Työeläkeuudistus Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus
|
|
- Topi Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työeläkeuudistus 2017 Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus
2 Perustelut uudistukselle Eläkkeellesiirtymisikä nousee 62,4 vuoteen v mennessä Elinikä pitenee koko ajan. Jos työurat eivät pitene, eläkkeiden taso laskee Kestävä rahoitus Ratkaisuja tarvitaan, jotta rahat riittävät myös tulevien sukupolvien eläkkeisiin Julkisen talouden kestävyysvaje supistuu Hyvinvointipalvelujen rahoitus tarvitsee pidempiä työuria ja niistä saatavia verotuloja
3 Työeläkeuudistuksen aikataulu Sopimus syntyy STM:n Lainvalmistelu HE ja eduskuntakäsittely Syksy 2015 Toimeenpanon valmistelua Karttumamuutokset, tavoiteeläkeikä ja osittainen vanhuuseläke voimaan Vanhuuseläkeikä alkaa nousta 3 kk/ikäluokka Työuraeläke käyttöön Eduskuntavaalit Uudistus voimaan
4 Mikä muuttuu? Vanhuuseläkkeen alaikäraja nousee asteittain 65 vuoteen ja yläikäraja 70 vuoteen nousu tapahtuu v syntyneistä lähtien 3 kk vuodessa/ikäluokka ennen v syntyneiden eläkeikä jää ennalleen Tavoite-eläkeikä otetaan käyttöön Eläkkeen karttumat muuttuvat lähtien Osittainen varhennettu vanhuuseläke korvaa osaaikaeläkkeen lähtien Pitkän työuran raskaassa työssä tehneille tulee mahdollisuus työuraeläkkeeseen 63 vuotiaana
5 Mikä ei muutu? Työkyvyttömyyseläkkeiden kriteereihin ei tule muutoksia Työttömyysturvan lisäpäivät eli ns. työttömyysputki säilyy (ikärajamuutos) Perhe-eläke säilyy Indeksisuoja säilyy Palkattomien aikojen eläkekertymät ennallaan perhevapaat, työttömyys, sairauspäiväraha, vuorotteluvapaa
6 Keitä uudistus koskee? Uudistus koskee yksityisellä sektorilla työskenteleviä työntekijöitä (TyEL) sekä kuntien, valtion ja kirkon työntekijöitä ja viranhaltijoita eläkeiän korotus koskee julkista sektoria yleisen vanhuuseläkeiän (63 68 v.) osalta yhteensovittaminen julkisen sektorin erityispiirteisiin arvioidaan jatkovalmistelussa erikseen (KT, VTML, KiT, pääsopijajärjestöt ja STM) Vaikutukset muihin eläkejärjestelmiin (esim. YEL, MyEL) arvioidaan erikseen kolmikantaisesti Uudistus ei koske maksussa olevia eikä ennen myönnettäviä eläkkeitä
7 Eläkereitit ikärajoineen alkaen (Ikärajamuutokset huomioitu v saakka) Työttömyysputki* Vanhuuseläke* 60 v Työuraeläke *v synt. ikäraja nousee 62 vuoteen *v lähtien alaikäraja 62 v. *ikärajat nousevat asteittain vuoteen v mennessä Osittainen varhennettu vanhuuseläke* Lisäksi: Työkyvyttömyyseläke (ei ikärajaa)
8 Nämä STTK:n tavoitteet toteutuivat 1/2 Riittävä eläketurva karttumaratkaisu (työntekijän työeläkemaksun vähennyksen poisto ja tasaisempi karttuma) on STTK:n tavoitteiden mukainen: parantaa eläketurvan tasoa nykyistä oikeudenmukaisemmin elinaikakerrointa lievennetään työkyvyttömyyseläkkeen taso paranee Nuorten eläketurvasta huolehditaan karttumaratkaisu (työntekijän työeläkemaksun vähennyksen poisto) parantaa nuorten eläkkeitä rahoitus kestää pitkälle tulevaisuuteen päätöksiä ei lykätty tulevaisuuteen (ikärajamuutokset koskevat jo v syntyneitä) Työurat pitenevät vanhuuseläke on selkeä ja ikärajat ovat joustavat. Yläikäraja nousee. tavoite-eläkeikä otetaan käyttöön osa-aikaeläke uudistuu joustavaksi osittaiseksi vanhuuseläkkeeksi, joka 8 voi alkaa ennen vanhuuseläkkeen alarajan saavuttamista
9 Nämä STTK:n tavoitteet toteutuivat 2/2 Sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus perhe-eläke säilyy naiset hyötyvät uudistuksista miehiä enemmän, jos mitataan koko työuran aikaista tuottoa Vanhuuseläkkeen ikärajojen noston reunaehdot työuraeläke pehmentää eläkeiän noston vaikutusta töissä, joissa on vaikea saavuttaa vanhuuseläkeiän alarajaa ikääntyneiden turva: työttömyysputki säilyy ja työttömyysturvaan ansiopäivärahatakuu 58-vuotiaista lähtien joustavat työajat: työnantajan on ensisijaisesti järjestettävä osa-aikatyö, kun työntekijä siirtyy osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle Kestävä rahoitus työeläkemaksut kestävälle tasolle pitkäksi aikaa vanhuuseläkerahastointia vahvistetaan sijoitustoiminnan riskitaso ja EMU-puskurit ratkaistu palkansaajien kannalta tyydyttävällä tavalla Työnantajien kannusteet työkyvyttömyyksien ehkäisyyn erilliseen selvitykseen
10 Huonoa - vai sittenkin hyvää? Vanhuuseläkkeelle pääsee myöhemmin ja myös varhaiseläkereittien ikärajat nousevat ajan myötä Toisaalta ikärajojen nosto parantaa eläkkeiden tasoa ja turvaa eläkejärjestelmän kestävyyttä Osittainen varhennettu vanhuuseläke on tasoltaan hieman osa-aikaeläkettä heikompi ja alentaa lopullista eläkettä Toisaalta mahdollisuus osittaiseen eläkkeeseen ennen vanhuuseläkkeen alaikärajaa säilyy Työn tekemiselle asetetut tiukat reunaehdot poistuvat: työaikaa ja palkkaa ei jatkossa seurata lainkaan 10
11 Miten nuorten eläkkeistä on huolehdittu? Karttumiin tehtävät muutokset hyödyttävät erityisesti nuoria palkansaajan työeläkemaksua ei enää vähennetä eläkkeen perustana olevasta palkasta: karttuma paranee Vanhuuseläkeiän nosto pienentää eläkemenoa, parantaa eläkkeiden tasoa ja turvaa järjestelmän kestävyyttä Työeläke alkaa kertyä jo 17 vuotiaana tehtävästä työstä Työeläkkeiden rahoituksesta on sovittu useiksi vuosiksi laskelmien mukaan nyt sovittu maksutaso riittää työeläkkeiden turvaamiseen pitkälle tulevaisuuteen tulevia eläkkeitä turvataan lisärahastoinnilla
12 Miten uudistus vaikuttaa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon? Naiset hyötyvät muutoksista enemmän, kun verrataan koko työuran aikaisia eläketuloja tämä johtuu siitä, että naiset elävät pidempään kuin miehet Karttumiin tehtävät muutokset ovat tasaarvonäkökulmasta neutraaleja Perhevapaiden eläkekertymät säilyvät ennallaan Perhe-eläkkeen säilyminen on tärkeää, sillä suurin osa perhe-eläkkeen saajista on naisia perhe-eläkkeestä tehdään erillinen kolmikantainen selvitys mennessä
13 Keskeiset muutokset lähtien
14 Vanhuuseläke Vanhuuseläkkeen alaikäraja nousee asteittain 65 vuoteen nousu alkaa v syntyneistä ja on 3 kk/ikäluokka vanhuuseläkeikä on 65 vuotta vuonna 2027 Vanhuuseläkkeen yläikäraja nousee asteittain 70 vuoteen Tavoite-eläkeikä otetaan käyttöön. Siihen saakka työskentelemällä saa eläkkeen, jota elinajan piteneminen (=elinaikakerroin) ei pienennä tavoite-eläkeikä kerrotaan työeläkeotteessa 5 v. ennen alinta vanhuuseläkeikää Vanhuuseläkkeen alaikärajan jälkeen työskentelemiseen kannustetaan lykkäyskorotus 0,4 % kertyneelle eläkkeelle jokaista alaikärajan jälkeen työskenneltyä kuukautta kohti Elinaikakerroin lievenee, kun vanhuuseläkeikä on 65 v
15 Vanhuuseläkkeen alaikäraja Syntymävuosi Vanhuuseläkeiän alaraja v v. 3 kk v. 6 kk v. 9 kk v v. 3 kk v. 6 kk v. 9 kk v v
16 Mitä tapahtuu vuoden 2025 jälkeen? Työssä- ja eläkkeelläoloajan suhde pidetään vähintään v tasolla (työurasuhde) Menettelytavat kirjataan lainsäädäntöön Työurasuhteen kolmikantainen tarkastelu viiden vuoden välein päätetään toimet työssäolon edistämiseksi ja työeläkejärjestelmän kestävyyden varmistamiseksi Ikärajamuutoksia ei tehdä, mikäli työssäolotavoite saavutetaan muilla keinoilla, mm. työllisyyteen ja työkyvyttömyyteen vaikuttaminen Vanhuus- (ml. osittainen) ja työuraeläkkeen alaikärajoja tarkistetaan v lähtien siten, että työssä- ja eläkkeelläoloajan suhde säilyy ennallaan ikärajat nousevat enintään 2 kk vuodessa ikärajat laskevat vastaavasti, mikäli elinajanodote laskee
17 Eläkkeen karttuminen Karttuma on 1,5 % koko työuran ajan eli 17-vuotiaasta vanhuuseläkkeen yläikärajaan Palkansaajan työeläkemaksua ei enää vähennetä eläkkeen perusteena olevasta ansiosta: peruskarttuma paranee Siirtymäaikana saakka vuotiaiden karttuma on korotettu 1,7 % tällöin myös korkeampi palkansaajan työeläkemaksu Vanhuuseläkkeellä työskentelystä kertyy eläkettä 1,5 % Vanhuuseläkkeen alarajan jälkeen lykkäyskorotus 0,4 % karttuneesta eläkkeestä jokaista lykkäyskuukautta kohti Työkyvyttömyyseläkkeiden taso paranee, sillä tuleva aika ulotetaan vanhuuseläkeiän uuteen alarajaan
18 Eläkekarttumat Nykyinen 1,5 % 1,9 % ,5 % 68 Uusi lähtien Lykkäyskorotus 0,4 %/kk kertyneelle eläkkeelle Palkansaajan työeläkemaksun vähentäminen poistuu = karttuma paranee koko ajalta peruskarttuma 1,5 % Vanhuuseläkkeeeläkkeen Vanhuus- alaikäraja 63/65 yläikäraja 68/70 18
19 Siirtymäsäännös karttumissa saakka ,5 % 1,7 % 1,5 % ,5 % 1,5 % 1,5 % Lisäksi palkansaajan eläkemaksua ei enää vähennetä ja karttuma lasketaan täydestä palkasta: karttuma ovat nykyistä paremmat
20 Miksi uusi karttumamalli on hyvä STTK-laisille? Palkansaajan työeläkemaksua ei enää vähennetä työeläkkeen perusteina olevista ansioista: karttuma nykyistä korkeampi heti työuran alusta alkaen selkeys: eläke karttuu koko palkasta ilman vähennyksiä erityisesti nuoret hyötyvät paremmasta eläketasosta Uusi malli on oikeudenmukaisempi, sillä työuran painottumista loppupäähän ei enää suosita vanhuuseläkeiän alarajan jälkeen työskentelylle kuitenkin hyvä taloudellinen kannuste (=lykkäyskorotus) Siirtymäaika turvaa, ettei muutosvaiheessa aiheudu menetyksiä niille ikäluokille (erityisesti 60 lukulaiset), jotka ehtivät hyötyä muutoksista vain vähän aikaa
21 Osittainen varhennettu vanhuuseläke Osa-aikaeläke korvataan alkaen osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä Eläke on 25 tai 50 % kertyneestä eläkkeestä Ikäraja 61 v. ja vuodesta 2025 lähtien 62 v. Joustava: Osa-aikatyön vaatimuksesta luovutaan. Ei rajoitteita työnteolle ja ansaittavan palkan suuruudelle Työnteosta eläkkeen ohella kertyy normaalisti työeläkettä Eläke pienentää tulevaa vanhuuseläkettä varhennusvähennys 0,4 % kuukaudessa vanhuuseläkeiän alarajaan saakka
22 Työuraeläke Ikäraja 63 vuotta Edellyttää 38 vuoden työuraa, joka tehty rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavassa työssä Saantiedellytykset työkyvyttömyyseläkettä lievemmät Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaakausia lasketaan mukaan enintään 3 vuoden ajalta Työsuhteen päättymisestä saa olla enintään 1 v. Tarvitaan työterveyshuollon lausunto työn rasittavuudesta ja työkykyvaatimuksista sekä hakijan mahdollisuuksista jatkaa työssä Taso vastaa työkyvyttömyyseläkettä ilman tulevan ajan osuutta Yksityiskohdat ratkaistaan jatkovalmistelussa
23 Työttömyysturvan lisäpäivät eli ns. työttömyysputki Työttömyysputkeen ei tule muutoksia syntyneillä lisäpäivien ikäraja on 60 v., tätä vanhemmilla 59 v. Ikäraja nousee 61 vuoteen vuonna 1957 ja sen jälkeen syntyneillä (aiemmin sovittu muutos) Ikäraja nousee 1961 ja sen jälkeen syntyneillä 62 vuoteen, mikäli työurasopimuksessa v sovitut toimet vaikuttavat tarkoitetulla tavalla (yli 60 v. oikeus tukityöhön tms. aktiivitoimiin, jotta päivärahaoikeus täyttyy uudelleen) arviointi tehdään mennessä
24 Työelämän kehittäminen ja muutosturva Työnantajan järjestettävä ensisijaisesti osa-aikatyö, jos työntekijä haluaa siirtyä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle työnantajan ja työntekijän sopimus, jossa otetaan huomioon työntekijän tarpeet sekä tuotanto- ja palvelutoiminta muutos työaikalakiin Työttömyysturvan ansiopäivärahatakuu ulotetaan koskemaan 58-vuotiaita. Voimaan viimeistään päiväraha määritellään vanhan palkan perusteella, mikäli uusi palkka on pienempi
25 Kuntoutuksen tehostaminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen Kuntoutuksen kehittäminen sääntö ulotetaan työttömiin työnhakijoihin kuntoutuksen yläikäraja nousee Psykoterapia: aikuisten korvaustaso nostetaan samaksi kuin nuorilla korvattavuus laajennetaan myös muiden kuin lääkärin antamaan psykoterapiaan Sairauspoissaoloille valmistellaan suosituskestot selvitystyö kevääseen 2015 mennessä suosituskestot eivät tule olemaan sitovia
26 Rahoitus (TyEL): Työeläkemaksut Työeläkemaksut (TyEL) ovat: 24,0 % vuonna ,4 % vuosina Perittävä työeläkemaksu on vuonna ,0 % tilapäisen maksunalennuksen takia kohdistuu työntekijöille ja pienille työnantajille työkyvyttömyysmeno ollut ennakoitua pienempää ETK:n pitkän aikavälin laskelmien mukaan sovittu maksutaso on riittävä pitkäksi aikaa myös vuoden 2019 jälkeen maksutason riittävyyttä arvioidaan kuitenkin uudelleen viimeistään vuonna 2019 Muiden työeläkelakien mukaisista maksuista päätetään erikseen
27 Rahastointi ja sijoitustuotot Rahastointi on tärkeää, jotta väestön vanhetessa on varaa eläkkeiden maksuun myös tuleville ikäluokille Osa työeläkemaksusta rahastoidaan jatkossakin Lisäksi tehdään vanhuuseläkkeiden lisärahastointia vuosina työeläkkeiden pitkän aikavälin rahoituksen ja tasaisen maksukehityksen turvaamiseksi Jatkossa nykyistä suurempi osa työeläkevaroista voidaan sijoittaa osakkeisiin paremmat sijoitustuotot turvaavat tulevia eläkkeitä ja pienentävät maksunkorotuspainetta
28 Työeläkemaksu ja suhdanteet (EMU-puskuri) EMU-puskurista sovittu v. 1997, mutta käyttö ollut jäissä Nyt sovittu selkeistä menettelytavoista EMU-puskurin käytössä Käyttö mahdollista, kun Suomen talous merkittävissä ongelmissa työmarkkinajärjestöjen yksimielinen arvio suhdannetilanteesta sovittujen kriteerien pohjalta Käyttö rajoitettu 0,8 %:iin palkkasummasta vuodessa Käyttö ei saa vaarantaa työeläketurvan rahoituksen kestävyyttä Mikäli varoja käytetään TyEL-maksun sääntelyyn, on sovittava samalla varojen takaisin keräämisestä maksutason mitoittaminen korkeammalle taloustilanteen parantuessa Samalla arvioitava, mitä muita toimia tarvitaan työllisyystilanteen parantamiseksi 28
29 Askel aikaa edelle.
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014
ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017 Eläkeuudistus vaikuttaa vuodesta 2017 alkaen Eläkeuudistus ei vaikuta maksussa oleviin eläkkeisiin. Uudistus ei vaikuta 2017 mennessä kertyneeseen eläkekarttumaan. Eläkekarttumat
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017. Kaakkois-Suomen aluetoimisto
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 Kaakkois-Suomen aluetoimisto Neuvottelutulos Eläkeuudistuksen sisältöä neuvotelleet työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK ja STTK ovat päässeet sopuun työeläketurvaan tehtävistä
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA 2017 Haaga-Helia Mika Mononen 7.9.2016 TEHTÄVÄMME: ELÄKETURVA Työeläke on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvaa ja työn tuottamaa hyvinvointia. Huolehdimme, että asiakasyritystemme
Työeläkekoulu 2016 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK
Työeläkekoulu 2016 ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö Ikärajat ja varhaiseläkejärjestelyt
www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät
Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat
Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018
Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät Uudistuksen tavoitteet Riittävät eläkkeet Kestävä rahoitus
Työeläkekoulu 2017 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK
Työeläkekoulu 2017 ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö Ikärajat ja varhaiseläkejärjestelyt
Sopimus vuoden 2017 työeläkeuudistuksesta. 1. Johdanto
Sopimus vuoden 2017 työeläkeuudistuksesta 1. Johdanto Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat tehneet tämän sopimuksen mukaisen ratkaisun seuraavaksi työeläkeuudistukseksi. Neuvottelut ovat perustuneet pääministeri
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Eläkkeet ja pidemmät työurat
Työeläkekoulu 2018 Eläkkeet ja pidemmät työurat ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö
Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu Janne Pelkonen erityisasiantuntija
Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu 24.11.2016 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Uudistus tuunaa eläkejärjestelmää, mutta ei muuta sen perusarvoja.
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Nikolas Elomaa Edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Alin vanhuuseläkeikä ja tavoite-eläkeikä Työeläkejärjestelmän
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Birgitta Moisala 2018 1 Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018
Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 2 Mela-turva MYEL-työeläkkeet MATA-työtapaturma- ja ammattitautivakuutus Vapaa-ajan tapaturmavakuutus Mela-sairauspäiväraha Ryhmähenkivakuutus Hyvinvointipalvelut
Eteran PHP seminaari 2014
v Eteran PHP seminaari 2014 Päivän ohjelma 2014 8.45 9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 9.30 Etera: Päivän avaus 9.30 10.20 Etera: Ajankohtaista TyEL ja YEL -eläkevakuuttamisesta 10.20 11.10 Tilaajavastuu:
Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018
Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 2 Vanhuuseläke Vanhuuseläkkeelle, kun ikä täyttyy Aikaisintaan oman ikäluokan mukaisesta alimmasta vanhuuseläkeiästä Kansaneläkkeessä vanhuuseläkeikänä
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry 17.5.2014 Infotilaisuus Malle Vänninen Yleistä eläkejärjestelmästä Lähde:Eläketurvakeskus Eläkkeen karttuminen
Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko
Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen
Ty T öurasopimus 2012 22.3.2012
Työurasopimus 2012 22.3.2012 Tö Työurasopimus miksi? i? Työmarkkinajärjestöt sitoutuivat vuonna 2009 ja uudestaan hallitusohjelmassa pidentämään työuria Tämä sopimus osaltaan lunastaa tätä lupausta Sopimus
Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana?
Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana? Tehyn yrittäjäjaoston opintopäivä 19.11.2016 11.11.2016 TYÖELÄKEYHTIÖ ELO Lakisääteinen sosiaalivakuutus
Jaakko Tuomikoski. Työeläkeuudistus
Jaakko Tuomikoski Työeläkeuudistus Eläkeratkaisun päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä työvoiman saatavuuden varmistaminen, kun ikärakenteen muutos
Hannu Uusitalo 29.1.2015. Eläkeuudistus 2017
Hannu Uusitalo 29.1.2015 Eläkeuudistus 2017 Esityksen sisältö eläkepolitiikkaa 2005-2014 keskeiset selvitykset 2017 uudistuksen sisältö tutkimukselliset vaikutusarviot poliittiset arviot; miten uudistuksen
Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014
Työeläketurva Eläkepalvelut 2014 Kokonaiseläketurva 1. Työeläke perustuu työansioihin ei ylärajaa Eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja eläkekassat Maatalousyrittäjät, MELA Merimieseläkekassa Keva: julkiset
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu 28.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @JiiPelkonen Eri
Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018
Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 2 MYEL-vakuutus MYEL-eläkkeen perustana Maatalousyrittäjätyö liitännäisineen vakuutetaan MYELin mukaan MVL:n mukaan verotettu MYELiin EVL:n mukaan
Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma
13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan
Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin?
Hallitusammattilaiset: Tietopankkiaamiainen Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Janne Sjöman ja Tarja Tyni 19.8.2015 Hallitusammattilaiset / 19.8.2015
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - ETK 31.10.2014 1. Vuonna 1995 syntynyt, työura alkanut 22-vuotiaana, työkyvyttömyyseläke 35-vuotiaana / vanhuuseläke
13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät
Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus
Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti
1 VaEL valtion eläketurva Eläkkeelle joustavasti Opetusministeriö 29.5.2007 Riina Koskela 2 Valtion eläketurva - VaEL Eläkeikä Eläkkeen laskenta Eläkevaihtoehtoja Vertailuja /3 Asiakaspalvelu 3 Puh. (09)
Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2016 Harri Hurskainen
Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2016 Harri Hurskainen 2 MYEL-vakuutus MYEL-eläkkeen perustana Maatalousyrittäjätyö liitännäisineen vakuutetaan MYELin mukaan MVL:n mukaan verotettu MYELiin
Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen
Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Kaiken takana: elinikä pitenee Hyvä eläkejärjestelmä ottaa eliniän pitenemisen huomioon
työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh.
Ajankohtaista työeläkkeistä Julia, Turku SAK 29.10.2011 Työeläkevakuuttajat TELA Lea Ala-Mononen tiedottaja Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. 010 680 6700 e-mail: elaketiedotus@tela.fi 2011 Mikä TELAn
Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta
Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
Eläkettä ennen varsinaista eläkeikää? Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke PSKJ työeläkekoulu
Eläkettä ennen varsinaista eläkeikää? Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke PSKJ työeläkekoulu 13.6.2019 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Uudistusten suunta oli
Omat eläketietosi - Kevan info 2013
Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen
Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012
Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Uudistus pähkinänkuoressa Siirryttiin yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään 63-68 Otettiin käyttöön kannustinkarttuma Työttömyyseläke korvattiin työttömyysturvan
Varmasti Oulussa
Varmasti Oulussa 18.10.2016 #varmasti2016 @varma_tweet Varmasti Oulussa 18.10.2016 #varmasti2016 @varma_tweet Eläkeuudistuksen työkalupakki 9.15-10.45 Eläketurva 2017 -jotakin uutta, jotakin vanhaa ja
02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessa vanhuuseläkkeen
Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin
Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat
Eläkkeelle. Olemme koonneet tähän esitykseen olennaiset osat ja miten ne vaikuttaa eri-ikäluokissa sekä ohjeita ja linkkejä aiheeseen.
Eläkkeelle Eläkejärjestelmään tuli muutoksia 2017 alusta mm. osittain varhennettu vanhuuseläke (OVE). Kentällä on kiinnostusta ja epäselvyyttä ns. työttömyysputkijärjestelmästä sekä uudesta (OVE) eläkkeestä.
Eläkeuudistus Kotka OAJ Jaana Stenman
Eläkeuudistus 2017 Kotka OAJ 22.11.2016 Jaana Stenman Keva Hoitaa koko julkisen sektorin henkilöstön eläkeasioita, JueL voimaan 1.1.2017 Vastaa kunta-alan eläketurvan rahoituksesta Kehittää eläketurvaa
Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala
Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 Lakimies Keijo karhumaa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Julkisen sektorin eläkeuudistus Sopimus vuoden 2017 työeläkeuudistuksesta Eläkeiän korotus koskee julkisen sektorin
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Eläkevaihtoehdot. Luopumistuki Vanhuuseläke Osittainen vanhuuseläke Työuraeläke
Eläkevaihtoehdot Luopumistuki Vanhuuseläke Osittainen vanhuuseläke Työuraeläke 2 Luopumistuki vielä ehtii! Luopumistukilaki on voimassa vuoden 2018 loppuun asti Luopumistavat: Maatilan sukupolvenvaihdos
Kevan eläketietoisku 2014
Kevan eläketietoisku 2014 Ohjelma Tilaisuuden avaus Omat eläketietosi palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osa-aikaeläke Eläkkeen määrään vaikuttavat seikat Eläkkeen hakeminen Työkyky
TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012
TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 TIEDOTE 2/2014 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 YHTEYSTIEDOT Yhdistyksen kotisivut www.012.jhlyhdistys.fi Hallituksen yhteystiedot Puheenjohtaja p.03-56573434 sp. 73434
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Joustavasti vanhuuseläkkeelle
Joustavasti vanhuuseläkkeelle Vanhuuseläke ja osittainen varhennettu vanhuuseläke Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus Työeläkejärjestelmän palvelukeskus Asiakaspalvelu ja käyntiosoite:
TYÖURAN PIDENTÄMISEN KEINOPAKKI
TYÖURAN PIDENTÄMISEN KEINOPAKKI Työeläkepäivä 09 17.11.2009 Johtaja Jukka Ahtela, EK Makropohdintaa Katse taloustaantuman yli mistä kasvun lähteet? Talouskasvu = työ x tuottavuus Tuottavuus: teknologia,
Eteran PHP seminaari 2014
v Eteran PHP seminaari 2014 Päivän ohjelma 2014 8.45 9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 9.30 Etera: Päivän avaus 9.30 10.15 Etera: Ajankohtaista TyEL ja YEL - eläkevakuuttamisesta 10.15 10.55 Tilaajavastuu:
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014
Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014 Anni Aaltonen-Mäkelä 21.2.2014 1 23.10.2013 2 Kevan palvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä vanhuuseläkelaskuri osa-aikaeläkelaskuri
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.
Eläkeuudistus 2017. 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa. Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi
Eläkeuudistus 2017 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi Keva työeläkekentässä Sijoitusten arvo, mrd euroa 2015 Maksutulo, mrd euroa 2015 50 45 40 35 30 25 20 15 10
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista
Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen
Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen JHL Kaakkois-Suomen aluetoimisto Ritva Miettinen 1 Vuorotteluvapaan vaikutus eläkkeeseen Jos suunnittelet vuorotteluvapaan pitämistä,
LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN
LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN MITEN KÄY TYÖURIEN JA TULONJAON?" LIITTYVÄÄN OIKAISUUN (Eläketurvakeskuksen raportteja 0/3, B 2) Jukka Lassila..3 Tutkimuksessa Eläkeiän sitominen elinaikaan
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia
Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan
Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan Ks. tarkemmin: Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista, toim. Kautto & Risku. Eläketurvakeskuksen
Työntekijän vakuutukset
Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä
Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1
Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Artikkeleita Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1 Ismo Risku 2 Eläkeuudistuksen tausta Pian vuoden 2005 työeläkeuudistuksen jälkeen
Työeläke turva työelämän jälkeen SELKOESITE
Työeläke turva työelämän jälkeen SELKOESITE Mikä on työeläke? Tämä julkaisu kertoo työeläkkeestä. Kun teet työtä ja saat palkkaa, sinulle kertyy työeläkettä. Ansaitset työeläkettä siis omalla työlläsi.
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus onko nuoren eläke-euro 70 senttiä? Nuorten työeläkekoulu
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus onko nuoren eläke-euro 70 senttiä? Nuorten työeläkekoulu 5.6.2018 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen 2 Sukupolvien välinen ketju näyttää kiristyvän,
27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä?
27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Anne Aarnio palveluneuvoja Varma Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Jari Kannisto
Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin Jari Kannisto 14.2.218 31.12.217 mennessä osittaista varhennettua vanhuuseläkettä hakeneet sukupuolen mukaan kuukausittain
Eläkepolitiikka tulevaisuudessa
Eläkepolitiikka tulevaisuudessa Työeläkekoulu 2019 Tuuli Glantz, SAK Sinikka Näätsaari, SAK Katri Ojala, Akava Katarina Murto, STTK Samppa Koskela, STTK Eläkeneuvottelut Suomessa Työmarkkinaosapuolten
Kuntauudistus ja Keva
Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio 30. 31.8.2012 Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva
Eläkejärjestelmän mahdollisuudet. Pirkko Halttunen Mela-asiamies Syksy Muuruvesi Lapinlahti Siilinjärvi
Eläkejärjestelmän mahdollisuudet Pirkko Halttunen Mela-asiamies Syksy 2017 3.11. Muuruvesi 8.11. Lapinlahti 20.11. Siilinjärvi 2 MYEL-vakuutus MYEL-eläkkeen perustana Maatalousyrittäjätyö liitännäisineen