Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
|
|
- Seppo Mäkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
2 Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen tietoon 4. pedagogiseen sisältötietoon 5. tietoon oppijoista ja heidän ominaisuuksistaan 6. tietoon koulutuksellisista konteksteista 7. tietoon koulutukseen päämääristä, tarkoituksesta, arvoista sekä niiden filosofisista ja historiallisista perusteista.
3 Pedagoginen sisältötieto (pedagogical content knowledge) on opetukseen liittyvän sisältötiedon ja pedagogisen tiedon yhdistämistä siten, että esimerkiksi oppiaineeseen liittyvää tietoa sovelletaan pedagogisiin tarkoituksiin. Pedagoginen sisältötieto on siis opetettavaan muotoon muokattua sisältötietoa.
4 Opetuksen suunnitteluprosessissa selvitetään: Suunnittelu Omat käsityksenne opetettavasta asiasta ja asenteenne sitä kohtaan Tietosisältöä opetettavasta asiasta (sisältötieto ja yleinen pedagoginen tieto) Opetussuunnitelmallista tietoa opetettavasta asiasta Opetettavasta asian merkityksellisyys oppilaille Opetus Opetettava asia oppimateriaaleissa Opetuskokonaisuuden suunnittelu ja toteutus tämä näkyy jakso- ja tuntisuunnitelmissa Mitä on osaaminen? Miten osaaminen kehittyy? Miten osaamista arvioidaan? Kuka arvioi? Miten arviointitietoa käytetään? Arviointi Arvioinnin suunnittelu ja toteutus tämä näkyy jakso- ja tuntisuunnitelmissa
5 1. Omat käsityksesi opetettavasta asiasta ja asenteesi sitä kohtaan Esimerkiksi millaisia ovat aiheeseen liittyvät tietosi, kokemuksesi, asenteesi millaisia näkökulmia asiaan voi ottaa
6 2. Tietosisältöä opetettavasta asiasta (sisältötietoa ja yleistä pedagogista tietoa) Mitä opetettavasta asiasta on pedagogisesti mielekästä tietää ja ymmärtää (Huom! Opettajan on yleensä itse tiedettävä enemmän tai ymmärrettävä syvemmin kuin mitä hän opettaa) Miten asia esim. näkyy, esiintyy, ilmenee elävässä elämässä? Millaisia taitoja kyseisen asian parissa/toteuttamiseen jne. tarvitaan? Mihin muihin aiheisiin/teemoihin jne. opetettava asia liittyy? Kuinka opetettava asia näkyy eri oppiaineissa?
7 3. Opetussuunnitelmallista tietoa opetettavasta asiasta Kuinka opetettava asia näkyy esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa tai koulun opsussa? Tutki esimerkiksi sitä, millaisia velvoitteita opelle sieltä nousee kuinka asiaa kielennetään opsussa? Huom. Tämä kohta prosessista avautuu parhaiten silloin, kun kohdan 2 asioita on tullut jo pohdittua Mitä OPS sulkee pois tai estää tekemästä?!
8 4. Opetettavan asian merkityksellisyys oppilaille miltä opetettava asia näyttää oppilaiden silmin ja kokemusmaailmassa mitä kautta se voisi tulla oppilaille merkitykselliseksi millaisin tekstein, työtavoin, sisällöin, millä medioilla tms. miten oppilaiden ajattelu ja toiminta saadaan näkyville kuinka voi ymmärtää oppilaiden ajattelua.
9 5. Opetettava asia oppimateriaaleissa Miten opetettava asia esiintyy eri oppikirjoissa: miten ja missä yhteyksissä asiaa käsitellään, miten se on rajattu sisällöllisesti, jäsennetty pedagogisesti miten sitä opiskellaan (harjoittelutavat ja tehtävätyypit)? Muuta mahdollista tutkittavaa oppikirjoista: millainen oppimateriaalien tietorakenne (ja esim. äikässä kielikäsitys on) ovatko oppikirjojen tekstit johdonmukaisia puuttuuko olennaisia tietoja mitä teksti kertoo/ei kerro mitä muita näkökulmia löytyy? Onko tämä oppimateriaali mielestäni paras tapa opiskella opetettavaa asiaa? Käytänkö materiaalia lainkaan/tukena/pääsääntöisesti jne.?
10 6. Opetuskokonaisuuden (tai oppitunnin) suunnittelu ja toteutus tavoitteiden aukikirjaaminen (tunne-, tieto- ja taitotavoitteet) aiheenne käsittelyn eteneminen tunnilla/teemoittain Huomio myös siihen, kuinka opiskeltava sidostuu aikaisemmin opittuun ja tuleviin oppimisen kohteisiin konkreettisia tehtävätyyppejä ja harjoittelun tapoja, joihin tunnit/teemat jakaantuvat (ks. dia 13)
11 7. Arvioinnin suunnittelu ja toteutus kuinka opettajan ja oppilaiden ajattelun kehittymistä, oppimista, tuetaan, tutkitaan ja seurataan prosessin aikana ja tulevaisuudessa (ks. dia 12) miten prosessin aikana tapahtunut oppiminen saadaan näkyville?
12 Arviointi opintojen aikana FORMA- TIIVINEN ARVIOINTI Pääosa arvioinnista osana päivittäistä opetusta ja työskentelyä Opettaja havainnoi oppimisprosessia ja on vuorovaikutuksessa oppiijoden kanssa Keskeistä itse- ja vertaisarviointi Yhdessä pohtien annetaan ja saadaan oppimista edistävää ja motivoivaa palautetta. Palautteen tehtävänä auttaa oppijaa ymmärtämään 1)Mitä heidän on tarkoitus oppia 2)Mitä he ovat jo oppineet 3)Miten he voivat edistää omaa oppimistaan ja parantaa suoriutumistaan SUMMATII- VINEN ARVIOINTI Oppimisprosessin jälkeen Kommunikoidaan todistuksissa tai arviointitiedotteissa Sanallista tai numeerista tai niiden yhdistelmä (perusopetuksessa vuosiluokat 1 7; numeerista 8 9) Miten oppija on saavuttanut tavoitteet oppiaineissa tai opintokokonaisuuksissa
13 Suunnitteluprosessin eri osa-alueiden suhde toisiinsa Teemat ovat laajempia kokonaisuuksia, joihin aiheen/ilmiön/oppiaineen opetus voidaan paloitella Näkemystä kehitetään erityisesti kohdissa 1., 2., 3., 5. ja 7. syvällinen näkemys aiheen/ilmiön/oppiaineen opetuksen ja oppimisen luonteesta, tavoitteista ja mahdollisuuksista Tämä korostuu erityisesti kohdissa 6. ja 7. Aiheen/ilmiön/oppiaineen opetus voidaan jakaa laajempiin kokonaisuuksiin, teemoihin, jotka puolestaan koostuvat harjoituksista, tunneista, opetustuokioista ym. Tämä on erityisesti kohtaa 4.
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan
Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään
Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Tutkivan oppimisen ote u Artikkelien etsiminen ja lukeminen > ymmärryksen syventäminen Mikämikä-päivä Vaajakumpu 8.3.2016 u 3D (Johanna ja Jenni) u 4B (Pauliina ja Tiina)
Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri
Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen
O K L A M I R J A TA R N A N E N
TUTKIVA OPPIMINEN JA ARVIOINTI O K L A 1 2 0 9 2 0 1 8 M I R J A TA R N A N E N KOHTI AKTIIVISTA OPPIMISTA Keskeistä aktiivissa lähestymistavoissa Oppija on keskiössä; hän on aktiivinen Oppimista suunnitellaan,
Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan
Luku 6 Oppimisen arviointi
Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää
1. Oppimisen arviointi
1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan
Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos
Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen
KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT
KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta
Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN
Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen
Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017
Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen
Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille
Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen
Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.
A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B
Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016
Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan
A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo
A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun
A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo
A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35
Koulun nimi: Tiirismaan koulu
Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä
Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan
Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,
Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu
Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos
Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin
OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen
OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne
Antti Ekonoja
Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla Ennakkoluennosta nousseet kysymykset
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
MOT-hanke. Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 2. MOT-hanke
Dia 1 MOT-hanke Mat ematiikan Oppimat eriaalin Tutkimuksen hanke 2005-2006 Hämeenlinnan OKL:ssa Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 1 MOT-hanke Osallistujat:13 gradun tekijää (8 gradua)
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä
Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä
Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET, TEEMAOPINNOT JA OPS2016
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET, TEEMAOPINNOT JA OPS2016 Aki Luostarinen ja Tiina Airaksinen (Otavan Opisto) OPS eläväksi -seminaari, Varkaus 31.3.2016 NEGATIIVINEN AIVORIIHI TAVOITE Työskentelyn tavoitteena
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.
Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden
OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN
OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN FT Katriina Sulonen 30.11.2016 Kehittämishankkeet ja uudistukset onnistuvat, kun - työyhteisössä on muutama aktiivinen, innostava henkilö - löytyy halu
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
KOULUTULOKKAAN TARJOTIN
KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla
Antti Ekonoja
Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Kurssin yleisten asioiden läpikäynti Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka, Opetushallitus 1.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan
- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset..
1 - ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset.. 2 - koulutus = - kasvatuksen osa-alue; - tapa järjestää opetus; - prosessi hankkia tutkinto; - se, jokin, johon hakeudutaan oppimaan ja opiskelemaan;
Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH
Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH 2017-2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2
Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta
Arviointi koulun arjessa
Arviointi koulun arjessa Työpaja 1 klo 9.00-9.50 Työpaja 2 klo 10.00-10.50 Työpaja 3 klo 11.00-11.50 Annamari Kajasto, opetusneuvos Erja Vitikka, opetusneuvos Tampere-talo 19.4.2018 Arviointi koulun arjessa
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä
OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus
Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva
Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa
Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Kuopio
Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Kuopio 10.11.2014 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan?
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla
Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan
PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA
PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.
VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla
VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,
PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen
PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen Ammatillisen kehittymisen prosessin aluksi hankkeeseen osallistuvat opettajat arvioivat omaa osaamistaan liittyen luonnontieteiden
JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA
JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,
Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen
Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen
INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu
INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk)
Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk) Opettajan uranaikaisen arviointiosaamisen kehittyminen koulutusosio 2 Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@viikinnormaalikoulu.fi
Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.
Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt
OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET
OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:
Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden
Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen
Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa
Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009
Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009 Peppi Taalas Jyväskylän yliopisto peppi.taalas@jyu.fi hdp://users.jyu.fi/~peppi hdp://kielikeskus.jyu.fi
Näin oppiminen muuttuu Helsingissä
Näin oppiminen muuttuu Helsingissä 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja ja laaja-alaista osaamista 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja Uusi koulu rohkaisee kokeilemaan uutta ja iloitsemaan oppimisesta.
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi
Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere
MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen
Pari sanaa arvioinnista
Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla
Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).
8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet
Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen
Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44
Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on