Ihmisellä on viisi perusaistia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ihmisellä on viisi perusaistia"

Transkriptio

1 Aistit ja oppiminen

2 Ihmisellä on viisi perusaistia näköaisti eli visuaalinen aistijärjestelmä kuuloaisti eli auditiivinen aistijärjestelmä tuntoaisti eli kinesteettinen aistijärjestelmä hajuaisti eli olfaktorinen aistijärjestelmä makuaisti eli gustatorinen aistijärjestelmä.

3 Kolme pääaistijärjestelmää, erilaiset tiedonvastaanottotavat Visuaalinen eli kuvallisiin näköhavaintoihin pohjautuva Auditiivinen eli kuulohavaintoihin pohjautuva Kinesteettinen eli tunteisiin ja tuntemuksiin pohjautuva aistijärjestelmä

4 Kaikki oppimistyylit ovat yhtä hyviä Ei ole olemassa hyviä tai huonoja tyylejä. Jonkun aistimaailmassa yksi oppimistyyli on vahvasti hallitseva. Erilaiset tiedonvastaanottotavat eivät ilmene puhtaina vaan olemme sekatyyppejä. Parhaiten oppii käyttämällä itselleen vahvinta kanavaa.

5 Millainen on sinun oppimistyylisi? Millaista opetusta mieluiten seuraat tai pidät onnistuneena? Onko sinulle tärkeää, että näet opettajan ja että hän käyttää paljon havaintomateriaalia, esimerkiksi kalvoja? Katseletko mieluummin opettajaa kuin kirjoitat muistiinpanoja? Tällöin oppimistyylisi on todennäköisesti visuaalinen, opit näköaistin avulla parhaiten. Vai onko sinulle tärkeämpää, että opettaja puhuu elävällä äänellä ja selittää opettamaansa asiaa perusteellisesti? Kirjoitat ehkä muistiinpanoja, mutta haluat keskittyä myös opettajan puheeseen ja kuuntelemiseen? Silloin edustat auditiivista oppimistyyliä eli opit parhaiten kuuloaistin avulla. Vai tuntuvatko sinusta tuolit ja pulpetit aika ajoin todella epämiellyttäviltä? Opiskeluun ei oikein voi keskittyä, kun istuminen on hankalaa. Kiinnitätkö huomiota luennoitsijan liikkeisiin, ilmeisiin ja eleisiin? Sinulle opiskeluympäristön täytyy tuntua hyvältä, jotta pystyt keskittymään itse asiaan; opiskelussa pitää olla hyvä fiilis. Jos tunnistat tästä itsesi, opit parhaiten tuntoaistin avulla eli olet kinesteettinen oppija.

6 Miten sinä opit parhaiten? Visuaalinen oppija omaksuu tietoa havainnoimalla ja tarkkailemalla ympäristön tapahtumia, sekä monisteista, kuvista, kalvoista ja julisteista. Auditiivinen henkilö oppii pääasiassa kuulonsa avulla ja muistaa helposti kuulemansa tiedon. Kinesteettisen oppijan pitää kokea asiat. Tarvitsee oppimistilanteissa liikkumista. Oppii tekemällä. Taktillinen oppija oppii vuorovaikutuksessa esineiden ja ihmisten kanssa koskettamalla ja kokeilemalla.

7 Oppii kuulemalla Muistaa hyvin mitä on kuullut Sopii luennot ja suulliset ohjeet Ihmisistä 25% on auditiivisia Auditiivinen oppija Ääneen lukeminen auttaa muistamaan Keskittyy opetukseen, työrauha puhe ja luennot ovat tärkeitä Haluaa paneutua asioihin eikä edetä nopeasti (Lehtelä 2003, Ahola 2004)

8 Oppii tekemällä Käytännön soveltaminen ja tekeminen ovat tärkeitä Ei jaksa istua pitkään paikoillaan, alkaa kiemurrella tuolilla ja korjailee asentoa Oppii jaloillaan, tuntee kropassaan Ihmisistä 40% on kinesteettisiä Kinesteettinen oppija Fyysinen tekeminen tärkeää Kaipaa vuorovaikutusta Pitää väittelystä, aktiviteetistä ja kilpailusta Tarvitsee opitun aineksen yhdistämistä henkilökohtaisiin kokemuksiin Tarvitsee itse osallistumista (Lehtelä 2003, Ahola 2004)

9 Oppii näkemällä, kuvat tärkeitä Muistaa kuvat ja tekstin, missä kohdassa kirjaa se on esiintynyt Luo mielikuvia ja muistikarttoja Ihmisistä 35% on visuaalisia Visuaalinen oppija Sopii kirjallinen materiaali, graafiset esitykset, ei niinkään luennot Ei malta paneutua yksityiskohtiin Suorittaa ja haluaa siirtyä nopeasti tehtävästä toiseen (Lehtelä 2003, Ahola 2004)

10 Oppii käsillään Muistuttaa ja luetaan kinesteettisiin oppijoihin Taktillinen Oppija Tekee mielellään muistiinpanoja, alleviivaa, piirtelee kuvia ja siten saa tekemistä käsilleen Ottaa kynän käteen ja leikittelee sillä jotta, voisi keskittyä (Lehtelä 2003, Ahola 2004)

11 Useat kanavat käyttöön Oppimistulokset paranevat sen mukaan, monenko aistin avulla opetusta havainnollistetaan: jos kuulee, muistiin jää 20 % jos näkee, muistiin jää 30 % jos sekä kuulee että näkee, muistiin jää 50 % jos saa lisäksi puhua, muistiin jää 70 % jos saa lisäksi tehdä itse, muistiin jää 90 %.

12 Vinkkejä, joita voit käyttää opiskellessasi.

13 Auditiivinen oppija Keskity kuuntelemaan. Älä tee tarpeettomia muistiinpanoja, sillä se saattaa häiritä kuuntelemista. Sanele itse nauhalle opiskeltavat asiat. Kuuntele nauhoitustasi. Tee vielä lyhyt yhteenveto kirjallisesti. Jo nauhoittaessasi opit omasta puheestasi. Kotona ollessasi voit käyttää lyhyetkin joutoajat hyväksesi kuuntelemalla nauhojasi. Keskustele muiden kanssa erityisen hankalista kohdista. Yritä opiskellessasi minimoida kaikki muu melu ja häiritsevät äänet.

14 Kinesteettinen oppija Tee muistiinpanoja pahvilapuille ja sivujen marginaaliin. Hyödynnä havaintoesityksiä. Vältä istumasta paikoillasi, kun opiskelet jotain uutta. Lukeminen kävellessä huoneessa edestakaisin on opiskeltaessa usein hyvin tehokas tapa.

15 Visuaalinen oppija Käytä muistiinpanoissa apuna kaavioita, alleviivauksia. Piirrä omia kuvia ja tee merkintöjä, jotka helpottavat mielleyhtymien syntymistä ja mieleen palauttamista. Apuvälineeksi sinulle saattaa usein soveltua ns. mind map. Käytä muistiinpanoihin ja piirroksiin suuria paperiarkkeja (A3-kokoisia). Voit käyttää muistiinpanoissasi välillä tikkukirjaimiakin, korostaaksesi asian tärkeyttä. Lukiessasi esimerkiksi tenttiin, voit kiinnitellä tekemiäsi muistiinpanoja ympäri kotiasi, jolloin ne ovat aina näkyvillä. Koeta nimenomaan lukea uutta informaatiota sen sijaan että ainoastaan kuuntelisit sitä. Kuunnellessasi suullista esitystä, keskity asiaan tiukasti ja piirrä kuulemastasi omaa hahmotelmaasi. Luo mielessäsi kuvia muistin tueksi.

16 Lähteitä ja kirjallisuutta Aulanko, M. (1999). Minä osaan. Anna aivojesi toimia. Juva: WSOY. Laine ym Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla. WSOY. Lehtelä 2003, Ahola Vakkuri, K. (1998). Opi tehokkaammin - opi oppimaan! Helsinki: BSV-kirja.

Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala

Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti Jos toimit opettajana tai ohjaajana tai jollain tavalla edistät oppimista, muista aina, että oma ajattelutyylisi todennäköisesti hallitsee

Lisätiedot

Havaintokanavat. Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen

Havaintokanavat. Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen Havaintokanavat Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen Havaintokanavat Aistit eli havaintokanavat ovat tärkeitä oppimisen kannalta Useimmilla on hallitsevana jokin eri aistiin perustuvista oppimistyyleistä

Lisätiedot

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Ohjeita kotiopiskelun tueksi Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Isoniitun koulu 2009 Oppimistyylit Meillä kaikilla on oma tapamme oppia uusia asioita ja muistaa opittua.

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet. KT, EO Tarja Ladonlahti, JY

Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet. KT, EO Tarja Ladonlahti, JY Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet KT, EO Tarja Ladonlahti, JY tarja.ladonlahti@jyu.fi 20.3.2018 Monilla opiskelijoilla opiskelun haasteita 8-14% korkeakouluopiskelijoista (USA, Britannia, Suomi)

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Lisätietoa ja esimerkkejä miellekartasta löydät linkin takaa ja kuvista: https://fi.wikipedia.org/wiki/miellekartta

Lisätietoa ja esimerkkejä miellekartasta löydät linkin takaa ja kuvista: https://fi.wikipedia.org/wiki/miellekartta OPOTUNNIN TEHTÄVÄT Tehtäviä on kaksi kappaletta. Palauta tehtävät omalla nimellä varustettuna perjantaihin 9.9. mennessä opolle sähköpostilla mirkka.nieminen-hirvela@sasky.fi tai paperille tulostettuna

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

2.4. Oppimistyyleistä

2.4. Oppimistyyleistä 2.4. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan

Lisätiedot

... 2... 3... 4... 6 Monesti opiskelija löytää oppimisen pulmat itsestään, mutta seuraavan askelen ottaminen yksin voi olla hyvin hankalaa. Ilman ohjausta ja monipuolisten oppimistapojen esittelyä opiskelijan

Lisätiedot

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemy

Lisätiedot

TIETOA OPPIMISESTA JA OPPIMISVAIKEUKSISTA

TIETOA OPPIMISESTA JA OPPIMISVAIKEUKSISTA TIETOA OPPIMISESTA JA OPPIMISVAIKEUKSISTA opinpesa_punainen_03.indd 1 SISÄLTÖ 1 OPPIMINEN ON MUUTOSTA sivut 1 3 1.1 Oppiminen on tunteita ja asenteita sivu 1 1.2 Oppiminen on muistia ja motivaatiota sivu

Lisätiedot

Kuka on erilainen oppija

Kuka on erilainen oppija Kuka on erilainen oppija Oppimisvaikeudet Lukivaikeudet Muut kielelliset erityisvaikeudet Matematiikan erityisvaikeudet Tarkkaavaisuuden ja toiminnan ohjauksen vaikeudet Motoriset vaikeudet Hahmotusvaikeudet

Lisätiedot

Visuaalinen oppiminen immobilisaatiohoidossa SYYSOPINTOPÄIVÄT KOTKASSA

Visuaalinen oppiminen immobilisaatiohoidossa SYYSOPINTOPÄIVÄT KOTKASSA Visuaalinen oppiminen immobilisaatiohoidossa SYYSOPINTOPÄIVÄT KOTKASSA 18-19.11.2016 KIPSIMESTARI EAT MIKA HOFFRÉN Opiskelutekniikat: 1. Visuaalinen oppimistyyli: Visuaalisella oppimistyylillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Panu Erästö Matemaatikko-tilastotieteilijä (Ph.D) Opettaja/pedagogi/opetuksen kehittäjä Kaikilla on edellytykset Usko omiin kykyihin

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa. Aivojen iloksi.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa. Aivojen iloksi. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa Aivojen iloksi. Aivojen aktivointi Ilo ja hyvä mieli ovat aivojen parhaita ystäviä. Meille kaikille on yksilöllistä se, miten painamme mieleen asioita.

Lisätiedot

Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle

Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle 10.5.2017 ValtioExpo Marjaana Laine, Valtiovarainministeriö Tuulia Himanen, Tilastokeskus Petteri Kallio,

Lisätiedot

Opiskelutekniikat tekniset taidot

Opiskelutekniikat tekniset taidot Opiskelutekniikat tekniset taidot Oppiminen ei ole vain valmiin tiedon tallentamista ja tulostamista - siis pänttäämistä ja toistamista kokeessa. Olennaista tehokkaassa oppimisessa on tiedon ymmärtäminen,

Lisätiedot

Kaikki oppivat se on vain keinoista kiinni

Kaikki oppivat se on vain keinoista kiinni Kaikki oppivat se on vain keinoista kiinni Teksti ja kuvat Tytti Aarnio Katoavatko kirjaimet? Heittävätkö numerot häränpyllyä? Onko sinun vaikeaa ymmärtää rahan arvoa? Jos kuulostaa tutulta, saatat olla

Lisätiedot

Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille

Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Paula Kangasniemi Tekstiä tekstiä Informaatikko Lapin yliopisto tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä Sisältö LaYn tiedonhankinnan

Lisätiedot

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum Luennot, joille osallistuin vaikuttivat mielenkiintoisemmilta. Jos jätin osallistumisen väliin, koin että en todennäköisesti opi enempää olemalla läsnä. Opiskelija kurssipalautteessaan Luennot vuorovaikutuskeinona

Lisätiedot

Opinto-ohjaus Yp.ssä. yp. Opinto-ohjaus. Opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki (7.1. 2010) Osaaminen Näkyväksi

Opinto-ohjaus Yp.ssä. yp. Opinto-ohjaus. Opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki (7.1. 2010) Osaaminen Näkyväksi Yp.ssä Opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki (7.1. 2010) Opinto-ohjauksen tavoitteet Lisätä opiskelijoiden motivaatiota Auttaa opiskeluun liittyvissä asioissa Auttaa opiskelijoita löytämään itselle sopivat opiskelumenetelmät

Lisätiedot

SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS

SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS Hannu Hätinen Hannu Hätinen Peku Oy 1 20.4.2009 Johdanto MITÄ SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS ON Hannu Hätinen Peku Oy 2 20.4.2009 Aikataulu Aistijärjestelmä Motorinen kehitys Refleksijärjestelmä

Lisätiedot

Matematiikan assistenttien koulutuspäivä

Matematiikan assistenttien koulutuspäivä Matematiikan assistenttien koulutuspäivä 6.9.2010 Linda Havola, Helle Majander Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Sisältö Esittäytyminen Hyvän laskuharjoitusten

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tietoperusta

Työpaikkaohjaajan tietoperusta Työpaikkaohjaajan tietoperusta Ammatillisen perustutkinnon perusteet työssäoppimisen ohjaamisen perustana Perustutkinnossa työssä oppimista vähintään 20 opintoviikkoa, (n puoli vuotta) Osa (tai kaikki)

Lisätiedot

Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen

Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Miksi toiminnallisia menetelmiä kannattaa käyttää? Erilaisia oppimistyylejä

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Jelppari-opettajan nimeäminen Lisäopetuksen saaminen sovitusti Jelppariopettajalta

Jelppari-opettajan nimeäminen Lisäopetuksen saaminen sovitusti Jelppariopettajalta 2 Jokainen meistä oppii omalla, yksilöllisellä tavallaan. Jelppari-hankkeesta saat oppimisen ohjausta, jossa selvitetään yhdessä, millaiset ovat sinulle parhaimmat oppimisen tavat. Jelppariopettaja antaa

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

Etätehtävän purku Valmentautuminen ohjaustehtävään. Oppimis- ja omaksumistyylien kartoitus Erilaiset oppimistyylit Omien ohjaustaitojen SWOT-analyysi

Etätehtävän purku Valmentautuminen ohjaustehtävään. Oppimis- ja omaksumistyylien kartoitus Erilaiset oppimistyylit Omien ohjaustaitojen SWOT-analyysi 2. lähipäivä Etätehtävän purku Valmentautuminen ohjaustehtävään Oppimis- ja omaksumistyylien kartoitus Erilaiset oppimistyylit Omien ohjaustaitojen SWOT-analyysi Perehdyttäminen Oppimista edistävät ja

Lisätiedot

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemys/index.html

Lisätiedot

ESIINTYMINEN WEBINAARISSA

ESIINTYMINEN WEBINAARISSA Kuva: Splitshire ESIINTYMINEN WEBINAARISSA Miten huolehdin vuorovaikutuksesta kun en näe osallistujia? @outilammi #mastertheart KOULUTTAJA/ VALMENTAJA TIETOKIRJAILIJA #microsoft #office365 #esn #pc #OSX

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry 10.11.2016 MIKSI TARVITAAN LUPA LIIKKEELLE? Lisää liikettä ja terveystiedon lukutaitoa

Lisätiedot

Mikä on mielestäsi elämäsi tärkein oppimiskokemus?

Mikä on mielestäsi elämäsi tärkein oppimiskokemus? Mikä on mielestäsi elämäsi tärkein oppimiskokemus? Mitä kaikkea ihminen voi oppia? Mitä uusia asioita tai taitoja haluaisit oppia elämäsi aikana? Oppiminen 1. Muistele tilannetta, jossa koit oppimisen

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU

OPINTOJEN SUUNNITTELU OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI

Lisätiedot

ABI-INFO to , klo

ABI-INFO to , klo ABI-INFO to 13.12.2018, klo 9.00-10.00 PREPPAUSTENTTITILAISUUDET ma 20.2 ja ma 4.- to 8.3.2019 Tentit ovat 3 (a 45min) oppituntia kestäviä kertaustilaisuuksia, joissa kerrataan pakollisien ja valtakunnallisten

Lisätiedot

Opiskelutaitoilta Tieteellisten tekstien lukeminen

Opiskelutaitoilta Tieteellisten tekstien lukeminen Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 13.9.2012 Tieteellisten tekstien lukeminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto Itä-Suomen yliopisto Otavan opisto IlonaIT

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta

Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta Oppimistyylit opetuksessa: monipuolisia opettamisen tapoja ja oman oppimisen tiedostamista Havainnoidessamme ympäristöämme käytämme eri aisteja: näkö-, kuulo-, tunto-, haju-, maku- ja tasapainoaistia.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

TOIMINNALLISET OPETUSMENETELMÄT MAAHANMUUTTAJA- OPETUKSESSA. J. Kaipainen, J. Koskela, S. Partanen

TOIMINNALLISET OPETUSMENETELMÄT MAAHANMUUTTAJA- OPETUKSESSA. J. Kaipainen, J. Koskela, S. Partanen TOIMINNALLISET OPETUSMENETELMÄT MAAHANMUUTTAJA- OPETUKSESSA J. Kaipainen, J. Koskela, S. Partanen Toiminnalliset opetusmenetelmät Ajatuksia oppimisesta Miten opimme? Mitä opimme? Taustaa Oppiminen alkaa

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Hyvinvoiva opettaja - minkälainen on kouluttajan rooli oppimisen edistäjänä

Hyvinvoiva opettaja - minkälainen on kouluttajan rooli oppimisen edistäjänä Hyvinvoiva opettaja - minkälainen on kouluttajan rooli oppimisen edistäjänä Hanne Mäki-Hakola 5.9.2014 Päijät -Osaaja Tunne itsesi! ENNAKKOKÄSITYKSENI TUNTEIDEN KOKEMIS- TAPANI OMINAISUUTENI ITSETUNTEMUS

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere LAPSET OVAT ERILAISIA SOSIAALINEN LAPSI Jos kommunikaatiotaidot vielä heikot Huomioidaan aloitteet Jatketaan lapsen aloittamaa keskustelua Jutellaan kahden

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

Taidon oppimisprosessi. 5.9.2012 Sirpa Rintala

Taidon oppimisprosessi. 5.9.2012 Sirpa Rintala Taidon oppimisprosessi Taito soittaa pianoa Pianokappaleen soittaminen saattaa kestää 20 minuuttia ja sisältää 10 000 soitettavaa nuottimerkkiä. Pianistin on soitettava siis keskimäärin 8 ääntä sekunnissa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Sisällys. I osa Sensorinen integraatio ja aivot

Sisällys. I osa Sensorinen integraatio ja aivot Aistimusten aallokossa Sisällys Alkusanat... 15 Esipuhe... 20 Suomalaisen asiantuntijan puheenvuoro... 22 I osa Sensorinen integraatio ja aivot Luku 1. Mitä on sensorinen integraatio? Johdanto aiheeseen..............................................

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Oppimisen taitojen tukeminen

Oppimisen taitojen tukeminen Oppimisen taitojen tukeminen Anne Hällfors 25.9.2018 1 Mitä oppimisen taito on? Oppija on aktiivinen Päävastuu oppimisessa on oppijalla itsellään. Opettaja on ohjaaja, asiantuntija, kannustaja. Oppija

Lisätiedot

Ysien opas. Tervehdys Sinulle, peruskouluasi päättämässä oleva ysiläinen!

Ysien opas. Tervehdys Sinulle, peruskouluasi päättämässä oleva ysiläinen! Ysien opas Tervehdys Sinulle, peruskouluasi päättämässä oleva ysiläinen! Olet kohta siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: oppivelvollisuutesi on suoritettu ja tulevaisuuden haasteet odottavat. Olipa seuraava

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

OHJEITA OPISKELUUN O P I S K E L U T A I D O T

OHJEITA OPISKELUUN O P I S K E L U T A I D O T OHJEITA OPISKELUUN O P I S K E L U T A I D O T AJANHALLINTA Hanki kalenteri! paperinen tai sähköinen Opettele käyttämään kalenteria. Tarkista kalenterista kuukausittaiset tapahtumat, isot tehtävät yms.

Lisätiedot

Aistit. Kaisa Tiippana Havaintopsykologian yliopistonlehtori. Luento Aistit ja kommunikaatio-kurssilla 12.9.

Aistit. Kaisa Tiippana Havaintopsykologian yliopistonlehtori. Luento Aistit ja kommunikaatio-kurssilla 12.9. Aistit Kaisa Tiippana Havaintopsykologian yliopistonlehtori kaisa.tiippana@helsinki.fi Luento Aistit ja kommunikaatio-kurssilla 12.9.2017 Aivokuoren alueita /eke/? /epe/? /ete/? Havainto Havainto on subjektiivinen

Lisätiedot

Opiskelutaitoilta Tieteellisten tekstien lukeminen

Opiskelutaitoilta Tieteellisten tekstien lukeminen Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 24.9.2013 Tieteellisten tekstien lukeminen Järjestäjinä: Helsingin yliopiston Avoin yliopisto, Itä-Suomen yliopiston Avoin

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Anna Kaasinen Itä-Suomen yliopisto Syksy 2016 Anna Kaasinen (Itä-Suomen yliopisto) MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Syksy 2016 0 / 9 MITÄ FLIPPED CLASSROOM ON? Flipped classroom eli

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

Työpaikkakouluttajana olet oppisopimusopiskelijan tukena kaikissa

Työpaikkakouluttajana olet oppisopimusopiskelijan tukena kaikissa T yö pa i k k a - kouluttajan rooli Työpaikkakouluttajana olet oppisopimusopiskelijan tukena kaikissa koulutusta koskevissa asioissa. Työsi painottuu erityisesti työssä oppimisen ohjaukseen. Parhaimmat

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA

NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ Antti Huttunen Lielahden koulu Tampere KUKA? Antti Huttunen Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina yläkoulussa Yhdeksäs vuosi opettajana Kinesteettinen

Lisätiedot

Arviointi oppilaiden näkökulmasta

Arviointi oppilaiden näkökulmasta Arviointi oppilaiden näkökulmasta Raija Niemi Oppilaat vastasivat jakson päätteeksi seitsemään kysymykseen koskien ravintotiedon opiskelua terveystietojaksolla. Luokista 8 A oli työskennellyt melkein koko

Lisätiedot

MAKUKOULU. Tunti 1. Johdatus aisteihin 1 / 20

MAKUKOULU. Tunti 1. Johdatus aisteihin 1 / 20 MAKUKOULU Tunti 1. Johdatus aisteihin 1 / 20 Tunnilla käsitellään ihmisen aisteja ja niiden käyttöä elintarvikkeiden arvioinnissa. Harjoitustehtävien avulla havainnollistetaan eri aistien toimintaa. 2

Lisätiedot

Lukijalle... 11. Itsetunto mitä sen on?... 15 Itsetunto ja opetussuunnitelmat... 16 Itsetunnon muotoutuminen vuorovaikutuksessa...

Lukijalle... 11. Itsetunto mitä sen on?... 15 Itsetunto ja opetussuunnitelmat... 16 Itsetunnon muotoutuminen vuorovaikutuksessa... Sisällys Lukijalle... 11 Osa 1 Itsetunnon kehittäminen itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja oppimalla Itsetuntoa vahvistamassa...15 Itsetunto mitä sen on?... 15 Itsetunto ja opetussuunnitelmat... 16

Lisätiedot

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

pikaperusteet 3.3. versio

pikaperusteet 3.3. versio pikaperusteet 3.3. versio IT-palvelut / Hannele Rajaniemi www.jyu.fi/itp/moodle-ohjeet moodle-support@jyu.fi materiaalin koonnut: Hannele Rajaniemi Alustava sisältö Rakennat omaa Moodle kurssiasi, jossa

Lisätiedot

Luentoaikataulu Luento 2 (vko 49) Multimodaalisuus. Visuaaliset suunnitteluperiaatteet. IHTE-2100 KaSuper 2008-2009. Käyttöliittymätyyppejä

Luentoaikataulu Luento 2 (vko 49) Multimodaalisuus. Visuaaliset suunnitteluperiaatteet. IHTE-2100 KaSuper 2008-2009. Käyttöliittymätyyppejä IHTE-2100 KaSuper 2008-2009 Luento 2: multimodaalisuus, visuaaliset suunnitteluperiaatteet Luentoaikataulu Luento 1 (vko 49) Kurssijärjestelyt, käyttöliittymän määritelmä. GUI historiaa Luento 2 (vko 49)

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Miten opettaja voi tukea?

Miten opettaja voi tukea? Miten opettaja voi tukea? Laaja-alaiset oppimisvaikeudet JEDU 12.12.2013 JAMK/AOKK Maija Hirvonen 2013 Tuen tarpeiden kartoittaminen HAASTATTELUT, KYSELYT, SEURANTA hakeutumisvaihe, orientaatiojakso TIEDON-

Lisätiedot

OPINPESÄ Minä oppijana

OPINPESÄ Minä oppijana Joensuun Seudun Erilaiset Oppijat ry OPINPESÄ Minä oppijana SISÄLTÖ 1. Lukijalle 2. Oppimisen tavat 3. Opiskelustrategiat 4. Pikalukitesti 5. 35 niksiä oppimiseen 6. Lahjakkuuden lajit 7. Vahvuudet ja

Lisätiedot

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä Tarja Ketola 13.3.2017 Musiikista ja äänestä yleisesti Mitä tiedetään vaikutuksista Mitä voi itse tehdä MELU ihmisen tekemää ääntä, erityisesti sitä mitä ei pysty itse kontrolloimaan HILJAISUUS sallii

Lisätiedot

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa ISBN: 9789526676111 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.30 Mb FOCUS - keskittymiskykyä, rauhaa ja onnistumisen iloa Tämä cdharjoitusohjelma on tarkkaan suunniteltu

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

KEHO MUISTAA MIKSI LIIKKUMALLA OPPII. Anita Ahlstrand

KEHO MUISTAA MIKSI LIIKKUMALLA OPPII. Anita Ahlstrand KEHO MUISTAA MIKSI LIIKKUMALLA OPPII Anita Ahlstrand LIIKKUMINEN JA OMAN KEHON KÄYTTÖ OPPIMISTILANTEESSA tarkkaavaisuus ja vireystila säilyy paremmin - keskittyminen on helpompaa eri aistien käyttö yhtä

Lisätiedot

OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu

OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu OPISKELIJAN NÄKÖKULMA Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu 2 EXAM-konsortion käyttäjäkysely opiskelijoille 2017 Vastauksia 2119 kpl 15 eri yliopistosta ja korkeakoulusta. Vastaajista : 36,5% tehnyt

Lisätiedot

POIMU Polkuja sosiaalityöntekijäksi pätevöitymiseen hanke

POIMU Polkuja sosiaalityöntekijäksi pätevöitymiseen hanke POIMU Polkuja sosiaalityöntekijäksi pätevöitymiseen hanke Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Syksy 2014 VTT, erikoistutkija Kirsi Nousiainen Socca VTL, projektipäällikkö Kirsi Kuusinen-James Verso

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan.

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan

Lisätiedot

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan

Lisätiedot

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Elise Johansson & Leeni Lehtiö Turun yliopiston kirjasto Yhteistyöstä voimaa! BMF:n syysseminaari 14.11.2014 Tiedonhaunopetus lääketieteilijöille Opetus

Lisätiedot

PariAsiaa luentosarjan teemat

PariAsiaa luentosarjan teemat PariAsiaa luentosarjan teemat 1. Virtaa parisuhteen hyvinvointiin 2. Avaimia parisuhteen 3. Oivalluksia parisuhteen tunnetaitoihin 4. Kipinää kosketukseen parisuhteessa 5. Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin

Lisätiedot

OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI

OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI - tukea rikosseuraamusalan asiakkaille Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea! KANSION ON TUOTTANUT KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI -HANKE (2007-2010)

Lisätiedot

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Miksi lähdettiin l mukaan Tulevaisuuden koulu projektiin? Ritaharjuun valmistuva monitoimitalo 2010 (School of the Future-hanke) Oulun opetustoimi julisti haun

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot