Sijoitettu lapsi koulussa SISUKAS-toiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoitettu lapsi koulussa SISUKAS-toiminta"

Transkriptio

1 Sijoitettu lapsi koulussa SISUKAS-toiminta Etelä-Pohjanmaan LAPE-seminaari Seinäjoki Areena Hanna-Leena Niemelä, Pesäpuu ry

2 Monitoimijainen verkosto lasta kannattelemaan Konsultoiva tiimi Voimavarakeskeisyys Sijaishuollon sosiaalityön systemaattinen toimintatapa sijoitettujen lasten koulunkäynnin tueksi Dialogisuus Hyvä käytäntö 2016 TERVESOS 2. sija Lasten tarpeet ja niiden kartoittaminen Vaikuttavuuden arviointi Yksilöllinen tuki

3 SISUKAS - työskentelymalli 1. Sosiaalityöntekijän yhteydenotto huoltajiin, sijaisperheeseen ja kouluun 2. Alkutapaaminen Monitoimijainen yhteistyö ja dialogi Jaakko oli kolmasluokkalainen, joka piti nikkaroinnista. Koulussa hän työskenteli sinnikkäästi ja oli opettajan kuvauksen mukaan hiljainen, hymyilevä oppilas. Hän suhtautui myönteisesti koulunkäyntiin, mutta ei juurikaan osallistunut tunnilla, eikä ilmaissut avuntarvetta tehtävissä. Jaakon kuva itsestään oppijana oli erittäin positiivinen.

4 3. Alkukartoitus Voimavarakeskeisyys PSYKOLOGINEN KARTOITUS Kognitiiviset kyvyt (WISC-IV) Vahvuudet ja vaikeudet (SDQ) kysely Opettaja-oppilassuhde (VAS-mittari) PEDAGOGINEN KARTOITUS Luku- ja kirjoitustaito Matemaattiset taidot Sisukas - psykologin tutkimuksessa kielellisellä puolella tuli esiin mittavia vaikeuksia, jotka viittasivat kielelliseen erityisvaikeuteen. Sisukas - erityisopettajan testeissä esiin nousivat lukusujuvuuden ja luetun ymmärtämisen pulmat sekä haasteet oikeinkirjoituksessa ja matematiikan useilla osa-alueilla. Jaakon kielellisiä vaikeuksia ei oltu tunnistettu arjessa kotona ja koulussa. Jatkotutkimuksissa Jaakolla todettiin kielellinen erityisvaikeus sekä tarkkaavuuden pulmat.

5 4. Palaute ja oppimissuunnitelma Jaettu vastuu Sisukas työskentely painottui kielelliseen kuntoutukseen. Lisäksi Jaakkoa kannustettiin omatoimiseen avun pyytämiseen. Hänelle alettiin yleisen tuen lisäksi antamaan tehostettua ja erityistä tukea. KOTONA Lukusujuvuusharjoitteet Ekapeliä pelaamalla sekä minuuttilukemisen menetelmällä Oman kerronnan harjoitteleminen korttisarjojen avulla Oikeinkirjoituksen harjoitteleminen erilaisilla tehtävillä KOULUSSA Jaakko sai käyttöönsä yksilöllisiä oppimateriaaleja Jaakon onnistumiset alettiin huomioida selkeästi, ja avun pyytämistä alettiin kannustaa ja palkita Jaakko opiskeli perusopetuksen luokassa, mutta hän sai paljon henkilökohtaista apua erityisopettajalta, joka toimi luokassa samanaikaisopettajana

6 5. Tuki ja seuranta 2 vuoden ajan Sisukkaan edetessä Jaakko alkoi saada taitotasoonsa sopivaa opetusta, minkä johdosta hän sai onnistumisen kokemuksia oppitunneilla. Hän oppi pikkuhiljaa myös pyytämään apua aikuiselta muiden oppilainen seuraamisen ja jäljittelyn sijaan. Joustavasti muodostetuissa pienryhmissä hänestä tuli osallistuva oppilas. Ennen toisten leikkejä välituntisin seurailevasta Jaakosta tuli leikkeihin mukaan menevä poika.

7 6. Uusintakartoitus Sijaisvanhemmilla oli vielä hieman huolta tarkkaavuuden pulmista, mutta muita huolia aikuisilla ei tullut esille. Intensiivinen perustaitojen harjoittelu kotona ja koulussa oli vahvistanut Jaakon lukutaitoa ja oikeinkirjoitusta. Vaikka lukutaidon testituloksissa ei luokkatasoon verraten näkynyt edistymistä, Jaakko oli edistynyt omalla tasollaan. Matematiikan perustaitojen vahvistuminen näkyi testituloksissa. Lisäksi oppimistulosten paraneminen oli tuonut Jaakolle paljon myönteisiä kokemuksia. Kartoituksessa näkyi, että Jaakko ei ollut saavuttanut ikätovereitaan kielellisissä taidoissa, mutta ero ikätasoon ei myöskään ollut kasvanut. Jaakon arvio itsestään oppijana oli muuttunut realistisemmaksi; nyt hän tunnisti vahvuutensa ja tuen tarpeensa paremmin. Opin nyt helpommin. Ennen katselin, kun muut leikkivät, nyt menen mukaan leikkimään. Sisukkaan tutkimukset - toivat ymmärrystä kielellisiin pulmiin sekä niiden laajuuteen ja vaikutukseen Jaakon koulunkäynnille JA - mahdollistivat yksilöidyn tuen

8 7. Palaute ja jatkotuen suunnittelu Seuranta jatkuu yläkoulun loppuun

9 SISUKAS - toiminnan vaikutukset Lapsen näkökulma osallisuus lisääntyy saavat yksilöllistä tukea myönteinen kehitys oppimistuloksissa ja psyykkisessä hyvinvoinnissa selviytymiskyky paranee suojaavien tekijöiden vahvistuessa koulupudokkuus vähenee eteneminen jatko-opintoihin Kannattelevan verkoston näkökulma tiedonkulku paranee monialainen yhteistyö tiivistyy aikuisten osaaminen ja valmiudet tukea sijoitettua lasta vahvistuvat syrjäytymisriski vähenee

10 Sijoitettujen nuorten näkemyksiä koulusta Hyödyttömät palaverit Lapsi osalliseksi, luottohenkilön kanssa palavereihin Kouluihin tietoa lastensuojelusta ja lasten oikeuksista Ennakkoluulot Leimaaminen Häpeä Lastensuojelun ja koulun yhteistyötä ja tiedonsiirtoa tulee kehittää Syntipukkius Hyväksyvä ja arvostava kohtaaminen Kiusaaminen Selvitetään ongelmien syyt, ei vain rangaista seurauksista Opettaja puuttuu rohkeasti, kuuntelee, välittää, kannustaa. Uskoo kykyihin, ei vähättele Yksinjääminen

11 SkolFam - Ruotsin kokemukset - 25 kunnassa: 40 omaa konsultaatiotiimiä - 83% tiimeistä pysyviä, loput projektiluonteisia lasta ollut mukana SkolFamissa (670 lasta jonossa) - SUURIN osa tiimeistä sivistystoimen palkkalistoilla ja osa istuu sosiaalitoimessa - samalla käytävällä istuminen - EI KOULUPUDOKKAITA! - Kaikki nuoret jatko-opintoihin (osa kymppiluokan kautta) ja yhä useampi lukioon

12 SISUKAS levittäminen ja juurruttaminen LAPE - yhteistyö

13

IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA

IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA - tukea sijoitetun koulupolulle Työpaja 12.11.2014 klo 13-14.30 VI Valtakunnalliset perhehoidon päivät Marssijärjestys Viisasten kerho - speed dating SISUKAS mallin esittely Tapauskuvauksia

Lisätiedot

SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ?

SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ? Christine Välivaara, Pesäpuu ry SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ? - TUKIMALLI SIJOITETUN LAPSEN KOULUNKÄYNTIIN WWW.PESAPUU.FI SISUKAS 2012-16 pähkinänkuoressa SISUKAS projekti kehittää

Lisätiedot

SISUKAS- toimintamalli perhehoitoon sijoitetun lapsen tueksi alakouluun. Christine Välivaara

SISUKAS- toimintamalli perhehoitoon sijoitetun lapsen tueksi alakouluun. Christine Välivaara www.pesapuu.fi SISUKAS- toimintamalli perhehoitoon sijoitetun lapsen tueksi alakouluun Lasten psyykkinen oireilu ja käytöshäiriöt ovat lisääntyneet Lapsen käyttäytymisen taustatekijöitä Biologiset tekijät

Lisätiedot

Koulu sijoitetun lapsen silmin

Koulu sijoitetun lapsen silmin Koulu sijoitetun lapsen silmin Sijoitetun lapsen ja nuoren koulupolun rakentaminen Oppimisen tuen foorumi 25.4.2019, Tampere Christine Välivaara ja Leenu Niemelä, Pesäpuu ry Kuuluuko rakkaus kouluun ja

Lisätiedot

SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI

SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI Christine Välivaara SIJOITETTU LAPSI KOULUSSA SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI SISUKAS-projektin päämäärät, toimenpiteet ja tulokset Tavoitteena parantaa perheisiin sijoitettujen, 7-11-v. lasten koulumenestystä

Lisätiedot

KIINTYMYSKESKEINEN KASVATUS SIJOITETTU LAPSI KOULUSSA. Christine Välivaara ja Hanna-Leena Niemelä Kehittämispäälliköt, Pesäpuu ry

KIINTYMYSKESKEINEN KASVATUS SIJOITETTU LAPSI KOULUSSA. Christine Välivaara ja Hanna-Leena Niemelä Kehittämispäälliköt, Pesäpuu ry KIINTYMYSKESKEINEN KASVATUS SIJOITETTU LAPSI KOULUSSA Christine Välivaara ja Hanna-Leena Niemelä Kehittämispäälliköt, Pesäpuu ry Onko rakkaudelle tilaa koulussa ja lastensuojelussa? Jos arki on koko ajan

Lisätiedot

SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI

SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI Christine Välivaara, Pesäpuu ry SIJOITETTU LAPSI KOULUSSA SISUKAS 2012-2016 - PROJEKTI I have a right I have a right to be heard, to be seen, to be loved, to be free, to be everything I need. To be me,

Lisätiedot

SISUKAS 2012-2016 PROJEKTI

SISUKAS 2012-2016 PROJEKTI Arjen sankareita lasta kannatteleva kumppanuus: Maire Saksola, Johanna Liukkonen, Sari-Maarika Mäntymaa SISUKAS 2012-2016 PROJEKTI WWW.PESAPUU.FI Sisukastiimi Christine Välivaara, projektipäällikkö Johanna

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen koulunkäynnin tukeminen. SISUKAS-työskentelymallin vaikuttavuuden arviointi. Lisäliite

Sijoitetun lapsen koulunkäynnin tukeminen. SISUKAS-työskentelymallin vaikuttavuuden arviointi. Lisäliite Sijoitetun lapsen koulunkäynnin tukeminen SISUKAS-työskentelymallin vaikuttavuuden arviointi Lisäliite 2 Tässä raportin lisäliitteessä on jatkettu yksityiskohtaisempia SISUKASlasten kartoitusten tarkasteluja

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015 SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

KEHITTÄMISPROJEKTIT. SISUKAS- projekti 2012 2016. SISUKAS-projektin visio ja päätavoite. Projektin henkilöstö

KEHITTÄMISPROJEKTIT. SISUKAS- projekti 2012 2016. SISUKAS-projektin visio ja päätavoite. Projektin henkilöstö SISUKAS-PROJEKTIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KEHITTÄMISPROJEKTIT Pääosa Pesäpuun kehittämistyöstä tapahtuu RAY:n rahoittamissa kehittämisprojekteissa. Projekteissa tapahtuva kehittämistyö ja Pesäpuun perustyö

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Tukea nopeasti, monitoimijaisuutta tarpeen mukaan

Tehdään yhdessä! Tukea nopeasti, monitoimijaisuutta tarpeen mukaan Tehdään yhdessä! Tukea nopeasti, monitoimijaisuutta tarpeen mukaan Etelä-Pohjanmaan LAPE-seminaari lasten ja perheiden parissa toimiville tahoille (viranhaltijat, luottamushenkilöt, kunnat, seurakunnat,

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA LUKUVUOSI LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA ESIOPETUSPAIKKA TÄMÄ SUUNNITELMA ON MYÖS Suomen/ruotsin kielen tukemisen suunnitelma Valmistavan opetuksen oppimissuunnitelma Tehostetun tuen suunnitelma (Perusopetuslaki

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

3. Pedagoginen selvitys ohje

3. Pedagoginen selvitys ohje 3. Pedagoginen selvitys ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: ASIAKIRJA Asiakirjalaji: Pedagoginen selvitys Asiakirjan laatimispäivä: Tuen vaihe:

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennus Kuntoutujan ja hänen omaisensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen

Lisätiedot

ADHD:N HOITOMALLI OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLOSSA. Essi Muinonen

ADHD:N HOITOMALLI OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLOSSA. Essi Muinonen ADHD:N HOITOMALLI OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLOSSA Essi Muinonen 15.11.2018 http://urn.fi/urn:isbn:978-952-302-722-0 ADHD JA OPISKELU Vaikeuttaa usein opiskelua, esim. tehtäviin ja opetukseen keskittyminen

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö Taina Torniainen 22.11.2018 Ote-opetuksen ja -perhetyön lähtökohdat Ote-opetus ja -perhetyö on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelupalveluiden yhteistyötä

Lisätiedot

Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys. Tuntijakotyöryhmä

Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys. Tuntijakotyöryhmä Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys Tuntijakotyöryhmä 28.09.2009 Oppimistulosarvioinneista Arvioinnit antavat tietoa osaamisen tasosta perusopetuksen nivel- ja päättövaiheissa. Tehtävänä selvittää

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Toimintasuunnitelma 14.2.2018 Mari Luosa, vastaava tukipalvelukoordinaattori Vuosiluokat 7-9 intensiivisen tuen joustoluokka

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA 1. Vuosiluokkiin sitomattoman alkuopetuksen määrittely Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) määritellään vuosiluokkiin

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa F R I E N D S - sinut itsensä kanssa Marianne Takala kehittämissuunnittelija, psykoterapeutti Iloa kouluun - koulutuspäiv ivä Seinäjoella 1.4.2011 Tavoitteena ja haasteena hyvä elämä Suomalainen koulu

Lisätiedot

Joustava yhtälönratkaisu Oulun yliopisto/ OuLUMA Riikka Palkki

Joustava yhtälönratkaisu Oulun yliopisto/ OuLUMA Riikka Palkki Joustava yhtälönratkaisu Oulun yliopisto/ OuLUMA 1.6.2015 Riikka Palkki Projektin työryhmä: Peter Hästö, Juha Jaako, Virpi Kostama, Riikka Palkki, Dimitri Tuomela 1. Mitkä ovat hankkeen tavoitteet? Kehitetään,

Lisätiedot

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto, Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

PALAUTE KOULUSTA 1 (6) 1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on

Lisätiedot

Tuuve ja Monni Online

Tuuve ja Monni Online tuuve.fi, monnionline.fi Tuuve ja Monni Online Tuettua verkko-opetusta erityistilanteissa 2016 2019 Johanna Sergejeff Esimerkki kotona opiskelun tukemisesta Opettajat laativat tehtäväpaketteja, jotka toimitetaan

Lisätiedot

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Oppilaan taitojen seuranta: Havainnointi Kokeet Vanhempaintapaamiset Todistusarviointi Ryhmähavainnointi Wilma: poissaolon seuranta

Oppilaan taitojen seuranta: Havainnointi Kokeet Vanhempaintapaamiset Todistusarviointi Ryhmähavainnointi Wilma: poissaolon seuranta Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi Oppilas Vanhemmat Opettaja Erityisopettaja esi kasvun ja hyvinvoinnin lapsikohtaiset keskustelut, lapsen oppimissuunnitelma

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja esiopetuksesta vastaavan lastentarhanopettajan kanssa. Suunnitelmaan

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA

SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA Johanna Juvonen, Oppimis- ja ohjauskeskus Mikael, Mikkeli SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA Taustaa: Vuoden 2010 aikana oli huostassa 10 003 lasta 3 432

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi.

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi. 1 Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT Nimi Syntymäaika Osoite diagnoosi 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti Isä Muu

Lisätiedot

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Miksi lähdettiin l mukaan Tulevaisuuden koulu projektiin? Ritaharjuun valmistuva monitoimitalo 2010 (School of the Future-hanke) Oulun opetustoimi julisti haun

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TAITOJA

KOULUTULOKKAAN TAITOJA KOULUTULOKKAAN TAITOJA Pukee itse ja osaa sitoa kengännauhat. Syö haarukalla ja veitsellä. Osaa käydä itsenäisesti WC:ssä ja pesulla/suihkussa. Liikuntatuntien jälkeen tulee peseytyä. Osaa huolehtia omista

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA

KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA 2016 OPPILAS ON KAIKEN ALKU Noudatamme Kilterissä valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa sekä Vantaan kaupungin opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

VAATIVAN ERITYISEN TUEN LAPSET KOULUPOLULLA - ALVA-MALLI. Reija Laine, apulaisrehtori, sairaalakoulu, HUS

VAATIVAN ERITYISEN TUEN LAPSET KOULUPOLULLA - ALVA-MALLI. Reija Laine, apulaisrehtori, sairaalakoulu, HUS VAATIVAN ERITYISEN TUEN LAPSET KOULUPOLULLA - ALVA-MALLI Reija Laine, apulaisrehtori, sairaalakoulu, HUS ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A :

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A : NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 5 KÄRKEÄ: 1. TURVALLISUUS Mitkä asiat luovat turvallisuutta lastensuojelussa? 2. HOIDOLLINEN SIJAISHUOLTO Millainen sijaishuolto eheyttää? 3. VAATIVA LASTENSUOJELU Millaista sosiaalityön

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot