Ikääntyneiden työurat eläkkeellä työskentely vuoden 2017 eläkeuudistuksen valossa

Transkriptio

1 Työelämän tutkimuspäivät Työryhmä: Eläkeuudistus ja työssä jatkaminen-työryhmä Monika von Bonsdorff Marjo Wallin Hanna Salminen Jyväskylän yliopisto Työterveyslaitos Tampereen yliopisto Taina Rantanen Jyväskylän yliopisto Mikaela von Bonsdorff Jyväskylän yliopisto Ikääntyneiden työurat eläkkeellä työskentely vuoden 2017 eläkeuudistuksen valossa Avainsanat: ikääntyminen, työurat, eläkeuudistus, eläkeaikainen työskentely 1. Johdanto Ikääntyneen työväestön suhteellisen osuuden kasvu, toisaalta julkisen talouden kestävyysvajeen syventyminen ovat jatkuneet viime vuosina. Nämä seikat ovat luoneet paineita eläkejärjestelmän muutoksiin kohta kymmenen vuoden ajan. Syksyllä 2014 työmarkkinakeskusjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen, jonka perusteella vanhuuseläkeikä nousee entisestä 63 vuodesta vuoteen 2025 mennessä asteittain 65 vuoteen ( Lisäksi muutettiin joitain varhaiseläkkeen muotoja ja eläkkeen kertymisperusteita. Vuonna 2017 voimaan tuleva eläkeuudistus on merkittävin Suomen eläkejärjestelmää koskenut muutos sitten vuoden 2005 työeläkeuudistuksen. Muutokset eläkeiänodotteessa ovat perinteisesti tapahtuneet verkkaisesti ja tulevan uudistuksen todellisia vaikutuksia työurien pitenemiseen voidaan arvioida vasta kymmenen vuoden kuluttua. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on kuitenkin arvioinut eläkeuudistuksen pidentävän työuria keskimäärin viidellä kuukaudella vuoteen 2025 mennessä, verrattuna tilanteeseen jossa uudistusta ei toteutettaisi (Lassila, Määttänen & Valkonen 2015). Ikääntyneet työntekijät ovat työkykynsä ja resurssiensa osalta varsin heterogeenien ryhmä (M. E. von Bonsdorff ym. 2011), jossa toisten pyrkiessä varhain eläkkeelle, on toisilla kykyä ja halua jatkaa työssä vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Myös työnantajien asennoitumisella ikääntyvien työntekijöiden työskentelyä kohtaan on merkitystä työurien pitenemisen kannalta. On oletettavaa, että työurien pidentäminen vaatii eläkejärjestelmän muutosten lisäksi työntekijöiden ja työnantajien yhteistoimia työelämän laadun parantamiseksi. Eläkeuudistus tarjoaa mielenkiintoisen lähtökohdan eläkeaikaisen työskentelyn tutkimiseen. Seuraavassa eläkkeelle siirtymisprosessia ja eläkeaikaista työskentelyä (bridge employment, Shultz 2003) esitellään tarkemmin aiemman tutkimuksen valossa. Samalla esitetään pohdintaa sitä, kuinka vuoden 2017 eläkeuudistus saattaa vaikuttaa eläkeaikaisen työskentelyn yleisyyteen Suomessa. 2. Tutkimuksen taustaa 2.1 Eläkkeelle siirtyminen Seuraavassa eläkeuudistusta ja sen roolia jäsennetään eläkkeelle siirtymistä koskevien teorioiden avulla. Teorioiden mukaan eläkkeelle siirtymisprosessia, siihen vaikuttavia tekijöitä ja eläkeaikaan sopeutumista voidaan tarkastella kolmesta teoreettisesta näkökulmasta (Wang & Shi 2014); eläkkeelle siirtymisprosessin ajallinen malli (temporal process model of retirement), monitasoinen eläkkeelle siirtymisen malli (multilevel model of retirement) ja eläkkeellä olemiseen sopeutumisen voimavara- 1

2 pohjainen ja dynaaminen malli (resource-based dynamic model for retirement adjustment). Kuvio 1. Eläkeprosessin ajallinen eteneminen Eläkkeelle siirtymisprosessin ajallinen malli kuvaa yleisesti eläkkeelle siirtymisprosessia erottelemalla kolme, yleensä toisiaan seuraavaa vaihetta; eläkeaikeet, varsinainen eläkkeelle siirtyminen ja eläkkeellä oloon sopeutuminen (Wang & Shi 2014; Shultz & Wang 2011). Mallin avulla voidaan ymmärtää eläkeprosessin yksilöllisyyttä ja sen aikana kohdattavia haasteita. Eläkeaikainen työskentely liittyy etenkin eläkkeelle siirtymisen vaihteeseen, toisaalta myös eläkkeellä oloaikaan sopeutumiseen. Jatkuvuuden teorian valossa (continuity theory, Atchley 1989) eläkeaikaista työskentelyä voidaan nähdä yhtenä sopeutumisen muotona. Monitasoisen eläkkeelle siirtymisen mallin avulla voidaan tunnistaa eläkkeelle siirtymistä ennustavia tekijöitä. Malli erottelee toisistaan kolme tasoa, makro-, meso- ja mikrotasot, joilla näitä tekijöitä voidaan tarkastella (Szinovacz 2013). Makrotasolla tarkoitetaan yhteiskuntatasoa, jolla eläkkeelle siirtyminen voidaan käsittää arvoja ja kulttuurisia normeja heijastavana instituutiona. Mesotasolla tarkastellaan organisaatiossa vallalla olevia eläkekäytäntöjä, niin virallisia kuin epävirallisia. Epävirallisiin käytäntöihin kuuluvat esim. eläketapahtumasta luodut mielikuvat ja rituaalit. Mikrotasolla tarkastellaan yksilön omia työelämästä poistumisen polkuja, joihin kuuluvat eläkkeelle siirtymiseen valmistautuminen, suunnitelmat, päätökset ja sopeutuminen. Vuoden 2017 eläkeuudistusta voidaan pitää eläkeprosessiin merkittävästi vaikuttavana makrotason tekijänä, joka vaikuttaa vanhuuseläkeikään sekä muihin varhaisen eläkkeelle siirtymisen mahdollisuuksiin. Eläkkeellä olemiseen sopeutumisen voimavarapohjainen ja dynaaminen malli tarjoaa yhtenäisen viitekehyksen, joka soveltuu erityisesti eläkkeelle siirtymisen seurauksien 2

3 tutkimiseen ja ymmärtämiseen (Wang & Shi 2014). Nämä seuraukset luokitellaan yleensä fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin sekä taloudelliseen turvaan. Sopeutumisen dynaaminen malli käsittää eläkkeelle siirtymisen pitkittäisenä prosessina, jonka aikana eläkkeellä olemiseen sopeutumisen taso saattaa vaihdella yksilön resurssien muutosten myötä. Yksilön resurssit voivat koostua fyysisistä, kognitiivisista, taloudellisista, sosiaalisista ja emotionaalisista elementeistä sekä motivaatiosta. On esitetty, että näiden resurssien määrä on yhteydessä eläkkeeseen sopeutumisen onnistumiseen. 2.2 Eläkeaikainen työskentely Eläkeaikainen työskentely määritellään kansainvälisissä tutkimuksissa koskemaan kaikkea palkalliseen työhön osallistumista eläkkeellä oloaikana (Shultz 2003). Työskentely voi tapahtua joko alalla, josta siirryttiin eläkkeelle, tai kokonaan toisella alalla (Wang & Shultz 2010). Eläketurvakeskuksen raportissa havaittiin valtaosan suomalaisista vuotiaista (79 %) olevan kokonaan eläkkeellä (Kannisto 2014a). Saman ikäisistä töistä oli edelleen reilut 12 prosenttia ja vuoden 2012 lopussa samanaikaisesti vanhuuseläkkeellä ja töissä oli vajaat seitsemän prosenttia eläkeläisistä. Vaikka eläkeaikaisen työskentelyn osuus on ollut viime vuosina kasvussa, etenkin vuotiaiden keskuudessa, on lisäys melko vaatimaton suhteutettuna ikäluokan kokoon. Eläkeaikaisen työskentelyn yleisyydestä, ennustajista ja ennen kaikkea käytännön toteutuksesta on saatavilla varsin vähän tutkimustietoa. Poikkeuksena mainittakoon Eläketurvakeskuksen (Palomäki & Tuominen 2010) julkaisema raportti, jonka mukaan yli 63-vuotiaat, työssä käyvät eläkeläiset olivat ei-eläkkeellä olevia paremmin koulutettuja, olivat parisuhteessa työssäkäyvän puolison kanssa ja ilmoittivat taloudellisen kannustimen vaikuttaneen päätökseen osallistua työelämään. Samansuuntaista on havaittu kansainvälisissä tutkimuksissa (M. E. von Bonsdorff ym. 2009; Wang & Shultz 2010). Erinäiset kotimaiset tutkimukset ja selvitykset ovat havainneet työntekijöiden olevan varsin halukkaita työskentelemään eläkkeellä ollessaan (Karisalmi, Tuominen & Kaliva 2008; Lehto & Sutela 2008). Eläkeaikaisen työskentelyn trendiin näyttävät vaikuttavan yhteiskunnalliset tekijät, kuten vuosien finanssikriisi (Kannisto, 2014a). Taloussuhdanteiden lisäksi eläkeaikaiseen työskentelyyn vaikuttaa vahvasti työantajan asennoituminen eläkeläisten työaktiivisuuteen. Mikäli ikääntynyt työntekijä harkitsee jatkavansa työssä eläkkeelle siirtymisen jälkeen, on hänen käännyttävä asiassa työnantajan puoleen. Kun työnantajalla ei ole velvoitteita eläkeaikaisen työskentelyn järjestämiseen, pohjautuu jatkamispäätös poikkeuksetta työntekijän ja työnantajan väliseen sopimukseen (Tuominen, Tuominen & Kahma 2012), jonka tulee hyödyttää molempia osapuolia. Eläkkeelle siirtymistä on perinteisesti pidetty työntekijän yksityisenä asiana, jossa työyhteisö ei juuri ole osallisena. Esimerkkinä tästä mainittakoon, että Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa, eläkkeelle vuonna 2010 siirtyneistä työntekijöistä, havaittiin noin neljänneksen kokeneen, ettei heillä ollut riittävästi tietoa joustavasta eläkeiästä eläkepäätöstä tehtäessä (Tuominen, Tuominen & Kahma 2012). Tulos saattaa kertoa osaltaan siitä, että ikääntyneet työntekijät kaipaavat tietoa työuran loppuvaiheen valintamahdollisuuksistaan eläkkeelle siirtymispäätöstä tehtäessä. 2.3 Vuoden 2017 eläkeuudistus Syksyllä 2014 työmarkkinakeskusjärjestöjen saavuttaman neuvottelutuloksen perusteella eläkejärjestelmän kaavaillut muutokset astuvat voimaan ( Uudistuksessa vanhuuseläkeikä nousee vuoteen 2025 mennessä asteittain 65 vuoteen, koskien julkisella sektorilla 1954 ja sen jälkeen syntyneitä työntekijöitä. Lisäksi osa-aikaeläke muutetaan osittaiseksi varhennetuksi 3

4 vanhuuseläkkeeksi, jolle työntekijä voi siirtyä nostamaan pysyvästi vanhuuseläkettä matalampaa eläkekorvausta täytettyään 61 vuotta. Uutena eläkemuotona esitellään työuraeläke, jossa vähintään 38-vuoden työuran henkisesti tai fyysisesti raskaassa työssä tehnyt työntekijä voi omaa ja työterveyshuollon lausuntoa vastaan siirtyä eläkkeelle täytettyään 63 vuotta. Näiden lisäksi muutettiin eläkkeiden määräytymisperusteita siten, että eläkettä kertyy 17-vuotiaasta 1.5 prosenttia vuosipalkasta. 3. Pohdintaa Eläkkeelle siirtyminen on yksi suuria siirtymiä yksilöiden elämässä, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia aina vanhuuteen saakka (Elder 1995). Eläkkeelle siirtyminen koskettaa yksilön lisäksi yhteiskunnan kaikkia tasoja ja siksi siihen liittyy saumattomasti yhteiskuntaa laajemmin koskettava keskustelu työurien pituudesta, työvoiman riittävyydestä, huoltosuhteesta ja eläkejärjestelmän rahoituksesta. Yritysten näkökulmasta on merkityksellistä turvata osaavan ja pätevän henkilöstön saatavuus etenkin aikoina, jolloin työvoiman tarjonta on vähäistä. Huolimatta viime vuosien taloudellisista haasteista, ikääntyneiden työaktiivisuus on historiallisen korkealla tasolla, sillä vuotiaiden työllisyysaste oli yli 73 prosenttia vuonna 2013 (Kannisto 2014b). Vastaava luku vuotiaiden keskuudessa oli matalampi, 44 prosenttia. Yhä suurempi joukko työikäisiä saavuttaa vanhuuseläkeikänsä ja tekee valintoja eläkkeelle siirtymisensä ja työaktiivisuutensa suhteen tulevien vuosien aikana. Eläkeaikainen työskentely on edelleen vähäistä Suomessa ja seuraavat vuodet näyttävät, yleistyykö tämä työskentelymuoto. Eläkeaikaisen työskentelyn kannalta keskeisimmät eläkeuudistuksen mukanaan tuomat muutokset liittyvät eläkeiän nostoon, eläkkeiden tasoon ja uusiin eläkemuotoihin. Tutkimusten mukaan eläkeaikaiseen työskentelyyn ryhdytään pääosin ennen 65 ikävuotta (Cahill, Giandrea & Quin 2006). Näin ollen, eläkeiän alarajan nosto nykyisestä 63-vuodesta 65 saattaa vähentää ikääntyneiden työntekijöiden aikeita ryhtyä eläkeikäiseen työhön. Eliniän pidentyminen vaikuttaa eläkeaikaiseen työskentelyyn kahdella tavalla. Ensin, eläkkeelle siirrytään terveempänä kuin koskaan aiemmin (World Health Organization, WHO 2014). Lisäksi eläkkeellä vietetään aiempaa useampia vuosia, joiden aikana saatetaan kaivata työtä täyttämään arkea (Atchley 1989). Toiseksi, eläkeuudistuksen on arvioitu laskevan eläkkeiden tasoa suhteessa keskimääräiseen ansiotasoon sekä nykylain että uudistuksenkin mukaisessa arviossa (Kautto & Risku 2015). Mikäli nämä oletukset ja kehitys toteutuvat, saattaa uudistus lisätä halukkuutta eläkeaikaiseen työskentelyyn. Tutkimukset ovat osoittaneet taloudellisten tekijöiden vaikuttavan työntekijöiden eläkeaikaiseen työskentelyyn siten, että alhaista eläketasoa kompensoidaan tekemällä työtä eläkkeellä olleessa (Wang ym. 2008). Lopuksi, eläkeuudistuksen myötä poistuva osa-aikaeläke ja sen tilalle kaavailtu osittainen vanhuuseläke saattaa lisätä työntekijöiden kiinnostusta eläkeaikaiseen työskentelyyn. Tämä siksi, että osittainen vanhuuseläke poikkeaa nykyisestä osa-aikaeläkkeestä kahdella oleellisella tavalla. Yhtäältä työntekoon ei liity rajoituksia. Toisaalta etuuteen sovelletaan aktuaarista varhennusvähennystä (0,4 %/kk), jos etuus nostetaan ennen alinta vanhuuseläkeikää (Kautto & Risku 2015). Edellä esitettyjen muutosten sekä aiemman tutkimuksen valossa, eläkeuudistuksen voidaan arvioida lisäävän ikääntyneiden työntekijöiden ryhtymistä eläkeaikaiseen työhön joko lisääntyneiden terveiden elinvuosien myötä, tai taloudellisten seikkojen kannustamana. Kirjallisuus Atchley, R. C. (1989) A continuity theory of normal aging. Gerontologist, 29, Cahill, K. E., Giandrea, M. D., & Quinn, J. F. (2006) Retirement patterns from career employment. The Gerontologist, 46, Elder, G. H. (1995) The life-course paradigm: historical, comparative, and developmental perspectives. In: P. Moen, G. E. Elde, & K. Lusher, (eds). Examining 4

5 lives in context: Perspectives on the ecology of human development. Washington D.C.: American Psychology Press, Kannisto, J. (2014a) Eläkkeellä ja työssä: tilastoraportti eläkeläisten työnteosta vuosina Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 06/ sut/tilastoraportit/elakkeella_ja_tyossa_2012. Kannisto, J. (2014b) Eläkkeellesiirtymisikä Suomen työeläkejärjestelmässä. Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 3/2014. Kautto, M. & Risku, S. (2015) Laskelmia vuoden 2017 eläkeuudistuksen vaikutuksista. Eläketurvakeskuksen Raportteja 2/2015. Karisalmi, S., Tuominen, E., & Kaliva, K. (2008) Eläkeaikomukset ja eläkkeellesiirtyminen. Seurantatutkimus Joustava eläkeikä tutkimuksen aineistosta. Helsinki: Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 2008:2. Lassila, J., Määttänen, N., & Valkonen, T. (2015) Eläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminta. Lehto, A-M. & Sutela H. (2008) Työolotutkimuksen kolme vuosikymmentä. Työolotutkimuksen tuloksia Tilastokeskus. Helsinki. Palomäki, L-M., & Tuominen, E. (2010) Työssä käyvät eläkeläiset - erot muihin työssä käyviin ja eläkkeellä oleviin. Eläketurvakeskuksen keskustelualoitteita 201:4. Helsinki: Eläketurvakeskus. Shultz, K. S. (2003). Bridge employment: Work after retirement. Teoksessa G. A. Adams and T. A. Beehr (toim.), Retirement: Reasons, processes and results. New York, NY: Springer, Shultz, K. S., Wang, M. (2011) Psychological perspectives on the changing nature of retirement. American Psychologist, 66, Szinovacz, M. E. (2013) A multilevel perspective for retirement research. Teoksessa M. Wang (toim). The Oxford Handbook of Retirement. New York, NY: Oxford Library Press, Tuominen, E., Tuominen K., & Kahma, N. (2012) Joustava vanhuuseläkeikä: työnantaja- ja työntekijäkyselyihin perustuva tutkimus joustavan eläkeiän toimivuudesta. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 02/2012. von Bonsdorff M. E., Kokko K., Seitsamo J., von Bonsdorff M. B., Nygård C-H., Ilmarinen J., & Rantanen T. (2011) Work strain in midlife and 28-year work ability trajectories. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health, 37, von Bonsdorff, M. E., Shultz, K. S., Leskinen, E., & Tansky, J. (2009) The choice between retirement and bridge employment a continuity and life course perspective. International Journal of Aging and Human Development, 69, Wang, M., & Shi, J. (2014) Psychological research on retirement. Annual Review of Psychology, 65, Wang, M., & Shultz, K. S. (2010) Employee retirement: A review and recommendations for future investigation. Journal of Management, 36, Wang, M., Zhan, Y., Liu, S., & Shultz, K. S. (2008) Antecedents of bridge employment: A longitudinal investigation. Journal of Applied Psychology, 93, WHO. Fact Sheet. Millennium Development Goals (MDGs). 5