Roope Uusitalo Työeläkepäivä
|
|
- Kaarina Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Roope Uusitalo Työeläkepäivä
2 Uudistus pähkinänkuoressa Siirryttiin yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään Otettiin käyttöön kannustinkarttuma Työttömyyseläke korvattiin työttömyysturvan lisäpäivillä Yksilöllinen varhaiseläke lakkautettiin Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden ikäraja nousi 57:stä 59 vuoteen (putken ikäraja 55:stä 57:ään) Eläkkeitä alettiin leikata elinaikakertoimella Roope Uusitalo 2
3 Uudistuksen tavoitteet Uudistuksen tavoitteina oli myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2 3 vuodella ja sopeuttaa eläkejärjestelmä keskimääräisen elinajan kasvuun Eläkkeelle siirtymisikä on kasvanut vuoden 2005 jälkeen 1,4 vuodella. Onko tämä eläkeuudistuksen ansiota? Roope Uusitalo 3
4 Roope Uusitalo 4
5 Teesi 1: Eläkkeellesiirtymisiän odotteen muutos on harhanjohtava mittari lähellä eläkeikää olevien työllisyyden ja efektiivisen eläkkeellesiirtymisiän muutoksille Suurin vaikutus odotteen kasvuun on yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien toimeentulon turvaamisella työttömyyseläkkeen sijaan työttömyyspäivärahalla Odote ei reagoi työttömyysputken ikärajan muutoksiin, vaikka se oli työllisyyden kannalta uudistuspaketin merkittävin elementti Roope Uusitalo 5
6 Teesi 2: Siirtyminen yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään ALENSI eläkkeelle siirtymisikää Kannustinkarttuman vaikutus on suurin piirtein yhtä suuri kuin aikaisemman järjestelmän varhennusvähennyksellä. Vanhuuseläkkeen alaikärajan alentamisella 65:stä 63 vuoteen merkittävä vaikutus eläkkeelle siirtymiseen Roope Uusitalo 6
7 Teesi 3: Eläkeuudistuksen vaikutukset eläkkeellesiirtymisikään ovat jo realisoituneet. Odotettavissa ei enää ole eläkeuudistuksesta johtuvaa eläkeiän kasvua Työttömyyseläkkeen poistuminen ei enää vaikuta eläkkeellesiirtymisikään Elinaikakerroin ei juuri lisää kannustimia työuran pidentämiseen. Se leikkaa eläkkeitä yhtä paljon riippumatta eläkkeelle jäämisiästä. Elinaikakertoimella on eläkkeelle jäämiseen lähinnä tulovaikutus. Vaikutuksen suuruudesta ei ole (vielä) käyttökelpoisia arvioita Roope Uusitalo 7
8 Teesi 4: Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden aleneminen on pitkän ajan trendi, johon eläkeuudistuksella ei ole juuri vaikutusta Roope Uusitalo 8
9 Teesi 5: Eläkeuudistuksen kokonaisvaikutus on kertaluokkaa pienempi kuin tavoitteen mukainen 2-3 vuotta Roope Uusitalo 9
10 Laskelmia eläkeuudistuksen vaikutuksista Data: 5%:n otos ETK:n rekistereistä + ikäluokittaiset kuolemanvaaraluvut TK:sta Tietoja vuotiaista suomalaisista vuosilta (ennen vuotta 2004 kuolleet puuttuvat datasta) Eri eläkkeet, eläkkeiden suuruus, tiedot vuosiansioista ja eläkekarttumista vuoden 2004 lopussa Roope Uusitalo 10
11 Metodi Lasketaan eläkealkavuuksien perusteella 50-vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote samalla tavalla kuin virallisessa ETK:n laskelmassa Pidetään muiden eläkkeiden alkavuus vuoden 2001 tasolla ja muutetaan yhden eläkelajin alkavuutta kerrallaan toteutuneen kehityksen mukaisesti Lasketaan kunkin eläkelajin alkavuuden kontribuutio eläkkeelle siirtymisiän odotteen muutokseen Roope Uusitalo 11
12 0 Eläkealkavuus Eläkkeiden alkavuus datassa Roope Uusitalo 12
13 Lähde: Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä, Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5 / Roope Uusitalo 13
14 Roope Uusitalo 14
15 Odote Eläkkeellesiirtymisiän odote otoksesta laskettuna Eläkkeellesiirtymisvuosi Roope Uusitalo 15
16 Työttömyyseläkkeiden alkavuuden muutoksen kontribuutio odotteeseen Eläkkeellesiirtymisvuosi Roope Uusitalo 16
17 Työttömyyseläkkeen poistaminen kasvatti pitkäaikaistyöttömien määrää vuotiaat työttömät ansiopäivärahan keston mukaan Roope Uusitalo 17
18 Oikaistu eläkeiän nousu (tai oikeastaan siis lasku) vuotiaan eläkeiän odote 60, , , ETK virallinen eläkkeellesiirtymisiän odote Työttömyyseläkkeen lakkauttaminen huomioitu Tarkempi kuvaus laskentavasta: Roope Uusitalo 18
19 Vanhuuseläkkeiden alkavuuden muutoksen kontribuutio odotteeseen Eläkkeellesiirtymisvuosi Roope Uusitalo 19
20 Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden muutoksen kontribuutio odotteeseen Eläkkeellesiirtymisvuosi Roope Uusitalo 20
21 Työkyvyttömyyseläkkeiden ikävakioitu alkavuus työeläkejärjestelmässä vuotiailla vuosina Roope Uusitalo 21
22 Kuolevuuden muutoksen kontribuutio odotteeseen Eläkkeellesiirtymisvuosi Roope Uusitalo 22
23 Varauksia Tulokset alustavia ja perustuvat meneillään olevaan hankkeeseen, lisää tuloksia odotettavissa maaliskuussa Roope Uusitalo 23
Vuoden 2005 eläkeuudistuksen
Vuoden 2005 eläkeuudistuksen vaikutus eläkkeelle siirtymiseen Roope Uusitalo HECER, Helsingin yliopisto Aktuaariyhdistys 23.10. 2013 Tutkimuksen tavoite Arvioidaan vuoden 2005 uudistusten kokonaisvaikutus
Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi. eläkejärjestelmään suuria muutoksia. Yleisestä
artikkeli Roope Uusitalo Professori HECER, Helsingin yliopisto roope.uusitalo@helsinki.fi Kuvat maarit kytöharju Vuoden 2005 eläkeuudistus myöhensi eläkkeelle siirtymistä vain vähän Yhtenä vuoden 2005
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen
Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta
Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014
ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2005 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2005 Eläketurvakeskus 00065
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018
Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät Uudistuksen tavoitteet Riittävät eläkkeet Kestävä rahoitus
Iäkkäämpien työttömyyden alentaminen kahden uudistuksen vaikutuksista Martti Hetemäki
Iäkkäämpien työttömyyden alentaminen kahden uudistuksen vaikutuksista 9.1.2017 Martti Hetemäki Uudistus 1: Työttömyysturvan lisäpäivien ikärajan nosto 2005- (koskee 55-59-v.) Uudistus 2: Työttömyyseläkejärjestelmän
Miksi pidempiä työuria?
Miksi pidempiä työuria? Työeläkepäivä 20.10.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Pääasiallinen sisältö Onko työurien pidentäminen tärkeää? Kuinka pitkiä työuria suomalaiset
Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1
Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Artikkeleita Vuoden 2017 eläkesopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja työeläkkeisiin 1 Ismo Risku 2 Eläkeuudistuksen tausta Pian vuoden 2005 työeläkeuudistuksen jälkeen
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala
Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Kaiken takana: elinikä pitenee Hyvä eläkejärjestelmä ottaa eliniän pitenemisen huomioon
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 23.11.2010 1 Työuria täytyy pidentää Tarvitaan enemmän
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5/2006 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Jari Kannisto Maija Hiltunen Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja
Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa. Heikki Tikanmäki
Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa Heikki Tikanmäki 23.5.2017 Johdanto Kuolevuus vaikuttaa työeläkemenoon monta kautta Eläkkeiden päättyvyys Elinaikakerroin Eläkeiät Eläketurvakeskuksen
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
Hannu Uusitalo 29.1.2015. Eläkeuudistus 2017
Hannu Uusitalo 29.1.2015 Eläkeuudistus 2017 Esityksen sisältö eläkepolitiikkaa 2005-2014 keskeiset selvitykset 2017 uudistuksen sisältö tutkimukselliset vaikutusarviot poliittiset arviot; miten uudistuksen
Talouspolitiikan arviointi. Roope Uusitalo
Talouspolitiikan arviointi Roope Uusitalo 27.3. 2014 Outline Mitä? Kuka? Miksi? Miten? Talouspolitiikan arviointi Tavoitteena muodostaa taloustieteelliseen tutkimukseen perustuva käsitys talouspoliittisten
Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma
13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus 1
Kansantaloudellinen aikakauskirja 98. vsk. 4/2002 ESITELMIÄ Yksityisen sektorin työeläkeuudistus 1 Seija Ilmakunnas VTT, tutkimuspäällikkö Eläketurvakeskus 1 Perustuu Kansantaloudellisen Yhdistyksen kokouksessa
Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista
Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää
Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin?
Hallitusammattilaiset: Tietopankkiaamiainen Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Janne Sjöman ja Tarja Tyni 19.8.2015 Hallitusammattilaiset / 19.8.2015
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille
Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys
Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan
Vanhuuseläke: esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan Ks. tarkemmin: Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista, toim. Kautto & Risku. Eläketurvakeskuksen
Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017 Eläkeuudistus vaikuttaa vuodesta 2017 alkaen Eläkeuudistus ei vaikuta maksussa oleviin eläkkeisiin. Uudistus ei vaikuta 2017 mennessä kertyneeseen eläkekarttumaan. Eläkekarttumat
02/2013. Työstä vanhuuseläkkeelle siirtyminen ja sen taustatekijät 2000-luvulla: rekisteripohjainen tarkastelu. Eläketurvakeskus.
02/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Työstä vanhuuseläkkeelle siirtyminen ja sen taustatekijät 2000-luvulla: rekisteripohjainen tarkastelu Satu Nivalainen Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2013
Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät
Työurat, väestön ikääntyminen ja eläkejärjestelmät Kuntoutusakatemia 29.11.2011 Outi Antila Työeläkejärjestelmän haasteita Eliniän odotteen kasvu Työurien pidentyminen Rahoitus ja vakavaraisuus Sukupolvien
Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa?
Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa? Suomen aktuaariyhdistys 16.2.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Sisältö Taustaa Eläkeneuvotteluryhmän työskentelystä Eläkeikä- ja työuramittareista
Työeläkejärjestelmän uudistamisen tavoitteiden mittaaminen taustaselvitys työuraryhmälle
Hannu Uusitalo (toim.) Työeläkejärjestelmän uudistamisen tavoitteiden mittaaminen taustaselvitys työuraryhmälle Eläketurvakeskuksen selvityksiä 2011:2 Hannu Uusitalo (toim.) Työeläkejärjestelmän uudistamisen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA 2017 Haaga-Helia Mika Mononen 7.9.2016 TEHTÄVÄMME: ELÄKETURVA Työeläke on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvaa ja työn tuottamaa hyvinvointia. Huolehdimme, että asiakasyritystemme
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - ETK 31.10.2014 1. Vuonna 1995 syntynyt, työura alkanut 22-vuotiaana, työkyvyttömyyseläke 35-vuotiaana / vanhuuseläke
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017. Kaakkois-Suomen aluetoimisto
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 Kaakkois-Suomen aluetoimisto Neuvottelutulos Eläkeuudistuksen sisältöä neuvotelleet työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK ja STTK ovat päässeet sopuun työeläketurvaan tehtävistä
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Jaakko Tuomikoski. Työeläkeuudistus
Jaakko Tuomikoski Työeläkeuudistus Eläkeratkaisun päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä työvoiman saatavuuden varmistaminen, kun ikärakenteen muutos
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Birgitta Moisala 2018 1 Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala
Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset
Pääministeri Matti Vanhasen
artikkeli Seija Ilmakunnas Johtaja Palkansaajien tutkimuslaitos seija.ilmakunnas@labour.fi Reija Lilja Tutkimusjohtaja Palkansaajien tutkimuslaitos reija.lilja@labour.fi Vanhuuseläkkeen alaikärajan nostosta
Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu Janne Pelkonen erityisasiantuntija
Eläkeuudistus ja uudet eläkelajit: OVE ja työuraeläke? Työeläkekoulu 24.11.2016 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Uudistus tuunaa eläkejärjestelmää, mutta ei muuta sen perusarvoja.
Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä
Työeläkeuudistus 2017. Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014
Työeläkeuudistus 2017 Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus 26.9.2014 Perustelut uudistukselle Eläkkeellesiirtymisikä nousee 62,4 vuoteen v. 2025 mennessä Elinikä pitenee koko ajan. Jos työurat eivät pitene,
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen. Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän raportti
Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän raportti Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän
Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä
Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä Ansioturva taloustieteen näkökulmasta Vakuutus työpaikan menetyksen varalle Turvaa toimeentulon työttömyysaikana Tasaa tuloja työllisyys-
VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti
1 VaEL valtion eläketurva Eläkkeelle joustavasti Opetusministeriö 29.5.2007 Riina Koskela 2 Valtion eläketurva - VaEL Eläkeikä Eläkkeen laskenta Eläkevaihtoehtoja Vertailuja /3 Asiakaspalvelu 3 Puh. (09)
Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen
Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen Tammikuu 2015 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa
Mitä kautta työkyvyttömyys
Mitä työkyvyttömyys maksaa? Allan Paldanius / Kuntien eläkevakuutus k Mitä kautta työkyvyttömyys maksaa? Työkyvyttömyyden eri vaiheet työkyvyn menetys alkaa näkyä satunnaiset sairaslomat, sijaisten palkat,
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus
Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus
www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh.
Ajankohtaista työeläkkeistä Julia, Turku SAK 29.10.2011 Työeläkevakuuttajat TELA Lea Ala-Mononen tiedottaja Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. 010 680 6700 e-mail: elaketiedotus@tela.fi 2011 Mikä TELAn
05/2013. Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Eläkeiän sitominen elinaikaan miten käy työurien ja tulonjaon? Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin 029
ELÄKEIKÄ JA TYÖURAT: työttömyys himmentää optimismia
artikkeli pertti honkanen Johtava tutkija Kelan tutkimusosasto pertti.honkanen@kela.fi Kuvat maarit kytöharju ELÄKEIKÄ JA TYÖURAT: työttömyys himmentää optimismia Eliniän ja eläkkeellesiirtymisiän odotteet
Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa
Johan Åström 30.1.2009 1 (5) Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Työttömyyseläke lakkautetaan eläkelajina vuoden 1949 jälkeen syntyneiltä. Työttömyyseläke korvataan pidentämällä työttömyyspäivärahan
Pekkarisen työryhmän raportti pohjustaa seuraavaa eläkeuudistusta
Pekkarisen työryhmän raportti pohjustaa seuraavaa eläkeuudistusta JAAKKO KIANDER Ylijohtaja Jukka Pekkarisen johtaman eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmä julkisti raporttinsa 31.10.2013 (ETK 2013a). Työryhmän
04/2014. Työeläkeindikaattorit 2014. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
Kunta-alan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet 2018 Katinka Lybäck
Kunta-alan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet 2018 Katinka Lybäck Kunta-alan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet 2018 Tekijä: Katinka Lybäck ISBN 978-952-5933-61-1 (PDF) Sisältö Eläkkeelle siirtyneiden
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Nikolas Elomaa Edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Alin vanhuuseläkeikä ja tavoite-eläkeikä Työeläkejärjestelmän
Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
04/2015. Työeläkeindikaattorit 2015. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2015 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit 2015 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
05/2013. Työeläkeindikaattorit. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 05/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkeindikaattorit Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
Eläkeryhmien töiden vaikuttavuusarviointi
LAUSUNTO 3.3.2010 Jaakko Kiander Reija Lilja Lausuntopyyntö VM028:00/2010 Eläkeryhmien töiden vaikuttavuusarviointi Hallituksen asettamien Ahtelan ja Rantalan eläketyöryhmien tavoitteena oli esittää keinoja
02/2015. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Eläketurvakeskus. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat
Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Suomalainen eläkejärjestelmä - kehitystä ja sopeutusta. Eläkeläiset ry Valtuusto Kalevi Kivistö
Suomalainen eläkejärjestelmä - kehitystä ja sopeutusta Eläkeläiset ry Valtuusto 27.4.2017 Kalevi Kivistö Esivaiheet Syy:nki (maatalous) Armovuosijärjestelmä (papiston lesket) Val:on virkamiesten eläkkeet
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2012 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien
04/2015. Katsaus eläketurvaan vuonna 2014. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2014 Heidi
Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta
Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta
Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot. Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen
Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen Työkyvyttömyyseläkettä saavat 25-64-vuotiaat (%), 2011 Ahvenanmaa 5,3 Etelä-Karjala 9,9 Etelä-Pohjanmaa 10,4 Etelä-Savo 11,9
Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten
Kansantaloudellinen aikakauskirja 111. vsk. 1/2015 Eläkejärjestelmää on syytä arvioida monipuolisesti Jukka Rantala Hyvin toimiva työeläkejärjestelmä on kansalaisten hyvinvoinnin, kansantalouden ja elinkeinoelämän
ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 1 (15) 3.3.2010
ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 1 (15) Valtiovarainministeriö Kansantalousosasto Lausuntopyyntö VM028:00/2010 ARVIOITA ELÄKERYHMIEN EHDOTUSTEN VAIKUTTAVUUDESTA Eläkkeellesiirtymisikä ja työurien pituus Valtiovarainministeriö
15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015
15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-
SUOMALAISET JA ELÄKEIKÄ -SELVITYKSEN TULOKSIA
SUOMALAISET JA ELÄKEIKÄ -SELVITYKSEN TULOKSIA Rakennusliitto teetti TNS Gallupilla selvityksen koskien suomalaisten käsityksiä eläkeiästä ja eläkkeistä. Selvitys tehtiin GallupKanava-tutkimusjärjestelmän
13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät
Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus
Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma
Muistio 1 (9) Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Väestö Tilastokeskus julkaisi 30.9.2019 väestöennusteen 1, jonka merkittävin ero aiempaan, 16.11.2018 julkaistuun
Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen
Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu
Kysymyksiä ja vastauksia työurasopimuksesta
1 Kysymyksiä ja vastauksia työurasopimuksesta Tähän muistioon on koottu yleisimpiä kysymyksiä työurasopimuksesta ja vastaukset niihin. Muistion numerointi viittaa työurasopimuksen ao.kohtaan. 2.1.1. Nuorten
Omat eläketietosi - Kevan info 2013
Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen
EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005
EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 Eläkejärjestelmä uudistuu -haaste työyhteisön johtamiselle Kari Puro Eläkeuudistuksen päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä
Kevan eläketietoisku 2014
Kevan eläketietoisku 2014 Ohjelma Tilaisuuden avaus Omat eläketietosi palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osa-aikaeläke Eläkkeen määrään vaikuttavat seikat Eläkkeen hakeminen Työkyky
Taidemaalariliiton eläketutkimus 2010
1 Taidemaalariliitto ry 10.1.2011 Ari Aaltonen, VTM Taidemaalariliiton eläketutkimus 2010 1. Yhteenveto tuloksista Taidemaalariliiton jäsenistön keskuudessa tehty eläketutkimus pyrki selvittämään miten
Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla
Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL
Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin
Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu
Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke Työeläkekoulu 28.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @JiiPelkonen Eri