TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008"

Transkriptio

1 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä työtöntä työnhakijaa. Tamperelaisesta työvoimasta oli työttömänä kesäkuun lopussa 10,8 prosenttia. Se on 0,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Kesäkuun työttömyysaste oli 1,2 prosenttiyksikköä toukokuun osuutta suurempi. Työttömyysaste (%) 17,0 16,0 15,0 14,0 13,0 12,0 11,0 10, ,0 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuvio 1. Työttömyysasteen 1 kuukausivaihtelu Tampereella vuosina Lähde: TE-keskuksen työllisyyskatsaus ja Tilastokeskuksen keräämät työvoimahallinnon Työttömien määrä laski Tampereella viime syksyyn asti suhteellisen vauhdikkaasti. Työllisyyskehitys kääntyi marraskuussa ja vuoden 2007 lopussa työttömyysaste palasi vuoden alun tasolle. Työllisyys parani tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä jonkin verran, mutta selvästi verkkaisemmin kuin kolmen edellisen vuoden vastaavina neljänniksinä. Huhtikuussa työttömyysaste laski 9,5 prosenttiin osuuteen, jolla se oli viimeksi ollut vuonna Kuitenkin jo toukokuussa työttömien työnhakijoiden määrä alkoi lisääntyä kausittaisen vaihtelun vuoksi. Vastavalmistuneet alkavat keväisin hakea työpaikkoja ja tietyt määräaikaiset työsuhteet päättyvät kesän ajaksi. 1 Tässä tiedotteessa työttömyysaste kuvaa työvoimahallinnon työnvälitysrekistereissä olevien työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen suhteellista osuutta työvoiman määrästä. Virallisen työttömyysasteen laskee Tilastokeskus.

2 TILASTOTIEDOTE Sivu 2 / 6 Työttömyys väheni Tampereella muuta Pirkanmaata verkkaisemmin Tampereen työttömyysaste ylitti kesäkuussa 3,2 prosenttiyksiköllä koko maan ja 2,6 prosenttiyksiköllä Pirkanmaan osuuden. Tampereen 10,8 prosentin työttömyysaste olikin maakunnan korkein. %-yksikköä ,50 0,25 0,00-0,25-0,50-0,75-1,00-1,25-1,50-1,75-2,00-2,25-2,50 Tampere Pirkanmaa Koko maa I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV I II Kuvio 2. Vuosineljänneksen työttömyysasteen muutos edellisvuoden vastaavasta vuosineljänneksestä Tampereella, Pirkanmaalla ja koko maassa vuosina Lähde: TE-keskuksen työllisyyskatsaus ja Tilastokeskuksen keräämät työvoimahallinnon Yllä oleva kuvio kertoo, kuinka prosenttiyksikköä vuosineljännesten työttömyysasteet ovat muuttuneet Tampereella, Pirkanmaalla ja koko maassa edeltävän vuoden vastaavan neljänneksen työttömyysasteesta. Kuviosta ilmenee, että viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa työllisyys kehittyi Tampereella selvästi maakuntaa ja koko maata verkkaisemmin. Kun työttömyysaste pieneni kesäkuusta 2007 kesäkuuhun 2008 ulottuvalla ajanjaksolla Pirkanmaalla ja koko maassa 0,9 ja 0,7 prosenttiyksikköä, työttömyys väheni Tampereella samalla aikavälillä ainoastaan 0,2 prosenttiyksiköllä.

3 TILASTOTIEDOTE Sivu 3 / 6 Työttömyyden rakenteellinen kehitys jatkui kuitenkin suhteellisen myönteisenä Tampereen työttömyyden rakenteellinen kehitys näyttäisi jatkuneen suhteellisesti parempana kuin kaupungin työllisyyden yleinen kehitys. Kesäkuun 2008 lopun työnhakijoista oli 25,0 prosenttia ollut yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä. Pitkäaikaistyöttömien määrä laski viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 6,2 prosenttia. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli tämän vuoden puolivälissä 50 hakijaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorten työnhakijoiden määrä pieneni viime vuoden kesäkuusta 3,4 prosenttia. Taulukko 1. Työllisyys Tampereella kesäkuussa sekä touko kesäkuussa Lähde: TE-keskuksen työllisyyskatsaukset ja Tilastokeskuksen keräämät työvoimahallinnon Tampere 6/2003 6/2004 6/2005 6/2006 6/2007 5/2008 6/2008 Työttömien määrä Työttömyysaste (%) 14,6 % 14,4 % 13,3 % 12,3 % 11,0 % 9,6 % 10,8 % Alle 25-vuotiaat työttömät Yli vuoden työttömänä olleet Avoimet työpaikat Naisten osuus työttömistä työnhakijoista kasvaa tavallisesti kesäkuukausina. Naispuolisten tamperelaisten työttömien työnhakijoiden osuus kasvoi toukokuusta nelisen prosenttiyksikköä 51,3 prosenttiin (5 666 henkilöä) ja miesten osuus laski 48,7 prosenttiin (5 558 henkilöä). Naisia oli työttömänä 3,0 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa, kun taas työttömien tamperelaismiesten määrä kasvoi saman ajanjakson aikana 3,0 prosenttia.

4 TILASTOTIEDOTE Sivu 4 / 6 Seudun kehyskuntien työllisyystilanne säilyi selvästi Tamperetta parempana Tampereen työttömyys nosti koko kaupunkiseudun 2 työttömyysastetta. Kaupunkiseudulla oli työttömänä kesäkuun 2008 lopussa keskimäärin 9,2 prosenttia työvoimasta. Työllisyys kehittyi seudun kehyskunnissa vuoden alkupuoliskolla keskuskuntaa paremmin. Työttömyyaste (%) 16,0 15,0 14,0 13,0 12,0 11,0 10,0 9,0 Orivesi Koko maa Nokia Kehyskunnat yhteensä Lempäälä Vesilahti 8,0 7,0 6,0 5, Pirkkala Ylöjärvi Kangasala Kuvio 3. Tampereen kaupunkiseudun kehyskuntien työttömyysasteiden kehitys kesäkuussa Lähde: TE-keskuksen työllisyyskatsaus ja Tilastokeskuksen keräämät työvoimahallinnon Kaupunkiseudun matalin työttömyysaste oli Kangasalalla, jossa työttömien osuus työvoimasta oli vain 5,6 prosenttia. Pirkkalan ja Ylöjärven kesä- ja heinäkuun taitteen työttömyysasteet olivat puolestaan 6,0 prosenttia. Seitsemän prosentin rajan alittivat kesäkuussa myös Vesilahti 6,6 prosentilla ja Lempäälä 6,7 prosentilla. Hitaasti työllisyyttään parantaneen Nokian 7,5 prosentin työttömyysaste oli hieman alle koko maan keskiarvon. Oriveden työttömyysaste oli 8,6 prosenttia sekin selkeästi alle Tampereen työttömyysosuuden. 2 Tampereen kaupunkiseutuun on kuulunut vuoden 2008 alusta lähtien Kangasalasta, Nokiasta, Pirkkalasta, Tampereesta, Vesilahdesta ja Ylöjärvestä koostuva Tampereen seutukunnan lisäksi Orivesi.

5 TILASTOTIEDOTE Sivu 5 / 6 Avoimien työpaikkojen määrä väheni Tampereella viime vuoden kesäkuusta Työnvälitystilaston mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä yhteensä avointa työpaikkaa. Avoimeksi ilmoitettujen paikkojen määrä väheni 15,5 prosenttia 208 työpaikalla viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Kesä näkyy työpaikkojen tarjonnassa avoimet työpaikat vähenivät lähes 50 prosenttia toukokuun määrästä. Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ Terveydenhuolto ja sosiaaliala Hallinto- ja toimistotyö ja IT-ala Kaupallinen työ Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala Kuljetus ja liikenne Rakennus- ja kaivosala josta talonrakennus Teollinen työ Palvelutyö Kesäkuu 2008 Kesäkuu 2007 Kesäkuu 2006 Kesäkuu Avointa työpaikkaa Kuvio 4. Avoimet työpaikat ammattiryhmittäin Tampereella kesäkuussa Lähde: TE-keskus. Suhteellisesti eniten työvoiman kysyntä väheni vuoden alkupuoliskolla talonrakennuksessa, jossa avoimien työpaikkojen määrä oli tammi kesäkuussa keskimäärin puolet siitä, mitä tarjonta oli vielä viime vuonna vastaavien kuukausien aikana. Muista ammattiryhmistä avoimien paikkojen määrä väheni kevään mittaan myös teollisessa työssä sekä terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Työpaikkojen tarjonta lisääntyi puolestaan jonkin verran viime vuoden alkuun verrattuna tieteellisessä, teknisessä ja taiteellisessa työssä, hallinto- ja toimistotyössä ja IT-alalla sekä kaupallisessa työssä.

6 TILASTOTIEDOTE Sivu 6 / 6 Tampereen työllisyyskehitys laahaa pääkaupunkisseudun ja Turun perässä Tampereen työllisyys on kehittynyt muita suuria kaupunkeja hitaammin. Pääkaupunkiseudulla työllisyystilanne on omaa luokkaansa: Espoon työttömyysaste oli tämän vuoden kesäkuussa 4,7 prosenttia, Helsingin 6,4 prosenttia ja Vantaan 6,7 prosenttia. Turun 9,7 prosentin työttömyysaste vastasi maamme kymmenen suurimman kaupungin keskimääräistä työttömien osuutta. Oulu ylitti 12,5 prosentillaan ainoana Kuutoskaupungeista Tampereen 10,8 prosentin työttömyysasteen. Työttömyyaste (%) 17,0 16,0 15,0 14,0 13,0 12,0 11,0 10,0 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4, Oulu Tampere Turku 10 suurimman keskiarvo Koko maa Vantaa Helsinki Espoo Kuvio 5. Kuuden suurimman kaupungin työttömyysasteiden kehitys kesäkuussa Lähde: TE-keskuksen työllisyyskatsaus ja Tilastokeskuksen keräämät työvoimahallinnon Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys oli kesäkuussa laskusuunnassa myös muissa kymmenen suurimman kaupungin joukkoon kuuluvissa kaupungeissa. Kuopion työttömyysaste oli 10,6 prosenttia, Porin 11,3 prosenttia, Lahden 11,5 prosenttia ja Jyväskylän 13,1 prosenttia. Lisätietoja vs. tutkimussihteeri Marko Nurminen puh

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 20.10.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYDEN KASVU EI HIDASTUNUT SYYSKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat essä heinäkuussa 2013 Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat heinäkuun 2013 lopussa (, koko maa) Tilanne heinäkuun lopussa en ELY

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.7. klo 9.00 Kesäkuu ei tuonut ta työttömyyden kokonaiskuvaan Vuosimuutokset ovat pieniä, Kajaanin työttömyys kasvoi touko-kuussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.8. klo 9.00 Työttömyys pysytteli likipitäen vuoden takaisella tasolla Työttömyysjaksot pitkittyvät työttömyyseläkeputki on

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote n tiedote 27.7.2010 Tilannekatsaus 30.6.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Ylöjärvi Työttömyyden kasvu on taittumassa vuositasolla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.679 Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.8. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista alempana, mutta nuorisotyöttömyyden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa

Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.5. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa Työttömyys on vähentynyt Kainuussa ripeämmin kuin maassa keskimäärin Myönteinen työllisyyskehitys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Työttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa

Työttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa 1 (8) Julkistettavissa 23.2. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni hieman Kainuussa kuussa Koulutukseen hakeutuminen hillitsee työttömyyden kasvua Lomautuksista huolimatta työttömyys

Lisätiedot

Työttömyys kääntyi laskuun helmikuussa

Työttömyys kääntyi laskuun helmikuussa 1 (9) Julkistettavissa 23.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi laskuun kuussa Työvoimapolitiikan aktiivitoimet alentavat Kainuun korkeaa työttömyyttä Vuoden lopulla korkealle kivunnut

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kainuun työttömyys on nyt jo lähellä taantumaa edeltävää aikaa

Kainuun työttömyys on nyt jo lähellä taantumaa edeltävää aikaa 1 (8) Julkistettavissa 25.5. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys on nyt jo lähellä taantumaa edeltävää aikaa Työttömyys vähenee, vaikka työvoiman kysyntä ei vielä kasvakaan Taantuman

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä Pohjois-Karjalassa yli 12.500 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016 Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016 Turussa oli työttömiä työnhakijoita tammikuun lopussa 15700, miehiä 9059 ja naisia 6641. Turun työttömyysaste oli 17,2 %, lisäystä edellisvuodesta 0,3 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2005 www.tek.fi Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus Eero Siljander Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.8. klo 9.00 Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.9. klo 9.00 Kausivaihtelu pudotti työttömien määrää Myös vuositasolla pientä laskua Työttömien määrä putosi Kainuussa kuussa

Lisätiedot

Työttömyys väheni edelleen maaliskuussa

Työttömyys väheni edelleen maaliskuussa 1 (8) Julkistettavissa 28.4. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni edelleen kuussa Nuorisotyöttömyys on vähentynyt yli viidenneksen vuoden takaisesta Työttömyys väheni Kainuussa kuussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Työttömien määrä väheni Kainuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 18 876 työtöntä työnhakijaa, mikä on 811 vähemmän

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Työttömänä 9.800 pohjoiskarjalaista Työttömien määrä väheni Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 Tammikuun työllikatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus tammikuu 2013 Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa työttömänä 20114

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Pohjois-Karjalassa 7,8 %, koko maassa 16,6

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 7 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 27.5. klo 9.00 Työttömyys pysytteli kuussa kutakuinkin vuoden takaisella tasolla Kainuussa Työvoiman kysyntä piristyi selvästi,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 20.10. klo 9.00 Työttömyys vähenee jälleen Kainuussa Yksi taustalla oleva syy on ikärakenne Työttömyys on alkukesän jälkeen palannut

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 Joulukuun työllikatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli Kaakkois-Suomessa vuoden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 27.1.2016 klo 9.00 Piristynyt työvoiman kysyntä laski työttömyyttä viime vuonna Vuosi päättyi työllisyyden suhteen myönteisiin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 12,1 % viime

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.12. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Uusia työttömiä on aiempaa vähemmän,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.300 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa

Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.11. klo 9.00 Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa Työttömyys on paisunut jo yli neljänneksen vuoden takaisesta Kainuun työllisyystilanne

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat (ml. henk.koht.lom.) Pohjois-Karjalassa vuosina

Työttömät työnhakijat (ml. henk.koht.lom.) Pohjois-Karjalassa vuosina POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUKSEN TIEDOTE 21.2.2012 julkaisuvapaa klo 9.00 POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSTILANNE 31.1.2012 Työttömiä työnhakijoita 11.247 Pohjois-Karjalassa oli tammikuun lopussa työttömänä työnhakijana

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla yli 30 000 työtöntä työnhakijaa Tammikuun 2013 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.6. klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa jälleen hyvin kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot