Väestön pääasiallinen toiminta 2014

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väestön pääasiallinen toiminta 2014"

Transkriptio

1 Irja Henriksson Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa , josta työvoimaan kuului henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput henkilöä oli työvoiman ulkopuolella. Luvut ovat vuoden 2016 alueluokituksella. Pääasiallisen toiminnan käsite kuvaa henkilön taloudellisen toiminnan laatua. Väestö jaetaan pääasiallisen toiminnan perusteella työvoimaan kuuluviin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Nämä ryhmät voidaan edelleen jakaa alaryhmiin. Luokitus perustuu tietoihin henkilön toiminnasta vuoden viimeisellä viikolla. Vuoden 2014 lopussa Lahden työvoimasta oli työllisiä ja työttömiä henkilöä. Työllisten väestöstä oli 39,0 % ja työttömien 9,0 %. Työvoimaan eivät kuulu eläkeläiset, alle 15-vuotiaat lapset, koululaiset ja opiskelijat eivätkä varusmiehet. Vuonna 2014 eläkeläisiä oli 26,6 %, alle 15-vuotiaita lapsia 14,9 % ja opiskelijoita 7,7 % väestöstä. Lukumääräisesti eläkeläisiä oli , lapsia ja opiskelijoita (Kuva 1). % väestöstä 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 25,0 30,0 35,0 40,0 Työlliset 39,0 Työttömät 9, vuotiaat 14,9 Opiskelijat, koululaiset 7,7 Varusmiehet, siviilipalvelus 0,1 Eläkeläiset 26,6 Muut työvoiman 2,8 Kuva1. Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa vuonna 2014 (%).

2 Indeksi 2009=100 2 Vuosina Lahden väkiluku kasvoi 2,4 % (2 725 henkilöä), mutta työvoima lisääntyi vain 1,0 % eli 543 henkilöllä. Näiden viiden vuoden aikana työllisten määrä väheni henkilöllä ja työttömien määrä kasvoi peräti henkilöllä. (Kuvat 2 ja 3). Viiden viimeisimmän vuoden aikana työvoimaan kuulumattomien määrä lisääntyi henkilöllä. Työvoiman ulkopuolella olevan väestön kasvusuuntaus johtuu pääasiassa eläkeläisten määrän kasvusta. Eläkeläisten määrä kasvoi peräti henkilöllä, lasten 305 henkilöllä ja opiskelijoiden määrä kasvoi 146 henkilöllä. 120,0 Työttömät 110,0 100,0 Eläkeläiset 0-4 -vuotiaat Opiskelijat Työlliset Työlliset Työttömät vuotiaat Opiskelijat Eläkeläiset Muut 90,0 80, Muut Kuva 2. Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa vuosina Indeksi 2009= Muut Eläkeläiset Opiskelijat, koululaiset vuotiaat Työttömät Työlliset Kuva3. Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa vuosina

3 3 Pääasiallinen toiminta alueittain Palkansaajat Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli palkansaajaa eli 35,6 % koko väestöstä. Palkansaajien väestöstä oli suurin omakotitalovaltaisilla alueilla, kuten Ahtialan ja Kolava-Kujalan suuralueilla. Tilastollisista kaupunginosista palkansaajien väestöstä oli yli 43 % Vipusen, Hennala-Okeroisen, Ämmälän ja Viuhan alueilla. Osuus jäi alhaisimmaksi Mukkulassa ja Kerinkalliolla, joissa se oli alle 30 %. (Kuva 4.) Lukumääräisesti eniten palkansaajia oli Kärpäsen, Ydinkeskuskustan, Möysän, Launeen, Nastolan kk:n, Kerinkallion, Ahtialan ja Jalkarannan tilastollisissa kaupunginosissa. Näillä alueilla palkansaajien määrä oli yli (Taulukko 1). Palkansaajat vuonna 2014 Tilastollinen kaupunginosa väestöstä henkilöä 10 Vipunen 47, Hennala-Okeroinen 43, Ämmälä 43, Viuha 43, Koiskala 43, Karisto 42, Pesäkallio 42, Kytölä 41, Kunnas 41, Renkomäki 40, Jokimaa 40, Ahtiala 40, Villähde 39, Pirttiharju 39, Uusikylä 39, Arola 38, Nikkilä 38, Ydinkeskusta 37, Myllypohja 37, Asemantausta 37, Laune 36, Kärpänen 36, Kaikki yhteensä 35, Pensuo 35, Möysä 35, Seesta 35, Jalkaranta 35, Kivimaa 35, Kiveriö 34, Kartano 34, Ruuhijärvi 33, Niemi 33, Pyhäntaka 33, Nastola kk 33, Pohjoinen keskusta 32, Kujala 32, Itäinen keskusta 32, Kilpiäinen 31, Immilä 30, Kerinkallio 29, Mukkula 27, Taulukko 1. Palkansaajien lukumäärä ja väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna Kuva 4. Palkansaajien väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014 (%).

4 4 Yrittäjät Yrittäjiä oli Lahdessa eli 3,4 % väestöstä. Yrittäjien kuten palkansaajien oli korkea omakotitalovaltaisilla alueilla, kuten Jalkarannan ja Nastolan suuralueilla. Näillä suuralueilla liki viisi prosenttia koko väestöstä oli yrittäjiä. Tilastollisista kaupunginosista yrittäjien väestöstä oli yli kahdeksan prosenttia maatalousvaltaisilla Immilän, Ruuhijärven, Kujalan, Pyhäntaan ja Pensuon alueilla. Osuus jäi alhaisimmaksi Mukkulassa ja Kerinkalliolla, joissa se oli alle kaksi prosenttia. (Kuva 5.) Lukumääräisesti eniten yrittäjiä oli Jalkarannassa, Ydinkeskuskustassa, Launeella ja Möysässä, joissa yrittäjien määrä oli yli 200. (Taulukko 2). Yrittäjät vuonna 2014 Tilastollinen kaupunginosa väestöstä henkilöä 36 Immilä 11, Ruuhijärvi 10, Kujala 9, Pyhäntaka 8, Pensuo 8, Seesta 7, Arola 6, Jokimaa 6, Koiskala 6, Ämmälä 5, Renkomäki 5, Myllypohja 5, Villähde 5, Viuha 5, Kilpiäinen 4, Pesäkallio 4, Jalkaranta 4, Nikkilä 4, Kunnas 4, Kytölä 4, Karisto 3, Uusikylä 3, Laune 3, Ydinkeskusta 3, Pirttiharju 3, Ahtiala 3, Vipunen 3, Hennala-Okeroinen 3,5 67 Kaikki yhteensä 3, Niemi 3, Möysä 3, Kartano 2, Itäinen keskusta 2, Asemantausta 2, Nastola kk 2, Kärpänen 2, Kiveriö 2, Kivimaa 2, Pohjoinen keskusta 2, Kerinkallio 1, Mukkula 1,6 72 Taulukko 2. Yrittäjien lukumäärä ja väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna Kuva 5. Yrittäjien väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014 (%).

5 5 Työttömät Vuoden 2014 lopussa työttömiä lahtelaisia oli eli 9,0 % koko väestöstä. Työttömien määrä kipusi yli kymmenen prosentin vain Kivimaa-Kiveriö-Joutjärvi - suuralueella. Tilastollisista kaupunginosista työttömiä oli suhteellisesti eniten Kerinkalliolla, jossa muun muassa Liipola sijaitsee. Työttömien oli korkea myös Kiveriössä, Möysässä ja Mukkulassa. Osuus jäi alhaisimmaksi Viuhassa ja Koiskalassa, joissa se oli alle neljä prosenttia. (Kuva 6.) Lukumääräisesti eniten työttömiä oli Kerinkalliolla, Kärpäsessä, Möysässä ja Ydinkeskustassa. (Taulukko 3). Työttömät vuonna 2014 Tilastollinen kaupunginosa väestöstä henkilöä 21 Kerinkallio 14, Kiveriö 12, Möysä 11, Mukkula 10, Vipunen 10, Kärpänen 10, Niemi 10, Ydinkeskusta 10, Asemantausta 9, Pohjoinen keskusta 9, Kivimaa 9, Ruuhijärvi 9, Itäinen keskusta 9,0 355 Kaikki yhteensä 9, Nastola kk 8, Pirttiharju 8, Ahtiala 8, Kartano 8, Myllypohja 8, Kilpiäinen 8, Immilä 7, Pensuo 7, Uusikylä 7, Laune 7, Hennala-Okeroinen 7, Arola 7, Nikkilä 6, Seesta 6, Kytölä 6, Kunnas 6, Ämmälä 5, Villähde 5, Pyhäntaka 5, Jalkaranta 5, Jokimaa 5, Pesäkallio 5, Renkomäki 4, Kujala 4, Karisto 4, Koiskala 3, Viuha 2,7 13 Taulukko 3. Työttömien lukumäärä ja väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna Kuva 6. Työttömien väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014

6 6 Lapset Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli alle 15-vuotiaita yhteensä eli 14,9 % koko väestöstä. Lapsien kuten palkansaajien sekä yrittäjien oli korkea omakotitalovaltaisilla alueilla. Lapsien oli korkein Kolava-Kujalan (38 %) ja Ahtialan suuralueilla (22 %). Tilastollisista kaupunginosista lasten väestöstä oli Karistossa peräti 40 % ja Vipusessa 34 %. Osuus jäi alhaisimmaksi useimmilla keskustan alueilla. (Kuva 7.) Lukumääräisesti eniten lapsia oli Ahtialan, Kärpäsen, Launeen ja Nastolan kirkonkylän tilastollisissa kaupunginosissa. Näillä alueilla alueille 0-14-vuotiaiden määrä oli yli tuhat. (Taulukko 4). Kuva 7. Lasten väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014 (%). Lapset vuonna 2014 Tilastollinen kaupunginosa väestöstä henkilöä 19 Karisto 39, Viuha 34, Pesäkallio 29, Renkomäki 29, Ämmälä 24, Kunnas 23, Villähde 23, Koiskala 22, Ahtiala 22, Nikkilä 21, Myllypohja 20, Pyhäntaka 19, Pensuo 19, Seesta 19, Pirttiharju 18, Uusikylä 18, Kytölä 18, Kilpiäinen 18, Jokimaa 17, Kujala 17, Laune 16, Nastola kk 16, Immilä 15,1 58 Kaikki yhteensä 14, Arola 14, Kärpänen 14, Mukkula 13, Hennala-Okeroinen 13, Kiveriö 13, Asemantausta 13, Vipunen 13, Möysä 12, Jalkaranta 12, Kerinkallio 12, Ruuhijärvi 12, Kivimaa 10, Kartano 9, Niemi 9, Pohjoinen keskusta 7, Itäinen keskusta 6, Ydinkeskusta 5,9 408 Taulukko 4. Työttömien lukumäärä ja väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014.

7 7 Opiskelijat Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli opiskelijoita eli 7,7 % koko väestöstä. Opiskelijoiden oli Keskustassa vain hieman suurempi kuin muilla suuralueilla, koska esimerkiksi opiskelijoiksi luokiteltavat lukiolaiset asuvat pääsääntöisesti vanhempiensa luona. Tilastollisista kaupunginosista Ydinkeskustassa ja Kiveriössä opiskelijoita oli yli kymmenen prosenttia alueen väestöstä. Osuus jäi alle viiden prosentin Seestaan, Kariston, Vipusen ja Viuhan alueilla. (Kuva 8.) Lukumääräisesti eniten opiskelijoita asui Ydinkeskustassa ja Kärpäsessä. (Taulukko 5). Kuva 8. Opiskelijoiden väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014 (%). Opiskelijat vuonna 2014 Tilastollinen kaupunginosa väestöstä henkilöä 1 Ydinkeskusta 11, Kiveriö 10, Koiskala 9, Itäinen keskusta 9, Asemantausta 9, Hennala-Okeroinen 8, Mukkula 8, Nikkilä 8, Kunnas 7, Kärpänen 7, Möysä 7, Pohjoinen keskusta 7, Ahtiala 7,7 395 Kaikki yhteensä 7, Kartano 7, Laune 7, Jalkaranta 7, Pirttiharju 7, Renkomäki 7, Kerinkallio 7, Jokimaa 6, Pyhäntaka 6, Myllypohja 6, Ämmälä 6, Villähde 6, Nastola kk 6, Uusikylä 6, Niemi 6, Pesäkallio 6, Kivimaa 6, Kujala 6, Immilä 6, Kilpiäinen 6, Ruuhijärvi 5, Kytölä 5, Pensuo 5, Arola 5, Viuha 4, Vipunen 4, Karisto 4, Seesta 4,4 23 Taulukko 5. Opiskelijoiden lukumäärä ja väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014.

8 8 Eläkeläiset Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli eläkeläistä eli 26,6 % koko väestöstä. Kaikista lahtelaisista eläkeläisiä 23 % asui Keskustan suuralueella. Keskustan väestöstä oli eläkeläisiä yli kolmannes. Osuus jäi vain hieman alhaisemmaksi Jalkarannan ja Mukkulan suuralueilla. Eläkeläisten oli muita suuralueita huomattavasti alhaisempi Kolava-Kujala - suuralueella (6 %). Eläkeläisten oli yli kolmanneksen väestöstä useimmissa keskustan tilastollisissa kaupunginosissa sekä alueilla, joilla on vanhusten palveluasumista ja hoitoyksiköitä. Näitä alueita ovat Mukkula, Kivimaa ja Niemi ja Jalkaranta. Eläkeläisiä oli suhteellisesti vähiten Karistossa, Viuhassa ja Pesäkalliolla. (Kuva 9.) Lukumääräisesti eläkeläisiä oli eniten Kerinkallion, Kärpäsen ja Kartanon alueilla, joilla asui yli eläkeläistä. (Taulukko 6). Eläkeläiset vuonna 2014 Tilastollinen kaupunginosa väestöstä henkilöä 31 Salpausselkä 100,0 1 3 Pohjoinen keskusta 37, Itäinen keskusta 37, Kartano 35, Mukkula 34, Kivimaa 34, Niemi 33, Jalkaranta 32, Kerinkallio 31, Nastola kk 30, Kilpiäinen 29, Kujala 28, Ydinkeskusta 28, Kaikki yhteensä 26, Möysä 26, Kärpänen 26, Ruuhijärvi 26, Immilä 26, Asemantausta 25, Arola 25, Laune 25, Kiveriö 23, Pyhäntaka 23, Seesta 23, Uusikylä 22, Hennala-Okeroinen 21, Kytölä 21, Myllypohja 21, Pensuo 20, Jokimaa 20, Pirttiharju 20, Nikkilä 18, Villähde 18, Vipunen 16, Ahtiala 15, Kunnas 14, Ämmälä 12, Koiskala 11, Renkomäki 10, Pesäkallio 7, Viuha 7, Karisto 3,4 62 Taulukko 6. Eläkeläisten lukumäärä ja väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna Kuva 9. Eläkeläisten väestöstä tilastollisissa kaupunginosissa vuonna 2014

9 9 Työvoiman ja työllisten väestöstä alhainen Suomen suurista kaupungeista työvoiman väestöstä oli Lahtea alhaisempi vain Kouvolassa. Vertailukaupungeissa työvoiman oli yli puolet koko väestöstä pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi Tampereella. (Kuva 10). Myös työllisten väestöstä oli Lahdessa alhaisempi kuin vertailukaupungeissa keskimäärin, mihin on syynä korkea työttömyysaste ja eläkeläisten suuri. Työllisten väestöstä olikin alhaisin Lahdessa ja Kouvolassa. Osuus oli korkein pääkaupunkiseudun kunnissa, joissa se oli yli 47 %. Työttömyystilanne oli huonoin Lahdessa, jossa työttömien väestöstä oli 9 %. Työttömien väestöstä oli alhaisin Espoossa (5 %). Vuonna 2014 työvoiman ulkopuolella olevien oli alhaisin pääkaupunkiseudulla ja korkein Lahden lisäksi Kouvolassa ja Oulussa. Työvoiman ulkopuolella olevan väestön rakenne vaihtelee hyvinkin paljon eri kaupungeissa: Alle 15-vuotiaiden oli suuri Espoossa, Oulussa, Vantaalla ja Jyväskylässä. Eläkeläisten väestöstä oli suuri Kouvolassa, Lahdessa, Kuopiossa ja Turussa. Opiskelijoiden väestöstä oli suuri Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Kuopiossa. Osuus oli Lahtea alhaisempi vain Kouvolassa ja Vantaalla. Helsinki 47,4 6,2 13,9 7,73 19,4 5,3 Espoo 47,1 5,1 19,6 8,14 15,9 4,1 Tampere 42,4 8,9 13,7 9,66 21,8 3,5 Vantaa 47,4 6,1 18,1 7,01 17,8 3,6 Oulu 40,4 8,4 19,3 10,74 18,5 2,5 Turku 41,4 8,4 12,9 9,71 24,0 3,6 Jyväskylä 41,0 8,7 16,2 10,63 20,6 2,9 Lahti 39,0 9,0 14,9 7,67 26,6 2,9 Kuopio 41,6 6,6 15,2 9,4 24,2 2,9 Kouvola 38,1 7,4 14,2 6,6 30,7 3,0 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Työlliset Työttömät 0-14-vuotiaat Opiskelijat Eläkeläiset Muut Kuva 10. Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja vertailukaupungeissa vuonna 2014.

10 10 Jokaista työllistä kohti 1,57 asukasta Taloudellinen huoltosuhde ilmoittaa, kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa tai työtöntä on yhtä työllistä kohti eli kuinka monta ihmistä työntekijä elättää itsensä lisäksi. Työttömyyden lisääntyessä ja eläkeläisten määrän kasvaessa taloudellinen huoltosuhde kasvaa. Lahdessa huoltosuhde oli taloudellisen taantuman vuoksi vuonna 1993 peräti 1,86. Vuonna 2014 kaupungissa oli jokaista työllistä kohti 1,57 asukasta (kuva 11). Lahdessa huoltosuhde oli korkeampi kuin muissa vertailukaupungeissa keskimäärin. Taloudellinen huoltosuhde oli alhaisin pääkaupunkiseudun kunnissa ja korkein Kouvolassa ja Lahdessa. (Kuva 12). 2,00 1,80 1,73 1,60 1,40 1,39 1,41 1,42 1,57 1,20 1,10 1,00 0,80 0,60 0,40 0,20 0, Kuva 11. Lahden taloudellinen huoltosuhde vuosina 1990, 1995, 2000, 2010 ja ,36 1,47 1,41 1,44 1,57 1,41 1,63 1,80 1,60 1,40 1,11 1,12 1,11 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40 0,20 Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Kouvola 0,00 Kuva 12. Taloudellinen huoltosuhde Lahdessa ja vertailukaupungeissa vuonna 2014.

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Äidinkieli vuonna 2016

Äidinkieli vuonna 2016 Irja Henriksson 19.10.2017 Äidinkieli vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan Lahdessa asui vuoden 2016 lopussa 112 022 äidinkielenään kotimaisia kieliä (suomi, ruotsi, saame) puhuvia henkilöitä. Äidinkieleltään

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.06. LAHDEN TYÖTTÖMYYS TYÖTTÖMYYS KASVUSSA NAISVOITTOISILLA ALOILLA Syksyllä alkanut kansainvälinen lama käänsi myös Lahden työttömyysasteen kasvuun, joka huipentui

Lisätiedot

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 on ensimmäinen pyöräliikenteen kehitystä, olosuhteita ja kehittämistä käsittelevä julkaisu Lahdessa. Lahden keskustan

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2015

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2015 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2017 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2015 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 4.6.2014 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2013 lopussa 103 364. Vuodessa väestömäärä

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 henkilöä Irja Henriksson 10.8.2016 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 Lahden ja Nastolan yhdistyttyä viime vuodenvaihteessa tuli uudesta Lahdesta Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.6.2015 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 103 754. Kaupungin

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm2 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 2..215 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 214 Vuonna 214 Lahden rakennustuotanto oli 9 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson.. Rakennus ja asuntotuotanto vuonna Vuonna Lahden rakennustuotanto oli ja asuntotuotanto 8. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011

LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 Tilastokatsaus 3/2011 Lisätietoja: Pauli Mero puh. (03) 814 2435 email: etunimi.sukunimi@lahti.fi LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 JOHDANTO Tässä tilastokatsauksessa käytetään Työministeriön ja Tilastokeskuksen

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi 1 TERVETULOA Lahden seudun joukkoliikenteen matkustajaksi. Tästä aikatauluvihkosta löydät

Lisätiedot

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2015

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2015 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.6.215 LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 215 TYÖTTÖMÄT KTETUMPIA, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT YHÄ NUOREMPIA Kansainvälinen lama nosti myös Lahden työttömyysasteen

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Väestön keskitulot Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön keskitulot Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 16.04.2012 Väestön keskitulot Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 (Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen uusimpiin tulotietoihin kuntatasolla vuodelta 2010

Lisätiedot

Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet

Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet Esitys oppilaaksiottoalueiden muutoksista 2017 - Sivu 2 Palvelu- ja oppilaaksiottoalueet https://www.lahti.fi/palvelut/perusopetus/alueellinen-oppilaaksiotto Lahden

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015

Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015 euroa/m2 Irja Henriksson 22.3.2016 Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015 Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi, sijainti sekä huoneistotyyppi. Yksiöiden neliöhinta

Lisätiedot

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,

Lisätiedot

Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030

Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030 henkilöä LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 219 Pauli Mero 27.5.219 Lahden väestöennuste 219 23 on raportti Lahden arvioidusta väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osa-alueille vuoteen 23. Kolme ennustelinjaa

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset Yleiskaavaluonnos 17.5.2011 Suunnittelumääräykset tunnus kohde kuvaus Asuminen (A) A 1 Paavola, Möysä ja Mustankallionmäki Alueella on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita A 2 Kerinkallio, Asemantausta,

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 1/2017

Vapaat rivitalotontit 1/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinteenkatu Turhalankatu Kirstnkatu Rantakylä Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko Näkkimistö

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 22.4.2013 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2013 Lahden väestöennuste 2013-2031 (2025) on raportti Lahden väestökehityksestä kaupungin ja osa-alueiden tasolla. Tavoitteellinen

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN

KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN 27.2.2014 1(10) Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman kunnan suostumusta. Luvan myöntäjä voi

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN LAHDEN KESÄAIKATAULU SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.6.-9.8.2015 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi HEINOLA HOLLOLA LAHTI LAHDEN NASTOLA ORIMATTILA

Lisätiedot

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 % Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2007 tilastoja 32 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä 1999 2004 ja ennakkotieto

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön Lahti Lahdesta pyritään yhdyskuntasuunnittelun avulla rakentamaan yhä esteettömämpi asuin- ja elinympäristö. Lahden kauppakeskuksissa voi asioida

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 11/2017

Vapaat rivitalotontit 11/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinne Turhalankatu Karistonportti Rantakylä Purolaakso Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 11 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-283-1 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS

15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS ASUMISOIKEUSASUNNOT MITÄ ASUMISOIKEUS ON? Asumisoikeus on asuntojen hallintamuoto, joka ei ole omistamista eikä vuokraamista. Asukas maksaa osan asunnon hankintahinnasta (=asumisoikeusmaksu) sekä käyttövastiketta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Lahden kaupungin vapaat omakotitontit

Lahden kaupungin vapaat omakotitontit 1 (6) Helmikinkatu 6 10245 10 812 250 II 28 958 1 447,90 Helmikinkatu 3 10256 2 814 250 II 29 026 1 451,30 Rukkikatu 4 10272 3 860 250 II 30 590 1 529,50 Aivinakatu 7 10280 2 882 250 II 31 338 1 566,90

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-12/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 12,2 2018 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 11.8.2014-31.5.2015 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA SYSMÄ www.lsl.fi 1 MIKÄ ON LSL? EU:n vuonna 2009 asettama joukkoliikenteen palvelusopimusasetus

Lisätiedot

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

5h, k, harrastehuone, 3 wc, psh, s, varasto, 141,0 m², Paritalo, Lahti, Kärpänen, Kaivotontinkatu 6 A

5h, k, harrastehuone, 3 wc, psh, s, varasto, 141,0 m², Paritalo, Lahti, Kärpänen, Kaivotontinkatu 6 A 5h, k, harrastehuone, 3 wc, psh, s, varasto, 141,0 m², 236 000 Paritalo, Lahti, Kärpänen, Kaivotontinkatu 6 A Kohdetta myy Uhlbäck Toini-Maria Yrittäjä, LKV, LVV, YKV, kaupanvahvistaja Puh: 041 466 9650

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2016 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-3/2019 20 18 16 14 12 10 11,0 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Turun työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 18,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 1,1 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA)

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 2004-2004 Etunimi Sukunimi Koulu Synt Aika 1 Julia Sairanen Karisto 2003 00:13,920 2 Veera Skinnari Lotila 2003 00:14,020 3 Minttu Paalanen Kasakkamäki 2003 00:14,410 4 Venla

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Lokakuu-joulukuu 2013 Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys loka-joulukuussa 2013 1 (2) Satakunnan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Lahden tiedepäivä 29.11.2011 Susanna Vanhamäki Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään - IMMU 2009-2012 tavoitteena sekä selvittää paikallisia konkreettisia

Lisätiedot

KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN + KUNNAN MAKSUT

KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN + KUNNAN MAKSUT KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN + KUNNAN MAKSUT 24.2.2016 1(10) Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman kunnan suostumusta. Luvan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-2/2019 20 18 16 14 12 10 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 30.11.2016 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2016 Lahden väestöennuste 2015 2035 (2025) on ensimmäinen raportti uuden Lahden väestökehityksestä kaupungin tasolla ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palveluverkkoesitys Lausuntopyynnön taustamateriaali

Lasten ja nuorten palveluverkkoesitys Lausuntopyynnön taustamateriaali Lasten ja nuorten palveluverkkoesitys 2018 Lausuntopyynnön taustamateriaali 27.4.2018 Sisällys Palveluverkkoesityksen 2018 taustaa, s. 4-6 Koulujen, päiväkotien ja nuorisotilojen palveluverkkosuunnittelun

Lisätiedot

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 2004 ja nuoremmat Etunimi Sukunimi Aika

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 2004 ja nuoremmat Etunimi Sukunimi Aika 25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 2004 ja nuoremmat Etunimi Sukunimi Aika 1 Venla Lindström Möysä 2004 00:15,630 2 Nea Mustonen Karisto 2004 00:15,860 3 Milla Hännikäinen Kärpäsen koulu 2004 00:16,820 4 Milla

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 17 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-449-4 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot