Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL"

Transkriptio

1 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO

2 Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana dokumentointi tapahtuu suoraan.ppt pohjaan -> toimitetaan :ään Järjestäjät tekevät vielä erillisen yhteenvedon - -> toimitetaan :ään

3 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät keskeiset kehittämishaasteet? Lain näkökulmasta yksi iso sijaishuollon järjestämisen kriteeri on koulunkäynnin järjestäminen lapsen tarvetta vastaavaksi, tällöin sijaishuoltopaikkaa valitessa tulee kiinnittää huomiota alueen sivistys- ja peruspalveluihin Päijät-Hämeessä on mallinnettu lupakaavakkeita: kenellä on oikeus esimerkiksi allekirjoittaa kouluun liittyviä kaavakkeita, tämä on nähty tärkeänä Opiskeluhuollon kanssa tehtävä yhteistyö on mallissa esitetty kevyesti. Yhteisen vanhemmuuden toteutumista olisi voinut olla enemmän: selvempiä ohjeita huoltaja/sijaisvanhempi/sosiaalityöntekijä rooliakselille.

4 Mikä mallinnuksen (laajassa) sisällössä on mielestäsi hyödyllisintä/ensisijaista? Mallissa näkyy sisukas-malli: tiivis moniammatillinen tuki sijoitetulle lapselle. Tämä nähdään hyvänä, sillä sijoitus ja sitä edeltänyt tilanne on aina ollut kriisi, mikä ei kuitenkaan ole riittävä kriteeri erityissairaanhoitoon. Jatkuva arviointi on merkittävää varsinkin sijoituksen alkuvaiheessa, lapsen tilanne ja tuen tarve voi muuttua nopeastikin Pysyvyyden painottaminen on merkityksellistä Moniammatillinen tiimi ajatus on merkityksellinen lasten ja perheiden ongelmien moninaistuessa Lapsen etu, osallisuus keskiössä; tarvitaan aikaa, resursseja ja riittävä tuki, riittävä keskustelu eri alojen ja yhteistyötahojen välillä

5 Puuttuuko mallinnuksesta joitakin tärkeitä näkökulmia? Mitä? Koulussa saatetaan ajatella, että lapsen asia on hoidossa, kun hänet on sijoitettu, eikä koulun roolia/tukea tarvita samoissa määrin Kouluympäristö iso osa lapsen päivää ja pysyvyys on tärkeää myös tästä näkökulmasta. Kotikunta määrittää koulua, mutta pyrkimyksenä pitäisi olla koulupaikan pysyvyys (mikäli se vain on tarkoituksenmukaista).näissä pitäisi kyetä joustoon lapsen etu huomioiden ja lapsiystävällisen maakuntamallin hengessä. Kaiken tiedon (koulu, perhehoitajat, sosiaalityö) työn huomioiminen ja hyödyntäminen ja merkityksellistä Sosiaalityöntekijän aktiivinen rooli on merkityksellinen

6 Mitä olisi vielä huomioitava eri osapuolien näkökulmasta? Kouluilla ei välttämättä ole tietoa sosiaalityöntekijän roolista, yhteistyötä tehdään helposti perhehoitajien/perhekodin kanssa ja yhteistyö sosiaalityöntekijän kanssa saattaa jäädä vähäiseksi-> tietoisuus kuitenkin lisätty koko ajan Kouluilla on usein kokonsa tai sijaintinsa takia raamitetut mahdollisuudet ja resurssit tukea (esimerkiksi tehostettu tuki on tietynlainen paketti ), jos ne eivät ole lapsen yksilöllisiin haasteisiin riittävät, mitä sitten tehdään? Tarvitaan enemmän tietoisuutta siitä, mitä koulussa tarjottava tuki konkreettisesti on. Kouluilla puolestaan voi olla kokemusta, että lastensuojelu ei kuule tai ymmärrä koulun näkökulmaa: tarvitaan tietotaidon lisäämistä puolin ja toisin sekä koulun että lastensuojelun roolista Ihmisten vaihtuvuus aiheuttaa haasteen lapsen edun näkökulmasta, sosiaalityöntekijöiden opettajien yms. vaihtuvuus on välttämätöntä, tällöin rakenteilla tulisi pyrkiä pysyvyyteen. Rakenteissa voidaan vaikuttaa pysyvyyteen esim. perhehoitajien riittävällä tuella, pyrkimyksellä kohtuulliseen työmäärään yms. Sosiaalityöntekijälle on erityisen merkityksellistä tiedon ja pedagogisen osaamisen saaminen koulusta päätöksen teon pohjaksi. Kouluun liittyvistä neuvotteluista tulisi sopia ajoissa, jotta sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus olla mukana. Pedagogisten asiakirjojen tulisi tavoittaa sosiaalityöntekijä. Lapsikohtainen arvio on merkityksellistä, lasta ei tule (pysyvyyden tavoittelusta huolimatta, tai vaikka lapsi olisi helppo ja kiltti ) esimerkiksi väkisin pitää yleisopetuksen luokassa, jos hän selvästi opillisin perustein tarvitsee esimerkiksi pienryhmää. Sama päinvastoin. Tuleeko Päijät-Hämeessä nyt kehitteillä oleva systeeminen lastensuojelu näkymään koulukuraattorityössä?

7 Miten toimintamalli/ suositukset voidaan ottaa / ollaan ottamassa paikallisesti käyttöön? Mitä se edellyttää? Organisaatiomuutoksen myötä koko alueella ollaan menty malliin, jossa on tuotantopuoli (kodin ulkopuoliset palvelut ja sieltä perhehoitajien vastuutyöntekijä) ja lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ovat erikseen Tarvitaan resursseja ja aikaa, mitkä taas ovat linjausasioita Osaamisen vahvistaminen, toisen työn tunteminen Varsinkin alkuvaiheessa ajan käyttö on merkityksellistä, jotta on mahdollista rakentaa perhehoitoon sijoitettavan lapsen tarpeita vastaava moniammatillinen tiimi Perhehoitajien keskuudessa tuntuu hieman aiheuttavan hämmennystä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän ja perhehoitajien vastuutyöntekijän ero Tavoitettavuudenkin kannalta olisi merkityksellistä, että työnjako olisi selvä Riittävä tuki tärkeä myös lukio- ja ammatillisissa opinnoissa

8 Kiitos! #lapemuutos stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana dokumentointi

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki 31.10.2017 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana dokumentointi

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 4. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 1. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa

Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Susanna Hoikkala Erityisasiantuntija/Lastensuojelun Keskusliitto 1 28.4.2017 Susanna Hoikkala Mallinnus

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 1 THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 1 THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere 2.2.2018, Ryhmä 1 Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi yhteiskehittämispäivä Tampereella 2.2.2018 Ryhmä 1 Teemana

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

Kohti lapsikeskeistä valvontaa. Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät

Kohti lapsikeskeistä valvontaa. Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät Kohti lapsikeskeistä valvontaa Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät 13.11.2018 Taustaa OPCAT tarkastukset YK:n kidutuksen vastainen yleissopimus ja sen valinnainen lisäpöytäkirja 2014

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 5 THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 5 THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere 2.2.2018, Ryhmä 5 Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi yhteiskehittämispäivä Tampereella 2.2.2018 Ryhmä 5 Teemana

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Pia Eriksson, kehittämispäällikkö, THL

Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Pia Eriksson, kehittämispäällikkö, THL Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus Pia Eriksson, kehittämispäällikkö, THL Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia

Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Päivi Petrelius, Mia Tapiola, Minna Kallio 26.1.2017 Etunimi Sukunimi Syksyn 2016 työpajaprosessi 10 mallinnusryhmää työskenteli syksyn

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Profiam Sosiaalipalvelut Oy Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

LOHI ja AHMA yhteistyötä koulupudokkaiden auttamiseksi

LOHI ja AHMA yhteistyötä koulupudokkaiden auttamiseksi LOHI ja AHMA yhteistyötä koulupudokkaiden auttamiseksi Essi Muinonen ja Pauliina Valtonen Espoon kaupunki AHMA Espoon keskuksen lastensuojelun työntekijöiden kehittämä lastensuojelun ensiarviointi malli

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja

Lisätiedot

Sijaishuollon laatukriteerit Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät

Sijaishuollon laatukriteerit Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Sijaishuollon laatukriteerit Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 13.11.2018 Susanna Hoikkala, LSKL/Tampereen yliopisto Taustaa Sijaishuollolla vaativa yhteiskunnallinen tehtävä: Miten

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015 Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun ja lapsiperheiden erityispalveluiden yksikön kokonaisrakenne Lastensuojelupäällikkö Lastensuojelu palvelut Sosiaalityön

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari

LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari 23.5.2018 Hankepäälliköt Maikki Arola ja Mette Kontio Kansallinen LAPE - muutosohjelma Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi?

Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi? 6.11.2017 Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi? Johtava sosiaalityöntekijä Saara Keränen KSSHP 6.11.2017 6.11.2017 Lastensuojelun avohuolto 1 Lapsen oikeudesta saada opetusta

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Laitoshoito, perhehoito sekä ohjaus ja valvonta

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Laitoshoito, perhehoito sekä ohjaus ja valvonta Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 12-13.11.2018 Työryhmien tuotokset Laitoshoito, perhehoito sekä ohjaus ja valvonta Yhteiskehittämisen prosessi 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 Kehittämiskohteiden

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät Helsingin Messukeskus

Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät Helsingin Messukeskus Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät 27.- 28.11.2014 Helsingin Messukeskus 28.11.2014 Päivän teema: Opiskeluhuollon monialainen yhteistyö ja yksilökohtaisen

Lisätiedot

Hanna Hämäläinen

Hanna Hämäläinen KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 4 THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 4 THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere 2.2.2018, Ryhmä 4 Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi yhteiskehittämispäivä Tampereella 2.2.2018 Ryhmä 4 Teemana

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus Kehittämis- ja työryhmien

Lisätiedot

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus. Kunta huolehtii sijaishoidosta.

Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus. Kunta huolehtii sijaishoidosta. Kampanjamateriaali 3.-16.6.2019 Teema: Tämän kampanjan teema on perhehoitajan oikeus vapaaseen Pääviestit: Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus.

Lisätiedot

Perhehoidon mallinnuksesta käytäntöön Yhteiskehittämispäivä Pia Eriksson, kehittämispäällikkö THL

Perhehoidon mallinnuksesta käytäntöön Yhteiskehittämispäivä Pia Eriksson, kehittämispäällikkö THL Perhehoidon mallinnuksesta käytäntöön Yhteiskehittämispäivä 18.10.2017 Pia Eriksson, kehittämispäällikkö THL Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista

Lisätiedot

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 7.3.2018 Aulikki Kananoja ENSIMMÄISEN VAIHEEN TEHTÄVÄT Arvioida uusimman tiedon valossa

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta?

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta? Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta? Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Yksilökohtaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto, Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018 Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.

Lisätiedot

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden Palveluohjaus 19.9.2018 Helppo saada yhteys Dialoginen kohtaaminen Joustavuus, kotikäynnit Asiakkaan omien voimavarojen löytäminen Jalkautuminen

Lisätiedot

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa. Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ!

Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa. Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ! Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ! Kehittäminen maakunnallisella tasolla Mukana 19 kuntaa Vanhemmuuden ja parisuhteen

Lisätiedot

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Ajoissa tuleva apu lisää hyvinvointia ja säästää rahaa! 22.8.2016 Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut, MR-Y/JA 2 22.8.2016 Mitä hyvää meillä on

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Kolme taloa kokemuksia tiimin koulutuksesta ja mallin käyttöönotosta Saarikassa

Kolme taloa kokemuksia tiimin koulutuksesta ja mallin käyttöönotosta Saarikassa Kolme taloa kokemuksia tiimin koulutuksesta ja mallin käyttöönotosta Saarikassa Systeeminen, monitoimijainen lastensuojelu väliseminaari 21.3.2018 Saarikka lyhyesti n liikelaitos, tuottaa sosiaali- ja

Lisätiedot

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 12-13.11.2018 Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta Yhteiskehittämisen prosessi 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 Kehittämiskohteiden määrittely

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot