lisätiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana

Lisätiedot

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi KYSELYN YHTEENVETO Aineiston keruu ja analyysi Yhteenvedossa on käytetty Laadukas Saattohoito käsikirjaa koskevia arviointilomakkeita, joiden vastaukset saatiin Muuttolintu ry:n Hyvä päätös elämälle projektissa

Lisätiedot

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 1 KYSELY VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 KYSELYN 2/2007 YHTEENVETO Kyselyn kohdejoukko Kysely kohdistettiin II-asteen vanhustyön opettajille

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Raportti Heidi Oinonen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry osallisuushanke Salli Toukokuu 2013 Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekyselyn

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO Asiakaskysely toteutettiin toukokuussa 2015. Kysely lähetettiin sähköpostilla ja kirjeellä yhteensä 937 työnantaja-asiakkaalle. Vastauksia saatiin 264 eli vastausprosentti

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuuden hyvinvointi- ja terveystarkastukseen. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton.

Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuuden hyvinvointi- ja terveystarkastukseen. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton. Hyvä omaishoitaja Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuud hyvinvointi- ja terveystarkastukse. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton. Hyvinvointi- ja terveystarkastuks tavoittea on terveyd

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

24.5.2011 TIETOHALLINNON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET - VUOSI 2011

24.5.2011 TIETOHALLINNON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET - VUOSI 2011 Muistio 1(9) TIETOHALLINNON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET - VUOSI 2011 1. Johdanto Metropoliassa järjestettiin keväällä 2011 Metropolian tietohallinnon palveluista asiakaskysely. Kysely osoitettiin

Lisätiedot

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu) 1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

Lääkäri löytää kuntoutusta helpoimmin tules-potilaille

Lääkäri löytää kuntoutusta helpoimmin tules-potilaille kuntoutus Riikka Shemeikka VTT, erikoistutkija Hanna Rinne VTM, tutkija Erja Poutiainen FT, dosentti, tutkimusjohtaja Lääkäri löytää kuntoutusta helpoimmin tules-potilaille Lääkärien mielestä kuntoutusta

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa.

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa. 1 ASIAKKAAN OMIEN VAROJEN KÄSITTELY JA SÄILYTTÄMINEN HYVINVOINTIPALVELUISSA (Ohje) Yleistä Asiakkaiden omien varojen säilyttämiseen liittyvät ohjeet liittyvät sisäisen valvonnan organisointiin hyvinvointipalveluissa.

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015 1 Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015 Ari Sainio/Selkokeskus 2015 Selkokeskus teki keväällä 2015 yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa kunnille kyselyn selkokielen tarpeesta. Kyselyllä

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.

Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Karungin palvelukoti Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Toiminta-ajatus Asiakkaat ja Palvelut

Toiminta-ajatus Asiakkaat ja Palvelut Toiminta-ajatus Asiakkaat ja Palvelut TOIMINTA-AJATUS Mäntän Palvelukoti tarjoaa kuntouttavaa palveluasumista ja tuettua asumista eriikäisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä jatkokuntoutusta

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

VAVAn asiakas- ja henkilöstöpalautejärjestelmän kehittäminen. Projektityö Riitta Matikainen

VAVAn asiakas- ja henkilöstöpalautejärjestelmän kehittäminen. Projektityö Riitta Matikainen VAVAn asiakas- ja henkilöstöpalautejärjestelmän kehittäminen Projektityö Riitta Matikainen 11.3.2015 VAVAn asiakaspalveluja, joista tarve Vanhusten saada palautetta neuvonta, ohjaus ja palvelutarpeen arviointi

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys. Vanhusneuvosto 7.10.2015. Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja

Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys. Vanhusneuvosto 7.10.2015. Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys Vanhusneuvosto 7.10.2015 Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja Teknologia-avusteisten palvelujen haasteet ikääntyneillä Teknologian

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTE JYTA:n IKÄNEUVOLASTA 2015 75-vuotiaiden terveystarkastuksessa käyneiltä

ASIAKASPALAUTE JYTA:n IKÄNEUVOLASTA 2015 75-vuotiaiden terveystarkastuksessa käyneiltä ASIAKASPALAUTE JYTA:n IKÄNEUVOLASTA 2015 75-vuotiaiden terveystarkastuksessa käyneiltä Yhteenveto: Asiakaskysely tehtiin vuonna 2015 75 -vuotta täyttäneille, jotka kävivät Ikäneuvolan terveystarkastuksessa.

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen nykytila

Ikäihmisten palvelujen nykytila Ikäihmisten palvelujen nykytila Leena Forma Tutkijatohtori 28.9.2015 Vanhojen ihmisten palvelujen tutkimus Tampereen yliopistossa Terveystieteiden yksikkö: Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

SATO JA SENIORIASUMINEN. Maunulan aluefoorumi / Jaana Närö 27.10.2008

SATO JA SENIORIASUMINEN. Maunulan aluefoorumi / Jaana Närö 27.10.2008 SATO JA SENIORIASUMINEN SATOn toimialat Asuntosijoitus Asuntorakennuttaminen 23 000 asuntoa (pks 70%) asuntotuotanto 400-800 as./v. (pks 60%) SATOn historia Asiakastarpeiden muutokset ja SATOn palvelulupauksen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja! KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti Vanhusneuvoston kokous 2/2015 Aika Tiistai 21.4.2015 kello 9.00 11.30 Paikka Läsnä Poissa Puheenjohtaja Sihteeri Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Toivo Ruohonen, Eläkeliiton Ruokolahden yhdistys

Lisätiedot

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakastyytyväisyyskysely Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely FCG Efeko Oy Sisällys sivu Johdanto Kyselyyn vastanneet

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot