LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN
|
|
- Kristiina Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN MITEN KÄY TYÖURIEN JA TULONJAON?" LIITTYVÄÄN OIKAISUUN (Eläketurvakeskuksen raportteja 0/3, B 2) Jukka Lassila..3 Tutkimuksessa Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? laskettu lievennetty elinaikakerroin ei ole sivuilla 2 3 esitettyjen kaavojen - mukainen. Kaavojen mukaan laskettu lievennys johtaa suurempiin kuukausieläkkeisiin. Tässä liitteessä esitetään julkaisun artikkelissa Vanhuuseläkeiän sitominen eliniän kehitykseen olevat lievennettyyn elinaikakertoimeen liittyvät kuvat kaavojen - mukaan laskettuna, ja artikkelin Esimerkkilaskelma eläkeikäuudistuksen taloudellisista vaikutuksista mallilaskelmien tulokset kaavojen mukaan lasketun elinaikakertoimen lievennyksen tapauksessa. Todettakoon, että jos tutkimusta tehtäessä olisi käytetty kaavojen mukaista lievennystä, niin olisi havaittu että se johtaa kasvaviin korvausasteisiin (kuvio 2K) eikä tätä lievennysvaihtoehtoa olisi tutkittu sen enempää. Koska kaavat kuitenkin julkaisuun päätyivät, on niihin liittyvät laskelmat nyt tehty. Tulokset osoittavat että tällaista lykkäystä ei elinaikakertoimeen kannata tehdä. Julkaisussa käytetty lykkäys toimii paljon paremmin. Johtopäätöksenä artikkeliin Vanhuuseläkeiän sitominen eliniän kehitykseen liittyvistä laskelmista joissa elinaikakerrointa lievennetään kaavojen mukaisesti, voidaan todeta että se johtaa kasvaviin korvausasteisiin (kuvio 2K), kasvaviin vanhuuseläkkeen pääoma-arvoihin (kuvio K) ja nettoeläkemenojen pääoma-arvoon ellei ennen ikää 3 kertynyt eläkeoikeus ole hyvin suuri verrattuna palkkatuloon iästä 3 alkaen (kuvio K). Koska eläkeiän nostamisen tavoitteena ei ole eläkkeiden kasvu vaan korvausasteiden laskun estäminen, tällainen lykkäyskorotus on tavoitteisiin nähden liian suuri. Osana artikkelissa Esimerkkilaskelma eläkeikäuudistuksen taloudellisista vaikutuksista kuvattua laskelmaa kaavojen - mukainen lievennys johtaa suurempiin eläkkeisiin ja suurempaan eläkemenoon, ja siten myös korkeampiin työeläkemaksuihin kuin julkaisussa käytetty lievennys. Verrattuna perusuraan TyEL-meno suhteessa palkkasummaan ja TyEL-maksu alenevat hieman mutta nousevat 0-luvulla suuremmiksi kuin perusuralla (taulukot 2K ja 3K). Tarkasteltujen esimerkkikohorttien eläkkeet ovat suurempia kuin perusuralla (kuvio K). Sukupolvituottojen muutokset ovat hieman suurempia kuin julkaisussa käytetyn lievennyksen kanssa (kuvio K). Olennaisempaa on tuottomuutosten kohorteittainen profiili (kuvio K). Nykyisistä sukupolvista vain yksi häviää hieman, muut voittavat. Häviäjiä, joita muutoksissa täytyy olla voittajia vastaavasti, löytyy kaukana tulevaisuudessa jonne kuvion aikaväli ei ulotu. Myönteiset vaikutukset julkiseen talouteen jäävät pienemmiksi kuin julkaisussa käytetyn lievennyksen kanssa (taulukko K). Bruttoveroaste, julkinen velka suhteessa kokonaistuotantoon ja keskimääräinen kunnallisvero laskevat vähemmän. Eläkeikäuudistus pienentäisi kestävyysvajetta vain prosenttiyksikön kolmasosalla. Koska eläkeiän nostamisen toisena tavoitteena korvausasteiden laskun estämisen ohella on valtion ja kuntien talouden kohentaminen, voidaan todeta että kaavojen mukaista lykkäyskorotusta ei kannata tehdä Kun verrataan makrovaikutuksia (taulukko K) julkaisussa käytetyn lievennyksen kanssa tehtyyn eläkeikäuudistuksen vaikutuksiin, havaitaan että työvoiman tarjonta, tuotanto ja investoinnit
2 kasvavat hieman vähemmän ja vaihtosuhde heikkenee hieman vähemmän. Yksityinen kulutus kasvaa selvästi enemmän. Palkat alenevat enemmän. ARTIKKELIN VANHUUSELÄKEIÄN SITOMINEN ELINIÄN KEHITYKSEEN LIEVENNETTYYN ELINAIKAKERTOIMEEN LIITTYVÄT KUVAT KAAVOJEN - MUKAAN LASKETTUNA Kuviossa K on esitetty sekä julkaisussa käytetty että kaavojen mukaisesti lievennetty elinaikakerroin. Kaikissa muissa tämän luvun kuvioissa on käytetty kaavojen mukaista lievennystä. Kuvio. Eläkeikään sidotut elinaikakertoimet Kaavojen - mukaan lievennetty elinaikakerroin Julkaisussa oleva lievennetty elinaikakerroin täyttää 3 vuotta Kuvio 2K. Korvausasteita vanhuuseläkeiän kohdalla, kun vanhuuseläkeikä on sidottu aikuisiän pituuden odotteeseen. 0 0 Eläkeikään sidottu eak täyttää 3 vuotta 2
3 Eak = elinaikakerroin. Kertynyt eläkeoikeus on 30 %, 0 % tai 0 % palkasta iässä 3. Karttuma iästä 3 alkaen on, %. Kuvio K. Vanhuuseläkkeen odotettu pääoma-arvo suhteessa vuosipalkkaan, kun vanhuuseläkeikä on sidottu aikuisiän pituuden odotteeseen (lievennetty elinaikakerroin). Karttuma iästä 3 alkaen on, %. Kertynyt eläkeoikeus iässä 3 ilman eak:ta: 0 % 0 % 30 % täyttää 3 vuotta Eak = elinaikakerroin. Karttuma iästä 3 alkaen on, %. Kuvio. Nettoeläkemenon pääoma-arvo suhteessa vuosipalkkaan, kun vanhuuseläkeikä on sidottu aikuisiän pituuden odotteeseen (lievennetty elinaikakerroin). Kertynyt eläkeoikeus iässä 3 ilman eak:ta: 0 % 0 % 30 % täyttää 3 vuotta Eak = elinaikakerroin. Karttuma iästä 3 alkaen on, %. 3
4 Kuvio K. Lievennetty elinaikakerroin, kun eläkeikää nostetaan aluksi harkinnanvaraisesti ja vanhuuseläkeikä sidotaan sen jälkeen aikuisiän pituuden odotteeseen Eläkeikään sidottu elinaikakerroin täyttää 3 vuotta Kuvio K. Korvausaste vanhuuseläkeiän kohdalla, kun eläkeikää nostetaan aluksi harkinnanvaraisesti ja vanhuuseläkeikä sidotaan sen jälkeen aikuisiän pituuden odotteeseen Eläkeikään sidottu elinaikakerroin täyttää 3 vuotta Kertynyt eläkeoikeus 0 % palkasta iässä 3. Karttuma iästä 3 alkaen on, %.
5 Kuvio K. Vanhuuseläkkeen odotettu pääoma-arvo suhteessa vuosipalkkaan, kun eläkeikää nostetaan aluksi harkinnanvaraisesti ja vanhuuseläkeikä sidotaan sen jälkeen aikuisiän pituuden odotteeseen. 2 Eläkeikään sidottu elinaikakerroin täyttää 3 vuotta Kertynyt eläkeoikeus 0 % palkasta iässä 3. Karttuma iästä 3 alkaen on, %. Kuvio K. Nettoeläkemenon pääoma-arvo suhteessa vuosipalkkaan, kun eläkeikää nostetaan aluksi harkinnanvaraisesti ja vanhuuseläkeikä sidotaan sen jälkeen aikuisiän pituuden odotteeseen. Eläkeikään sidottu elinaikakerroin täyttää 3 vuotta Kertynyt eläkeoikeus 0 % palkasta iässä 3. Karttuma iästä 3 alkaen on, %.
6 ARTIKKELIN VANHUUSELÄKEIÄN SITOMINEN ELINIÄN KEHITYKSEEN TAULUKOT JA KUVIOT, KUN ELINAIKAKERTOIMEN LIEVENNYS LASKETAAN KAAVOJEN MUKAISESTI Taulukko K. Eläkeikäuudistuksen makrovaikutuksia (muutos perusurasta, %-yks.) Työvoiman Tuotanto Investoinnit Yksityinen Palkka Kuluttaja- Vaihtosuhde tarjonta kulutus hinnat Taulukko 2K. Eläkeikäuudistuksen vaikutus TyEL-maksuun (muutos, %-yksikköä) Periodi Perus Työuravaikutus Elinaikakertoimen lykkäyskorotus Karttumien muutos Yhteensä
7 Taulukko 3K. Eläkeikäuudistuksen vaikutus yksityisalojen työeläkemenoihin suhteessa palkkasummaan (muutos, %-yksikköä) Periodi Perus Työuravaikutus Elinaikakertoimen lykkäyskorotus Karttumien muutos Yhteensä Taulukko K. Eläkeikäuudistuksen vaikutus julkiseen talouteen (muutos, %-yksikköä) Periodi Bruttoveroaste Julk.velka/BKT Keskim. kunnallisvero TyEL-maksu
8 Kuvio K. Yksityisalojen työeläkemaksut, % % % Perus Eläkeikäuudistus Kuvio K. Yksityisalojen tasoitetut työeläkemaksut % % Perus Eläkeikäuudistus
9 Kuvio K. Yksityisalojen työeläkerahastot suhteessa palkkasummaan % Perus Eläkeikäuudistus % Kuvio K. Työeläkkeet eräillä esimerkkikohorteilla suhteessa nykyisiin eläkkeisiin, reaalisesti 2. Perus Eläkeikäuudistus (-02). (-2). (-2) Kohortin syntymävuosi suluissa. Periodilla 3- ikäryhmässä - olevien saamia työeläkkeitä on merkitty luvulla. suhteessa palkkoihin tulevaisuudessa % 0 0 Perus Eläkeikäuudistus (-2) (-2) (-02) % Kohortin syntymävuosi suluissa.
10 Kuvio K. Työeläkejärjestelmän sukupolvituotot % % Perus Eläkeikäuudistus Kuvio K. Eläkeikäuudistuksen vaikutus sukupolvituottoihin %-yks. %-yks syntymäperiodi syntymäperiodi 0-0.0
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - ETK 31.10.2014 1. Vuonna 1995 syntynyt, työura alkanut 22-vuotiaana, työkyvyttömyyseläke 35-vuotiaana / vanhuuseläke
05/2013. Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin 029
Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan
Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan Ks. tarkemmin: Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista, toim. Kautto & Risku. Eläketurvakeskuksen
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014
ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala
Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Birgitta Moisala 2018 1 Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Kaiken takana: elinikä pitenee Hyvä eläkejärjestelmä ottaa eliniän pitenemisen huomioon
Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin
Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat
www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma
13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus
Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin
Muistio 1 (10) Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Eläkekatto mielletään yleensä euromääräiseksi rajaksi, joka rajaa tietyn osan kertyneestä eläkkeestä pois. Eläkepalkkakatto taas
05/2013. Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin 029
Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten
Kansantaloudellinen aikakauskirja 111. vsk. 1/2015 Eläkejärjestelmää on syytä arvioida monipuolisesti Jukka Rantala Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten hyvinvoinnin, kansantalouden ja elinkeinoelämän
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.
Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu Janne Pelkonen erityisasiantuntija
Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu 24.11.2016 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Uudistus tuunaa eläkejärjestelmää, mutta ei muuta sen perusarvoja.
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä
Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa. Heikki Tikanmäki
Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa Heikki Tikanmäki 23.5.2017 Johdanto Kuolevuus vaikuttaa työeläkemenoon monta kautta Eläkkeiden päättyvyys Elinaikakerroin Eläkeiät Eläketurvakeskuksen
Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat
Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Varmasti Oulussa
Varmasti Oulussa 18.10.2016 #varmasti2016 @varma_tweet Varmasti Oulussa 18.10.2016 #varmasti2016 @varma_tweet Eläkeuudistuksen työkalupakki 9.15-10.45 Eläketurva 2017 -jotakin uutta, jotakin vanhaa ja
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys
05/2013. Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin 029
27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä?
27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Anne Aarnio palveluneuvoja Varma Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017 Eläkeuudistus vaikuttaa vuodesta 2017 alkaen Eläkeuudistus ei vaikuta maksussa oleviin eläkkeisiin. Uudistus ei vaikuta 2017 mennessä kertyneeseen eläkekarttumaan. Eläkekarttumat
ERITYISPERUSTEET EU-ELÄKESIIRTOLAISTA
ELÄKETURVAKESKUS liite 1 Suunnitteluosasto 1.12.2016 ERITYISPERUSTEET EU-ELÄKESIIRTOLAISTA Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Vakuutustekniset suureet... 1 3 Laskentaan liittyvät ajankohdat... 2 4
Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus
Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.
Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala
Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 3 Alkuvaihe Kansaneläkelaki
Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista
Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät
Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen
Työstä työeläkettä Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu Kuvitus: Anssi Keränen Suomalainen sosiaalivakuutus Työeläke on keskeinen osa suomalaista sosiaaliturvaa. Työstäsi kasvaa työeläke! Työeläke
13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät
Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA 2017 Haaga-Helia Mika Mononen 7.9.2016 TEHTÄVÄMME: ELÄKETURVA Työeläke on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvaa ja työn tuottamaa hyvinvointia. Huolehdimme, että asiakasyritystemme
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.
Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin?
Hallitusammattilaiset: Tietopankkiaamiainen Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Janne Sjöman ja Tarja Tyni 19.8.2015 Hallitusammattilaiset / 19.8.2015
Työeläkeuudistus 2017. Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014
Työeläkeuudistus 2017 Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014 Perustelut uudistukselle Eläkkeellesiirtymisikä nousee 62,4 vuoteen v. 2025 mennessä Elinikä pitenee koko ajan. Jos työurat eivät pitene,
Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi. eläkejärjestelmään suuria muutoksia. Yleisestä
artikkeli Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi Kuvat maarit kytöharju Vuoden 2005 eläkeuudistus myöhensi eläkkeelle siirtymistä vain vähän Yhtenä vuoden 2005
Eteran PHP seminaari 2014
v Eteran PHP seminaari 2014 Päivän ohjelma 2014 8.45 9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 9.30 Etera: Päivän avaus 9.30 10.20 Etera: Ajankohtaista TyEL ja YEL -eläkevakuuttamisesta 10.20 11.10 Tilaajavastuu:
Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma
Muistio 1 (9) Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Väestö Tilastokeskus julkaisi 30.9.2019 väestöennusteen 1, jonka merkittävin ero aiempaan, 16.11.2018 julkaistuun
Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko
Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma
Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus
Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 16.5.2017 Reijo Vanne Johtava ekonomisti Tela Sisältö Työeläkehistoriaa kansantalouden tilinpidosta Kestävyys
Julkinen talous ja pitenevät eliniät
Julkinen talous ja pitenevät eliniät Jukka Lassila Dosentti, Helsingin yliopisto Tutkimusneuvonantaja, ETLA 30.10.2014 Juoni Eliniät ennen ja nyt, ja kuvia tulevaisuudesta. Julkinen talous ja eliniät Terveys
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.
SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
Hannu Uusitalo 29.1.2015. Eläkeuudistus 2017
Hannu Uusitalo 29.1.2015 Eläkeuudistus 2017 Esityksen sisältö eläkepolitiikkaa 2005-2014 keskeiset selvitykset 2017 uudistuksen sisältö tutkimukselliset vaikutusarviot poliittiset arviot; miten uudistuksen
01/2014. Selvityksiä ja laskelmia Suomen eläkejärjestelmää koskeneen kansainvälisen arvion johdosta. Eläketurvakeskus. Mikko Kautto (toim.
01/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN SELVITYKSIÄ Selvityksiä ja laskelmia Suomen eläkejärjestelmää koskeneen kansainvälisen arvion johdosta Mikko Kautto (toim.) Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 01/2014
Työeläkekoulu 2017 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK
Työeläkekoulu 2017 ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö Ikärajat ja varhaiseläkejärjestelyt
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017. Kaakkois-Suomen aluetoimisto
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 Kaakkois-Suomen aluetoimisto Neuvottelutulos Eläkeuudistuksen sisältöä neuvotelleet työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK ja STTK ovat päässeet sopuun työeläketurvaan tehtävistä
02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessa vanhuuseläkkeen
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista Hannu Viertola Suomen Pankki Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 29.1.2015 Sisällys 1 Johdanto 2 Vuosityöajan pidentämisen dynaamisista vaikutuksista
Jaakko Tuomikoski. Työeläkeuudistus
Jaakko Tuomikoski Työeläkeuudistus Eläkeratkaisun päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä työvoiman saatavuuden varmistaminen, kun ikärakenteen muutos
Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010
Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa
Työeläkeindeksin palauttaminen palkkaindeksiksi tulisi kalliiksi
Muistio Brief 51 8.12.2016 Muistio Brief ISSN-L 2323-2463, ISSN 2323-2463 51 8.12.2016 1 Muistiot tarjoavat ajankohtaista tutkimustietoa polttavista yhteiskunnallisista kysymyksistä. www.etla.fi» julkaisut»
Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia
Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia Seppo Honkapohja* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Pekkarisen työryhmän raportti pohjustaa seuraavaa eläkeuudistusta
Pekkarisen työryhmän raportti pohjustaa seuraavaa eläkeuudistusta JAAKKO KIANDER Ylijohtaja Jukka Pekkarisen johtaman eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmä julkisti raporttinsa 31.10.2013 (ETK 2013a). Työryhmän
Miksi pidempiä työuria?
Miksi pidempiä työuria? Työeläkepäivä 20.10.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Pääasiallinen sisältö Onko työurien pidentäminen tärkeää? Kuinka pitkiä työuria suomalaiset
Osittainen varhennettu vanhuuseläke
Osittainen varhennettu vanhuuseläke Miten se vaikuttaa muihin etuuksiin? Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 1 Johdanto 3 2 Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) pääpiirteet 3 3 OVE ja työkyvyttömyyseläke
Joustavasti vanhuuseläkkeelle
Joustavasti vanhuuseläkkeelle Vanhuuseläke ja osittainen varhennettu vanhuuseläke Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus Työeläkejärjestelmän palvelukeskus Asiakaspalvelu ja käyntiosoite:
Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana?
Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana? Tehyn yrittäjäjaoston opintopäivä 19.11.2016 11.11.2016 TYÖELÄKEYHTIÖ ELO Lakisääteinen sosiaalivakuutus
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus Kurkistus harmaantuvan Suomen tulevaisuuteen? Nuorten työeläkekoulu
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus Kurkistus harmaantuvan Suomen tulevaisuuteen? Nuorten työeläkekoulu 6.6.2019 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Mitä on sukupolvipolitiikka?
TYÖELÄKEINDIKAATTORIT
2015 2016 TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 1 työuran pituus eläkkeiden taso eläkemenot ja rahoitus Eläkkeellesiirtymisiän odote 5 Työvoimaan kuulumisajan ja työllisen ajan odote 9 Työllisyysaste 11 Eläkkeelle siirtyneiden
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 23.11.2010 1 Työuria täytyy pidentää Tarvitaan enemmän
TYÖELÄKEINDIKAATTORIT
2015 TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 1 työuran pituus eläkkeiden taso eläkemenot ja rahoitus Eläkkeellesiirtymisiän odote 5 Työvoimaan kuulumisajan ja työllisen ajan odote 9 Työllisyysaste 11 Eläkkeelle siirtyneiden
Eteran PHP seminaari 2014
v Eteran PHP seminaari 2014 Päivän ohjelma 2014 8.45 9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 9.30 Etera: Päivän avaus 9.30 10.15 Etera: Ajankohtaista TyEL ja YEL - eläkevakuuttamisesta 10.15 10.55 Tilaajavastuu:
Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012
Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Uudistus pähkinänkuoressa Siirryttiin yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään 63-68 Otettiin käyttöön kannustinkarttuma Työttömyyseläke korvattiin työttömyysturvan
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista
Osittainen varhennettu vanhuuseläke
Osittainen varhennettu vanhuuseläke Miten se vaikuttaa muihin etuuksiin? Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 1 Johdanto 3 2 Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) pääpiirteet 3 3 OVE ja työkyvyttömyyseläke
Eläketurvakeskuksen monisteita 40. Arvioita työmarkkinajärjestöjen sopiman yksityisalojen eläkeuudistuksen. Työryhmäraportti
Eläketurvakeskuksen monisteita 40 Arvioita työmarkkinajärjestöjen sopiman yksityisalojen eläkeuudistuksen vaikutuksista Työryhmäraportti Helsinki 2002 ESIPUHE Tämän raportin tarkoituksena on arvioida
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Tausta diapaketille Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1
Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Artikkeleita Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1 Ismo Risku 2 Eläkeuudistuksen tausta Pian vuoden 2005 työeläkeuudistuksen jälkeen
Eläkeuudistus Kotka OAJ Jaana Stenman
Eläkeuudistus 2017 Kotka OAJ 22.11.2016 Jaana Stenman Keva Hoitaa koko julkisen sektorin henkilöstön eläkeasioita, JueL voimaan 1.1.2017 Vastaa kunta-alan eläketurvan rahoituksesta Kehittää eläketurvaa
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Oven avaus. Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2017 Oven avaus Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2017 Oven avaus Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu 28.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @JiiPelkonen Eri
Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen
Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen Tammikuu 2015 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Jotkut epäilevät, etteivät
Kertoimien laskentakaava on seuraava:
Muistio 1 (7) Kertasuorituskertoimet 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleistä kertasuorituksista 2 Lapseneläkkeen kertasuorituskertoimet 1 Yleistä kertasuorituksista... 1 2 Lapseneläkkeen kertasuorituskertoimet...
Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät
Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät Kuntoutusakatemia 29.11.2011 Outi Antila Työeläkejärjestelmän haasteita Eliniän odotteen kasvu Työurien pidentyminen Rahoitus ja vakavaraisuus Sukupolvien