Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018
|
|
- Martti Myllymäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018
2 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2
3 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta seurataan Eläkkeellesiirtymisiän odotteen avulla, joka vastaa periaatteeltaan elinajan odotetta kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tilastovuoden tasolla on väestön ikärakenteesta riippumaton. Ikääntyneiden työllisyysasteen avulla Työllisen ajan odotteen avulla, joka kuvaa niiden vuosien määrää, joina tietyn ikäisen henkilön voidaan odottaa olevan työsuhteessa tai yrittäjänä jäljellä olevana elinaikanaan. perustuu menetelmään, jossa käytetään poikkileikkausaineistoja kuolemanvaaraluvuista, työvoimaosuuksista ja työllisyysasteista. 3
4 Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2018 Eläkkeellesiirtymisikä oli 61,3 vuotta (25-vuotiaan odote), 63,1 vuotta (50-vuotiaan odote). Eläkkeellesiirtymisiässä pieni muutos 25-vuotiaan odote nousi edellisestä vuodesta 0,1 vuotta, 50-vuotiaan odote nousi edellisestä vuodesta 0,3 vuotta. Eläkealkavuus laski erityisesti 63-vuotiaiden kohdalla. Vuonna 1955 syntyneet on ensimmäinen ikäluokka, jonka eläkeikää nostettiin eläkeuudistuksen 2017 yhteydessä. Heillä eläkeikä on 63 vuotta 3 kuukautta. 4
5 Vuosina työeläkkeelle siirtyneet eläkelajin mukaan Henkilöä Osittainen Vanhuuseläke* Osa-aikaeläke* Maatalouden erityiseläke Työttömyyseläke Työkyvyttömyyseläke Vanhuuseläke Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi henkilöä.* Vuonna 2017 työeläkkeelle siirtyi henkilöä.* *Osa-aikaeläkkeen tai osittaisen vanhuuseläkkeen aloittaneita ei lueta eläkkeelle siirtyneisiin. 5
6 Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan Lukumäärä Ikä eläkkeen alkaessa 6
7 Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan Lukumäärä Ikä eläkkeen alkaessa 7
8 Eläkkeellesiirtymisiän odote Kaikki eläkkeelle siirtyneet Odote vuotiaan odote vuotiaan odote
9 Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista vuotiaat % 1,0 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0, Ikä tilastointivuoden lopussa 9
10 Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista vuotiaat % Ikä tilastointivuoden lopussa 10
11 Työeläkkeelle siirtyminen muuttui Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi henkilöä, vähemmän kuin edellisenä vuonna Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä laski henkilöllä 14 prosentin laskun pääsyy oli eläkeiän nosto. Vanhuuseläkkeelle siirtyneitä oli % kaikista eläkkeelle siirtyneistä aloitti vanhuuseläkkeellä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä nousi seitsemän prosenttia edellisestä vuodesta Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä oli Eläkkeistä lähes 30 % alkoi osaeläkkeinä. Eläkealkavuuksissa muutokset pieniä Naisten alkavuus miehiä korkeampi nuorilla ja yli 63-vuotiailla Osittaisen vanhuuseläkkeen otti viime vuonna henkilöä 11
12 Eläkkeellesiirtymisiän odote Tavoite ja toteutuma Odote Vuodelle 2025 asetettu tavoite 62,4 vuotta vuotiaan odote Tavoitteen saavuttaminen tasaisella vauhdilla edellyttäisi 0,16 vuoden nousua vuosittain. 12
13 Tulevaisuus Eläkeuudistus 2005 on nostanut eläkkeellesiirtymisikää selvästi Elinaikakertoimen vaikutusta on vaikea arvioida. Eläkeuudistus 2017 tulee nostamaan eläkkeellesiirtymisikää Viime vuonna vanhuuseläkeiän alarajan korottaminen vähensi vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrää ja nosti uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrää. Kokonaisuutena eläkkeelle siirtyneiden määrä laski merkittävästi. Tuleva kehitys on riippuvainen käyttäytymismuutoksista Eläkeaikeet ovat myöhentyneet. Eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Tuleva kehitys on riippuvainen talouden kehityksestä Tuleva kehitys on riippuvainen työelämän kehityksestä Vuonna 2019 eläkkeelle siirtyvien määrä tullee olemaan edelleen viime vuotta pienempi, arviolta noin henkilöä. 13
14 Työikäisten (15 64-v), nuorten (25 34-v) ja ikääntyvien (55 64-v) työllisyysaste % v v v Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, Tilastokeskus 14
15 ja vuotiaiden työllisyysaste % vuotiaat vuotiaat Vuonna 2018 työllisyysaste: vuotiailla 79,1 % ja vuotiailla 51,7 %. Vuonna 2017 työllisyysaste: vuotiailla 76,0 % ja vuotiailla 49,2 %. Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, Tilastokeskus 15
16 55 67-vuotiaiden työllisyysaste eri vuosina % 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0, Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, Tilastokeskus 16
17 ja vuotiaiden työttömyysasteet % 10,0 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1, vuotiaat vuotiaat 0, Vuonna 2018 työttömyysaste: vuotiailla 6,0 % ja vuotiailla 8,2 %. Vuonna 2017 työttömyysaste: vuotiailla 7,4 % ja vuotiailla 8,4 %. Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, Tilastokeskus 17
18 55 64-vuotiaiden työllisyysaste pohjoismaissa sekä EU-maissa keskimäärin % Islanti Ruotsi Norja Tanska Suomi EU 15 EU Lähde: Eurostat, Employment, Labour Force Surveys 18
19 Ikääntyneiden (55 64-v) työllisyyskehityksestä puhuttaessa tulee huomioida ikäryhmäerot Kokonaistyöllisyys nousi viime vuonna finanssikriisiä edeltävän tason yläpuolelle ja oli korkein sitten vuoden 1990 Työikäisen väestön työllisyysaste oli viime vuonna 71,7 % (nousua edellisvuodesta 2,1 prosenttiyksikköä), Ikääntyneiden työllisyyskehitys on ollut 2000-luvulla hyvä vuotiaiden työllisyysaste nousi viime vuonna 3,1 %-yksikköä ja oli tilastohistorian korkein (79,1 %), vuotiaiden työllisyysaste nousi viime vuonna ensimmäisen kerran yli 50 % ja oli tilastohistorian korkein (51,4 %, nousua 2,5 %-yks.) vuotiaiden työllisyysaste vajosi vuosien aikana 6,3 prosenttiyksikköä, käänne parempaan 2017 ja viime vuonna 76,8 %, nousua 1,9 %-yksikköä edellisvuodesta; edelleen ollaan 4,3 %-yks. perässä vuoden 2008 ennätystasosta (81,1 %) Ikääntyneiden työllisyydessä Suomi on yhä muiden pohjoismaiden perässä vuonna 2017 Pohjoismaista lähinnä Suomea on Tanska, joka on yli kuusi prosenttiyksikköä edellä - ero ei näytä enää kasvavan EU28-maat ovat Suomea perässä 5,4 prosenttiyksikköä - ero pienenee. 19
20 Työuran keston odote 15-vuotiaalle Vuosia Työvoimaan kuulumisajan odote Työllisen ajan odote * * Arvio, joka perustuu vuoden 2017 väestön kuolevuuteen. Laskelma, lähdeaineisto: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, Tilastokeskus 20
21 Työllisen ajan odote 15-vuotiaalle Vuosia Miehet Naiset * Arvio, joka perustuu vuoden 2017 väestön kuolevuuteen. Laskelma, lähdeaineisto: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, Tilastokeskus 21
22 Työuran pituus vuonna 2018 Työvoimaan kuulumisajan odote oli viime vuonna 38,4 vuotta nousua 0,6 vuotta edellisvuodesta, nousua 2000-luvulla 3,4 vuotta, miehillä nousua 2000-luvulla 2,0 vuotta, naisilla nousua 2000-luvulla 3,1 vuotta. Työllisen ajan odote oli viime vuonna 35,5 vuotta nousua edellisvuodesta 1,0 vuotta, nousua 2000-luvulla 4,0 vuotta, miehillä 35,9 vuotta (nousua 2000-luvulla 3,5 vuotta), naisilla 35,1 vuotta (nousua 2000-luvulla 4,5 vuotta). 22
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013. Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2014, info
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013 Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2014, info Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisen ajan odote Eläketurvakeskus 2 Eläkkeelle
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2014. Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2015
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2014 Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2015 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote Eläketurvakeskus 2 Eläkkeelle
Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012
Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Uudistus pähkinänkuoressa Siirryttiin yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään 63-68 Otettiin käyttöön kannustinkarttuma Työttömyyseläke korvattiin työttömyysturvan
Suomen työeläkkeensaajat 2017
Suomen työeläkkeensaajat 201 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2018 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
Suomen työeläkkeensaajat 2018
Suomen työeläkkeensaajat 2018 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2019 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
Miksi pidempiä työuria?
Miksi pidempiä työuria? Työeläkepäivä 20.10.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Pääasiallinen sisältö Onko työurien pidentäminen tärkeää? Kuinka pitkiä työuria suomalaiset
Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä
Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma
13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 23.11.2010 1 Työuria täytyy pidentää Tarvitaan enemmän
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2005 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2005 Eläketurvakeskus 00065
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2018 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2018 2018 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2019 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2019 2019 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan
Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista
Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää
Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen
Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5/2006 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Jari Kannisto Maija Hiltunen Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja
Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma
Muistio 1 (9) Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Väestö Tilastokeskus julkaisi 30.9.2019 väestöennusteen 1, jonka merkittävin ero aiempaan, 16.11.2018 julkaistuun
Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Jari Kannisto
Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin Jari Kannisto 14.2.218 31.12.217 mennessä osittaista varhennettua vanhuuseläkettä hakeneet sukupuolen mukaan kuukausittain
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 05 2017 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2017 2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 9 Eläkkeensaajat
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
T A S K U T I L A S T O
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2009 2009 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA. Työeläkeindikaattorit 2019
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 05 2019 Työeläkeindikaattorit 2019 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 05 2019 Työeläkeindikaattorit 2019 Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin: 029 411 20 Sähköposti:
Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:
Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
T A S K U T I L A S T O
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2008 2008 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Väestö 5 Työeläkevakuuttaminen 6 Eläkkeensaajat 9 Työeläkkeelle
Suomalaisen työpolitiikan linja
Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri
07/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Sanna Tenhunen ja Janne Salonen. Maatalousyrittäjien työurat ja eläketurva
07/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Sanna Tenhunen ja Janne Salonen Maatalousyrittäjien työurat ja eläketurva Maatalousyrittäjien työeläketurva perustuu omaan lakiin (MYEL). Pääosin eläketurva
Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:
Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018
Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät Uudistuksen tavoitteet Riittävät eläkkeet Kestävä rahoitus
Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:
Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 26.2.2018 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.
Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta
Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta
Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa
SISÄLTÖ. * Ennakkotieto tai arvio. Tiedustelut: Eläketurvakeskus Tilasto-osasto Katariina Käkönen
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2010 2010 E L Ä K E T U R V A K E S K U K S E N T A S K U T I L A S T O SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut
ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014
ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
TYÖELÄKEINDIKAATTORIT
2015 TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 1 työuran pituus eläkkeiden taso eläkemenot ja rahoitus Eläkkeellesiirtymisiän odote 5 Työvoimaan kuulumisajan ja työllisen ajan odote 9 Työllisyysaste 11 Eläkkeelle siirtyneiden
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Birgitta Moisala 2018 1 Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys
1 (8) Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys Tässä selvityksessä tarkastellaan vain lakisääteisiä eläkkeitä. Eläkkeensaajien muita tuloja, esimerkiksi ansiotuloja, yksityisistä eläkevakuutuksista
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA. Työeläkeindikaattorit 2018
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 03 2018 Työeläkeindikaattorit 2018 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 03 2018 Työeläkeindikaattorit 2018 Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin: 029 411 20 Sähköposti:
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen
TYÖELÄKEINDIKAATTORIT
2015 2016 TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 1 työuran pituus eläkkeiden taso eläkemenot ja rahoitus Eläkkeellesiirtymisiän odote 5 Työvoimaan kuulumisajan ja työllisen ajan odote 9 Työllisyysaste 11 Eläkkeelle siirtyneiden
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2016 ( 3.7.2017) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 ( 3.7.2017)
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA. Työeläkeindikaattorit 2017
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 04 2017 Työeläkeindikaattorit 2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 04 2017 Työeläkeindikaattorit 2017 Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin: 029 411 20 Sähköposti:
Työllisyysaste Pohjoismaissa
BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA. Työeläkeindikaattorit 2016
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 04 2016 Työeläkeindikaattorit 2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 04 2016 Työeläkeindikaattorit 2016 Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin: 029 411 20 Sähköposti:
Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:
Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 20.6.2017 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2017 (30.10.2018) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 (30.10.2018)
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA 2017 Haaga-Helia Mika Mononen 7.9.2016 TEHTÄVÄMME: ELÄKETURVA Työeläke on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvaa ja työn tuottamaa hyvinvointia. Huolehdimme, että asiakasyritystemme
13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät
Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus
Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2018
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2019 Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2018 Eläketurvakeskus Kansaneläkelaitos Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2019 Suomen lakisääteinen eläketurva muodostuu työeläkkeestä,
Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019
Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat
Työelämä. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI
Työelämä Konsultit 2HPO 1 55-64 -vuotiaiden työllisyysaste EU:ssa 60 % 50 40 30 20 10 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 EU-15 Suomi EU-27 Lähde:
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Nikolas Elomaa Edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Alin vanhuuseläkeikä ja tavoite-eläkeikä Työeläkejärjestelmän
Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät
Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät Kuntoutusakatemia 29.11.2011 Outi Antila Työeläkejärjestelmän haasteita Eliniän odotteen kasvu Työurien pidentyminen Rahoitus ja vakavaraisuus Sukupolvien
Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa
Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4
Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Iäkkäämpien työttömyyden alentaminen kahden uudistuksen vaikutuksista Martti Hetemäki
Iäkkäämpien työttömyyden alentaminen kahden uudistuksen vaikutuksista 9.1.2017 Martti Hetemäki Uudistus 1: Työttömyysturvan lisäpäivien ikärajan nosto 2005- (koskee 55-59-v.) Uudistus 2: Työttömyyseläkejärjestelmän
04/2015. Työeläkeindikaattorit 2015. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2015 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2015 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori
Syntyvyyden laskusta Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous 2.10.18 Tutkimusprofessori Anna Rotkirch @annarotkirch @perhetutkimus Syntyvyyden lasku 2010-2018 Syntyneet Kokonaishedelmällisyys 64 000
EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005
EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 Eläkejärjestelmä uudistuu -haaste työyhteisön johtamiselle Kari Puro Eläkeuudistuksen päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste
Kunta-alan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet 2018 Katinka Lybäck
Kunta-alan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet 2018 Katinka Lybäck Kunta-alan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet 2018 Tekijä: Katinka Lybäck ISBN 978-952-5933-61-1 (PDF) Sisältö Eläkkeelle siirtyneiden
Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
Maakuntien suhdannekehitys Kuviot
Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,
Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa?
Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa? Suomen aktuaariyhdistys 16.2.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Sisältö Taustaa Eläkeneuvotteluryhmän työskentelystä Eläkeikä- ja työuramittareista
Tiedustelut: Katariina Käkönen Sähköposti:
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2007 2007 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva Väestö Työeläkevakuuttaminen Eläkemeno Eläkkeensaajat
04/2014. Työeläkeindikaattorit 2014. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
OECD:n SUOMEN TALOUSKATSAUS 2018
OECD:n SUOMEN TALOUSKATSAUS 2018 Mari Kiviniemi Apulaispääsihteeri Helsinki, 28. helmikuuta 2018 http://www.oecd.org/eco/surveys/economic-survey-finland.htm @OECDeconomy @OECD Tuotanto ja vienti kasvavat
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010 Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Päätulos: eläkkeet ovat kasvaneet huomattavasti Keskimääräinen eläke on parantunut 10 vuodessa reaalisesti
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Kaiken takana: elinikä pitenee Hyvä eläkejärjestelmä ottaa eliniän pitenemisen huomioon
Ikääntymispolii-set näköalat. Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö
Ikääntymispolii-set näköalat Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö Teemat Eläkeasiat Hoiva- asiat Tapahtumat - eurovaalit 5/2014 - eduskuntavaalit 4/2015 - edustajakokous ja kesäpäivät 2015
Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?
Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli
Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009
Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä
Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta
Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta 13.09.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä
Eläkkeet ja pidemmät työurat
Työeläkekoulu 2018 Eläkkeet ja pidemmät työurat ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö
05/2013. Työeläkeindikaattorit. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN