Eläkeuudistus Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014"

Transkriptio

1 Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014

2 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene Kestävä rahoitus: elinaika on pidentynyt jatkuvasti, siksi eläkemeno nousee ja eläkemaksuja tulisi nostaa reippaasti. Työurien pidentyminen: eläkejärjestelmältä odotetaan tukea myös työllisyyden parantamiseen ja julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseen. Eläketurvakeskus 3

3 Eläkeuudistukselle sovitut tavoitteet Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä nousee vähintään 62,4 vuoteen v mennessä. (Vuonna 2013 luku oli 60,9 vuotta) Työurat pitenevät vuoden 2013 tasosta kahdella vuodella Eläkeuudistus pienentää työurien pidentämisen kautta julkisen talouden kestävyysvajetta neljänneksen eli noin prosenttiyksikön Eläketurvakeskus 4

4 Eläkeuudistus 2017 Mikä muuttuu?

5 Vanhuuseläkeikä Nyt: Joustava vanhuuseläkeikä on vuotta. Vuonna 2017: Vanhuuseläkkeen alaikärajaa nostetaan Ikärajan nosto 3 kk/vuosi 1955 syntyneistä lähtien kunnes alaikäraja on 65 vuotta ( syntyneet) Tämän jälkeen vanhuuseläkeikä nousee aikaisintaan vuodesta 2030 lähtien maks. 2kk vuodessa siten, että eläkkeellä oloajan ja työuran suhde pysyy vakaana Nykyennusteen mukaan esimerkiksi 1971 syntyneille ikäraja olisi 66 vuotta, 1994 syntyneille 68 vuotta Eläketurvakeskus 6

6 Eläkkeen karttumaprosentit työssä Nyt: vuotiailla 1,5 % palkasta vuotiailla 1,9% palkasta vuotiailla 4,5% palkasta Vuonna 2017: Karttuma on kaikille sama eli 1,5 % palkasta Karttuma alkaa jo 17 vuoden iästä Siirtymäajalla vuoteen 2025 asti vuotiailla karttuma on 1,7 % (1960-luvulla syntyneiden suojaksi) Eläketurvakeskus 7

7 Karttumat vanhuuseläkeiän alarajan jälkeen Nyt: Kannustinkarttuma on 4,5 % ikävälillä vuotta Vuonna 2017: Eläkekarttuma 1,5 % palkasta Kannustinkarttuma korvataan lykkäyskorotuksella ---> 0,4 % kuukaudessa lisää koko karttuneeseen eläkkeeseen vanhuuseläkeiän alarajan jälkeen Eläketurvakeskus 8

8 Osittainen varhennettu vanhuuseläke Nyt: Osa-aikaeläke on mahdollinen 61 vuoden iästä lähtien Vuonna 2017: Osa-aikaeläke lakkautetaan Sen tilalle tulee osittainen vanhuuseläke, jonka voi ottaa osissa (25% ja 50%) ja riippumatta siitä tekeekö työtä vai ei. Työnteon vastaava vähentyminen on oletus. Ennen vanhuuseläkeiän alarajaa otettuun osittaiseen vanhuuseläkkeeseen tehdään varhennusvähennys (0,4 %/kk), joka jää pysyväksi Työnteon ja tulojen seurantaa ei enää tarvita, jolloin byrokratia vähenee ja kannustinloukut poistuvat Eläketurvakeskus 9

9 Työuraeläke ja työttömyysputki Nyt: Eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää voi päästä työkyvyttömyyden tai työttömyyden ( putki ) kautta. Vuonna 2017: Jo olemassa olevien varhaiseläkereittien lisäksi otetaan käyttöön uusi eläkelaji Työuraeläke, jonka edellytyksissä otetaan huomioon työuran pituus (38 v) ja työn raskaus. Työuraeläkkeen hakemisen alaikäraja on 63 vuotta (2030 asti). Työttömyysputki säilyy toistaiseksi ennallaan: ikäraja nyt 60 tai 61. Se noussee 62:een vuonna 2019 (vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneille) Eläketurvakeskus 10

10 Elinaikakerroin Nyt: Elinaikakerroin lasketaan kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä. Elinajan pidentyessä elinaikakerroin vähentää alkavaa kuukausieläkettä. Vuonna 2017: Nykyisellä elinaikakertoimella jatketaan kunnes vanhuuseläkeikä on 65 vuotta Elinaikakertoimen laskemisessa otetaan huomioon eläkeikärajojen muutokset, jolloin kerroin muuttuu nykyistä lievemmäksi. Eläketurvakeskus 11

11 Eläkemaksun vähentäminen eläkepalkasta Nyt: Työntekijän maksama palkansaajan eläkevakuutusmaksu vähennetään eläkkeen perusteena olevasta palkasta. Vuonna 2017: Palkansaajamaksun vähentäminen ei enää vähennä eläkepalkkaa 2017 lähtien. Tällöin eläkepalkka (ja eläke) on suurempi Eläketurvakeskus 12

12 Perhe-eläke Nyt: lesken- ja lapseneläke, leskeneläkkeessä eläkkeen vähennys Vuonna 2017: Perhe-eläkkeille ei tehdä mitään eläkeuudistuksen yhteydessä. Perhe-eläkkeistä toteutetaan kolmikantaisesti vuoden 2016 loppuun mennessä selvitystyö Mahdollisista muutoksista päätetään erikseen selvitystyön jälkeen.

13 Työeläkemaksut nousevat hieman Vuonna 2015 TyEL-maksu on 24% Vuonna 2016 TyEL-maksu on 24,4%. Tilapäinen maksunalennus tasoitusmäärän mitoittamiseksi, jolloin maksu on 24% maksu on 24,4%, mutta sopimukseen kuuluu mahdollisuus EMU-puskurien käyttöön, jos se nähdään yhteisesti tarpeelliseksi. Vuodesta 2020 eteenpäin 24,4% maksutaso on tämänhetkisten laskelmien perusteella riittävä pitkäksi aikaa. Maksutasoa arvioidaan uudestaan vuonna 2020 Eläketurvakeskus 14

14 Uudistuksen seurauksia: nykylain ja uudistuksen vertailua

15 Vaikutus työssä- ja eläkkeelläoloon Eläkkeelle siirtyminen myöhentyy Työllisten määrä kasvaa, samalla myös työttömien määrä kohonnee Varhaiseläkkeillä olevien määrä nousee Eläkkeensaajien määrä kasvaa hitaammin Eläkkeellä oloaika pitenee hitaammin Elinkaarella tehdyn työn määrä lisääntyy Työn ja eläkeajan välinen suhde säilyy lähellä nykyistä Eläketurvaan tulee siirtymäaikoja ja ikäluokkakohtaisia ikärajoja Eläketurvakeskus 16

16 Vaikutus eläkejärjestelmään Eläkemeno kasvaa hitaammin Eläkemaksun nousupaine pienenee Eläkejärjestelmän ennustettavuus paranee Julkisen talouden kestävyysvaje pienenee 1%-yksiköllä Keskimääräinen eläketaso paranee Työkyvyttömyyseläkkeen taso nousee Sukupuoli- ja sukupolvivaikutukset ovat pienehköjä: 1980-luvulla ja myöhemmin syntyneet hyötyvät uudistuksista, naiset miehiä enemmän. Työeläkevarojen sijoittamiselle sallitaan suurempaa riskinottoa (TyEL-yhtiöt) Eläketurvakeskus 17

17 Seuraukset ja niiden hinta Eläkeuudistuksella on tavoiteltuja myönteisiä vaikutuksia Eläkkeelle siirtyminen myöhentyy Julkisen talouden kestävyys paranee Eläkemeno kasvaa hitaammin ja maksua ei tarvitse nostaa Eläketasokin paranee Niiden hintana on se, että työurat pitenevät ja eläkkeellä oloaika on lyhyempi kuin ilman uudistusta Silti eläkkeellä oloaikakin todennäköisetsi pitenee eliniän nousun myötä Eläketurvakeskus 18

18 Lisätietoja: Eläkeuudistus.fi

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014

Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta

Lisätiedot

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta

Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke

Lisätiedot

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.

Lisätiedot

ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014

ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014 ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi

Lisätiedot

Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala

Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Kaiken takana: elinikä pitenee Hyvä eläkejärjestelmä ottaa eliniän pitenemisen huomioon

Lisätiedot

Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus

Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason

Lisätiedot

Työeläkeuudistus 2017

Työeläkeuudistus 2017 Työeläkeuudistus 2017 Eläkeuudistus vaikuttaa vuodesta 2017 alkaen Eläkeuudistus ei vaikuta maksussa oleviin eläkkeisiin. Uudistus ei vaikuta 2017 mennessä kertyneeseen eläkekarttumaan. Eläkekarttumat

Lisätiedot

Työeläkeuudistus 2017. Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014

Työeläkeuudistus 2017. Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014 Työeläkeuudistus 2017 Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014 Perustelut uudistukselle Eläkkeellesiirtymisikä nousee 62,4 vuoteen v. 2025 mennessä Elinikä pitenee koko ajan. Jos työurat eivät pitene,

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille

Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys

Lisätiedot

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017. Kaakkois-Suomen aluetoimisto

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017. Kaakkois-Suomen aluetoimisto TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 Kaakkois-Suomen aluetoimisto Neuvottelutulos Eläkeuudistuksen sisältöä neuvotelleet työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK ja STTK ovat päässeet sopuun työeläketurvaan tehtävistä

Lisätiedot

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät

Lisätiedot

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa

Lisätiedot

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen

Lisätiedot

Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala

Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset

Lisätiedot

Työeläkekoulu 2016 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK

Työeläkekoulu 2016 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK Työeläkekoulu 2016 ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö Ikärajat ja varhaiseläkejärjestelyt

Lisätiedot

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan

Lisätiedot

Hannu Uusitalo 29.1.2015. Eläkeuudistus 2017

Hannu Uusitalo 29.1.2015. Eläkeuudistus 2017 Hannu Uusitalo 29.1.2015 Eläkeuudistus 2017 Esityksen sisältö eläkepolitiikkaa 2005-2014 keskeiset selvitykset 2017 uudistuksen sisältö tutkimukselliset vaikutusarviot poliittiset arviot; miten uudistuksen

Lisätiedot

Työeläkekoulu 2017 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK

Työeläkekoulu 2017 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK Työeläkekoulu 2017 ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö Ikärajat ja varhaiseläkejärjestelyt

Lisätiedot

Jaakko Tuomikoski. Työeläkeuudistus

Jaakko Tuomikoski. Työeläkeuudistus Jaakko Tuomikoski Työeläkeuudistus Eläkeratkaisun päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä työvoiman saatavuuden varmistaminen, kun ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen

Lisätiedot

Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012

Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Uudistus pähkinänkuoressa Siirryttiin yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään 63-68 Otettiin käyttöön kannustinkarttuma Työttömyyseläke korvattiin työttömyysturvan

Lisätiedot

Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu Janne Pelkonen erityisasiantuntija

Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu Janne Pelkonen erityisasiantuntija Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu 24.11.2016 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Uudistus tuunaa eläkejärjestelmää, mutta ei muuta sen perusarvoja.

Lisätiedot

Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014

Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014 Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - ETK 31.10.2014 1. Vuonna 1995 syntynyt, työura alkanut 22-vuotiaana, työkyvyttömyyseläke 35-vuotiaana / vanhuuseläke

Lisätiedot

www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet

Lisätiedot

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,

Lisätiedot

Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1

Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1 Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Artikkeleita Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1 Ismo Risku 2 Eläkeuudistuksen tausta Pian vuoden 2005 työeläkeuudistuksen jälkeen

Lisätiedot

TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012

TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 TIEDOTE 2/2014 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 YHTEYSTIEDOT Yhdistyksen kotisivut www.012.jhlyhdistys.fi Hallituksen yhteystiedot Puheenjohtaja p.03-56573434 sp. 73434

Lisätiedot

Eteran PHP seminaari 2014

Eteran PHP seminaari 2014 v Eteran PHP seminaari 2014 Päivän ohjelma 2014 8.45 9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 9.30 Etera: Päivän avaus 9.30 10.20 Etera: Ajankohtaista TyEL ja YEL -eläkevakuuttamisesta 10.20 11.10 Tilaajavastuu:

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus 1

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus 1 Kansantaloudellinen aikakauskirja 98. vsk. 4/2002 ESITELMIÄ Yksityisen sektorin työeläkeuudistus 1 Seija Ilmakunnas VTT, tutkimuspäällikkö Eläketurvakeskus 1 Perustuu Kansantaloudellisen Yhdistyksen kokouksessa

Lisätiedot

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu

Lisätiedot

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista

Lisätiedot

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa

Lisätiedot

Ty T öurasopimus 2012 22.3.2012

Ty T öurasopimus 2012 22.3.2012 Työurasopimus 2012 22.3.2012 Tö Työurasopimus miksi? i? Työmarkkinajärjestöt sitoutuivat vuonna 2009 ja uudestaan hallitusohjelmassa pidentämään työuria Tämä sopimus osaltaan lunastaa tätä lupausta Sopimus

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala

Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 3 Alkuvaihe Kansaneläkelaki

Lisätiedot

Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan

Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan Ks. tarkemmin: Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista, toim. Kautto & Risku. Eläketurvakeskuksen

Lisätiedot

Miksi pidempiä työuria?

Miksi pidempiä työuria? Miksi pidempiä työuria? Työeläkepäivä 20.10.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Pääasiallinen sisältö Onko työurien pidentäminen tärkeää? Kuinka pitkiä työuria suomalaiset

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin?

Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Hallitusammattilaiset: Tietopankkiaamiainen Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Janne Sjöman ja Tarja Tyni 19.8.2015 Hallitusammattilaiset / 19.8.2015

Lisätiedot

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma

Lisätiedot

13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät

13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus

Lisätiedot

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014 Työeläketurva Eläkepalvelut 2014 Kokonaiseläketurva 1. Työeläke perustuu työansioihin ei ylärajaa Eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja eläkekassat Maatalousyrittäjät, MELA Merimieseläkekassa Keva: julkiset

Lisätiedot

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa

Lisätiedot

Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma

Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma 13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit

Lisätiedot

työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh.

työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. Ajankohtaista työeläkkeistä Julia, Turku SAK 29.10.2011 Työeläkevakuuttajat TELA Lea Ala-Mononen tiedottaja Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. 010 680 6700 e-mail: elaketiedotus@tela.fi 2011 Mikä TELAn

Lisätiedot

Eläkeuudistus Kotka OAJ Jaana Stenman

Eläkeuudistus Kotka OAJ Jaana Stenman Eläkeuudistus 2017 Kotka OAJ 22.11.2016 Jaana Stenman Keva Hoitaa koko julkisen sektorin henkilöstön eläkeasioita, JueL voimaan 1.1.2017 Vastaa kunta-alan eläketurvan rahoituksesta Kehittää eläketurvaa

Lisätiedot

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2016 Harri Hurskainen

Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2016 Harri Hurskainen Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2016 Harri Hurskainen 2 MYEL-vakuutus MYEL-eläkkeen perustana Maatalousyrittäjätyö liitännäisineen vakuutetaan MYELin mukaan MVL:n mukaan verotettu MYELiin

Lisätiedot

LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN

LIITE TUTKIMUKSEEN ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN MITEN KÄY TYÖURIEN JA TULONJAON?" LIITTYVÄÄN OIKAISUUN (Eläketurvakeskuksen raportteja 0/3, B 2) Jukka Lassila..3 Tutkimuksessa Eläkeiän sitominen elinaikaan

Lisätiedot

02/2015. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Eläketurvakeskus. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA

02/2015. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Eläketurvakeskus. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA

Lisätiedot

POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 23.11.2010 1 Työuria täytyy pidentää Tarvitaan enemmän

Lisätiedot

Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii?

Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitos TELA:n seminaari Suomi ylös suosta 23.01.2015 Tässä esityksessä Eläketurvan tavoitteista

Lisätiedot

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.

Lisätiedot

Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen

Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen Tammikuu 2015 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja

Lisätiedot

27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä?

27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä? 27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Anne Aarnio palveluneuvoja Varma Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit

Lisätiedot

Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana?

Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana? Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana? Tehyn yrittäjäjaoston opintopäivä 19.11.2016 11.11.2016 TYÖELÄKEYHTIÖ ELO Lakisääteinen sosiaalivakuutus

Lisätiedot

Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi. eläkejärjestelmään suuria muutoksia. Yleisestä

Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi. eläkejärjestelmään suuria muutoksia. Yleisestä artikkeli Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi Kuvat maarit kytöharju Vuoden 2005 eläkeuudistus myöhensi eläkkeelle siirtymistä vain vähän Yhtenä vuoden 2005

Lisätiedot

Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen

Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen Työstä työeläkettä Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu Kuvitus: Anssi Keränen Suomalainen sosiaalivakuutus Työeläke on keskeinen osa suomalaista sosiaaliturvaa. Työstäsi kasvaa työeläke! Työeläke

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.

Lisätiedot

Eteran PHP seminaari 2014

Eteran PHP seminaari 2014 v Eteran PHP seminaari 2014 Päivän ohjelma 2014 8.45 9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 9.30 Etera: Päivän avaus 9.30 10.15 Etera: Ajankohtaista TyEL ja YEL - eläkevakuuttamisesta 10.15 10.55 Tilaajavastuu:

Lisätiedot

Työeläke turva työelämän jälkeen SELKOESITE

Työeläke turva työelämän jälkeen SELKOESITE Työeläke turva työelämän jälkeen SELKOESITE Mikä on työeläke? Tämä julkaisu kertoo työeläkkeestä. Kun teet työtä ja saat palkkaa, sinulle kertyy työeläkettä. Ansaitset työeläkettä siis omalla työlläsi.

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2013

Omat eläketietosi - Kevan info 2013 Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen

Lisätiedot

Joustavasti vanhuuseläkkeelle

Joustavasti vanhuuseläkkeelle Joustavasti vanhuuseläkkeelle Vanhuuseläke ja osittainen varhennettu vanhuuseläke Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus Työeläkejärjestelmän palvelukeskus Asiakaspalvelu ja käyntiosoite:

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015

SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa

Lisätiedot

02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA

02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessa vanhuuseläkkeen

Lisätiedot

Sopimus vuoden 2017 työeläkeuudistuksesta. 1. Johdanto

Sopimus vuoden 2017 työeläkeuudistuksesta. 1. Johdanto Sopimus vuoden 2017 työeläkeuudistuksesta 1. Johdanto Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat tehneet tämän sopimuksen mukaisen ratkaisun seuraavaksi työeläkeuudistukseksi. Neuvottelut ovat perustuneet pääministeri

Lisätiedot

Pääministeri Matti Vanhasen

Pääministeri Matti Vanhasen artikkeli Seija Ilmakunnas Johtaja Palkansaajien tutkimuslaitos seija.ilmakunnas@labour.fi Reija Lilja Tutkimusjohtaja Palkansaajien tutkimuslaitos reija.lilja@labour.fi Vanhuuseläkkeen alaikärajan nostosta

Lisätiedot

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti 1 VaEL valtion eläketurva Eläkkeelle joustavasti Opetusministeriö 29.5.2007 Riina Koskela 2 Valtion eläketurva - VaEL Eläkeikä Eläkkeen laskenta Eläkevaihtoehtoja Vertailuja /3 Asiakaspalvelu 3 Puh. (09)

Lisätiedot

Eläkevaihtoehdot. Luopumistuki Vanhuuseläke Osittainen vanhuuseläke Työuraeläke

Eläkevaihtoehdot. Luopumistuki Vanhuuseläke Osittainen vanhuuseläke Työuraeläke Eläkevaihtoehdot Luopumistuki Vanhuuseläke Osittainen vanhuuseläke Työuraeläke 2 Luopumistuki vielä ehtii! Luopumistukilaki on voimassa vuoden 2018 loppuun asti Luopumistavat: Maatilan sukupolvenvaihdos

Lisätiedot

Tässä esitteessä kerromme lyhyesti yrittäjän

Tässä esitteessä kerromme lyhyesti yrittäjän YRITTÄJÄN eläke Yrittäjän YEL-eläke turvaa toimeentuloa silloin, kun yrittäjä täyttää eläkkeeseen oikeuttavan iän, yritystoiminta vähenee tai yrittäjätoiminta päättyy sairauden tai kuoleman vuoksi. Jos

Lisätiedot

Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu

Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu 28.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @JiiPelkonen Eri

Lisätiedot

Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten

Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten Kansantaloudellinen aikakauskirja 111. vsk. 1/2015 Eläkejärjestelmää on syytä arvioida monipuolisesti Jukka Rantala Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten hyvinvoinnin, kansantalouden ja elinkeinoelämän

Lisätiedot

Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät

Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät Kuntoutusakatemia 29.11.2011 Outi Antila Työeläkejärjestelmän haasteita Eliniän odotteen kasvu Työurien pidentyminen Rahoitus ja vakavaraisuus Sukupolvien

Lisätiedot

Kevan eläketietoisku 2014

Kevan eläketietoisku 2014 Kevan eläketietoisku 2014 Ohjelma Tilaisuuden avaus Omat eläketietosi palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osa-aikaeläke Eläkkeen määrään vaikuttavat seikat Eläkkeen hakeminen Työkyky

Lisätiedot

Eläkeuudistus pidemmät työurat ja turvatut eläkkeet

Eläkeuudistus pidemmät työurat ja turvatut eläkkeet Eläke- ja sote-järjestelmä uudistuvat, pitenevätkö työurat, lyhenevätkö hoitojonot? Entä mitä ovat tekemättömän työn kustannukset ja miten niihin voi vaikuttaa? Pohjois-Pohjanmaan EK Foorumi Oulu, 5.2.2015

Lisätiedot

05/2013. Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA

05/2013. Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin 029

Lisätiedot

Asetuksessa annettavien kertoimien perusteet vuodesta 2017 alkaen: yksinkertaistettu malli

Asetuksessa annettavien kertoimien perusteet vuodesta 2017 alkaen: yksinkertaistettu malli Muistio 1 (7) Asetus eläkkeen muuntamisesta eläkkeellesiirtymisikään vuodesta 2017 alkaen Tässä muistiossa käydään läpi sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen eläkkeen vähentämisestä ja muuntamisesta

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry 17.5.2014 Infotilaisuus Malle Vänninen Yleistä eläkejärjestelmästä Lähde:Eläketurvakeskus Eläkkeen karttuminen

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014

Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014 Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014 Anni Aaltonen-Mäkelä 21.2.2014 1 23.10.2013 2 Kevan palvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä vanhuuseläkelaskuri osa-aikaeläkelaskuri

Lisätiedot

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä

Lisätiedot

Suomalainen eläkejärjestelmä - kehitystä ja sopeutusta. Eläkeläiset ry Valtuusto Kalevi Kivistö

Suomalainen eläkejärjestelmä - kehitystä ja sopeutusta. Eläkeläiset ry Valtuusto Kalevi Kivistö Suomalainen eläkejärjestelmä - kehitystä ja sopeutusta Eläkeläiset ry Valtuusto 27.4.2017 Kalevi Kivistö Esivaiheet Syy:nki (maatalous) Armovuosijärjestelmä (papiston lesket) Val:on virkamiesten eläkkeet

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta

Lisätiedot

Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki*

Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki* Eläkkeet ja kansantalous Keva-päivä 26.5.2011 Seppo Honkapohja Suomen Pankki* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. 1 I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia peruskysymyksiä

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen monisteita 40. Arvioita työmarkkinajärjestöjen sopiman yksityisalojen eläkeuudistuksen. Työryhmäraportti

Eläketurvakeskuksen monisteita 40. Arvioita työmarkkinajärjestöjen sopiman yksityisalojen eläkeuudistuksen. Työryhmäraportti Eläketurvakeskuksen monisteita 40 Arvioita työmarkkinajärjestöjen sopiman yksityisalojen eläkeuudistuksen vaikutuksista Työryhmäraportti Helsinki 2002 ESIPUHE Tämän raportin tarkoituksena on arvioida

Lisätiedot

EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005

EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 Eläkejärjestelmä uudistuu -haaste työyhteisön johtamiselle Kari Puro Eläkeuudistuksen päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä

Lisätiedot

01/2014. Selvityksiä ja laskelmia Suomen eläkejärjestelmää koskeneen kansainvälisen arvion johdosta. Eläketurvakeskus. Mikko Kautto (toim.

01/2014. Selvityksiä ja laskelmia Suomen eläkejärjestelmää koskeneen kansainvälisen arvion johdosta. Eläketurvakeskus. Mikko Kautto (toim. 01/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN SELVITYKSIÄ Selvityksiä ja laskelmia Suomen eläkejärjestelmää koskeneen kansainvälisen arvion johdosta Mikko Kautto (toim.) Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 01/2014

Lisätiedot

Pitkän vakuutusajan perusteella määräytyvät vanhuuseläkkeet Euroopassa

Pitkän vakuutusajan perusteella määräytyvät vanhuuseläkkeet Euroopassa ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 1 (10) Pitkän vakuutusajan perusteella määräytyvät vanhuuseläkkeet Euroopassa Sisältö 1 Yhteenveto... 2 2 Maakohtainen katsaus... 4 2.1 Belgia... 4 2.2 Espanja... 4 2.3 Italia...

Lisätiedot

Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009

Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Oven avaus. Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Oven avaus. Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2017 Oven avaus Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2017 Oven avaus Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen

Lisätiedot

02/2013. Työstä vanhuuseläkkeelle siirtyminen ja sen taustatekijät 2000-luvulla: rekisteripohjainen tarkastelu. Eläketurvakeskus.

02/2013. Työstä vanhuuseläkkeelle siirtyminen ja sen taustatekijät 2000-luvulla: rekisteripohjainen tarkastelu. Eläketurvakeskus. 02/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Työstä vanhuuseläkkeelle siirtyminen ja sen taustatekijät 2000-luvulla: rekisteripohjainen tarkastelu Satu Nivalainen Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2013

Lisätiedot

22.3.2012. Työmarkkinavaliokunta 28.3.2012 Jukka Ahtela

22.3.2012. Työmarkkinavaliokunta 28.3.2012 Jukka Ahtela Keskusjärjestöjen Lisää tähän otsikko työurasopimus 22.3.2012 Työmarkkinavaliokunta 28.3.2012 Jukka Ahtela Hyvinvointi syntyy työstä Yhden vuoden lisäys keskimääräiseen työuraan pienentäisi valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen monisteita 41. Arvio yksityisalojen työeläkeuudistuksen sukupuolivaikutuksista. Eila Tuominen

Eläketurvakeskuksen monisteita 41. Arvio yksityisalojen työeläkeuudistuksen sukupuolivaikutuksista. Eila Tuominen Eläketurvakeskuksen monisteita 41 Arvio yksityisalojen työeläkeuudistuksen sukupuolivaikutuksista Eila Tuominen Helsinki 2002 Sisältö 1 Tehtävän kuvaus... 5 2 Yhteenveto... 6 3 Nykylainsäädäntö ja keskeiset

Lisätiedot

Maaseutuhallinnon ajankohtaispäivä Levi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Jarno Ronkainen

Maaseutuhallinnon ajankohtaispäivä Levi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Jarno Ronkainen Maaseutuhallinnon ajankohtaispäivä Levi 13.12.2016 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Jarno Ronkainen 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista Asiakkaina viljelijät,

Lisätiedot