Yhdistymishallitus on tehnyt seuraavan esityksen uuden Oulun kunnille ja kaupungille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdistymishallitus on tehnyt 4.5.2011 31 seuraavan esityksen uuden Oulun kunnille ja kaupungille."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ALUEELLINEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS Kh 70 Yhdistymishallitus on tehnyt seuraavan esityksen uuden Oulun kunnille ja kaupungille. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus Uuden Oulun taloustiimi: Oulun talous ja strategia -ryhmän johtaja Esa Katajamäki, p , Haukiputaan kunnankamreeri Marjukka Manninen, p , Oulunsalon talousjohtaja Helena Koskela, p , Kiimingin talousjohtaja Veli-Matti Keloneva, p , Yli-Iin vs. kunnanjohtaja Pekka Tolonen ja Oulun talousarviopäällikkö Armi Tauriainen, p : Vuoden 2010 alussa valmistuneen Oulun seudun talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisen kartoittavaan selvitykseen perustuen tehtiin kevään 2010 aikana jatkoselvitys talous- ja henkilöstöhallinnon yhteistyöstä Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kesken. Selvitys valmistui Selvitys osoitti, että yhteistyölle löytyy perusteita ja on järkevää jatkaa koko seutua palvelevan keskuksen suunnittelua tavoitteena, että Oulun seudulle syntyy vahva alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus. Alueellisen palvelukeskuksen tavoitteena on seudullisen osaamisen kehittäminen ja yhteistoiminta sekä kumppanuus KPK THH Oy:n kanssa. Selvityksen perusteella Oulun kaupunginhallitus ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus päättivät jatkaa alueellisen palvelukeskuksen syvempää selvitystä Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja mahdollisesti muiden julkisten toimijoiden kanssa. Tavoitteeksi asetettiin, että alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus perustetaan ja palvelukeskuksen toiminta aloitetaan vuoden 2012 alussa. Selvitystyöhön ovat tulleet mukaan myös Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSEKK) sekä Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii. Kaupungin ja sairaanhoitopiirin hallitusten päätösten mukaisesti syksyn 2010 aikana on jatkettu alueellisen palvelukeskuksen selvittämistä. Valmistelussa on tarkennettu keväällä valmistuneeseen selvitykseen perustuen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen kehittämispotentiaalin hyödyntämistä laajentuen sisältämään OSEKK ja monikuntaliitoskunnat. Palvelutarjonta Alkuvaiheessa palvelukeskus tuottaa seuraavat palvelut: - henkilöstöhallinnon palvelut: palkanlaskenta, palkkakirjanpito tilityksineen, pääkäyttäjäpalvelut - ostolasku- ja ostoreskontrapalvelut: ostoreskontran hoito, pääkäyttäjäpalvelut - myyntilasku- ja myyntireskontrapalvelut: laskujen siirto kirjanpitoon ja reskontraan, myyntireskontran hoito, perinnän hoito, pääkäyttäjätehtävät - kirjanpitopalvelut: kirjanpito tilinpäätös- ja konsernitilinpäätöksineen, käyttöomaisuuden hoito, pääkäyttäjätehtävät sekä perusraportointi - maksuliikennepalvelut: maksujen lähettäminen ja vastaanotto, tiliotteiden

2 käsittely - keskitetty asiakaspalvelu, joka vastaanottaa asiakkaiden talous- ja henkilöstöhallintoon liittyvät kysymykset - Uuden Oulun kuntien ja PPSHP:n puolelle jääviä talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä ovat mm. myyntilaskutus ja työsopimusten tekeminen samoin kuin palveluiden tilaamiseen liittyvät tehtävät. Toiminnan ja talouden suunnittelu- ja seurantavastuu jäävät kaupungin ja sairaanhoitopiirin omaksi toiminnaksi. Henkilöstö Henkilöstö, jonka tehtävät olennaisilta osin kuuluvat palvelukeskuksen tuottamiin palveluihin, siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä. Johto-, esimiesja vaativiin asiantuntijatehtäviin (esim. pääkäyttäjät) henkilöt valitaan sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä, johon voi osallistua sopijaosapuolten henkilöstö. Palvelussuhdeturvan osalta tavoitteena on taata sama turva kaikille riippumatta lähtöorganisaatiosta. Siirtyvän henkilökunnan määrä henkilötyövuosina (OSEKK ei mukana) on 117 henkilötyövuotta. Lisäksi johto- ja asiantuntijatehtäviin tarvitaan 6 henkilötyövuoden työpanos. Varovaisesti arvioiden 3-5 vuoden aikana palvelukeskuksen perustamisen hyödyt ovat henkilöresurssien osalta noin 25 htv (ilman eläköitymisestä mahdollisesti saatavia hyötyjä). 25 henkilötyövuotta on henkilöstömenoina noin miljoona euroa. Lisäksi eläköityminen ensimmäisten viiden vuoden aikana on arviolta 22 htv. Keskittämisestä ja toiminnan tehostumisesta seuraava henkilöresurssien säästö voidaan toteuttaa eläköitymistä hyödyntäen. Ensimmäisenä palvelukeskukseen siirtyvät sovitun rajapinnan mukaisesti Oulun Konttorin talous- ja henkilöstöpalvelut ja PPSHP:n talous- ja henkilöstöpalvelut. Uuden Oulun kuntien taloushallinto- ja henkilöstöpalvelut siirtyvät pääosin uuteen palvelukeskukseen joustavasti vuoden 2012 aikana. Kuntiin jää tarvittava henkilöresurssi hoitamaan vuoden 2012 tilinpäätöksen ja muut kunnan lopettamiseen kuuluvat tehtävät. Tietojärjestelmät Toiminta käynnistyy siten, että palvelut tuotetaan asiakkaiden järjestelmillä. Liitoskunnat käyttävät vuonna 2013 omia nykyisiä järjestelmiä vuoden 2012 tilinpäätöksen teossa. Näitä järjestelmiä ei voi irtisanoa kuin vasta vuoden 2014 alusta. Uutta Oulua perustettaessa yhtä tietyn toimittajan järjestelmää ei voi valita kilpailuttamatta. Henkilöstöhallinnon osalta toiminta käynnistyy kahdella perusjärjestelmällä: Aditron Personec FK ja Logican Prima. Kaupungilla, sairaanhoitopiirillä ja koulutuskuntayhtymällä on käytössä sama Aditron Meritt- taloushallinnon perusjärjestelmä. Järjestelmä on elinkaarensa loppuvaiheessa (hankittu 1997) eikä palvele johtamista riittävällä tavalla. Aditrolta tulleen tiedon mukaan Merittin tuki loppuu viimeistään 2014.

3 Taloushallinnon järjestelmän hankinnalle on useita vaihtoehtoja: Hankintaan järjestelmä palveluna KPK ICT:n kautta Tämä vaihtoehto edellyttää liittymistä ko. yhtiön osakkaaksi Hankintaan järjestelmät itse Lähdetään Taloustuki Kuntapalvelut Oy: n (Pori) ja Seutukeskus Häme Oy:n yhteishankkeeseen. Mahdollisuus liittyä myös ko. yhtiöiden perustamaan KuntaPro Oy:öön. Työryhmä esittää, että taloushallinnon järjestelmä (Meritt) uusitaan ja projekti perustetaan keväällä Järjestelmän uusimisen tavoitteena on, että sen tuotantokäyttö alkaa palvelukeskuksessa vuoden 2013 alusta. PPSHP osalta tuotanto alkaa vuoden 2014 alusta. Taloushallinnon järjestelmän hankinnan kokonaiskustannukset viiden vuoden ajalta (sisältäen myös käyttökustannukset) ovat noin 4,5 miljoonaa euroa. Kun järjestelmä hankitaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa, saadaan noin 0,5 miljoonan euron säästöt. Arviot perustuvat konsultin tekemään selvitykseen. Organisaatiorakenne Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen palvelutuotanto organisoidaan prosesseittain. Työskentely tapahtuu tiimeissä, joissa on lähiesimies, joka osallistuu tuotantoon. Lisäksi on kaksi palvelupäällikköä, jotka vastaavat omien palvelukokonaisuuksien kokonaiskehittämisestä ja toimivat myös asiakasvastuullisina. Tilat Lähtökohtana on, että henkilöstö sijoittuu fyysisesti samaan paikkaan. Kokonaistilan tarve avokonttorina on vähintään m2. Tilavaihtoehdossa ratkaisevia ovat kustannukset, tietoliikenneyhteydet, vuokra-aika, tilojen laajennettavuus sekä henkilöstön kulkuyhteydet. Organisaatiomuoto Organisaatiomuotoina mahdollisia vaihtoehtoja ovat: " Liikelaitos " Osakeyhtiö " Kuntayhtymä. Syventävässä selvityksessä on tarkasteltu eri vaihtoehtoja. Kuntayhtymää on yleensä käytetty vain peruspalvelujen tuottamiseen ja näin ollen sitä ei arvioida tässä selvityksessä. A-liitteet; - Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus esittelymateriaali - Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus syventävä selvitys - Pääsopijajärjestöjen lausunto alueellisesta talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Päätösehdotus, kaupunginjohtaja Pennanen: Yhdistymishallitus on käsitellyt alueellisen talous- ja henkilöstöhallinnon syventävän selvityksen ja esittää seuraavaa: - alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus perustetaan

4 työryhmän esittämällä palvelujen rajapinnalla vuoden 2012 alusta, - organisaatiomuoto on osakeyhtiö, - henkilöstö, jonka tehtävät olennaisilta osin kuuluvat palvelukeskuksen tuottamiin palveluihin, siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä ja - johto-, esimies- ja vaativiin asiantuntijatehtäviin (esim. pääkäyttäjät) henkilöt valitaan sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä, johon voi osallistua sopijaosapuolten henkilöstö. - Palvelukeskus liittyy Palvelulaitosten työnantajaliittoon ja eläkejärjestelmäksi valitaan kunnallinen eläkejärjestelmä. - Toiminta käynnistyy siten, että palvelut tuotetaan asiakkaiden järjestelmillä. Taloushallinnon järjestelmän (Meritt) uusimista varten perustetaan projekti keväällä Henkilöstö sijoittuu fyysisesti samaan paikkaan. Tilakysymys ratkaistaan erikseen (ensisijaisesti kuntien omistamissa tiloissa ja toissijaisesti kuntakonsernin tiloissa). - Osakeyhtiön perustaminen ja johtajan haku annetaan Oulun kaupungin keskushallinnon ja PPSHP:n hallinnon tehtäväksi yhteistyössä. Yhdistymishallitus esittää päätöksen uuden Oulun kunnille osaltaan hyväksyttäväksi. Yhdistymishallituksen päätös : Merkitään, että talousarviopäällikkö Armi Tauriainen selosti asiaa. Jäsen Järvenpää jäsen Huotarin kannattamana esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Yhdistymishallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. A-liitteet: - Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus esittelymateriaali kuntien henkilöstön yhteistyöryhmien käsittelyt - Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus syventävä selvitys - Pääsopijajärjestöjen lausunto alueellisesta talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Päätösehdotus, kaupunginjohtaja Pennanen: Yhdistymishallitus on käsitellyt alueellisen talous- ja henkilöstöhallinnon syventävän selvityksen ja esittää seuraavaa: - alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus perustetaan työryhmän esittämällä palvelujen rajapinnalla vuoden 2012 alusta, - organisaatiomuoto on osakeyhtiö, - henkilöstö, jonka tehtävät olennaisilta osin kuuluvat palvelukeskuksen tuottamiin palveluihin, siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä ja - johto-, esimies- ja vaativiin asiantuntijatehtäviin (esim. pääkäyttäjät) henkilöt valitaan sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä, johon voi osallistua sopijaosapuolten henkilöstö. - Palvelukeskus liittyy Palvelulaitosten työnantajaliittoon ja eläkejärjestelmäksi valitaan kunnallinen eläkejärjestelmä. - Toiminta käynnistyy siten, että palvelut tuotetaan asiakkaiden järjestelmillä. Taloushallinnon järjestelmän (Meritt) uusimista varten perustetaan projekti keväällä 2011.

5 - Henkilöstö sijoittuu fyysisesti samaan paikkaan. Tilakysymys ratkaistaan erikseen (ensisijaisesti kuntien omistamissa tiloissa ja toissijaisesti kuntakonsernin tiloissa). - Osakeyhtiön perustaminen ja johtajan haku annetaan Oulun kaupungin keskushallinnon ja PPSHP:n hallinnon tehtäväksi yhteistyössä. - Mahdollisesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa päätetään erikseen. Yhdistymishallitus esittää päätöksen uuden Oulun kunnille osaltaan hyväksyttäväksi. Yhdistymishallituksen päätös : Merkittiin, että talousarviopäällikkö Armi Tauriainen selosti asiaa. Asian käsittelyn aikana jäsen Raimo Järvenpää esitti jäsen Rauno Hekkalan kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että - selvitetään toteutustapana liikelaitosmalli, isäntäkuntana Oulun kaupunki ja - pyydetään lausunnot Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toimielimiltä molemmista toteutustavoista (liikelaitos, Oulun kaupunki isäntäkuntana tai osakeyhtiö). Yhdistymishallitus päätti yksimielisesti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että pyydetään lausunnot/kannanotot Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin luottamushenkilötoimielimiltä siten, että toteutusvaihtoehtoina olisi liikelaitos Oulun kaupunki isäntäkuntana tai osakeyhtiö. Projektipäällikkö Timo Nousiainen : Sairaanhoitopiirin hallitus on käsitellyt kokouksessaan palvelukeskuksen perustamista ja päätynyt osakeyhtiön kannalle. Sairaanhoitopiirin näkemyksen mukaan osakeyhtiömuoto mahdollistaa joustavammin muiden sairaanhoitopiirin omistajakuntien liittymisen palvelukeskukseen. Jos organisaatiomuotona olisi liikelaitos, sairaanhoitopiirillä on oltava mahdollisuus nimetä johtokuntaan edustus. Henkilöstöjärjestöt ovat lausunnoissaan tukevat kaupungin ja sairaanhoitopiirin välistä yhteistyötä ja hallintomuodoksi he esittävät liikelaitosta. Jos päädytään liikelaitosmalliin, jossa Oulun kaupunki tuottaa palvelut isäntäkuntamallilla muille toimijoille, muiden alueiden, esim. Lakeuden ja Raahen alueen kiinnostus ei ole yhtä suurta Oulun kaupungin omistamaa liikelaitosta kohtaan kuin, jos organisaatiomuotona olisi yhteinen osakeyhtiö. Kunnat katsovat, että päätöksenteko ja kehittämisedellytykset ovat paremmat osakeyhtiössä. Kaupungin omistajapoliittisten linjausten mukaan tytäryhtiömuotoisella toiminnalla lisätään päätöksenteon nopeutta ja joustavuutta, saavutetaan toiminnan läpinäkyvyys kilpailluilla markkinoilla sekä mahdollistetaan strategisen kumppanin (osakkaan) mukaantulo yhtiön toimintaan. Uusien kuntatoimijoiden mukaan tulo edellyttää, että ne tulevat palvelukeskuksen osakkaiksi (palvelukeskus säilyy tuolloin ns. inhouse-yhtiönä).

6 A-liite: - Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen lausunto tiivistetty vertailu osakeyhtiön ja liikelaitoksen eroista Päätösehdotus, kaupunginjohtaja Pennanen: Yhdistymishallitus on käsitellyt alueellisen talous- ja henkilöstöhallinnon syventävän selvityksen ja esittää seuraavaa: - alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus perustetaan työryhmän esittämällä palvelujen rajapinnalla vuoden 2012 alusta, - organisaatiomuoto on osakeyhtiö, - henkilöstö, jonka tehtävät olennaisilta osin kuuluvat palvelukeskuksen tuottamiin palveluihin, siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä ja - johto-, esimies- ja vaativiin asiantuntijatehtäviin (esim. pääkäyttäjät) henkilöt valitaan sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä, johon voi osallistua sopijaosapuolten henkilöstö. - Palvelukeskus liittyy Palvelulaitosten työnantajaliittoon ja eläkejärjestelmäksi valitaan kunnallinen eläkejärjestelmä. - Toiminta käynnistyy siten, että palvelut tuotetaan asiakkaiden järjestelmillä. Taloushallinnon järjestelmän (Meritt) uusimista varten perustetaan projekti keväällä Henkilöstö sijoittuu fyysisesti samaan paikkaan. Tilakysymys ratkaistaan erikseen (ensisijaisesti kuntien omistamissa tiloissa ja toissijaisesti kuntakonsernin tiloissa). - Osakeyhtiön perustaminen ja johtajan haku annetaan Oulun kaupungin keskushallinnon ja PPSHP:n hallinnon tehtäväksi yhteistyössä. - Mahdollisesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa päätetään erikseen. Yhdistymishallitus esittää päätöksen uuden Oulun kunnille osaltaan hyväksyttäväksi. Yhdistymishallituksen päätös : Jäsen Raimo Järvenpää jäsen Rauno Hekkalan kannattamana esitti, että - päätösehdotuksen toinen ranskalainen viiva muutetaan muotoon " organisaatiomuoto on kunnallinen liikelaitos" - viides ranskalainen viiva " Palvelukeskus liittyy Palvelulaitosten työnantajaliittoon ja eläkejärjestelmäksi valitaan kunnallinen eläkejärjestelmä." poistetaan - kahdeksas ranskalainen viiva muutetaan muotoon " kunnallisen liikelaitoksen perustaminen. jne." Koska asiassa tehtiin kannatettu esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava esitys, suoritettiin asiassa äänestys. Suoritetussa äänestyksessä jäsen Järvenpään esitystä kannatti yhdeksän (9) jäsentä (Raimo Järvenpää, Timo Autio, Rauno Hekkala, Anne Huotari, Marja-Liisa Kemppainen, Ritva Kitinoja, Mikko Marjomaa, Irma Pellinen ja Anne Snellman) ja esittelijän päätösehdotusta kannatti yksitoista (11) jäsentä ( Juha Huikari, Eero Halonen, Matti Kakko, Marjo Korhonen, Esko Kurvinen, Aarne Mäläskä, Kyösti Oikarinen, Taina Pitkänen-Koli, Aila Postareff-Jurvelin, Matti Roivainen ja Mari-Leena Talvitie) Puheenjohtaja totesi, että äänin 11-9 esittelijän päätösehdotuksen tulleen yhdistymishallituksen päätökseksi.

7 Organisaatiomuotojen vertailu on liitteenä nro 1. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen lausunto jaetaan esityslistan mukana. Kj: Päätös: Esitetään valtuustolle, että alueellisen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen perustaminen ja siihen liittyvät muut päätettävät asiat hyväksytään yhdistymishallituksen esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin yksimielisesti. Kv 12 Organisaatiomuotojen vertailu on liitteenä nro 1. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen lausunto jaetaan esityslistan mukana. Kunnanhallituksen esitys: Esitetään valtuustolle, että alueellisen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen perustaminen ja siihen liittyvät muut päätettävät asiat hyväksytään yhdistymishallituksen esityksen mukaisesti. Lauri Valkama esitti Pertti Kutilaisen kannattamana, että yhdistymishallituksen esityksestä poiketen - päätösehdotuksen toinen ranskalainen viiva muutetaan muotoon " organisaatiomuoto on kunnallinen liikelaitos" - viides ranskalainen viiva " Palvelukeskus liittyy Palvelulaitosten työnantajaliittoon ja eläkejärjestelmäksi valitaan kunnallinen eläkejärjestelmä." poistetaan - kahdeksas ranskalainen viiva muutetaan muotoon " kunnallisen liikelaitoksen perustaminen. jne." Pekka Simonen kannatti kunnanhallituksen esitystä. Koska oli tullut kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys. Äänestystavaksi hän esitti nimenhuutoäänestystä siten, että kunnanhallituksen esityksen kannalla olevat äänestävät "jaa" ja Lauri Valkaman esityksen kannalla olevat ää nes tä vät "ei", mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa ää nestyk sessä annettiin 22 "jaa" ääntä, 12 "ei" ääntä ja 1 "tyhjä" ääni, joten pu heen johtaja totesi kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston päätök seksi. Äänestyksen tulos on liitteenä nro 4. Päätös: Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.

41 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

41 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 DIAARI:237/2010 41 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Taustaa PPSHP:n hallitus on käsitellyt kokouksessaan 7/2010 89 Kuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus KPK THH

Lisätiedot

KHALL 112 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi

KHALL 112 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi Kunnanhallitus 112 23.05.2011 Kunnanvaltuusto 31 30.05.2011 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 5502/10/101/2011 KHALL 112 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. 050 390

Lisätiedot

TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS OY:N PERUSTAMINEN

TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS OY:N PERUSTAMINEN Kunnanhallitus 8 23.01.2012 Kunnanvaltuusto 6 27.02.2012 TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS OY:N PERUSTAMINEN K.hall. 8 Liitteet 1 ja 2 Uuden Oulun taloustiimi: Oulun talous ja strategia -ryhmän

Lisätiedot

Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa. 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy

Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa. 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy Mikä Monetra Oy? Monetra on voittoa tavoittelematon talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon!

Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon! Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon! Monetra Oy Osakeyhtiö tukipalvelujen järjestämismuotona Kokemuksia Terveys- ja Talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Päivi Pitkänen toimitusjohtaja

Lisätiedot

Johtamisjärjestelmän valmisteluryhmä 2.2.2011:

Johtamisjärjestelmän valmisteluryhmä 2.2.2011: Uuden Oulun johtamisjärjestelmä; liite Dno KEHA: 5700 /001/2010 Johttmk 10.2.2011 7 Johttmk 24.2.2011 11 Johttmk 7.3.2011 14 Johttmk 18.3.2011 18 Johttmk 29.3.2011 20 Johttmk 6.4.2011 23 Johttmk 27.4.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset/kpk ICT Oy/Osakkuus

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset/kpk ICT Oy/Osakkuus Johtotiimi 101 15.10.2009 Seutuhallitus 173 06.11.2009 Yhtymähallitus 76 12.05.2010 Yhtymähallitus 98 02.06.2010 Yhtymähallitus 118 28.06.2010 Yhtymähallitus 137 22.09.2010 Yhtymähallitus 165 03.11.2010

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta. Khall (Valm. ma. talousjohtaja)

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta. Khall (Valm. ma. talousjohtaja) Kaupunginhallitus 165 15.08.2016 Kaupunginhallitus 177 22.08.2016 Kaupunginvaltuusto 46 22.08.2016 Kaupunginhallitus 180 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 50 05.09.2016 Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden

Lisätiedot

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset Johtotiimi 101 15.10.2009 Seutuhallitus 173 06.11.2009 Yhtymähallitus 76 12.05.2010 Yhtymähallitus 98 02.06.2010 Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Lisätiedot

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiirille 7.4.2017. Lähtökohdat ja taustat Valtakunnallinen

Lisätiedot

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset/kpk THH

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset/kpk THH Johtotiimi 101 15.10.2009 Seutuhallitus 173 06.11.2009 Yhtymähallitus 76 12.05.2010 Yhtymähallitus 98 02.06.2010 Yhtymähallitus 118 28.06.2010 Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Khall (Valm. ma. talousjohtaja)

Khall (Valm. ma. talousjohtaja) Kaupunginhallitus 165 15.08.2016 Kaupunginhallitus 177 22.08.2016 Kaupunginvaltuusto 46 22.08.2016 Kaupunginhallitus 180 29.08.2016 Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta Khall 15.08.2016

Lisätiedot

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut 1 Maakuntien simuloinnin aloituskokous TAHE palvelukeskus 7.9.2017 Mia Hokkanen Hetli Oy hallituksen puheenjohtaja 8.9.2017 2 Hetli - talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma Taloushallinnon palveluiden toteutussuunnitelma Palveluiden tuotantomallien ja prosessien suunnittelu 1.9.2018-31.12.2018 Palvelukohtaisten tuotantomallien ja prosessien toteutussuunnitelmat Ostolaskut,

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017 TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet Dno OUKA: 3305 /305.1/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.6.2012 66 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe

Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe KPK THH Oy käynnistysvaiheen hallitus ja yhtiön perustajakuntatoimijat Varapuheenjohtaja Jaana Kuuva Kotkan kaupunki Jäsen Markku Silen Jäsen Jukka Linnavuori

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 4 20.01.2014. Mäntsälän kunnan taloushallintopalveluiden osto ja osakepääomamerkintä 10/02/2014. Kunnanhallitus 26.11.

Kunnanvaltuusto 4 20.01.2014. Mäntsälän kunnan taloushallintopalveluiden osto ja osakepääomamerkintä 10/02/2014. Kunnanhallitus 26.11. Kunnanvaltuusto 4 20.01.2014 Mäntsälän kunnan taloushallintopalveluiden osto ja osakepääomamerkintä 10/02/2014 Kunnanhallitus 26.11.2012 292 Mäntsälän kunta on ostanut taloushallinnon laskenta- ja kirjanpitopalvelut

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS

TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS Talouskeskus Talouskeskus on toiminut palvelukeskuksena vuodesta 2005 ja liikelaitoksena vuodesta 2007. Talouskeskus-liikelaitos tarjoaa materiaali-, talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus

Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus Maakuntauudistus Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus 24.4.2017 Työryhmän kokoonpano Työryhmän puheenjohtaja: Talousjohtaja Jarkko Raatikainen, PPSHP.

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

2. Edellisten kokousten muistioiden (nro 19 ja 20) hyväksyminen (liite 1 ja 2)

2. Edellisten kokousten muistioiden (nro 19 ja 20) hyväksyminen (liite 1 ja 2) Oulun seudun kuuden (6) kunnan ASIALISTA erityinen kuntajakoselvitys 4.4.2 n kokous 2/29-2 Paikka: Yli-Ii, kunnanvirasto (Ukkoherrankuja ) Aika: Tiistai klo 8.-.. Kokouksen avaaminen (Oulunsalon KV:n pj.

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhtymähallitus 33 21.02.2017 Yhtymävaltuusto 4 23.03.2017 Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhall 21.02.2017 33 Valmistelija: hallintosihteeri

Lisätiedot

Seuraneuvottelukunta Heli Metsäpelto

Seuraneuvottelukunta Heli Metsäpelto Seuraneuvottelukunta 20.3.12 Heli Metsäpelto Esityksen sisältö Uuden Oulun juhlavuoden 2013 esittely Organisoituminen Juhlavuoden tavoitteet Ohjelmiston rakentuminen Pohjoista valoa valon juhla uudessa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015 78 Päiväkodin johtaja Pasi

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri Yhteistyötoimikunta 13.10.2017 1 Aika 13.10.2017 kello 12:00-13:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, III krs. Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. Pulkkinen Paula jäsen, plm JYTY Puputti

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Uusi Oulu HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI- II

Uusi Oulu HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI- II Uusi Oulu 1.1.2013 meren ja kolmen joen kaupunki Kuntien asukasluvut 31.12.2009 Yhteensä n. 182 000 asukasta H A U K I P U D A S K I I M I N K I 2 179 O U L U O U L U N S A L O 18 654 12 966 Y L I - I

Lisätiedot

Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö. 11-3-2015/tl

Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö. 11-3-2015/tl Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö 11-3-2015/tl Kurikka-Jalasjärvi palvelujen järjestämissuunnitelman ja myöhemmin tehdyn päätöksen mukaan yhdistyneen kaupungin konsernitalous, palkkahallinto,

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Palvelutuotannon tietojärjestelmäratkaisut Uudenmuotoiset yliopistot ja tietohallinto

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöpalveluiden ulkoistaminen muo6- ilmiö vai vahvistuva trendi? WWW.KUNTAPRO.FI

Talous- ja henkilöstöpalveluiden ulkoistaminen muo6- ilmiö vai vahvistuva trendi? WWW.KUNTAPRO.FI Talous- ja henkilöstöpalveluiden ulkoistaminen muo6- ilmiö vai vahvistuva trendi? WWW.KUNTAPRO.FI KuntaPro lyhyes6 Peruste3u keväällä 2010 KuntaPron peruste3u Uusasiakashankintaa, vies6ntää ja markkinoin6a

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 14 18.04.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 164 Sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelytoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-013648

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Sisällys 1. Johdanto 2. Nykytilanne 3. Sisäinen valvonta 4. Riskienhallinta 5. Kuntalain muutos 1.7.2012 1. Johdanto Sisäinen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY

Kunnanhallitus Kunnanhallitus PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY Kunnanhallitus 240 28.11.2016 Kunnanhallitus 257 13.12.2016 PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY Khall 28.11.2016 240 Pellon siirrettyä palkanlaskentansa Monetra Oy:n tehtäväksi on tullut Pelkosenniemen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto).

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto). Kunnanhallitus 179 08.09.2014 Koulutuslautakunta 52 02.12.2014 Koulutuslautakunta 13 01.04.2015 Kunnanhallitus 108 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 51 22.06.2015 RUOKAPALVELUSELVITYS Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 10.5.2011 klo 17.00 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Haapala Heikki jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE Päijät-Hämeen henkilöstö- ja talouspalvelukeskus - HETA 25.11.2011 Roope Rauhalinna Katrina Harjuhahto-Madetoja FCG Finnish

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

Saimaan talous ja tieto Oy

Saimaan talous ja tieto Oy Saimaan talous ja tieto Oy Saitan organisaatio Omistus: Lappeenrannan kaupunkikonserni 50% Eksote 50% Toimitusjohtaja ja hallintotiimi 1+2 hlöä Liikevaihto 7,5 8,0 M Liikevoittotavoite 5% Liikevaihdosta,

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot