Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö, Julkaisun laatija: Sanna Ala-Mantila Kannen kuva: Pertti Raami

Transkriptio

1 ALUEELLINEN ERIYTYMINEN VANTAALLA

2 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö, Julkaisun laatija: Sanna Ala-Mantila Kannen kuva: Pertti Raami Taitto: Sirpa Rönn Vantaan kaupunki. Tietopalvelu C1 : 2018 ISSN-L ISSN (verkkojulkaisu) ISBN

3 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto Alueiden eriytymiskehitys aiemmassa kirjallisuudessa Tutkimusaineistot ja -menetelmät...4 Asuinalueiden määrittely Työttömyys, pienituloisuus ja matala koulutustaso aluetyypeittäin Työttömyys...7 Pienituloisuus...8 Matala koulutustaso...10 Työttömyyden, pienituloisuuden ja matalan koulutustason alueellinen kasautuminen Taustatekijät: asuntojen hallintamuoto ja vieraskielisyys Sosioekonominen indeksi alueellisen eriytymisen kuvaajana Eriytymisindikaattoreita...16 Erilaisuusindeksi...16 Eristyneisyysindeksi Johtopäätöksiä ja keskustelua...19 Mitä alueiden eriytyminen tarkoittaa ja mitä siitä seuraa?...20 Lähteet...21

4

5 Johdanto Tutkimuksessa kuvaillaan alueellista eriytymistä Vantaalla. Vantaa on perinteisesti ollut suurten kaupunkien joukossa tulonjaoltaan verraten tasainen, mutta tutkimus osoittaa, että alueelliset erot ovat kuitenkin todellisuutta myös Vantaalla. Tutkimuksessa Vantaa on jaettu paikkatietojen avulla muodostettuihin asuinalueisiin, joiden sosioekonomista kehitystä ja alueiden välisiä eroja seurataan 20 vuoden ajalta. Sosioekonomisen alueellisen eriytymisen pääasiallisina mittareina käytetään alueittaista työttömyysastetta, vain peruskoulun käyneiden osuutta ja pienituloisten osuutta alueen väestöstä. Kyseiset mittarit ovat usein indikaattoreita esimerkiksi sosioekonomisen huono-osaisuuden ja segregaation tutkimuksessa (esim. Vaattovaara & Kortteinen, 2015; Vauhkonen ym. 2017), vaikka yksilötasolla ei aina välttämättä olekaan niin, että esimerkiksi matala koulutustaso kertoisi huono-osaisuudesta. Tutkitut sosioekonomiset ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, ja esimerkiksi korkeamman koulutuksen tiedetään johtavan pienempään työttömyysriskiin. Mittareita tarkastellaankin katsauksessa osin erikseen ja osin yhdessä, niin sanottuna sosioekonomisena indikaattorina. Sosioekonomisen aseman suhdetta peilataan myös kunkin asuinalueen hallintamuotojakaumaan ja vieraskielisen väestön osuuteen. Tutkimuksesta ilmestyy myös toinen osa, jossa tarkastellaan muuttoliikettä ja sen kehittymistä tässä julkaisussa kuvattua aluejakoa hyödyntäen. KESKEISET TULOKSET Asuinalueiden välinen sosioekonominen eriytyminen Vantaalla on kasvanut vuosien välillä Erityisesti pienituloisuus on yhä tyypillisempää lähiöissä ja 80- ja 90-lukujen kerrostaloalueilla, ja myös eri tuloryhmien sijoittuminen erillisille asuinalueille on voimistunut Vuokra-asuntokannan keskittyminen ja vieraskielisten korkeampi osuus tietyillä alueilla ovat osin havaitun eriytymisen taustalla 1. Alueiden eriytymiskehitys aiemmassa kirjallisuudessa Kiihtyvän kaupungistumisen ja rakennusbuumin ansiosta, ja osin myös esimerkiksi asuntojen hintojen nousun ja jopa suoranaisen asuntopulan seurauksena, erilaiset asuinalueet ja niiden ominaisuudet herättävät suurta mielenkiintoa. Osin laajemman yhteiskunnallisen kehityksen vanavedessä, osin kenties tehdyn (tai tekemättä jätetyn) asuntopolitiikan ja suunnittelun seurauksena, on havaittu, että asuinalueiden väliset erot ovat kasvussa, niin meillä Suomessa kuin muualla Euroopassakin (Tammaru ym. 2016; Musterd ym. 2017). Suomessa alueiden välisiä eroja ja niiden muutoksia ovat tutkineet esimerkiksi Lankinen (esim. 1997, 2001) ja tuoreemmilla aineistoilla esimerkiksi Vilkama (2011) ja Vaattovaara ja Kortteinen (2003, 2015). Näiden tutkimusten pääviesti on ollut, että alueiden erot ovat kasvaneet erityisesti 1990-luvun jälkeen. Vaattovaaran ja Kortteisen tarkasteluissa (2003, 2015) huono-osaisuus on näyttäytynyt pistemäisenä, ja osin klusteroituneena, kiihtyvänä kehityksenä. Lähiöitä, eli luvulla rakennettuja kerrostaloalueita, ovat Suomen kontekstissa tutkineet esimerkiksi Stjernberg (2015), todeten, että lähiöiden kehitys on ollut epäsuotuisaa suhteessa muihin alueisiin, vaikkakin kasvavilla seuduilla, kuten Vantaalla, suhteessa vähemmän kuin stabiileilla ja taantuvilla alueilla, ja Kemppainen (2017) todeten, että lähiöissä koettu sosiaalisen epäjärjestyksen taso oli vain hieman korkeampi kuin muissa kerrostalonaapurustoissa. 3

6 Alueiden eriytyminen tai erilaistuminen voidaan ymmärtää positiivisena, negatiivisena tai jopa neutraalina kehityskulkuna. Eriytymisen tutkimuskentässä puhutaan usein myös segregaatiosta, jolla viitataan pääosin negatiiviseen eriytymiskehitykseen ja huono-osaisuuden alueelliseen kasautumiseen. Positiivisesta näkökulmasta erilaisten alueiden olemassaolo mahdollistaa sen, että erityyppisille ihmisille ja asukasryhmille löytyy erilaisia, kunkin ryhmän preferenssejä vastaavia, asuinalueita, joilla viihdytään. Esimerkiksi uudet asuinalueet ovat usein suunniteltu tietynlaista asukasryhmää silmällä pitäen, ja toisaalta uusien asuntojen hintatasokin osaltaan vaikuttaa siihen, minkälaisilla ihmisillä on mahdollista alueella asua. Toisaalta, eriytymiseen on liitetty myös uhkakuvia, mikäli erilaisten ihmisryhmien eriytyminen johtaa esimerkiksi sosiaalisiin ongelmiin ja levottomuuksiin, ulkopuolisuuden ja näköalattomuuden kokemuksiin, vähentää eri ryhmien välistä luottamusta (Uslaner 2012) ja äärimmillään jopa vähentää esimerkiksi sukupolvien välistä sosiaalista liikkuvuutta (Chetty ym. 2014). Myös kouluihin liittyvää eriarvoistumiskehitystä on usein pidetty negatiivisena (Bernelius 2013). Tämän tutkimuksen vahvuus on ennen kaikkea siinä, että tilastollisen aluejaon tai yksittäisten ruutujen tarkastelun sijaan muodostetaan rakennus- ja asukaskannan rakenteeseen perustuvia asuinalueita. Asuinalueperustaisen tarkastelun etuna on, että yksittäiset ruudut, tai jopa talot, eivät vaikuta tuloksiin niin vahvasti, ja siten on mahdollista havaita laajempia alueellisia ja aluetyypittäisiä kehityskulkuja. Etuna taas esimerkiksi tietyn aikakauden alueisiin, kuten lähiöihin keskittyvään tutkimukseen käytetty tutkimusote mahdollistaa kokonaisvaltaisemman alueellisen kehityskaaren seuraamisen, ja esimerkiksi myös uusien kerrostaloalueiden sosioekonomiseen rakenteeseen päästään käsiksi. Sekoittamispolitiikka, eli erilaisten hallintamuotojen sijoittaminen samalle alueelle, samaan kortteliin tai jopa samaan taloon, on ollut Vantaallakin keskeinen periaate uusia asuinalueita suunnitellessa. Sen tarkoituksena on estää negatiiviseksi katsottua alueellista eriytymistä. Täten erityisesti uusien alueiden kohdalla voidaan tarkastella, millainen sosioekonominen asukasrakenne niille on tehtyjen valintojen seurauksena syntynyt. 2. Tutkimusaineistot ja -menetelmät Tutkimuksessa pääaineistolähteenä käytettiin Tilastokeskuksen (2017a) 250 m x 250 m kokoisiin ruutuihin perustuvaa ruututietokantaa vuosilta 1995, 2005, 2010 ja Ruututietokanta sisältää monipuolisesti tietoja asukasrakenteesta, koulutuksesta, asumisesta, tuloista ja työpaikoista kussakin ruudussa. Lisäksi hyödynnettiin Vantaan kiinteistö-ja rakennuskannan tietoja ja asukastietoja kunkin tutkimusvuoden lopun tilanteessa. Ruututietokannan uusin aineisto, vuonna 2016 julkaistu ruututietokanta, sisältää pääosin tietoja vuoden 2015 lopun tilanteesta ( ), mutta myös tässä tutkimuksessa keskeisten sosioekonomisten tietoryhmien, eli tulojen, koulutuksen ja työllisyyden, osalta vuoden 2014 lopun tilanteesta. Muiden vuosien osalta kukin tietokanta kuvaa kyseisen tilastovuoden vuoden lopun tilannetta kaikille muuttujille. Asuinalueiden määrittely Asuinalueet määriteltiin paikkatietopohjaisesti, sillä tavoitteena oli saada aiempaa tarkempaa tietoa asuinalueiden kehittymisestä. Tilastollisiin rajoihin, kuten kaupunginosiin, perustuva tieto ei ole aina kovin hyödyllistä toimenpiteiden suunnittelussa ja kohdistamisessa, sillä samankin kaupunginosan sisällä on jossain tapauksissa useita hyvin erityyppisiä asuinalueita. Sama tosin pätee osin myös ruututietoon, sillä yksittäisen ruudun sisällä voi olla erityyppistä rakennetta, mutta huomattavasti pienemmissä määrin kuin tilastollisia aluejakoja käyttämällä. Asuinalueet muodostettiin luokittelemalla jokainen ruututietokannan ruutu yhteen kuudesta luokasta, jotka ovat: keskukset, lähiöt, omakotitaloalueet, pientaloalueet, kerrostaloalueet ja uudet kerrostaloalueet. Luokittelussa hyödynnettiin myös SYKEN avointa vuoden 2015 yhdyskuntarakenteen vyöhykeaineistoa (SYKE/YKR 2017). Luokitteluperusteet käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. 4

7 Taulukko 1. Alueluokituksen kuvailu. Alueen nimi Kuvailu Keskus Ruudussa vähintään 80% väestöstä asuu SYKE:n YKR-vyöhykejaossa alakeskuksen jalankulkuvyöhykkeiksi (ml. intensiivinen joukkoliikennevyöhyke) määritellyillä alueilla Lähiö Ruudussa vähintään neljä vuosina valmistunutta kerrostaloa, joissa asuu vähintään puolet alueen väestöstä. Omakotitaloalue Ruudussa vähintään 80% väestöstä asuu yhden asunnon pientaloissa tai erillisissä pientaloissa. Pientaloalue Kerrostaloalue Uusi kerrostaloalue Ruudussa vähintään puolet väestöstä asuu pientalomaisesti (erillistaloissa tai rivi- tai luhtitaloissa). Yli 80 % ei kuitenkaan asu erillistaloissa (vrt. omakotitaloalue). Ruudussa vähintään neljä kerrostaloa, jotka eivät ole lähiöaikakaudelta ( ) tai 2000-luvulta, ja joissa asuu vähintään puolet alueen väestöstä. Pääosin lukujen rakennuksia. Ruudussa vähintään neljä 2000-luvulla valmistunutta kerrostaloa, joissa asuu vähintään puolet alueen väestöstä. Ruututietokannassa on myös ruutuja, jotka eivät luokittuneet mihinkään edellä kuvatuista luokista. Näistä suurin osa oli alueita, joilla pääasiallinen, tai ainoa, talotyyppimuoto oli ns. muu talotyyppi. Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi vapaa-ajan rakennukset ja hoito-alan rakennukset (kuten palvelutalot ja hoitolaitokset), joissa on kuitenkin asuntoja ja asukkaita. Ne rajattiin alueluokituksen ulkopuolelle. Nämäkin ruudut otettiin kuitenkin laskelmiin mukaan silloin, kun tarkasteltiin koko Vantaan tilannetta, jotta lukujen vertailukelpoisuus muihin tilastolähteisiin säilyisi paremmin. Yksittäisiin ruutuihin perustuva tarkastelu koettiin kuitenkin liian pienirakeiseksi. Laajemman alueellisen kuvan saamiseksi ruutuja yhdistettiin toisiinsa siten, että mikäli kaksi vierekkäistä tai kulmittaista ruutua kuului samaan luokkaan, yhdistettiin ne yhtenäiseksi alueeksi ja tämä toistettiin, kunnes ruuduilla ei ollut yhtään samaan luokkaan kuuluvaa naapuria jäljellä. Lopputuloksena syntyi yhteensä 262 yhtenäistä ruutualuetta, joista kukin kuuluu johonkin kuudesta alueluokasta. Ruutualueita kutsutaan jatkossa asuinalueiksi. Kuva 1. Kartta muodostetuista asuinalueista ja alueluokat kuvattuna värikoodeilla. 5

8 Asuinalueet ovat eri kokoisia. Pienimmät ovat vain ruudun kokoisia ja suurin taas pinta-alaltaan 273 ruudun (17 km2) kokoinen. Vastaavaa hajontaa on myös väkimäärissä, ja vähäväkisimmällä asuinalueella asuu vain yksi asukas ja väkirikkaimmassa taas Tästä ja alkuperäisten ruututietokannan ruutujen väkimäärän vaihtelusta johtuen seuraavissa luvuissa esitetyt tunnusluvut ovat kunkin ruudun väkimäärällä painotettuja keskilukuja, jotka antavat suuremman painon runsasväkisten ruutujen tunnusluvuille ja vastaavasti vähentävät vähäväkisten ruutujen painoa asuinalueen tai asuinalueluokan tunnusluvussa. Käytetty alueluokitus muodostettiin vuoden 2015 lopun tilanteen mukaan, ja sitä peilattiin taaksepäin sellaisenaan, mikä tulee ottaa tuloksien tulkinnassa huomioon. Tämä siis tarkoittaa, että vuoden 2015 tilanteessa uusiksi kerrostaloalueiksi luokitellut alueet eivät vuonna 1995 olleet vielä olemassa, ja siksi vertailu vuoteen 1995 erityisesti tämän luokan kohdalla ei ole kovin mielekästä, koska suuri osa näistä alueista oli tuolloin asumattomia tai pientalovaltaisia väljiä alueita. Tämä näkyy myös taulukon 2 tunnuslukuvertailussa ja aluetyypin pinta-alamäärän muutoksessa. Aluetyyppien väestöprofiilit ovat hyvin erilaisia. Tiivistäen voidaan sanoa, että väestö omakoti- ja pientaloalueilla on nuorempaa ja lapsiperhevaltaisempaa. Vastaavasti, erityisesti lähiöt ja kerrostaloalueet, ja myös keskukset, erottuvat joukosta väestöltään vanhempina. Erityisen korkea eläkeläisten osuus on lähiöissä. Lisää tietoja löytyy alla olevasta taulukosta 2. Taulukko 2. Alueluokat (vuosi 2015) ja niiden muutos aikavälillä Lapsitaloudella tarkoitetaan taloutta, jossa on vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi ja eläkeläistaloudella taloutta, jossa on vähintään yksi yli 65-vuotias. Pintaaltotos taloudet tos koko tos taloudet tos taloudet tos muu- muu- Koti- muu- Talous- muu- Lapsi- muu- Eläkeläis- muu- Väestö km2 henkilöä % lkm % hlö / talous % %yks. % %yks. Vantaa ,2-0,2 29 % % 10 Keskus ,8-0,2 19 % % 10 Lähiö ,8-0,2 19 % % 13 Omakotitaloalue ,8-0,1 41 % % 8 Pientaloalue ,5-0,3 36 % % 11 Kerrostaloalue ,9-0,2 23 % % 12 Uusi kerrostaloalue ,9-0,3 24 % % 3 Taulukossa 2 tuodaan esiin myös 20 vuodessa tapahtunut muutos vertaamalla tilannetta vuoteen Vertailusta näkee, että väestömäärä on kasvanut kaikkialla muualla paitsi lähiöissä, joissa se on pienentynyt lähes 10 prosentilla. Väen vähentyminen oli voimakkainta lähempänä vuosituhannen vaihdetta, ja nyt lähiöiden väkimäärä on taittunut jopa pienoiseen kasvuun (vuosien välillä kasvua 2 %). Kotitalouksien määrä ei ole kuitenkaan juuri muuttunut 20 vuodessa, mikä kertoo paitsi rakennuskannan pysyvyydestä (aikavälillä alle uutta asuntoa), myös siitä, että lähiöissä on paljon pitkäaikaisia asukkaita, jotka ovat siirtyneet elämänkaarella eteenpäin pysyen kuitenkin tutulla alueellaan. Talouskoko on tosin pienentynyt ja keski-ikä noussut kaikilla aluetyypeillä, myös omakoti- ja pientaloalueilla. 3. Työttömyys, pienituloisuus ja matala koulutustaso aluetyypeittäin Sosioekonomista asemaa kuvataan työttömyysasteella, koulutustasolla ja tulotasolla, jotka kaikki ovat keskeisiä niin kansantalouden kuin yksilönkin kannalta. Esimerkiksi työllisyys on tärkeä julkisen talouden tasapainon mittari, mutta monella tapaa keskeinen myös yksilötasolla: työttömyyden on esitetty aiheuttavan suuremman koetun hyvinvoinnin laskun kuin pelkkä vastaavan tulojen tippuminen aiheuttaisi (esim. Winkelmann & Winkelmann 1998). Tämänkaltaiset tulokset viittaavat siihen, että työllisyys tarjoaa ja tukee tulojen lisäksi myös muita hyvinvoinnin lähteitä, kuten terveyttä, onnellisuutta ja sosiaalisia suhteita (Oreopoulos & Salvanes, 2011). 6

9 Tarkastellut mittarit ovat kiinnostavia erikseen tarkasteltuina, mutta ne ovat usein myös sidoksissa toisiinsa. Vuonna 2015 koko maassa vain peruskoulutuksen saaneiden työttömyysaste oli 26 %, kun vastaava luku ylemmän korkeakoulutuksen saaneilla oli 7 % (Tilastokeskus 2017b). Matala koulutustaso ja työttömyys taas johtavat usein myös pienituloisuuteen, sillä Suomessa työssäkäyvien pienituloisuus on Euroopan matalinta (Tilastokeskus 2017c). Seuraavissa osioissa tarkastellaan työttömyyden, pienituloisuuden ja matalan koulutustason keskiarvoa ja keskihajontaa kullakin aluetyypillä ja koko Vantaalla neljänä ajankohtana: vuosina 1995, 2005, 2010 ja Keskihajonta kuvaa havaintojen keskimääräisen poikkeaman keskiarvosta, ollen samassa yksikössä kuin tarkasteltu muuttuja. Tällöin siis korkeampi keskihajonta tarkoittaa sitä, että arvot vaihtelevat keskiarvon ympärillä enemmän. Keskihajontaa tulkitessa sitä voi kuitenkin myös suhteuttaa keskiarvoon (jolloin tulos on ns. variaatiokerroin), sillä luonnollisesti keskiarvon ollessa suurempi on myös keskihajonta usein suurempi ja vaihtelun suhteellista kokoa voi olla hankala hahmottaa. Työttömyys Ruututietokannassa työttömään työvoimaan luetaan vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä olleet vuotiaat henkilöt, joiden määrää suhteutetaan työlliseen työvoimaan vastaavana ajankohtana. Työvoimaan luetaan kaikki vuotiaat henkilöt, jotka tutkimusviikolla olivat työllisiä tai työttömiä. Tässä tutkimuksessa käytetty luku perustuu Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa satunnaisesti poimittuun otokseen, joten luvut poikkeavat hieman työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemista työttömyysluvuista. Kuva 2. Työttömyysasteet tutkituilla aluetyypeillä ja koko Vantaalla vuosina 1995, 2005, 2010 ja Kuviossa tummemmalla ja yhtenäisellä viivalla on esitetty aluetyyppien keskiarvot, ja mustalla katkoviivalla Vantaan keskiarvo. Haaleammat katkoviivat kuvaavat keskihajontaa. 7

10 Työttömyyskehitys on kaikilla alueilla seurannut yleisen taloustilanteen kehitystä: lamavuosien jälkimainingeissa vuoden 1995 työttömyysprosentti oli korkeissa lukemissa ja Vantaan keskiarvo oli 15 %. Vuonna 2005 tilanteen parantuminen näkyi kaikilla alueilla, ja työttömyysprosentti laski kautta linjan noin puolet pienemmäksi verrattuna 10 vuoden takaisiin lukemiin. Vuonna 2008 iskenyt talouskriisi näkyy työttömyyden hienoisena kasvuna vuoden 2010 työttömyysluvuissa, ja ennen kaikkea sen jälkeen jatkuneena työttömyysprosentin kasvamisena. Alueellisten erojen näkökulmasta keskiarvoja tarkastelemalla nähdään, että erot alueiden välillä ovat jonkin verran kasvaneet tarkasteluaikavälillä omakotitaloalueiden, eli parhaan työllisyystilanteen alueiden, ja työllisyyden näkökulmasta heikoimpien alueiden, kerrostaloalueiden, välinen ero on nyt suurempi kuin lamavuosina. Ero johtunee pääosin omakotitaloalueiden aseman suhteellisesta paranemisesta, sillä niissä alueellinen työttömyys lisääntyi 2000-luvun heikon talouskehityksen vuosina puolet hitaammin kuin lähiöissä ja kerrostaloalueilla. Kuviosta näkee myös, että negatiivinen työllisyyskehitys osui näille alueille myöhemmin kuin keskuksiin, lähiöihin ja kerrostaloalueille, ja työttömyysprosentit alkoivat kasvaa vasta vuoden 2010 jälkeen. Keskihajontatarkastelusta nähdään, että alueellinen hajonta pieneni kaikilla alueilla työllisyyden parantuessa, ja toisaalta työllisyystilanteen jälleen huonontuessa hieman nousi. Keskihajonnan perusteella erittäin tasaisena aluetyyppinä kuviosta erottuvat uudet kerrostaloalueet, joilla väestö on työllisyyden näkökulmasta hyvin homogeenistä ja pienin keskihajonta kertoo, että eroja uusien kerrostaloalueiden välillä on vähiten tutkituista aluetyypeistä. Kun koko kunnan keskiarvoa suhteuttaa keskihajontaan, huomataan, että alueelliset erot lähtivät kasvamaan työllisyyden parantuessa aikavälillä , ja pienenivät jälleen työllisyystilanteen heikentyessä 2010-luvulla, jääden kuitenkin hieman korkeammalla tasolle kuin vuonna Aluetyypeittäin keskiarvoon suhteutettu hajonta on suurinta omakotialueilla, ja pienintä keskuksissa. Tämä siis kertoo siitä, että omakotitaloasuinalueita on työttömyyden suhteen erilaisia, kun taas kaikkien keskusten työttömyysaste asettuu suurin piirtein keskiarvon tienoille. Pienituloisuus Pienituloisuuden suhdeluku on laskettu suhteuttamalla kahteen alimpaan tulokymmenykseen kuuluvien asukkaiden määrää kaikkiin alueella asuvien 18 vuotta täyttäneiden määrään. Kahden alimman tulokymmenyksen raja vaihtelee vuosittain, ja oli vuonna 1995, vuonna 2005, vuonna 2010 ja vuonna Pienituloisten osuutta tarkastellessa tulee muistaa, että perusjoukkona, eli suhdeluvun jakajana, ovat kunkin alueen kaikki yli 18-vuotiaat, eivätkä esimerkiksi vain työvoimaan kuuluvat. Täten esimerkiksi opiskelijoiden ja eläkeläisten osuuden ollessa korkea on usein myös pienituloisten määrä korkea. Kuitenkaan esimerkiksi opiskelijoiden kohdalla kyse ei useinkaan ole pysyvästä pienituloisuuden tilasta ja tuloja voisi olla mielekkäämpää tarkastella esimerkiksi koko elinkaaren ajalta. Tällaista tietoa ei kuitenkaan ole käytettävissä. On myös syytä pitää mielessä se, että pienituloisuusluku kuvaa tässä pienituloisten henkilöiden, ei kotitalouksien lukumäärää. Kotitalouspohjaisessa tarkastelussa alueiden erot näyttäytyvät samansuuntaisina, mutta erot alueiden välillä kärjistyvät. Lähiöissä sekä kerrostaloalueilla pienituloisia talouksia oli vuonna 2014 noin neljännes alueen kotitalouksista, siinä missä vastaava osuus omakotitaloalueilla oli vain alle 6 %. 1 Keskiarvo pieneni huomattavasti enemmän kuin keskihajonta. 8

11 Kuva 3. Pienituloisten osuus väestöstä tutkituilla aluetyypeillä ja koko Vantaalla vuosina 1995, 2005, 2010 ja Kuviossa tummemmalla ja yhtenäisellä viivalla on esitetty aluetyyppien keskiarvot, ja mustalla katkoviivalla Vantaan keskiarvo. Haaleammat katkoviivat kuvaavat keskihajontaa. Pienituloisuuden ajallinen kehitys on selkeästi eriytyvää, sillä vielä 90-luvulla pienituloisten osuus kaikilla aluetyypeillä oli hyvin samaa luokkaa, alle 15 % kussakin aluetyypissä luvulla erot ovat kasvaneet, jopa kiihtyvään tahtiin ja kerrostaloalueet ja lähiöt erottuvat joukosta suuremmalla pienituloisten osuudella. Näillä alueilla oli vuonna 2014 pienituloisia lähes viidennes väestöstä, kun omakoti- ja pientaloalueilla vastaava osuus oli vain 13 prosenttia. Erot pienituloisten osuuksissa ovat kasvaneet lamavuosista neljällä prosenttiyksiköllä. Keskihajonnat ovat pysyneet kullakin alueella tasaisina siitä huolimatta, että pienituloisten osuus on monilla alueilla kasvanut. Vaihtelua keskiarvon ympärillä on eniten lähiöissä ja kerrostaloalueilla, mutta toisaalta keskiarvoon suhteutettu vaihtelu on suurinta omakoti- ja pientaloalueilla. Myös koko Vantaan keskiarvon ja keskihajonnan suhde kertoo jonkin verran kasvaneista alueellista eroista. Kuva aluetyyppien ominaisuuksista tarkentuu kun tutkitaan suurituloisten henkilöiden tai talouksien osuuksia aluetyypeittäin. Tämä tarkastelu osoittaa, että erityisesti omakotitaloalueet ovat yhä voimakkaammin profiloituneet suurituloisempien asuinalueiksi, siinä missä suurituloisten osuudet muilla aluetyypeillä ovat vähentyneet. Uudet kerrostaloalueet profiloituvat erityisesti keskituloisten asuinalueiksi, sillä niillä on Vantaan keskiarvoa vähemmän niin suuri- kuin pienituloisiakin. 9

12 Matala koulutustaso Koulutustasoa kuvaava suhdeluku suhteuttaa vain perusasteen tai tuntemattoman koulutuksen saaneiden henkilöiden määrää alueella asuviin 18 vuotta täyttäneisiin yhteensä. Monien, erityisesti Suomessa vähemmän aikaa olleiden, ulkomaalaisten tutkintotiedot puuttuvat tutkintorekisteristä, joten usein alueilla, joilla on paljon ulkomaalaistaustaisia, on tämä suhdelukukin korkea. Koko maan tasolla ajanjaksolla syyskuu 2015 elokuu 2016 (TEM 2016) työttömiksi ilmoittautuneista ulkomaalaistaustaisista työnhakijoista koulutusaste oli tuntematon 40 prosentilla. Niin ikään suhdelukua tulkitessa tulee huomata, että jakajana toimii kunkin alueen kaikki 18-vuotta täyttäneet, eivätkä vain työikäiset. Tämä johtaa siihen, että esimerkiksi eläkeläisten tyypillisesti matalampi koulutustaso usein laskee alueen lukemaa silloin kun kyse on eläkeläisvaltaisesta alueesta. Kuva 4. Vain perusasteen koulutuksen saaneiden osuus väestöstä tutkituilla aluetyypeillä ja koko Vantaalla vuosina 1995, 2005, 2010 ja Kuviossa tummemmalla ja yhtenäisellä viivalla on esitetty aluetyyppien keskiarvot, ja mustalla katkoviivalla Vantaan keskiarvo. Haaleammat katkoviivat kuvaavat keskihajontaa. Koulutustason 15 vuotta jatkunut kohoaminen on pysähtynyt lähiöissä ja kerrostaloalueilla. Kuvasta 4 nähdään, että vain perusasteen koulutuksen saaneiden osuus on pienentynyt Vantaalla ja kaikilla asuinalueilla. Kun koko kunnan keskiarvo oli 39 prosenttia vuonna 1995, oli matalasti koulutettujen osuus vuonna 2014 pienentynyt yli kymmenellä prosenttiyksiköllä 28 prosenttiin. Keskiarvojen perusteella erot alueiden välillä ovat kuitenkin jonkin verran kasvaneet, sillä vain peruskoulutettujen osuus pieneni keskiarvoa vähemmän keskuksissa, kerrostaloalueilla ja lähiössä. Lähiöissä, kerrostaloalueilla ja keskuksissa koulutusasteen 10

13 paraneminen näyttää jopa pysähtyneen vuoden 2010 jälkeen. Suurin muutos tapahtui omakotitaloalueilla, jotka ovat muuttuneet profiililtaan korkeasti koulutetumpien asuinalueiksi, siinä missä vielä 90-luvulla ne eivät selkeästi erottuneet väestön koulutustason suhteen eri aikakausien kerrostaloalueista. Keskihajonnan kasvua ja sen suhdetta keskiarvoon tarkastelemalla nähdään niin ikään, että alueiden väliset erot ovat aikavälillä kasvaneet. Aluetyypeittäin tarkasteltuna vaihtelu on suurinta pien- ja omakotitaloalueiden sisällä, kun taas kerrostaloalueilla, lähiöissä ja keskuksissa vaihtelu on pienempää. Havaittujen koulutustasoerojen taustalla ovat osin alueiden ikärakenteiden erot, jotka selittänevät erityisesti lähiöiden hitaasti nousevaa keskimääräistä koulutustasoa. Lähiöissä on muita alueita enemmän eläkeläistalouksia (27 %) ja korkein keski-ikä (41 vuotta), ja näin ollen matala tulotaso voi osin johtua ikärakenteen muutoksesta. Toisaalta, eläkeläistalouksien määrä on tarkasteluajanjaksolla kasvanut kaikilla aluetyypeillä. Työttömyyden, pienituloisuuden ja matalan koulutustason alueellinen kasautuminen Kuten luvun alussa todettiin, työttömyys, pienituloisuus ja matala koulutustaso kietoutuvat usein toisiinsa, niin yksilö- kuin aluetasollakin. Toisaalta on kuitenkin myös yksilöitä ja alueita, joilla näin ei tapahdu: esimerkiksi opiskelijavaltaisilla alueilla on paljon pienituloisia mutta toisaalta korkea koulutusaste. Koko Kuva 5. Vain perusasteen koulutuksen saaneiden osuus (x-akseli), pienituloisten osuus (y-akseli) ja työttömien osuus työvoimasta (pallon koko) lähiössä ja kerrostaloalueilla Vantaalla vuosina 1995 ja

14 maan tasolla vuonna 2014 pienituloisuusaste 2, oli eläkeläisillä 12,8 prosenttia, opiskelijoilla 34,6 prosenttia ja työttömillä 47,8 prosenttia, kun pienituloisuusraja perustuu 60 prosenttiin mediaanituloista (Tilastokeskus 2017d). Vastaavasti alueen ikärakenne on yhteydessä koulutusasteeseen: vain peruskoulun käyneiden osuus yli 65-vuotiaista vantaalaisista oli 49 prosenttia vuonna 2014, kun kaikkien ikäryhmien keskiarvo oli 32 prosenttia (Tilastokeskus 2017e). Kuva 5 havainnollistaa, miten yllä erikseen tarkastellut ilmiöt kasautuvat alueellisesti kahtena ajankohtana, vuonna 1995 ja vuonna Kuvassa tarkastelu rajoittuu vain lähiöihin ja kerrostaloalueisiin, sillä aiempien tarkastelujen perusteella juuri näillä alueilla on keskimäärin matalampi tulo- ja koulutustaso sekä korkeampi työttömyys. Kuvassa jokainen yksittäinen asuinalue on kuvattu omana ympyränään, joita on siis lähiölle 21 ja kerrostaloalueille 31. Kuvasta 5 nähdään, että ilmiöt ovat monella alueella yhteydessä toisiinsa, mutta toisaalta poikkeuksiakin löytyy. Yleiskuvana huomataan, että alueet ovat siirtyneet kautta linjan vasemmalle, eli koulutustasot ovat nousseet, mutta toisaalta havainnot ovat myös leveämmin vaaka-akselilla, eli erot matalasti koulutettujen alueittaisissa osuuksissa ovat lisääntyneet. Niin ikään pienituloisuuden haitari on leventynyt, eli on sekä alueita, joille on vähemmän pienituloisia, että alueita, joilla osuus on suurempi kuin vuonna Myös alueen pienituloisuuden ja matalan koulutustason yhteys on merkittävästi voimistunut, mikä on nähtävissä kuvion oikean puolen selkeämmästä lineaarisesta muodosta, mutta myös näiden pienituloiseen ja vain peruskoulutuksen saaneiden osuuksien välisen korrelaation kasvusta 13 prosentista 43 prosenttiin. Kuviosta nähdään myös, että ympyröiden koko pääsääntöisesti kasvaa kohti kuvan oikeaa yläreunaa siirryttäessä eli työttömyys, pienituloisuus ja matala koulutustaso ovat keskittyneitä tietyille alueille. 4. Taustatekijät: asuntojen hallintamuoto ja vieraskielisyys Sosioekonomisesta asuinalueiden eriytymistä puhuttaessa tulee muistaa, että alueellinen eriytyminen ei ole muusta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta kehityksestä irrallaan oleva prosessi, vaan johdettavissa yksilöiden ja kotitalouksien eriytymiseen, eli esimerkiksi yleiseen tuloerojen kasvuun. Osin kyse on myös tehdyistä (asunto)poliittisista valinnoista. Nämä kaksi ilmiötä liittyvät myös toisiinsa, ja aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että Helsingissä ulkomaalaisväestö on varsin keskittynyt tiettyihin hallintamuotoihin, ja erityisesti kaupungin vuokra-asuntoihin (Skifter Andersen ym. 2015), mikä lienee myös kehityssuunta Vantaalla. Kuva 6 kertoo ensinnäkin sen, että aluetyypit eroavat toisistaan varsin selkeästi vuokravaltaisuuden suhteen, ja vuokravaltaisilla alueilla on jonkin verran enemmän pienituloisia, työttömiä ja matalammin koulutettuja. Yhteydet eivät ole kuitenkaan kaikkien alueluokkien osalta kovinkaan vahvoja tai yhtä suuria. Esimerkiksi lähiöissä ja kerrostaloalueilla yhteys vuokralla asuvien ja pienituloisten osuuksissa on selkeämpi, mikä johtunee siitä, että esimerkiksi uusimman aineistovuoden tilanteessa, vuonna 2015, kaupungin vuokra-asunnoista 24 % sijaitsi kerrostaloalueilla ja 20 % lähiöissä. Uusilla kerrostaloalueilla vastaava luku oli 14 %. Kuvasta kuitenkin nähdään, että uusilla kerrostaloalueilla vuokravaltaisuuden ja pienituloisuuden välillä ei vaikuttaisi olevan riippuvuutta. Tämä kertonee siitä, että uusilla alueilla on hallintamuodoiltaan monipuolisempaa asuntokantaa ja siitä, että uusilla alueilla on tyypillisesti myös enemmän ns. kovan rahan vuokra-asuntoja, joihin ei valita asukkaita sosiaalisin perustein. Eräs kiinnostava havainto on kuitenkin uusien alueiden paikoin varsin korkea vuokravaltaisuus, joka voi vaikuttaa siihen, millaiseksi asuinalueet tulevaisuudessa kehittyvät. Toisaalta, moni uusista alueista on vasta rakentumassa ja myös hallintamuotojakaumat siten vielä muutoksessa. Kuvan 6 oikealla puolella keskitytään suhteeseen vieraskielisten osuuden ja sosioekonomisten muuttujien välillä, sillä etninen segregaatio on usein alueellisen segregaation eräs osatekijä (esim. Andersson ym. 2010). Kuvion perusteella näyttääkin siltä, että vieraskielisten osuus on yhteydessä tutkittuihin muuttujiin 2 Pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti (ns. ekvivalentti rahatulo) ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta. Tämän tulorajan alapuolelle jäävien osuutta väestöstä kutsutaan pienituloisuusasteeksi. Tulokäsitteeseen luetaan mukaan asuntotulo ja myyntivoitot. 12

15 Kuva 6. Vasemmalla vuokra-asumisen ja tutkittujen sosioekonomisten muuttujien LOESS-tasoitettu 3 yhteys, oikealla vieraskielisten osuuden ja vastaavien muuttujien yhteys. Sosioekonomiset muuttujat ovat vuodelta 2014, vieraskielisyys ja vuokravaltaisuus vuodelta Kuvasta puuttuvat keskukset niiden pienen määrän takia (n=4). vahvemmin kuin vieraskielisten osuus edellä. Vahvin yhteys on työttömyyden ja vieraskielisten osuuden välillä (korrelaatio 0,74), ja toiseksi vahvin vieraskielisten ja vain peruskoulun (tai tuntemattoman) koulutuksen käyneiden osuuksien välillä (korrelaatio 0,67), mikä on myös tilastojen valossa uskottavaa. Viime vuosina koko maassa ulkomaalaistaustaisten työttömyysprosentti on sitkeästi ollut 13 prosenttiyksikköä korkeampi kuin koko väestöllä (Tilastokeskus 2017f), mikä on huolestuttavaa, sillä työllistyminen on keskeinen osa integraatiota. 5. Sosioekonominen indeksi alueellisen eriytymisen kuvaajana Edellisten tarkastelujen mittarit, työttömyysaste, pienituloisten osuus ja vain peruskoulun käyneiden osuus, summataan tässä osiossa yhteen niin sanotuksi sosioekonomiseksi indeksiksi, tarkoituksenaan kuvata kokonaisuutta paremmin. Tässä indeksissä valittuna perusvuonna Vantaan kukin em. mittarin arvo määritellään sadaksi (esim Vantaan työttömyysaste 11,4 % saa arvon sata) ja yksittäisen alueen lukua suhteutetaan tähän (esimerkiksi hypoteettinen alue x, jolla työttömyys vuonna 2014 oli kaksinkertainen, eli 22,8 %, saa indeksiluvun 200). Tämän jälkeen kaikki alueen indeksiluvut summataan yhteen ja indeksoidaan uudelleen (eli hypoteettinen alue, jolla kaikkien indikaattorien arvot ovat kaksinkertaiset Vantaan arvoihin verrattuna, saa arvon 600, joka jaetaan Vantaan indeksien summalla, jolloin ko. alueen sosioekonominen kokonaisindeksiksi on 200). 3 LOESS-tasoitus (Locally weighted scatterplot smoothing) on kehittynyt tapa estimoida datasta nousevia trendejä niin että epäolennaisille poikkeamille ei anneta liikaa arvoa. Menetelmällä lasketaan jokaiselle havaitulle x:lle y-muuttujan arvo, joka on lähimpien pisteiden painotettu keskiarvo. Kauempana olevien havaintojen painoarvo on pienempi kuin lähempänä olevien havaintojen painoarvo. 13

16 Kuva 7 näyttää, millaisia sosioekonomisia indeksiarvoja asuinalueet saivat, eli kertoo, miten asuinalueet sijoittuvat suhteessa koko Vantaan keskiarvoon vuosina 1995 ja Vantaan keskiarvon (100) tienoille sijoittavat asuinalueet kuuluvat luokkaan , ja sitä pienemmissä luokissa on asuinalueita, joilla menee paremmin kuin kunnassa keskimäärin, ja vastaavasti taas suuremmat luvut kertovat siitä, että tutkitut mittarit ovat korkeammalla tasolla kuin kunnassa keskimäärin. Kuva 7. Alueiden määrä kussakin sosioekonomisessa indeksiluokassa vuosina 1995 ja Kuvasta 7 nähdään, että keskimmäisissä luokissa (70 90, ja ) olevien alueiden määrä on vähentynyt, ja vastaavasti alueiden määrä kummassakin päässä jakaumaa on kasvanut. Alueet siis näyttävät eriytyneen. Kun jakauman muutoksia tarkastellaan vielä asuinaluetyypeittäin, huomataan, että erityisesti lähiöt ja kerrostaloalueet ovat siirtyneet kohti oikeaa reunaa: siinä missä enemmistö näistä alueista oli vielä vuonna 1995 keskimääräisen paremmalla puolella sosioekonomisella indeksillä mitaten (15 kpl luokassa 70 90, mediaani 112), oli vuonna 2014 enemmistö keskivertoa heikommassa asemassa. Vuonna 2014 yleisin ryhmä oli (13 asuinaluetta, Sekä keskimääräistä parempi- että huono-osaisempia asuinalueita on enemmän kuin vuonna

17 mediaani 122) ja lähes yhtä yleinen oli luokka Vastaavasti omakoti- ja pientaloalueet ovat muuttuneet suhteellisesti parempiosaisiksi (mediaani pienentynyt 89:stä 77:ään). Uudet kerrostaloalueet taas sijoittuvat pääosin jakauman keskivaiheen tienoille (mediaani 87 vuonna 2015). Alueiden sijoittuminen kuhunkin luokkaan on kuitenkin riippuvainen mm. kunkin asuinalueen hallintamuotojakaumasta. Tätä havainnollistetaan kuvassa 8, joka keskittyy vain kerrostalovaltaisiin alueluokkiin, eli keskuksiin, lähiöihin, kerrostaloalueisiin ja uusiin kerrostaloalueisiin. Kuvassa x-akseli kuvaa alueen hallintamuotoja suhteuttamalla omistusasuvien talouksien osuutta vuokra-asujien osuuteen 4 ja y-akselilla on alueen sosioekonominen indeksiluku. Ympyrän koko kuvaa kaupungin vuokra-asuntojen osuutta alueen asuntokannasta. Kuva 8. Sosioekonominen indeksi (y-akseli), alueen hallintamuotosuhde (x-akseli) ja kaupungin vuokraasuntojen osuus alueen asuntokannasta. Kuva 8 tuo esiin sen, että erityisesti 80- ja 90-luvuilla rakennetuista kerrostaloalueista usea saa sosioekonomisella indeksillä mitaten Vantaan indeksilukua korkeamman arvon, eli näillä alueilla on Vantaan keskiarvoa enemmän työttömyyttä, pienituloisuutta ja matalasti kouluttuneisuutta. Nämä alueet ovat usein vuokravaltaisia, ja asuntokannasta korkea osuus on kaupungin vuokra-asuntokantaa. Kuvasta myös nähdään, että uudet kerrostaloalueet ovat keskimäärin paremmin työllistyneitä, parempi tuloisia ja korkeammin koulutettuja, eli niiden sosioekonominen indeksiluku on alle 100. Myös lähiöt erottuvat joukosta melko omistusasumisvaltaisina, ja myöskään kaupungin vuokra-asuntokantaa ei näille alueille ole kasautunut yhtä vahvasti kuin myöhemmin rakennetuille kerrostaloalueille. 4 Tunnusluku saa arvon yksi, kun kumpiakin on yhtä paljon, nollan ja ykkösen välillä olevan arvon kun vuokra-asujat ovat enemmistössä ja ykköstä suuremman arvon kun omistusasujat ovat enemmistössä. Tunnusluvussa ei huomioida aso-asuntoja. Mikäli luku on esimerkiksi kaksi, tarkoittaa se, että omistusasujia on kaksi kertaa enemmän kuin vuokra-asujia. 15

18 6. Eriytymisindikaattoreita Tässä luvussa tarkastellaan kahta indikaattoria, jotka kuvaavat eri tavoin sitä, millaista asuinalueiden eriytymiskehitys Vantaalla on ollut. Kumpikaan indikaattoria ei ole täydellinen, tai kuvaa ilmiön kaikkia puolia, vaan pikemminkin niiden avulla saadaan hieman lisävalotusta aiempiin tarkasteluihin. Kirjallisuudessa on olemassa myös vaihtoehtoisia mittareita, joilla ilmiötä voi tarkastella, mutta tässä tarkastellussa käytetyt erilaisuusindeksi ja eristyneisyysindeksi ovat Suomen kontekstissa myös aiemmin käytettyjä, ja siksi hyvä valinta. Erilaisuusindeksi Erilaisuusindeksi 5 (index of dissimilarity) kuvaa kahden ryhmän alueellista sijoittumista, ja kertoo, kuinka suuren osan jommankumman ryhmän jäsenistä tulisi muuttaa toisaalle, jotta alueellinen jakauma olisi tasainen eli kullakin asuinalueella asuisi samassa suhteessa tarkasteltujen kahden ryhmän jäseniä. Suomessa erilaisuusindeksiä ovat tutkineet esimerkiksi Kauppinen (2002), Vilkama (2011) ja Hirvonen (2017), joiden tuloksia voikin jossain määrin käyttää vertailukohtina. Erilaisuusindeksin arvot asettuvat välille 0 100, ja kertovat kuinka monen prosentin toisesta ryhmästä olisi muutettava, jotta alueellinen jakauma olisi tasainen eli jokaisella asuinalueella olisi sama osuus tutkittua ryhmää. Indeksiä tulkitessa on tärkeää ymmärtää, että se ei huomioi väkimäärän osuuksien muutoksia yksittäisillä asuinalueilla, vaan kuvaa vain alueellisen jakauman tasaisuutta. Eli jos tarkastellun ryhmän, esimerkiksi vieraskielisten, määrä kaksinkertaistuu kymmenessä vuodessa samoilla alueilla, joilla heitä oli jo aiempana vertailuvuonna, mutta alueiden määrä, joilla on vieraskielisiä, ei muutu, pysyy indeksi ennallaan. Jos taas alueellinen jakauma tasoittuu, eli ryhmä asuu yhä useammalla alueella, indeksi pienenee ja vastaavasti alueellisen jakauman kärjistyessä indeksi kasvaa. Indeksi ei siis kuvaa alueellisen eriytymisen kaikkia puolia, vaan ainoastaan tietynlaista alueellista peittoa. Kuvasta 9 nähdään, että erilaisuusindeksi on suurin verratessa vuokra- ja omistusasujia, ja pienin, kun verrataan suuri- ja pienituloisia. Erilaisuusindeksi eri kieliryhmien välillä asettuu tähän väliin. Vuoden 2014 tilanteessa siis n. 27 % pieni- tai suurituloisista, 32 % vieras- tai kotimaankielisistä ja 44 % jommassakummassa hallintamuodossa asuvista tulisi vaihtaa asuinaluetta, jotta alueiden välinen jakauma olisi tasainen. Tutkitulla aikavälillä hallintamuotokohtainen ja kieliryhmittäinen eriytyminen on pysynyt suunnilleen vakiona, mutta tuloryhmien välinen erilaisuusindeksi on kasvanut yli kymmenellä prosenttiyksiköllä. Toisaalta, se on edelleen tutkituista indekseistä matalin, mutta kehityksen jatkuessa samanlaisena voi tilanne tulevaisuudessa olla toinen, erityisesti yleisen taloustilanteen kehityksen ollessa positiivista. Erilaisuusindeksin valossa eriytyminen hallintamuotojen perusteella on suurinta, eli alueet ovat usein profiililtaan selkeästi joko vuokra- tai omistusasumisvaltaisia. Toisaalta, koska alueluokitus on muodostettu perustuen rakennuskannan ikään ja tyyppiin, on osin luonnollista, että hallintamuotokohtainen erilaisuusindeksi näyttäytyy korkeimpana. Esimerkiksi vanhempaan kerros- ja vuokratalovaltaiseen alueeseen, jonka on tunnistettu eriytyneen negatiiviseksi katsotulla tavalla, on saatettu kohdistaa sekoittamistoimenpiteitä rakentamalla alueen viereen vaikkapa pelkästään omistusasuntoja. Täydennysrakentamisen muodostaessa eri vuosikymmenelle, eli eri alueluokkaan, rajoittuvan erillisen alueen, eikä pistemäisiä yksittäisiä kohteita vanhan alueen sekaan, nostaa se erilaisuusindeksin arvoa, koska kyse on kahdesta eri asuinalueeksi rajautuvasta alueesta. Erilaisuusindeksin taustalla on myös kyse pien- ja kerrostaloalueiden välisistä eroista. Mikäli tarkastelua rajataan vain kerrostalovaltaisiin alueisiin (keskukset, lähiöt, kerrostaloalueet ja uudet kerrostaloalueet), 5 Erilaisuusindeksin kaava on, missä xi on alueella i asuvan ryhmän X lukumäärä, ja X ryhmän kokonaismäärä Vantaalla. Vastaavasti yi on alueella i asuvan ryhmän Y lukumäärä, ja Y ryhmän kokonaismäärä Vantaalla. 16

19 Kuva 9. Erilaisuusindeksi pieni- ja suurituloisille, kotimaan- ja vieraskielisille sekä omistus- ja vuokraasujille. Vuosina 1995, 2005, 2010 ja 2014/5 (tulot vuosi 2014, muut vuosi 2015). tai vastaavasti vain omakoti- ja pientaloalueisiin, huomataan, että kaikki kolme erilaisuusindeksin arvoa pienenevät. Kerrostaloalueilla myös ajallinen muutos näyttäytyy hieman erilaisena: kieliryhmien ja hallintamuotoryhmien väliset erot ovat maltillisesti pienentyneet, mutta tuloryhmien välinen erilaisuusindeksi on kasvanut. Erilaisuusindeksin valossa vuokraja omistusasujat jakavat vähiten asuinalueita keskenään. Kirjallisuudessa vakavasta eriytymisestä kertovana rajana on pidetty useimmiten erilaisuusindeksin lukua 60 (Massey & Denton, 1993; Cutler ym. 1999; Peach 2009), eli edellä tarkastellut indeksit pysyvät tämän rajan alla. Kieliryhmittäinen luku on myös suurin piirtein samalla tasolla kuin aiemmissa tutkimuksissa; vuoden 2009 aineistolla pääkaupunkiseudun erilaisuusindeksi oli 27,5 % eri kieliryhmien välillä (Valkama, 2011) ja 29 % vuoden 2014 aineistolla (Hirvonen, 2017). Tuloryhmien välinen erilaisuusindeksi taas oli Helsingin seudulla vuonna 2014 hieman yli 30, ja Vantaalla indeksi oli myös hieman matalampi kuin Tampereen ja Turun seutukunnissa (Kauppinen & Vaalavuo, 2017). Toisaalta, vertailu aiempiin tuloksiin on epävarmaa, sillä tässä käytetty asuinaluejaottelu oli tarkempi kuin vertailututkimuksissa edellä, ja tarkemmalla aluejaolla myös indeksin arvot ovat korkeampia (esim. Hirvonen 2017). Hallintamuotoryhmittäistä indeksiä ei aiemmasta kirjallisuudesta löydy, eli sen osalta vertailu ei ole mahdollista. 17

20 Eristyneisyysindeksi Toinen eriytymistä kuvaava tunnusluku, eristyneisyysindeksi 6, kuvaa tarkastellun ryhmän keskimääräistä painotettua osuutta alueella, eli todennäköisyyttä, jolla ryhmään kuuluva kohtaa alueellaan ainoastaan samaan ryhmään kuuluvia (Massey & Denton 1988). Se siis ei kuvaa erilaisuusindeksin tavoin vaan maantieteellistä jakaumaa, vaan myös eriytymisen suuntaa ja tasoa. Indeksin mahdollinen ylin arvo yksi (tai 100 %) saadaan tilanteessa, jossa ryhmä on eristäytynyt täysin muista ryhmistä eli ei jaa yhtään asuinaluetta vertailuryhmän kanssa. Indeksin muutosten ajallinen vertailu on kuitenkin vaikeaa silloin, kun tutkittavan ryhmän koko kasvaa aikavälillä, kuten on tämän tutkimuksen tilanne esimerkiksi vieraskielisten kohdalla. Tämän korjaamiseksi kehitetty painotettu indeksi 6 (esim. Simpson 2007) taas ottaa huomioon väestörakenteen ja kertoo, kuinka paljon eristyneemmin tarkasteltu ryhmä asuu suhteessa tilanteeseen, jossa olisivat sijoittuneet kullekin asuinalueelle samassa suhteessa kuin kaupungissa keskimäärin. Taulukko 3. Eristyneisyysindeksi eri kieliryhmille (normaali ja painotettu), pienituloisille ja vuokra-asujille. Eristyneisyysindeksi Vieraskieliset 3.9 % 9.4 % 13.5 % 21.4 % painotettu 1.6 % 3.3 % 3.5 % 3.4 % Pienituloiset 11.0 % 10.5 % 11.9 % 12.3 % Vuokra-asujat 28.6 % 26.0 % 25.2 % 25.8 % Painottamaton indeksiarvo 21,4 kertoo, että vieraskielisten naapureista keskimäärin 21,4 % on muita vieraskielisiä. Pienituloisten naapureista taas 12,4 % oli muita pienituloisia ja vuokra-asujien naapureista 25,8 % muita vuokra-asujia. Samoin kuin edellisessä erilaisuusindeksitarkastelussa, on hallintamuotokohtainen eriytyminen voimakkainta vertaillusta. Tarkasteluaikavälillä, vuodesta 1995 alkaen, vieraskielisten eristyneisyys on kasvanut voimakkaimmin, ollen 3,9 % vuonna 1995 ja 9,4 % vuonna Toisaalta väestönkasvun huomioiva standardisoitu indeksi ei osoita vastaavaa kasvua, sillä se on pysytellyt noin 3 prosentissa kaikkina 2000-luvun tarkasteluajankohtina eli väestönkasvusta irralliset muutokset ovat pieniä. Kieliryhmien eristyneisyys kasvussa: vieraskielisten naapureista 21,4 % on vieraskielisiä. Vilkaman (2011) koko pääkaupunkiseutua koskevassa tutkimuksessa kieliryhmien välinen eristyneisyysindeksi oli 12,3 % ja standardoitu eristyneisyysindeksi 4,4 % vuonna Vuoden 2010 indeksit Vantaalla olivat suunnilleen samalla tasolla, ja näyttää siis siltä, että erityisesti vieraskielisten eriytyminen on kasvanut viime vuosina edelleen johtuen pääosin vieraskielisen väestön nopeasta väestönkasvusta. 6 Eristyneisyysindeksin kaava on ja painotetun eristyneisyysindeksin kaava on 18

21 7. Johtopäätöksiä ja keskustelua Tutkimuksessa tarkasteltiin asuinalueiden eriytymistä Vantaalla ja kehitettiin uudenlainen alueluokittelu, jonka avulla oli mahdollista tarkastella aiempaa tarkemmin erilaisten aluetyyppien sosioekonomista kehitystä vuodesta 1995 eteenpäin. Alueet luokiteltiin kuuteen luokkaan: keskuksiin, lähiöihin, kerrostaloalueisiin, pientaloalueisiin, omakotitaloalueisiin ja uusiin kerrostaloalueisiin. Aineistoina käytettiin kunnan omia rakennus- ja asukastietoja sekä Tilastokeskuksen ruututietokantaa. Erityisesti 1960 ja -70 -luvuilla valmistuneet lähiöt, ja hieman uudemmat 1980 ja -90 -lukujen kerrostaloalueet erottuvat muun tyyppisistä alueista työttömyyden, matalan koulutustason ja pienituloisuuden korkeammilla tasoilla. Pienituloisuus oli vuonna 2014 tyypillisempää juuri lähiöissä ja kerrostaloalueilla, siinä missä vielä vuonna 1995 kaiken tyyppisillä alueilla oli pienituloisia suhteellisesti suurin piirtein sama määrä. Myös yleisen koulutustason kasvu on ollut lähiöissä ja kerrostaloalueilla hitaampaa kuin muualla, ja koulutusasteen kohoaminen on näillä alueilla jopa pysähtynyt vuoden 2010 jälkeen. Toisaalta, tulokset antavat aihetta myös optimistisempiin tulkintoihin: esimerkiksi työttömyysaste, vaikkakin korkeampi lähiöissä ja kerrostaloalueilla, näyttää yhä heijastelevan kaikilla alueilla yleistä taloustilannetta. Eli mikäli kehityskuva ei muutu, käynnissä oleva positiivinen työllisyyskehitys heijastunee kaiken tyyppisille alueille. Kolme tarkasteltua mittaria, työllisyys, koulutustaso ja tulotaso, ovat jossain määrin yhteydessä toisiinsa niin yksilö- kuin aluetasollakin. Kyseisten ilmiöiden yhteys vaikuttaa jonkin verran vahvistuneen, eli esimerkiksi alueilla, joilla on suurempi osuus vain peruskoulutuksen saaneita, on yhä todennäköisemmin myös enemmän työttömyyttä. Erityisesti yksittäisiä alueita, joilla kaikki kolme tutkittua tunnuslukua saavat korkean arvon, voidaan pitää jossain määrin huolestuttavina esimerkkeinä eriytymiskehityksestä. Toisaalta, yksittäisten alueiden tarkastelu myös osoittaa, että on myös kerrostalo- ja lähiöluokkiin kuuluvia asuinalueita, joilla tutkitut tunnusluvut eivät anna aihetta huolestumiseen. Tutkimus oli kuvaileva, eli alueellisen eriytymisen syy-seuraussuhteisiin ei otettu kantaa. Tutkimuksessa kuitenkin nostettiin myös esiin, että havaittujen sosioekonomisten kehityskulkujen taustalla on myös todennäköisiä vaikuttavia tekijöitä. Esimerkiksi vuokravaltaisuus ja vieraskielisten korkeampi osuus ovat yhteydessä tutkittuihin sosioekonomisiin muuttujiin, eli alueilla, joilla on paljon vuokra-asujia ja vieraskielisiä, on todennäköisemmin myös heikompi työllisyys-, koulutus- ja tulotaso. Tutkimuksessa rakennettiin myös ns. sosioekonominen indeksi, joka yhdistää työttömyyden, koulutuksen ja tulotason yhdeksi mittariksi. Jakaumatarkastelu osoitti, että alueet ovat eriytyneet, ja niin keskimääräistä huonommin kuin keskimääräistä paremminkin pärjääviä alueita on enemmän kuin vuonna Omakoti- ja pientaloalueet profiloituivat keskimääräistä paremmin toimeentuleviksi, ja pääosin kerrostaloalueet ja lähiöt taas heikkenivät sosioekonomisen indeksin valossa. Myös tässä kehityksessä taustalla oli alueiden hallintamuotojakauma, ja erityisesti kaupungin vuokra-asuntovaltaisilla alueilla oli todennäköisemmin muita alueita heikommasta asemasta kertova sosioekonominen indeksi. Sosioekonomisen indeksin lisäksi tarkasteltiin myös aiemmista tutkimuksista tuttuja indikaattoreita, erilaisuusindeksiä ja eriytymisindeksiä. Asuinalueet eivät näiden indeksien valossa näyttäytyneet hälyttävästi eriytyneiltä, ja esimerkiksi kieliryhmien välinen erilaisuusindeksi oli suunnilleen samalla tasolla kuin koko pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, vieraskielisen väestön kasvu on ollut voimakasta, ja vieraskieliset kohtaavat 18 prosenttiyksikköä todennäköisemmin muita vieraskielisiä naapurustossaan kuin vuonna 1995, eli vieraskielisten osuus tietyillä asuinalueilla on kasvanut, ja alueet ovat tässä mielessä siten selvemmin eriytyneet. Kuitenkin hallintamuotoperusteinen eriytyminen oli erilaisuusindeksin ja eristyneisyysindeksin valossa voimakkaampaa kuin kieliryhmittäinen eriytyminen. Toisaalta, huomionarvoista on myös, että tuloryhmien välinen erilaisuusindeksi on kasvanut, vaikkakin se on vielä kohtuullisen matala, eli asuinalueet ovat profiloitumassa selkeämmin joko pieni- tai suurituloisten alueiksi. Tulosten tulkinnassa tulee kuitenkin muistaa niiden rajoitteet. Käytetty alueluokitus on paikkatietopohjainen ja osin siis melko tarkka. Tämän tyyppisillä jaotteluilla, verrattuna esimerkiksi suurempiin postinumero- tai kaupunginosa-alueisiin, alueiden eriytyminen yleensä näyttäytyy selkeämpänä (esim. Vilkama 2011, Hirvonen 2017). Toinen tulkinnassa mielessä pidettävä rajoite liittyy tutkimusvuosiin: tutkimusaineiston 19

22 alkuvuosi oli vuosi 1995, ja tulokset kertovat kasvaneesta alueellisesta eriarvoisuudesta. Mikäli aineiston alkuvuosi olisi ollut esimerkiksi 1990, eli ennen lamaa, näyttäytyisi eriarvoisuuskehitys luultavasti jyrkempänä (esim. Vaattovaara 1998). Mitä alueiden eriytyminen tarkoittaa ja mitä siitä seuraa? Alueet voivat erilaistua useammalla tapaa: joko hyväosaiset alueet kohottavat suhteellista asemaansa, tai huonompiosaiset alueet heikentyvät, tai nämä molemmat voivat tapahtua yhtä aikaa. On myös osin tulkitsijasta kiinni, tulisiko eriytymiskehityksessä huolestua kenties nimenomaisesti erojen kasvusta, vai siitä, että on olemassa alueita, joiden sosioekonominen rakenne, tai sen kehityssuunta, on heikompi kuin muun tyyppisillä alueilla. Alueiden tasainen kehitys, tai ainakin suuren eriarvoisuuden puute, voi olla kuitenkin itseisarvoisen tärkeänä pidetty arvo erityisesti pohjoismaisissa yhteiskunnissa. Myös esimerkiksi palvelutarjonnan suunnittelun näkökulmasta voidaan ajatella, että alueiden erityispiirteiden tunnistaminen on joka tapauksessa hyödyllistä. Myös hallintamuotojen monipuolisuus ja esimerkiksi kaupungin vuokra-asuntojen jakauman tasoittaminen kaupungin alueella, ja erilaisten asuintyyppien välillä, ovat asioita, joita tutkimuksen tulokset herättelevät pohtimaan. Sekoittamispolitiikka on Vantaallakin tärkeä alue- ja asuntopoliittinen väline, jolla pyritään varmistamaan alueiden tasapainoinen ja monipuolinen sosioekonominen rakenne. Toisaalta, sosioekonomisen huono-osaisuuden keskittyminen tai esimerkiksi vieraskielisten kantaväestöä matalampi työllisyys ovat ongelmia, joihin tarttumiseksi tarvitaan eittämättä monenlaisia ja -tasoisia toimenpiteitä, ja myös muita kuin alue- tai asuntopolitiikkaan liittyviä keinoja. Kokonaisvaltainen tarkastelu on tarpeen myös esimerkiksi alueiden rakenteen tasapainottamiseen pyrkivän purkavan saneerauksen hankkeissa, sillä yksittäinen purkuhanke saattaa vain siirtää huono-osaisuutta toisille alueille. Pitkällä tähtäimellä alueen sosioekonominen rakenne saattaa jopa säilyä ennallaan, mutta rakennetun ympäristön laatu parantua, vanhojen asukkaiden muuttaessa uusiin rakennuksiin (Kleinhans ym. 2014). Eräs keskeinen tulosten tulkinnassa huomioitava seikka, ja ennen kaikkea niistä vedettävissä johtopäätöksissä, on, että mitä niistä voi päätellä, ja mitä ei. Ns. alue- tai naapurustovaikutuksien kirjallisuudessa (esim. Musterd ym ; Van Ham ym. 2012) ei esitetä kovinkaan yksimielistä näkemystä siitä, että aluetaso vaikuttaisi ainakaan merkittävissä määrin niillä asuvien ihmisten elämään, kun yksilö- ja perhetason tekijöiden vaikutus poistetaan. Toisaalta, esimerkiksi Andersson ja Malmberg (2018) puolustavat tuoreessa tutkimuksessaan alueellista sekoittamispolitiikkaa, ja esittävät, että Ruotsissa kasvunaapuruston köyhyys ja työttömyys vaikuttavat yksilön tulokehitykseen myös pitkällä tähtäimellä. Naapurustovaikutusten olemassaolosta ei ole varmuutta, yksilö- ja perhetekijät tärkeämpiä? Naapurustovaikutusten olemassaolon kiistävien tulosten mukaan eriytymiskehityksen taustalla ei ole mitään syy-seuraussuhteista mekanismia, jossa alueen sosioekonominen rakenne vaikuttaisi siellä asuvien ihmisten hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin. Tämän näkökulman mukaan ponnistelut esimerkiksi työllisyyden parantamiseksi tulisikin kohdistaa mieluummin ihmisiin kuin alueisiin ja niiden rakenteisiin sinänsä. Toisaalta, kausaaliset, eli syy-seuraussuhteen osoittavat, naapurustovaikutukset ovat metodologisesti ja koeasetelmallisesti haastavia tutkia, ja voikin olla, että emme vielä tiedä koko totuutta alueiden eriytymisen vaikutuksista niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimelläkään. 20