Väestöennustelinjat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väestöennustelinjat"

Transkriptio

1 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2016 Lahden väestöennuste (2025) on ensimmäinen raportti uuden Lahden väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osaalueille, myös Nastolan suuralueelle. Tavoitteellinen ja trendinmukainen väestöennuste ulottuu kuntatasolla vuoteen 2035 ja alueittaisella tasolla vuoteen Kuntatason ( ) trendinmukainen väestöennuste perustuu vuosien väestöja muuttoliiketietoihin (väestönkasvu n. 0,4 %/v). Tavoite-ennusteessa muuttoliikettä on kasvatettu, jotta on päästy noin 1 prosentin vuosittaiseen väestönkasvuun ennustekaudella. Ennusteissa on huomioitu alkuvuoden 2016 väestönkasvu. Kuviossa on esitetty myös Tilastokeskuksen vuoden 2015 Lahden väestöennuste. Tavoitteellisessa väestöennusteessa väestö kasvaa yli tuhannella henkilöllä vuodessa, väkiluvun kohotessa yli henkilöön vuonna 2025 ja vuonna 2035 noin henkilöön. Trendiennusteessa väestönkasvu on vajaa 500 henkilöä vuodessa, väkiluvun noustessa henkilöön vuonna 2025 ja vuonna 2033 noin henkilöön. Tilastokeskuksen ennusteessa väestönkasvu on 310 henkilöä vuodessa, väkiluvun noustessa henkilöön 2025 ja vuonna 2035 noin henkilöön. Väestöennustelinjat Tilastokeskuksen ja Lahden omien kuntatasoisten väestöennusteiden laadintamenetelmät ovat pääosin samanlaisia. Tilastokeskuksen ennusteiden lähtötiedot :(myös Lahden) syntyvyys, kuolleisuus, muuttoliike perustuvat kuitenkin laajempiin, useammasta kunnasta koottuihin lähtötietoparametreihin. Lahden omat väestöennusteet perustuvat vain Lahden lähtötietoihin, joten Lahden omat ennusteet ovat luetettavampia ainakin lyhyemmällä aikavälillä Trendiennuste Tavoite-ennuste Tilastokeskuksen ennuste

2 VÄESTÖKEHITYKSEN TAUSTAA JA VÄESTÖENNUSTEIDEN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ 2 Lahden väestönkasvu hiipui vuoden 2013 aikana noin 350 henkilöön vuodessa, kun vuosien aikana kasvua oli vuosittain keskimäärin 700 henkilöä. Myös vuosien 2014 (+295 h.) ja 2015 (+99 h.) väestönkasvu jäi heikoksi. Vuoden 2016 aikana väestön määrä on kasvanut jo selvästi ripeämmin, noin 600 henkilöllä lokakuun loppuun mennessä. Väestönkasvun notkahduksen taustalla vaikutti vuosina kuntien välisen muuttoliikkeen hiipuminen, mikä johtui suurelta osin asuntokaupan jähmeydestä. Talouden lama ja työttömyyden kasvu sekä valtion ostovoimaa heikentäneet veroratkaisut (myös asuntojen varainsiirtoveron nosto sekä kiristykset pankkien luotonantopolitiikkaan) ovat syöneet kuluttajien tulevaisuudenuskoa oman ja julkisen talouden kehitykseen. Samalla asuntojen ja kiinteistöjen hinnat eriytyvät kasvukeskusten säilyttäessä vetovoimansa ja syrjäseutujen hintojen laskiessa. Myös Lahdessa on törmätty uuden asuntokannan myyntivaikeuksiin, koska epävarmuus entisen asunnon myynnistä ja varsinkin myyntihinnasta hillitsevät muuttohaluja. Normaali sukupolvenvaihdos ei pääse vauhtiin varsinkaan omakotialueilla vaikka ikäihmisillä olisi muuttohaluja palveluiden äärelle, etenkin keskustan alueelle. Vuoden 2016 aikana asuntomarkkinat ovat vilkastuneet ja uusien asuntojen rakentaminen on kasvussa Lahdessa, varsinkin keskustan alueella, mikä on näkynyt myös tulomuuton kasvuna. Toinen väestönkasvua hillitsevä tekijä on ollut syntyneiden määrän väheneminen huippuvuosista , jolloin Lahdessa syntyi keskimäärin 1240 lasta vuodessa. Vuosina elävänä syntyneitä oli keskimäärin enää 1125 henkilöä. Syntyneiden määrän tuleva kehitys riippuu hedelmällisyyden ja muuttoliikkeen kehityksestä. Väestöennusteohjelmalla saadaan tuotettua yksityiskohtaiset ennusteet Lahden väestökehityksestä, mutta ennusteiden olettamuksiin sisältyy monia epävarmuustekijöitä. Muuttoliikkeen volyymin lisääntyminen tai laantuminen ja sen jaksoittaiset vaihtelut tekevät väestökehityksen ennustamisen vaikeaksi. Etenkin vanhojen omakotialueiden väestökehityksen arviointi on haastavaa, kuten alueiden sukupolvenvaihdoksen ajoittaminen. Myös opiskelijoiden suuri määrä ja vaihtuvuus osaltaan muokkaavat väestörakennetta ennakoimattomasti, varsinkin keskustan suuralueella. Lisäksi ns. vapaan varauman eli valmiiden myymättömien asuntojen täyttyminen uusilla asukkailla saattaa nostaa väkilukua ennakoimattomasti varsinkin keskustan alueella. Lukuisista tulevaisuuden epävarmuustekijöistä johtuen, väestöennuste hahmottaa parhaimmillaankin vain väestönkehityksen pääsuunnan ja tukee siten osaltaan rationaalia palvelusuunnittelua. Ennusteen epävarmuus kasvaa mentäessä yhä kauemmas ajassa, yhä pienemmille alueille ja yhä pienempiin ikäluokkiin. Lisätietoja: Väestöennuste: tutkija Pauli Mero pauli.mero(at)lahti.fi Rakentamisennusteet: suunnitteluinsinööri Petri Peltonen petri.peltonen(at)lahti.fi Tarkemmat alueittaiset väestöennustetiedot löytyvät Lahden verkkotilastojärjestelmä Tildasta: tilastokanta/väestö/väestöennusteet/. Linkit aluetasokarttoihin Tildan etusivulla

3 3 Seuraavaksi esitetään ennustemenetelmä, jolla väestöennusteet kunnan- ja osa-aluetasolla on laskettu. Sen jälkeen kooste Lahden 2000-luvun väestönmuutoksista sekä väestöennusteet kuntatasolla, suuraluetasolla ja tilastoaluetasolla. ENNUSTEMENETELMÄ Tavoitteellisessa strategianmukaisessa sekä trendien mukaisessa väestöennusteessa uusien asuntojen ja uuden asuntoväestön sijoittumista alueille ohjaa Lahden osayleiskaavojen mukainen rakentamisennuste vuosina Trendinmukainen osa-alueittainen väestöennuste pohjautuu vuosien väestötietoihin, mutta uudisrakentamisen elpyminen ja ns. vapaan asuntovarannon purkautuminen asuinkäyttöön saattavat kasvattaa väestöä trendiennustetta enemmän. Rakentaminen kuitenkin harvoin toteutuu suunnitellulla tavalla, joten rakentamisennusteita, kuten myös väestöennusteita kunta- ja aluetasolla päivitetään seuraavan kerran lokakuussa Lahden kuntatasoinen väestöennuste on luonteeltaan demografinen eli perustuu väestön muutostekijöitä - syntyvyyttä, kuolevuutta ja muuttoliikettä - koskeviin oletuksiin. Osaalueittainen väestöennuste on oma, itsenäinen kokonaisuutensa, jossa on käytetty kaupungin tason ennustetta useampia parametreja ja oletuksia alue-ennusteen teon tarpeisiin. Ne liittyvät naisten hedelmällisyyden sekä kuolevuuden tilastoalueittaiseen vaihteluun, vanhan asuntokannan sisällä tapahtuviin väestönmuutoksiin sekä uudisrakentamisen väestöä lisääviin vaikutuksiin. Kun molemmat ennusteet on tehty, osa-alueittainen ennuste pakotetaan koko kaupungin ennusteen (trendi ja tavoite) muodostamaan kehykseen ikäluokittain niin, että molempien ennusteiden vuosittaiset väkilukumäärät ovat samat koko kaupungin tasolle summattuina. Kunta- ja aluetason väestöennusteet pohjautuvat Lahden vuosien väestö- ja muuttoliiketietoihin. Ennusteissa on hyödynnetty myös kaupungin omista tietojärjestelmistä koottua - pääasiassa asuntorakentamiseen liittyvää - tietoa ennusteen luotettavuuden parantamiseksi. Väestöennusteet on toteutettu Tieto Oy:n kanssa yhteistyössä kehitetyllä väestöennusteohjelmalla (Venni2016). KOKO KUNNAN TASO Koko kaupungin ennuste perustuu siis kuntatason väestönmuutostekijöiden arviointiin. Niitä ovat synnytysikäisten naisten hedelmällisyys, väestön kuolevuus sekä Lahteen (tulomuutto) ja Lahdesta muutosta (lähtömuutto) koostuva muuttoliike sukupuolen mukaan ikäluokittain. Hedelmällisyyden ennustamiseen käytetään vuotiaiden naisten 5-vuotis ikäluokittain laskettuja erikoishedelmällisyyslukuja, kuolevuuden ennustamiseen miesten ja naisten ikäluokittaisia kuolemanvaaralukuja sekä kuolemanvaaran muutoskertoimia. Tulo- ja lähtömuuton lähtötietoina käytetään muuton vuosittaista kokonaismäärää ja tietoja muuttajien ikäjakaumasta. Käytetty ennustemalli ei erottele toisistaan ulko- ja kotimaan muuttoliikettä. Lähtöväestönä on Lahden oma väestö iän ja sukupuolen mukaan 1- vuotisikäryhmittäin vuoden 2015 lopussa Trendiennusteessa lähtöoletuksina käytetään edellä mainittuja tietoja väestöstä, hedelmällisyydestä ja kuolleisuudesta. Muuttaneisuusluvut eli tulo- ja lähtömuuttokertoimet on saatu vuosien tulo- ja lähtömuuton perusteella. Tavoite-ennusteessa käytetään muuten samoja oletuksia kuin trendiennusteessa, mutta nettomuuttoa on kasvatettu (tulo ja lähtömuuttoa säätelemällä) tavoitteellisen väestönkasvun saavuttamiseksi. Lisäksi väestökehitykseen vaikuttaa väestön vanheneminen, joka otetaan huomioon siirtämällä kunkin vuoden vaihteessa ikäryhmä yhtä vuotta eteenpäin, lisäämällä alkuun vuoden aikana syntyneet ja summaamalla lopuksi kaksi viimeisintä ikäryhmää yhteen.

4 OSA-ALUETASO Osa-alue-ennusteen tekemisen periaate poikkeaa koko kaupungin ennusteen tekotavasta. Alue-ennuste lähtee alhaalta ylöspäin, eli ennustaa ensin, mitä tapahtuu asuinalueilla. Syy menettelyyn on se, että osa-alueilla tapahtuva asuntorakentaminen tapahtuu epätasaisesti, ei siis sirotu esim. asuntokannan perusrakenteen suhteessa koko alueen yli. Siksi on aiheellista soveltaa logiikkaa, jossa pohditaan ensin mitä muutoksia tapahtuu vanhassa, so. ennusteen aloitusajankohtana olevassa, asuntokannassa. Toiseksi ennakoidaan mihin, milloin ja millaisena asuntorakentaminen toteutuu, ja minkälaisia väestöllisiä seuraamuksia tästä koituu. Osa-alue-ennuste muodostuu siis vanhan asuntokannan ja uuden arvioidun asuntokannan uustuotannon - yhdistämisestä. Sekä trendinmukaisessa että tavoitteellisessa alueittaisessa väestöennusteessa on käytetty yhtäläisiä vanhan asuntokannan määrityksiä, mutta trendiennusteen alempi kuntatason väestöennuste pienentää väkilukua osaaluetasolla, verrattuna tavoite-ennusteeseen. 4 Vanhan asuntokannan lähtötiedot Hedelmällisyys vaihtelee Lahdessa alueittain. Erot otetaan huomioon tilastoalueittaisin, vuosilta lasketuin keskimääräisen hedelmällisyyskertoimien avulla. Kaupunkitasoisia keskimääräisiä, ikäluokittaisia hedelmällisyyslukuja joko korotetaan tai alennetaan niiden avulla. Alempia hedelmällisyyslukuja on käytetty varsinkin keskustan opiskelijapainotteisilla alueilla, joilla hedelmällisyys on keskimääräistä alhaisempi, korkeampia hedelmällisyyslukuja on vastaavasti käytetty varsinkin uusilla omakoti- ja rivitaloalueilla. Alueittaiset kuolleisuusluvut ja kuolleisuuden aleneva trendi ovat pääosin samoja kuin koko kaupungin ennusteessa. (poikkeuksena mm. vanhuspainotteiset sekä laitoshoitoalueet). Nettomuutto alueilla. Vanhassa asuntokannassa tapahtuu yleensä asumisen väljenemistä. Syntyvyys tiivistää asumista, kuolleisuus väljentää sitä. Osa väljenemisestä on peräisin lasten vanhenemisesta kotoa lähdön ikäisiksi ja sitä seuraavasta irtautumisesta, osa perheiden hajaantumisesta. Kokonaisten asuntokuntien väljenemisen pääsuunta on edelleen ollut asuntoa vaihdettaessa muutto ahtaammasta väljempään. Muuttoliikkeen vaikutusta alueiden väestökehitykseen ohjataan säätelemällä nettomuuttoa (tulomuutto-lähtömuutto) vanhassa asuntokannassa. Sääteleminen tehdään erilaisten alueittaisten painotusten (sisäisten nettomuuttokertoimien: 1 Lapsi 2 Nuori 3 Aikuinen 4 Iäkäs 5 Vanhus) avulla. Asuntokannan poistuman määrittely. Vanhasta asuntokannasta tapahtuu aina jossakin määrin poistumaa, joka osaltaan vähentää siinä asuvan väestön määrää. Poistuma jakautuu huoneistoja ja pinta-alaa koskeviin poistumiin. Asuntoja yhdistettäessä pinta-ala säilyy, varsinaisessa fyysisessä poistumassa häviää koko asunto. On perusteltua olettaa, että poistuma riippuu suuresti alueen rakennuskannan tyypistä. Suuren poistuman alueita ovat maaseudun haja-asutusalue sekä esikaupunkien vanhempi, tiivistyvä pientaloasutus. Lahden väestöennusteessa on käytetty alhaista 3 promillen vuosittaista poistumaa, asuntojen purkamisen vähäisyydestä johtuen.

5 5 Uustuotannon määritykset Asuntotuotannon myötä väestö sijoittuu uusille asuinalueille, minkä seurauksena kunnan alueellinen väestöprofiili muuttuu jatkuvasti. Asuntotuotannon määrä, laatu ja sijoittuminen ohjaavat uustuotannon väestövaikutuksia. Asuntotarve-ennuste muodostetaan laskemalla tavoitellusta väkiluvusta asuntokuntien kokonaismäärä eli asuntojen kokonaiskysyntä ja asuntokannasta asuntojen kokonaistarjonta ennustevuosittain. Asuntojen kysynnän ja tarjonnan erotuksesta saadaan uusien asuntojen rakentamistarve, joka jaetaan rakentamisennusteessa talotyypeittäin osa-alueille. Rakentamistarpeen mukaisessa rakentamisennusteessa arvioitu valmistuvat asunnot muutetaan henkilöiksi asuntokuntakertoimen sekä asuntokuntakokojakauman ja talotyyppijakauman perusteella. Uustuotannon ikärakenne on määritelty pääosin vuosina Lahdessa uusiin asuntoihin muuttaneen väestön ikäprofiilien perusteella. Ikärakenneprofiilissa on hyödynnetty eri alueiden aiempaa asuntorakentamisen ikärakennetta tai vastaavaa asuntotuotannon ikäprofiilia muilla saman tyyppisillä alueilla. Suurin osa asunnoita tuotetaan vapaarahoitteisesti vuokra- ja omistusasuntokäyttöön. Toisaalta uudesta asuntorakennuskannasta osa on suunnattu erityisryhmille, kuten nuorisoasunnot sekä vanhusten palveluasunnot, jolloin asukkaiden ikärakenne määräytyy asuntojen hakukriteerien perusteella. Lahteen rakennetaan rakentamisennusteen mukaan vuosina noin reilu 7200 asuntoa, joista 64 % on kerrostaloasuntoja, 14 % rivi- tai ketjutaloasuntoja ja 22 % pientaloasuntoja. Suuralueittain eniten asuntoja rakennetaan Launeen ja Keskustan suuralueille, joissa painopiste on kerrostalorakentamisessa. Rivi- ja ketjutaloja sekä pientaloja rakentuu eniten Launeen ohella Ahtialaan ja Kolava-Kujalaan (Karisto). Arvioitu rakennettavien asuntojen määrä talotyypeittäin Lahdessa Asuinkerrostalo 4632 Rivi- tai ketjutalo 1026 Erillinen pientalo 1580 Yhteensä 7238 Arvioitu rakennettavien asuntojen määrä talotyypeittäin Lahdessa suuralueittain uusia asuntoja KESKUSTA MUKKULA KIVIMAA-KIVERIÖ-JOUTJÄRVI AHTIALA KOLAVA-KUJALA LAUNE KÄRPÄNEN JALKARANTA NASTOLA Asuinkerrostalo Rivi- tai ketjutalo Erillinen pientalo yhteensä

6 6 LAHDEN VÄESTÖNMUUTOKSIA Väestönkasvun kiihtyminen Lahdessa vuosina pohjautui kasvaneeseen muuttovoittoon kuntien välisessä muuttoliikkeessä varsinkin ympäristökunnista. Vuosina 2013 ja 2015 kuntien välisen muuttovoitto oli Lahdelle negatiivinen, mutta siirtolaisuus (nettomaahanmuutto) piti väkiluvun kasvussa. Väestön ikääntymisestä ja alhaisesta syntyvyydestä johtuen luonnollinen väestönlisäys (elävänä syntyneet-kuolleet) on ollut negatiivinen viimeiset kolme vuotta. Vuoden 2016 lokakuun loppuun mennessä sekä kuntien välinen muutto että nettosiirtolaisuus ovat selvästi positiivisia, mikä on kasvattanut väestön määrää Lahdessa 598 henkilöllä vuoden alusta. Lahden väestönmuutokset ja ennakkotieto 2016 lokakuu henkilöä LOKAKUU Luonnollinen västönlisäys Kuntien välinen nettomuutto Nettomaahanmuutto Kokonainsmuutos Lahden väkiluku on kasvanut 2000-luvulla noin 7100 henkilöllä, vuosittaisen väestönkasvun ollessa noin 470 (0,42 %/v) henkilöä vuodessa. Tavoitteellisessa väestöennusteessa vuoteen 2035 vuosittainen väestönkasvu on noin 1 %/v, trendiennusteessa 0,4 %/v ja Tilastokeskuksen väestöennusteessa 0,3 %/v Lahden väkiluvun kehitys ja väestöennustelinjat Tavoite-ennuste; 2035; Tavoite-ennuste; 2025; Trendiennuste; 2035; Trendiennuste; 2025; ; Tilastokeskuksen ennuste; 2025; Tilastokeskuksen ennuste; 2035; Trendiennuste Tavoite-ennuste Tilastokeskuksen ennuste

7 LAHDEN VÄESTÖNMUUTOKSET JA TRENDI- JA TAVOITE-ENNUSTEET Lahden väkiluku kasvoi vuosina ,3 %:n vuosivauhtia, mutta vuosina väestönkasvu nousi jo keskimäärin 0,7 %:iin vuodessa. Vuosina väestönkasvu hiipui ja vuonna 2015 väestö kasvoi alle 0.1 %:a. Vuoden 2016 aikana väestön määrä on kääntynyt voimakkaampaan kasvuun, joten yli 0,5 %:n väestönkasvu vuoden 2016 aikana on mahdollinen. Trendinmukaisessa ennusteessa väestönkasvu on keskimäärin on noin 0,4 % vuodessa väestön kasvaessa noin henkilöllä ennustekaudella Tavoitteellisessa ennusteessa kasvu on 0,95 % vuodessa väestön kasvaessa noin henkilöllä. Vuosina Lahdessa syntyi keskimäärin lasta vuodessa, kuolleita oli vastaavasti keskimäärin 1 110, joten syntyneiden enemmyys oli keskimäärin 83 henkilöä vuodessa. Vuosina syntyi enää keskimäärin lasta vuodessa, kuolleiden määrän kasvaessa keskimäärin henkilöön, joten luonnollinen väestönlisäys kääntyi vuosina negatiiviseksi, keskimäärin -90 henkilöä/v. Sekä trendi että tavoite-ennusteessa syntyneiden enemmyys on ennustekaudella negatiivinen, trendiennuste enemmän. Myös syntyneiden määrä saattaa olla ennusteissa liian optimistinen, koska hedelmällisyyden määrittämisessä on käytetty vuosien hedelmällisyyslukuja. Muuttovoiton arvioidaan olevan trendiennusteessa yli vuosina keskimäärin 610 henkilöä ja tavoite-ennusteessa keskimäärin henkilöä vuodessa, kuolleiden määrän kasvu ja alhainen hedelmällisyys kuitenkin laskevat vuosittaista väestönkasvua. LAHDEN VÄESTÖNMUUTOKSET JA TRENDI- JA TAVOITE-ENNUSTEET vuosi Väkiluku Syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemm. Muuttovoitto/tappio Kasvu vuodessa lkm Kasvu vuodessa % , , , , , , , , , , , , , , , , lokakuu enn.tieto ,50 Vuosi Väkiluku Syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemm. Muuttovoitto/tappio Kasvu vuodessa lkm Kasvu vuodessa % ENNUSTEET trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite ,65 0, ,60 0, ,55 0, ,49 0, ,44 0, ,43 0, ,42 0, ,41 0, ,39 0, ,37 0, ,36 0, ,35 0, ,33 0, ,31 0, ,30 0, ,27 0, ,26 0, ,24 0, ,23 0, ,21 0,91 Väkiluku Syntyneet KA Kuolleet KA Synt. enemm. KA Muuttovoitto KA Kasvu vuodessa KA Kasvu vuodessa % KA trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite muutos ,48 0,95 muutos ,38 0,95

8 Tavoiteennuste Tavoiteennuste Trendiennuste ll Trendiennuste Tavoite-ennuste Trendiennuste VÄESTÖKEHITYS IKÄLUOKITTAIN LAHDESSA Väestökehitys ikäluokittain (trendi- ja tavoite-ennusteet) henkilöä v 7-18 v v v v 85+ v yht Väestön määrä kasvaa ennustekaudella kaikissa ikäluokissa. Vain vuotiaiden ikäluokka pienenee, suurien ikäluokkien vanhentaessa väestön ikärakennetta. Työikäisten (19-64 vuotiaiden) määrä kasvaa trendiennusteen mukaan hyvin vähän, koska nuoremmat ikäluokat ovat pienempiä kuin aikaisemmin. Väkiluvun muutos ikäryhmittäin ja (trendi- ja tavoite-ennusteet) henkilöä muutos muutos vuotiaiden määrä kasvaa 2020 luvulle tultaessa noin henkilöön, mutta laskee henkilöön 2030-luvulla nuorempien ikäluokkien pienentyessä vuotiaiden määrä kasvaa vastaavasti ennustekaudella ( ) lähes henkilöllä (+60 %) ja 85-vuotta täyttäneiden henkilöllä (+130 %) suurten ikäluokkien ikääntyessä. muutos muutos v 7-18 v v v v 85+ v yht.

9 VÄESTÖKEHITYS IKÄLUOKITTAIN LAHDESSA Alle 25-vuotiaiden väestökehitys ikäluokittain Lahdessa (trendiennuste) v. 3-6 v v v v v. yht vuotiaiden määrä kasvaa 2020 luvulle tultaessa noin henkilöön, mutta laskee henkilöön 2030-luvulla nuorempien ikäluokkien pienentyessä vuotiaiden määrä kasvaa vastaavasti ennustekaudella ( ) lähes henkilöllä (+60 %) ja 85-vuotta täyttäneiden henkilöllä (+130 %) suurten ikäluokkien ikääntyessä. 65-vuotta täyttäneiden väestökehitys ikäluokittain Lahdessa (trendiennuste) yht.

10 VÄESTÖKEHITYS SUURALUEILLA Keskustan suuralueen väkiluku oli hiukan yli asukasta luvun alussa, mutta voimakkaan uudisrakentamisen vauhdittamana väestömäärä on kasvanut yli asukkaaseen vuoden 2015 loppuun mennessä. Väestönkasvu jatkuu keskustassa kerrostalorakentamisen nostaessa väkiluvun asukkaan trendiennusteessa ja tavoite-ennusteessa yli asukkaaseen vuonna Uusien asuntojen kysynnän kasvu voi tulevaisuudessa nostaa keskustan väkilukua ennusteitakin enemmän. Mukkulan suuralueen väkiluku on laski alle 8000 asukkaaseen 2000-luvulla, mutta alueen täydentämisrakentaminen sekä vanhuspalveluyksiköt nostavat väkiluvun asukkaaseen trendiennusteessa ja noin asukkaaseen tavoiteennusteessa vuonna Kivimaa-Kiveriö-Joutjärven suuralueen väkiluku on laskenut 2000-luvulla 900 henkilöllä. Kerrostalorakentaminen pitää alueen väestömäärän kuitenkin trendiennusteessa yli asukkaan tuntumassa ennustekaudella ja nostaa väkiluvun tavoite-ennusteessa asukkaaseen vuonna Ahtialan suuralueen väestönkasvun taustalla on ollut uusien rivi ja omakotitaloalueiden rakentuminen, alueen väkiluvun noustessa yli asukkaaseen vuonna Rakentaminen jatkuu myös ennustekaudella mikä nostaa Ahtialan väkiluvun trendiennusteessa noin asukkaaseen ja tavoite-ennusteessa asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kolava-Kujalan suuralueen väestönkasvu pohjaa Kariston alueen rakentumiseen. 10 Alueen väestön arvioidaan kasvavan ennustekaudella nykyisestä reilusta 2100 asukkaasta trendiennusteessa asukkaaseen ja tavoite-ennusteen yli asukkaaseen vuonna Launeen suuralueen väkiluku on kasvanut keskustan jälkeen toiseksi eniten 2000-luvulla, yli asukkaaseen vuonna Myös ennustekaudella uudisrakentaminen on alueella voimakasta väkiluvun noustessa trendiennusteessa asukkaaseen ja tavoite-ennusteessa asukkaaseen vuonna Kärpäsen suuralueen väestömäärä on laskenut lähes 700 hengellä 2000-luvulla, noin asukkaaseen vuonna Väestön väheneminen kääntyy kuitenkin kasvuksi kerros- ja rivitalotuotannon vetämänä ennustekaudella. Väkiluku nousee trendiennusteen mukaan yli asukkaaseen ja tavoite-ennusteen mukaan asukkaaseen vuonna Jalkarannan suuralueen väestön arvioidaan vähenevän nykyisestä asukkaasta ennustekaudella trendiennusteessa noin asukkaaseen ja tavoite-ennusteessa asukkaaseen vuonna Väestön väheneminen alueella johtuu pääasiassa uudisrakentaminen vähäisyydestä. Nastolan suuralueen väestömäärä on pysynyt melko vakaana 2000-luvulla, asukkaan tuntumassa. Trendiennusteen mukaan väestön määrä kasvaa alueella lähes asukkaaseen ja tavoite-ennusteen mukaan noin asukkaaseen ennustekauden lopussa. Oletettu väestönkasvu pohjaa uudisrakentamiseen omakoti ja rivitaloalueilla sekä kerrostalorakentamiseen Rakokiven alueella. VÄKILUVUN KEHITYS LAHDEN SUURALUEILLA SEKÄ TRENDI- JA TAVOITE-ENNUSTEET SUURALUE 1 KESKUSTA 2 MUKKULA 3 KIVIMAA-KIVERIÖ- 4 AHTIALA 5 KOLAVA- 6 LAUNE 7 KÄRPÄNEN vuosi JOUTJÄRVI KUJALA SUURALUE KESKUSTA MUKKULA KIVIMAA-KIVERIÖ AHTIALA KOLAVA LAUNE KÄRPÄNEN 8 JALKARANTA 9 NASTOLA JALKARANTA 9 NASTOLA Vuosi JOUTJÄRVI KUJALA Ennustelinja trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite Väestönmuutos Ennustelinja trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoite trendi tavoitetrendi tavoite trendi tavoite

11 VÄKILUKU TILASTOALUEILLA 2015 JA TRENDIENNUSTE (tilastoalueet ) Kauppatori Vapaudenkatu Vuorikatu Rautatienkatu Sairaalanmäki Reunanpalsta Paavola Paavolanrinne Mattilanmäki Kulmakatu Kolkankatu Sammonkatu Seponkatu Asikkalankatu Onnelantie Lounaankatu Lotilanharju Rajakatu Loviisankatu Rautatieasema Radiomäki Ankkurin alue Kariniemi Teivaan sat Fellmaninpuisto Mukkulan keskus Timonkatu Kilpiäinen Savistenkulma Pesäkallio Holma Mukkulan kartano Karjusaari Enonsaari Kivistönmäki Niemi Vesterås Mukkulan teoll.alue Vanhatien teoll Katajakadun alue Heinlammintie Mustakallio Kiveriön keskus Metsäpelto Vipunen Pyhätön Lounaanpuisto Joutjoentie Voimapuisto Harjun teollisuusalue Ruola-Pekanmäki Lakkila Tenava-Tonttila Ala-Tonttila Taipaleenmäki Metsämaa Kytölä Pengerkatu Rekola Ripistö Herrasmanni Pihamäki Myllypohja Laidun Kukonharju Pikarikivi Purorinne Sipura Kaukkari Koiskalan as.alue Ahtiala Ruukkikatu Koiskala Kiiskilänmäki Rahkalehmus Kunnas-Hiekkanummi Sydänkangas Paakkolanmäki Iltakallio Viuha Järvenpää Kujala Kolava

12 VÄKILUKU TILASTOALUEILLA 2015 JA TRENDIENNUSTE (tilastoalueet ) Tornator Länsiharju Asemantausta Anttilanmäki Vihdinkatu Okeroinen Hennala Keijupuisto Ali-Juhakkala Laune Liipola Kerinkallio Saksala Lotilan teoll Lintula Luhdantausta Kukonkoski Oksanen Jokimaa Patoniitty Simola Patomäki Nikkilä Venetsia Renkomäki Näkkimistö Ämmälä Kaukanen Sopenkorpi Päiväharju Kärpänen Metsäkangas Petsamo Pirttiharju Metsäpietilä Kasakkamäki Riihelä Urheilukeskus Löytynharju Salpausselkä Ilveskangas Vauhtikangas Ylä-Okeroinen Pallas Tapanila Sarvikatu Kankola Rautakankare Karhunkatu Korpikankare Vesijärvi Pyhäntaa ja Mäkelä Ruuhijärvi Järvinen Yläniitty Seesta Luhtaanmaa Itä-Koiskala Pitkäjärvi Kumia Immilä Metsäkylä Vehkosilta Vanhainkoti Suppalan ympäristö Kurenniitty Ersta Orrilanmäki Kangas Kokkila ja Ritomäki Haravakylä Kouluharjun ympäristö Kisaharjun ympäristö Turranmetsä Teollisuusvyöhyke Terveyskeskuksen ympäristö Nastonharju Rakokivi Kanerva Sipilä Uusikylä Tapiola Notkon ympäristö Kirviä Arola Haarankylä MUU Muu alue

13 13 VÄKILUKU TILASTOALUEILLA 2015 JA TAVOITE-ENNUSTE (tilastoalueet ) Kauppatori Vapaudenkatu Vuorikatu Rautatienkatu Sairaalanmäki Reunanpalsta Paavola Paavolanrinne Mattilanmäki Kulmakatu Kolkankatu Sammonkatu Seponkatu Asikkalankatu Onnelantie Lounaankatu Lotilanharju Rajakatu Loviisankatu Rautatieasema Radiomäki Ankkurin alue Kariniemi Teivaan sat Fellmaninpuisto Mukkulan keskus Timonkatu Kilpiäinen Savistenkulma Pesäkallio Holma Mukkulan kartano Karjusaari Enonsaari Kivistönmäki Niemi Vesterås Mukkulan teoll.alue Vanhatien teoll Katajakadun alue Heinlammintie Mustakallio Kiveriön keskus Metsäpelto Vipunen Pyhätön Lounaanpuisto Joutjoentie Voimapuisto Harjun teollisuusalue Ruola-Pekanmäki Lakkila Tenava-Tonttila Ala-Tonttila Taipaleenmäki Metsämaa Kytölä Pengerkatu Rekola Ripistö Herrasmanni Pihamäki Myllypohja Laidun Kukonharju Pikarikivi Purorinne Sipura Kaukkari Koiskalan as.alue Ahtiala Ruukkikatu Koiskala Kiiskilänmäki Rahkalehmus Kunnas-Hiekkanummi Sydänkangas Paakkolanmäki Iltakallio Viuha Järvenpää Kujala Kolava

14 VÄKILUKU TILASTOALUEILLA 2015 JA TAVOITE-ENNUSTE (tilastoalueet ) Tornator Länsiharju Asemantausta Anttilanmäki Vihdinkatu Okeroinen Hennala Keijupuisto Ali-Juhakkala Laune Liipola Kerinkallio Saksala Lotilan teoll Lintula Luhdantausta Kukonkoski Oksanen Jokimaa Patoniitty Simola Patomäki Nikkilä Venetsia Renkomäki Näkkimistö Ämmälä Kaukanen Sopenkorpi Päiväharju Kärpänen Metsäkangas Petsamo Pirttiharju Metsäpietilä Kasakkamäki Riihelä Urheilukeskus Löytynharju Salpausselkä Ilveskangas Vauhtikangas Ylä-Okeroinen Pallas Tapanila Sarvikatu Kankola Rautakankare Karhunkatu Korpikankare Vesijärvi Pyhäntaa ja Mäkelä Ruuhijärvi Järvinen Yläniitty Seesta Luhtaanmaa Itä-Koiskala Pitkäjärvi Kumia Immilä Metsäkylä Vehkosilta Vanhainkoti Suppalan ympäristö Kurenniitty Ersta Orrilanmäki Kangas Kokkila ja Ritomäki Haravakylä Kouluharjun ympäristö Kisaharjun ympäristö Turranmetsä Teollisuusvyöhyke Terveyskeskuksen ympäristö Nastonharju Rakokivi Kanerva Sipilä Uusikylä Tapiola Notkon ympäristö Kirviä Arola Haarankylä MUU Muu alue

Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030

Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030 henkilöä LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 219 Pauli Mero 27.5.219 Lahden väestöennuste 219 23 on raportti Lahden arvioidusta väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osa-alueille vuoteen 23. Kolme ennustelinjaa

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 22.4.2013 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2013 Lahden väestöennuste 2013-2031 (2025) on raportti Lahden väestökehityksestä kaupungin ja osa-alueiden tasolla. Tavoitteellinen

Lisätiedot

Äidinkieli vuonna 2016

Äidinkieli vuonna 2016 Irja Henriksson 19.10.2017 Äidinkieli vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan Lahdessa asui vuoden 2016 lopussa 112 022 äidinkielenään kotimaisia kieliä (suomi, ruotsi, saame) puhuvia henkilöitä. Äidinkieleltään

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta 2014

Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Irja Henriksson 30.12.2016 Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 118 644, josta työvoimaan kuului 56 877 henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput 61 767 henkilöä

Lisätiedot

LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2014

LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2014 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 6.11.2014 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2014 Lahden väestöennuste 2014 2033 (2025) on raportti Lahden väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osa-alueille.

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 henkilöä Irja Henriksson 10.8.2016 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 Lahden ja Nastolan yhdistyttyä viime vuodenvaihteessa tuli uudesta Lahdesta Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.6.2015 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 103 754. Kaupungin

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 4.6.2014 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2013 lopussa 103 364. Vuodessa väestömäärä

Lisätiedot

Kunnan väestöennustemalli

Kunnan väestöennustemalli Kunnan väestöennustemalli VENNI kuntasuunnittelun työkaluna 2009 Tieto Corporation Markku Koskela Tieto Finland Oy markku.koskela@tieto.com Kunnan väestöennustemalli VENNI Venni on tilastokuutioilla toteutettu

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Vantaan kaupunki A 5 : 2008 Tilasto ja tutkimus VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2008-2040 Suuralueiden ennuste 2008-2018 A5:2008 ISBN 978-952-443-259-7 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta Konserniesikunta/ Strategiayksikkö 20.2.2018 Teija Jokiranta Ennustekokonaisuus sisältää: Helsingin seudun väestöennusteet (14 kuntaa) (vuoteen 2050) Helsinki, Espoo, Vantaa (erikseen) + Muu seutu ja Kauniainen

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö. Koko kaupungin ennuste Suuralueiden ennuste

Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö. Koko kaupungin ennuste Suuralueiden ennuste Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2013 2040 Suuralueiden ennuste 2013 2022 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 Ennusteiden laadinta Helsingin, Espoon ja koko Helsingin seudun väestöennusteiden laadintaan käytetään

Lisätiedot

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet Tampereen väestösuunnite 2015-2030 Koko kaupunki Suunnitealueet 14.4.2015 Väestösuunnite vuosille 2015-2030 Kaupungin omasta väestöennusteesta käytetään nimitystä väestösuunnite, koska se on toteutuneeseen

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2019-2045 Osa-alueittainen ennuste 2019-2028 Harri Sinkko Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sami Lievonen,

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset Yleiskaavaluonnos 17.5.2011 Suunnittelumääräykset tunnus kohde kuvaus Asuminen (A) A 1 Paavola, Möysä ja Mustankallionmäki Alueella on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita A 2 Kerinkallio, Asemantausta,

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.06. LAHDEN TYÖTTÖMYYS TYÖTTÖMYYS KASVUSSA NAISVOITTOISILLA ALOILLA Syksyllä alkanut kansainvälinen lama käänsi myös Lahden työttömyysasteen kasvuun, joka huipentui

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm2 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 2..215 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 214 Vuonna 214 Lahden rakennustuotanto oli 9 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson.. Rakennus ja asuntotuotanto vuonna Vuonna Lahden rakennustuotanto oli ja asuntotuotanto 8. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 13h SIPOON. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / LIITE 13h SIPOON. väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13h SIPOON väestöennuste Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13a

HYVINKÄÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13a HYVINKÄÄN kuntien väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13a Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE13e

MÄNTSÄLÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE13e MÄNTSÄLÄN kuntien väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE13e Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 11/2017

Vapaat rivitalotontit 11/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinne Turhalankatu Karistonportti Rantakylä Purolaakso Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA Nurmijärven väestölaskelma 2019-2040 HUOMIOITA - Vuoden 2018 reipas väestökasvu on korjannut väestölaskelmaa ylöspäin - Asuntotuotannon laadun muutos ja tämän vaikutus väestökehitykseen o 2003 omakotitalovaltaisuus:

Lisätiedot

NURMI- JÄRVEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13f

NURMI- JÄRVEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13f NURMI- JÄRVEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13f Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13b

JÄRVENPÄÄN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13b JÄRVENPÄÄN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13b Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 13j. Vihdin. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / LIITE 13j. Vihdin. väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13j Vihdin väestöennuste Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

KIRKKO- NUMMEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13d

KIRKKO- NUMMEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13d KIRKKO- NUMMEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13d Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 13i TUUSULAN. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / LIITE 13i TUUSULAN. väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13i TUUSULAN väestöennuste Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

KERAVAN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13c

KERAVAN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13c KERAVAN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13c Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

PORNAISTEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13g

PORNAISTEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13g PORNAISTEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13g Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen

Lisätiedot

Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot

Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot 2011 2031 Toimeksiantaja: Turun kaupunginkanslia Tilastot ja tutkimukset Tekijä: Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy 02/2012 2 1 Tausta ja toteutus Väestörakenne

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste KUUMA kuntien väestöennuste 2018-2040 KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13l Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 141 361 + 31 949 + 23 591 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12

Lisätiedot

Porvoon. kaupungin väestöennuste vuoteen 2040

Porvoon. kaupungin väestöennuste vuoteen 2040 Porvoon kaupungin väestöennuste vuoteen 2040 Maakuntien väestöennuste 2017-2040 ja Uusimaa Uudenmaan maakunnan ennuste MDI:n ennusteen mukaan Uudenmaan väestö kasvaa vuosien 2017-2040 aikana: +292 622

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi 1 TERVETULOA Lahden seudun joukkoliikenteen matkustajaksi. Tästä aikatauluvihkosta löydät

Lisätiedot

KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa

KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu -seminaari 13.12.2017 KASSU2-työkalun kehittämishanke

Lisätiedot

LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011

LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 Tilastokatsaus 3/2011 Lisätietoja: Pauli Mero puh. (03) 814 2435 email: etunimi.sukunimi@lahti.fi LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 JOHDANTO Tässä tilastokatsauksessa käytetään Työministeriön ja Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2016

Vantaan väestöennuste 2016 Vantaan väestöennuste 2016 Koko kaupungin ennuste 2017-2040 Osa-alue-ennuste 2017-2026 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442 1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442 1.1 väkiluku v.2012 7 486 3 360 1.2 väkiluvun muutos % V.2011-2012 -0,2 0,2 1.3 väestöennuste v.2013 7 420 3 364 1.4 väestöennuste v.2023 7

Lisätiedot

Väestö. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma

Väestö. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestö GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väkiluku maailmassa elää tällä hetkellä yli 7 mrd ihmistä Population clock väestön määrään ja muutoksiin vaikuttavat luonnolliset väestönmuutostekijät

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 1/2017

Vapaat rivitalotontit 1/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinteenkatu Turhalankatu Kirstnkatu Rantakylä Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko Näkkimistö

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015 Kuopion väestö 2015 - Tilastotiedote 6/2015 Kuopion virallinen väkiluku Kuopion virallinen väkiluku vuodenvaihteessa 2014/2015 oli 111 289, johon sisältyy 3746 maaninkalaista. Vuonna 2014 Kuopion ja Maaningan

Lisätiedot

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Väestösuunnite

Väestösuunnite Väestösuunnite 2017-2040 Hyvinkään kaupunki 14.6.2017 Sisällys Sisällys...1 1 Johdanto...2 2 Väestökehitys Hyvinkäällä ja lähikunnissa...3 3 Väestösuunnitteen perusteet...5 3.1 Väestön trendiennuste...5

Lisätiedot

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Tilastokeskuspäivä 4.11.2008 Yliaktuaari Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni! Hieman historiaa! Miksi ennusteita laaditaan! Tilastokeskuksen väestöennusteen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Muuttoliike 213 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.215 Hyvinkään muuttoliiketilastot Muuttoliiketilastot kuvaavat henkilöiden muuttoja. Tilastoissa erotellaan Suomen aluerajojen ylittävät muutot eli

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Maakunnittaiset ennusteet

Maakunnittaiset ennusteet versio 1 Maakunnittaiset ennusteet Kooste MDI:n maakuntien väestöennusteesta vuoteen 2040 Keskeisimmät nostot maakuntien ennusteista 1. MDI:n ennusteen mukaan vain neljän maakunnan väkiluku kasvaa vuosien

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2003

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2003 Vantaan kaupunki A 7 : 2003 Tilasto ja tutkimus VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2003 Koko kaupungin ennuste 2004-2030 Osa-alueiden ennuste 2004-2010 12.5.2003 3 Sisällysluettelo SAATTEEKSI 1 VANTAAN VÄESTÖKEHITYKSEN

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunnosta Asukkaiden näkökulmasta Matotyön vaikutus heijastuu nopeimmin lakisääteisten varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille 2018-2040 SISÄLTÖ 1.KUUMA-alueen väestöennuste vuosille 2018-2040 2.Kirkkonummen toteutunut väestönkehitys 2000-luvulla 3.Kirkkonummen kunnan väestöennuste vuosina 2018-2040

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna

Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna Väestökehityksen riippuvuudet Asuntojen tarjonta - Asuntokanta - Asuntotuotanto - Ominaisuudet,

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Pekka Vuori, tilastot ja tietopalvelu Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Väkiluvun muutos alueittain Helsingin seudulla (14 kuntaa) 1995 2008* 20 000 18 000 16 000

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2017

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2017 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2017 Koko kaupungin ennuste 2018-2045 Osa-alue-ennuste 2018-2027 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Joel Haapamäki, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

VÄESTÖENNUSTE

VÄESTÖENNUSTE VÄESTÖENNUSTE 2012-2040 KEHITTÄMIS- JA RAHOITUSOSASTO/ Kaupunki- ja taloussuunnittelu 10 / 2012 Alkusanat Tilastokeskus on julkaissut väestöennusteen joka kolmas vuosi. Tilastokeskuksen väestöennusteet

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2013. Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023

Vantaan väestöennuste 2013. Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023 Vantaan väestöennuste 2013 Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023 Julkaisija Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Pekka Turtiainen Paino Vantaan

Lisätiedot

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 % Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot