Monetran. punainen lanka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monetran. punainen lanka"

Transkriptio

1 Monetran punainen lanka

2 Helpotusta henkilöstöhallintoon tarkkuutta taloushallintoon Monetra Oy on Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perustama palvelukeskus, joka tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja Uuden Oulun kuntien ja PPSHP:n omistamille toimijoille ja siten myös noin yksittäiselle palkansaajalle. Uusina asiakkaina vuoden vaihteessa aloittivat Limingan kunta sekä NordLab, Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä. Monetrassa työskentelee 114 henkilöstö- ja talousalan ammattilaista, jotka ovat siirtyneet Monetraan Oulun Konttorista, Uuden Oulun liitoskunnista, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä sekä Limingan kunnasta. Palveluvalikoimaamme kuuluvat palkanlaskenta, kirjanpito, maksuliikenne, osto- ja myyntireskontra sekä matkustuksen- ja kulujenhallinta. Monetra Oy sijaitsee Arkistokatu 4:ssa, Lyötynpuiston vieressä Oulun keskustan tuntumassa, Vanhantullin alueella.

3 Kukaan ei ole yksin niin vahva kuin me olemme yhdessä Toimintamme käynnistyi ripeästi keväällä Otin toimitusjohtajan pestini vastaan maaliskuussa ja palvelujohtajat valittiin huhtikuussa. Tuotanto ja henkilöstö siirtyivät uusiin tiloihin toukokuussa Oulun Konttorilta, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä sekä Uuden Oulun liitoskunnista Kiimingistä, Haukiputaalta, Oulunsalosta ja Yli-Iistä. Henkilöstö toivotettiin tervetulleiksi Monetran työntekijöiksi kukkien kera. Uudet työkaverit tutustuivat toisiinsa hotelli-ravintola Lasaretin cocktailparty-iltapäivässä. Tutustumisen lisäksi vastavalitut monetralaiset saivat kertoa odotuksistaan ja työsuhde-etuustoiveistaan. Tapaamme koko henkilöstön kesken kuukausittain Päivin Porinoissa. Siellä kerron ajankohtaisista ja suunnitteilla olevista asioista. Päivin Porinoissa jokainen tiimimme on esittäytynyt laulamalla, kertomalla, runoilemalla tai näyttelemällä. Tiedostamme, että laadukas henkilöstöjohtaminen ja sujuva sisäinen viestintä on yksi hyvän työpaikan kulmakivistä. Marraskuussa 2012 järjestimme Avoimet Ovet, jossa asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme saivat tutustua meihin ja tiloihimme trubaduurin soittaessa taustalla. Myös perheenjäsenet kutsuttiin tutustumaan taloon. Päivän päätteeksi vietimme monetralaisten ensimmäistä yhteistä pikkujoulua, jossa itse toimin joulupukkina. Jo ensimmäisen vuotemme aikana saimme kaksi uutta asiakasta ja omistajaa, Limingan kunnan ja NordLabin. Vuoden 2013 aikana myös OSEKK on tulossa asiakasomistajaksemme ja saamme reilut 15 uutta osaajaa joukkoomme. Näiden muutosten jälkeen meitä on jo noin 130 ammattilaista. Tavoitteenamme on kasvaa edelleen. Iso kiitos monetralaisille, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme erinomaisesti alkaneesta yhteistyöstä vuonna Päivi Pitkänen toimitusjohtaja Monetra Oy

4 Kumppanuus Laadukas kumppanuus perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja arvostukseen. Jotta voimme tarjota asiakkaallemme parasta kumppanuutta, on työyhteisömme sisäinen kumppanuus lujalla pohjalla. Kaikessa toiminnassamme näkyy aktiivinen ja ennakoiva palveluasenne. Kuuntelemme ja neuvomme asiakastamme. Olemme joustavia ja kehitämme palveluamme tavoitteenamme maksimaalinen hyöty asiakkaallemme. Arvomme ja Visiomme Asiantuntijuus Edelläkävijyytemme näkyy asiakkaillemme rohkeutena esitellä uusia, edistyksellisiä toimintatapoja. Sisäisen asiantuntijaverkostomme ansiosta löydämme asiakkaallemme aina sopivimmat ratkaisut. Jaamme, säilytämme, kasvatamme ja arvostamme osaamista. Tehokkuus ja uudistuminen Edistyksellisyytemme perustuu tehokkaimpien järjestelmien hyödyntämiseen, sähköisiin toimintamalleihin ja yhteisiin pelisääntöihin. Järkevä vastuun ja tehtävien jako ja työn oikea mitoitus varmistavat tehokkuuden. Dynaamisessa joukkueessamme kannustamme asiantuntijoitamme etsimään kehittyneempiä toimintatapoja hoitaa asiat aina paremmin. Ratkaisemme asioita innovatiivisesti. Opimme virheistämme. Monetran arvotyöskentelyyn osallistuivat kaikki työntekijämme. Työpajojen tuloksena koostimme seuraavat arvot ja vision, joiden mukaan työskentelemme. Hyvä paikka tehdä työtä Olemme sisäistäneet, että tyytyväiset, motivoituneet ja työhönsä sitoutuneet tekijät voivat yhdessä tuottaa parasta palvelua asiakkaallemme. Huolehdimme, että työkuorma on inhimillinen ja asiantuntijamme voivat hyvin. Kuuntelemme työntekijöidemme toiveita ja rohkaisemme heitä ottamaan vastaan kasvuhaasteita. Saavutamme organisaatiomme paremmuuden tiimien ja yksilöiden vahvuuksien avulla. Visio Olemme Pohjois-Suomen arvostetuin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus ja kunta-alan toimijoiden tavoitelluin kumppani. Kasvamme, saamme uusia asiakkaita ja olemme toimialan halutuin työpaikka. Tunnusmerkkejämme ovat pohjoisen tarmokas palveluasenne, kustannustehokkuus sekä yhtenäiset sähköiset järjestelmät. Kehitämme aktiivisesti sekä henkilöstö- ja talousprosessia että palveluvalikoimaamme yhdessä asiakkaan kanssa.

5 Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa Hyvinvoivat työntekijämme ovat tärkein voimavaramme Haluamme pitää työntekijöistämme huolta. Käytössämme ovat laaja terveydenhuolto, ateriatuki sekä liikunta- ja kulttuurisetelit. Viihtyisässä kahvihuoneessamme tarjoamme kahvia, teetä ja hedelmiä. Hieroja ja taukojumppari auttavat meitä pysymään vetreinä. Olohuone on virkistävä keitaamme, jonne voi mennä hengähtämään hetkeksi, kuntoilemaan, vilkaisemaan kirja- ja lehtitarjontaa tai pitämään vaikka pienen palaverin. Koko talon virkistyspäiviä järjestetään kaksi: keväinen retkipäivä ja jouluiset illanistujaiset. Asiantuntijamme päivittävät osaamistaan jatkuvasti, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme parasta osaamista ja tuoreinta tietoa. Kannustamme työkiertoon ja palkitsemme hyvistä ideoista, aloitteista ja asiakaspalautteesta, sillä ymmärrämme, että vain kehittyvä organisaatio voi palvella parhaiten. Tarjoamme työaikajoustoja erilaisissa elämäntilanteissa ja tuemme ikääntyvän henkilöstömme jaksamista. Elämäntapamme on osallistava: monetralaiset ovat tiimikohtaisissa muutospysäkeissä luoneet Monetran arvot ja viimeisin yhteinen tuotos on asiakaspalvelun pelisäännöt. Seuraavaksi luomme yhdessä työelämän pelisäännöt. Koko talon väki kokoontuu Päivin Porinoihin ja tiimit kokoontuvat omissa palavereissaan. Mittaamme henkilöstömme yleistunnelmia säännöllisesti ja huolehdimme, että ajankohtaiset asiat tavoittavat koko henkilöstömme ja että kehitysideat tulevat kuulluiksi. Etenemme kohti visiomme ja arvojemme mukaista päämäärää: olemme toimialan halutuin työpaikka, jossa on hyvä tehdä työtä.

6 Tiesitkö tämän Monetrasta? Monetra-nimi valikoitui nimikilpailussa, johon tuli 211 ehdotusta. Kilpailun voittaja, Monetra, muodostuu latinan rahaa tarkoittavasta sanasta moneta, sekä siirtämistä tai välittämistä tarkoittavasta sanasta transit. Englanninkieliset vastineet näille ovat sanat money ja transfer. Nimen keskellä on myös verkkoa merkitsevä sana net, joka viittaa sähköisiin järjestelmiin perustuvaan tehokkaaseen toimintaan. Monetran logon ja liikemerkin on suunnitellut mainostoimisto Siberia. Monetranpunainen väri kuvaa dynaamisuutta, lämpöä, syväosaamista ja luotettavuutta.

7 Monetra lukuina 2012 Henkilöstömäärä 114, joista naisia 110, miehiä 4 - toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa 97 - määräaikaisissa työsuhteissa 11 - sijaisia 4 - harjoittelijoita 2 Henkilöstön keski-ikä on 50,6 vuotta (naiset), 38,8 vuotta (miehet) Eläköitymisikä keskimäärin 63 vuotta. Vuonna 2012 eläköityneitä 2 henkilöä. Vaihtuvuus: 0,9 % Osaamisen kehittäminen 21,5 koulutuspäivää Sairaus- ja tapaturmapoissaolot 1,39 %, omalla ilmoituksella 0,38 % Henkilöstötyytyväisyys 4,6 asteikolla 1 6 Asiakastyytyväisyyttä mitataan säännöllisesti yhteispalavereissa. Yleisarvosana on hyvä ja tätä kehitämme edelleen. Liikevaihtoennuste 2013 noin 10 miljoonaa euroa Henkilöstökulut toimintamenoista 65 % Palkkalaskelmia kuukausittain noin Ostolaskuja kuukausittain noin Myyntilaskuja kuukausittain noin K ehittämishankkeemme Kehittämisen painopisteet perustamisvuotenamme 2012 olivat palvelun käynnistämisessä ja palvelukuvausten, vastuumatriisien sekä sopimusten luomisessa yhdessä asiakkaidemme kanssa. Monetra Oy on voittoa tavoittelematon yhtiö, joten oikein mitoitettu kustannuslaskenta on tärkeää. Tavoitteenamme on palveluiden yksikkökohtainen ja tuntihintapohjainen hinnoittelu. Tässä mallissa laskutus perustuu työmäärään, joka kunkin asiakkaan asioiden hoitamisesta aiheutuu kunakin kuukautena. Toisena vuotenamme kehittämisemme painottuu toimintamallimme vakiinnuttamiseen, asiakaspalvelu- ja laadunseurantamallin luomiseen, uuden Aditro Intime Plus -talousjärjestelmän sekä palkkajärjestelmä Personec F.K:n moniasiakaskannan käyttöönottoon. Lisäksi parannamme esimiesvalmiuksia, johtamisjärjestelmää, yksilöllisiä työaikamalleja sekä hankimme lisää uusia asiakkaita.

8 Moneksi avuksi Monetra Taloushallinnon palvelut kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut ostoreskontra- ja ostolaskujen käsittelypalvelut myyntireskontra- ja perintäpalvelut maksuliikennepalvelut taloushallinnon tietojärjestelmien pääkäyttäjyys matka- ja kulunhallintajärjestelmän palvelut ja pääkäyttäjyys Henkilöstöhallinnon palvelut palkanlaskenta ja maksatus sopimusneuvonta henkilöstöjärjestelmien pääkäyttäjyys palkkakirjanpito viranomaistilitykset sidosryhmille: verohallinto, eläkevakuutusyhtiöt, ammattijärjestöt, puolueet, kihlakuntien ulosottoviranomaiset luottamushenkilöpalkkiot eläkeneuvonta Monetra Oy Arkistokatu Oulu puh Monetra Oy:n vaihde palvelee arkisin klo 8 16 sähköpostit muotoa Ulkoasu ja sisällöntuotanto: Sanja Starck, taitto: Henna Toppi, kuvat: Johanna Jänkälä Painopaikka Erweko Oy, Oulu

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Töihin Verohallintoon

Töihin Verohallintoon Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a MAAHANMUUTTOVIRASTON Strateg a 2013 2017 VISIO 2017 Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. Maahanmuuttovirasto on johtava toimija oleskeluluvan käsittelystä

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Toiminta-ajatus, ja eteneminen Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-palvelut Lähtötilanne Erilaisia palveluita käytössä Erilaiset toimintaprosessit

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Yhteenveto Taitoan asiakkuuden esiselvityksestä. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta

Yhteenveto Taitoan asiakkuuden esiselvityksestä. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta Yhteenveto Taitoan asiakkuuden esiselvityksestä Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta Keskeiset kehittämistarpeet nykytilanteessa Tunnistetut kehittämiskohteet Mahdolliset toimenpiteet Prosessien kehittäminen

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Miksi tämä työ tehtiin? Henkilöstöhallinto on osa henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta. Valtion henkilöstöjohtamisessa

Lisätiedot

Henna Nurminen Hankkeen esittely

Henna Nurminen Hankkeen esittely Henna Nurminen 1.4.2016 Hankkeen esittely Perustiedot Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten yhdessä toteuttama ESR-hanke Tiimi (paikkakunta): Projektipäällikkö Henna Nurminen (Rovaniemi) Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy

Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy Omavalvonta osana oman toiminnan systemaattista laadunhallintaa Valvira 25.8.2015 Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy Mainiossa Vireessä jo 15 vuotta Tarjoamme sosiaali- ja hoivapalveluja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo ETU SEMINAARI 10.5.2012 Helsinki, Säätytalo Terveydenhuolto osana tulevaisuuden laatujärjestelmiä ja auditointeja Tuija Lilja Kehityspäällikkö, laatutoiminnot SAARIOINEN OY Tuotantoeläinten terveydenhuolto

Lisätiedot

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Hyvinvoivat työntekijät tekevät työnsä hyvin Kun yrityksesi työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, he panostavat sen tekemiseen. Näet tuloksen osaamisena

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta niiden tarvitsemia päihdehuollon palveluja Tehtävänsä toteuttamiseksi kuntayhtymä ylläpitää Mainiemen kuntoutumiskeskusta

Lisätiedot

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA ENEMMÄN AIKAA TYÖLLE, JOLLA ON MERKITYSTÄ Tiimien erilaiset toimintatavat ja tiedon tarpeet aiheuttavat usein turhaa selvittelytyötä ja samaa tietoa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,

Lisätiedot

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta LARK5-seminaari 22.9.2016 Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta Perho Liiketalousopisto Oy:n tavoite Perho Liiketalousopisto

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta 1.4.2009 klo 17.00-20.00

Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta 1.4.2009 klo 17.00-20.00 Audit Auer Oy Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta klo 17.00-20.00 Sähköinen taloushallinto kuinka ja miten? KHT, JHTT, KTM Leila Auer 1 YRITYKSEN ESITTELY Audit Auer Oy KHT, JHTT, KTM Leila Auer 100 % omistus

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Attendon Visio & Arvot

Attendon Visio & Arvot Attendon Visio & Arvot Se, miten huolehdimme hoivaa tarvitsevista ihmisistä, osoittaa millainen on yhteiskunta, jossa elämme. Attendon rooli yhteiskunnassa Pohjoismaissa on kunniakkaat perinteet kansalaistensa

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta

Lisätiedot

Henkilöstövisio 2025

Henkilöstövisio 2025 Henkilöstövisio 2025 Kajaani on uudistumiskykyinen osaamis- ja palveluyhteisö, joka vahvistaa vuorovaikutteisella ja kestävällä tavalla tuottavuutta ja hyvinvointia. En usko, että kukaan meistä tekee 10

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

Liity mukaan. Liity siis mukaan! EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan!

Liity mukaan. Liity siis mukaan! EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan! Liity mukaan EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan! Hyödy yhteisöstä, joka on sitoutunut hoidon, hoivan ja avun tarpeessa olevien ikäihmisten hyvinvoinnin ja arvokkuuden edistämiseen Yhdessä voimme saavuttaa

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN ESITTELY

HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN ESITTELY HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN ESITTELY 2016 HUS-SERVIS TUKEE HUS:IA JA JÄSENKUNTIA TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISESSA Kustannustehokkuus Paras julkinen palvelukeskus Palvelutaso Laatu HUS-Servis on toiminut vuodesta

Lisätiedot

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET Palaute Ajankäyttö Työhyvinvointi Myynti Yhteistyö Työyhteisötaidot Kehityskeskustelu Esimiestaidot Asiakaspalvelu Vuorovaikutus Rekrytointi Tutkimukset ja kartoitukset Vaativat

Lisätiedot

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Jukka Aalto Helsinki 26.11.2015 Näkökulmat 1. Henkilöstöhallinto 2. Taloushallinto 3. Haasteet 27.11.2015

Lisätiedot

Vastuullinen - Pelisäännöt. Joinia Oy

Vastuullinen - Pelisäännöt. Joinia Oy Vastuullinen - Pelisäännöt Joinia Oy Näiden pelisääntöjen tehtävänä on ohjata Vastuullinen palvelun toimintaa, ylläpitoa sekä jatkokehitystä. Pelisääntöihin liittyvien ohjeistusten ja ehtojen tavoitteena

Lisätiedot

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella Päivin öin Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella Suomen Kaukokiito Oy Kuljetusliike I. Lehtonen Oy Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy Auramaayhtiöt Kuljetusliike Taipale Oy Kuljetusliike

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

Koha-SuomiOy:n perustaminen

Koha-SuomiOy:n perustaminen Koha-SuomiOy:n perustaminen Tausta Koha on avoimeen lähdekoodiin perustuva kirjastojärjestelmä Kohaa on aloitettu kehittää Uudessa-Seelannissa vuonna 2000 Käytössä tuhansissa kirjastoissa ympäri maailmaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY

Kunnanhallitus Kunnanhallitus PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY Kunnanhallitus 240 28.11.2016 Kunnanhallitus 257 13.12.2016 PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY Khall 28.11.2016 240 Pellon siirrettyä palkanlaskentansa Monetra Oy:n tehtäväksi on tullut Pelkosenniemen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset Johtotiimi 101 15.10.2009 Seutuhallitus 173 06.11.2009 Yhtymähallitus 76 12.05.2010 Yhtymähallitus 98 02.06.2010 Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Lisätiedot

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta. Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari Tiina Piensoho

Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta. Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari Tiina Piensoho Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari 9.2.2016 Tiina Piensoho Näin Eterassa Miksi viisas liikkuminen on tärkeää Eteralle Työmatkaliikkumisen tutkimuksesta

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

SYKEn strategia

SYKEn strategia SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

JOHTOK Toiminta:

JOHTOK Toiminta: Johtokunta 40 30.08.2013 Johtokunta 62 15.11.2013 Yhteistyötoimikunta 33 11.12.2013 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2014-2016 36/00.02.00/2013 JOHTOK 30.08.2013 40 Toiminta: NordLabin toiminta

Lisätiedot

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä Viestinnän ja johtamisen yhteispeli TAMK, Teiskontie 33, Tampere 31.05.3007 klo 12.00 Tuottavuus ja viestintä Teknologiayhteiskunnan haaste Tehokkuuden tavoittelu on aina ohjannut kehitystämme. Ihmisen

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS

ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS Miksi, milloin ja miten kannattaa ulkoistaa asiakaspalvelu? Part of Eniro Group Miksi ulkoistaa asiakaspalvelu? VIISI HYVÄÄ SYYTÄ: 1. Joustavat palveluajat ja -kanavat

Lisätiedot

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt Naistenmatkan koulun toiminta-ajatus Elinikäistä oppimista, kasvua, hyvinvointia, iloa, arvostamista, turvallisuutta ja yhdessä tekemistä. Aikaansa seuraava ja tulevaisuuteen tähtäävä Naistenmatkan koulu

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9. Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio

Lisätiedot

Strategia Vapaa-aikalautakunta

Strategia Vapaa-aikalautakunta Strategia 2016-2020 Vapaa-aikalautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi MUUTOS = MAHDOLLISUUS JA HAASTE On etuoikeus olla toteuttamassa muutosta ja ottaa haaste vastaan.

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

#vibes2016 TERVETULOA. Enfo Digital Dimension Vibes 2016

#vibes2016 TERVETULOA. Enfo Digital Dimension Vibes 2016 TERVETULOA Enfo Digital Dimension Vibes 2016 LOISTE OY DIGITALISAATION AVULLA UUTTA LIIKETOIMINTAA - CASE LOISTE EERO LUHTANIEMI AGENDA Loiste-konserni Digitalisaatio Kehityshaasteet energiayhtiössä Talousprosessien

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle

Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo Päätöstilaisuus johdolle 29.11.2016 järjestelmävastuu substanssivastuu strategiavastuu Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta UUSIX Työkaluja INWORK hankkeesta Anna-Maija Nisula Tutkijatohtori, projekti päällikkö Lappeenrannan yliopiston kauppakorkeakoulu Technology Business Research Center (TBRC) anna-maija.nisula@lut.fi INWORK

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2016 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa 2016. Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry Yhdistyksen päämäärät Uusien jäsenien hankkiminen ja sisarien aktivoiminen toimintaan Sisarten keskinäinen arvostava yhteistyö Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET Verohallinto VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET MIHIN VEROT KÄYTETÄÄN KEILLE VEROT TILITETÄÄN MITEN VEROT KERTYVÄT 11 % KOULUTUS 8 % ELINKEINOELÄMÄ 14 % HALLINTO 4 % 5 % INFRA- STRUKTUURI, TURVALLISUUS

Lisätiedot

DNA YHDISTÄÄ IHMISET, ASIAT JA TEKNOLOGIAN

DNA YHDISTÄÄ IHMISET, ASIAT JA TEKNOLOGIAN DNA YHDISTÄÄ IHMISET, ASIAT JA TEKNOLOGIAN Elämä on. Tässä ja nyt. Siitä pitää ottaa kaikki irti. Tämän mahdollistaa DNA. Tarjoamme yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe-, data- ja

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari

Ajankohtaiskatsaus. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Ajankohtaiskatsaus Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari 26.11.2013 Organisaatio 1.1.2013 15 jäsenkuntaa Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Tarkastuslautakunta Johtoryhmä Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla KKI Päivät 2016 Oulu 16.-17.3.2016 Oili Ojala, työhyvinvointipäällikkö Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueilla tapahtuu, Etelä-Savo (2013) 19.2.Työhyvinvoinnin peruskäsitteet ja siitä saatu hyöty

Lisätiedot

Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh

Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh Teollisuustaito Oy 25.5.2016 3 Teollisuustaito Oy Kajaanilainen teollisuuden asiantuntijapalveluita tuottava yritys Asiakaskunta koko Suomen alueella Henkilöstöllä vahva kokemus teollisuuden tuotantolaitoksilla

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA

HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA Prof. Riitta Viitala Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä Vaasan yliopisto Kuntamarkkinat 15.9.2016 HAASTEENA MUUTOSTIHENTYMÄ Toiminnot, prosessit ja toimintamallit

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Hallinto- ja taloustyöryhmän loppuraportti 10.4.2015: Sote-kuntayhtymä (käynnistystiimi) ja Joensuun kaupunki PK Sote-alueen keskuskaupunkina käynnistävät neuvottelut

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen

Liiketoiminnan johtaminen MaitoManageri johtaminen ja johtajuus-kysely Liiketoiminnan johtaminen 1. Osaan määrittää yrityksellemme tulevaisuuden vision (tavoitetilan) 2. Viestin siten, että kaikki tilalla työskentelevät ovat tietoisia

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Terveys ja talous 2016

Terveys ja talous 2016 Terveys ja talous 2016 15.9.2016 Tehokkuutta osaamisen kehittämiseen Oppiportin hyödyntämisen mahdollisuuksista Digidigi Digitalisaatio haastaa perinteiset toimintamallit ja muuttaa maailmaa, sosiaali-

Lisätiedot

PRH:n työyhteisöviestintä. Tavoitteena yksi yhteinen PRH!

PRH:n työyhteisöviestintä. Tavoitteena yksi yhteinen PRH! PRH:n työyhteisöviestintä Tavoitteena yksi yhteinen PRH! PRH:n tehtävät Edistämme teknistä, taloudellista ja yhteisöllistä kehitystä kansallisesti ja kansainvälisestikin. Rekisteröimme yritykset, säätiöt

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot