Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030"

Transkriptio

1 henkilöä LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 219 Pauli Mero Lahden väestöennuste on raportti Lahden arvioidusta väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osa-alueille vuoteen 23. Kolme ennustelinjaa ovat trendiennuste (noin,3 % vuosikasvu) sekä kaksi tavoitteellista väestöennustetta yhden ja kahden prosentin vuosittaisella väestönkasvulla. Tilastokeskus ei laatinut vuonna 218 kunnittaisia väestöennusteita. 16 Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen trendiennuste 1 % kasvu/v. 2 % kasvu/v. Tilastokeskuksen sekä konsulttitoimisto MDI:n kuntatasoisten väestöennusteiden laadintamenetelmät eroavat Lahden omien kuntatasoisten väestöennusteiden laadintamenetelmistä. Tilastokeskuksen sekä MDI:n ennusteiden lähtötiedot (myös Lahden) kuten syntyvyys, kuolleisuus, muuttoliike perustuvat laajempiin, useammasta kunnasta koottuihin lähtötietoparametreihin, kun Lahden väestöennusteet perustuvat pelkästään Lahden omasta väestökehityksestä laskettuihin parametreihin. Lahden kunta tason (219-23) trendinmukainen väestöennuste perustuu vuosien väestö- ja muuttoliiketietoihin (väestönkasvu n.,5 %/v). Tavoite-ennusteissa muuttoliikettä on kasvatettu, jotta on päästy noin 1 ja 2 prosentin vuosittaiseen väestönkasvuun ennustekaudella. Trendiennustetta voidaan pitää minimiennusteena ja tavoitteellisia ennusteita väestösuunnitteina, jotka perustuvat muuttovoiton vahvaan kasvuun. Trendinmukaisessa väestöennusteessa väestö määrä kasvaa noin henkilöön vuonna 225 ja noin henkilöön vuonna prosentin kasvuennusteessa väestö kasvaa lähes henkilöön vuonna 225 ja noin henkilöön vuonna prosentin väestösuunnitteessa väestön määrä kasvaa yli 135 henkilöön 225 ja vuonna 23 noin 15 henkilöön. Trendinmukainen ja 1 prosentin kasvuennusteen tulokset esitetään raportissa lukuina alueittain, 2 prosentin alueittainen väestösuunnite on tarkoitettu lähinnä maankäytön ja aluesuunnittelun käyttöön.

2 henkilöä 2 ENNUSTEIDEN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ Väestöennusteohjelmalla saadaan tuotettua yksityiskohtaiset ennusteet Lahden väestökehityksestä, mutta ennusteiden olettamuksiin sisältyy monia epävarmuustekijöitä. Muuttoliikkeen volyymin kasvaminen tai laantuminen ja sen jaksoittaiset vaihtelut tekevät väestökehityksen ennustamisen vaikeaksi. Etenkin vanhojen omakotialueiden väestökehityksen arviointi on haastavaa, kuten sukupolvenvaihdoksen ajoittaminen. Myös opiskelijoiden suuri määrä ja vaihtuvuus osaltaan muokkaavat väestörakennetta ennakoimattomasti, varsinkin keskustassa. Lisäksi ns. vapaan varauman eli uusien myymättömien ja vuokraamattomien asuntojen täyttyminen uusilla asukkailla saattaa nostaa väkilukua ennakoimattomasti varsinkin keskustan alueella. Lukuisista tulevaisuuden epävarmuustekijöistä johtuen, väestöennuste hahmottaa parhaimmillaankin vain väestönkehityksen pääsuunnan ja tukee siten osaltaan rationaalia palvelusuunnittelua. Ennusteiden epävarmuus kasvaa mentäessä yhä kauemmas ajassa, yhä pienemmille alueille ja yhä pienempiin ikäluokkiin. Lisätietoja: Väestöennuste: tutkija Pauli Mero pauli.mero(at)lahti.fi Rakentamisennusteet: suunnitteluinsinööri Petri Peltonen petri.peltonen(at)lahti.fi Tarkemmat alueittaiset väestöennustetiedot löytyvät Lahden verkkotilastojärjestelmä Tildasta: Tilastokanta/Lahti/Väestö/Väestöennusteet/. LAHDEN VÄESTÖKEHITYKSEN TAUSTAA Väestönkasvu Lahdessa vuosittain ,6,7,7,6,6,7, ,2, ennakkot. väestönkasvu/vuosi,1 99 väestönkasvu %/vuosi 79,1 121,4 338,5 523 keskiarvo Lahden väestönkasvu on ollut vuosina keskimäärin 523 (,5 %) henkilöä vuodessa. Vuonna 218 väestö kasvoi 338 henkilöllä. Vuosien vahva väestönkasvu notkahti vuosina , mutta vuonna 216 Lahden väestö kasvoi jälleen yli 7 henkilöllä. Vuosina 217 ja 218 Lahden väestönkasvu oli jälleen kituliasta muuttovoiton hiipuessa sekä luonnollisen väestönkasvun pysyessä negatiivisena (syntyneiden enemmyys) nettomaahanmuuton pitäessä väestönkasvua yllä.

3 henkilöä henkilöä 23 Lahden väestönmuutokset ennakkotieto henkilöä syntyneiden enemmyys kuntien välinen nettomuutto nettomaahanmuutto väestönmuutos Väestön ikääntyessä ja syntyneiden määrän vähetessä väestönkasvua on yhä vaikeampi ylläpitää. Nuorten ikäluokkien väestömäärä vähenee ikääntyvien määrän kasvaessa. Vuoteen 23 mennessä 75-vuotta täyttäneiden määrä kasvaa Lahdessa trendiennusteen mukaan 6 9 henkilöllä työikäisten määrän vähetessä 75 henkilöllä vuotta täyttäneiden määrä ikäluokittain Lahdessa ja muutos muutos Alle 25 vuotiaitten määrä ikäluokittain Lahdessa ja muutos muutos

4 LAHDEN VÄESTÖNMUUTOKSET SEKÄ TRENDI- JA TAVOITE-ENNUSTE(1 pros.vuosikasvu) vuosi Väkiluku Syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemm. Muuttovoitto/tappio Kasvu vuodessa lkm Kasvu vuodessa % ennakkotieto* * ,6,71,69,57,65,65,21,25,8,6,13,28 Vuosi Väkiluku Syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemm. Muuttovoitto/tappio Kasvu vuodessa lkm Kasvu vuodessa % ENNUSTEET trendi tavoite trendi tavoittrendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite ,31, ,3, ,29, ,27, ,26, ,25, ,23, ,21, ,19, ,16, ,14, ,12,95 Lahden väkiluku kasvoi vuosina keskimäärin yli 5 henkilöllä vuodessa. Trendinmukaisen väestöennusteen mukaan väestönkasvu hiipuu vuonna 23 noin 15 henkilöön vuodessa ja vuonna henkilöön vuodessa. Trendiennusteen lähtöoletuksena on nettomaassamuuton ja nettosiirtolaisuuden sekä syntyvyyden ja kuolevuuden säilyminen viime vuosien tasolla ennustekaudella. Trendiennusteen mukaan väestön määrä kääntyy Lahdessa laskuun 23-luvun lopulla ilman kasvavaa kotimaan ja ulkomaan tulo muuttoa, mikä kasvattaisi myös syntyneiden määrää tulevaisuudessa. 24 Lahden väestönmuutokset trendiennusteen mukaan Syntyneiden enemmyys Nettomuutto Kasvu vuodessa henkilöä

5 omakotitaloasuntoja rivitaloasuntoja kerrostaloasuntoja 25 RAKENTAMISENNUSTEET Lahteen rakennetaan trendinmukaisen rakentamisennusteen mukaan vuosina noin 4 85 asuntoa, joista 3 8 on kerrostaloasuntoja, 387 rivi- tai ketjutalo asuntoja ja 661 pientaloasuntoja. Tavoitteellisissa alue-ennusteissa (1 % ja 2 % vuosikasvu) rakentamistarve on huomattavasti trendiennustetta suurempi Arvioitu rakennettavien asuntojen määrä talotyypeittäin eri ennustelinjoissa kerrostalo rivitalo omakotitalo yht trendiennuste 1 %kasvuennuste 2 %kasvuennuste Kerrostaloasuntojen rakentamisennuste Lahdessa suuralueittain kolmen ennustelinjan mukaan KESKUSTA 2 MUKKULA 3 KIVIMAA- KIVERIÖ- JOUTJÄRV I 4 AHTIALA 5 KOLAVA- KUJALA 6 LAUNE 7 KÄRPÄNE N 8 JALKARAN TA 9 NASTOLA Kaikki yhteensä trendiennuste % kasvuennuste % kasvuennuste Rivitaloasuntojen rakentamisennuste Lahdessa suuralueittain kolmen ennustelinjan mukaan KESKUSTA 2 MUKKULA 3 KIVIMAA- KIVERIÖ- JOUTJÄRVI 4 AHTIALA 5 KOLAVA- KUJALA 6 LAUNE 7 KÄRPÄNE N 8 JALKARAN TA 9 NASTOLA Kaikki yhteensä trendiennuste % kasvuennuste % kasvuennuste Omakotitalojen rakentamisennuste Lahdessa suuralueittain kolmen ennustelinjan mukaan KESKUSTA 2 MUKKULA 3 KIVIMAA- KIVERIÖ- JOUTJÄRVI 4 AHTIALA 5 KOLAVA- KUJALA 6 LAUNE 7 KÄRPÄNE N 8 JALKARAN TA 9 NASTOLA Kaikki yhteensä trendiennuste % kasvuennuste % kasvuennuste

6 Keskustan suuralueen väkiluku on kasvanut vuosien aikana lähes 1 8 henkilöllä noin asukkaaseen vuonna 218. Trendinmukaisen ennusteen mukaan keskustan väestö kasvaa vuonna 23 noin 23 4 asukkaaseen uudisrakentamisen myötä. Mukkulan suuralueen väestö väestömäärä on vähentynyt vuodesta 214 noin 26 henkilöllä asukkaaseen vuonna 218. Väestön väheneminen jatkuu Mukkulassa tulevaisuudessakin uudisrakentaminen vähäisyydestä johtuen. Kivimaa-Kiveriö-Joutjärven suuralueen väestömäärä lähti kasvuun 217 ja väestömäärä ylitti 17 rajan vuoden 218 lopussa. Trendiennusteen mukaan alueen väkiluku kasvaa lähes 18 asukkaaseen vuonna 23 kerrostalo rakentamisen vauhdittamana. Ahtialan suuralueen väestömäärä on kasvanut vuosien aikana noin 85 henkilöllä yli 11 7 asukkaaseen vuonna 218. Uudisrakentaminen kasvattaa alueen väestömäärää myös tulevaisuudessa. Kolava-Kujalan suuralueen väkiluku on kasvanut vuodesta 27 lähes 2 henkilöllä. Myös jatkossa alueen väestönkasvu jatkuu vahvana asuntojen uustuotannon vauhdittamana. Launeen suuralueen väkiluku on kasvanut vuosien aikana lähes 2 4 henkilöllä noin 26 6 asukkaaseen vuonna 218. Myös Launeella asuntojen uustuotanto kasvattaa alueen väkilukua reilusti vuoteen 23 mennessä. Kärpäsen suuralueen väkiluku on vähentynyt yli 3 henkilöllä vuodesta 27 ja alueella asui vuoden 218 lopussa vajaa 11 3 henkilöä. Uustuotannon määrästä riippuu kasvaako vai väheneekö alueen väestö tulevaisuudessa. Jalkarannan suuralueen väestömäärä väheni vuosien aikana 434 henkilöllä reiluun 5 4 asukkaaseen vuoden 218 lopussa. Asuntorakentaminen kääntänee alueen väkimäärän kasvuun tulevaisuudessa. Nastolan suuralueen väkiluku on vähentynyt viimeisen 1 vuoden aikana yli 5 henkilöllä. Tulevasta asuntorakentamisen määrästä riippuu jatkuuko väestökato alueella. VÄKILUVUN KEHITYS LAHDEN SUURALUEILLA SEKÄ TRENDI- JA TAVOITE-ENNUSTE (1 pros. vuosikasvu) SUURALUE 1 KESKUSTA 2 MUKKULA 3 KIVIMAA-KIVERIÖ- 4 AHTIALA 5 KOLAVA- 6 LAUNE 7 KÄRPÄNEN vuosi JOUTJÄRVI KUJALA SUURALUE KESKUSTA MUKKULA KIVIMAA-KIVERIÖ AHTIALA KOLAVA LAUNE KÄRPÄNEN 8 JALKARANTA 9 NASTOLA JALKARANTA 9 NASTOLA Vuosi JOUTJÄRVI KUJALA Ennustelinja trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite Väestönmuutos trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite Väestönmuutos trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite

7 LAHDEN TRENDINMUKAINEN VÄESTÖENNUSTE TILASTOALUEITTAIN Kauppatori Vapaudenkatu Vuorikatu Rautatienkatu Sairaalanmäki Reunanpalsta Paavola Paavolanrinne Mattilanmäki Kulmakatu Kolkankatu Sammonkatu Seponkatu Asikkalankatu Onnelantie Lounaankatu Lotilanharju Rajakatu Loviisankatu Rautatieasema Radiomäki Ankkurin alue Kariniemi Teivaan sat Fellmaninpuisto Mukkulan keskus Timonkatu Kilpiäinen Savistenkulma Pesäkallio Holma Mukkulan kartano Karjusaari Enonsaari 31 Kivistönmäki Niemi Vesterås Mukkulan teoll.alue Vanhatien teoll Katajakadun alue Heinlammintie Mustakallio Kiveriön keskus Metsäpelto Vipunen Pyhätön Lounaanpuisto Joutjoentie Voimapuisto Harjun teollisuusalue Ruola-Pekanmäki Lakkila 319 Tenava-Tonttila Ala-Tonttila Taipaleenmäki 41 Metsämaa Kytölä Pengerkatu Rekola Ripistö Herrasmanni Pihamäki Myllypohja Laidun Kukonharju Pikarikivi Purorinne Sipura Kaukkari Koiskalan as.alue Ahtiala Ruukkikatu Koiskala Kiiskilänmäki Rahkalehmus Kunnas-Hiekkanummi Sydänkangas Paakkolanmäki Iltakallio Viuha Järvenpää Kujala Kolava Tornator Länsiharju Asemantausta Anttilanmäki Vihdinkatu Okeroinen Hennala Keijupuisto Ali-Juhakkala Laune Liipola Kerinkallio Saksala Lotilan teoll Lintula Luhdantausta Kukonkoski Oksanen Jokimaa Patoniitty Simola Patomäki Nikkilä Venetsia Renkomäki Näkkimistö Ämmälä Kaukanen Sopenkorpi Päiväharju Kärpänen Metsäkangas Petsamo Pirttiharju Metsäpietilä Kasakkamäki Riihelä Urheilukeskus 711 Löytynharju 712 Salpausselkä 713 Ilveskangas Vauhtikangas Ylä-Okeroinen Pallas Tapanila Sarvikatu Kankola Rautakankare Karhunkatu Korpikankare Vesijärvi 91 Pyhäntaa ja Mäkelä Ruuhijärvi Järvinen Yläniitty Seesta Luhtaanmaa Itä-Koiskala Pitkäjärvi Kumia Immilä Metsäkylä Vehkosilta Vanhainkoti Suppalan ympäristö Kurenniitty Ersta Orrilanmäki Kangas Kokkila ja Ritomäki Haravakylä Kouluharjun ympäristö Kisaharjun ympäristö Turranmetsä Teollisuusvyöhyke Terveyskeskuksen ympäristö Nastonharju Rakokivi Kanerva Sipilä Uusikylä Tapiola Notkon ympäristö Kirviä Arola Haarankylä

8 LAHDEN TAVOITTEELLINEN (1 % vuosikasvu) VÄESTÖENNUSTE TILASTOALUEITTAIN Kauppatori Vapaudenkatu Vuorikatu Rautatienkatu Sairaalanmäki Reunanpalsta Paavola Paavolanrinne Mattilanmäki Kulmakatu Kolkankatu Sammonkatu Seponkatu Asikkalankatu Onnelantie Lounaankatu Lotilanharju Rajakatu Loviisankatu Rautatieasema Radiomäki Ankkurin alue Kariniemi Teivaan sat Fellmaninpuisto Mukkulan keskus Timonkatu Kilpiäinen Savistenkulma Pesäkallio Holma Mukkulan kartano Karjusaari Enonsaari 31 Kivistönmäki Niemi Vesterås Mukkulan teoll.alue Vanhatien teoll Katajakadun alue Heinlammintie Mustakallio Kiveriön keskus Metsäpelto Vipunen Pyhätön Lounaanpuisto Joutjoentie Voimapuisto Harjun teollisuusalue Ruola-Pekanmäki Lakkila 319 Tenava-Tonttila Ala-Tonttila Taipaleenmäki 41 Metsämaa Kytölä Pengerkatu Rekola Ripistö Herrasmanni Pihamäki Myllypohja Laidun Kukonharju Pikarikivi Purorinne Sipura Kaukkari Koiskalan as.alue Ahtiala Ruukkikatu Koiskala Kiiskilänmäki Rahkalehmus Kunnas-Hiekkanummi Sydänkangas Paakkolanmäki Iltakallio Viuha Järvenpää Kujala Kolava Tornator Länsiharju Asemantausta Anttilanmäki Vihdinkatu Okeroinen Hennala Keijupuisto Ali-Juhakkala Laune Liipola Kerinkallio Saksala Lotilan teoll Lintula Luhdantausta Kukonkoski Oksanen Jokimaa Patoniitty Simola Patomäki Nikkilä Venetsia Renkomäki Näkkimistö Ämmälä Kaukanen Sopenkorpi Päiväharju Kärpänen Metsäkangas Petsamo Pirttiharju Metsäpietilä Kasakkamäki Riihelä Urheilukeskus 711 Löytynharju 712 Salpausselkä 713 Ilveskangas Vauhtikangas Ylä-Okeroinen Pallas Tapanila Sarvikatu Kankola Rautakankare Karhunkatu Korpikankare Vesijärvi 91 Pyhäntaa ja Mäkelä Ruuhijärvi Järvinen Yläniitty Seesta Luhtaanmaa Itä-Koiskala Pitkäjärvi Kumia Immilä Metsäkylä Vehkosilta Vanhainkoti Suppalan ympäristö Kurenniitty Ersta Orrilanmäki Kangas Kokkila ja Ritomäki Haravakylä Kouluharjun ympäristö Kisaharjun ympäristö Turranmetsä Teollisuusvyöhyke Terveyskeskuksen ympäristö Nastonharju Rakokivi Kanerva Sipilä Uusikylä Tapiola Notkon ympäristö Kirviä Arola Haarankylä

9 29 ENNUSTEMENETELMÄ Tavoitteellisissa väestösuunnitteissa (1 ja 2 prosentin vuosikasvu) sekä trendinmukaisessa alueellisessa väestöennusteessa uusien asuntojen ja uuden asuntoväestön sijoittumista alueille ohjaa kunkin ennustelinjan mukainen rakentamisennuste vuosina Trendinmukainen osa-alueittainen väestöennuste pohjautuu vuosien väestö- ja muuttoliiketietoihin, kun tavoitteellisissa väestösuunnitteissa muuttovoittoa on kasvatettu ennustelinjojen mukaisesti. Lahden kuntatasoinen väestöennusteet ovat luonteeltaan demografisia, eli perustuvat väestön muutostekijöitä - syntyvyyttä, kuolevuutta ja muuttoliikettä - koskeviin oletuksiin. Osa -alueittaisen väestöennusteet ovat oma, itsenäinen kokonaisuutensa, joissa on käytetty kaupungin tason ennustetta useampia parametreja ja oletuksia alue-ennusteiden teon tarpeisiin. Ne liittyvät naisten hedelmällisyyden sekä kuolevuuden tilastoalueittaiseen vaihteluun, vanhan asuntokannan sisällä tapahtuviin väestönmuutoksiin sekä uudisrakentamisen väestöä lisääviin vaikutuksiin. Kun alue-ennusteet on tehty, osa-alueittaiset ennusteet pakotetaan koko kaupungin ennusteiden (trendi ja tavoite-ennusteet) muodostamaan kehykseen ikäluokittain niin, että molempien alue-ennusteiden vuosittaiset väkilukumäärät ovat samat koko kaupungin tasolle summattuina. Ennusteissa on hyödynnetty myös kaupungin omista tietojärjestelmistä koottua - pääasiassa asuntorakentamiseen liittyvää - tietoa ennusteen luotettavuuden parantamiseksi. Väestöennusteet on toteutettu Venni-väestöennusteohjelmalla. Kaupungin tason ennusteet perustuvat siis kunta tason väestönmuutostekijöiden arviointiin. Niitä ovat synnytysikäisten naisten hedelmällisyys, väestön kuolevuus sekä Lahteen (tulomuutto) ja Lahdesta muutosta (lähtömuutto) koostuva muuttoliike sukupuolen mukaan ikäluokittain. Hedelmällisyyden ennustamiseen käytetään vuotiaiden naisten 5-vuotis ikäluokittain laskettuja erikoishedelmällisyyslukuja vuosilta , kuolevuuden ennustamiseen ikäluokittaisia kuolemanvaaralukuja sekä kuolemanvaaran muutoskertoimia vuosilta Tulo- ja lähtömuuton lähtötietoina käytetään vuosien muuton vuosittaista kokonaismäärää ja tietoja muuttajien ikäjakaumasta. Käytetty ennustemalli ei erottele toisistaan ulko- ja kotimaan muuttoliikettä. Lähtöväestönä on Lahden oma väestö iän ja sukupuolen mukaan yksivuotisikäryhmittäin vuoden 217 lopussa. Trendiennusteessa lähtöoletuksina käytetään edellä mainittuja tietoja väestöstä, hedelmällisyydestä ja kuolleisuudesta. Muuttaneisuusluvut eli tulo- ja lähtömuuttokertoimet on saatu vuosien tulo- ja lähtömuuton perusteella. Tavoite-ennusteissa käytetään muuten samoja oletuksia kuin trendiennusteessa, mutta nettomuuttoa on kasvatettu (tulo ja lähtömuuttoa säätelemällä) tavoitteellisen väestönkasvun saavuttamiseksi. Lisäksi väestökehitykseen vaikuttaa väestön vanheneminen, joka otetaan huomioon siirtämällä kunkin vuoden vaihteessa ikäryhmä yhtä vuotta eteenpäin, lisäämällä alkuun vuoden aikana syntyneet ja summaamalla lopuksi kaksi viimeisintä ikäryhmää yhteen.

10 21 Osa-alue-ennusteen tekemisen periaate poikkeaa koko kaupungin ennusteen tekotavasta, alue-ennuste lähtee alhaalta ylöspäin, eli ennustaa ensin, mitä tapahtuu asuinalueilla. Syy menettelyyn on se, että osa-alueilla tapahtuva asuntorakentaminen tapahtuu epätasaisesti, ei siis sirotu esim. asuntokannan perusrakenteen suhteessa koko alueen yli. Siksi on aiheellista soveltaa logiikkaa, jossa pohditaan ensin mitä muutoksia tapahtuu vanhassa, so. ennusteen aloitusajankohtana olevassa, asuntokannassa. Toiseksi ennakoidaan mihin, milloin ja millaisena asuntorakentaminen toteutuu, ja minkälaisia väestöllisiä seuraamuksia tästä koituu. Osa-alue-ennuste muodostuu siis vanhan asuntokannan ja uuden arvioidun asuntokannan uustuotannon - yhdistämisestä. Sekä trendinmukaisessa että tavoitteellisissa alueittaisessa väestöennusteissa on käytetty yhtäläisiä vanhan asuntokannan määrityksiä. Vanhan asuntokannan lähtötiedot Hedelmällisyys vaihtelee Lahdessa alueittain. Alueellisia hedelmällisyyslukuja säädellään keskimääräisiä, ikäluokittaisia hedelmällisyyslukuja korottamalla tai alentamalla. Alempia hedelmällisyyslukuja on käytetty varsinkin keskustan opiskelijapainotteisilla alueilla, joilla hedelmällisyys on keskimääräistä alhaisempi, korkeampia hedelmällisyyslukuja on vastaavasti käytetty varsinkin uusilla omakoti- ja rivitaloalueilla. Alueittaiset kuolleisuusluvut ovat pääosin samoja kuin koko kaupungin ennusteissa. (poikkeuksena mm. vanhuspainotteiset sekä laitoshoitoalueet). Nettomuutto alueilla Vanhassa asuntokannassa tapahtuu yleensä asumisen väljenemistä. Syntyvyys tiivistää asumista, kuolleisuus väljentää sitä. Osa väljenemisestä on peräisin lasten vanhenemisesta kotoa lähdön ikäisiksi ja sitä seuraavasta irtautumisesta, osa perheiden hajaantumisesta. Kokonaisten asuntokuntien väljenemisen pääsuunta on edelleen ollut asuntoa vaihdettaessa muutto ahtaammasta väljempään. Muuttoliikkeen vaikutusta alueiden väestökehitykseen ohjataan säätelemällä nettomuuttoa (tulomuutto-lähtömuutto) vanhassa asuntokannassa. Sääteleminen tehdään erilaisten alueittaisten painotusten (sisäisten nettomuuttokertoimien: 1 Lapsi 2 Nuori 3 Aikuinen 4 Iäkäs 5 Vanhus) avulla. Asuntokannan poistuman määrittely Vanhasta asuntokannasta tapahtuu aina jossakin määrin poistumaa, joka osaltaan vähentää siinä asuvan väestön määrää. Poistuma jakautuu huoneistoja ja pinta-alaa koskeviin poistumiin. Asuntoja yhdistettäessä pinta-ala säilyy, varsinaisessa fyysisessä poistumassa häviää koko asunto. On perusteltua olettaa, että poistuma riippuu suuresti alueen rakennuskannan tyypistä. Suuren poistuman alueita ovat maaseudun haja-asutusalue sekä esikaupunkien vanhempi, tiivistyvä pientalo asutus. Lahden väestöennusteessa on käytetty alhaista 3 promillen vuosittaista poistumaa, asuntojen purkamisen vähäisyydestä johtuen.

11 211 Uustuotannon määritykset Asuntotuotannon myötä väestö sijoittuu uusille asuinalueille, minkä seurauksena kunnan alueellinen väestöprofiili muuttuu jatkuvasti. Asuntotuotannon määrä, laatu ja sijoittuminen ohjaavat uustuotannon väestövaikutuksia. Asuntotarve-ennuste muodostetaan laskemalla tavoitellusta väkiluvusta asuntokuntien kokonaismäärä eli asuntojen kokonaiskysyntä ja asuntokannasta asuntojen kokonaistarjonta ennustevuosittain. Asuntojen kysynnän ja tarjonnan erotuksesta saadaan uusien asuntojen rakentamistarve, joka jaetaan rakentamisennusteessa talotyypeittäin osa-alueille. Rakentamistarpeen mukaisessa rakentamisennusteessa arvioitu valmistuvat asunnot muutetaan henkilöiksi asuntokuntakertoimen sekä asuntokuntakokojakauman ja talotyyppijakauman perusteella. Uustuotannon ikärakenne on määritelty pääosin vuosina Lahdessa uusiin asuntoihin muuttaneen väestön ikäprofiilien perusteella. Ikärakenneprofiilissa on hyödynnetty eri alueiden aiempaa asuntorakentamisen ikärakennetta tai vastaavaa asuntotuotannon ikäprofiilia muilla saman tyyppisillä alueilla. Suurin osa asunnoita tuotetaan vapaarahoitteisesti vuokra- ja omistusasuntokäyttöön. Toisaalta uudesta asuntorakennuskannasta osa on suunnattu erityisryhmille, kuten nuorisoasunnot sekä vanhusten palveluasunnot, jolloin asukkaiden ikärakenne määräytyy osittain asuntojen hakukriteerien perusteella.

Äidinkieli vuonna 2016

Äidinkieli vuonna 2016 Irja Henriksson 19.10.2017 Äidinkieli vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan Lahdessa asui vuoden 2016 lopussa 112 022 äidinkielenään kotimaisia kieliä (suomi, ruotsi, saame) puhuvia henkilöitä. Äidinkieleltään

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 22.4.2013 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2013 Lahden väestöennuste 2013-2031 (2025) on raportti Lahden väestökehityksestä kaupungin ja osa-alueiden tasolla. Tavoitteellinen

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 30.11.2016 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2016 Lahden väestöennuste 2015 2035 (2025) on ensimmäinen raportti uuden Lahden väestökehityksestä kaupungin tasolla ja

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta 2014

Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Irja Henriksson 30.12.2016 Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 118 644, josta työvoimaan kuului 56 877 henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput 61 767 henkilöä

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2014

LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2014 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 6.11.2014 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2014 Lahden väestöennuste 2014 2033 (2025) on raportti Lahden väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osa-alueille.

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.6.2015 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 103 754. Kaupungin

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 henkilöä Irja Henriksson 10.8.2016 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 Lahden ja Nastolan yhdistyttyä viime vuodenvaihteessa tuli uudesta Lahdesta Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Kunnan väestöennustemalli

Kunnan väestöennustemalli Kunnan väestöennustemalli VENNI kuntasuunnittelun työkaluna 2009 Tieto Corporation Markku Koskela Tieto Finland Oy markku.koskela@tieto.com Kunnan väestöennustemalli VENNI Venni on tilastokuutioilla toteutettu

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 4.6.2014 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2013 lopussa 103 364. Vuodessa väestömäärä

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta Konserniesikunta/ Strategiayksikkö 20.2.2018 Teija Jokiranta Ennustekokonaisuus sisältää: Helsingin seudun väestöennusteet (14 kuntaa) (vuoteen 2050) Helsinki, Espoo, Vantaa (erikseen) + Muu seutu ja Kauniainen

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Vantaan kaupunki A 5 : 2008 Tilasto ja tutkimus VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2008-2040 Suuralueiden ennuste 2008-2018 A5:2008 ISBN 978-952-443-259-7 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö. Koko kaupungin ennuste Suuralueiden ennuste

Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö. Koko kaupungin ennuste Suuralueiden ennuste Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2013 2040 Suuralueiden ennuste 2013 2022 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset Yleiskaavaluonnos 17.5.2011 Suunnittelumääräykset tunnus kohde kuvaus Asuminen (A) A 1 Paavola, Möysä ja Mustankallionmäki Alueella on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita A 2 Kerinkallio, Asemantausta,

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson.. Rakennus ja asuntotuotanto vuonna Vuonna Lahden rakennustuotanto oli ja asuntotuotanto 8. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2019-2045 Osa-alueittainen ennuste 2019-2028 Harri Sinkko Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sami Lievonen,

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm2 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 2..215 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 214 Vuonna 214 Lahden rakennustuotanto oli 9 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto

Lisätiedot

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 Ennusteiden laadinta Helsingin, Espoon ja koko Helsingin seudun väestöennusteiden laadintaan käytetään

Lisätiedot

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet Tampereen väestösuunnite 2015-2030 Koko kaupunki Suunnitealueet 14.4.2015 Väestösuunnite vuosille 2015-2030 Kaupungin omasta väestöennusteesta käytetään nimitystä väestösuunnite, koska se on toteutuneeseen

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 11/2017

Vapaat rivitalotontit 11/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinne Turhalankatu Karistonportti Rantakylä Purolaakso Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi 1 TERVETULOA Lahden seudun joukkoliikenteen matkustajaksi. Tästä aikatauluvihkosta löydät

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 13h SIPOON. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / LIITE 13h SIPOON. väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13h SIPOON väestöennuste Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

NURMI- JÄRVEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13f

NURMI- JÄRVEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13f NURMI- JÄRVEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13f Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE13e

MÄNTSÄLÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE13e MÄNTSÄLÄN kuntien väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE13e Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 13j. Vihdin. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / LIITE 13j. Vihdin. väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13j Vihdin väestöennuste Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 13i TUUSULAN. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / LIITE 13i TUUSULAN. väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13i TUUSULAN väestöennuste Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

KIRKKO- NUMMEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13d

KIRKKO- NUMMEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13d KIRKKO- NUMMEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13d Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13a

HYVINKÄÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13a HYVINKÄÄN kuntien väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13a Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen

Lisätiedot

KERAVAN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13c

KERAVAN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13c KERAVAN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13c Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa

KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu -seminaari 13.12.2017 KASSU2-työkalun kehittämishanke

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.06. LAHDEN TYÖTTÖMYYS TYÖTTÖMYYS KASVUSSA NAISVOITTOISILLA ALOILLA Syksyllä alkanut kansainvälinen lama käänsi myös Lahden työttömyysasteen kasvuun, joka huipentui

Lisätiedot

Porvoon. kaupungin väestöennuste vuoteen 2040

Porvoon. kaupungin väestöennuste vuoteen 2040 Porvoon kaupungin väestöennuste vuoteen 2040 Maakuntien väestöennuste 2017-2040 ja Uusimaa Uudenmaan maakunnan ennuste MDI:n ennusteen mukaan Uudenmaan väestö kasvaa vuosien 2017-2040 aikana: +292 622

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13b

JÄRVENPÄÄN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13b JÄRVENPÄÄN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13b Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

PORNAISTEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13g

PORNAISTEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13g PORNAISTEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13g Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot

Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot 2011 2031 Toimeksiantaja: Turun kaupunginkanslia Tilastot ja tutkimukset Tekijä: Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy 02/2012 2 1 Tausta ja toteutus Väestörakenne

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 1/2017

Vapaat rivitalotontit 1/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinteenkatu Turhalankatu Kirstnkatu Rantakylä Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko Näkkimistö

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunnosta Asukkaiden näkökulmasta Matotyön vaikutus heijastuu nopeimmin lakisääteisten varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA Nurmijärven väestölaskelma 2019-2040 HUOMIOITA - Vuoden 2018 reipas väestökasvu on korjannut väestölaskelmaa ylöspäin - Asuntotuotannon laadun muutos ja tämän vaikutus väestökehitykseen o 2003 omakotitalovaltaisuus:

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste KUUMA kuntien väestöennuste 2018-2040 KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13l Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 141 361 + 31 949 + 23 591 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Pekka Vuori, tilastot ja tietopalvelu Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Väkiluvun muutos alueittain Helsingin seudulla (14 kuntaa) 1995 2008* 20 000 18 000 16 000

Lisätiedot

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön Lahti Lahdesta pyritään yhdyskuntasuunnittelun avulla rakentamaan yhä esteettömämpi asuin- ja elinympäristö. Lahden kauppakeskuksissa voi asioida

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

Maakunnittaiset ennusteet

Maakunnittaiset ennusteet versio 1 Maakunnittaiset ennusteet Kooste MDI:n maakuntien väestöennusteesta vuoteen 2040 Keskeisimmät nostot maakuntien ennusteista 1. MDI:n ennusteen mukaan vain neljän maakunnan väkiluku kasvaa vuosien

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2017

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2017 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2017 Koko kaupungin ennuste 2018-2045 Osa-alue-ennuste 2018-2027 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Joel Haapamäki, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö

Lisätiedot

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Kymppi Moni työpaja 22.3.2012 Leena Rossi ja Anna Isopoussu Jyväskylän väestöarvio Koko kaupungin väestöarvio Käsitteistö: väestöennuste,

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2016

Vantaan väestöennuste 2016 Vantaan väestöennuste 2016 Koko kaupungin ennuste 2017-2040 Osa-alue-ennuste 2017-2026 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011

LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 Tilastokatsaus 3/2011 Lisätietoja: Pauli Mero puh. (03) 814 2435 email: etunimi.sukunimi@lahti.fi LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 JOHDANTO Tässä tilastokatsauksessa käytetään Työministeriön ja Tilastokeskuksen

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2003

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2003 Vantaan kaupunki A 7 : 2003 Tilasto ja tutkimus VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2003 Koko kaupungin ennuste 2004-2030 Osa-alueiden ennuste 2004-2010 12.5.2003 3 Sisällysluettelo SAATTEEKSI 1 VANTAAN VÄESTÖKEHITYKSEN

Lisätiedot

Osa-alueittainen väestösuunnite Osa-alueittainen väestösuunnite Hyvinkään kaupunki

Osa-alueittainen väestösuunnite Osa-alueittainen väestösuunnite Hyvinkään kaupunki Osa-alueittainen väestösuunnite 2017-2040 Hyvinkään kaupunki 10.01.2017 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Toteutunut väestönkehitys osa-alueittain... 4 3 Osa-alueittaisen väestösuunnitteen rakenne... 4 3.1 Keskivaihtoehdon

Lisätiedot

Väestösuunnite

Väestösuunnite Väestösuunnite 2017-2040 Hyvinkään kaupunki 14.6.2017 Sisällys Sisällys...1 1 Johdanto...2 2 Väestökehitys Hyvinkäällä ja lähikunnissa...3 3 Väestösuunnitteen perusteet...5 3.1 Väestön trendiennuste...5

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015

Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015 euroa/m2 Irja Henriksson 22.3.2016 Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015 Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi, sijainti sekä huoneistotyyppi. Yksiöiden neliöhinta

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2013. Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023

Vantaan väestöennuste 2013. Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023 Vantaan väestöennuste 2013 Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023 Julkaisija Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Pekka Turtiainen Paino Vantaan

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN LAHDEN KESÄAIKATAULU SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.6.-9.8.2015 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi HEINOLA HOLLOLA LAHTI LAHDEN NASTOLA ORIMATTILA

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 on ensimmäinen pyöräliikenteen kehitystä, olosuhteita ja kehittämistä käsittelevä julkaisu Lahdessa. Lahden keskustan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestö. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma

Väestö. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestö GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väkiluku maailmassa elää tällä hetkellä yli 7 mrd ihmistä Population clock väestön määrään ja muutoksiin vaikuttavat luonnolliset väestönmuutostekijät

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 2018:9 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 2016:4 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille 2018-2040 SISÄLTÖ 1.KUUMA-alueen väestöennuste vuosille 2018-2040 2.Kirkkonummen toteutunut väestönkehitys 2000-luvulla 3.Kirkkonummen kunnan väestöennuste vuosina 2018-2040

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 2018:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 2017:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015 Kuopion väestö 2015 - Tilastotiedote 6/2015 Kuopion virallinen väkiluku Kuopion virallinen väkiluku vuodenvaihteessa 2014/2015 oli 111 289, johon sisältyy 3746 maaninkalaista. Vuonna 2014 Kuopion ja Maaningan

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Tilastokeskuspäivä 4.11.2008 Yliaktuaari Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni! Hieman historiaa! Miksi ennusteita laaditaan! Tilastokeskuksen väestöennusteen

Lisätiedot