Lähde Liikkeelle Erityisliikunnan sovelletut liikuntaryhmät aikuisille Kevätkausi 2016

Samankaltaiset tiedostot
KAARINAN LIIKUNTAPALVELUJEN SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT TYÖIKÄISILLE JA IKÄÄNTYNEILLE (Syyskausi: viikot 37-49)

Lähde Liikkeelle Erityisliikunnan sovelletut liikuntaryhmät aikuisille Syyskausi

WERTAISLIIKUTTAJIEN OHJAAMAT MAKSUTTOMAT RYHMÄT KAARINASSA

Lähde Liikkeelle. Soveltavaa liikuntaa Kaarinassa Syyskaudella Liikunta- ja viherpalvelut

Lähde Liikkeelle. Soveltavaa liikuntaa Kaarinassa Kevätkaudella Liikuntapalvelut

Kevä tkäusi Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Lähde liikkeelle. kirjasto. kulttuuri. lukio. palvelupiste. terveyspalvelut. uimahalli. Visiitti. vapaa-aika. nuoriso. liikunta. Syksy 2018 kevät 2019

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 ( ) Kevät 2016 ( )

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019


Kaarinan kaupungin liikuntapalveluiden Lähde liikkeelle -soveltavan liikunnan esite Rajatonta liikuntaa liikuntaa yli rajojen:

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Lähde liikkeelle. kirjasto. kulttuuri. lukio. palvelupiste. terveyspalvelut. uimahalli. Visiitti. vapaa-aika. nuoriso. liikunta. Syksy 2019 kevät 2020

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014

SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15.

SYYSKAUDEN OHJELMA 2013 Ryhmät alkavat maanantaina 2.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO

Ikääntyneiden liikuntaa Kaarinassa syksy 2019 ja kevät 2020

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN

Löydä liikunta

Soveltavan liikunnan ryhmät kevät 2018 Työikäiset ja ikääntyneet

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.


Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma

Kuntokeidas Sandels Ohjelma kevät/ 2012

Löydä liikunta

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

Rajatonta liikuntaa liikuntaa yli rajojen Ylikunnallinen yhteistyö Turun seudulla

Päivitetty Ikääntyneiden liikuntaryhmät Kaarinassa

KENTÄT, KESÄKAUSI 2015 (päivitetty )

ELOKUUN EXTRAT VIIKOT SYYSKAUDEN 2016 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 49 Kertoja on 15.

SenioriZäpinää Kempeleessä

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Kuntosaliryhmä C Ti (kiertoharjoittelu) Ti Ti Kuntosaliryhmä F Ti

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA. Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto

Voi hyvin -liikuntakalenteri

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Erillissaunavuorot Perhesaunavuorot Erityisryhmien uintivuorot Erityisryhmien kuntosalivuorot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

Ryhmät alkavat maanantaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

IKÄÄNTYNEIDEN LIIKUNTAA KAARINASSA KEVÄT 2018

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KEVÄTKAUDEN 2017 OHJELMA

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

1. Liikuntaryhmät eläkeläisille 2. Kevennetyt liikuntaryhmät 3. Lasten erityisliikunta sekä kehitysvammaisten liikuntaryhmät

Ikääntyneiden liikunta / Joensuun kaupungin toimintamalli. Jenni Raassina, Liikunnanohjaaja / Joensuun seudun kansalaisopisto

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

etunimi.sukunimi[at]kaarina.fi Liikuntapalvelujohtaja Tapio Svärd puh ,

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Vihdin Liikuntapalvelut

Tervetuloa viihtymään!

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

Kuntokonkarit. kevät Hyvän mielen hikipisaroita!

ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Soveltava liikunta

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO ALKAEN

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

Transkriptio:

Lähde Liikkeelle Erityisliikunnan sovelletut liikuntaryhmät aikuisille Kevätkausi 2016

Kaarinan liikuntapalveluiden erityisliikunta tarjoaa ohjattua, sovellettua ja turvallista liikuntaa Erityisryhmien liikunnalla (erityisliikunta, soveltava liikunta) tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Erityisryhmien liikunnan määritelmä tarkoittaa erityisesti vammaisia, pitkäaikaissairaita sekä yli 65-vuotiaita henkilöitä, joiden toimintakyky on merkittävästi heikentynyt. Näin ollen ikä sinänsä ei ole peruste liikunnalliselle erityispalvelulle. Erityisliikunnassa korostuvat terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttavat tekijät ja se on suurimmalta osin kuntoutusta tai kuntouttavaa liikuntaa. Ikääntyneiden liikunnasta on erillinen esite, jossa ryhmät on esitetty alueittain ja jaettu tasoryhmiin: reipas, kevyt ja soveltava. Niissä soveltava vastaa näitä erityisliikunnan ryhmiä. Ohjatuissa ryhmissämme liikunta sovelletaan kaikille sopivaksi. Liikuntaryhmiä on niin aikuisille kuin lapsille. (Lasten liikuntaryhmistä on erillinen tiedote). Tämän esitteen loppuosaan on koottu myös muiden toimijoiden järjestämää sovellettua liikuntaa. Liikuntakyvyn rajoitukset eivät ole este osallistumiselle ja kaikki tunnit voi tehdä menemättä lattiatasoon. Liikkeet voi tehdä myös pyörätuolista tai tuolia hyödyntäen. Apuvälineiden ja esim. avustajan turvin osallistuminen ryhmiin on mahdollista. Saattajakortilla voi ottaa avustajan mukaansa ryhmiin. Tutustu siis tarjontaan ja lähde liikkeelle!

KORTIT, HINNAT JA SISÄLTÖ Erli -maksu: Kevätkausimaksu 35. Kausimaksu oikeuttaa erityisliikunnan ohjattuihin tunteihin (voit valita vapaasti missä ryhmissä käyt) sekä Monitoimitalon kuntosalin ja Visiitin esteettömän kuntosalin vapaiden vuorojen käytön. Kts. kuntosaliopastukset ja ABC -kurssit! Kenelle ryhmät on tarkoitettu? Erityisliikunnan sovelletut ryhmät on tarkoitettu erityisryhmille eli vammaisille, pitkäaikaissairaille, kuntoutujille sekä fyysiseltä toimintakyvyltään heikkokuntoisille ikäihmisille, jotka eivät kykene osallistumaan hyväkuntoisten ikääntyneiden liikuntatoimintaan. Visiitti-kortti: Kevätkausimaksu 30. Kortti oikeuttaa kuntosalin vapaiden vuorojen käyttöön Omaishoidon tukikeskus Visiitissä. 70+ kortti: Vuosimaksu 40. Kortti on tarkoitettu omatoimikäyttöön. Kts. lisätietoa 70+ Lähde liikkeelle -korttiesitteestä. 2016 Myyntipaikkana Yhteispalvelupisteet, Kaarinassa Lautakunnankatu 4, (02) 588 4010 ja Piikkiön kirjastossa Hadvalantie 9, (02) 588 4020. Erli-maksun voi maksaa myös Littoisten Monitoimitalolle. Saattajakortti helpottaa avustajaa tarvitsevien kuntalaisten harrastuksiin pääsyä. Kortin kanssa avustaja pääsee maksutta mukaan Turun seudun 11 kunnan eri liikuntapaikkoihin ja kulttuurin kohteisiin. Kortti on tarkoitettu pääasiassa omatoimiseen liikuntaan ja kulttuurin harrastamiseen. Katso lisätietoja Saattajakortti -esitteestä tai www.kaarina.fi/saattajakortti Saattajakortti haetaan omalla lomakkeellaan Liikuntapalveluiden kautta. Erityisliikunnan ryhmiin saattajakorttia voi myös hyödyntää. Yhteyshenkilö: erityisliikunnan suunnittelija: Päivi Mecklin paivi.mecklin@kaarina.fi,p. (02) 588 4426 tai 050-373 2641. Ajankohtaista tietoa: www.kaarina.fi/erityisliikunta.

MISTÄ VOIN SAADA ITSELLENI AVUSTAJAN / SAATTAJAN? Paletti - Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus, sijaitsee keskustassa osoitteessa Puntarikatu 4. Paletin kautta voi kysyä vapaaehtoisia avustajia. Voit myös osallistua Paletin muuhun toimintaan. Lisätietoja: www.kaarinanpaletti.fi tai puh. 044 0200 977. Avustajakeskus (toimii Turusta käsin seudullisesti): voit tiedustella niin vapaaehtoisia kuin palkallisia avustajia. Puh 02-251 8549. Avustajavälitys MA-TO klo 9-12, Ohjaus ja neuvonta MA-TO klo 13-15. Liikuntapalveluiden Wertaisliikuttaja -toiminta: Wertaisliikuttajien ryhmät ovat maksuttomia, niistä tietoa omassa esitteessään ja ikääntyneiden esitteessä. Wertaisliikuttajat voivat myös toimia ulkoiluystävinä ja liikuntaryhmiin saattajina. Lisätietoja: erityisliikunnan suunnittelijalta * Jos avustajan tarpeesi on suuri, käänny joko vammaispalvelujen tai vanhuspalvelujen puoleen.

ERITYISLIIKUNNAN SOVELTAVAT RYHMÄT AIKUISILLE (Kevätkausi 11.1. - 25.4.2016) Erli -maksu 35 /kevätkausi - voit valikoida ohjelmasta sinulle sopivat ryhmät Maanantaisin Tuolijooga klo 12.45-13.30 (Sirkka)... Kevyt jumppa ja tasapainoharjoittelu klo 12.45-14.00 (Kirsi)... Tupasvilla, Piikkiö Vapari Wertaisliikuttajan ohjaama kuntosaliopastus klo 10, ohjaus MAKSUTON... Littoisten monitoimitalo Tiistaisin Kevyt venyttelyrentoutus klo 11.15-12.00 (Mia)... Asahi klo 15.30-16.30 (Minna)... Kaikille avoin ryhmä Vapari Vapari Kevyt jumppa ja tasapainoharjoittelu (miehiä mukana!) klo 11.15-12.15 (Rami)... Littoisten monitoimitalo Erityisliikunnan kuntosaliopastus klo 13.00-15.00 (Päivi)... * Ledaren talar också svenska! Keskiviikkoisin Shindo klo 11.00-12.00 (Petra),... * Ledaren talar också svenska Sisäcurling, omatoiminen MAKSUTON peliryhmä parilliset viikot klo 13.00-14.30 Visiitin esteetön kuntosali Littoisten monitoimitalo Vapari Tasapainoryhmä, MAKSUTON Wertaisliikuttajaryhmä Vapari parittomat keskiviikot klo 13.00-14.00 Polkrempat, apuvälineen käyttäjien oma vuoro Visiitin kuntosali klo 16.30-18 (Wertaisliikuttaja vuoro, johon erli -kuntosaliopastuksen kautta) Torstaisin Tuoli ja tasapainojumppa klo 11-12 (Marjis)... Poikluoman * Ledaren talar också svenska!... seurakuntatalo

-merkillä varustetut ryhmät kuuluvat Erli- maksun piiriin. - merkillä varustetut ryhmät ovat vapaaehtoisten Wertaisliikuttajien ryhmiä, joissa ohjaus maksutonta. LIIKUNTAPAIKKOJEN OSOITTEET Tupasvilla: Tupasvillan palvelutalo (Hoivataito Oy) Hepojoentie 7, Piikkiö Vapari (väestönsuoja): Kyynäräkatu 3, Kaarina * Jos sinulla on vaikeuksia saada ovi auki, soita ovikelloa oik. puolella ovesta Littoisten Monitoimitalo: (juhlasali) Tallakatu 2, Kaarina Visiitin esteetön kuntosali: Rantayrttikatu 1, Kaarina (Voivala) * Sisäänkäynti kuntosalille alaoven kautta. Pontela (nuorisotalo) Pontelanmäki 5, Piikkiö * Estetön pääsisäänkäynti vasemmalta puolelta taloa. Poikluoman seurakuntatalo: Poikluomantie 9, Piispanristi. UUDET ASIAKKAAT ILMOITTAUTUVAT RYHMIIN: erityisliikunnan suunnittelija Päivi Mecklinille, paivi.mecklin@kaarina.fi tai 050-3732641 / 02-588 4426 MAKSUT YHTEISPALVELUPISTEISIIN Piikkiö: kirjasto Hadvalantie 9, p. (02) 588 4020 Kaarina: virastotalo: Lautakunnankatu 4 B, p. (02) 588 4010 * Ryhmässä voi käydä tutustumassa yhden kerran maksutta)

SOVELTAVIEN LIIKUNTARYHMIEN TUNTISISÄLLÖT Asahi Suomalainen terveysliikuntamuoto, joka yhdistää itämaisen ja länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Liikkeet ovat pehmeitä ja yksinkertaisia. Asahin liikkeet on tarkoituksella suunniteltu yksinkertaisiksi, jolloin liikkeiden oppiminen on helppoa ja oppimispaineita ei ole. Harrastaja voi heti keskittyä liikkeiden tuomaan hyvään oloon. Ei lattialiikkeitä. Kevyt ja helppo tunti, joka sopii kaikille! Kevyt jumppa ja tasapainoharjoittelu Kevyt alkuverryttely; perus- ja lihaskuntoliikkeitä sekä liikkuvuusliikkeitä. Sitten rauhallisia tasapainoliikkeitä eri välineitä hyödyntäen, lopuksi pitkät venyttelyt. Ohjaaja neuvoo liikkeen eri asennossa, mikäli et pysty tekemään juuri ohjatulla tavalla. Vaihtuvia välineitä käytössä. Littoisissa mahdollisuus hyödyntää myös kuntosalia. Kevyt venyttelyrentoutus Tunti koostuu alkulämmittelystä, venyttelyosuudesta ja loppurentoutuksesta. Alkulämmittely sisältää lihaksia lämmittäviä, ryhtiä parantavia ja tasapainoa kehittäviä liikkeittä. Venyttelyosuudessa venytellään kaikki kehon päälihasryhmät rauhallisin ja pitkäkestoisin venytyksin ja lopuksi rentoudutaan. Venyttely tehostaa lihasten verenkiertoa ja ehkäisee lihasjäykkyyttä. Sopii kaikille! Opastettu kuntosaliharjoittelu / Konditionssal träning: Henkilökohtaista opastusta helpoilla ja nopeasti omaksuttavilla HUR ilmanpainelaitteilla esteettömällä kuntosalilla Visiitissä. Tiistain Erli-kuntosaliopastus on tarkoitettu uusille tulijoille tutustumisvuorona. Ota yhteyttä erityisliikunnan suunnittelijaan ennen tuloasi: 050 373 2641 tai paivi.mecklin@kaarina.fi * Personlig instruering i konditionssalen Visiitti med lätta HUR-maskiner som fungerar med lufttryck och är lätta att lära sig och använda. Erli-konditionssalträning är för nybörjare som vill komma och bekanta sig till salen och få instruering. Ta kontakt med specialidrottsplanerare före du kommer: tel 050 373 2641 el. paivi.mecklin@kaarina.fi Shindo Shindo sisältää rauhallisia ja lempeitä venytyksiä johon liitetään hengitysharjoituksia. Venytykset ovat tehokas tapa purkaa jo kertyneitä kuormituksia samoin kuin ylläpitää kehon joustavuutta ja ennaltaehkäistä esim. stressiä. Shindo -rentoutusvenytykset sopivat kaikenkuntoisille ja -ikäisille.

* Shindo är lugna och långa stretching-rörelser, kombinerat med andningsövningar. Rörelserna tar effektivt bort spänningar från kroppen och förebygger t.ex stress. Shindo avslappningsstretching passar alla. Sisäcurling, MAKSUTON! Parillisten viikkojen keskiviikkoisin ohjelmassa mukava ajanvietepeli, Sisäcurling, joka soveltuu myös apuvälineitä käyttäville. Ryhmä on omatoiminen eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tasapainoryhmä, MAKSUTON! Erityisesti ikääntyessä tasapaino heikkenee. Myös osa sairauksista vaikuttaa tasapainoon. Tule harjoittamaan tasapainoasi parittomien viikkojen keskiviikkoisin Wertaisliikuttajien ohjaamassa leppoisassa tasapainoryhmässä. Myös talutusapua on tarjolla. Ohjelmassa: alkuverryttely, tasapainorata ja loppuvenyttely. Tuolijooga: Lempeästi mieltä ja kehoa hoitava joogaharjoitus istuen, joka sopii kaikille ikään, sukupuoleen ja terveydentilaan katsomatta. Tuoli- ja tasapainojumppa / Stol- och balansgympa Kaarinan liikuntapalveluiden sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteistyössä järjestämä jumppa, joka sopii kaikenkuntoisille. Tila on esteetön. Jumpassa käytetään koko ajan tuolia apuna ja tukena. Rohkeasti mukaan! Lisätietoja antaa myös: vahtimestari Katja Warpenius-Allonen p. 040-3417196 tai katja.warpenius@evl.fi * S:t Karins stads motionsbyrå och Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tillsammans ordnar gympa som passar för alla. Man använder stol hela tiden som stöd och hjälp. Wertaisliikuttajan ohjaama kuntosaliopastus Wertaisliikuttajan ohjaama kuntosaliopastus sopii hyvin kuntosaliharjoitttelun ABCkurssin jatkona tai jos tarvitset vain kertausta miten kuntosalilla toimitaan. Näitä opastuksia Littoisten monitoimitalolla sekä Visiitin kuntosalilla ti klo 15-16.30. Wertaisliikuttajien kuntosaliryhmät, kuten Polkrempat ovat vapaaehtoisten liikuntaan innostajien ohjaamia kuntosaliryhmiä Visiitin kuntosalilla (Köntykset, Koukkupolvet, BT-ryhmä, Polkrempat, Onni). Kuntosaliryhmiin kulku erlikuntosaliopastuksen kautta. kts. Visiitin aikataulu.

KUNTOSALIN ABC KURSSIT KEVÄTKAUDELLA 2016 Neljän kerran kuntosaliharjoittelun ABC -kurssi aloittelijoille. Kurssilla käydään kuntosalilaitteet läpi lihasryhmittäin ja opastetaan säätämään laitteet oikein. VISIITIN ESTEETÖN KUNTOSALI Rantayrttikatu 1 * helpot ja nopeasti omaksuttavat HUR -ilmanpainelaitteet, jotka soveltuvat hyvin apuvälineen käyttäjille Neljän kerran kurssi torstaisin klo 10.00-11.30 1. kurssi: 28.1.-18.2. (Päivi), ilmoittautumiset 22.1. mennessä 2. kurssi: 3.3.- 24.3. (Päivi), ilmoittautumiset 29.2. mennessä * Kurssilaisilla mahdollisuus käydä toinen kerta tiistaisin klo 13-15. Hinta 20. Maksu sekä ilmoittautuminen Yhteispalvelupisteisiin. Tiedustelut paivi.mecklin@kaarina.fi tai 050-3732641 LITTOISTEN MONITOIMITALO Tallakatu 2 Sopii henkilöille, joilla ei ole vaikeuksia liikkua laitteesta toiseen. Maanantaisin 25.1.-15.2. klo 10.00-11.30. Kurssin jälkeen mahdollisuus jatkaa Wertaisliikuttajan ohjaamassa ryhmässä maanantaisin klo 10. Hinta 20, maksu sekä ilmoittautuminen Yhteispalvelupisteisiin 20.1. mennessä. Tiedustelut: paivi.mecklin@kaarina.fi tai 050-3732641 KUNTOKOULU KAARINA Uimahallintie 4, sopii henkilöille joilla ei liikkumisessa ongelmia. Keskiviikkoisin 27.1. 17.2.. klo 10.00-11.00 Normaali kuntosalihinta: eläkel. 5,50 /krt tai voit käyttää esim. 10 krt sarjakortia (45 /10krt) Tiedustelut ja ilmoittautumiset 22.1. mennessä: saara.valtonen@kaarina.fi tai 02-5884431 (Huomioi työajat!) Järj. Kaarinan Liikuntapalvelut

MUIDEN TOIMIJOIDEN SOVELTAVAA LIIKUNTATOIMINTAA KAARINASSA: Kaarinan Kehitysvammaisten tuki ry: Kehitysvammaisten uintikerho torstaisin Kaarinan uimahallilla, kokoontuminen uimahallin kahviossa klo 14.45. Tiedustelut: Mika Mäentaka p. 050 373 2857. Erityisryhmille soveltuvat sählyryhmät: Omatoiminen Sählyryhmä tiistai-iltaisin lukion liikuntasalissa, klo 19-20. Tiedustelut, p. 050 3732522. Kävelysähly torstaisin klo 14-15 (maksuton) Vaparissa. Järj. Avoin kohtaamispaikka Kiesi, tiedustelut p.040-5594420 Vauhtisähly torstaisin klo 14.30-16 (maksuton) Valkeavuoren kouluilla: alakoulun sali: 14.1.-7.3. yläkoulun sali: 14.3. eteenpäin. Järj. Ryhti-ryhmä, liikuntapalvelut yhteistyössä. Tiedustelut: ohjaaja Jari Nuutinen p. 050-4110192. Selkävaivaisille ja muuten kehon remppaa tarvitseville: Kansalaisopiston terveydenhuollon kursseja keskiviikkoisin SOS-lapsikylän liikuntasalissa, 13.1.-6.4. Selkävaivoja selättämään keskiviikkoisin klo 17-17.45 Kurssinro: 610102. Kehoremppa keskiviikkoisin klo 18-18.45, kurssinro: 610103 Tiedustelut: www.kaarina.fi/kansalaisopisto tai p. 02-588 4216 tai 02-588 4217

Kaarina - Piikkiö sydänyhdistyksellä liikunnallinen ryhmä tulossa myös kevätkaudelle. Seuraa Kaarina -lehden ilmoituksia. Tied. Kaarina-Piikkiön Sydänyhdistyksen liikuntavastaava Heimo Puustinen, p. 044 739 2701 Avoin kohtaamispaikka Kiesillä (Kiesikatu 8, Kaarina) on aktiivista toimintaa (sisältäen myös liikuntaa). Löydät Kiesin kuukausiohjelman mm. www.kaarina.fi/erityisliikunta -sivujen kautta. Tiedustelut: p. 02-2434120. Palvelukeskusten avointa päivätoimintaa ikääntyneille: Tupasvillan ryhmäkoti Piikkiössä (Hepojoen tie 7, Piikkiö) : Naisten jumppa perjantaisin klo 9.15 Miesten kuntoilu perjantaisin klo 10.30 Ryhmät ovat suunnattu kotona asuville ikääntyneille. Minikuntosali on käytettävissä ilmaiseksi maanantaista torstaihin. Tiedustelut: Tupasvillan päivätoiminta, p. 050 373 117 Palvelutalo Värttinä Littoisissa ( Luhakatu 1, Littoinen) Kevyt kuntojumppa maanantaisin klo 13-13.30 Senioritanssi tiistaisin klo 9.30-10.30 Tuolivoimistelu torstaisin klo 9.45-10.30 Tuolitanssi, kerran kuussa, ilmoitus yhdistyspalstalla Värttinän palvelukeskuksen kohdalla. Ryhmäkävely perjantaisin klo 10.00-11.00 Tiedustelut: Värttinän päivätoiminta, p. 040 566 6443 Hovirinnan palvelutalo keskustassa (Isännänkatu 4, Kaarina) tuolivoimistelu tiistaisin klo 10.00-10.45 verryttely torstaisin klo 10.00-10.30 Tuolitanssi, kerran kuussa, ilmoitus yhdistyspalstalla Hovirinnan palvelukeskuksen kohdalla. Tied. Hovirinnan päivätoiminta p. 040 732 3363

* Erityisryhmien tanssikursseja Tanssituvalla (Markulantie 1, 20300 Turku), kaarinalaisia mukana: joka toinen (parillinen) lauantai, 16.1.-21.5 (ei pääsiäislauantaina) - nuoret aikuiset klo 12.00-13.00 - aikuiset klo 13.15-14.15. Tiedustelut Maija-Liisa Välimäki p.044-9893060. Järj. Turun seudun kehitysvammaisten tukiyhdistys ry Lisätietoja: https://sites.google.com/site/kehitysvammaisetturku/ MUUTA LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAA LIITTYEN ERITYISRYHMIIN Sovellettua vesijumppaa Kaarinan uimahallilla ovat lähinnä keskiviikon lämminvesijumpat, joissa allas on myös matalampi, aika klo 14-14.30 ja 14.30-15. Ryhmä sopii mm. reumaatikoille ja nivelvaivaisille. Peruutuspaikkoja kyseiselle päivälle voi tiedustella uimahallilta p. 02-588 4432 tai 050-314 5277. (Joka arkipäivä on eläkeläisten vesijumppia, kts. Uimahallin vesijumppaaikataulu) Liikuntasuunnittelua ja ohjausta: -Kehitysvammaisten liikuntaryhmät (Toimintakeskus Tiklin asiakkaat ) keskiviikkoisin. -Muistisairaiden ryhmä 2krt/kk. - UUTUUS! Omaishoidettavien ja -hoitajien liikunnallinen starttiryhmä tulossa keväällä 2016 yhteistyössä Livian lähihoitajaopiskelijoiden kanssa. Yhteistyötä poikkihallinnollisesti sekä naapurikuntien kanssa, esim. erilaiset soveltavan liikunnan tapahtumat, Wertaisliikuttaja -koulutukset sekä Saattajakortti -toiminta Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla -hankkeen myötä. Ikääntyneiden liikuntaryhmistä Kaarinassa on tehty erillinen koonti tasoryhmittäin. Se löytyy netistä www.kaarina.fi/liikunta_ja_ulkoilu sekä yhteispalvelupisteistä. Kaarinan uusi toiminta: Puhtila tavoittelee terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia henkilöitä hyvinvointiohjaukseen. Lisätietoja terveyskeskuksen henkilöstöltä, Kaarinan apteekista tai www.kaarina.fi/puhtila SOVELTAVAN LIIKUNNAN TAPAHTUMIA HUOM: Kehitysvammaisten piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kaarinassa keskusurheilupuiston yleisurheilukentällä keskiviikkona 18.5.2016!

Ryhti -ryhmän järjestämä liikuntatapahtuma erityisryhmiin kuuluville: ke 1.6. keskusliikuntapuiston urheilukentällä. Keskurikävely keinotekonurmella tulossa taas keväällä! ERITYISSAIRAUS- JA VAMMARYHMÄT: Jos etsit liikuntaryhmää esim. sairauteesi tai vammaasi liittyen, katso Rajatonta liikuntaa - liikuntaa yli rajojen: Soveltavaa liikuntaa Turun seudulla esitteestä (selattavana yhteispalvelupisteissä ja löytyy www.kaarina.fi/erityisliikunta -sivulta) SOVELTAVAN LIIKUNNAN VÄLINEITÄ LAINAKSI: Turun liikuntapalvelukeskuksen kautta on mahdollista vuokrata erilaisia liikuntavälineitä myös Turun ympäristökuntiin. Näistä esimerkkinä maastopyörätuoli Hippocampe, Side by side moottoriavusteinen vierekkäinen istuttava polkupyörä, laskettelukelkat, luistelutuet, bocciapallot ja sisäcurling. Lisätietoja: p. 050 554 6222 tai 050 554 6226/ Turun liikuntapalveluvastaavat. Kaarinan liikuntapalveluilta löytyy myös: bocciapalloja, sisäcurling, luistelutukia, maalipallo -välineet jne. Side by side - polkupyörä löytyy myös Kaarinassa Palveluyhdistys Kasevan kiesillä. Lisätietoja: 050-373 2641/erityisliikunnan suunnittelija. Laaja toiminta- ja soveltavan liikunnan välineiden valikoima löytyy osoitteesta www.valineet.fi. Verkkopalvelusta löydät monipuoliseen liikkumiseen tarkoitettuja välineitä vuokraavien tahojen yhteystiedot ja vuokrausohjeet. Liikuntaneuvontaa ja lisätietoja erityisliikunnasta: Kaarinan liikuntapalvelut: erityisliikunnan suunnittelija Päivi Mecklin paivi.mecklin@kaarina.fi,p. (02) 588 4426 tai 050-373 2641. Ajankohtaista tietoa: www.kaarina.fi/erityisliikunta

ESTEETÖN KUNTOSALI VISIITTI (Rantayrttikatu 1, Kaarina) Omaishoidon tukikeskus Visiitin kuntosali on tarkoitettu toimintakyvyltään heikentyneille ikääntyneille/vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat esteetöntä ja helppokäyttöistä kuntosalia. Lisäksi salia voivat käyttää yli 65-vuotiaat, Kaarinan kaupungin henkilökunta (vapailla vuoroilla). Katso myös kohta "maksuton". Ohjatut vuorot ovat niitä harjoittelijoita varten, jotka tarvitsevat apua harjoittelussaan. Ohjattuihin vuoroihin erillinen ilmoittautuminen. Ota tarvittaessa yhteyttä erityisliikunnan suunnittelijaan, p. 050 373 2641, tai vanhuspalveluiden fysioterapeuttiin 050 373 2899. Kertaluontoinen ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Mikäli tarvitset yleisluonteista ohjausta ikääntyneen kuntosaliharjoitteluun/laitteiden käyttöön: Wertaisliikuttajien ohjaama maksuton laiteohjaus tiistaisin klo 15-16.30 (syys- ja kevätkaudella). Ei vaadi erillistä ilmoittautumista. Visiitin kuntosali on auki vuoden jokaisena päivänä, klo 8-20. Iltaisin ja viikonloppuisin kulku on omaishoidon tukikeskuksen pääoven kautta, muulloin myös alaovesta. Tietoa aikatauluista Visiitin kuntosalin ilmoitustaululla, yhteispalvelupisteissä, sekä Kaarinan kaupungin nettisivuilla: www.kaarina.fi/erityisliikunta/ esteetön kuntosali Visiitti. Aikataulussa muutokset mahdollisia. Seuraa muutoksista ilmoittelua Visiitin kuntosalin ilmoitustaululla. Visiitin kuntosalin käyttömaksut: Visiittikortti kevätkausi ( 1.1-30.6), tai syyskausi 1.7-31.12) - Kaarinalaisille eläkeläisille ja erityisryhmiin kuuluville, 35 / kausi - ulkopaikkakuntalaisille eläkeläisille ja erityisryhmiin kuuluville, 40 / kausi Erli- maksu kevät-, tai syyskausi - vammaisille, pitkäaikaissairaille (joiden toimintakyky on heikentynyt), 35 / kausi 70+ kortti - 70- vuotta täyttäneille kaarinalaisille. huom. ei oikeuta ohjattuihin vuoroihin, 40 / vuosi (kortin lunastus 5 ) maksuton: omaishoitajille/ -hoidettaville, Omaishoidon tukikeskus Visiitin-, kotihoidon-, palveluasumisen-, laitoshoidon-, Tiklin asiakkaille, veteraanitunnuksen omaaville ja heidän puolisoilleen, sekä Visiitin vapaaehtoisille/ Wertaisliikuttajille* (*Visiitti kortti).* Myyntipaikoina yhteispalvelupisteet Kaarinassa (virastotalo, lautakunnankatu 4, p.02 588 4010) ja Piikkiössä (kirjastossa, Hadvalantie 9, p.02 588 4020)

Miten pääsen Visiitin kuntosalille? Tässä Fölin aikatauluesimerkki tiistain erli-kuntosaliopastukseen klo 13-15, reittiesimerkki Keskustasta, Kuusistosta ja Lemunniemeltä Visiittiin: Klo 12.05 lähtee Kaarinan keskustasta (kirjaston pysäkiltä) K 2 joka tulee Visiittiin. Seuraavat vuorot lähtevät Kuusistosta ja Lemunniemeltä 12:45 ja ovat Visiitissä13:06 (Lemusta) ja 13:28 (Kuusistosta) Ja paluu Visiitistä: klo 15:26 Kuusistoon ja klo 14:38 sekä klo 15:48 Lemuun. Auranlaaksosta Visiittiin ja takaisin: K1 Auranlaaksosta klo 11:50 ja klo 12:50 kävellen Kuhilastien päästä tai vaihto keskustassa K1 (tiukka vaihto). K1 lähtee aina 15 yli tasan Kaarinan keskustasta (K2 vaihto keskustassa) Piikkiöstä Visiittiin: pääsee maanantaisin ja torstaisin K5:lla Maanantaisin: Auto lähtee Piikkiön kirjastolta klo 9:00 Värttinän kautta Visiittiin (tarvittaessa) klo 9:35, paluu Visiitistä klo 11:15 Torstaisin: Auto lähtee kirjastolta klo 9:00 Toivonlinnan ja Harvaluodon kautta,. Visiitissä n. 10:25 (tarvittaessa). Paluu Viisiitistä n. klo 12:05. Tarkemmat väliajat löytyvät Fölin sivuilta K5 aikatauluista Lisätietoja: http://www.foli.fi/ ja Fölin aikatauluista (Lähde: Tuomo Mutanen) * Jos toimintakykysi on todella heikentynyt ja kulkeminen Visiitin kuntosalille on erittäin hankalaa, tiedustele mahdollisuutta vanhuspalvelujen inva-autokyytiin: vanhuspalveluiden fysioterapeutti Satu Lindfors, p. 050 373 2899 tai erityisliikunnan suunnittelija Päivi Mecklin, p. 050 373 2641.