Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet"

Transkriptio

1 Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen

2 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten toimijoiden, eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Myönteiset tunnekokemukset, oppimisen ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin.

3 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Oppimisympäristöt Oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja ja paikkoja sekä yhteisöjä ja toimintakäytäntöjä, joissa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat. Hyvin toimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. 3

4 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Oppimisympäristöjen kehittäminen Oppimisympäristöjen kehittämisen tavoitteena on, että oppimisympäristöt muodostavat pedagogisesti monipuolisen ja joustavan kokonaisuuden. Kehittämisessä otetaan huomioon eri oppiaineiden erityistarpeet. Oppimisympäristöjen tulee tarjota mahdollisuuksia luoviin ratkaisuihin sekä asioiden tarkasteluun ja tutkimiseen eri näkökulmista. 4

5 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Tilat oppimisympäristöjen kuvauksessa Tilaratkaisujen kehittämisessä, suunnittelussa, toteutuksessa ja käytössä otetaan huomioon ergonomia, ekologisuus, esteettisyys, esteettömyys ja akustiset olosuhteet sekä tilojen valaistus, sisäilman laatu, viihtyisyys, järjestys ja siisteys. Koulun tilaratkaisuilla kalusteineen, varusteineen ja välineineen on mahdollista tukea opetuksen pedagogista kehittämistä ja oppilaiden aktiivista osallistumista. Tilat, välineet ja materiaalit sekä kirjastopalvelut pyritään saamaan oppilaan käyttöön niin, että ne antavat mahdollisuuden myös itsenäiseen opiskeluun. 5

6 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Oppimisympäristöt oppiaineissa Oppilaiden aktiivinen työskentely opiskeltavan ilmiön, teeman tai ajankohtaisen ongelman parissa tukee ympäristöopin tavoitteiden mukaista oppimista. (Ympäristöoppi 1-2) Matematiikkaa opiskellaan edelleen oppimisympäristössä, jossa konkretisointi ja välineet ovat keskeisessä asemassa. Välineet tulee olla helposti saatavilla. (matematiikka 3-6) Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sisä- ja ulkotiloissa oppilaita osallistaen. (liikunta 7-9) 6

7 Lukion opetussuunnitelman perusteet Opiskeluympäristöt ja menetelmät 1 Lukion opiskeluympäristöjä ja -menetelmiä koskevien ratkaisujen lähtökohtana ovat oppimiskäsitys sekä opetukselle asetetut tavoitteet. Opiskeluympäristöjen ja menetelmien valinnan ja kehittämisen perustana ovat myös opiskelijoiden edellytykset, kiinnostuksen kohteet, näkemykset ja yksilölliset tarpeet.

8 Lukion opetussuunnitelman perusteet Opiskeluympäristöt ja menetelmät 2 Opiskeluympäristöjen kehittämisellä tuetaan vuorovaikutusta ja yhdessä oppimista itsenäisen työskentelyn ohella. Opiskeluympäristöjä koskevissa ratkaisuissa otetaan huomioon, että oppimista tapahtuu mitä moninaisimmissa tilanteissa ja paikoissa. Rakennettuja tiloja ja luontoa hyödynnetään opiskelussa siten, että luova ajattelu ja tutkimiseen perustuva opiskelu on mahdollista.

9 Opetustiloista todettua Miten fyysiset oppimisympäristöt vaikuttavat oppimistuloksiin? Fyysisellä infrastruktuurilla on merkitsevä yhteys oppilaiden suoriutumiseen. Suurempi määrä luonnon valoa tarkoittaa parempaa suoriutumista. Suuri määrä ulkopuolelta tulevaa melua ehkäisee oppimista. Lämpötilalla ja sisäilman laadulla on merkitystä. Luokkahuoneen esineillä ja koristelulla on yllättävän suuri merkitys oppimiselle. Cheryan, S., Ziegler, S., Plaut, V. & Meltzoff, A Designing Classrooms to Maximes Students Achviement. Policy Insights from the Behavioral and Brain Science. Vol. 1 (1).

10 Dialogia synnyttäviä ja kantavia voimia ovat vastavuoroisuus, kunnioitus, tasavertaisuus ja avoimuus. (Jordan-Kilkki & Pruuki 2013; Haarakangas 2008) KIITOS! 10

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPS ja oppimiskäsitys. OPStuki2016 Työpaja 2 Tampere

OPS ja oppimiskäsitys. OPStuki2016 Työpaja 2 Tampere OPS ja oppimiskäsitys OPStuki2016 Työpaja 2 Tampere Esiopetus Perusopetus Oppiminen pohjautuu aikaisempaan osaamiseen ja kokemuksiin. Oppiminen on aikaisempiin =etoihin, taitoihin, tunteisiin ja kokemuksiin

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Siilinjärven kunta ja Hamulan koulu 1 Perusopetuksen opetussuunnitelma Opetussuunnitelman perusteet 2014 Opetushallituksen hyväksymä normi Siilinjärven perusopetuksen

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

HYVINVOINTI. Merja Kuosmanen ja Heli Lepistö Savonlinna/ Kuopio

HYVINVOINTI. Merja Kuosmanen ja Heli Lepistö Savonlinna/ Kuopio HYVINVOINTI Merja Kuosmanen ja Heli Lepistö Savonlinna/ Kuopio 3.-4.2.2015 OPS2016 Oppilaan muuttuva rooli - yhdessä tekeminen, osallistuminen - tutkiva ja luova työskentely Muuttuva maailma - ympäristö,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Johdanto. Ajattelun taidot ja oppiminen

Johdanto. Ajattelun taidot ja oppiminen Ajattelun taidot ja oppiminen Johdanto Kun yhteiskunta ja työelämä muuttuvat voimakkaasti, joudumme koulutyössä miettimään entistä tarkemmin, millaisia valmiuksia elämässä tarvitaan. Mitä pitäisi oppia

Lisätiedot

Oppimisympäristöistä Juha Lah7nen

Oppimisympäristöistä Juha Lah7nen Oppimisympäristöistä 7.11.2015 Juha Lah7nen www.juhalah7nen.fi Kirjastoauto Tuusulan Rusutjärvellä vuonna 1971. Kuvaaja: Pekka Kyy7nen Museoviraston kuvakokoelmat Aluksi: Maila ja pallo maksavat yhteensä

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN

OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN FT Katriina Sulonen 30.11.2016 Kehittämishankkeet ja uudistukset onnistuvat, kun - työyhteisössä on muutama aktiivinen, innostava henkilö - löytyy halu

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015 Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015 Turvallisuus ja terveellisyys Toiminnallisuus, monikäyttöisyys Muunneltavuus, monipuolisuus Avaruus, modernisuus

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Opi ja onnistu esteettä seminaari

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Opi ja onnistu esteettä seminaari Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri Opi ja onnistu esteettä seminaari 17.11.2015 Henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien yhteistyötyötaidot Yhteisöllisen toimintakulttuuri kehittyminen

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Koulun nimi: Salpausselän koulu

Koulun nimi: Salpausselän koulu Toimintakulttuurin merkitys ja kehittäminen Voidaan kehittää Toimintakulttuuria muovaavat tiedostetut ja tiedostamattomat, joskus tahattomat tekijät Aikuisten tapa toimia välittyy oppilaille (arvot, asenteet,

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa

Lisätiedot

3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS

3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS 3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jossa oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi tietojen ja taitojen rakennusprosessiksi,

Lisätiedot

Mitä turvallisuus on?

Mitä turvallisuus on? Mitä turvallisuus on? Väljästi määriteltynä, Turvallisuudella tarkoitetaan vaarojen ja uhkien poissaoloa, sekä psykologista kokemusta niiden poissaolosta. Turvallisuus on suhteellinen määre, sillä vaarojen,

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle Kati Lundgren 1 Oppimisympäristön määrittelyä Paikka, tila tai toimintakäytäntö, jonka tarkoitus on edistää oppimista (Manninen & Pesonen

Lisätiedot

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA.

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. Aloituspalaveri x.8.xxxx Käydään läpi opettajille muokatut tehtävä- ja tulostoimenkuvat. Keskustelu työelämälähtöisistä oppimisympäristöistä

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2016 miten eteenpäin? Eija Kauppinen Varkaus

Opetussuunnitelma 2016 miten eteenpäin? Eija Kauppinen Varkaus Opetussuunnitelma 2016 miten eteenpäin? Eija Kauppinen Varkaus 31.3.2016 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet Määräys annettu 22.12.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

OPS- ja KeSu iltakoulu päättäjille ja sivistysjohtajille

OPS- ja KeSu iltakoulu päättäjille ja sivistysjohtajille OPS- ja KeSu iltakoulu päättäjille ja sivistysjohtajille Joensuu 10.3.2015 Ohjelma 16.00 Kahvit 16.15 OPS-työn kuulumiset 16.30-17.30 Työskentelyä ja päättäjien saatesanat ops-työlle TAUKO (10 min.) 17.40

Lisätiedot

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009. Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Kysely tehtiin syyskuussa 2014 Mukana Kuopio, Siilinjärvi, Juankoski, Maaninka, Kaavi, Tuusniemi ja Rautavaara, Perusopetuksen koulut ja varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Kuopio

Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Kuopio Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Kuopio 10.11.2014 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan?

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot