Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa."

Transkriptio

1 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina olevien perheiden määrä on hiukan kasvanut viime vuodesta. Asiakaskyselyn kysymyksistä suurin osa on monivalintakysymyksiä asteikolla 1-5. Lisäksi vastaajat ovat voineet kirjoittaa avoimesti kommentteja ja kehittämistoiveita. Laadun arvioinnin keskiarvon, vuoden 2014 sitovan tavoitteen mukaan, tulee olla vähintään 4,3. Koko kyselyn tulosten KA=4,14. Vastausten nostamat vahvuus- ja kehittämiskohteet on koottu keskiarvotaulukoiksi päivähoidon laatuluokituksen mukaisesti. Kehittämiskohteiksi on nostettu väittämät, joiden kohdalla eri mieltä on yli 10% vastaajista sekä väittämät, joiden kohdalla yli 15% vanhemmista on vastannut ei eri eikä samaa mieltä. Vahvuuksia muodostavat väittämät, joiden kohdalla yli 90% vastaajista on täysin ja melko samaa mieltä. 1. Yleisarvosana päivähoitopaikan laadusta Kyselyn mukaan yleisvaikutelma päivähoidosta on positiivinen. Tämä perheiden positiivinen näkemys välittyy asiakaskyselyn vastauksissa kautta linjan. Asiakaskyselyssä useampi kysymys selvittää yleisvaikutelmaa perheiden käyttämästä päivähoitoyksiköstä. Ka= 4,48 on lähes sama kuin vuosi sitten. Perhepäivähoidossa Ka= 4,49. Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317 Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57 Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 4,59 Päivähoidon toiminta vastaa lapsemme ja perheemme toiveita ja tarpeita. 4,40 Yleisarvosana päivähoitopaikan laadusta. 4,35 Yhteenveto 4,48 2. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen vahvuudet Vahvuuksiksi nousseet väittämät kootaan keskiarvotaulukkoon, jossa KA > 4,3. Vahvuudet noudattelevat vuoden 2013 tuloksia. Päivähoidon järjestämisen (puitetekijät) vahvuudeksi on edelleen noussut vanhempien tyytyväisyys päivähoitopaikan aukioloaikoihin. Vanhemmista 96, 51 % on sitä mieltä, että päivähoitopaikan aukioloajat vastaavat perheen tarpeita. Toinen puitetekijöiden vahvuus on turvallisuus ja siisteys. (Taulukko 2 alla).

2 2 Päivähoidon järjestäminen/ puitetekijät: Turvallisuus ja siisteys (Taulukko 2) N = 317 Päivähoitopaikan ulkoilualueet ovat turvalliset. 4,40 Päivähoitopaikan sisätilat ovat turvalliset. 4,55 Päivähoitopaikka on yleisilmeeltään siisti ja puhdas. 4,58 Yhteenveto 4,51 Viiden vuoden sisällä on Kotkan päivähoidolle ja varhaiskasvatukselle valmistunut kolme uutta päiväkotirakennusta. Uusien yksiköiden valmistuminen on mahdollistanut mm. väliaikaistiloista luopumisen. Tämä mahdollisesti näkyy asiakkaiden tyytyväisyytenä. Päivähoidon ja vanhempien yhteistyössä (välilliset tekijät) vahvuus on lapsikohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen (91,43% taulukko alla/ v 2013 n. 94,%). Päivähoidon henkilökunta keskustelee ja sopii vanhempien kanssa lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta. (Lapsikohtainen varhaiskasvatussuunnitelma) (Taulukko 3) Vastaus Prosentti 1. Täysin samaa mieltä 59,37% 2. Melko samaa mieltä 32,06% 3. Ei samaa eikä eri mieltä 3,49% 4. Melko eri mieltä 3,17% 5. Eri mieltä 1,9% Yhteensä 100% Aikaisempina vuosina yhteistyön kohdalla on noussut muitakin vahvuuksia. Tämä velvoittaa päivähoitoa ja varhaiskasvatusta viimeistään nyt tarttumaan mm. yhteistyön ajanmukaistamiseen. Perheiden ja lasten yhä tiiviimpi osallistaminen on valtakunnan tasolla ohjeistettu mm. opetussuunnitelmissa ja ohjeistuksissa. Kymenlaakson ammattikorkean opiskelijoiden toimesta toteutuu syksyn 2014 ja talven 2015 aikana opinnäytetyö vanhempien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Työ on rajattu oppilaitoksen taholta koskemaan perhepäivähoitoa. Opinnäytetyöstä saatu tieto on hyödynnettävissä koskemaan myös koko päivähoitoa ja varhaiskasvatusta. Kotkan päivähoidossa asiakkaita tulee useista kulttuureista, mikä tuo yhteistyöhön lisäväriä. Helsingin yliopiston Palmenian Kotkan yksikön toimesta on kehitelty Kultturitulkki toimintaa. Toiminta keskittyy perheiden hyvinvoinnin kanssa työskentelevien toimijoiden tukemiseen. Kohderyhmänä ovat erityisesti venäläisperheet, joiden osuus Kotkassa monikulttuurisista perheistä on suurin.

3 3 Varhaiskasvatuksen toteuttamisen (prosessitekijät) laatuluokan vahvuus on, aikaisempien vuosien mukaisesti, päivähoidon henkilökunnan taito tukea yhteisöllisyyteen kasvamista. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen: Tuki yhteisöllisyyteen kasvamisessa (prosessitekijät), (Taulukko 4) Lapsia ohjataan toimimaan ryhmän jäseninä, noudattamaan hyviä käytöstapoja ja ottamaan toiset huomioon. N=317 4,56 Lapsia ohjataan huolehtimaan omista ja yhteisistä tavaroista sekä ympäristöstä. 4,49 Henkilökunta rohkaisee lapsia omatoimisuuteen. 4,57 Yhteenveto 4,54 Tukemalla yhteisöllisyyteen kasvamista tuetaan samalla myös yksittäisen lapsen kasvua ja kehitystä. Lapsen kokemuksia varhaiskasvatuksesta sekä vuorovaikutuksesta (vaikuttavuustekijät) kuvaavien väittämien vastaustulokset ovat lähes yhteneväiset vuoden 2013 kyselyn kanssa. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen vahvuudeksi nousevat turvallisuus lapsiryhmässä sekä päivittäinen leikkimahdollisuus (taulukko 5). Varhaiskasvatus lapsen kokemana päivähoito- ja esiopetusyksikössä (vaikuttavuustekijä): Viihtyminen lapsiryhmässä (Taulukko 5) N=317 Lapsemme mielestä hänellä on turvallinen olo päivähoitopaikassa. 4,48 Päivähoidossa lapsellamme on päivittäin mahdollisuus omaehtoiseen leikkiin. 4,54 Yhteenveto 4,51 Väittämään Lapsemme kokee toiminnan kiinnostavaksi ja riittävän haasteelliseksi 89,14 % vanhemmista (< 90 %) on vastannut myöntävästi. Tästä syystä se on, vuodesta 2013 poiketen, pudonnut pois lasten kokemuksia kuvaavasta taulukosta (taulukko 5). Se nähdään edelleen kuitenkin vahvana tekijänä Kotkan varhaiskasvatuksessa. Avoimissa vastauksissa vanhemmat kommentoivat, että lasten kokemuksia on vaikea tietää, kun ei ole näkemässä toimintaa. Tämäkin kommentti haastaa päivähoitoa ja varhaiskasvatusta muuttamaan yhteistyötä ja etenkin tiedottamista ajanmukaisemmaksi. Päiväkodit ja esiopetusyksiköt ovat aina avoimia vanhemmille, mutta työstä irtautuminen voi arjessa olla mahdotonta. 3. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kehittämiskohteet Päivähoidon järjestäminen (puitetekijät) laatuluokassa on kaksi kehittämiskohdetta. Yhtenä voidaan pitää Ekologisuus näkyy päivähoitopaikan arjessa. Väittämään 43,95 % on

4 4 vastannut ei samaa eikä eri mieltä. Saman vastausvaihtoehdon väittämään Vanhempien työ- tai opiskelutilanteen muuttuessa hoitosuhteen jatkuvuutta arvioidaan lapsen tarpeista käsin on valinnut 39,22 % vastaajista. Vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä (välilliset tekijät) koskevien väittämien kohdalla yli 10 % melko eri mieltä -vastauksia tuli vain väittämään Tunnemme muutakin hoitopaikan henkilökuntaa kuin vain lapsemme oman ryhmän kasvattajia (10,19%). Väittämän esittämään tavoitteeseen on pyritty toiminnassa panostamaan mm. vakiintuneella nimineulojen käytöllä, yhdenvertaisella vanhempien kohtaamisella ns. ryhmärajoista riippumatta ja yksittäisen työntekijän koko työyksikköön suuntaamalla työpanoksella. Kehittämiskohteena yhteistyössä on yllä olevan kohteen lisäksi, aiempia vuosia noudattaen, tiedottaminen vanhemmille ja toiminnan läpinäkyvyys. Vanhemmista yli 15% vastasi ei samaa eikä eri mieltä taulukon 6 väittämiin. Tiedonkulu ja nimenomaan päivittäisten kuulumisten tärkeys on avoimissa vastauksissa usein nostettu esiin. Varhaiskasvatuksen ja vanhempien yhteistyö (välilliset tekijät) (Taulukko 6) N=317 Lapsen kasvun kansio on vanhempien nähtävissä ja käytettävissä. 3,98 Lapsemme kasvattaja on perehtynyt lapsen koti- ja kulttuuritaustaan. 3,83 Lapsen siirtyessä toiseen ryhmään, päivähoitopaikkaan tai kouluun keskustelevat molempien tahojen edustajat vanhempien luvalla lapsesta. 3,86 Yhteenveto 3,83 Vuonna 2012 on tehty opinnäytetyö Kotkan päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa koottujen Kasvun kansioiden sisällöstä. Tämän työn pohjalta on edelleen tarkoitus selventää Kasvun kansion roolia lapsen kasvussa, kehityksessä ja oppimisessa sekä osana kasvatuskumppanuutta. Varhaiskasvatuksessa tarkasteluun tulee se kuinka saadaan päivähoito- tai esiopetusyksikön toiminta läpinäkyvämmäksi. Kuinka saadaan perheiden tietoisuuteen, että päivähoitoyksikössä toteutuvan yhteisöllisen varhaiskasvatuksen tavoitteet pohjautuvat perheiden kanssa käytyihin keskusteluihin ja tehtyihin sopimuksiin? Yhteistyön osalta kehittämiskohteeksi nousee myös päivähoidon antama tuki kodin kasvatustehtävälle. Väittämän todentumisesta on 17,31 % vanhemmista ollut epätietoisia (vuonna ,51%, taulukko 7). Saamme päivähoidon henkilökunnalta tukea kasvatustehtäväämme (taulukko 7, N=317). Vastaus Lukumäärä Prosentti 1. Täysin samaa mieltä ,01% 2. Melko samaa mieltä ,63% 3. Ei samaa eikä eri mieltä 54 17,31% 4. Melko eri mieltä 16 5,13% 5. Eri mieltä 6 1,92% Yhteensä %

5 5 Vanhemmista 86,66% kokee vuorovaikutuksen henkilökunnan kanssa avoimeksi ja luottamukselliseksi. Perheiden tukemista toteutetaan myös erilaisten ryhmien kautta. Varhaiskasvatus on mukana toteuttamassa Monitoimijaista perhevalmennusta ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat Vanhemmuuden voimaryhmää. Varhaiskasvatuksen toteuttamisessa (prosessitekijät) on kehittämiskohteena, vuoden 2013 mukaisesti, hoitotilanteiden tunnelmaan panostaminen. Hoitotilanteiden tunnelma on kiireetön ja rauhallinen -väittämään vanhemmista yli 10 % on valinnut melko eri mieltä vaihtoehdon (Taulukko 8). Avoimissa vastauksissa vanhemmat ovat tuoneet esiin huolta lapsiryhmien koosta ja henkilökunnan riittävyydestä. Hoitotilanteiden tunnelma on kiireetön ja rauhallinen (Taulukko 8, N=317) Vastaus Prosentti 1. Täysin samaa mieltä 27,53 % 2. Melko samaa mieltä 43,35 % 3. Ei samaa eikä eri mieltä 15,82 % 4. Melko eri mieltä 10,76 % 5. Eri mieltä 2,53 % Yhteensä 100% Kotkan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa koottu Varhaiskasvatuksen käsikirja kuvaa erityisesti lasten kohtaamista päivittäisissä vuorovaikutustilanteissa. Kirja on esitelty keväällä 2014 kaikille päiväkodin johtajille ja kesän lopussa se on toimitettu johtajille. Yksiköiden suunnittelupäivissä on mahdollisuus työyhteisön kesken perehtyä sisältöön. Lisäksi tänä syksynä on päästy henkilöstökoulutustavoitteeseen siltä osin, että kaikki ovat käyneet Lapselle hyvä päivä tänään - koulutuksen. Koulutuksessa keskeisintä on vuorovaikutus ja pienryhmätoiminnan merkitys. Päiväkodit ja esiopetusryhmät toteuttavat yhä enemmän toimintaa pienemmissä ryhmissä. Pienryhmätoiminnalla mahdollistetaan myös rauhallista ja kiireetöntä rytmiä lapsen päivään. Toteuttamisen (prosessitekijät) kehittämiskohteena ovat myös lasten osallisuus ja lapsiryhmän ristiriitatilanteiden selvittäminen. Näitä koskeviin väittämiin yli 15% vanhemmista on vastannut ei samaa eikä eri mieltä. Kehittämiskohde on sama kuin vuonna 2013 (Ka= 3,85). Varhaiskasvatuksen toteuttaminen (prosessitekijät): Lasten osallisuus ja lapsiryhmän ristiriitatilanteet (Taulukko 9) Lasten keskinäisistä ristiriitatilanteista sekä niiden ratkaisemisesta keskustellaan vanhempien kanssa silloin, kun asiat ovat ajankohtaisia. N=317 3,99 Vanhempien ja lasten tuomat ajankohtaiset kysymykset käsitellään lasten kanssa. 3,91 Lapsilla on mahdollisuus esittää toiveita hoitopaikan toimintaan liittyen. 3,64 Yhteenveto 3,85

6 6 Lasten keskinäisiin ristiriitatilanteisiin liittyvään, alueella toteutuneeseen, koulutukseen ( Kiusaavatko pienetkin lapset ) on osallistunut varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilökuntaa. Lisäksi yksittäisissä päiväkodeissa ja esiopetusyksiköissä on toimintakaudella pedagogiaa painotettu teemaan liittyen. Aikaisempien asiakaskyselyjen mukaisesti vanhemmat ovat tänäkin vuonna tuoneet esiin sen, ettei päivähoito mahdollista tutustumista ja yhteistyötä muiden vanhempien kanssa (21,59% eri meiltä ja melko erimieltä). Päivähoidon tarjoamat yhteistyönpaikat ovat vanhempainillat, päiväkodin tapahtumat, vanhempainyhdistysmahdollisuus sekä aiemmin olleet alueelliset vanhempaintapaamiset. Alueellisten vanhempainryhmien kohdalla on parina vuonna kokeiltu Lasten ja nuorten palveluiden yhteistä jalkautumistapahtumaa. Tapahtuma on ollut nimeltään Kasvunpaikka ja se on toteutunut kauppakeskuksissa eli siellä, missä palveluiden käyttäjät liikkuvat.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2013 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2013. Osalle vanhemmista päiväkodin johtaja lähetti kyselylinkin sähköpostilla. Kyselyyn

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

Kaupungintalo, 5. krs, kokoushuone 1

Kaupungintalo, 5. krs, kokoushuone 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 5/2015 Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA 16.06.2015 klo 17:00 Kaupungintalo, 5. krs, kokoushuone 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijasivu... 1

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Tesoman päiväkodissa toimimme lasta kuunnellen ja kunnioittaen. Annamme lapselle turvaa, aikaa sekä mahdollisuuksia kokea ja tuntea onnistumisia

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on hoitajan kodissa, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoito tarjoaa lapselle kodinomaisen ja yksilöllisen kasvuympäristön, jossa lapsella on

Lisätiedot

H E L S I N G I N K A U P U N G I N S O S I A A L I - J A T E R V E Y S V I R A S T O

H E L S I N G I N K A U P U N G I N S O S I A A L I - J A T E R V E Y S V I R A S T O ASIAKKUUDEN MÄÄRÄYTYMINEN JA KRITEERIT AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ Tutkimuskysymys: Keitä aikuissosiaalityön asiakkaiksi ohjautuu asiakaskriteeristön perusteella? Toimiiko asiakaskriteeristö? Aineisto: asiakaslistaukset,

Lisätiedot

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1 PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014

Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014 Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014 1. Lapseni ikä (129 vastaajaa) (ei osaa sanoa: 0) keskiarvo: 4.5 pienin: 1 suurin: 10 LAPSENI HOITOPAIKKA 2. Lapseni on (138 vastaajaa) (ei osaa sanoa: 0) LAPSENI HOITOPAIKKA

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015 SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Peltolammin päiväkodissa vaalitaan myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa lapsen on turvallista kasvaa ja kehittyä yhdessä vertaisryhmän

Lisätiedot

Rakokiven päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Rakokiven päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Rakokiven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 1 Sisällys Päiväkotimme 2 Toiminta-ajatuksemme 3 Oppimisympäristömme 3 Varhaiskasvatustyömme arvot 5 Lasten arvot 5 Vanhempien arvot 5 Henkilökunnan arvot

Lisätiedot

Lukion laatukysely 2014

Lukion laatukysely 2014 Lukion laatukysely 2014 Kyselyyn vastanneita oli 176, joista 123 teki kyselyn loppuun asti. (vuonna 2011: 160 ja 105) Vuositasoittain kyselyn teki loppuun asti: 1. vuositaso 46 (45) 2. vuositaso 58 (38)

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Keke päiväkodissa ja koulussa

Keke päiväkodissa ja koulussa Keke päiväkodissa ja koulussa 4V -hankkeen loppuseminaari Katja Viberg 23.11.2010 Mistä puhe? Keke opseissa ja vasuissa Keke-työn raamit ja resurssit Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Huikkaan päiväkoti sijaitsee Tampereen kaupungin itäisellä alueella hyvien bussiyhteyksien varrella (bussit 6, 29, 27). Päiväkoti sijaitsee kerrostalon alimmaisessa

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Lohjan asiakaspalvelukyselyt 2010 keskeiset tulokset

Lohjan asiakaspalvelukyselyt 2010 keskeiset tulokset Lohjan asiakaspalvelukyselyt 2010 keskeiset tulokset Taustaa Kyselyjen toteutus marras-joulukuussa 2010 Kyselyjen toteutus kohdennettuina kirjekyselyinä, sähköisinä Webropol-kyselyinä (linkit Lohjan kotisivuilla)

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015

ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 VARHAISKASVATUSPALVELUT ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 Kyselyjä lähetettiin 68, vastauksia palautui 27, vastausprosentti 39,7 Asteikko: 5 = erittäin hyvin, 4 = hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti,

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 YHTEISTYÖKUMPPANIT SEKÄ VARHAISKASVATUSPÄIVIEN SUUNNITTELURYHMÄ

Lisätiedot

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma YHTEYSTIEDOT Turtolan päiväkoti Turtolantanhua 3, 33710 Tampere Johtaja Tiina Orimus Varajohtaja Satu Rekilä p.040 5052440 Lukonmäen päiväkoti p. 040-7040663

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LIIMAA TÄHÄN OMA KUVASI LAPSEN VASU TAIKATAKIN ARKIPUHE IHMISEKSI KASVAMISESTA Kun kasvaa ihmiseksi täytyy kokeilla, onko peltisiivet kalalokeilla ja minkälaisin

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015 30.3.2015 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015 Tuloskoonti [Päiväys] SISÄLLYS I Taustatiedot II Alueellinen toiminta III Palvelut/tuotteet IV Yhteistyö ja viestintä V Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa.

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa. TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastenhoitaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastentarhanopettaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastentarhanopettajalla

Lisätiedot

Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 yhteenveto

Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 yhteenveto 1 (4) Vanhustyön asiakastyytyväisyyskyselyjen 2014 Yhteenvedossa esitetään yksiköittäin vuoden 2014 asiakaskyselyn kokonaistulos eli kaikkien vastausten keskiarvo. Suluissa ovat vuoden 2012 ja 2010 vastaavat

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden

SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN NYKYISET TEHTÄVÄT, TYÖNJAKO JA OSAAMINEN SOTE-ENNAKOINNIN

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Tahmelan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tahmelan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tahmelan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkotimme sijaitsee kauniissa kansallismaisemassa Pyynikinharjun kainalossa, luonnonsuojelualueen tuntumassa ja Pyhäjärven läheisyydessä. Luonnonläheinen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

Turku liikkuu iloiten

Turku liikkuu iloiten Turku liikkuu iloiten 5.5.2015 Ilo kasvaa liikkuen seminaari Turussa Palvelupäällikkö Ulla Soukainen Turku, varhaiskasvatus ulla.soukainen@turku.fi Turun sanomien kolumni 28.4.2015 Kehitystrendit eivät

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2014 2015 hyväksytty:. 2014 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jere Lindroos Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 1 KYSELY VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 KYSELYN 2/2007 YHTEENVETO Kyselyn kohdejoukko Kysely kohdistettiin II-asteen vanhustyön opettajille

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Palvelualuetyöryhmän yhteenveto ja ehdotukset Riitta Heinonen, Liisa Hynninen, Ritva Mutanen, Maisa Rantanen, Kirsi

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimi/varhaiskasvatus. Lapsen nimi ja syntymäaika

Kasvatus- ja sivistystoimi/varhaiskasvatus. Lapsen nimi ja syntymäaika Kasvatus- ja sivistystoimi/varhaiskasvatus Lapsen nimi ja syntymäaika Pienen Karhun kierros VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (lapsen nimi) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde:

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Turvallinen päivähoidon aloitus ja oma hoitajuus -kehittäjäverkosto Tikkalan päiväkodissa 4.2.2010 Paula Korkalainen Pienet päivähoidossa huoli riittävästä turvallisuuden

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa 1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTOA Naantalin kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) valmistui v.2005 keväällä. Pidämme tätä suunnitelmaa ohjaavana omassa toiminnassamme

Lisätiedot