Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa"

Transkriptio

1 Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa

2 Esteetön Lahti Lahdesta pyritään yhdyskuntasuunnittelun avulla rakentamaan yhä esteettömämpi asuin- ja elinympäristö. Lahden kauppakeskuksissa voi asioida esteettömästi ja useilla asuinalueilla kiinnitetään esteettömyyteen erityistä huomioita. Myös liikkuminen on pyritty järjestämään mahdollisimman sujuvaksi myös niille henkilöille, joilla on liikkumisensa suhteen erilaisia rajoitteita. Lahti on muun muassa uusinut joukkoliikenteen bussinsa. Lahden kaupungin alueella kaikki LSL:n reitit ajetaan uusilla matalalattiabusseilla, jotka on varustettu liikuntaesteisille soveltuvilla laitteilla. Bussien keskiovilla on pyörätuolirampit pyörätuolin autoon nostamista helpottamaan, eikä pyörätuolia tai rollaattoria käyttäviltä peritä bussikyydistä lainkaan korvausta. Bussin etu- ja keskiosissa on liikuntaesteisille soveltuvat, erikseen merkityt istumapaikat. Myös opaskoiran kanssa liikkuville matkustajille on osoitettu omat paikat auton ensimmäiseltä, vasemmalla sijaitsevalta penkkiriviltä. Näiden istumapaikkojen läheisyyteen on sijoitettu painonappeja siten, että istuimelta ylettyy helposti antamaan pysähtymismerkin. VALIDIA ASUMISEN PALVELUT LAHDESSA Validia Asuminen tuottaa Lahdessa palveluasumisen lisäksi asumisvalmennusta, lomitusta ja päivätoimintaa. Tuotamme myös kotiin vietäviä palveluita vammaisille henkilöille ja ikäihmisille. Tarjoamme lisäksi henkilökohtaista apua sekä mm. saunotuspalvelua. Ota yhteyttä ja kysy lisää: p Lahden Validia-palvelut, Heinäkatu 1, Lahti Tervetuloa tutustumaan liikkumista helpottaviin palveluihin Lahdessa!

3 Päijät-Hämeen matkapalvelukeskus Kuljetuspalvelumatkojen tilaus Kaikki kuljetuspalvelumatkat tilataan Päijät-Hämeen matkapalvelukeskuksesta, puh Tilaus tulee tehdä viimeis tään tunti ennen matkan alkua. Kuljetuspalveluiden piiriin kuuluvat lahtelaiset voivat tilata kaikki kulje tuspalvelumatkansa Päijät-Hämeen matkapalvelukeskuksesta. Keskuksen tehtävänä on välittää erillismatkat, jotka eivät ole osa joukkoliikennettä. Päijät-Hämeen matkapalvelukeskus yhdistelee matkoja siten, että samalla kyydillä voi matkustaa useampi kuljetuspalveluun oikeutettu henkilö. PÄIJÄT-HÄMEEN Valmentavaa koulutusta SOSIAALIPSYKIATRINEN Musiikin ja SÄÄTIÖ kuvataiteen ammatillista Vesijärvenkatu 15, 4. krs, Lahti koulutusta Puh Matkat järjestetään tarpeiden mukaan joko Helmi-liikenteen autoilla tai paikalle erikseen lähetettävillä autoilla tai pikkubusseilla, Kaarisilta r.y. Päivätoimintaa Taide- ja Toimintakeskus, Villähteentie 458, VILLÄHDE p jotka on tarvittaessa erikoisvarusteltu.

4 Tilaaminen Matka tilataan viimeistään tunti ennen lähtöä, mielellään jo edellisenä päivänä. Menoja paluukyydin voi tilata samalla kerralla. Halutessaan voi yhdellä soitolla tehdä myös vakiokyytitilauksen jolloin keskukseen tulee ilmoittaa vain silloin, kun on estynyt lähtemästä. Palveluliikenne Helmi Palveluliikenne Helmi tarjoaa asiakkaille kuljetuspalvelua, jossa Helmi-auto hakee ja tuo asiakkaan kotiovelle. Kuljettaja avustaa tarvittaessa. Helmi-autoissa on kaksi pyörätuolipaikkaa. Tilausnumero ma pe klo Matkaa tilatessa välityskeskukseen ilmoitetaan: nimi nouto-osoite ja määränpää matkustuspäivä ja toivottu lähtöaika jos matkalle tulee kuljetuspäätöksen mukainen saattaja matkalle mukaan tulevat apuvälineet kuljetukseen liittyvät erityistarpeet Kenelle? Palveluliikenne Helmi on tarkoitettu kaikille 60 vuotta täyttäneille lahtelaisille. Kuljetuspalvelua voivat käyttää myös Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kaiken ikäiset kuljetuspalveluasiakkaat. Hinta Yhdensuuntaisen matkan hinta on 2 e/henkilö. Terveyttä, tukea ja toimintaa Harjulasta kotihoito turvapuhelinpalvelu ateriapalvelu kotisiivous apua henkilökohtaisen avustajan sijaistukseen lounasravintola päivätoiminta fysioterapia, myös KELA-kuntoutus Lahden Keskusapteekki lyhyemmät jonot Kauppatorin laidalla, yhteinen esteetön sisäänkäynti R-kioskin kanssa Sosiaalitoimen kuljetuspalveluasiakkailta matkan hinta on 1 e/ Tule Helmillä Harjulaan! Mariankatu 12, p yhdensuuntainen matka. Matka lasketaan yhdeksi kuljetuspalvelumatkaksi. Harjulan Setlementti ry, Harjulankatu 7, Puh. (03)

5 Palveluliikenne Helmin reitit (reittejä ei ajeta arkipyhinä) Itähelmi (keskiviikko ja perjantai) Meno: Pekanmäki (8.00) Tonttila Pyhätön Kiveriö Metsäpelto Metsämaa Prisma Holma (8.35) Soltti Mukkula Kilpiäinen Ritaniemen alue Holma Vesterås/Lepolankatu Niemi Ankkuri Keskustan alue ( ) Asemantausta Keijupuisto Laune Launeen marketit (10.10) Paluu: Launeen marketit (11.15) Laune Keijupuisto Asemantausta Keskustan alue ( ) Pekanmäki Tonttila Pyhätön Kiveriö Metsäpelto Metsämaa Soltti Mukkula Kilpiäinen Ritaniemen alue Holman alue Vesterås Lepolankatu Ankkuri Niemi Kartano Ahtialanhelmi (tiistai ja torstai) Meno: Paluu: Selkosentie (8.15) Eskolanmäki Kunnas Keskustan alue ( ) Sipura Kiiskilänmäki Koivukumpu Launeen marketit (12.10) Pekanmäki Herrasmanni Myllypohja Kaukkari Ripistö Tonttila Karisma Ripistö Kaukkari Karisma (noin 8.50) Tonttila Pekanmäki Möysä Myllypohja Herrasmanni Koivukumpu PALVELEMME ma-pe 9-20, la 9-18 ja su Launeen marketit (n. 9.25) Kiiskilänmäki Sipura Kunnas Kauppakeskus Karisma Keskustan alue (n ) Eskolanmäki Selkosentie Kauppakatu 18, LAHTI Kauppiaankatu 2, Lahti, puh , apteekkikarisma.fi p. (03)

6 Palveluliikenne Helmin reitit (reittejä ei ajeta arkipyhinä) Etelähelmi (maanantai, tiistai, keskiviikko ja perjantai) Remuhelmi (maanantai ja torstai) Meno: Paluu: Karisto (8.00) Kujala Ämmälä Sokos (13.00) Keskustan alue Ankkuri Renkomäki Patomäki Venetsia Nikkilä Niemi Lepolankatu Vesterås Holma Launeen marketit (9.00) Laune Ritaniemen alue Mukkula Kilpiäinen Soltti Keijupuisto Asemantausta Keskustan alue ( ) Soltti Mukkula Kilpiäinen Ritaniemen alue Holman alue Vesterås Lepolankatu Niemi Ankkuri Keskustan alue ( ) Asemantausta Keijupuisto Laune Launeen marketit (11.25) Nikkilä Venetsia Patomäki Renkomäki Ämmälä Kujala Karisto Meno: Paluu: Saksala (8.00) Kerinkallio Liipola Sokos (12.45) Keskustan alue Launeen marketit (8.25) Laune Asemantausta Keijupuisto Laune Keijupuisto Asemantausta Keskusta Launeen marketit (13.30) Laune Wanha Herra (9.00) Keskustan alue Asemantausta Keijupuisto Kärpänen Jalkaranta Likolampi Metsäkangas Riihelä Likolampi Lämminhenkistä palvelua Asiointi helppoa rollaattorilla ja vaunuilla kaikenikäisille! Riihelä Metsäkangas Kärpänen Keijupuisto Asemantausta Laune Lääkärikeskuspalvelut ma-pe 8-18 Launeen marketit (10.15) Laune Lääkärin kotikäynnit la 9-16 Päijät-Hämeen keskussairaala (9.35) Jalkaranta Lahden linja-autoasema Keijupuisto Asemantausta Keskustan alue Kotisairaanhoito Sokos (11.00) Asemantausta Keijupuisto Laune Kotihoito Launeen marketit (11.25) Liipola 10 Kerinkallio Saksala Kauppakatu 14, Paavolan terveystalo, p

7 Palvelua haetaan lomakkeella "kuljetuspalveluhakemus", jonka saa kaupungin Lomakkeet-sivulta kohdasta "Vammaispalveluiden lomakkeita". Vaikeavammaisten kuljetuspalvelut Vaikeavammaiset, joilla on kohtuuttomia vaikeuksia käyttää julkisia kulkuvälineitä, voivat hakea kaupungilta kuljetuspalvelua. Palveluhakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärinlausunto tai muu riittävä asiantuntijaselvitys hakijan liikkumis- ja toimintakyvystä. Kuljetuspalvelutarpeen arviointi perustuu palvelutarpeen selvittä miseen sekä kuljetuspalveluhakemuk seen. Kuljetuspalvelu myönnetään työ-, opiskelu-, asiointi- ja virkistys matkoihin. Kuljetuspalvelun kustannusten korvaukset lääkärissä tai terveysasemalla käyntei hin, laboratoriotutkimuksiin tai lääkärin määräämään kuntoutuk seen haetaan Kansaneläkelaitokselta. Kuljetuspalveluna korvataan Lahdessa ja Lahdesta Hollolaan, Nastolaan ja Orimattilaan suuntautuvat kohtuulliset matkat. 12 Palvelua haetaan lomakkeella kuljetuspalveluhakemus, jonka saa kaupungin Lomakkeet-sivulta kohdasta Vammaispalveluiden lomakkeita tai Lahden kaupungin vammaispalvelujen palveluohjaustoimiston neuvonnasta (katso takasivu). 13

8 Rinnekoti-Säätiön tutkimus- ja kuntoutuskeskuksen palvelujen tavoitteena ovat asiakkaan kuntoutustarpeiden selvittäminen, lyhyt- tai pitkäkestoisen kuntoutuksen toteuttaminen sekä tarvittava sairaanhoito. Asiakkaista yhä suurempi osa tulee lyhytaikaiselle tutkimus- ja kuntoutusjaksolle, määräajaksi, esimerkiksi tutkimusten, kuntoutuksen tai lääkemuutosten takia sekä perheen jaksamista tukevaan lyhytaikaiseen hoitoon. Asumisen tueksi tarjotaan kiireellisiä kriisipalveluita. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu voidaan myöntää ikääntyneille lahtelaisille, jotka eivät ole vaikeavammaisia, mutta jotka eivät pysty käyttämään esteettömiä joukkoliikennevälineitä tai muuta soveltuvaa julkista tai yksityistä kulkuvälinettä liikkumiseen. Kuljetuspalvelu voidaan Lahden kaupungin alueella myöntää henkilölle, jonka brutto tulot jäävät alle euroa/kk ja pariskunnan yhteiset tulot alle euroa/kk. Omaisuusrajana on yksinäisellä euroa ja pariskunnalla euroa. Vakituista asuntoa ei lasketa varallisuuteen mukaan. ARVOLA on seitsemän paikkainen aikuisten kehitysvammaisten hoitopalveluiden yksikkö, joka sijaitsee Espoon Lakistossa. Yksikkö vastaa erityistason yksilöllisen hoitopalvelun, kriisipalvelun sekä tutkimus- ja kuntoutusjaksoa tarvitsevien asiakkaiden erityistarpeisiin. PIKANTTI on seitsemän -paikkainen lasten suojelun sijaishuoltoa tarjoava yksikkö kehitysvammaisille ja/tai autisteille, joka sijaitsee Espoon Lakistossa. JUNIORIKOTI on lasten ja nuorten lyhytaikainen kuntouttava avohoitopalveluyksikkö, joka toimii yhteistyössä Folkhälsanin kanssa. Sijaitsee Malminkartanossa Kuntoutussäätiön tiloissa. POLIKLINIKKA palvelee kehitysvammaisuudesta tai vastaavista toimintakyvyn rajoitteista ja/tai lisäsairauksista johtuvissa kysymyksissä. Kehitysvammapoliklinikallamme on käytettävissä kehitysvammaisten asioihin perehtyneitä asiantuntijoita (erikoislääkäreitä, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, terapeutteja). Hoidamme lääkäreidemme tarpeellisiksi arvioimat röntgen- ja ultraäänitutkimukset, laboratoriotutkimukset ja kliinisen neurofysiologian tutkimukset. Hoitotyön johtaja Katri-Piia Rajala puh Hoitotyön koordinaattori Eva Keskilammi puh Johtava sosiaalityöntekijä Sanna Jouppila puh Aluevastaava osastonhoitaja Mirikle Nousiainen puh Aluevastaava osastonhoitaja Veli-Pekka Karri puh Katso lisää sivuiltamme:

9 Vammaispalvelujen palveluohjausyksikkö PL 116 Aleksanterinkatu 18 A, 4. krs (Kauppakeskus Trio) Lahti neuvonta p Aukioloajat: ma pe klo ja klo Päijät-Hämeen matkapalvelukeskus tilausnumero kaikkina vuorokaudenaikoina (normaali paikallis- tai matkapuhelinmaksu) Palveluliikenne HELMI tilausnumero ma pe klo (Päijät-Hämeen matkapalvelukeskus)

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi 1 TERVETULOA Lahden seudun joukkoliikenteen matkustajaksi. Tästä aikatauluvihkosta löydät

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen.

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen. Tiedote 1 / 5 Liikkumista tukevat palvelut Heinolassa 1.4.2015 voimaantulleessa Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 23 :ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää liikkumista tukevia palveluita henkilöille,

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN LAHDEN KESÄAIKATAULU SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.6.-9.8.2015 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi HEINOLA HOLLOLA LAHTI LAHDEN NASTOLA ORIMATTILA

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 11.8.2014-31.5.2015 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA SYSMÄ www.lsl.fi 1 MIKÄ ON LSL? EU:n vuonna 2009 asettama joukkoliikenteen palvelusopimusasetus

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU.8. - 5.6.16 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ NASTOLA ORIMATTILA SYSMÄ www.lsl.fi TERVETULOA LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN KYYTIIN TALVIKAUDELLA

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta 2014

Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Irja Henriksson 30.12.2016 Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 118 644, josta työvoimaan kuului 56 877 henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput 61 767 henkilöä

Lisätiedot

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 Kaarinan kaupunki Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 2 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN TOIMINTAOHJE Tavoite Sosiaalihuoltolain (23 :n) mukaan esteetön ja toimiva joukkoliikenne

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

Äidinkieli vuonna 2016

Äidinkieli vuonna 2016 Irja Henriksson 19.10.2017 Äidinkieli vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan Lahdessa asui vuoden 2016 lopussa 112 022 äidinkielenään kotimaisia kieliä (suomi, ruotsi, saame) puhuvia henkilöitä. Äidinkieleltään

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa 1.5.2016 alkaen 1 2 Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa

Lisätiedot

Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle

Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle Kuopion kaupunki 1(6) Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle Matkojen tilaus Kuljetuspalvelua varten Kuopiossa on käytössä matkakortti. Säilyttäkää kuljetuspäätöksen

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

Kyytineuvo puh. 015 194 6000

Kyytineuvo puh. 015 194 6000 MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO KULJETUSPALVELUOHJE VAMMAISPALVELULAIN TAI SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJÄLLE Kyytineuvo puh. 015 194 6000 2 Hyvä kuljetuspalveluasiakas!

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS

KULJETUSPALVELUHAKEMUS KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus Vammaispalvelut / kotihoito PL 50 36201 Kangasala Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (alleviivatkaa kutsumanimi) Hakemus

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN 1 (7) Perusturvaosasto Vanhusten palvelut Liite nro PER 19.2.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN id: 426700

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO

MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO KULJETUSPALVELUOHJE VAMMAISPALVELULAIN TAI SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJÄLLE 2 Hyvä kuljetuspalveluasiakas! Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa Ylöjärven kaupunki Vammaispalvelu Kuruntie 10 33470 Ylöjärvi p. 03 565 30 000 Kuljetuspalveluhakemus Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten Pvm 1 HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (Alleviivatkaa kutsumanimi)

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Kuljetuspalveluhakemus Vammaispalvelulain mukaisen vaikeavammaisen kuljetuspalvelun hakeminen

Kuljetuspalveluhakemus Vammaispalvelulain mukaisen vaikeavammaisen kuljetuspalvelun hakeminen Vammaispalvelulain mukaisen vaikeavammaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää tämä hakemuslomake huolelli sesti ja vastatkaa jokaiseen kohtaan. Hakemuksessa tulee selvittää minkälaisia jokapäi väiseen

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Hyväksytty johtokunta 12.12.2011 191 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.5.2010 voimaan

Lisätiedot

R-kioski Lahti Möysä Karjalankatu 45. Karjalankatu LAHTI. Maksuvälineet: Palvelutyypit: R-kioski Lahti Tori. Torikatu LAHTI

R-kioski Lahti Möysä Karjalankatu 45. Karjalankatu LAHTI. Maksuvälineet: Palvelutyypit: R-kioski Lahti Tori. Torikatu LAHTI LAHTI R-kioski Lahti Jalkaranta Kankolankatu 1 Kankolankatu 1 15950 LAHTI Kulttuuri,, Työmatka Prisma Café Laune Ajokatu 83 Puh. 0503807780 R-kioski Lahti Möysä Karjalankatu 45 Karjalankatu 45 15150 LAHTI

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Yhtymähallitus 12.12.2017 158 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan

Lisätiedot

1. LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT

1. LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUJEN TOIMINTAOHJE 1.7.2018 ALKAEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.6.2018 56 1. LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT Sosiaalihuoltolain 23 :n mukaan esteetön

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeet Lohjan kaupungissa alkaen

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeet Lohjan kaupungissa alkaen Lohjan kaupunki Perusturvakeskus Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeet Lohjan kaupungissa 1.10.2013 alkaen Myöntämisen perusteet Hakijalla tulee olla kuntalain mukainen kotipaikka Lohjan

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Lahden tiedepäivä 29.11.2011 Susanna Vanhamäki Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään - IMMU 2009-2012 tavoitteena sekä selvittää paikallisia konkreettisia

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

1. Matkan tarkoitus. 2. Yhdensuuntainen matka

1. Matkan tarkoitus. 2. Yhdensuuntainen matka ASIAKASOHJE 1 (5) SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISEN TUEN OHJE 1.11.2017 ALKAEN Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki kuuluu kunnan järjestämiin määrärahasidonnaisiin palveluihin. Lain 23 :n

Lisätiedot

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen Johtokunta 19.12.2016 142 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.2.2017 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut 1 Sosiaali ja terveyspalvelut Hoito ja hoivapalvelut Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut Soveltamisohje 1.12.2017 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.10.2017 2 SISÄLLYS 1. PALVELUN

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA ALKAEN 1 (7) Hyvinvointi Ikääntyneiden palvelut Päivitetty 30.12.2016 VALT 14.11.2016 96 Päivitetty 12.6.2018 vanhustyön johtajan päätös 65 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET 1111 NOKIAN KAUPUNKI 1 Perusturvakeskus/Vammaispalvelut ASIAKASNUMERONNE ON: VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelumatkat myönnetään määräaikaisesti

Lisätiedot

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 on ensimmäinen pyöräliikenteen kehitystä, olosuhteita ja kehittämistä käsittelevä julkaisu Lahdessa. Lahden keskustan

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET 1.11.2011 lähtien ikaalislaisille vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita käyttäville asiakkaille

KULJETUSPALVELUOHJEET 1.11.2011 lähtien ikaalislaisille vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita käyttäville asiakkaille 1/5 Sosiaali- ja terveystoimi/ vammaispalvelut KULJETUSPALVELUOHJEET 1.11.2011 lähtien ikaalislaisille vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita käyttäville asiakkaille KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluohjeet taksin tai invataksin käyttäjille ja taksin kuljettajille 1.1.2018 alkaen Hyväksynyt: Yhtymähallitus 7.11.2017 128 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO LUKIEN

KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO LUKIEN 0 KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO 1.6.2017 LUKIEN Vaasan kaupunginhallitus on päättänyt 7.12.2015, että kuljetuksia tullaan jatkossa ohjaamaan ulkoisen palveluntarjoajan toimesta ja sen sekä erilaisten kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN OHJE ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN OHJE ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN OHJE 2.5.2017 ALKAEN Vammaispalveluasetuksen 5 :n mukaan kuljetuspalvelua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia

Lisätiedot

Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla.

Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla. 1 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Hakemus on saapunut Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.3.2016 1. YLEISTÄ Kuljetuspalveluja myönnetään hakemuksesta sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle joka ei saa kulkemiseen tukea muiden säädösten

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SIUNTIO Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu 2 Hyvä Siuntion kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Toivakan kunnassa

Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Toivakan kunnassa Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Toivakan kunnassa Perusturvalautakunta 13.2.2018 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. TAVOITE...3 3. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS...3 4. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET...4 5. HAKUMENETTELY...4

Lisätiedot

Vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen tuki ja kuljetuspalvelut

Vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen tuki ja kuljetuspalvelut Aikuisväestön lautakunta 8.6.2017 70 Vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen tuki ja kuljetuspalvelut Päivitetty 28.2.2018 Liikkumiseen on vaihtoehtoja JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUT Kouvolan kaupunki kehittää

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Yhtymähallitus 15.12.2017 122 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS... 2 3. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 4.

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 www.eksote.fi Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 1 Perusturvalautakunta 19.12.2013 220 KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 2 SISÄLLYS 1. VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖIDEN KULJETUSPALVELU 1.1. Kenelle? 1.2. Myönnettävät matkat

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu www.eksote.fi Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Matkatilauksen onnistumiseksi kertokaa tilatessa seuraavista Teitä koskevista asioista:

Matkatilauksen onnistumiseksi kertokaa tilatessa seuraavista Teitä koskevista asioista: 5. 1 1. 2 01 5 KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalveluasiakas! Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalvelun asiakkaan tarpeiden mukaisten matkojen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.12.2015 Taltionumero 3739 Diaarinumero 219/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015

VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015 VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015 Pertunmaan palvelutuotantoyksikön vammaispalvelu on ottanut 1.7.2015 alkaen käyttöön Tiketti 2 matkakortin vammaispalvelulain

Lisätiedot

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä LOST alueen kuljetuspalvelun asiakas! 2 Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain nojalla voidaan kuljetuspalvelua ja siihen liittyvää saattajapalvelua järjestää henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 63 2 (7) VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut / 20

Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut / 20 Sosiaali- ja terveystoimi KULJETUSPALVELUHAKEMUS Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä Saapunut / 20 Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, joka on täyttänyt 70 vuotta. Haettaessa

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE 1.7.2018 ALKAEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.6.2018 56 1. TOISSIJAISUUS Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2018 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan ja Suupohjan

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite-

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- Tavoitteenamme on edistää vammaisen henkilön itsenäistä selviytymistä ja vähentää vamman aiheuttamia rajoitteita tai esteitä asiakkaidemme

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SIUNTIO Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu 2 Hyvä Siuntion kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 2016 2016 Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 1 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu eli asiointikuljetus... 2 1.1 Huomioon otettavat tulot ja menot... 3 1.2 Hakumenettely... 4

Lisätiedot

Haen vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua

Haen vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut / 20 Vaikeavammaisten kuljetus- ja saattajapalvelut on tarkoitettu henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21 KEHITYSVAMMAHUOLTO Asiakasmaksulaki 4 : Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto ja erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset ovat maksuttomia. Kehitysvammaisen

Lisätiedot

INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN

INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN Tampere 19.6.2018 1 OHJELMA - Tilaisuuden avaus - Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut ja liikennepalvelulain

Lisätiedot

LOHJA 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 2. KULJETUSPALVELU JOTA HAETAAN 1 (7) KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI

LOHJA 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 2. KULJETUSPALVELU JOTA HAETAAN 1 (7) KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI LOHJA Perusturvakeskus Vammaispalvelu Kalevankatu 4, 08100 Lohja 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (7) Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero: Puhelin

Lisätiedot

VAASA VASA. Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä avuksenne vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttöohje alkaen

VAASA VASA. Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä avuksenne vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttöohje alkaen VAASA VASA Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä avuksenne vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttöohje 1.10.2017 alkaen TAKSI TILATAAN NUMEROSTA: 06 320 3745 (Vaasan Ula-taksi) Taksin voi tilata myös

Lisätiedot

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT OHJEET KULJETUSPALVELUMATKOISTA 1(5) OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT Kuljetuspalvelumatkat ovat tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkojen ja/tai

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA Perusturvaltk. 24.3.2014 32 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA kuva Anne-Maria Näkkäläjärvi SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

1 (7) 20.5.2016 VAMMAISTEN IHMISTEN LIIKKUMISEN TUKI JA KULJETUSPALVELUT

1 (7) 20.5.2016 VAMMAISTEN IHMISTEN LIIKKUMISEN TUKI JA KULJETUSPALVELUT 1 (7) 20.5.2016 VAMMAISTEN IHMISTEN LIIKKUMISEN TUKI JA KULJETUSPALVELUT Julkisen liikenteen palvelut Kouvolan kaupunki kehittää joukkoliikenteen esteettömyyttä ja huomioi myös pysäkkien käytettävyyden.

Lisätiedot

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN 1 Yhall 21.6.2011 121 VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET 1.8.2011 ALKAEN 1 YLEISTÄ Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTANAANTALINJAMERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassakouluvuodenaikana 10.1.2011 alkaen NAANTALINKAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin!

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU HAKEMUS

KULJETUSPALVELU HAKEMUS 1 Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaisille: Sosiaalihuoltolain mukaan: Hakemuksen saapumispvm. / 200 vapaa-ajan matkat, enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk Kokkolan kaupungin ja lähikuntien alueilla,

Lisätiedot

Kuljetuspalvelu (färdtjänst)

Kuljetuspalvelu (färdtjänst) Kuljetuspalvelu (färdtjänst) 2016-03-24 Erityinen joukkoliikenteen muoto Voimassa 1.10.2015 alkaen TEKNISKA KONTORET 2 (6) Färdtjänst Sisältö Tervetuloa matkustajaksi 2 Matkustustavat 3 Päätöksesi saattaa

Lisätiedot

Kuljetuspalvelu Hallstahammarissa

Kuljetuspalvelu Hallstahammarissa 1 Kuljetuspalvelu Hallstahammarissa 2 Tervetuloa Hallstahammarin kunnan kuljetuspalvelulle Kuljetuspalvelu on osa meidän joukkoliikennettä. Kuljetuspalvelu on henkilöille jotka toimintarajoitteiden, sairauden

Lisätiedot

VAMNE 03.12.2013 35 Puheenjohtaja Minna Mäkinen on laatinut alla olevan pohjatekstin vammaisneuvoston esitykseksi perusturvalautakunnalle.

VAMNE 03.12.2013 35 Puheenjohtaja Minna Mäkinen on laatinut alla olevan pohjatekstin vammaisneuvoston esitykseksi perusturvalautakunnalle. Vammaisneuvosto 35 03.12.2013 Perusturvalautakunta 44 01.04.2014 Perusturvalautakunta 84 26.08.2014 Vaatimus perusturvalautakunnan päätöksen muuttamisesta (Esitys keskitetyn kuljetuspalvelujärjestelmän

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen Sosiaalilautakunta 16.11.2017 83 2 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut... 3 1.1. Liikkumista

Lisätiedot