Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
|
|
- Jarno Kokkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle
2 arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että sinulla on kaikki arviointiin tarvittavat välineet käytössäsi. Huolehdi arviointitilanteen rauhallisuudesta ja että aikaa on varattu riittävästi. Ryhmässä olevien lasten taitoerot luku- ja kirjoitustaidossa voivat vaihdella paljon. Osalle lapsista tehtävät voivat olla helppoja ja toisille haasteellisia. Tehtävien alussa lapsille kerrotaankin, että kaikkea ei tarvitse vielä osata. Kannusta heitä silti yrittämään parhaansa. Muista kertoa tilanteen alussa, mitä tulee tapahtumaan. Kannusta keskittymään. Tee tehtävät ohjeiden mukaan ja annetussa järjestyksessä. Älä anna vihjeitä oikeista vastauksista. Lapsen henkilötietoja sisältäviä lomakkeita tulee säilyttää huolellisesti henkilötietolain edellyttämällä tavalla. Ohjeita ryhmäarviointiin: Järjestä tila niin, etteivät lapset voi katsoa vastauksia toisiltaan. Monivalintatehtävissä älä kehota lapsia arvaamaan vaan pyydä valitsemaan vaihtoehto, jonka hän uskoo olevan oikea, vaikkei hän olisikaan aivan varma oikeasta vastauksesta. Tarkista, että lapset ovat ymmärtäneet tehtävän idean ja sen miten vastaukset merkitään vastauspaperiin. Voit tarvittaessa toistaa ohjeen, jos joku lapsista pyytää sitä. Pisteitysohjeet Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen ja väärästä vastauksesta nolla pistettä. Jos lapsi on merkinnyt kaksi vastausta samaan tehtävään, vastaus tulkitaan vääräksi. Vastaamattomasta kohdasta annetaan myös nolla pistettä. 1. Lukusujuvuustehtävässä yritetyistä kohdista vähennetään virheelliset ja tyhjät kohdat: yritetyt lkm - virheelliset lkm - tyhjät lkm = p 2. Sanelukirjoittamistehtävässä seuraavia puutteita ei katsota virheiksi: ä-, ö- tai i-pisteiden puuttuminen t- viivojen puuttuminen kirjainten peilikuvat, rotaatiot 2 (5)
3 Arvioinnin suorittaminen ja kesto: Ryhmäarvioinnin tekeminen kestää noin min. Sanelukirjoitus tehdään opettajajohtoisesti siten, että ryhmä tekee jokaisen tehtävän yhtä aikaa ja opettaja päättää, milloin siirrytään eteenpäin. Seuraa tilannetta ja anna kaikille aikaa vastata. Pidä kuitenkin huolta, ettei arviointitilanne veny turhan pitkäksi ja nopeimmat lapset eivät kyllästy odottamiseen. Huolehdi myös, että kaikki huomaavat kääntää sivua lukusujuvuustehtävässä. Halutessasi voit käyttää AV-laitteita tehtävien ohjeistuksessa. Tarvittavat välineet: Lapsella: lapsen tehtävälomake, kynä ja pyyhekumi (Huom! Pyyhekumia ei kuitenkaan tarvita vielä Lukusujuvuuden tehtävässä 1 vaan vasta Sanelukirjoittamisen tehtävässä 2). Opettajalla: nämä esitysohjeet, lapsen tehtävälomake (avuksi ohjeistukseen) sekä sekuntikello. Lisäksi kannattaa varata kyniä lyijyn katkeamisen yms. varalle. Esitysohjeet: Ryhmälle esitettävät ohjeet on kirjoitettu lihavoidulla ja kursivoidulla. Opasta lapsia tarvittaessa tehtävälomakkeen täyttämisessä sivuvihjeiden avulla (kuvat lapsen paperissa oikeassa yläkulmassa). Lasten valmistaminen tehtäviin arviointitilanteen alussa: Nyt tehdään muutamia tehtäviä. Kerron tehtävän alussa ohjeen. Osa tehtävistä voi tuntua helpoilta, osa vaikeilta. Kaikkia sinun ei tarvitse vielä osata, mutta tee niin hyvin kuin osaat. Jos et kuullut tai et muista, nosta käsi ylös, niin sanon ohjeen uudelleen. Tee omaa tehtävääsi hiljaa, älä katso toisten papereita äläkä sano vastauksia ääneen. Aloitetaan. Kirjoita oma nimesi tälle (näytä) viivalle. Kirjoita seuraavalle viivalle luokkasi (näytä). Kirjoita vielä seuraavalle viivalle (näytä) päivämäärä tämän mallin mukaan (näytä kirjoittamasi malli). 3 (5)
4 1. Lukusujuvuus Tässä tehtävässä luetaan lauseita. Osa niistä on ihan hölynpölyä eli se, mitä joissakin lauseissa väitetään, ei pidä paikkaansa. Sinun tehtävänäsi on päättää, pitääkö lause paikkaansa vai ei. Tehdään muutama harjoitus. Kuka lukisi ensimmäisen lauseen ääneen? (Anna jonkun oppilaista lukea). Pitääkö se paikkaansa, että kaakaota voi juoda? (Anna jonkun oppilaista vastata). Kyllä, se pitää paikkaansa. Näet jokaisen lauseen jälkeen oikein- ja väärinmerkin. Oikeinmerkki rastitetaan, kun lause on oikein tai pitää paikkaansa. Väärinmerkki rastitetaan, kun lause on väärin. Mitä pitää siis tehdä tämän ensimmäisen lauseen kohdalla? (Anna jonkun oppilaista vastata). Kyllä, pitää rastittaa O. Käy toinen esimerkkilause samalla tavalla lasten kanssa läpi. Jos haluat vaihtaa vastauksen, älä käytä pyyhekumia, koska aikaa on vähän. Suttaa väärä vastaus ja rastita oikea vastaus. Näin: (näytä kalvolla kolmannen väittämän kohdalla suttaaminen ja rastittaminen). No niin, ovatko kaikki valmiina? Seuraavilla sivuilla on paljon lauseita. Sinun pitää jokaisen lauseen jälkeen rastittaa oikein- tai väärinmerkki sen mukaan, pitääkö lause paikkaansa vai ei. Työskentele niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikkia lauseita on vaikea saada valmiiksi, sillä aikaa on kolme minuuttia. Tehtävässä pitää kuitenkin olla huolellinen ja tarkka, sillä vain oikeat vastaukset hyväksytään. Jos joku lause on hankala, siirry seuraavaan. Huomaathan, että tässä on yhteensä kolme sivua lauseita (näytä eri sivut). Kun olet tehnyt yhden sivun valmiiksi, käännä heti seuraava sivu ja jatkaa siitä. Onko kysyttävää? Ok, tehtävä alkaa.nyt Aloita ajanotto. Seuraa, että lapset ovat ymmärtäneet tehtävän idean ja tekevät sivu kerrallaan. Täsmälleen 180 sekunnin (3 min) jälkeen:nyt aika loppui. Voit laittaa kynän pois. 4 (5)
5 2. Sanelukirjoitus Nyt kirjoitetaan sanoja. Kirjoita sanat niin hyvin kuin osaat viivalle numeron viereen (näytä). Sanon jokaisen sanan kahteen kertaan, kuuntele tarkasti. Lue sanat selkeästi ja odota, että kaikki ovat ehtineet kirjoittaa ennen seuraavaan siirtymistä. TEHTÄVÄT: Kirjoita numeron 1 viereen liemi..liemi Kirjoita numeron 2 viereen vappu.vappu...jne. sana 1. liemi 2. vappu 3. kyynel 4. peikko 5. silmä 6. portti 7. myrsky 8. sohva 9. hanki 10. rengas 11. banaani 12. traktori 13. musiikki 14. sammakko 15. veikkaus 16. strutsi 17. puolukka 18. kommellus 19. kääretorttu 20. ruokakauppa 5 (5)
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. ensimmäinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi ensimmäinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja
Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä.
HARJOITUS: Nuuskarastit 4.-5. luokkaisille 2-3 rastia Tarvitset: - 4-6 pöytää/pulpettia - maalarinteippiä - Mitä sinulle tulee mieleen sanasta nuuska? -kysymyspaperit - Kolme väittämää nuuskasta -paperit
Tentti erilaiset kysymystyypit
Tentti erilaiset kysymystyypit Kysymystyyppien kanssa kannatta huomioida, että ne ovat yhteydessä tentin asetuksiin ja erityisesti Kysymysten toimintatapa-kohtaan, jossa määritellään arvioidaanko kysymykset
Tentti erilaiset kysymystyypit
Tentti erilaiset kysymystyypit Monivalinta Monivalintatehtävässä opiskelija valitsee vastauksen valmiiden vastausvaihtoehtojen joukosta. Tehtävään voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Varmista, että
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Hakukohteen nimi: Päähaku, ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma. Kokeen päivämäärä ja aika: Valintakoe klo
Sivu: 1 (14) Hakukohteen nimi: Päähaku, ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: Valintakoe 23.5.2018 klo 09.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.
OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen arviointi. Käyttäjän opas. ensimmäinen luokka
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen arviointi ensimmäinen luokka Käyttäjän opas Niilo Mäki Instituutti, 2011 Salmi, P., Eklund, K., Järvisalo, E. & Aro, M. LukiMat - Oppimisen arviointi:
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
Kerta 2. Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5. 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma:
Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5 Kerta 2 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma: 2. Tulosta Pythonilla seuraavat luvut allekkain a. 0 10 (eli, näyttää tältä: 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 b. 0 100 c. 50 100 3.
Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: klo
Teknisiä merkintöjä: POLVI Sivu: 1 (42) Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 21.5.2018 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
EuroTraffic Language Training
EuroTraffic Language Training Käyttäjän opas Sisällysluettelo Kurssin aloittaminen... 3 Rekisteröityminen... 4 Sisäänkirjautuminen... 6 Tehtävien aloittaminen... 7 Sanasto... 9 Yhdistä ääni ja kuva...
Eye Pal Solo. Käyttöohje
Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.
Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely
Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Teksti- ja kuvaeditori Useassa Kotisivukoneen työkalussa on käytössä monipuolinen tekstieditori, johon voidaan tekstin lisäksi liittää myös kuvia, linkkejä ja
Moodle-oppimisympäristö
k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen
ESLC koetyökalun ohjeet opiskelijalle (FI)
ESLC koetyökalun ohjeet opiskelijalle (FI) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 3 2 KOKEIDEN SUORITTAMINEN 3 2.1 Sisäänkirjautuminen 3 2.2 Ääniasetusten testaus kuullunymmärtämiskoetta varten 5 2.3 Kokeen suorittaminen
opiskelijan ohje - kirjautuminen
opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.
Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto
1/7 Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto Käyttöönotto lyhyesti: 1. Lataa Tunnusluvut-sovellus mobiililaitteesi sovelluskaupasta. 2. Kun sovellus on ladattu, aloita tunnuslukusovelluksen käyttöönotto
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille
Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen
oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:
1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri
Python-ohjelmointi Harjoitus 2
Python-ohjelmointi Harjoitus 2 TAVOITTEET Kerrataan tulostuskomento ja lukumuotoisen muuttujan muuttaminen merkkijonoksi. Opitaan jakojäännös eli modulus, vertailuoperaattorit, ehtorakenne jos, input-komento
5. Jos x < 1 2,niin x x 1 on aina. , 1] b) pienempi kuin Yhtälön 3 3 x +3 x =4ratkaisujenlukumääräon a) 0 b) 1 c) 2 d) enemmän kuin 2.
5. Jos x < 1 2,niin x x 1 on aina a) välillä [ 1 2, 1] b) pienempi kuin 1 c) välillä [ 1 2, 3 ] 2 d) ei välttämättä mikään edellisistä. 6. Yhtälön 3 3 x +3 x =4ratkaisujenlukumääräon a) 0 b) 1 c) 2 d)
MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF
MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,
YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com
YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)
Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen
Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä Vastaajan nimi: Päivämäärä: Johdanto Tämän lomakkeen kysymykset koskevat päivittäisiä toimintojasi. Pyrimme saamaan käsityksen
Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen
Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen Opettaja voi halutessaan ottaa käyttöön toiminnon, jossa hän määrittelee etenemispolun opintojaksolle. Hän voi jokaisen aktiviteetin kohdalla määritellä
4.2 Sulkuyhtälöt ja joustavuus
4.2 Sulkuyhtälöt ja joustavuus Oppitunnin rakenne: - Kertaus ja kotitehtävät ( min) - Esimerkki 1 (10 min) - Tehtävät (2min) - Koonti ja ryhmäarviointi ( min) Oppitunnin tavoitteet - Analysoidaan ja tuotetaan
Toteutus. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa bingo tai näyttää seuraavan sivun bingo-sanaa.
LINTU- BINGO Valmistelu Tulosta bingon ohjeet, BINGO-kyltti ja tarvitsemasi määrä lintubingoalustoja. Tiedostossa on 12 lintubingoalustaa. Jokaisessa kuvat ovat eri järjestyksessä. Alustoja voi käyttää
Ohjeet Minifactory 3 tulostimen käyttöönottoon
Ohjeet Minifactory 3 tulostimen käyttöönottoon Jooseppi Järvinen Turun normaalikoulu 28.8.2014 1 Nämä ohjeet on laadittu Minifactory 3 tulostimen käyttöönottokoulutuksessa ja näiden ohjeiden mukaisesti
OTT-S99 TESTAUSLOMAKE 1(22) Käyttäjää (tunnusta) ei saa olla kannassa
OTT-S99 TESTAUSLOMAKE 1(22) Rekisteröityminen R1 Kannan pohjustus Käyttäjää (tunnusta) ei saa olla kannassa Tunnus Opiskelija Nimi Mikko Matemaatikko Osoite Matikkakuja 1 Postinro 00500 Postiosoite Helsinki
Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen
Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen 27.2.2017 Yleiset ohjeet Kaksinkäsin.fi sivujen yläreunassa on valikko, josta pääsee suoraan useisiin tässä ohjeessa viitattuihin alisivuihin. Kun olet kirjautuneena
Luetaan yhdessä Paired reading
Luetaan yhdessä Paired reading lukemisen kuntoutusohjelma lapsille Ohjemoniste Yhdessä lukeminen* on lukemisen kuntoutusohjelma, jossa vanhempi lukee yhdessä tekstiä ääneen yhtäaikaisesti lapsen kanssa.
Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo
Teknisiä merkintöjä: MATEM Sivu: 1 (9) Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 7.5.2018 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.
ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä
Python-ohjelmointi Harjoitus 5
Python-ohjelmointi Harjoitus 5 TAVOITTEET Kerrataan silmukkarakenteen käyttäminen. Kerrataan jos-ehtorakenteen käyttäminen. Opitaan if else- ja if elif else-ehtorakenteet. Matematiikan sisällöt Tehtävät
Kahoot! Kirjautuminen palveluun. Sinikka Leivonen
Kahoot! Kahoot! on internetselaimessa toimiva sovellus, jonka avulla voit pitää pieniä testejä/kokeita tai kysellä mielipiteitä. Testeihin liittyy myös pelillisyys, sillä eniten pisteitä saanut voittaa.
FORMATIIVINEN ARVIOINTI
FORMATIIVINEN ARVIOINTI (OHJEISTUKSESSA KÄYTETTY VISMAN YLEISIÄ OHJEITA FORMATIIVISEN ARVIOINNIN TEKEMISESTÄ. LISÄTIETOJA VISMA.FI) 1 OPETTAJAN ARVIOINTINÄKYMÄ Opettaja pääsee tekemään formatiivista arviointia
OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt
OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon
Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE OHJEITA Valintakokeessa on kaksi osaa: TEHTÄVÄOSA: Ongelmanratkaisu VASTAUSOSA: Tekstikoe ja Ongelmanratkaisu HUOMIOI SEURAAVAA: 1. TEHTÄVÄOSAN tehtävään 7 ja
QR-koodi Vammaiskorttiin
QR-koodi Vammaiskorttiin Tämä on EU:n Vammaiskortti. Löydettäessä pyydetään lähettämään Vammaiskorttitoimisto PL xxx, 00000 Tampere www.vammaiskortti.fi Oikeudet muutoksiin pidätetään. QR-koodi Esimerkki:
Netti-Moppi oppimisympäristön oppilaan ohjekirja 0.1
Netti-Moppi oppimisympäristön oppilaan ohjekirja 0.1 1 Hakemisto 1 Johdanto...2 1.1 Kirjautuminen...2 1.2 Selaimet ja evästeet...2 1.3 Tehtävien suorittaminen...3 1.4 Tehtäviin vastaaminen...4 1.5 Tehtävien
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut
EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien. Olarin koulu 13.1.2014
Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien oppilasvalinta Olarin koulu 13.1.2014 Painotuskoulut, vuosiluokat 7.-9. Espoonlahden koulu Järvenperän koulu Mankkaan koulu Nöykkiön koulu Olarin koulu Ilmoittaudu
- Jalkapalloa jokaiselle -
Kauden vaihto Ohjeita ylläpitäjille Arto Kalliola - Jalkapalloa jokaiselle - KAUDEN VAIHTAMINEN JOPOX-JÄRJESTELMÄSSÄ Yleistä Kun toimintakausi lähestyy loppuaan, luodaan Jopox-järjestelmään seuraavaa kautta
ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista
1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat
opiskelijan ohje - kirjautuminen
opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena tai etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.
Ohjelmassa on käytettävä funktiota laskeparkkimaksu laskemaan kunkin asiakkaan maksu. Funktio floor pyöristää luvun lähimmäksi kokonaisluvuksi.
Tehtävä 24. Kallioparkki veloittaa 2 euroa kolmelta ensimmäiseltä pysäköintitunnilta. Yli kolmen tunnin pysäköinnistä veloitetaan lisäksi 0.5 euroa jokaiselta yli menevältä tunnilta. Kuitenkin maksimiveloitus
Sosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )
ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat
ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluun valmistautumisessa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg
qwertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwerty uiopasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasd fghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfghjklzx cvbnmqwertyuiopasdfghjklzxcvbnmq Käyttäjän wertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwertyui ehr-järjestelmän käyttö
Ohje tekstinkäsittelyharjoitus 10. Pöytäkirja, jossa käytetään ylätunnistetta. Tehtävän aloitus
Ohje tekstinkäsittelyharjoitus 10 Pöytäkirja, jossa käytetään ylätunnistetta Standardiasiakirjan asettelut Microsoft Word 2007 ja 2010 versioissa Word ohjelman oletusasetukset ovat sellaiset, että suomalaisen
Akateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen
Akateemiset taidot Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Tutustu tekstiin ja pohdi itseksesi Mieti miten teksti on kirjoitettu. Missä kohdissa matemaattinen ilmaisu on hyvää ja missä kohdissa tekstiä
Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan
Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen
Unelmien työ (90 min)
Unelmien työ (90 ) Oppitunti on mahdollista toteuttaa myös 45 uutissa. Tällöin toteutetaan kohdat 1, 2 ja 3 (lyhennettyinä) sekä Unelmien työpaikan yksilötyöskentelyosuus (15 ). Voit soveltaa tehtävän
Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta.
Tilimuunnosohje 1 (5) Tilimuunnosajo Tilimuunnosajo täytyy tehdä jos halutaan vaihtaa yritykselle tilikartta ja säilyttää tilien tapahtumat. Tilikartan vaihtoa varten perustetaan uusi yritys, jonne muunnosajossa
portfolion ohjeet ja arviointi
2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN
Valmistautuminen väitöspäivään
Väitökseen valmistautuminen ja väitösviestintä, Joensuun kampuksella 6.11.2013 Amanuenssi Merja Sagulin, Filosofinen tiedekunta; diat Kaisu Kortelainen Valmistautuminen väitöspäivään Väittelylupa on myönnetty,
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Mitä lapselle kuuluu juuri tällä hetkellä? Mitä lapsi tuntee tässä hetkessä, juuri nyt? Tärkeitä kysymyksiä, joiden äärelle voi palata päivittäin, eri hetkissä ja tilanteissa.
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.
Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa
Kaksinkertainen mahtis
Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin
EXAM opiskelijan ohjeet
1 EXAM opiskelijan ohjeet Sisältö Ilmoittautuminen tenttiin ja tenttitilan varaaminen... 1 Ajankohdan vaihtaminen... 5 Tentti-ilmoittautumisen peruminen... 5 Tenttitilat... 5 Tenttiin tulo... 5 Tenttiminen...
SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015. TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA
SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015 TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO - Kannettava tietokone Panasonic CF-29, verkkolaturi, autolaturi ja langaton hiiri. (vara-akku) - Emit 250 -lukijaleimasin - MTR4-kortinlukija
Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa)
Ilmoittautumis järjestelmän otsikko alue Jokaisella tapahtumalla on otsikko-osa joka on samanlainen joka puolella sovellusta. Tämä Judokilpailuissa käytetty otsikko-osa koostuu viidestä linkistä, joita
ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015
ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015 Sisältö ARVI-menettelyn perusteet... 1 Arvioinnin syöttäminen... 2 Arvion lähettäminen TE-toimistoon... 5 Sovelluksen sulkeminen... 6 Virhetilanteiden
http://www.wordle.net Opiskelijan ohje Tutkintopalvelu 1.9.2013
http://www.wordle.net Opiskelijan ohje 1.9.2013 Opiskelijan ohje 2 (9) n käyttöohje tutkinnon suorittajalle Ohjeen sisältö TIEKEn tutkintoja hallinnoidaan ssa, jonka osoite on /tupa. Jokainen TIEKEn tutkintoa
Mobiili-HelleWin lyhyt käyttöopas
Mobiili-HelleWi Mobiili-HelleWin lyhyt käyttöopas 17.8.2018, Tampere Mika Perkiömäki Tuula Tikka Tunnukset Jotta voit käyttää Hellewin sähköistä mobiilipäiväkirjaa, tarvitset itsellesi tunnukset. Tunnukset
lehtipajaan! Opettajan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,
Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien
Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien oppilasvalinta Painotuskoulut, vuosiluokat 7.-9. Espoonlahden koulu Järvenperän koulu Mankkaan koulu Nöykkiön koulu Olarin koulu Ilmoittaudu sähköisesti Wilma-järjestelmän
Kahoot - kyselytyökalu
Kahoot - kyselytyökalu Kahoot on pelimäinen työkalu kyselyiden, keskusteluiden ja tiedon kartoitukseen. Se on täysin ilmainen ja sitä voivat käyttää niin opettajat kuin opiskelijatkin. Kyselyitä on tarkoitus
Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen!
Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen! Lataa Seuren Keikkanetti -mobiilisovellus puhelimeesi tai tablettiisi sovelluskaupastasi. Ilmainen sovellus toimii Android- ja ios-käyttöjärjestelmän
Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen
Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun
Tehtäviin 1, 2, 3 ja 4 vastataan erilliselle optisesti tarkastettavalle vastauslomakkeelle.
LÄÄKETIETEELLISTEN ALOJEN PÄÄSYKOE 2015 VASTAUSMONISTE Tehtäviin 1, 2, 3 ja 4 vastataan erilliselle optisesti tarkastettavalle vastauslomakkeelle. Tehtävien 5-14 vastaukset kirjoitetaan tämän vastausmonisteen
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
MATH ASSESSMENT LEAFLET (MATLE)
MATH ASSESSMENT LEAFLET (MATLE) Mikä se on? The Math assessment leaflet (MATLE) on kehitetty nopeaan, strukturoituun, laadulliseen, yksilölliseen lasten peruslaskutaitojen arviointiin. Kenelle se on? MATLE
Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus
Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, 2.- 3.9. 2004 Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Tapa tunnistaa sanoja vaihtelee lukutaidon kehittymisen
Hakukohteen nimi: Sosiaalitieteiden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: klo
Teknisiä merkintöjä: SOS Sivu: 1 (27) Nimi: Hakukohteen nimi: Sosiaalitieteiden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 25.5.2018 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
OHJE 1: Uudet oppilaat
1 OHJE 1: Uudet oppilaat HUOM! Jos Sinulla on jo Peda.net-tunnukset suomalaisen koulusi kautta, Sinun ei tarvitse rekisteröityä uudelleen. Kirjaudu sisään Omaan tilaasi ja aloita ohjeiden luku sivulta
ASCII-taidetta. Intro: Python
Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.
Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille
Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut
9. lk matematiikka kevät 2017, tilasto
Oppilaat 9. lk matematiikka kevät 217, tilasto 8.6.217 35 3 25 265 266 249 266 281 293 37 299 311 285 255 317 31 291 269 35 283 32 273 273 259 285 262 269 266 253 253 2 15 198 166 151 118 213 223 28 29